Päivi Kannisto: Elämäni nomadina

”Minä mietin mitä merkitystä menestyksellä oli, jos saamastani tunnustuksesta huolimatta, olin tyytymätön? Kuinka hyvä minun piti olla, ettei menestykseni himmenisi koskaan? Entä kuinka paljon menestystä tarvitsin, jotta olisin kaikkein menestynein.”

”Olen nähnyt ympärilläni liian paljon haudattuja unelmia ja uhrautumista, jotta olisin itse valmis samaan. Toteutumattomat haaveet ovat yleisin katumuksen aihe, joka pulpahtaa esiin eläkeiässä tai kuolinvuoteella, kun on liian myöhäistä. Miksi haaveitaan ei toteuttaisi jo nyt?”

Päivi Kanniston kirja Elämäni Nomadina – Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita (Atena 2012) iski minuun kuin salama nurkan takaa. Luin kaikessa rauhassa Anna –lehteä no 44 ja etenkin ruokaohjetta Zarzuelasta, kunnes illalla vihdoin myöhään pääsin Henna Hietamäen juttuun ’Kyllästyin järkeviin päätöksiin’, jossa yrityskonsultti, filosofian tohtori ja yhteiskuntatieteiden maisteri Päivi Kannisto kertoo, miten hänen menestynyt elämänsä alkoi tuntua kaavalta.

Hän ei ole erityisen onneton. Hän ei kärsi työuupumuksesta eikä ole masentunut. Mutta kuitenkin hänen sisällään kasvaa tunne kaiken merkityksettömyydestä. Menestys ei ole tehnyt hänestä onnellista tai valmista Mitä korkeammalle hän nousee, sitä tyhjemmäksi hän tuntee itsensä.

Luin juttua kuin kuumeessa, sillä olenhan aina ollut paitsi pesän rakentaja, myös mitä levottomin tuhkimo, Euroopan kiertolaiseksi syntynyt. Luin Päivin pikarakkaudesta Santeriin, häistä ja parin lähdöstä maailmalle elämänkiertolaisiksi. Välittömästi jutun luettuani tilasin Päivin kirjan nomadisuudesta, joka on elämäntapa kokea maailmaa rinkka selässä, ei brassailua lentää Thaimaaseen kolmeksi viikoksi, ei pitkä viikonloppu suurkaupungissa, ei aikuisten elämyspuisto etelässä, jossa kaikki on kaupallistettu ja eksoottisin kokemus saattaa olla aamupalan juustovalikoiman vaihtuminen tai yön aikana hotellin piha-altaaseen kuollut kultakala.

”Väkijoukot tungeksivat sisään nähdessään sisällä olevat väkijoukot.”  (Baudrillard)

Yleensähän ihmiset matkustavat sinne, minne väkijoukot kokoontuvat, pääkaupunkeihin ja aurinkorannoille, mutta nomadit vaeltavat paikoissa, joita eivät määritä trendit, aika, massat, verot, asuntolainat, muiden odotukset, turvallisuus…Kanniston kirja kertoo alussa nomadien historiasta ja kuuluisista nomadeista aina alkaen Aleksanteri Suuresta kärsivään lordi Byroniin. Saamme lukea monta kiehtovaa levottoman sielun tarinaa, joista yksikään ei ole samanlainen, mutta nimittäjiä voivat olla irtolaisuuteen liitetyt termit kuten boheemit, työnvieroksujat, romantiikan sankarit, pyhiinvaeltajat, levottomat, arvottomat, kadehditut, juurettomat, villit ja vapaat…

”Munkkien tavoin olen luopunut monista hyödykkeistä, jotka koin välttämättömiksi paikallani asuessani. Mihin tarvitsisin autoa, kuivausrumpua, televisiota, sähkövatkainta, kuntoklubin jäsenyyttä, edustusvaatteita ja astioita? Ironisinta kertyneessä materiassa oli se, että olin mielestäni minimalisti. En haalinut itselleni tavaroita, joille ei ollut käyttöä.”

”Olin kokeillut materiaalisesti vaurasta elämää ja huomannut, että niin helppoa ja mukavaa kuin se olikin, se ei täyttänyt tyhjiötä elämässäni tai sammuttanut matkustusviettiäni.”

Kanniston kirja on antoisan runsas. Irtolaisuutta käsitellään eri muodoissa, eri aikakausissa ja niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta. Mainitaan myös ne lukuisat kirjailijat, kuten vaikka Henry David Thoreau, Jack London, Leo Tolstoi ja Boris Pasternak, jotka ovat innoittaneet nomadeja. Koska Päivi ja Santeri ovat todella eläneet niin montaa kulttuuria ja maata ympäri maailman, kaatuvat myös monet stereotypiat kuuluisista matkakohteista aina Kiinasta Espanjaan. Myös oma rakas lintukotomme Suomi näyttäytyy aivan uudessa valossa ja monet luulot saavat kyytiä.

Entisestään kirjan antia laajentavat lukuisat muiden globaalien kulkurien haastattelut ja osasta saamme myös kuvia. Mitään ei unohdeta ja seksikin saa osansa, sillä pääosin nomadit ovat yksinmatkaajia:

”Siinä missä turistille olisi noloa myöntää matkustavansa statuksen takia, olisi nomadille noloa tunnustaa olevansa puutteessa. Helpompaa on kieltää haluavansa.”

Rahaa käsitellään suoraan ja etenkin sitä, miten vähällä voi asua pitkiäkin aikoja eri maissa. Tai asua ja asua, siis viipyä, vaeltaa, elää, kokea. Teoksessa on Päivin ja Santerin kirjanpitotaulukko 52 kuukaudelta, jonka keskiarvoksi tulee 537 euroa! Taulukko on maittain alkaen Thaimaasta ja päätyen Malesiaan. Mukana ovat mm. Vietnam, Mongolia, Ranska, Kenia….Nomadisuudessa raha ei merkitse paljoakaan:

Tahto on kaiken avain, kun taas raha on tekosyy.

Päivi on pelottavan vahva ja suora, mutta minua hän ei pelota, sillä olen itse suora satakuntalainen ja jaan hänen kanssaan monta asiaa, joista olemme samaa mieltä. Vaikkapa nyt nämä:

”Eläinten huono kohtelu saa minut kyyneliin. Kun kävelimme Guangzhoun keskustassa Kiinassa…”

”Kiinalaiset eivät kunnioita muita elollisia kuin itseään, perhettään ja ystäviään.”

Kuten Päivi, en usko myöskään rahan autuaaksi tekevään onneen:

”Paljonko onnellisuuden arvo on rahassa mitattuna? Paljonko fyffeä tarvitaan, jotta voi tuntea itsensä onnelliseksi? Riittääkö milli vai pitääkö olla kymmenen?”

Lue Elämäni nomadina, jos uskallat tietää aivan uusia asioita muista kansoista ja meistä itsestämme, jos sinussa elää levoton kiertäjän veri ja näet unia, joissa vaellat siellä missä ei kukaan ennen sinua ole vaeltanut. Lue Elämäni nomadina, jos luulet juuri nyt elämäsi olevan ohi tai että et voisi tehdä kaikkea aivan toisin. Lähtemisen voi tehdä milloin vain, se ei katso ikää eikä sukupuolta, ei kukkaroa, eikä aatetta. Lähteminen on villi lintu: Se tekee pesän minne huvittaa, se jättää pesän, kun sitä vähiten odotat. Lähteminen ei ole paluun este, vaan uuden mahdollisuus. 

”En ole haudannut onnellisuuttani menneeseen enkä viivästä sitä tulevaisuuteen. Tärkeää on vain se, mitä on tässä hetkessä. Keskityn jokaiseen päivään ja hetkeen kuin se olisi viimeinen.”

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Helmi-Maaria