lauantai 10. lokakuuta 2020

Viikko on ollut monipuolisesti rasittava, mutta onneksi...


Viikko on ollut monipuolisesti rasittava, mutta onneksi on lauantai ja tänään katsomme kaksi viimeistä osaa BBC:n loistavasta sarjasta Salisburyn myrkytykset. Muistan tapauksen hyvin, mutta en tajunnut asian laajuutta. En sitä, miten tuo venäläisten käyttämä hermomyrkky levisi niin epätodellisen vahvasti. Menee Yle Areenalla!


Vanha työjuhtakoneeni irtisanoi itsensä melkein 12 vuoden bloggaamiseen jälkeen. Nyt on uusi kone ja tietysti läppäri, mutta selväähän oli, että vanha tulostin ei käynyt uuteen, joten sen hankinta vielä ensi viikolla. Viikolla ottamani ruskakuvat kalliotuhkapensaista olivat purppuraisia, mutta kun toin ne tänne koneelle, ne olivat kuin haalistuneet...En tiedä, onko nyt vielä säädöissä varaa vai miten on....Kirjoittaminen on tällä aika kankeaa, sillä en heti löydä kaikkia tuttuja merkkejäni ja kuvahaku on mitä on.

Jotain tuttua kuitenkin....suuriruhtintar Olga alusta asti mukana kaikessa ♥


Luna poseeraamassa keisarinkruunuissa. Hyvä tyttö ♥
  (kuva Kirsi Äikäs)



En ole istuttanut muita sipulikukkia kuin pari pussillista lumikelloja. Tosin myyrät ne useimmiten minulta vievät, mutta kun näin nuo vihreät pisteet, olin myyty. Kävimme ostamassa Galantus Single Woronowii -sipulit Plantagenilta, jonka sivuilta myös kuvakaappaus. Suvella on sen sijaan istutettu vaikka mitä kastanjasta atsaleoihin eli viime mainittuja lisää.


Tuurenpihlajan ruskaa.


Muuten ei niin kivan viikon iloksi, tilasin tyttärelle, joka on ostanut armaansa kanssa vaaleanpunaisen satavuotiaan puutalon, Unelmien Talo&Koti -lehden. On aika piristävä kansi, herkullisia värejä. Ja lehdestä löytyy myös eräs suosikkitapettini, joka vielä muuten tulee..., kun aika on.


Lokakuun plussia ovat mm. huikean HBO:n Babylon Berlin -sarjan uudet jaksot!

Keski-Suomessa ovat alkaneet syyslomat. Aion itsekin ottaa vähän breikkiä, mutta en ihan vielä. Tulossa on kiinnostava kirja, joka monen olisi tärkeä lukea huolimatta siitä, että se on viihteenä pidettyä dekkarigenreä. Nyt haravoimaan ja laittaamaan kaurisverkkoja, joten meillä syödään tänään pizzaa kotiin tilattuna. Illalla saunaa, Salisburyä, brieetä ja rypäleitä.

Hyvää syysruskaista viikonloppua kaikille tasapuolisesti♥

Love
Leena Lumi

PS. Hesarissa tosi kiinnostava  Lauantaiessee Eleonoora Riihiseltä Kulttuurissa: Tekeekö kulttuurimme meistä narsisteja?

torstai 8. lokakuuta 2020

Ympäri saarta kiertävä kaislikko...


Ympäri saarta
kiertävä kaislikko on 
tiheä aita
jonka seassa tuhat
tietä kuljettaa kotiin.

*****

Pimeys kaatuu
kiinni horisonttiin kuin
käärepaperi.
Tähdet ja kuu tulevat
koristamaan matkaani.

*****

Tulet kuin valo 
yhtä aikaa joutsenten 
kanssa luokseni.
Tarjoan illallisen
sulaa merta lasissani.

Eija Aromaa

tiistai 6. lokakuuta 2020

Peter James: Kuolema käy oikeutta


Tästä alkoi hänen uuden elämänsä ensimmäinen viikko – työpaikka Kempsonilla oli jäänyt lopullisesti perjantaina. Meg oli vapaa! Ei enää herätyskellon eikä suuren yritysmaailman orja – ei ainakaan hetkeen. Kello oli vasta 8.45, taivas oli pilvetön ja päivä lämpimän tuntuinen – ja täynnä lupausta!

Ja kaiken kruunasi Lauran ihana WhatsApp-viesti, joka oli tullut eilen iltapäivällä.

Hienoa, äiti! Sinusta tulee loistava valamies, koska haluat aina kohdella toisia reilusti ja toimia oikein. Pidä hauskaa – ja pidä puolesi!

Peter Jamesin rikoskomisario Roy Gracesta kertovan sarjan kuudestoista osa Kuolema käy oikeutta (Find them Dead, Minerva 2020, suomennos Maikki Soro) vie meidät kiinnostavaan oikeussalidraamaan, jonka valamiehistöön on saanut kutsun myös Meg Magellan. Hänellähän ei nyt olekaan kuin aikaa, sillä hänen ainoa elossa oleva perheenjäsensä, tytär Laura, on lähtenyt ystävänsä Cassien kanssa kiertämään Etelä-Amerikkaa. Meg on helpottunut ettei tarvitse heti tyytyä vain olemaan yksin kotona lukien tai puutarhatöitä tehden. Tosin hänellä on ystäviä, joiden kanssa käydä lounailla ja shoppailemassa, mutta Meg tarvitsee jotain enemmän. Elämä oli heittänyt kaiken nurin, kun hänen miehensä ja poikansa olivat kuolleet auto-onnettomuudessa, josta hän ja Laura selvisivät. Tytär on nyt kaikki kaikessa, mutta pitihän tämän saada elää omaa elämäänsäkin. Onneksi tuli tämä valamiestyö, joka vähän jännitti Megiä.

Olen nyt lukenut kaikki Peter Jamesin Roy Grace –kirjat ja pakko sanoa, että Kuolema käy oikeutta on hänen parhaitaan, ihan kuumaa ryhmää. Osin se tietysti johtuu siitä, että minua kiinnostavat oikeussalidraamat. Toisekseen siinä on se, että vaikka olen pitänyt suurimmasta osasta sarjan kirjoja paljonkin, alkoi Sandy –kuvio hiukan uuvuttaa, mutta se on nyt ohi. Kaiken lisäksi olen kai moittinut Peter –parkaa siitä, että Roy Grace on mielenkiinnoton, hajuton ja mauton kuin häkä. Lisäksi olen valittanut hänen tavastaan pudota kerta kerran jälkeen vääränlaiseen naiskuvailuun eli olen kyllästynyt ns. sterotypioihin, joissa naisia kuvaillaan heidän ulkonäkönsä kautta, mutta miehet pelastuvat tältä. Totta, totta, mutta olen saanut myös jännittää ja olenhan jo paljastanut Peterin ensimmäisen dekkarin Kuoleman kanssa ei kujeilla (Dead Simple), muuttaneen sitten joskus tulevan hautaustapani eli se on ehdottomasti tuhkaus, kiitos Peterin ensimmäisen Roy Grace –dekkarin opetuksen! Ja nyt tulee se paras: Roy Grace on muuttunut lihaa olevaksi mieheksi, joka suuttuu, rakastaa, haisee, maistuu, jopa janoaa kostoa! Onneksi hän edelleen pitää koirista ja vakuutan, että Royn on paras pitää huolta Humphreystä kaikin tavoin ettei minun tarvitse lukea koirarintamalta mitään ikävää. Tämä on vinkki, josta en voi paljastaa enempää, mutta vinkin pitää toimia, joten: Dear Peter, take care of Humphrey, because I cannot read anything else but fine news about Roy’s dog! Peter Jamesin suurin vahvuus kirjoittajana on sujuva ja viekas rikostarina, mutta tätäkin tärkeämpää on hänen henkilökuvuksiensa vahvuus. Nyt paukkuvat kaikki rajat, kun tavallinen nainen, Meg, joutuu valamiestyönsä takia keskelle julmaa ja tavatonta, johonkin sellaiseen, jota tämä älykäs nainen ei olisi ikinä edes voinut kuvitella. Megin reaktiot kaikissa vaiheissa ovat uskottavat ja vaikka miten miettisi, kuka olisi voinut toimia toisin, kun ottaa huomioon mitä hän on aikaisemmin menettänyt ja mitä nyt on pelissä.

Meg on valamiehistön puheenjohtaja asiassa, jossa puidaan ulkoisesti vaatimattoman ja kunnollisen asianajajan Terence Greadyn syytettä koskien suunnatonta humeiden salakuljetusta Englantiin. Kyseessä määrät, joista ei ole kuunaan kuultukaan ja pääapurina olisi ollut Michael Starr, jonka ainoa omainen on Down –syndroomainen pikkuveli Stue, jo aikuinen mies. Michael on luvannut äidilleen ennen tämän kuolemaa pitää kaikin tavoin huolta Stuesta ja hän on päättänyt pitää lupauksensa. Kaiken lisäksi hän rakastaa veljeään aidosti ja on päättänyt ansaita paljon saadakseen heille ravintolan: Stue on kiinnostunut olemaan kokki! Starrista tulee Greadyn oikea käsi, lähin uskottu, vaikka kukaan ei sitä tiedäkään. Tyylilleen uskollisena Gready hallitsee salaamisen. Hän luo itsestään ja perheestään muille juuri sen kuvan,  minkä haluaa ja se on vaatimaton asianajaja, hyvä puoliso ja lasten isä, uskonnollinenkin, runsaalla kädellä monia hyväntekeväisyyskohteita tukenut hyväsydäminen mies. Huonoksi onnekseen Meg kohtaa aivan toisenlaisen Greadyn, joka katsoo täysin Megin vallassa olevaksi miten valamiehet äänestävät ja siitähän helvetti irtoaa. Kaikki teflon karisee niin Roylta kuin hänen alaisiltaan ja finaali on unohtumaton.

Perfecto!

*****

Dekkarit Leena Lumissa

maanantai 5. lokakuuta 2020

Lina Bengtsdotter: Beatrice


Ja niin kerroin poliisista, jolla oli pojan nimi ja joka oli kasvanut talossa äitinsä Betty Lagerin kanssa. Kovaäänisen Bettyn, josta isä puhui niin arvostavasti. Se nainen tiesi, miten hauskaa pidetään. Kerroin Onnelan juhlista, jotka kestivät päiväkausia ja houkuttelivat väkeä kaikkialta kylältä ja jopa kaupungista.

Ja sitten kerroin huhuista, että Betty kummittelee, että useat isän ystävät olivat nähneet hänen tanssivan puutarhassa, vaikka hänen kuolemastaan oli jo pitkä aika. Lasse Smed oli istunut meillä kotona keittiössä ja vannonut nähneensä omin silmin Betty Lagerin punaisessa mekossaan puiden lomassa Onnelan pihalla. Vannon äitini haudan kautta, että Betty oli siellä, hän oli siellä ja pyysi kaikkia mukaansa tanssiin.

Lina Bengtsdotterin kolmas Charlie Lager -sarjan kirja, Beatrice (Beatrice, Otava 2020, suomennos Elina Lustig) on lukijalle kuin haaste, sillä eittämättä alkaa miettiä kolmannen  mahdollisesti toistavan tuttua kaavaa rikostutkija Charlie Lagerin henkilökohtaisen elämän traumoista ilman minkään uudet nousematta esiin. Onneksi Annabelle ja Francesca ovat niin omat tarinansa ja onneksi olin väärässä! Charlie on edelleen yhtä vaarallisen hillitön alkoholin ja psyykelääkkeidensä käytön suhteen ja oikeastaan hän vetää pohjat, vaikka näenkin hänen putoavan vieläkin syvemmälle. Tässä on nyt vain se juttu, että jollakin kummalla tavalla Charlie on niin empaattinen ja hänen onnekseen myös intuitiivinen, että pärjää työssään vaikkakin kyseenalaisin keinoin heikompina päivinään. Mariestads Tidningen kommentoi mm.:"Tässä tarinassa on enemmän ihmissuhteita ja aitoja tunteita kuin kuolleisiin ruumiisiin keskittymistä." Näin se menee, mutta toistosta ollaan kaukana.

Rikos kirjassa on vauvan katoaminen. Tehtävä annetaan Charlielle. Sekopäisimpänä aamunaan, kun ei muista yöstä mitään, Charlie lukee Dagens Nyheteristä: "Sylilapsi kadonnut Karlstadin lähellä. Käynnissä kiihkeät etsinnät." Vauva on ryöstetty vaunuista, joihin äiti oli laittanut tyttärensä nukkumaan talonsa edustalle. Juttu tulee Charlielle ja Andersille, joita on kiinnostava seurata parina, sillä he ovat lähdöiltään aivan kuin eri maailmoista. Anders on yläluokkaa ja Charlie oikein korostaa alaluokkaisuuttaan Andersin seurassa, mikä sekä huvittaa että joskus ärsyttää Andersia. Nyt väittelyt ovat vähissä, sillä kun vauva katoaa, kysymys on tunneista, ei vuorokausista. Ensimmäinen vihje on valokuva, jossa kolme miestä seisoo kuvassa kädet kaverillisesti toistensa hartioilla. Kolme yksityiskoulun kasvattia, jotka myöhemmin perustivat menestyvän firman, mutta jotain tapahtui ja jäljellä on kaksi erittäin varakasta ja kolmas katkera ulkopuolella. Puh, pah, tästä pelistä pois! Kadonnut vauva on menestyneen pariskunnan Frida ja Gustav Palmgrenin.

Tällä kertaa Bengtsdotter kuljettaa rinnakkain kahta tarinaa, jotka yhtyvät toisiinsa sujuvasti ja toisiaan vahvistaen. Tämä jo erottaa kolmannen kirjan kahdesta aiemmasta. Tutkinta johtaa etsivämme Rödminnetin nuorisokotiin, taloon, joka on ennen toiminut mielisairaalana. Vaikka Charlie ei vielä ole edes Gullspångissa, hän törmää jälleen menneisyyteensä saatuaan eräältä nuorisokodin kasvatilta kasan vanhoja kirjeitä. 

Olen alkanut taas nähdä unia. Viime yönä siinä olimme me kolme, sinä, minä ja pikkutyttö, niin kuin olisi kuulunutkin olla. Kuljimme järvelle vievää polkua, oli syksyn lehtiä ja aurinko, ohitimme kukkulan talon. Mies ei ollut siellä. 

Koko suuressa maailmassa olimme vain me, minä ja tyttäreni, ja kaikki oli niin todellista, että en olisi halunnut herätä milloinkaan.

Eikä minulla ollut tarkoitus pelästyttää sinua. En halunnut viedä vauvaa sinulta. Halusin vain pidellä häntä hetken. Olin haaveillut siitä kauan.

Mutta missä on pieni Beatrice? Kuka tanssii kirsikkatarhassa? Kuka kävelee punaisessa hameessa vastaan tanssien? Kuka seisoo kallion reunalla punainen hame tuulessa hulmuten? Onko Charlien painajainen muuttunut todeksi?

*****

Dekkarit Leena Lumissa

perjantai 2. lokakuuta 2020

Tove Jansson: Muumi Vieraskirja

Muumi Vieraskirja on aivan ihastuttava tuliainen tai lahja kuusen alle tai kirja itselle. Kuvat ja sitaatit ovat Tove Janssonin. Kirjan on toimittanut Päivi Kaataja. Kansi ja graafinen suunnittelu Riikka Turkulainen ja kustantaja WSOY (2020) Oletko valmis?

Kirjassa on kuvien ja muumien kyläilyjen joukossa paljon tyhjää tilaa, jossa ensin kerrotaan oman kodin tiedot ja sitten on tyhjiä sivuja vieraiden täytettäväksi. Mitää varsinaista tyhjyyttä ei synny, sillä sivun kuin sivun alalaidasta löytyy pienellä sitaatteja eri muumikirjoista. Sivulla, jolla kerrotaan omasta kodista ja sen asukkaista, lukee alhaalla kirjasta Muumipeikko ja pyrstötähti Piisamirotan toteamus:

Minun kotini oli vain kolo, mutta minä viihdyin siellä. Tosin filosofista on yhdentekevää, viihtyykö hän vai ei - mutta se oli hyvä kolo joka tapauksessa.

Kun juhlat ja karkelot alkavat vieraat huutavat eläköötä, jolloin elämä vain muuttui hauskaksi. Tanssi alkoi ja pannukakkuja työnnetään ulos kottikärryillä. Rakettaja paukutellaan ja muumipappa lukee muistelmistaan hurjia tarinoita. 

Omasta suosikkikirjastani Muumilaakson marraskuu on napattu kiva sitaatti:

Juhlavieraat polkivat tahtia ja lauloivat tiluliluu, tilulilaa, Mymmeli potkaisi saappaat jalastaan ja heitti kaulaliinansa lattialle, paperiköynnökset liehuivat lämmössä, kaikki läiskyttivät tassujaan, ja nyt Nuuskamuikkunen lpetti soiton huikeaan hihkaisuun! Ja Mymmeli nauroi ylpeänä.

Piisamirotta ohjeistaa ensimmäiseksi tarjoamaan 'hienointa mitä löytyy, myöhemmin on yhdentekevää mitä he saavat, sillä he ovat iloisia joka tapauksessa.'

Sivuja vieraiden täytettäväksi ja joku kiva piirroskuva vaikka tanssimisesta ja löytyypä kuva Tuitusta ja Nyytistäkin istumassa kotilon sisällä...

Kuva ihastuttavalla aukeamalla ja sen vastasivuna teksti Vaarallisesta juhannuksesta:

Paljon tyhjiä sivuja vieraiden terveisille, mutta ne eivät tunnu tyhjiltä ollenkaan, sillä joka sivulla jotain muumimaista. Ja sitten se tietty muumimainen rentous, josta voisimme kaikki ottaa mallia.


Arvatkaapa mitä? Kenen syntymäpäivää vietetään lokakuun kolmantena?

Kirjassa eri muumikirjojen sitaatit käyvät kuin keskustelua. Se on ehkä muumimaista seuranpitoa. Ja kaikki ovat mukana juhlien ja riemuiten väsymykseen asti. Hemuli kantaa vielä vieraskahvit salonkiin. Taikuri tosin halusi paljon pannukakkua ja hilloa, jolloin kaikki lakkasivat vierastamasta häntä, sillä 'sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen, hänen kanssaan voi puhua.'

Hemulin sivun muistelo virailusta muumilaaksoon on yksi suloisimmista ja se pättyy näin:

Kahvi odotteli kuistilla, kaikki järjestyi. Kaikki oli yksinkertaista ja sujui itsestään.

Tämän huikean kirjan lopussa on vielä Muistoja ja merkintöjä, jonne voi kukin merkitä puumerkkinsä, märän tai kuivan, värillisen tai värittömän, tai liimata valokuvia. Muumien perhekuva on päivätty Helsingfors 1878 3.10.

Sitä ennen:



Lopulta viimeinenkin vieras vaelsi sillan yli ja hillokellari oli aivan tyhjä.

*****

torstai 1. lokakuuta 2020

Maata jalkojen alla: Turkistarhausta vastustava mielenosoitus verkossa 4.10. klo 8-23.45

Mikään elinkeino ei voi perustua eläinrääkkäykseen! Kaikki blogiani yli yksitoista vuotta seuranneet tietävät kantani turkistarhaukseen eli haluan olla ääni eläimille, joilta ei kysytä mitään, joita pidetään esineinä vailla kykyä tuntea kipua, ikävää, masennusta, tuntea janoa, kylmää, nälkää taikka käsittämättömyyttä sen suuren pahuuden edessä, johon maailman ainoa peto ihminen tietoisesti kykenee ja ryhtyy. Katsokaa häkkieläintä silmiin eläintarhoissa tai turkistarhoilla: Pilke ja elämänhalu on kadonnut jo aikaa sitten...

Miltä sinusta tuntuisi, jos et koskaan pääsisi kävelemään nurmella tai tuntisi hiekkaa varpaiden välissä? Turkiseläin ei syntymästään asti tunne muuta kuin verkkopohjan allaan. Hän ei koskaan saa juosta vapaana aamu-usvassa, ei käpertyä onnellisena kiepille pentujensa kera, ei juoda viileää vettä janoonsa kallioilta, ei seurata onnellisena pentujensa leikkimistä. Ketun pentujen leikki vapaana on kuin elämän liekki: hyvyyden sydän. Se on se villi ja vapaa osa, joka eläimille kuuluu! Kun on kuutamoiltana vaeltanut jäällä villi ja vapaa vierellään, ymmärtää enemmän, näkee pidemmälle...Luonto on yllättäjä, joka lahjoittaa sitä rakastavalle iloa ja toivoa, mutta meidän velvollisuutemme on antaa vangituille vapaus ja luonto kiittää.

Animalia järjestää eläintenpäivänä 4.10. verkkomielenosoituksen, jossa yhdessä vaadimme maata turkiseläinten jalkojen alle. Todellisena päämääränä ja lopputavoitteena täyskielto turkistarhaukselle. 

Lue osallistumisohjeet ja klikkaa itsesi mukaan tapahtumaan täällä

Tässä kolme askelta osallistumiseen:

1.  Ota kuva, jossa näkyvät jalkasi ja maata niiden alla. Kuva voi olla juuri sellainen kuin itse haluat, kunhan jalat maata vasten näkyvät.

2.  Julkaise kuva a) Tässä eventissä b) Facebookissa seinälläsi c) Instagramissa #maatajalkojenalla

3.  Allekirjoita vetoomus paremmista oloista turkiseläimile osoitteessa https://tiny.cc/turkisvetoomus

Suomi on turkistarhauksen periferia. Kun muu läntinen Eurooppa on jo suurimmassa osissa luopunut tai luopumassa tästä kyseenalaisesta elinkeinosta, Suomi junnaa paikallaan. Vaan ihmeitä on ilmassa, sillä varsin nuorista koostuva hallituksemme on pääministerimme johdolla ilmoittanut halunsa lopettaa eläinten häkitys! Jo oli aikakin, sillä Puolakin on jo meitä edellä...Olen itse nähnyt siellä myynnissä Krakovan kuuluisassa vanhan kaupungin kauppahallissa nahkoja, mutte me emme sitten ostaneetkaan sieltä puolelta mitään. Rakastuin Krakovaan ja nyt, nyt Puolakin tekee luopumista turkistarhauksesta♥

Ja näin nyt Ranskassa, teksti Taija Rinne: 

Ranskan ympäristöministeri ilmoitti turkistarhauskiellosta 29. syyskuuta.  

Muuttuneet asenteet villieläimiä kohtaan ovat ympäristöministeri Barbara Pompilin mukaan syynä kieltoihin. Turkistarhauskiellon lisäksi maassa kielletään villieläinten käyttö kiertävissä sirkuksissa sekä delfiinien ja miekkavalaiden vankeudessa pitäminen. 

Ranskalainen eläinoikeusjärjestö One Voice on kampanjoinut pitkään tarhauskiellon puolesta. Eurooppalainen turkistarhauksen vastainen kattojärjestö Fur Free Alliance on myös muiden jäsenjärjestöjen kanssa vedonnut Ranskan hallitukseen tarhauskiellon puolesta. Myös Animalia on Fur Free Alliancen jäsen.

Ranskassa on jäljellä enää neljä turkistarhaa, mutta turkistarhauskiellolle odotetaan vastustusta. Luksusmuotimerkit ovat yhä enenevissä määrin turkisvastaisia, mikä on aiheuttanut alalle jo pidempään vaikeuksia.  

Fur Free Alliancen mukaan turkistarhauskielto tulee voimaan viiden vuoden siirtymäajalla. Turkistarhaus on kielletty tai se on loppunut lakitiukennusten vuoksi jo isossa osassa Eurooppaa.


Tarhauskiellot muualla maailmassa Animalia:

Useat Euroopan maat ovat kieltäneet turkistarhauksen tai rajoittaneet voimakkaasti sen harjoittamista lainsäädännöllä. Niissä maissa, joissa tarhattavien eläinten elinolosuhteet on määrätty vastaaviksi kuin eläintarhoissa, on tarhaus loppunut käytännössä kokonaan.

Alankomaiden parlamentti kielsi kettujen ja chinchillojen häkkikasvatuksen vuodesta 2008 alkaen. Vuonna 2012 päätettiin kieltää myös minkkitarhaus siirtymäajalla, joka päättyy vuonna 2024. Koronaviruksen takia kielto on kuitenkin kiirehditty ja minkkitarhaus tulee päättymään Alankomaissa vuoden 2021 alussa.

Belgiassa turkistarhaus on kielletty.

Bosnia-Herzegovinassa turkistarhaus on kielletty. Kielto astuu voimaan siirtymäajan jälkeen vuonna 2029. Maan toistaiseksi viimeinen turkistarha lopetti toimintansa jo kesällä 2020.

Bulgariassa turkistarhauskielto on parlamentaarisessa käsittelyssä. 

Espanjassa minkki on määritelty vieraslajiksi, jonka kasvattaminen on kiellettyä.

Isossa-Britanniassa turkistarhauksen kieltävä lakiehdotus meni läpi ylähuoneessa 13.11.2000. Sen seurauksena eläinten tarhaus niiden turkkien takia on ollut kiellettyä vuodesta 2003 lähtien. Pohjois-Irlanti ja Skotlanti kielsivät turkistarhauksen pian tämän jälkeen.

Irlannissa turkistarhauskielto on parlamentaarisessa käsittelyssä.

Itävallassa on kiellettyä kasvattaa eläimiä turkiksia varten. Laki tuli voimaan vuonna 2004.

Italiassa on tiukennettu hyvinvointisäädöksiä, mutta laintulkinnassa on epäselvyyksiä.

Japanissa turkistarhaus on kiellettiin vuonna 2006, ja 10 vuoden siirtymäajan jälkeen maan viimeinen turkistarha lopetti toimintansa vuonna 2016. 

Kroatiassa turkistarhaus on ollut kiellettyä vuodesta 2018 alkaen, 10 vuoden siirtymäajan jälkeen.

Liettuassa turkistarhauskielto on parlamentaarisessa käsittelyssä. 

Luxemburgissa turkistarhaus kiellettiin vuonna 2018.

Makedoniassa kiellettiin turkistarhaus vuonna 2014.

Montenegrossa turkistarhauskielto on parlamentaarisessa käsittelyssä.

Norjan parlamentti äänesti turkistarhauskiellon puolesta kesällä 2019. Siirtymäaikaa annettiin vuoteen 2025 saakka.


  Puolassa parlamentin alahuone on hyväksynyt turkistarhauksen kieltämisen vuoden siirtymäajalla. Kielto tarvitsee vielä ylähuoneen ja presidentin hyväksynnän.

Ranska päätti kieltää turkistarhauksen syksyllä 2020. Siirtymäaikaa kiellolle annetaan todennäköisesti viisi vuotta.

Ruotsin hallitus muutti maan eläinsuojeluasetusta joulukuussa 1995 lopettaakseen kettujen pitämisen nykyisenlaisissa verkkohäkeissä. Vuodesta 2001  lähtien kettujen kasvattaminen on ollut Ruotsissa sallittu vain tiloissa, joissa ketuilla on kaivamismahdollisuus, virikkeitä ja mahdollisuus elää luontaisena sosiaalisena ryhmänä. Tämä johti kettutarhauksen loppumiseen Ruotsissa. Vastaavan tyyppistä asetusta minkkien tarhauksesta ajetaan aktiivisesti.

Saksassa säädettiin vuonna 2017 eläinsuojelulaki, joka vaatii turkistarhojen eläimille paremmat elinolosuhteet, kuten enemmän tilaa ja minkeille uimismahdollisuuden. Siirtymäaikaa on vuoteen 2022, mutta maan viimeinen turkistarha lopetti toimintansa jo maaliskuussa 2019.

São Paulo, Brasilian osavaltio, kielsi turkiseläinten kasvattamisen vuonna 2015. Brasilia on yksi suurimpia chinchillaturkisten kasvattajamaita.

Serbia kielsi turkistarhauksen vuonna 2019. 

Slovakia hyväksyi turkistarhauskiellon vuonna 2019. Laki tulee voimaan vuonna 2021, ja siirtymäaikaa on vuoteen 2025 saakka. 

Slovenia teki keväällä 2013 päätöksen kieltää turkistarhaus siirtymäajalla, joka päättyi 1.1.2015.

Sveitsissä turkiseläinten häkkikasvatusta ei ole lainkaan, koska maan eläinsuojelulaki estää sen käytännössä. Esimerkiksi vankeudessa kasvatettavalle minkille edellytetään Sveitsissä järjestettäväksi vähintään kuuden neliömetrin tilat ja yhden kuutiometrin vesiallas.

Tanskassa tehtiin vuonna 2009 päätös, joka kieltää kettujen tarhauksen 15 vuoden siirtymäajalla.

Tšekki kielsi turkistarhauksen vuonna 2017. Kielto astui voimaan vuonna 2019.

Ukrainassa turkistarhauskielto on parlamentaarisessa käsittelyssä. 

Uuteen-Seelantiin on kiellettyä tuoda minkkejä, mikä käytännössä estää myös minkkien tarhaamisen maassa.

Virossa turkistarhauskielto on parlamentaarisessa käsittelyssä. 

Yhdysvalloissa ei ole valtiollista lakia, joka säätelisi turkiseläinten pitoa tai tappamista. Yksikään osavaltio ei ole kieltänyt turkistarhausta, mutta jotkut osavaltiot kieltävät kettujen pitämisen vankeudessa, koska ovat huolissaan tautien leviämisestä luontoon. Kalifornialla on tiukat määräykset kettu- ja minkkitarhoille, mikä tekee tarhauksen siellä kannattamattomaksi. New Yorkin osavaltiossa turkiseläinten lopetus sähköllä on kielletty. Wisconsin ja Utah ovat osavaltiot, joissa turkistarhausta harjoitetaan tällä hetkellä eniten.


Annetaan äänettömille ääni. Jos haluat pitkäjänteisesti auttaa eläimiä tehokkaasti, liity Animaliaan, se on kiitollisuutta villille, vapaalle luonnolle♥ 

Leena Lumi

Maata jalkojen alla!

tiistai 29. syyskuuta 2020

Ilona Pietiläinen: Talven henki Anna joulun tulla

Hän ken kantaa joulua sydämessään koko vuoden. Ehkä jopa hyräilee joululaulua juhannusaaton aattona marketin hyllyjen välissä ja saa jonkun nauramaan, hän osaa arvostaa ensimmäisiä kuuraisia aamuja, mutta sitä ennen jo sen alkusoittoa, ruskaa. Jouluihmiselle joulu ei ole vain muutamia päiviä, vaan se on viikkoja lellumista kaikessa joulumaisessa. Se on jouluviitta, joka lämmittää suloisesti ja jos sen alle pääsee jo ruska-aikaan, vielä parempi. Minun jouluni alkaa Ilonan joulukirjasta. Joka vuosi odotan sitä yhtä kiihkeästi kuin lapsi jouluaattoa. Tänä vuonna saan aloittaa aikaisemmin, mikä hyvin sopiikin, sillä mitä rauhallisemmin ja pidemmin, sen parempi. Lähdetään houkuttamaan talven henkeä, jonka perässä hiippailee hiljaisin töppösin joulu!

Ilona Pietiläisen Talven henki Anna joulun tulla (Docendo 2020) voitti tämän vuotisen kauneimman kannen tittelin jälleen kerran. Meillä on kaipuu johonkin osaan lapsuutta ja rauhoittumista, saamme hyvää mieltä kun lukiessamme muiden joulutavoista ja katsellessa kauniita kuvia. Etsimme myös ehkä uusia herkkuja joulupöytään, samalla kun joulukirjailijamme nuori koira Myrsky suukottaa emäntäänsä. Myrsky onkin tämän kirjan pörröinen tähti, joka on selvästi lahjakas poseeraamaan. Samalla kun jälleen mietin pörröistä perheenjäsentä meille edesmenneen suuriruhtinatar Olgan jälkeensä jättämään aukkoon, nappaan joulupöytäämme tämänvuotisen uuden herkun. Meillä on nimittäin perinne, että yksi uusi juttu kokeillaan joka vuosi. Nyt se on mätikuiskaus. Jos pääpainopiste on meren antimilla, mätikuiskauksella on selvä kutsu meille. Kokeile sinäkin helpolla reseptillä!

Ilonan kirjassa ollaan paljon ulkona ja nuotiotulilla. Nautitaan hunajalla savustettua lohimedaljongia ja auraajasalaattia. Luonnon antimista askarrellaan koristeita syyskuisteille ja pienimmätkin perheenjäsenet ovat mukana. Myrsky kuitenkin vaativimmilla seikkailuilla osaa ottaa tilansa.

Jämsän Hirvikartanolla tapaamme täpläkauriita, joista etenkin Sauli on kova suukottelemaan.


Täpläkauris on talvella harmaanruskea, mutta täplät palaavat kylmien mentyä. Nautimme kauriiden seurallisuudesta, ensilumen hiutaleista ja jo valkeasta maasta. Ulkoretkellä nautitaan kuumaa glögiä ja tulistelupaikan torttuja. Ei joulua ilman koristeluja. Talvinen pienoismaailma syntyy vaikka vanhoihin lasipurkkeihin, kuten tämä amaryllisvarjo Lumiakan kera.

Ilonan oma joulukattaus rakentuu sametista, havuista kera puuteriruusujen, roosista joulupalloista, kestävistä neilikan kukista, eriparisista astioista...Jotain uutta, jotain vanhaa, muistot elävät. Joulupöydän makeana herkkuna on nyt joulupöydän kääretorttu:

4 kananmunaa

1,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

3/3 dl vehnäjahoa

1 tl leivinjauhetta

Täytteeksi ja koristeluun:

4 dl kermavaahtoa

hilloa (makusi mukaan, esimerkiksi vadelma, mustikka, kirsikka tai mansikka)

polkkakarkkimursketta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.

Sekoita kuivat aineet toisiinsa ja lisää seos siivilän kautta muna-sokeri –vaahtoon.

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja levitä taikina pellille. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Tortun paistuessa ripota valmiiksi sokeria leivinpaperille. Ota torttupohja uunista ja kumoa se sokeroidulle leivinpaperille. Irrota pohjapaperi pois. Anna kääretorttupohjan jäähtyä.

Vatkaa kermavaahto. Levitä hillo kääretorttupohjalle ja lisää kerros kermavaahtoa. Kääri varovasti rullalle käyttäen leivinpaperia apuna.

Leikkaa kääretortun päät tasaisiksi ja koristele koko komeus kermavaahdolla. Joulun maku syntyy kakun päälle ripotellusta polkkakarkkimurskeesta.

Vinkki: Jouluisen kääretörtun koristelet myös puuteroiduilla tuoreilla vadelmilla.

Visiteeraamme monissa kodeissa, joissa joulu on mielentila. Käymme Jonnan jouluvintillä, Annikan ja Nooran talvikodeissa, Tiinan pihamökin joulussa, Miran joulukodissa hyggeilemässä, Marikan kanssa valitsemme maljakkokukkia ja nautimme talvijuomaa jäisillä karpaloilla ja rosmariinin oksalla. Annen kotona Marika suunnittelee ruokailuryhmän niin, että mattoa varmaan riittää myös tuolien alle:

Suvin, Petrin ja Lumin kodissa viivähdämme pidempään. Äiti ja Lumi leipovat jo pipareita, taustalla soivat milloin suomalaiset klassikot kuten Sylvian joululaulu tai Louis Amstrongin joulutunnelmat. Kissat Nemo Onninen ja Mini Morris ovat saaneet kaulaansa joulurusetit.


Suvi kattaa pöytää 1927 valmistuneessa talossa Lahdessa. Seinät muistavat monenlaisia jouluja ja nauttivat jatkuvuudesta. Sali on virittynyt juhlatunnelmiin burgundin punaisilla ja valkoisilla verhoilla, amarylliksin ja leivonnaisin sekä jouluvaloin.

Olen nyt aika herkkänä tällaisiin vanhoihin puutaloihin, koska tyttäremme osti armaansa kanssa satavuotta vanhan, kolmikerroksisen, vaaleanpunaisen puutalon. Talon tunnelma on aivan erityinen...ehkä seinät kuiskivat uniimme menneiden aikojen tunnelmia.

Suvin maustekakkukuuset ovat wau! Niiden ohje löytyy kirjasta. Näyttävät kivoilta ja varmaan maistuvatkin sitten kun niitä saa syödä tai sitten ne ovat kuin meidän yhdet ikipiparit, joissa Olga –koirakin mukana, että ne otetaan joka vuosi esiin uudelleen ja uudelleen.


Suvin, Petrin ja Lumin joulukuusenkoristeet ovat tuliaisia joulumarkkinareissuilta. Ne muistuttavat Lyypekistä, Lontoosta, Krakovasta...

Talvi- ja joulutunnelmiin vetäjä Ilona:

Joulu on minulle suurimmaksi osaksi tunnetta. Kuullessani tuon sanan sydämen kohdalla tuntuu lämpöinen ailahdus. Jouluun kuuluu tänä vuonna yksi karvakuono, joka on opettanut meille vuoden aikana paljon. Siitäkin sydän kääntyy ympäri. Myrsky on ottanut paikkansa sohvalta ja tehnyt pesänsä meidän elämäämme.

Jos olisin koti, odottaisin sinua ovi auki. Keittäisin kuumaa juomaa... Sohvalle veisin lämpimiä peitteitä ja sytyttäisin kynttilät palamaan.

Tässä tunnelmassa kirjoitan kirjan viimeiset sanat. Niiden muodostuminen lauseiksi on kuin helminauhan rakentamista. Tuon helminauhan päättää kiitollisuus.

Toivon, että talven henki tavoitti sinut. Muista unohtua katselemaan alas leijailevien hiutaleiden kauneutta.

*****

Sisustuskirjat Leena Lumissa

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Vuoden 2020 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa ja Arvonnan Voittajat!

Vuoden 2020 kauneimmat kirjan kannet Leena Lumissa on valittu. Ensimmäiseksi tuli Ilona Pietiläisen Talven henki Anna joulun tulla 13 äänellä, toiseksi Tove Janssonin Muumit ja suuri tuhotulva 9 äänellä, kolmanneksi Laura Lähteenmäen Sitten alkoi sade 8 äänellä, neljänneksi Fernando Aramburun Äidinmaa 7 äänellä ja viidenneksi Kate Elisabeth Russelin Vanessa 7 äänellä.

Palkintoja jaetaan neljä. Lumimies toimii perinteiseen tapaan onnettarena. Voittajien selvittyä he saavat valita palkintokirjansa täältä. Ensin valitsee ensimmäiseksi tullut, sitten toiseksi tullut etc. Valitun kirjan kohdalle, merkitsen 'varattu'. Toivon voittajien ottavan yhteyttä minuun ja antavan kaksi suosikkikirjansa nimeä, jolloin jos suosituin on jo mennyt, toinen on tiedossani. Samalla voittajat antavat minulle postitustietonsa. Nämä tiedot s-postilleni leenalumi@gmail.com 

Onnetar suosi tällä kertaa seuraavia:

Sanna

Pioni

Helena Hovila

Mirva

Onnea voittajille♥ ja kiitos kaikille osallistuneille♥

Yhteydenottojanne odotellen 

Leena Lumi

Täällä voitte muistella vuoden 2018 ja täällä vuoden 2019 kansikisoja. 

torstai 24. syyskuuta 2020

Ennennäkemätön syksy rakensi....


Ennennäkemätön syksy rakensi korkean kupolin 
eikä pilvien ollut lupa sitä kupolia pienentää.
Ja sitten hämmästeltiin: olihan jo syyskuun alku,
missä viipyivät kylmät päivät, ja missä sadesää?
Sameitten kanavien vesi hohti smaragdina
ja nokkoset tuoksuivat kuin ruusut, vain vahvemmin.
Oli raskas hengittää, niin sietämättöminä,
riivaten loimusivat ruskot.
Ne jäivät koko loppuelämäksi muistoihin.
Aurinko oli kuin kaupunkiin ilmaantunut kapinallinen
ja kevätmäinen syksy niin täynnä antautuvaa hekumaa
että tuntui kuin hauras lumikello juuri puhkeaisi kukkaan
kun tyynesti astuit kohti taloni verantaa.

- Anna Ahmatova -
Suomennos Pentti Saaritsa
Kuva Pekka Mäkinen 

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

"Jokainen kuukausi on ystäväin, mut omenakuuta ma rakastan."


 Ei mitenkään ollut tarkoitus häiritä kenenkään sunnuntairauhaa, mutta koska mielen päällä on jotain, tännehän sen tuon. No, mikä nyt on niin tärkeää, että ei jaksa odottaa? Se, että luin uutta Kotiliettä no19 ja siinä oli


Koukutu kirjoihin Kiinnostavimmat uutuudet - 56 tärppiä, josta ilahduin kovin, sillä kaksi kirjaa olivat saaneet arvion Sensaatio! ja ne olivat: 


Delia Owensin Suon villi laulu ja 


Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa! Täysin samaa mieltä. Jos olisi valittu kolmas Sensaatio!, olisi mukana ollut yksi kirja, jonka olisin nostanut mukaan, mutta pidän sen nyt loppuvuoden salaisuutena.

Omenakuussa tehdään omenapiirakoita monella tyylillä. Minä en ole yhtään leipoja, vaan tykkään laittaa ruokaa, mutta tämä omenapiirakka minultakin sujuu vaikka silmät kiinni. Lauantai-illan sarjaa ja tätä vanhanajan vaniljakstikkeella on vähän vaihtelua keskitalven homejuustoihin ja viinirypäleisiin.

Omenasose kanelinen ja vaniljainen on helpoin ikinä valmistaa ja siitä voi saada herkkua moniin juttuihin. 

Syysreissujen paras herkku haudutetun teen kera on Apfelstrudel mit Vanille Sauce♥

Omenantuoksuista, rauhaisaa sunnuntaita kaikille♥

"Jokainen kuukausi on ystäväin, mut omenakuuta ma rakastan."

L.M.Montgomery

Leena Lumi

tilhikuva Pekka Mäkinen


Ilonan Myrsky rakastaa leikkikettuja, kuten Merinkin koiruudet. Hän saa nyt olla iltapäivän lisäilahdutus♥ Mami väitti, että kaikilta on jo pää pois, mutta ei ole totta. Myrsky kertoo katsellaan ja kettua esitellen, että 'mami, mami, katso nyt, tällä ketulla on vielä pää!'

perjantai 18. syyskuuta 2020

Minttulin omenakakku

 

Nyt kun menossa on omenakuu, valmistamme tiestysti omenoista monenmoisia herkkuja. Sain Minttulilta herkullisen omenakakun reseptin. Kiitos Minttuli♥

Pohja perusmurotaikina: 

130 gr voita

1 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

0,5 dl mantelijauhetta

3 rkl kermaa

Täyte:

1 l omenakuutioita

fariinisokeria maun mukaan

2 rkl vettä

kanelia

Pehmemmä omenasose kattilassa siten etteivät omenat soseudu.

Vuokana irtopohjavuoka halkaisijaltaan n. 23 cm. Laita vuoan pohjalle ja reunoille leivinpaperi (helpottaa irrottamista).

Marenki; 3 munanvalkuaista, 0,5-1 dl sokeria

Levitä pohjataikina vuoan pohjalle ja reunoille ja lisää omenaseos päälle.

Paista 170-200 asteisessa uunissa noin 20.30 minuuttia.

Vatkaa marenki kovaksi vaahdoksi (lisää sokeri vatkaamisen loppuvaiheessa).

Nostele tai pursota marenki tortun päälle ja paista 220 asteessa kunnes marenki on saanut väriä.

Guten Appetit!

resepti ja kuva Minttuli

Ruokareseptit Leena Lumissa

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

olen ketunpoikanen varjojen maassa, kuoleman rivissä, metalliverkon...


olen ketunpoikanen varjojen maassa, kuoleman rivissä,
metalliverkon päällä
metsänreunaan tuijottaen


helteillä ja pakkasilla, aamun kajossa, yön pimeydessä


olen kaltoinkohdeltu koiravanhus -


mutta yhä edelleen haluan olla olemassa
koko olemukseni voimalla pidän kiinni
elämän jokaisesta kallisarvoisesta hetkestä


yhä edelleen punoutuvat unieni kudelmat todeksi
    metsä, vihreä, ruskea, pehmeä, tuore multa, kalliot, jyrkänteet,
    kostea sammal, viileä vesi, jämerät oksat, huojuvat männyt, onkalot,
    avaruudet ja vapaat taipaleet -


Sinun armoillasi jokaisella solullani, kämmenelläsi väristen,
ylös kohotetun kätesi alla
nöyryytettynä ja alistettuna pyydän:


suojele elämää, suojele, älä tuhoa, suojele, älä tuhoa -


- Jenni Haukio -
Eläimet yhteiskunnassa (Elisa Aaltola, Sami Keto, Into Kustannus 2015)
Kyseessä runokatkelma Jenni Haukion runosta Suojele, älä tuhoa
kuva Benjam Pöntinen