Ennennäkemätön syksy rakensi korkean kupolin
eikä pilvien ollut lupa sitä kupolia pienentää.
Ja sitten hämmästeltiin: olihan jo syyskuun alku,
missä viipyivät kylmät päivät, ja missä sadesää?
Sameitten kanavien vesi hohti smaragdina
ja nokkoset tuoksuivat kuin ruusut, vain vahvemmin.
Oli raskas hengittää, niin sietämättöminä,
riivaten loimusivat ruskot.
Ne jäivät koko loppuelämäksi muistoihin.
Aurinko oli kuin kaupunkiin ilmaantunut kapinallinen
ja kevätmäinen syksy niin täynnä antautuvaa hekumaa
että tuntui kuin hauras lumikello juuri puhkeaisi kukkaan
kun tyynesti astuit kohti taloni verantaa.
- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova Fontankan talossa (Into 2012)
Suomennos Pentti Saaritsa
Kuva Pekka Mäkinen
Näinhän siinä kävi kun alkuperäisamerikkalaista kesää vietettiin. Tuo on kauneimpia tuntemiani rakkausrunoja.
VastaaPoistaTänään kävin kävelylenkillä ja sain väistellä pitkiä nokkosia ja palsameita ja ties mitä horsmia. Myös katajapensaita marjoineen näin. Väliin hymyili aurinko pilvien petivaatteitten välistä uneliaasti ja hävisi sitten sumuun. Lehtikuusilta olivat jo pudonneet neulaset nilkkoihin. Keskeltä metsää löysin upean viheriän kivenlohkareen, ei se ehken smaragdia ollut, mutta muuten ihan kiinnostava.
Lopuksi käväisin Halpahallissa ostoksilla.
Ketjukolaaja, erittäin kaunis!
PoistaMeillä mytrskyä ja sadetta, mutta kaunista ruskaa myös. Meilläkin on nyt parikin lehtikuusta, eri sorttia, mutta eivät ne vielä...Luonnonkivistä voi tehdä uskomattomia löytöjä.
Päivä kaartui kauniisti arkeen...
♥♥
Ketjukolaajalla oli niin hieno kommentti, että minä laitan vain
VastaaPoista❤️❤️
Sanna, niinpä olikin. Unohdin hänelle kertoa, että minullekin Ahmatovan runoista löytyy ehkä ihanin rakkausruno kolmen parhaan sarjaan. Ja sitten tuo Halpahalli teki tuosta kuin runon...
Poista♥♥