sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Elisa Aaltola&Sami Keto: Eläimet yhteiskunnassa

Kyky kärsiä ei ole ainutlaatuinen, vain ihmiselle annettu ominaisuus. Ja meidän oikeutemme aiheuttaa kärsimystä muille perustuu – ellemme siirry uskonnollisten selitysten alueelle – vain vahvemman oikeuteen.

Eläinten hyvä kohtelu ei aiheuta ihmisten huonoa kohtelua.

Nationalistisessa kontekstissa eläimet ja niiden kohtelu ovat valtion sisäisiä asioita, jotka lainsäädäntö mahdollistaa ja turvaa.

Eläimen ”kansalaisuuteen” ei sisälly oikeutta elämään, vaan velvollisuus kärsimykseen.

Mainos väittää, että niin suomalaisen talouden, kulttuurin kuin perinteenkin säilyminen vaatii eläinuhreja. Lihan markkinoimisessa ja myynninedistämisessä laajasti käytetty nationalistinen puhuttelu liittyy näin hyvin läheisesti spesistiseen oikeuteen sortaa ja hyväksikäyttää muita eläimiä.

Ihmisellä on oikeus orjuuttaa muita eläimiä, koska oletamme olevamme ominaisuuksiltamme ja piirteiltämme arvokkaampia.

Eläinfilosofi Elisa Aaltola ja ekologi Sami Keto ovat yhdessä toimittaneet vaikuttavan tietoteoksen Eläimet yhteiskunnassa (Into 2015), jonka tekemiseen on osallistunut kaksikymmentäkaksi suomalaista tutkijaa, taiteilijaa, kirjailijaa ja yhteiskunnnallista toimijaa. Koska aavistan, että en kirjoita tästä aiheesta kovinkaan lyhyesti, teen ehkä eläimille oikeutta, antamalla tilaa mielipiteille ja tiedolle kuin luettelemalla kaikkia tekijöitä erikseen paitsi jos siteeraan heitä. Sen verran haluan tietysti kertoa, että kyseessä on ’se kuuluisa kirja’, joka päättyy Jenni Haukion runoon Suojele, älä tuhoa, josta välittömästi kehtasi älähtää Suomen turkiseläinten kasvattajain hallituksen puheenjohtaja Kenneth Ingman loukkaamalla presidenttimme rouvaa ala-arvoisilla lausunnoilla. Sanomattakin on selvää, että seison Jennin puolella ja turkistarhausta vastaan. Ennen vaaleja olin äänestämässä nuorta ja suosittua miestä kansanedustajaksi, mutta sain päähäni soittaa hänelle ja tarkistaa hänen kantansa turkistarhaukseen. Hän vastasi, että hän kannattaa turkistarhausta, koska se on laillinen elinkeino! Tämä laillisuus on ihmisen asettama laki, jossa elinkeino perustuu eläinrääkkäykseen, joten nyt katsotaan tämä näytelmä loppuun eli kuinka kauan ja miten kestävää on jatkaa toimintaa, josta jälkeläisemme ehkä jo parinkymmenen vuoden päästä sanovat: ”Eihän tuo ole voinut tapahtua meidän aikanamme, eihän!” Soitin sitten tuikituntemattomalle oman puolueeni ehdokkaalle, naiselle, ja hänellä oli aivan selvä ’ei’ turkistarhaukselle. Ottakaa hyvät ihmiset selvää, kenelle äänenne annatte. Animalia auttaa ennen vaaleja esittelemällä eläinsuojeluun sitoutuneet ehdokkaat. Liityin Animaliaan, liity sinäkin!

Alun sitaatit ovat kaikki kirjan ensimmäisestä osasta Mediaeläin ja luvusta Puhdasta, suomalaista, nationalistista lihaa, kirjoittanut Noora Kotilainen. Jo ensimmäinen valitsemani lause pitää sisällään ihmisen kuin laillisen, vahvemman oikeuden tehdä eläimille mitä vain ja sen lisäksi vielä sivuaa oikeutta tehdä eläimille mitä vain uskonnon nimissä. Toinen nostaa verenpainettani sillä toistuvasti kun olen julkisesti puolustanut eläimiä, joku vähemmällä tunneälyllä varustettu äijä vastaa minulle, että ’mikset puolusta vanhuksia ja lapsia?’ No, pahvipäille on helppo vastata, että eläimen hyvä ei ole ihmiseltä pois.

 Nationalistinen näkökanta on kiiinnostava, sillä jos katsomme vaikka Espanjaa, siellä on kansallisurheiluna härkien kiduttaminen kuoliaaksi sekä vedonlyönti, joka liittyy vanhoihin vinttikoiriin, kidutusmuoto, jonka uhreja kutsutaan pianonsoittajiksi. Aihe on kova, se löytyy kyllä googlaamalla. Lisäksi sain tänä kesänä uutta tietoa kirjabloggaajaystävältä, joka lomaili Mijasissa: Siellä oli 60 aasia rattaat perässsään sidottu päistään niin, että ne eivät voineet liikuttaa päätä, eivät minusta edes aukaista suutaan ja monella oli pää luonnottomassa asennossa. Vahva naru on kierretty jokainen eläinparan turvan ja pään ympärille...Tällaista kuuluu jatkuvasti ja silti vain Espanjaa ei eroteta EU:sta, sinne viedään turistirahaa ja kuvataan omia varpaita rannoilla, vaikka kansanluonteessa pitää olla jotain isosti pielessä, kun tuollaista sallitaan. Ja rahahan tässäkin ratkaisee, sillä Espanjaan matkustetaan usein juuri sen edullisuuden takia. Minä jaksan aina ihmetellä, miten ihmeessä voi nauttia maassa, jossa eläinkärsimys on jo ilmassa, jota hengittää. Lapset oppivat jo äidinmaidossa, sen mitä kuulin yhdessä espanjalaisesta tv-sarjassa, kun tyttö hellitteli pientä koiraa: ”Älä hemmottele sitä! Paavikin on sanonut, että liika eläinten helliminen on syntiä!” Neljäs kohta on fakta, jossa eläimet kärsivät aina vain, kuin se olisi joku luonnollinen, ei luonnoton ja rikollinen, asia. Mutta eläinten kanssa kärsivät myös ne ihmiset, jotka kokevat maailmaa yhtenä eläimistä, ei yhtään sen parempina kuin naudat parsissaan tai ketut koloissaan. Maailman tunnetuin myötäkärsijä lienee ollut Axel Munthe, jonka teos Valkoinen huvila meren rannalla teki Caprin saaresta kuuluisan. Kaikki alkoi siitä, että Munthen oli ostettava saari estääkseen italialaisia linnustajia levittämästä sinne verkkojaan, joilla he pyydystivät levähtäviä laululintuja. Kirja aukeaa entistä suurempaan merkitykseen ja etenkin Axel Munthe, kun lukee Beng Jangfeldtin Axel Munthe – tie Caprin huvilalle. Kirjassa on mm. tämä:

Axelin eläinrakkaus oli niin suurta, että hän fantisoi käänteisen sielunvaelluksen, jonka seurauksena roolit olisivat täysin vaihtuneet. Tuossa luvatussa maassa Axelin toiset suojatit, eläimet, kulkisivat olemassa ilkeitä ihmisille:

Pikkulinnut ja perhoset lentäisivät vapaina ja katselisivat täytettyjä julmia pikkupoikia ja perhostenkeräilijöitä lasilaatikoissa pitkien neulojen lävistäminä.

Kaikki ylämäet olisivat täynnä kuolemanväsyneitä vetojuhtia, jotka istuisivat mukavassti kuskipukeilla ja palauttaisivat säälimättä jokaisen verisen piiskaniskun vanhoille tyranneilleen hevoskuskeille.

Alun viitoskohdassa tulemme eläinten syöntiin. Se on kuin meille luonnostaan jo kivikaudelta langennut luontaisetu. Se opitaan jo kotona ja ruoasta pitää olla kiitollinen. Olen itsekin lihansyöjä, kuten kotoa opin ja ruokaa ei jätetty syömättä. Nykyään sika sattuneista syistä ei enää maistu...ne sikalafilmit, porsitushäkit ja sitten eräs fiktiivinen kirja, jossa porsitushäkissä emakot...Pihviäkään en voi syödä, sillä se näyttää eläimeltä. Jos se on valmistettu niin, että se on kuin piilotettu, sitten se menee. Toisaalta olen jo vuosia tuntenut pahoinvointia punaista lihaa kohden. Syy voi olla yhtä hyvin parsinavetat, kauhea tehotuotanto, se, että lehmät eivät saa enää edes laiduntaa, kuin se, minkä löysin kirjasta Vitamiinit: Jos on A-veriryhmä, punainen liha ei edes sovi elimistölle ja onhan selvä, että ennemmin tai myöhemmin kroppa kertoo, mistä se ei pidä. Nyt en kuitenkaan puutu tämän kirjan veganismiin, vaan jätän sen muille, haluan puuttua siihen, mikä on ollut jo isänperintönä minulle henki ja elämä eli miten eläin voi elää lajityypillistä ja arvokasta elämää, miten eläin voi saada hoitoa sairastuessaan, miten myönnetään, että eläin tuntee kipua ja kaipaa hellää hoitoa ja seuraa ja miten se voi saada kivuttoman lopun kun sen aika on. Toivottavasti vegaanit eläinsuojelijat eivät kavenna eläinsuojelun tehoja vaatimalla omaa tapaansa toteuttaa asiaa muilta! Tämä olisi iloksi juuri eläimiä hyväksikäyttäville raakalaisille ja muille eläinrääkkääjille. Meidän kaikken panosta tarvitaan lihansyönnin vähentämiseen, kettujen murhaamisen lopettamiseen, turkistarhauksen kieltämiseen, lemmikkien kaltoinkohtelun lopettamiseen, tehotuotannon rajoittamiseen ja moneen, moneen muuhun. Myös lainsäädäntöä tulee muuttaa niin, että eläinrääkkäyksistä ehdottomia tuomioita ja elinikäinen eläintenpitokielto.

Kotilaisen kuudes valitsemani sitaatti, osuu suoraan ja lujaa. Filosofi Martha Nussbaumin mukaan arvotamme eri eläimiä, ihmiset mukaanluettuna, niiden toimintavalmiuksien kautta. Kullaksin lajilla ja yksilöllä on olemassa tietyt toimintavalmiudet, mutta

Mahdollisuus toteuttaa näitä toimintavalmiuksia vaikuttaa Nussbaumin mukaan yksilön mahdollisuuteen kukoistaa.

Nussbaumin mukaan kykyjen tylsistyminen onkin merkittävä eettinen ongelmakohta: monotoninen ympäristö laboratorioissa ja tuotantotiloilla estää näissä olosuhteissa elävien eläinten mentaalisen kukoistuksen. Vastaavasti kehitysvammaisten kohtelu on estänyt heidän henkisen kukoistuksensa ja näin edelleen edesauttanut heidän kykyjensä aliarvointia.

Tässäpä sitä tulikin pointtia, sillä kuvitellaanpa nyt, että ihmisiä laitetaan parsinavettaan ja he seistä tönöttävät siellä koko elämänsä, tai heidät laitetaan emakkokarsinaan, jossa eivät mahdu edes kääntymään, tai he syntyvät häkkeihin kettuina ja virikkeeksi annetaan puupalikka: Ole siinä sitten lajitypillisesti kukoistava ja esitä huimia toimintavalmiuksia! Tähän liittyy vielä sekin nyanssi, että erityisesti minua koko ikäni koirien kanssa eläneenä ärsyttää se, jos huomautan jollekin metsästyskoiran omistajalle, että hänen koiransa on aina pihan perällä yksin tarhassa (lue: häkissä), saan vastauksen, jota ei luulisi enää kuulevan keneltäkään: ”Eivät sitä koske eläinsuojelulait, sehän on metsästyskoira!” Koira on niin älykäs eläin, että se ansaitsee vain vertaisensa omistajan. En tajua niitä kasvattajia, jotka tekevät koirilla rahaa ja viis veisaavat, millaisille ihmiselle koiransa antavat. Tosin on myös ihmisiä, joilla ei ole tunneälyä nähdä hyvin näyttelevän koiranostajan läpi...ja näin koirasta voi koko sen ainoaksi elämäksi tulle pihahäkkikoira tai koira, joka viettää päivät mustilla verhoilla pimennetyssä talossa, kun sen omistaja on töissä ja palaa noin 11 tunnin kuluttua, pääsee juuri ja juuri parin sadan metrin päähän tarpeillleen, ei ikinä muuta, sillä sen rankasti ylipainoinen omistaja haluaa jo television ääreen...Mikä mahtoikaan olla tämänkin ihmiseen motiivi ottaessaan koiran? Haluaisitko sinä olla tämä koira?

Ennen kuin jatkan, kerron, että Eläimet yhteiskunnassa jakaantuu seitsemään osaan: Mediaeläin, Yhteiskuntaeläin, Taide-eläin, Pyhäeläin, Tiede-eläin, Aktivismieläin ja Filosofiaeläin.

Luvussa Eläimet lain edessä Birgitta Wahlberg kertoo:

Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa ja Sloveniassa eläimistä on myös säädetty perstuslain tasolla. Esimerkiksi Sveitsin lainsäädännössä niin perustuslaissa kuin eläinsuojelulaissakin säädetään, että ihmisen tulee kunnoittaa eläimen arvokkuutta (eng. dignity). Aineellisista pykälistä tätä ei kuitenkaan merkittävästi ole luettavissa. Esimerkiksi porsaat kastroidaan edelleen myös Saksassa, tosin kivunlievitystä käyttäen.

Väitetään, että metsätyksen vastustaminen tai kasvisruokavalio olisi elitistien puuhaa. Mikä on elitistisempää kuin osallistua, joko suoraan tai välillisesti, toisen tuntevan olennon hengen riistämiseen ilman, että se on välttämätöntä?

Koska kirjassa käsitellään myös eläimen inhimillistämistä, tuon asiaan mielestäni tyhjentävän ja kansanomaisen mielipiteen toimittaja Mirja Pyykkö-Larssonilta Saara Pakarisen jutusta Päivä Minnin kanssa, Apu-lehti 13.11.2014:

Paljon puhutaan siitä, että koiranomistajat inhimillistävät lemmikkejään. (Pakarinen)

”Se on ehkä vääränlaista inhimillistämistä, jos koirat puetaan ihmishahmoiksi ja niille pidetään häät. En kuitenkaan ymmärrä, miksi me olisimme niin paljon edellä eläimiä, ettemme voisi nähdä niitä samankaltaisina kuin itsemme.” (Pyykkö-Larsson)

Koska en tavoittanut Jenni Haukiota, kysyäkseni, saanko käyttää valitsemani säkeet hänen runostaan, Suojele, älä tuhoa, johon olisin tämän juttuni halunnut lopettaa, teen toisenlaisen valinnan. Sitä ennen kuitenkin sanon, että lukekaa hyvät ihmiset kirja Eläimet yhteiskunnassa, joka käsittelee asioita niin monelta kantilta ja syvältä, että jääkö enää ilmaan mitään kysymyksiä? Vinkiksi vain niille, jotka lukiossa lukivat samaa psykologian kirjaa kuin minä, että Leo Rojolan jutussa Kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii, on se julma apinakoe, jossa apinanpoikasen sydän murskataan viemällä siltä emo ja antamalla tilalle rautalankahäkkyrä. Juttu on pitkä ja ansiokas ja vakuutan, että teitä kiinnostaa, mistä Harry Harlow tuli, mitä muuta hän teki kuin murskasi kaipaavaa sydäntä, kidutti apinoita ja mikä oli hänen loppunsa. Olisiko sen lopun pitänyt olla hänelle hyvä? Entä millaisenlopun olisit halunnut tälle saksalaiselle ratsastajalle? Saako kiduttaja saada ansionsa mukaan? Saako eläin nousta julmuria vastaan? Mistä tulevat häirikkösudet? Saako susi nousta vastaan, kun erikoisuutta tavoittelevat ihmiset muuttavat niiden syntysijoille korpeen ja alussa laulavat villin luonnon ylistystä ja jo vuoden päästä kirjoittavat lehtiin, että sudet on lahdattava heidän perheensä turvallisuuden nimissä! Kuka meni ja kenen maille?

Salla Tuomivaara saa lopettaa Eläimet yhteiskunnassa osuuden:

Minulle ainoa oikea ratkaisu on lähestyä toista elävää olentoa avoimin mielin: Kuka sinä olet? Mikä sinä olet? Minä elän ja tunnen. En voi tietää tarkallee, miten juuri sinä tunnet. Mutta jos tunnet, en halua satuttaa sinua. Vaikka en voisi täydellisellä varmuudella tietää, että tunnet, en halua satuttaa sinua.

Ja sitten ulkopuolelta kirjan edesmenneen ystäväni Eve Rehnin (ent. Kuismin) suomentama runo teoksesta Tahto Tahtojen/Der Grosse Wille (Like 2004), joka sisältää Rainer Maria Rilken runoja. Tässä runo, josta en selviä kyynelehtimättä ja varmaan maailman vahvin ’ei’ eläintarhoille:

Pantteri

Taukoamatta se kulkee ohitse tankojen,
silmät niin väsyneinä – katse häilyen
kuin olisi olemassa vain tuhat tankoa
ja takaa tangon tuhannen puuttuisi maailma.

Askeleet vahvat, notkeat – käyntinsä pehmeää,
kun pienimmästä pienintä se kiertää ympyrää.
Kuin tanssisi voimaa antain ympäri keskiön sen,
jonka sisällä puudutettuna viruu Tahto tahtojen.

Joskus avautuu äänettömästi verho pupillin,
tuon tuokion aikana kuva sisään pääseekin.
Kiirii jäsenten läpi aavistus valppaudesta, eloisasta,
kunnes se – sydämen kohdalla – lakkaa olemasta.



Tähän juttuun eivät anonyymit voi kommentoida.

22 kommenttia:

  1. Järkytyin aikanaan ihan sydänjuuriani myöten, kun sain tietää, miten espanjalaiset kohtelevat galgojaan (eli metsästykseen käytettäviä vinttikoiriaan), varsinkin metsästyskauden päätyttyä. En ole sen jälkeen tuntenut enää minkäänlaista vetoa matkustaa koko maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkukka, tässä on kyse juuri niistä vinttikoirista, jotka eivät enää jaksa juosta omistajilleen rahaa kentällä tai ovat liian uupuneita metsästämään. Minä näin Veronassa jotain kauheaa...ja kukaan ei puuttunut, ei kukaan...

      Poista
  2. Vahvaa tekstiä niin kirjan kirjoittajilla kuin sinullakin.

    Äskeisellä Unkarin matkallamme oli lähettyvillä niin sirkus kuin eläintarhakin. Lastenkaan ei tehnyt mieli mennä niihin. Tietoisuus on kasvanut, ja se on hyvä.

    Joissain eläintarhoissa on isoja kissaeläimiä hyvin pienissä tiloissa. Ahtaudella taataan, että ne ovat näkysällä. Ja eihän missään safaripuistoissakaan ole tilaa, joka näille eläimille luontaisesti kuuluu.

    Tampereen delfinaario on myös yksi häpeäpilkku. Yritetään uskotella, että nämä suloiset eläimet siinä ihan ihmistä miellyttääkseen hyppivät. Delfiinit eivät pysty edes viestimään toisilleen altaan mittaisessa tilassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, miten miedontaa kenenkään kärsimystä. Sen myöntäminen, että eläin tuntee, ikävöi, tuntee kipua, on yksinäinen...se ei ole itsentään selvää, sillä pääosin olemme saaneet yhteiskunnallisesti ajattelmaallin, jossa eläin on vain hyödyn ja riiston väline, esine, ei tutneva olento.

      Juu, noita on vielä pitkin Eurooppaakin...

      Se tekee niin pahaa. En lue edes matakajuttuja, joissa käydään 'zoossa'. Ihan tietämättömän osuin sinne sinunkin aasijuttuusi, joka oli karmivaa täätä päivää.

      Arvaappa Marjatta, mtien paljon tässä kirjassa on Tampereen delfinaariosta. Jos kiinnostaa, hanki tämä kirja! Kaikki delfinaarion alullepanijat, kouluttajat, kaikki mainitaan. Ja myös se, miten ne eläimet siellä voivat eli eivät niin hyvin...Ne altaat ovat niille todella ahtaat ja tärkein puuttuu eli vapaus.

      Poista
    2. Ok, tämä kuulostaa kirjalta, jonka hankin!

      Poista
    3. Marjatta, kiva kuulla ja kiitos, että sain vähän 'käyttää' sinua tänään. Oli kiire, kuten aina kun kirjoitan, mutta kävin katsomassa väliaikatietoja...;)

      Tämä on niin laaja, että on vain hyvä, että mahdollisimman moni lukisi tämän ja bloggaisi tästä. Tulee syväluotausta ja eri näkökulmia, vaikka tuskin kukaan minun tuntemani kannattaa eläiten kaltoin kohtelua....,mutta olen nyt ottanut esiin ne asiat, jotka minua eniten kauhistuttivat paitsi sitten vielä ne kukonpojat...

      Poista
  3. Tämä kirja kiinnostaa kyllä paljon. Sen aihepiiri on sellainen, jota mietin usein omissa ajatuksissani, mutta myös keskusteluissa ystävieni kanssa. Me ihmisethän kaikki valinnat teemme. Niissä riittää pohtimista.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, susoittelen! Minähän vain pintaraapaisin, sillä tämä on aika laaja. Yllä huomaat, että mm. Tampreeen delfinaario saa paljon sivuja. Ihminen on pedoista pahin ja itse asiassa eläin ei ole ikinä tietoisesti paha, siihen kykenee vain homo sapiens.

      <3

      Poista
  4. Tärkeää asiaa.Kyllä on kurjaa että Espanjassa vielä ollaan noin retuperällä mitä tulee eläinsuojeluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, siellä se näkyy enemmän kuin Italiassa, mutta kun Rosselini vei nuorikkoaan näyttelijä Ingrid Bergmania tutustumaan kotimaahansa pohjoisesta etelään, sen enemmän Ingrid itki, mitä etelämmäs tultiin ja hän ihmetteli miehelleen kansan julmuutta eläimiä kohtaan. Olihan minullakin se Veronan kokemus...Olen ollut kauan Italia-fani, mutta mitä enemmän näkee ja kokee, sitä enemmän tuo fanitus rapisee. No vielä on italialainen keittiö ja Italian alpit ovat yhdet kauneimmat ja sitten...no se kieli.

      Poista
  5. Moi.
    En varmasti pystyisi lukemaan tuota kirjaa. Se ei tarkoita, että suljen silmäni. Olen lapsesta asti ollut äärimmäisen eläinrakas ja en hyväksynyt jo silloin enkä ole koskaan hyväksynyt eläimeen kohdistuvaa raakuutta. Jos haluaisin kirjoittaa kaikki ajatukseni, joita tekstisi aiheutti, kirjoittaisin aamuun asti. Mutta muutama kommentti: ensinnäkin allekirjoitan kaiken, mitä kirjoitit, sisko-se on ehkä se tärkein kommentti. Tuo eläin video vapautettavista eläimistä oli todella koskettava. Niiden vapauttajat tekivät oikeutta eläimille. Silmääni osui supeja, jotka toivat mieleeni muistoja kesältä 2008. Silloin takapihallamme asui supiperhe; äiti, isä ja 8 pentua. Saimme aitiopaikalta seurata noiden palleroiden leikkiä, kasvua. Emme unohda sitä koskaan. Aviomieheni sai ikuistetuksi noita hetkiä. Hän sanoi, että ei koskaan unohda sitäkään, kun äiti tai isäsupi haistoi hänen kättään, kun hän oli kuvaamassa mahallaan pihalla. Perhe tottui hänen hajuunsa ja kameran ääneen. Pöytä oli perheelle katettu joka ilta; 125 kg pähkinää, silakoita, marjapiirakoita, piimää jne. kesän aikana. Tuo ratsastaja sai ansionsa mukaan. Eläin saa puolustautua raakuudelta. Kommentoin jo aiemmin Iltalehteen, että jos iloitsee oikeudenmukaisuuden toteutumisesta, se ei ole väärin. Joku nimittäin kyseenalaisti, miksi voidaan ilakoida ihmisen kuolemalla. Mitaliko tuolle raakalaiselle olisi kuulunut antaa? Kaikki ihmiset, jotka väittävät, että eläin ei tunne, sure, kärsi ja että ihmisellä on oikeus tehdä niille mitä tahansa, ovat sairaita empatiakyvyttömiä olioita. Olen todella onnellinen, että olemme saaneet eläinten puolesta puhujaksi Jenni Haukion, koska hän on asemassa, jossa häntä kuunnellaan. Meidän kaikkien tulee tukea häntä tässä tehtävässä. Hienoa Jenni ja kiitos. Minun käsitykseni ihmisestä muodostuu pelkästään sydämensivistyksestä. Sydämensivistystä omaava ihminen kunnioittaa kaikkia Luojan luomia. Raamatussa sanotaan " Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle". Käänteinen tulkintani; jos teet pahaa yhdelle vähäisimmistä, teet sen minulle". Mieti mihin joukkoon kuulut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      En tuo tätä kirjaa sinulle, vaikka tässä ei julmuudella mässäilläkään, mutta ei nyt, ei. Sinä ja minä kasvoimme siitä, mikä alkoi isän äidistä Amandasta, Säkylän mummosta. Muistan miten hän iltiasin huuteli siilejä maitokupille, silloin ei vielä kerrottu, että maito ei käy sillille, vaan hyvin nuo voivat ja mikä ilo oli nähdä siiliemon tulevan poikaset perässään syömään. Se kaikki sitten kasvoi isässämme, joka ei tappanut yhtäkään eläintä ja oli kuin Munthe, kärsi nähdessään eläinten kaltoinkohtelua.

      Oi, muistan ne supit ja onhan minullakin muutama hieno kuva niistä. Ja musitat mitä minä koin kettujen kanssa. Ne tottuivat hajuuni, opettelin niiden ääniä, olin osa villiä luontoa...ja sitten se katse suoraan sisälleni. Se on osa sitä, missä olisin eniten minä.

      En minäkään tajua, miksi jotain raakalaista surraan. Jokaisen pitää tehdä toiselle vain se, minkä itse sitten itselleen kykenee vastaanottamaan. Hevosia monta vuotta rääkännyt sai vain murto-osan siitä piinasta, mitä hän ratsuilleen aiheutti. Mutta ihmettelen, että hänen annettiin tuomionkin jälkeen jatkaa...

      Sydämensivistys näkyy siinä miten ihminen kohtelee heikoimpiaan. Jenni on antanut äänen niille, joilla sitä ei ole. Minä olen tätä asiaa ajanut vuosikymmeniä, sinä samoin, jotain on pelastettu, jotain saavutetu, mutta aina vain löytyy emptiakyvyttömiä, tunnekylmiä raukkoja, jotka kiusaavat pienempiään, armoillaan olevia eläimiä.

      Hieno kirjoitus, sisko <3

      Poista
  6. Tieto lisää tuskaa. Tästä tuli huono olo. Olen kasvisyöjä ja eläinten kohtelu on lähellä sydäntäni. Kauhukseni sain tietää, että suuri herkkuni vuohenjuusto tuotetaan niin, että joudutaan tappamaan tuhansia pikkuvuohia. Ilman poikimista vuohi ei tuota maitoa ja pikkupäkät tapetaan heti syntymän jälkeen, kun ne ovat tarpeettomia. Siihen loppui tuolla juustolla herkuttelu. Järkyttävää toimintaa. Vuohet ovat synnytyskoneita eivätkä voi imettää jälkeläisiään.
    Epäilen etten minäkään pysty tuota kirjaa lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, enhän minä edes tuonut yksityiskohtia esiin. Haluan kaikkien lukevan tämän. Tuskaa se on olla kaltoin kohdeltu eläinkin. Ja kiitos sinulle, ihastuin tänä kesänä vuohenjuustoon, mutta tätä en kestä...se on ohi nyt. Niin tapetaan kukkopojatkin munien takia...kuolen tuosta vielä: onko tämä jotain 2000 -lukua vain keskiaikaa. Nyt kiinnostaa se, että tuotetaanko Suomessa vuohenjuustoa noin? Minähän en pysty edes lammasta syömään...ja vuohitila oli aikanaan nuoruudessa unelmani...Rakensin exän kanssa niin syrjään, että se olisi ollut mahdollista.

      Hyvänen aika, en halua pelotella ketään. Tämä on niin tietopainotteinen eikä kauheuksilla mässäillä, minulle tuli vain jotenkin toivoton olo, kun mikään ei muutu. Onneksi tyttäreni ystävissä ei voida edes kuvitella turkistarhausta ja he vaativat ehdottoia tuomioita eläinsuojelurikoksista etc. Ehkä me olemme menetetty sukupolvi. Kun sitä sitten täältä joskus pois pääsee, voi olla iloinen siitä, että enää ei tarvitse kokea myötätuskaa elääintenkärsimyksistä ja minä ainakin haluan koirien taivaaseen.

      Poista
    2. Minä haluan kissojen taivaaseen. Uutinen vuohenjuustosta kertoi Ruotsista. Pikku kilit poltetaan siellä. Pitää etsiä tämä kirja jos siitä ei kerran näe painajaisia. Mukavaa aurinkoisten päivien odottelua sinulle.

      Poista
    3. Riitta, varmaan yhtä kivaa kuin minulla koirien taivaassa;) Tekee niin pahaa...Muistuttaa sitä juttua niistä angorasukista etc. kun ne kanit nyljetiin elävältä...

      No, tässä ei ole minusta selliasta, mistä ei selviäsi. Ja minähän olen ihan älyttömän herkkä kaikelle huonolle eläinkohtelulle. No, ne kukonpojat...kuten kilitkin.

      Nyt paistaa! Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  7. Ooh, näin juttusi juuri facessa. Teen niin, että keitän tässä eka kahvit, kun sain yhden jutun just ulos ja tulen lukemaan tämän postauksen ihan ajatuksen kanssa vähän myöhemmin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, oih, nyt minä tulen sinulle...;)

      <3

      Poista
  8. No niin...

    Tämä kirja pitäisi lähettää kaikille eläinten hyvinvointiin vaikuttaville päättäjille joululahjaksi saatesanojen kera! On ihmeellistä, että eläimet tahdotaan lainsääännössä nähdä esineisiin verrattavina objekteina eikä elävinä, tuntevina olentoina - en voi ymmärtää että esimerkiksi eläinten tunne-elämän olemassaolosta kiistellään eläintieteilijöiden piirissä yhä vieläkin. Onko eläimllä tunteet - mikä kysymys!

    Hieno postaus, Leena! <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, täysin samaa mieltä. Tuntuu kuin eläisimme näissä asioissa edelleen pimeää keskiaikaa. Onko eläimillä tunteet, saa sevlille vain katsomalla eläintä silmiin, mutta kaikilla ei ole empatiaa tuohonkaan...

      Kiitos, Kaisa Reetta!<3<3<3

      Poista
  9. Tämä kirja on minulla pakko lukea -listalla. Eläinten oikeudet ja eläimet noin yleisestikin kiinnostavat. Väkevä kirjoitus, joka saa minut nyökyttelemään päätäni, kiitos tästä.

    Luin tuon linkkaamasi jutun saksalaisen kouluratsastajan valmennusmetodeista. Jutun luettuani päällimmäinen ajatukseni oli "sitä saa, mitä tilaa". Sympatiani eivät riitä tuollaisille toistuviin rääkkäyksiin tehtaileville ihmisille. Turkistarhaus on myös kuvottava ja täysin turha "ammatti" - se on silkkaa rääkkäystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, suosittelen. Sama täällä. Väkevästi äänettömien kärsijöiden puolesta.

      Se menee just niin! Ihmettelen, miten hän jo kerran tuomittuna sai jatkaa hevosten rääkäämistä. Suurempaa tuskan turhuutta kuin turkistarhaus saa maailmasta etsiä. En tunne ketään, joka käyttäisi kuollutta eläintä yllään.

      Poista