Hän hivutti taitellun kirjeen kuoren sisältä – erittäin hienoa
paperia näemmä: puuvillakuitua, korkokuvio, lämmin valkoinen sävy – ja veti
syvään henkeä levittäessään paperin auki. Hän silmäili kirjeen nopeasti läpi saadakseen käsityksen sisällöstä, palasi
sitten alkuun ja pakottautui lukemaan hitaammin; pakottautui uskomaan
lukemansa, samalla kun valtava, riemukas olemisen keveys ryöppysi syvältä
kehosta ja muutti hänen olemuksensa sormenpäitä myöten tähtipölyksi.
Kate Mortonin kolmas suomennettu teos Kaukaiset hetket (The
Distant Hours, Bazar 2015, suomennos Natasha Vilokkinen) oli yksi kirjavuoteni
odotetuimpia teoksia. Minä olen hän, joka painatti kuvansa käyntikorttiin
Mortonin kirjan Paluu Rivertoniin kanssa. Minä olen hän, joka antoi Rivertonin
mennä blogiarvonnassa, eikä sen jälkeen saanut nukuttua ennen kuin oli käyty
ostamassa uusi, ikioma Paluu Rivertoniin. Minä olen hän, joka ihaili
salzburgilaisessa kirjakaupassa pöytää täynnä Mortonin kirjoja toinen toistaan
upeimmilla kansilla, ihailin niin, että unohdin kuvata. Minä olen hän,
joka nyt sain pettyä viimeisimpään Mortonin suomennettuun teokseen syvästi. Kirjan kansi onneksi lähtee blogini loppuvuoden Valitse Kaunein Kirjan
Kansi –kisaan...
Tuskin koskaan teilaan kirjoja. En vain lue niitä, joista en
pidä heti ensisivuilta. En halua nytkään saada teilaajan mainetta, sillä se
olisi suorastaan epäoikeudenmukaista: Luen yleensä vain kirjoja joista
pidän ja olen kirjailijan puolella, arvostan hänen työtään, mutta olen myös
rehellinen lukijoilleni. Koska luin Kaukaisia hetkiä 724 sivua, ehkä saan sanoa,
mitä olen mieltä ja missä meni pieleen. Aloitan nyt siitä, että Kate Morton saa kiitos Paluu Rivertoniin jatkaa olemistaan suosikkikirjailijoideni listalla.
Siellä voi olla jo yhdellä hyvällä kirjalla. Tässä tapahtuukin se, että
kirjailijat kuin jakaantuvat kolmeen osaan: esikoisellaan läpilyöjät, jotka
eivät myöhemmin yllä samaan, kasvajat, jotka kirja kirjan jälkeen tulevat
paremmiksi ja sitten he, jotka voivat tehdä useitakin menestyskirjoja, kunnes
kunnianhimonsa tai uupumuksensa vaikutuksesta kirjoittavat vähemmän
kiinnostavaa ja tästä viime mainitusta ryhmästä osa jää pohjaimuun, osa löytää
takaisin kultaiseen kauteensa. Tästä saisi lisääkin tarinaa, mutta nyt olemme
kuitenkin Kate Mortonin kirjassa Kaukaiset hetket. Morton on nuori, joten hänellä on vielä tilaisuus näyttää kykynsä. Eräs toinen nuori kirjailija onnistui huikeasti esikoisellaan eli Silvia Avallone Teräksellä. Mortonin uusin sai minut kiihkeästi toivomaan, että Silvia säilyttää rouhean, tiiviin, rohkean esikoisen otteensa. Tätä niin kaipasin Mortoniltakin!
Kirjan aloitus vaikuttaa lupaavalta. Kustannustoimittaja
Edie Burchill ja hänen äitinsä, joilla ei ole koskaan ollut erityisen läheisiä
välejä eli kiinnostava asetelma. Sitten saapuu yli viisikymmentä vuotta
kadoksissa ollut kirje, josta Edien äiti järkyttyy. Äidillä on siis vuosikymmeniä
ollut kätketty salaisuus, joka liittyy Milderhurstin kartanoon. Kartanossa
asuvat edelleen Blythen kolme siskoa, joista nuorin Juniper on järkkynyt
mieleltään hänen sulhasensa hylättyä hänet vuonna 1941. Siskosten isä Raymond
on aikanaan kirjoittanut järkyttävän suositun lastenkirjan Liejumiehestä ja
kirjasta otetaan kerta kerran jälkeen uusintapainos. Nyt Edie saa
työstettäväkseen uuden juhlapainoksen esipuheen eli hän lähtee tämän myötä
sitten kartanoon. Rapistunut linna sekä sisarukset lumoavat Edien ja alkaa
tapahtumien vyöry, josta osan voi ennalta-arvata, osan ei. Ei tässä mitään:
Kirjan matsku on kunnon kartanomatskua, mutta kun...
Kartanoromaaniin kuuluu tietty satumaisuus, mutta siinä
kulkee hienon hieno raja, missä satumaisuus muuttuu siirapiksi, missä kuvakieli
on lälliä:
’linnut lensivät kuin yötaivaan repaleet pörhistelevän
metsän yllä’
vielä jotenkin menettelee, mutta sitten:
’tunsin astuneeni unen kudelmaan’
’Jos nyt suljen silmäni, näen kimmeltävän aamutaivaan:
alkukesän auringon kihisemässä heleänsinisen kalvon alla’
’vaikka lumpeenlehdet vienosti liplattivatkin’
’ilmassa leijui nimetön kaipaus’
’hymyilevä valo levenee nauruksi’
’aamunkoitto kääri hihojaan’
Ja aivan selvää on, että tätä on yli 700 sivussa paljon ja
kuin kirjan nimeä alleviivaten ikivanhat kiviseinät laulavat kaukaisista
hetkistä aina mennen tullen...
Eniten minua nyt alkoivat vaivata ne hyvät juonikuviot,
jotka tavallaan kuin menetettiin kaiken hötön alle. Nimenomaan Liejumiehen
salaisuus olisi antanut mahdollisuuden aivan loistavaan, aidosti jännittävään
tarinaan. Idea oli niin hyvä, että kuka tahansa kertoja olisi tehnyt tuosta primatekstiä ja tiivistänyt muusta, olisi tehnyt oikeaa jännitystä, kun nyt
taas ei pelottanut milliäkään. Ihmettelen kustannustoimittajaa, joka ei ole
kehottanut kirjoittamaan tiiviimmin ja joka ei ole yliviivannut liikaa
kuvailevuutta. Mortonin olisi kannattanut kirjoittaa tämä kirja uudestaan ja
uudestaan, sillä timantit syntyvät kovimmassa puristuksessa!
Kate Mortonilla ei ole kuitenkaan mitään hätää, sillä kaikki
hänen romaaninsa on palkittu Australian kirja-alan arvostetulla Vuoden romaani –palkinnolla.
Hänen kirjojensa käännösoikeudet on myös myyty 38 maahan. Kirjallehan on
kohderyhmänsä, kuten mille tahansa tuotteelle, joten voidaan myös ajatella,
että Kaukaiset hetket on jollekin toiselle jotain enemmän, ja minä olen vain
väärää kohderyhmää.
Jos minä olisin ollut Morton, olisin ottanut kaiken irti
kunnolla Juniperin ja Tomin suhteesta. Nyt he jäivät hyvin vaisuiksi, kuin sivurooleihin, vaikka juuri heistä olisi ollut:
Ulko-ovi paukahti kiini ja portaista kuului ääntä, Tomin
askeleet kohosivat yhä ylemmäs ja äkillisen sokaisevan kiihkon vallassa Juniper
unohti menneisyyden, hylkäsi puutarhan, kulkukissan lehtineen ja surullisen
vanhan rouvan, joka itki Coventryn katerdaalin tähden, ikkunan toisella
puolella riehuvan sodan, kaupungin jonka portaat eivät enää johtaneet minnekään, katottomilla
seinillä roikkuvat muotokuvat ja keittöpöydät, joita perheet eivät enää
tarvinneet, syöksyi ikkunalta takaisin sänkyyn ja viskasi Tomin paidan yltä
mennessään. Sillä hetkellä kun Tomin avain kääntyi lukossa, maailmassa olivat
vain he kaksi ja tämä pieni lämpöinen asunto, jonne oli katettu
syntymäpäiväateria.
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Katja/Lumiomena Maria/Sinisen linnan kirjasto Maija/Kirjojen keskellä Norkku/Nenä kirjassa Kingiä, kahvia ja empatiaa
*****
Minä ja Kate Mortonin Paluu Rivertoniin..., että näin paljon pidin Mortonin ensimmäisestä suomennoksesta.
*****
Ääääääh voi Morton! Niin moni on jo lytännyt tämän, että olen alkanut pelätä, mikä minua odottaa kun kirjaan tartun... Paluu Rivertoniin on huippu ja Hylätyn puutarhan luki mielellään, vaikka siinä olisi ollut hionnalle tarvetta, mutta tätä ei tunnu kehuvan kukaan. Morton osaa, mutta mikähän mättää? Onko tullut sokeaksi tekstilleen?
VastaaPoistaKatri, ei tämä ollut ilo minulle kertoa, miten tämän koen, mutta ihmettelen todellakin, mikä Mortonia vaivaa. Tämä on kuin aivan eri kirjoittajalta kuin Paluu Rivertoniin...Hylätty puutarha on tähän vettuna hyvä, vaikka ei ollutkaan Riverton-kirja. Sopiihan tässä kai ihmetellä myös kustannustoimittajaa, sillä jos kirjailija tulee sokeaksi tekstilleen, hänen on toimittava.
PoistaVoi harmi. Minä mietin, tartunko tähän lainkaan... Hylätystä puutarhasta pidin, Paluu Rivertoniin on lukulistalla.
VastaaPoistaJonna, jos tämän olisin tiennyt, mutta kun olin uhrannut tälle jo aikaani ja olin puolessa välissä tiiliskiveä, päätin tarttua härkää sarvista, mutta olipa masentavaa: En odottanut kellon olevan iltamyöhä, jolloin pääsen kirjan kanssa sänkyyn. No onpa sitten jännittävä kuulla, mitä pidät Rivertonista!
PoistaNyt olen täysin varma että tämä kirja jää kohdallani lukematta. Katjan arvio sai jo epäilemään, mutta nyt olen varma että kirja ei ole minulle. Paluu Rivertoniin oli minunkin suosikkini!
VastaaPoistaJenni, tässä ei ole hajuakaan Rivertonista. Jos joku kertoisi, että on eri kirjoittajat, uskoisin.
PoistaVoi ei, Leena, minä niin uskon aina sinun sanaasi, ja nyt minulla on Kaukaiset hetket edessä! Toivon silti, että olisimme tällä kertaa eri mieltä. ;) Morton on kyllä ihana, Rivertonin olen lukenut kaksi kertaa, ja se on mahtava, mahtava kertakaikkiaan.
VastaaPoistaIhana bloggaus, vaikket kirjaan rakastunutkaan! <3
Krista, voimme tietty toivoa, että tässä on jotain erityistä sinulle, mutta luet niin paljon, enemmän kuin minä nykyään, että en jaksa uskoa sinun tälle syttävän.
PoistaKiitos <3 Olisin niin tykännyt tykätä tästä, mutta en vain voinut...
Tämä tosiaan oli pettymys. :/
VastaaPoistaKansi on todella kaunis, mutta sisältö haahuilua sinne tänne. Omassa blogitekstissä moitin Mortonia siitä, että hän kertoo kaikkien tarinat sen sijaan että malttaisi keskittyä vain muutamaan. Mutta oikeastaan ongelma taitaakin olla juuri se, että ne kuehtovimmatkin kohtalot jäivät pintaraapaisuksi... Äh, aineksiahan tässä olisi ollut vaikka mihin, mutta toteutus ontuu todella pahasti.
Jospa seuraava olisi taas parempi!
Maija, todella!
PoistaHaahuilua ja millaista kieltä. Aikuisten satu, mutta huono sellainen. Hyvä huomio: Jos Morton olisikin keskittynyt vain muutamaan, ja sitten siivonnut runsaita ja minusta aika huonoja kuvailujaan sekä tiivistänyt 500 sivuun, tämä olisi ollut hyvä kirja. Hyvä huomio, mutta samaa minä tarkoitin, kun toivoin, että olisi keskitynyt vaikka Juniperin ja Tomin suhteeseen, kun nyt sitäkin vain kuin hengettömästi pintaraapaistiin. Mieletön matsku, josta olisi saanut vaikka mitä!
En aio jättää Mortonia, sillä Rivertonin kirjoittaja pystyy parempaan.
Voi olla, että tätä en lue. Rivertonin olen minäkin lukenut, kiitos sinun arviosi.
VastaaPoistaSitten toiseen asiaan eli sain tänään pitkän viestin sisareltani, ovat parhaillaan Salzburgissa ja aikovat olla siellä muutaman päivän. Sinä olet menossa syksyllä, ehkä minäkin sinne joskus.
Marjatta, enpä usko, että tästä innostuisit...
PoistaWaude! Me oltiin viimeksi VIISI ihanaa päivää ja sama tänä vuonna;) En ole isosti kaupunki-ihminen, mutta Salzburg ja pari muuta kaupunkia ovat niin ihania!!! Ei korkeiden talojen kuiluja, paljon maastoeroja eli näkee yhdellä katseella paljon, vettä näkyvissä, kulman takana aina jotain jännittävää uutta, ystävällisyys, tuttu hotelli, joka on jo kuin kakkoskoti ja sitten tietysti ne armottoman hyvät ruokaravintolat siellä...puhumattakaan eräästä laukkukaupasta sekä tietty alpit ihan liki eli sinne ajaa helposti päiväseltään.
Kuten tiedät, minäkin olen tähän aika lailla pettynyt. Pidin sekä Rivertonista että Hylätystä puutarhasta ihanina (!) brittitunnelmaisina lukuromaaneina, mutta tämä... Voi, miksi moinen pituus ja jaarittelu? Sellainen ei viihderomaaniin sovi, on aikamoista tylsistyä kesken tällaisen kirjan lukemisen.
VastaaPoistaMutta toivotaan, että seuraava Mortonin kirja on parempi.
<3
Katja, niinpä...tämä on sitten sellaista katkeraa kalkkia tällä kertaa...Vielä puolivälissäkin uskoin, että 'kyllä tämä tästä parenee, tempaa mukaansa', vaan kun ei niin ei.
PoistaTottakai: Emmehän me nyt Mortonia tämän takia hylkää.
<3
Voi itku... Tämä on tulossa mulle lukuun, olisikohan epäkohteliasta peruuttaa. 700 sivua on paljon...
VastaaPoistaPaluusta Rivertoniin tykkäsin minäkin, se on tulossa seuraavaksi blogiin.
Kaisa Reetta, niin...sama täällä. Minä olisin peruuttanut, mutta koska olin tätä jo palkissani niin kauan mainostanut, ei siitä mitään tullut. Ja enhän tilatessani voinut tietää. Voit uskoa, että tällä kertaa yli 700 sivua oli pitkä;)
PoistaKiva kuulla ja odotan innolla, mitä keksit kirjasta sanoa. Se tempaisi minut heti mukaansa.
Hei, tämä on Mageen Sopimuksen kansikaveri! :)
VastaaPoistaSanna, hyvä sinä: Tämä on just sitä!
PoistaRakastan sun juttuja ja siksipä blogissani on sinut haastettu (jälleen) ei paineita ihana Leena <3
VastaaPoistahttp://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/2015/07/kesahaaste-10-seikkaa-tasta-blogin.html
Tiia, kiitos <3 TUlen lukemaan heti kun olemme ensin käyneet noutamassa mansikat ja syöneet jotain...olemme törkeän myöhässä, joten voi arvata, mitä vielä on ylläni;)
PoistaOlen lukenut kaikki Mortonilta tähän mennessä ilmestyneet kirjat. Rivertonin suomeksi, loput englanniksi kun en jaksanut odottaa niiden suomennosta. Kertonee siitä, millaisen vaikutuksen Rivertonin minuunkin teki ja sen taikaa olen Mortonin muista kirjoista metsästänyt - löytämättä. Osittain koen, että kielelläkin on ollut vaikutusta - englanniksi lukeminen kyllä luonnistuu hyvin, mutta jotenkin Rivertoniin uppoitui muiden asioiden lisäksi myös suomen vuoksi paremmin. Joka tapauksessa, olen kanssasi täysin samaa mieltä tästä kirjasta! Nostit esiin juuri niitä asioita, jotka itsekin koin ongelmallisiksi. En tiedä, koska Mortonin seuraava kirja julkaistaan suomeksi (engl. The Secret Keeper), mutta itse pidin siitä enemmän kuin näistä kahdesta sitä edeltäneestä jo vähän edellisistä poikkeavamman aikakauden ja tapahtumapaikankin vuoksi. Tosin kunhan tuo ilmestyy suomeksi, aion lukea sen uudelleen ja luulen, että vasta sitten muodostuu varsinainen mielipide. :) -Taru
VastaaPoistaTaru, olet sitten suorastaan Morton -asiantuntija. Olen miettinyt myös käännöksiä, sillä onhan niilläkin vaikutusta, miten tekstin kokee...,mutta sille ei voi mitään, että turhaan venytetty tämä teos on. Lukeminen on todella puuduttavaa, kun samassa pyöritään ja jahkataan 'sadunomaisesti' yli 700 sivua. Olen kyllä viihtynyt juuri näissä aikakusissa, joista Morton on kirjoittanut, mutta ehkä vaihtelu piristää myös kirjailijaamme. The Secret Keeper ja The Lake House ovat siis vielä suomentamatta. Minä näen ne syksyllä saksannoksina, mutta lyhyt saksani ei mitenkään noiden tiiliskivien lukemiseen riitä. Toivotaan parasta <3
PoistaHei, nyt kun mietin niin ehkäpä muotoilin sanani hieman huonosti. Sillä Secret Keeperissä liikutaan myös toisen maailman ajoissa, mutta maaseutukartanon sijaan esim. Lontoon kaduilla jne. Ne olivat kuitenkin itselleni juuri nämä pienen pienet muutokset, jotka tekivät Mortonin neljännestä jollain tapaa raikkaan. Kaukaisten hetkien jahkailun jälkeen oli mukava laittaa hetkeksi mystiset linnat ja niiden käytävät sivuun, vaikka kartanoromaaneiden ylin ystävä olenkin. Kuvittelisin, että sinä kyllä tulet arvaamaan Secret Keeperin juonikuvion kirjan alkumetreillä, olet niin näppärä lukija. :) -Taru
PoistaTaru, ok, Lontoon kaduilla kuten jossakin teoksessa jpnka juuri luin...ja pidin.
PoistaOn ikävää olla ennalta-arvaaja, etenkin se harmittaa dekkareissa;) Toivotaan, että en arvaa Mortonin seuraavan kirjan juonta.