keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Kate Morton: Kaukaiset hetket

Hän hivutti taitellun kirjeen kuoren sisältä – erittäin hienoa paperia näemmä: puuvillakuitua, korkokuvio, lämmin valkoinen sävy – ja veti syvään henkeä levittäessään paperin auki. Hän silmäili kirjeen nopeasti  läpi saadakseen käsityksen sisällöstä, palasi sitten alkuun ja pakottautui lukemaan hitaammin; pakottautui uskomaan lukemansa, samalla kun valtava, riemukas olemisen keveys ryöppysi syvältä kehosta ja muutti hänen olemuksensa sormenpäitä myöten tähtipölyksi.

Kate Mortonin kolmas suomennettu teos Kaukaiset hetket (The Distant Hours, Bazar 2015, suomennos Natasha Vilokkinen) oli yksi kirjavuoteni odotetuimpia teoksia. Minä olen hän, joka painatti kuvansa käyntikorttiin Mortonin kirjan Paluu Rivertoniin kanssa. Minä olen hän, joka antoi Rivertonin mennä blogiarvonnassa, eikä sen jälkeen saanut nukuttua ennen kuin oli käyty ostamassa uusi, ikioma Paluu Rivertoniin. Minä olen hän, joka ihaili salzburgilaisessa kirjakaupassa pöytää täynnä Mortonin kirjoja toinen toistaan upeimmilla kansilla, ihailin niin, että unohdin kuvata. Minä olen hän, joka nyt sain pettyä viimeisimpään Mortonin suomennettuun teokseen syvästi. Kirjan kansi onneksi lähtee blogini loppuvuoden Valitse Kaunein Kirjan Kansi –kisaan...

Tuskin koskaan teilaan kirjoja. En vain lue niitä, joista en pidä heti ensisivuilta. En halua nytkään saada teilaajan mainetta, sillä se olisi suorastaan epäoikeudenmukaista:  Luen yleensä vain kirjoja joista pidän ja olen kirjailijan puolella, arvostan hänen työtään, mutta olen myös rehellinen lukijoilleni. Koska luin Kaukaisia hetkiä 724 sivua, ehkä saan sanoa, mitä olen mieltä ja missä meni pieleen. Aloitan nyt siitä, että Kate Morton saa kiitos Paluu Rivertoniin jatkaa olemistaan suosikkikirjailijoideni listalla. Siellä voi olla jo yhdellä hyvällä kirjalla. Tässä tapahtuukin se, että kirjailijat kuin jakaantuvat kolmeen osaan: esikoisellaan läpilyöjät, jotka eivät myöhemmin yllä samaan, kasvajat, jotka kirja kirjan jälkeen tulevat paremmiksi ja sitten he, jotka voivat tehdä useitakin menestyskirjoja, kunnes kunnianhimonsa tai uupumuksensa vaikutuksesta kirjoittavat vähemmän kiinnostavaa ja tästä viime mainitusta ryhmästä osa jää pohjaimuun, osa löytää takaisin kultaiseen kauteensa. Tästä saisi lisääkin tarinaa, mutta nyt olemme kuitenkin Kate Mortonin kirjassa Kaukaiset hetket. Morton on nuori, joten hänellä on vielä tilaisuus näyttää kykynsä. Eräs toinen nuori kirjailija onnistui huikeasti esikoisellaan eli Silvia Avallone Teräksellä. Mortonin uusin sai minut kiihkeästi toivomaan, että Silvia säilyttää rouhean, tiiviin, rohkean esikoisen otteensa. Tätä niin kaipasin Mortoniltakin!

Kirjan aloitus vaikuttaa lupaavalta. Kustannustoimittaja Edie Burchill ja hänen äitinsä, joilla ei ole koskaan ollut erityisen läheisiä välejä eli kiinnostava asetelma. Sitten saapuu yli viisikymmentä vuotta kadoksissa ollut kirje, josta Edien äiti järkyttyy. Äidillä on siis vuosikymmeniä ollut kätketty salaisuus, joka liittyy Milderhurstin kartanoon. Kartanossa asuvat edelleen Blythen kolme siskoa, joista nuorin Juniper on järkkynyt mieleltään hänen sulhasensa hylättyä hänet vuonna 1941. Siskosten isä Raymond on aikanaan kirjoittanut järkyttävän suositun lastenkirjan Liejumiehestä ja kirjasta otetaan kerta kerran jälkeen uusintapainos. Nyt Edie saa työstettäväkseen uuden juhlapainoksen esipuheen eli hän lähtee tämän myötä sitten kartanoon. Rapistunut linna sekä sisarukset lumoavat Edien ja alkaa tapahtumien vyöry, josta osan voi ennalta-arvata, osan ei. Ei tässä mitään: Kirjan matsku on kunnon kartanomatskua, mutta kun...

Kartanoromaaniin kuuluu tietty satumaisuus, mutta siinä kulkee hienon hieno raja, missä satumaisuus muuttuu siirapiksi, missä kuvakieli on lälliä:

’linnut lensivät kuin yötaivaan repaleet pörhistelevän metsän yllä’

vielä jotenkin menettelee, mutta sitten:

’tunsin astuneeni unen kudelmaan’

’Jos nyt suljen silmäni, näen kimmeltävän aamutaivaan: alkukesän auringon kihisemässä heleänsinisen kalvon alla’

’vaikka lumpeenlehdet vienosti liplattivatkin’

’ilmassa leijui nimetön kaipaus’

’hymyilevä valo levenee nauruksi’

’aamunkoitto kääri hihojaan’

Ja aivan selvää on, että tätä on yli 700 sivussa paljon ja kuin kirjan nimeä alleviivaten ikivanhat kiviseinät laulavat kaukaisista hetkistä aina mennen tullen...

Eniten minua nyt alkoivat vaivata ne hyvät juonikuviot, jotka tavallaan kuin menetettiin kaiken hötön alle. Nimenomaan Liejumiehen salaisuus olisi antanut mahdollisuuden aivan loistavaan, aidosti jännittävään tarinaan. Idea oli niin hyvä, että kuka tahansa kertoja olisi tehnyt tuosta primatekstiä ja tiivistänyt muusta, olisi tehnyt oikeaa jännitystä, kun nyt taas ei pelottanut milliäkään. Ihmettelen kustannustoimittajaa, joka ei ole kehottanut kirjoittamaan tiiviimmin ja joka ei ole yliviivannut liikaa kuvailevuutta. Mortonin olisi kannattanut kirjoittaa tämä kirja uudestaan ja uudestaan, sillä timantit syntyvät kovimmassa puristuksessa!

Kate Mortonilla ei ole kuitenkaan mitään hätää, sillä kaikki hänen romaaninsa on palkittu Australian kirja-alan arvostetulla Vuoden romaani –palkinnolla. Hänen kirjojensa käännösoikeudet on myös myyty 38 maahan. Kirjallehan on kohderyhmänsä, kuten mille tahansa tuotteelle, joten voidaan myös ajatella, että Kaukaiset hetket on jollekin toiselle jotain enemmän, ja minä olen vain väärää kohderyhmää.

Kaukaiset hetket luettuani Hylätty puutarhakin alkoi vaikuttaa paljon, paljon paremmalta...

Jos minä olisin ollut Morton, olisin ottanut kaiken irti kunnolla Juniperin ja Tomin suhteesta. Nyt he jäivät hyvin vaisuiksi, kuin sivurooleihin, vaikka juuri heistä olisi ollut:


Ulko-ovi paukahti kiini ja portaista kuului ääntä, Tomin askeleet kohosivat yhä ylemmäs ja äkillisen sokaisevan kiihkon vallassa Juniper unohti menneisyyden, hylkäsi puutarhan, kulkukissan lehtineen ja surullisen vanhan rouvan, joka itki Coventryn katerdaalin tähden, ikkunan toisella puolella riehuvan sodan, kaupungin jonka portaat  eivät enää johtaneet minnekään, katottomilla seinillä roikkuvat muotokuvat ja keittöpöydät, joita perheet eivät enää tarvinneet, syöksyi ikkunalta takaisin sänkyyn ja viskasi Tomin paidan yltä mennessään. Sillä hetkellä kun Tomin avain kääntyi lukossa, maailmassa olivat vain he kaksi ja tämä pieni lämpöinen asunto, jonne oli katettu syntymäpäiväateria.


*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Katja/Lumiomena  Maria/Sinisen linnan kirjasto  Maija/Kirjojen keskellä  Norkku/Nenä kirjassa  Kingiä, kahvia ja empatiaa


*****


Minä ja  Kate Mortonin Paluu Rivertoniin..., että näin paljon pidin Mortonin ensimmäisestä suomennoksesta.

24 kommenttia:

  1. Ääääääh voi Morton! Niin moni on jo lytännyt tämän, että olen alkanut pelätä, mikä minua odottaa kun kirjaan tartun... Paluu Rivertoniin on huippu ja Hylätyn puutarhan luki mielellään, vaikka siinä olisi ollut hionnalle tarvetta, mutta tätä ei tunnu kehuvan kukaan. Morton osaa, mutta mikähän mättää? Onko tullut sokeaksi tekstilleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, ei tämä ollut ilo minulle kertoa, miten tämän koen, mutta ihmettelen todellakin, mikä Mortonia vaivaa. Tämä on kuin aivan eri kirjoittajalta kuin Paluu Rivertoniin...Hylätty puutarha on tähän vettuna hyvä, vaikka ei ollutkaan Riverton-kirja. Sopiihan tässä kai ihmetellä myös kustannustoimittajaa, sillä jos kirjailija tulee sokeaksi tekstilleen, hänen on toimittava.

      Poista
  2. Voi harmi. Minä mietin, tartunko tähän lainkaan... Hylätystä puutarhasta pidin, Paluu Rivertoniin on lukulistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, jos tämän olisin tiennyt, mutta kun olin uhrannut tälle jo aikaani ja olin puolessa välissä tiiliskiveä, päätin tarttua härkää sarvista, mutta olipa masentavaa: En odottanut kellon olevan iltamyöhä, jolloin pääsen kirjan kanssa sänkyyn. No onpa sitten jännittävä kuulla, mitä pidät Rivertonista!

      Poista
  3. Nyt olen täysin varma että tämä kirja jää kohdallani lukematta. Katjan arvio sai jo epäilemään, mutta nyt olen varma että kirja ei ole minulle. Paluu Rivertoniin oli minunkin suosikkini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, tässä ei ole hajuakaan Rivertonista. Jos joku kertoisi, että on eri kirjoittajat, uskoisin.

      Poista
  4. Voi ei, Leena, minä niin uskon aina sinun sanaasi, ja nyt minulla on Kaukaiset hetket edessä! Toivon silti, että olisimme tällä kertaa eri mieltä. ;) Morton on kyllä ihana, Rivertonin olen lukenut kaksi kertaa, ja se on mahtava, mahtava kertakaikkiaan.

    Ihana bloggaus, vaikket kirjaan rakastunutkaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, voimme tietty toivoa, että tässä on jotain erityistä sinulle, mutta luet niin paljon, enemmän kuin minä nykyään, että en jaksa uskoa sinun tälle syttävän.

      Kiitos <3 Olisin niin tykännyt tykätä tästä, mutta en vain voinut...

      Poista
  5. Tämä tosiaan oli pettymys. :/
    Kansi on todella kaunis, mutta sisältö haahuilua sinne tänne. Omassa blogitekstissä moitin Mortonia siitä, että hän kertoo kaikkien tarinat sen sijaan että malttaisi keskittyä vain muutamaan. Mutta oikeastaan ongelma taitaakin olla juuri se, että ne kuehtovimmatkin kohtalot jäivät pintaraapaisuksi... Äh, aineksiahan tässä olisi ollut vaikka mihin, mutta toteutus ontuu todella pahasti.

    Jospa seuraava olisi taas parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, todella!

      Haahuilua ja millaista kieltä. Aikuisten satu, mutta huono sellainen. Hyvä huomio: Jos Morton olisikin keskittynyt vain muutamaan, ja sitten siivonnut runsaita ja minusta aika huonoja kuvailujaan sekä tiivistänyt 500 sivuun, tämä olisi ollut hyvä kirja. Hyvä huomio, mutta samaa minä tarkoitin, kun toivoin, että olisi keskitynyt vaikka Juniperin ja Tomin suhteeseen, kun nyt sitäkin vain kuin hengettömästi pintaraapaistiin. Mieletön matsku, josta olisi saanut vaikka mitä!

      En aio jättää Mortonia, sillä Rivertonin kirjoittaja pystyy parempaan.

      Poista
  6. Voi olla, että tätä en lue. Rivertonin olen minäkin lukenut, kiitos sinun arviosi.

    Sitten toiseen asiaan eli sain tänään pitkän viestin sisareltani, ovat parhaillaan Salzburgissa ja aikovat olla siellä muutaman päivän. Sinä olet menossa syksyllä, ehkä minäkin sinne joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, enpä usko, että tästä innostuisit...

      Waude! Me oltiin viimeksi VIISI ihanaa päivää ja sama tänä vuonna;) En ole isosti kaupunki-ihminen, mutta Salzburg ja pari muuta kaupunkia ovat niin ihania!!! Ei korkeiden talojen kuiluja, paljon maastoeroja eli näkee yhdellä katseella paljon, vettä näkyvissä, kulman takana aina jotain jännittävää uutta, ystävällisyys, tuttu hotelli, joka on jo kuin kakkoskoti ja sitten tietysti ne armottoman hyvät ruokaravintolat siellä...puhumattakaan eräästä laukkukaupasta sekä tietty alpit ihan liki eli sinne ajaa helposti päiväseltään.

      Poista
  7. Kuten tiedät, minäkin olen tähän aika lailla pettynyt. Pidin sekä Rivertonista että Hylätystä puutarhasta ihanina (!) brittitunnelmaisina lukuromaaneina, mutta tämä... Voi, miksi moinen pituus ja jaarittelu? Sellainen ei viihderomaaniin sovi, on aikamoista tylsistyä kesken tällaisen kirjan lukemisen.

    Mutta toivotaan, että seuraava Mortonin kirja on parempi.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niinpä...tämä on sitten sellaista katkeraa kalkkia tällä kertaa...Vielä puolivälissäkin uskoin, että 'kyllä tämä tästä parenee, tempaa mukaansa', vaan kun ei niin ei.

      Tottakai: Emmehän me nyt Mortonia tämän takia hylkää.

      <3

      Poista
  8. Voi itku... Tämä on tulossa mulle lukuun, olisikohan epäkohteliasta peruuttaa. 700 sivua on paljon...

    Paluusta Rivertoniin tykkäsin minäkin, se on tulossa seuraavaksi blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, niin...sama täällä. Minä olisin peruuttanut, mutta koska olin tätä jo palkissani niin kauan mainostanut, ei siitä mitään tullut. Ja enhän tilatessani voinut tietää. Voit uskoa, että tällä kertaa yli 700 sivua oli pitkä;)

      Kiva kuulla ja odotan innolla, mitä keksit kirjasta sanoa. Se tempaisi minut heti mukaansa.

      Poista
  9. Hei, tämä on Mageen Sopimuksen kansikaveri! :)

    VastaaPoista
  10. Rakastan sun juttuja ja siksipä blogissani on sinut haastettu (jälleen) ei paineita ihana Leena <3

    http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/2015/07/kesahaaste-10-seikkaa-tasta-blogin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, kiitos <3 TUlen lukemaan heti kun olemme ensin käyneet noutamassa mansikat ja syöneet jotain...olemme törkeän myöhässä, joten voi arvata, mitä vielä on ylläni;)

      Poista
  11. Olen lukenut kaikki Mortonilta tähän mennessä ilmestyneet kirjat. Rivertonin suomeksi, loput englanniksi kun en jaksanut odottaa niiden suomennosta. Kertonee siitä, millaisen vaikutuksen Rivertonin minuunkin teki ja sen taikaa olen Mortonin muista kirjoista metsästänyt - löytämättä. Osittain koen, että kielelläkin on ollut vaikutusta - englanniksi lukeminen kyllä luonnistuu hyvin, mutta jotenkin Rivertoniin uppoitui muiden asioiden lisäksi myös suomen vuoksi paremmin. Joka tapauksessa, olen kanssasi täysin samaa mieltä tästä kirjasta! Nostit esiin juuri niitä asioita, jotka itsekin koin ongelmallisiksi. En tiedä, koska Mortonin seuraava kirja julkaistaan suomeksi (engl. The Secret Keeper), mutta itse pidin siitä enemmän kuin näistä kahdesta sitä edeltäneestä jo vähän edellisistä poikkeavamman aikakauden ja tapahtumapaikankin vuoksi. Tosin kunhan tuo ilmestyy suomeksi, aion lukea sen uudelleen ja luulen, että vasta sitten muodostuu varsinainen mielipide. :) -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, olet sitten suorastaan Morton -asiantuntija. Olen miettinyt myös käännöksiä, sillä onhan niilläkin vaikutusta, miten tekstin kokee...,mutta sille ei voi mitään, että turhaan venytetty tämä teos on. Lukeminen on todella puuduttavaa, kun samassa pyöritään ja jahkataan 'sadunomaisesti' yli 700 sivua. Olen kyllä viihtynyt juuri näissä aikakusissa, joista Morton on kirjoittanut, mutta ehkä vaihtelu piristää myös kirjailijaamme. The Secret Keeper ja The Lake House ovat siis vielä suomentamatta. Minä näen ne syksyllä saksannoksina, mutta lyhyt saksani ei mitenkään noiden tiiliskivien lukemiseen riitä. Toivotaan parasta <3

      Poista
    2. Hei, nyt kun mietin niin ehkäpä muotoilin sanani hieman huonosti. Sillä Secret Keeperissä liikutaan myös toisen maailman ajoissa, mutta maaseutukartanon sijaan esim. Lontoon kaduilla jne. Ne olivat kuitenkin itselleni juuri nämä pienen pienet muutokset, jotka tekivät Mortonin neljännestä jollain tapaa raikkaan. Kaukaisten hetkien jahkailun jälkeen oli mukava laittaa hetkeksi mystiset linnat ja niiden käytävät sivuun, vaikka kartanoromaaneiden ylin ystävä olenkin. Kuvittelisin, että sinä kyllä tulet arvaamaan Secret Keeperin juonikuvion kirjan alkumetreillä, olet niin näppärä lukija. :) -Taru

      Poista
    3. Taru, ok, Lontoon kaduilla kuten jossakin teoksessa jpnka juuri luin...ja pidin.

      On ikävää olla ennalta-arvaaja, etenkin se harmittaa dekkareissa;) Toivotaan, että en arvaa Mortonin seuraavan kirjan juonta.

      Poista