keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet



Ajovaloissa näkyi muutama lumen ja jään valkaisema kuusi tien laidalla. Vaikka puut olivat yli sata vuotta vanhoja, ne olivat hädin tuskin metrin mittaisia; tämä oli rankka paikka kasvaa. Kauempana puita ei ollut lainkaan. Tehtyään ensimmäisen matkansa Deadhorseen ja Prudhoe Bayn öljylähteille Adeeb oli lukenut Pohjois-Alaskasta siinä toivossa, että tieto saisi paikan jollakin tavalla kesyyntymään, pehmentymään edes hieman, mutta olikin käynyt päinvastoin. Nyt hän tiesi, että kolmenkymmenen metrin levyinen maanvyörymä lähestyi koko ajan jäätietä; kokonainen vuori jäistä maata, kiviä ja puunrunkoja liikkui muutaman sentin lähemmäs joka päivä, kiihdytti vauhtiaan ja tuhosi kaiken tieltään; aivan kuin tämä maa ei olisi pelkästään passiivisen vihamielinen vaan aivan avoimen väkivaltainen, kuten kylmyyskin.

Rosamund Luptonin uusin teos Hiljaisuuteen hävinneet (The Quality of Silence, Gummerus 2016, suomennos Outi Järvinen) on minusta Luptonin kirjoista jännittävin eli eniten trilleri, vaikka hänen puumerkkinsä sekoittaa jännitystä  ja lukuroomania tuntuu kyllä tässäkin. Nyt painotus on jännityksellä. Tarinassa kuuro Ruby on fyysikkoäitinsä Yasminin kanssa lähtenyt etsimään Pohjois-Alaskasta luontokuvaajaisäänsä, joka tuntuu kuin haihtuneet kylmään hiljaisuuteen. Alunperin Mattin piti olla heitä vastassa Fairbanksin lentokentällä, mutta hän ei tullut. Matka Englannista oli ollut pitkä ja Ruby lohduttelee pettynyttä ja väsynyttä itseään muistelemalla, miten isä nimitti häntä ’Puggleksi’, joka on vesinokkaeläimen poikanen. Hän on hyvin läheinen luontodokumentteja tekevän isänsä kanssa ja muistaa miten innoissaan isä oli Pohjois-Alaskan eläimistöstä:

Se on keskellä ei mitään, Puggle, se on hyvin kaunis ja autio paikka siksi, että niin harva ihminen päätyy sinne.

Paikka on inuiittikylä, jonka nimi on Anaktue ja nyt Yasmin ja Ruby matkaavat sitä kohti Afganistanin pakolaisen Adeeb Azizin jättimäisen rekan kyydissä. Rubylla on herkkä vaisto ihmisten suhteen ja hän pitää heti herra Azizista. Hän tuntee heidän olevan turvassa ja on varma, että isä odottaa heitä Anaktuessa. Ruby on hyvin yksinäinen tyttö, mutta hiljaisessa Rubylandiassaan hän voi kuulla jokisaukot, lumipöllöt ja valkoiset sudet omalla tavallaan. Hän tavoittaa musiikin pyydystämällä tuulta hopeisella lassolla ja hänellä on intuitio, joka näkee kaiken valheen läpi. Kun poliisi ilmoittaa heille Anaktuessa tapahtuneesta onnettomuudesta ja yrittää viestiä Rubyn isän menehtyneen inuiittien kanssa, Ruby on aivan varma, että isä odottaa heitä siellä pimeässä ja kylmässä, heidän on vain ehdittävä sinne ajoissa.

Tapahtuu jotain odottamatonta ja yllättäen Yasmin on tilanteessa, jossa hän huomaa, että heitä yritetään estää pääsemästä Anaktuen kylään. Pimeys on täydellinen ympäri vuorokauden, pakkanen nousee tuulessa yli -40 asteeseen ja ympärillä on paitsi ihmisvihollisia myös kahdeksankymmentäkahdeksantuhatta neliömailia pelkkää tyhjyyttä, joissa ei ole edes puita pysäyttämässä  tuulta. Nousemassa on myös hirmumyrsky, jonka ohimenoa kokeneimmatkin rekkakuskit osaavat pysähtyä  odottamaan viimeiselle huoltopisteelle. Vain Yasminin ja Rubyn on pakko jatkaa matkaa, sillä...

Rosamund Luptonin Sisar ja Mitä jäljelle jää sekä tämä uusin paljastavat, että Lupton kykenee aina yllättämään.  Kaikki hänen kirjansa ovat täysin erilaisia, vaikka puumerkki eli trillerin ja lukuromaanin yhteys  säilyykin. Toki vailla suuria tunteita ei voida täysin olla, kun kuuro tyttö etsii kauhistavissa olosuhteissa isäänsä, mutta vakuutan, että kirjasta löytyy sellaista jännitystä jäisessä Alaskassa, että lukija kiittää mielessään ettei ole Yasminin ja Rubyn matkassa. David Vannin Kylmä saari nosti oudon Alaska -kuumeen, mutta ei ikinä, ei ikinä enää, ei edes unissa. Kylmä, pelko ja miljoonat tähdet valaisevat Yasminille eräitä asioita hänen ja Mattin avioliitosta. Lopulta Yasminilla ei ole jäljellä kuin leijonaemon tehtävä saada vietyä Ruby hengissä läpi helvetin, jonka pimeydessä vaanivat pedot ovat ihmisiä. Eivät kauniita valkoisa susia...

Kaiken aikaa Ruby toiveikkaana kirjoittaa isälleen kannettavallaan viestejä:

Näin kolme kuuta!

Vannon että se on totta!

Taivaalla oli se tavallinen kuu ja lisäksi kaksi muuta molemmin puolin ja sen ilmiön nimi on halo. Äiti kertoi minulle siitä. Latinankielinen nimi on paraselenae. Se syntyy kun kuunvalo osuu jääkiteisiin. Se on niin kaunista. Ihan kuin kolme kuuta olisi jakanut taivaan keskenään.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kaisa Reetta  Arja/Kulttuuri kukoistaa  Jenni/Kirjakirppu Katja  Annika/Rakkaudesta kirjoihin Sonjan lukuhetket

*****

23 kommenttia:

  1. Kirjoitatpa tästä kiinnostavasti ja houkuttelevasti. Aloittelin nimittäin tätä tänä aamuna ja ensimmäisen 50 sivun jälkeen mietin, että ehkei Lupton ole minun kirjailijani (en nimittäin vaikuttunut Sisaresta ja se Mitä jäljelle jää oli makuuni hörhö), mutta nyt alan kuitenkin odottaa miten tarina etenee. Ehkäpä saan kokea hyistäkin jännitystä.

    T. Lumiompun Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos<3 Miten minä muistaisin, että sinä et olekaan ollut Luptonista kovin vaikuttunut. Minä taas pidin juuri Sisaresta eniten, mutta tämä on jännittävin. Mitä jäljelle jää oli kyllä oudoin eli sillä tavalla ei varmaan kaikkien kirja ollenkaan.

      Ainakin iso osa keskellä on hyytävää kyytiä:)

      <3

      Poista
    2. No niin, nyt bloggasin tästä. Ei tämäkään - eli Lupton ei ole minun kirjailijani. Kolmas kerta jne.

      <3

      Poista
    3. Katja, kävin juuri kommentoimassa. Ei Lupton taida olla sinulle, eihän kaikki voi olla kaikille:)

      <3

      Poista
  2. Hyytävää kylmyyttä ja jännitystä! Kerrot tarinaa taas kerran niin houkuttavasti, että laitankin kirjan nimen heti muistiin:)
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, tämä ei ollut ihan niin hyvä kuin Sisar kaikellaan, minulle, mutta tämä on ehdottomasti jännittävin. Ei käy tylsäksi.

      Kiitos samoin!

      Poista
  3. Kiitos Leena kirjan avauksesta :) Jäänpä jännittyneenä odottamaan tätä kirjaa. Sisar oli hyytävä, mutta Mitä jäljelle jää ei oikein innostanut. Alaska kiinnostaa kovasti tämän päivän uutisten lisäksi, sillä siellä tapetaan alkuperäisväestön naisia jostakin syystä. Ylen uutisia. Poliisin mielestä niskaan ammuttu nainen oli tehnyt itsemurhan, hm. Todellisuus voi olla tarua ihmeellisempää. Tässä tapauksessa kamalampaa.
    Kaunista talvisäätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ole hyvä<3 Sisar oli näistä minusta tavallaan paras, mutta jos on jännnitysvajetta, sitten se on tämä. Mitä jäljelle jää vaati heittäytymistä tuonpuoleisuuteen. Minulle se oli helppoa, sillä koinhan Oneironinkin kuin se välitila olisi ollut todellisuutta, mahdollista olla. Hyvä näin, sillä jo sana fantasia saa minut ihan lukkoon.

      Alaska todellakin kiinnostaa! En minä sillä, mutta sain tästä kirjasta sellaisen kauhun, että minua ei sinne nyt rahalla enää saisi. Olen ollut hyvin kiinnostunut aina Kalliovuorista etc. ja muutenkin arktinen tyyppi, mutta vaikka tämä kirja on rilleri, niin oli tässä paljon faktaa myös ko. maasta.

      Mai, missä noista tappamista on ollut? Hesarissa? Minkä päivän? Miten tuo on voinut minulta ohi mennä...Yle eli siis esim. 20.30 uutiset. R. katsoo ne aina paitsi ti ja la. Minä katson vasta kun on jotain aiheiiriä, joka on tiedossa ja kiinnostavaa. Odotas kun alkavat USAn pressanvaalit. Se on täytynyt sitten olla tiistian uutisissa, mutta kai siitä nyt lehtienkin luulisi kirjoittavan. Jos saat jonkun linkin tuohon uutiseen, annatko, kiitos<3 Olen hirveän kiinnostunut intiaaneista, joten mieleen tulivat he...Ystäväni asuu Kanadassa preeriaintiaanien alueella ja siellä on yhtä kovat lämpötilaerot kuin Alaskassa.

      Kiitos samoin!

      Poista
    2. Mai varmaan puhui tästä uutisesta tämän päivän Ylen nettisivuilla:
      http://yle.fi/uutiset/kanadassa_murhattu_tuhansia_naisia__poliisi_vahatteli_vuosikausia/8678496

      Poista
    3. Sanna, kiitos.

      Onpa järkyttävää. Minusta juttu on oudosti kirjoitettu...kuin vähättelisi, että surmatut ovat naisia ja natiiveja. En tajua ollenkaan.

      Poista
  4. Minulla on vielä yksi meneillään oleva kirja ennen tätä... Olen jo täpinöissäni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, ehkä luet jo Kotiinpaluuta tai Lopottia...Tämä on suurimmaksi osaksi pelottavaa pimeää, just sellaista, joka vie unet!<3

      Poista
  5. Tämän haluan ehdottomasti lukea!

    VastaaPoista
  6. Minä vasta jokin aika sitten ns. löysin tämän kirjailijan, luin Sisar-teoksen. Täytyypäs laittaa korvan taakse nämä muutkin, kun nyt mieleen tuli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marru, nämä ovat kaikki erilaisia, toki Luptonin 'ääni' tuntuu, mutta siinä missä Sisar vei ainakin minua isolla tunteella, tämä oli todella jännittävä.Lukuiloa!

      Poista
  7. Leena, minustakin tämä oli parempi kuin sisar. Tuota Mitä jäljelle jää en sitten olekaan lukenut.

    Alaska sai tässä kyllä mahtavat mittasuhteet, niin kuin sanoitkin. Yö, joka kesti ja kesti, ennen kuin he huomasivat että aikaa oli kulunutkin jo päiviä... Juuri tuohon Alaskan kuvaukseen tässä ihastuin! <3

    Hei, kylmä saarikerto siis Alaskasta?? Minunhan on heti saatava tuo kirja <3

    P.S. Hankin Lumilapsen. Taidan venyttää talviteemaa ensi kuun puolellekin...

    Ihanaa torstaita, Leena! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, olen tainnut ilmaista itseni huonosti: Sisar on minulle edelleen paras, siinä oli sitä jotkain, mutta tämä on jännittävin ja mikä parasta tai kauheinta, Alaska ympäristönä tekee tehtävänsä eli lisää kauhua. Mitä jäljelle jää on niin erikoinen, että sitä en uskalla kaikille suositella. Paljon rajan yli menevää toisetutta. Minuun sekin upposi, kuten vaikka Oneironin välitila, mutta Luptonilta se on minusta heikoin, joskaan ei huono.

      Tässä puhutaan kahden kuukauden pituisesta yöstä eli aika hurjaa.

      Vannin Kylmä saari on minulle paras Alaska -kirja tähän mennessä. Se on kaiken lisäksi psykologinen avioliittoromaani, joten olin ja olen siihen edelleen ihan myyty.

      Lumilapsi on niitä harvoja ns. fantasiakirjoja, jotka vievät minuakin. Onhan tätä talvea vielä...Nyt on lauhaa, mutta eilen illalla sain hyvin terassilla jäädytettyä linnuille ja oraville hassel-kookoskakun.

      Kiitos samoin sinulle Kaisa Reetta!<3

      Poista
  8. Hei Leena,

    luin juuri Hiljaisuuteen hävinneet loppuun - ja minulle se oli pienoinen pettymys. Sisar on yhä suosikkini, se oli minusta kuitenkin arvaamaton, mutta tässä Alaska-tarinassa en kokenut samanlaista arvaamattomuutta. Kaunista kirjoittamista, tykkäsin lapsihahmosta, mutta aikuiset olivat minusta kummallisen tyhjiä, samoin koko tarina jäi minulle ontoksi, vaikka kovin tärkeiden asioiden äärellä oltiin, tai yritettiin olla. :)

    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irene!

      Minullekin Sisar on ykkönen! Siinä on jotain ainutlaatuista.

      Olen jumittunut Alaska -romaaneihin Sarah Palinista huolimatta, mutta kyllä minusta tässä se öinen ajokohtaus oli uskomaton. Sen sijaan, miten se kaikki sen jälkeen meni, siinä on pientä epäuskottavuutta, mutta niinhän jotkut kokivat jo Sisaressa. Se on Luptonin tavaramerkki.

      Olet varmasti oikeassa tuossa aikuisten onttoudessa, sillä he kuin lipesivät otteesta. Tämä oli minulle kuitenkin kirja, jota en olisi jättänyt kesken ja niitäkin on tänä vuonna riittänyt:)

      Kiitos samoin sinulle!<3

      Poista
    2. Et ole tainnut blogata vielä kirjasta, sillä en löydä tekstiäsi....

      Poista
    3. En ole blogannut, ja voi olla etten edes kirjoita mitään koko kirjasta. :)

      Poista
    4. OK...minäkään tuskin koskaan bloggaan ellen pidä kirjasta. Teilausta on tapahtunut näiden vuosien aikana vain muutaman kerran, sillä kovin huonoja kirjoja tosi harvoin edes luen loppuun.

      Poista