maanantai 22. elokuuta 2016

Sami Hilvo: Pyhä peto


Rannan hiekka oli kosmos ja me sen ainoat jumalat. Kaikki oli mahdollista. Kukaan ei vaatinut meiltä mitään. Aurinko nousi  jokainen aamu ja oli sama kuin se, joka laski edellisenä iltana. Siirryimme toiseen aikaan, toiseen tilaan. Mikään ei yhdistänyt meitä menneeseen eikä tulevaan. Ne yksinkertaisesti lakkasivat olemasta. Heräsimme korsia hiuksissamme. Peseydyimme meressä. Unohdimme pukeutua. Paahdoimme simpukoita kolme kertaa päivässä. Kaivoimme hiekasta rommia. Poistuimme rannalta vain varastaaksemme juureksia ja juustoa läheisestä luostarista. Teimme sen yön turvin. Jumala suo, vain houkka jättää korjaamatta. Meistä tuli ruskeita, Mojszen karvoista valkoisia...

Sami Hilvon Pyhä peto (Tammi 2016) räjäytti tajuntani. Milloin olin viimeksi lukenut jotain tällaista? Oliko se silloin teinivuosina, kun Hermann Hessen Arosusi kolahti ja lujaa vai oliko se sinä kuumana kesänä paljon myöhemmin, kun luin Philippe Claudelin Varjojen raportin? En tiedä, en tajua, mutta ehkä ilma, jota kerran join Krakovan illassa avasi kaiken minussa vastaanottamaan kahden nuoren miehen varsovalaistarinan toisen maailmansodan ajalta: ennen ghettoa, sen aikana ja sen jälkeen. Jumalaista maailmankirjallisuutta, jossa mikään ei ole sitä mitä luulet tulevaksi. Kuulet ehkä askeleet Varsovan kaduilla, tunnet savun tuoksun, maistat pelon sumun, mutta Pyhä peto avaakin lukijalle vahvaa tarinaa kirjan viimeiselle sivulle asti nimettömänä pysyvän kertojan pään sisällä. Kuka hän on? Hän joka rakasti juutalaisen lääkärin vaaleahiuksista poikaa Mojsze Warszawskia enemmän kuin mitään ikinä. Rakasti niin, että ei voinut olla ilman. Rakasti enemmän kuin omaa elämäänsä...vai rakastiko? Ja mistä tuli muutto New Yorkiin? Mistä skyscrapersien rakentaminen? Mistä merestä vai verestä, syntyi mies, joka ikänsä kantoi pyhän pedon taakkaa sen painoa tuntematta, mutta ikuisesti ikävöiden?

Kyyhkyn siipien syvissä varjoissa velloi maanosan historian suurin kansainvaellus. Talot, kylät, kaupungit ja jokisuistot vaihtovat uskontoa, omistajaa ja asukkaita. Sota oli ohi, mutta tappaminen jatkui. Täyteen ahdatut laivat pettivät lupauksensa ja veivät syvyyksiin matkustajat, samalla miehistö pelastui kuin ihmeen kaupalla. Ihmislihaa päätyi taas lihapulliksi katukioskeihin. Eurooppa oli astunut rauhaan kuin miinaan ja räjähdyksen sirpaleet sinkoutuivat kauas tulevaisuuteen.

Kyyhky käänsi verenpunaisen katseensa toisaalle ja lensi kyllästyneenä pois.

Pyhä peto ei ole ghettokirja, ei edes keskitysleirikirja. Se on kirja unohtumattomista hajuista, niistä, jotka kantavat muistoja. Hajuja, jotka myös maistuvat. Niitä, joita ei unohdeta. Pyhä peto on kirja siitä, millaiseen ratkaisuun ihminen voi yllättäen päätyä, millaiseksi kasvaa. Vai oliko hän sitä jo silloin, kun söi knöödeleitä tohtori Szymon Warszawskin keittiössä uhmaten isänsä kieltoja?  Kasvoiko hänestä se, mikä hänestä tuli perheen taloudenhoitajan houkutellessa häntä knöödeli knöödeliltä, kunnes niitä oli syöty Bertilden mielestä riittävästi, jolloin tämä kuiskasi: ”Komm, mein kleiner Prinz. Komm!”

Pyhän pedon jälkeen alan epäillä, että minut on kirjabloggaajana profiloitu muutamien kustantajien ja ainakin Tammen toimesta, sillä en ikinä olisi tätä kirjaa ymmärtänyt tilata. Tämä ei ole ihan ensimmäinen kerta kun näin käy, joten se kauhistuttava pelkoni, että jotain tällaista kulkee ohitse ilman kohtaamista, saa sydämeni jättämään lyönnin tai kaksi väliin. Tämä teos on se viini, jonka nautin Krakovassa, se yksi illallinen, jolloin katseet, hajut, kosketukset ikivanhassa ravintolassa ja puiston pimeillä kujilla. Se ilta, jolloin tajusin ’Ich hab noch einen Koffer in Krakow...’

Pyhä peto on kirjan nimenä kohtalokas. Ihminen on luomakunnan ainoa peto, tietoisesti paha. Entäs sitten se pedon pyhyys? Kukin päätelköön omista lähtökohdistaan, mutta lukijaa ehkä jää hiertämään nälkä oikeudenmukaisuuteen. Kuka sellaista on luvannut! Maailma pyörii petojen ehdoilla ja vain yksinkertaiset houkat muuta uskovat. Vai?

Kutsun Mojszea. Katselen ympärilleni ja toistan nimeä kaikella sillä hellyydellä ja kaipauksella, mitä minussa on vielä jäljellä. Ei mitään.

Huudan turhaan.

Minä sen sijaan lankean maahan polvilleni kiittäen taivaan tähtiä kirjailijoista, jotka sytyttävät tuleni uudestaan ja uudestaan!

Toivo paremmasta tai sen mahdollisuudesta oli väistämättä palannut ja olin kauhuissani. Olin saanut jotain menetettävää.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Lukuneuvoja  Arja/Kulttuuri kukoistaa  ja Annika/Rakkaudesta kirjoihin

33 kommenttia:

  1. Voi että...nyt tiedän, että tämä on minunkin kirja. Sain tämän ja mietin kyllä jo että luen, mutta nyt en malta odottaa. Ensin kuitenkin viipyilen Downton Abbey-maisissa tunnelmissa Belgravian sivuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, kertakaikkiaan...!!! R. aloittaa tämän tänään.

      Ellei tässä ole F-ehdokas minä olen tunturipöllö!

      Poista
  2. Voi apua, tämä kuulostaa ihan älyttömän hyvältä! <3 <3 Olen tykännyt todella paljon Hilvon kahdesta aiemmasta romaanista, ja tämänkin ajattelin lukea heti tuoreeltaan, mutta upea arviosi vahvisti ajatuksen siitä, että tämä on luettava heti seuraavaksi. Luen muuten tälläkin hetkellä uutuusromaania, josta puolestani olen aivan satavarma, että se nousee ehdokkaaksi vaikka minne, tai minä olen tunturipöllö! :D (Luen siis Riitta Jalosen Kirkkautta, joka on aivan hullun hieno - lue se, Leena! <3 )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, juuri niin: Apua!!!<3<3 No, kyllä Tammella tiedetään, mikä Hilvo minulle kannatti lähettää:) Tiedäthän, että kun kirjoja tulee, jos en ole tilannut itse, luen alusta ja ellei kirja imaise, suorastaan hotkaise minua heti, lukematta jää. Tässä ei ollut sanaakaan, joka ei olisi värisyttänyt. Jouduin kertojan lumoihin, vaikka ihailin toista. Jäin miettimään eräitä hänen täysin empatiaa vailla olevia ajatuksiaan ja tekojaan, mutta siis 'jäin Samin luoman henkilön otteeseen, mutta miettien toista'.

      Eniten vaikutuin Hilvon tyylistä, jossa on mukana lyriikkaa, kuten elämässäkin, sen kovimmissakin paikoissa, mutta se oli hallittua ja kapellimestarin varmuudella Sami viittoi tarinan ylä-C:lle!!!

      Sara, luen Riitta Jalosen Kirkkauden jos vain voin eli lue rivien välit. Tänään saapui toipilaskirjallisuutta ja sen jälkeen katsotaan pystynkö muuhunkin kuin dekkareihin ja ruokakirjoihin, joista viime mainitut ovat kyllä houkuttavia:) Mikä kustantaja Jalosen kirjalla on?

      Valitan edelleen, että Tammi ja WSOY eivät julkaise paperisia katalogeja. Tässä syy, miksi en huomannut tämän Hilvon kirjan aihetta, enkä tilannut...

      <3

      Poista
    2. Leena, Tammelta on Jalosen Kirkkauskin! Minulla on tunne, että se olisi hyvin vahvasti myös sinuun makuusi... Toivottavasti jo pian tulisi sellainen olo, että muukin kuin dekkarit ja ruokakirjat alkavat maistua! <3

      Ja kyllä aivan samat sanat: minäkin kaipaan paperikatalogeja. Niiden selailussa on aivan omanlaisensa tunne, sellainen miltei juhlava, ja riemastuttava, ihanasti odottava. :) <3

      Poista
    3. Sara, pelataanko peliä: Jos se tulee Tammelta, se on oikea minulle. Luin siitä just eli löysin. Esittelyn perusteella siinä on paljon kiinnostavaa, joka kolahtaisi minuun, sillä mieti nyt kaikki Onervat ja Claudelit etc. Taide voi pelastaa!

      Toivotaan: Kiitos<3

      Niiden kanssa on niin ihana asettua soffalle, ota mukillinen teetä ja alkaa plarata, tunnustella, käännellä sivujas ees ja taas...ach<3 Maistan kirjan paperisesta katalogista ihan eri tavalla kuin netistä, nyyyyh. No, sehän on juhlaa ja jotain mitä on oikein odotettu:)<3

      Poista
  3. Mä katoin, että onpas kirjalla hyvä nimi. Jostain syystä luulin dekkariksi. Luin ekan lainauksen ja ajattelin, että onpas hyvä, mutta ei kuulosta ihan dekkarilta. Sitten hitaasti mäkin tajusin, ettei tässä nyt ole kyse dekkarista.;) Kirjoituksesi perustella oon aivan huippukiinnostunut tästä. Täytyy lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, täydellinen! Lainaa nopeasti ja kerro mitä olet mieltä: kiinnostaa!!!

      <3

      Poista
    2. Tavallisesti mua ei kiinnosta kirjoissa niinkään tarina vaan ihan muut asiat. (Ehkä tarkoitankin juonta, jotain ihan pientä sivupolkuakin voinee kutsua tarinaksi...) Tässä tarina vei mua lujaa, muista seikoista viis! Siinä vaiheessa kun framille tuotiin se taulu keltaista keltaiselle (tms.) mä vaan huokaisin tyytyväisenä, että en tiedä lain mihin suuntaan tämä kirja vie seuraavaksi. Annoin tämän ristiriitaisen ja epäluotettavankin kertojan kuljettaa mua ja nautin kun en tiennyt minne.
      Musta tuntuu, että osa esille tuotujen henkilöiden merkityksestä jäi multa vähän pimentoon. Tai sitten ei. Tämmöisissä vähitellen auki keriävissä tarinoissa kiinnittää helposti huomiota kaikkeen ja etsii vihjeitä ja merkityksiä ja muita. Mutta eihän silti kaikella välttämättä ole yhtä suurta merkitystä kuin vaikkapa sillä sinkkiämpärillä.

      (Luinko oikein syyskuun ensimmäisestä postauksesta toiveikkuutta ja hyviä uutisia?)

      <3


      Poista
    3. Sanna, minua kiinnostaa tarina ja sitten vähän myöhemmin, mitä siitä jää 'käteen'. Kun muistelen Sirin kirjaa KMR muista Billin uimassa savuke suussa, huhuilevat mustakarhut ja niiden myötä koko tarina laskeutuu ylleni. Minäkin mietin sitä taulua ja sen voimaa ja mittoja.

      Sama täällä: Antauduin!

      Hyvä kun kaikki ei selviä. Ainakaan heti. Muista kertojamme epäluotettavuus ja hänen luonteensa toinen puoli.

      Tässä kaikki yllätti minut. Mikään ei ollut tylsää, Oma elämäni on ollut niin vuoristorataa ja jännittävää, että Sami ylitti sen isosti ja tyylillä. Ikävystyn helposti, mutta Hilvon kanssa se ei ole mahdollista. Ja vielä Puolassa!!!

      (Vaikka mitä on tapahtunut taas. Laitan sulle privaattia.)

      <3

      Poista
    4. Niin....se sinkkiämpäri...

      Tällaisen kirjan lukee väistämättä joskus uudestaan.

      Poista
  4. Oho. Mikäs ihme tämä on... Josko sattuisi kirjastossa vastaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, noh, noh:) Tartu kii, haista ja maista<3

      Tartuin tähän heikossa hapessa, kun halusin paussia charmantista Håkan Nesseristä, joka on ollut siltani yli synkän virran. Yhtäkkiä tämä kirja olikin juuri oikea nyt!

      Poista
  5. Minulla on tuo kirja odottamassa. Luen parhaillaan Juha Seppälän Kuoppakaupunkia ja sen jälkeen on vuorossa Pyhä peto. Odotan kovasti tätä lukukokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, sinua odottaa parhaus! Olisipa kiva kuulla, mitä pidät tästä. Jos muistat/viitsit/ehdit, laita tähän kommenttia, kiitos<3

      Poista
  6. Herran jestas sentään, kun liekehdit tästä teoksesta (josta minä en ollut koskaan kirjoitustasi ennen kuullutkaan). Mahtavasti kirjoitettu. Muutaman Varsovan muisto kirposi esiin muistini kätköistä tekstiäsi lukiessani. Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, olen kestoliekeissä, joita eivät syö edes aika, kiima eikä kateus! No, Tammella takuulla on joku huone, jossa istuvat kirjabloggajaprofiloijat, sillä tätä en olisi osannut pyytää:) Kiitos<3

      Poista
  7. Vau, hienoa kuulla! Minulla on vielä lukematta tämä ja edellinenkin, mutta esikoisromaani Viinakortti oli väkevä lukuelämys. Hilvo on kaiken muun hyvän lisäksi varsin mukava mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, todellakin! Alkuvuosi on mennyt pääasiasa vahvojen kotimiasten ja ulkomaisten naisten kirjoilla, mutta nyt herrakirjailija Hilvo löi kovat pöytään. Elämä ei voi olla tylsää, jos saa lukea tällaista! Oih, sinulla on ilo tuntea hänet: Kerropa terkkuja hänen uudelta faniltaan Leena Lumilta!

      <3

      Poista
  8. Tässä on kyllä kirja, joka olisi minulta mennyt täysin ohitse ilman suosituksiasi. Pakkohan minun on lukea ;)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, olisi mennyt minultakin ellei Tammella olisi joku tajunnut, että 'tää on just mun juttu'. On muuten myös sun! Olet kiva, kun innostut niin helposti:)

      <3

      Poista
  9. Oi, tämä on näin hyvä! Kirja tuli minullekin ja vaikka tiesin Hilvon olevan hyvä, en heti ajatellut lukea tätä. Ja sitten sinä menit kirjoittamaan tällaisen blogitekstin. Ole siinä sitten lukematta... ;) Eli: tämä lukupinoon!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minä en tiennyt. En pyytänyt kirjaa. Joku tiesi, että Pyhän pedon pitää tulla minulle. Kiitos: Kirjan henkeen. On tässä vajaan 8 vudoen aikana muutama kerta menty polvilleen ja nyt oli yksi niistä hetkistä. Oi et voi olla, et voi olla, sillä haluan kuulla, miltä tämä maistuu sinusta.

      <3

      Poista
  10. Kuinka salaperäiseti tästä kirjoitatkaan! :)

    Nyt en yhtään muista, olinko valinnut tämän syksyn luettavien joukkoon... Jos en, täytyy lisätä kirja listalle, niin mielenkiintoiselta tämä vaikuttaa. toisaalta tuntuu, etten haluaisi ahnehtia liikaa.

    Mielenkiinto kyllä heräsi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ihan tosi:) No, enhän voi paljastaa kaikkea. R. alkoi tätä lukea ja on ollut vaikeaa, kun pitäisi heti päästä keskustelemaan. Se tapahtuu viikonloppuna.

      Olisipa kiinnostavaa kuulla, mitä pidät!!!

      Kiitän Tammea, en olisi itse tajunnut tätä valita. Syytän kyllä myös niitä nettikatalogeja, jotka ovat sekavat, vaikeasti luettavat, eivät aina edes toimi eikä niissä voi 'makustella' kirjoja kuten sohvalla paperisen katalogin kanssa. Onneksi Tammi on mitä ilmeisemmin profiloinut kirjamakuni:)

      <3

      Poista
  11. Oi miten koukuttava postaus. Pistän heti kirjan listalleni ja odotan innolla sen käsiini saamista!

    Hauska tuo... jollei, niin olen tunturipöllö, aivan mainio lause, kerron siitä lintumiehelle ;-)

    Oikein hyvää viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, tämä on must! Hyvä sinä:)

      Kerro pois: Pitäähän mies saada nauramaan kerran päivässä.

      Kiitos samoin sinulle<3 Vedän nyt vähän henkeä...kerron sitten.

      <3

      Poista
  12. Vuoden kirja! Ihailen sen kaunista kieltä, herkkyyttä, julmuutta, monitulkintaa. Se herätti niin paljon tunteita minussa. On kyllä saanut liian vähän huomiota, ainakin toistaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mrkhvo, eikö vain! Juuri se kaikkeus tässä kirjassa...Teos on nyt lainassa, mutta olen jo signeerannut itselleni, sillä luen tämän uudestaan ja uudestaan. Sama täällä! Mieheni sanoi myös, että hänelle vuoden kiinnostavin teos. Ihmettelen itse samaa. Miksi näin loistavaa teosta ei tuoda esille: Tämähän on maailmankirjallisuutta!

      Poista