Håkan Nesser: Yksinäiset

Minä olen Maria, varpunen.

Olen Super-Tomasin pikkusisko ja minua pidetään hulluna. Ei minua haittaa vaikka minua luullaankin hulluksi. Päinvastoin. Minusta on aivan erinomaista, että ihmisillä on sellainen käsitys.

Ihmisiä hämmästyttää että olen niin älykäs, ylioppilastodistukseni oli itse asiassa yhtä hyvä kuin Super-Tomasilla kaksi vuotta ennen minua.

Myös kahdeksanvuotiaana olin sievä. Silloin putosin keinusta pää edellä ja persoonallisuuteni muuttui.

Alan opiskella ranskaa ja suku odotti että...Vaihdan ehkä myöhemmin oikeustieteeseen, mutta aloitan ranskalla.

Olen yhdeksäntoista ja kaunis ja ajattelen itseäni, painakaa se mieleenne, ihmiset. Huomisiltana kirjoitan muutaman rivin uudesta elämästäni Norrtäljegatanilla Uppsalassa. Ehkä.

Minä olen Maria, varpunen.

Håkan Nesserin Yksinäiset (De Ensamma, Tammi 2014, suomennos Päivi Kivelä) on koko vahvassa Barbarotti –sarjassakin niin ylivertainen teos, että tässä kipulääkkeiden voimalla haluan sinnitellä muutaman sanan kirjasta. Ihan kauhusta värisyttää, miten löysin Nesserin vasta Carmine Streetin sokeat jälkeen! Missä olin ollut, sillä olenhan pitänyt kirjablogia jo helmikuusta 2009! Håkan, missä olet piileskellyt? Kirjoitat loistavia rikosromaaneja, olet luonut Barbarottin, joka on herrasmiespoliisi ja jotenkin niin herkkä, pohdiskeleva...hassukin käydessään Jumalansa kanssa kauppaa ja pistepeliä. Kaikkein parasta kuitenkin, että poliisioperaatiot ovat minimissään, näyttämö on uhrien ja rikollisten sekä myöhemmin rikostutkinnan pohdintojen, ei hektisen toiminnan. Hieman menneen maailman tuulia, mutta niin syvällisesti, niin psykologisesti, että ’kertakaikkiaan!’

Kirja kertoo kuudesta nuoresta. Kolmesta pariskunnasta, jotka ovat jossain vaiheessa jo varhain löytäneet toisensa. Joko jo lukiossa tai heti sen jälkeen. Mukana ovat Rickard Berglund, pappi, Anna Berglund, toimittaja, Rickardin vaimo, Tomas Winckler, markkinointiasiantuntija Handelsbankenissa, Gunilla Winckler-Rysth, Tomasin puoliso ja kääntäjä, Maria Winckler, Tomasin sisar ja Germund Groothin avovaimo, ranskan ja englannin opettaja Kymlingevikin koulussa sekä Germund Grooth, Marian puoliso, fysiikan ja matematiikan opettaja Kymlingevikin koulussa.

Menossa ovat kuohuvat vuodet, on Vietnamin sotaa, ohjuskriisiä, Kuubaa, pasifismia, vapaata rakkautta ja vasemmistotuulet pyörittävät mieliä etenkin opiskelijapiireissä. Yllättäen Tomas saa päähänsä, että porukka ostaa ennen Uppsalaan asettumista 1972 vanhan linja-auton, johon kaikille pareille tuli omat verhoilla eristetyt osastot. Päiväajaksi verhot nostetaan ylös. Tarkoitus on viipyä viisi viikkoa ja kohdemaita ovat mm. Puola, Tšekkoslovakia, Unkari, Itävalta, Jugoslavia, Romania...Pitihän nähdä, että vasemmistolainen unelma eli ja voi hyvin. Pitihän voida elää se, minkä puolesta oli julistanut. Mustameri kutsuu nuoriamme...

Matkan jälkeen mikään ei ollut enää kuin ennen. Väkinäinen yhteisviikonloppu pappilassa 1975 päättyy tragediaan louhoksella. Täysin samasta paikasta löytyy noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin kuolleena mies. Mikä yhdistää tapahtumia? Miksi lukija ei näe sitä, vaikka kirjassa kertojat vaihtuvat ja näkemystä tulee eri suunnilta? Miksi Gunnar Barbarotti ja Eva Backman ovat kuin ’sokeat’, vaikka vihjeitä tihkuu?

Leikin mieluusti itsekin dekkarien kanssa kissaa ja hiirtä, siksi Maria sai aloittaa. Varpunen onkin tarinassa vahvassa roolissa, mutta kuka katselee katveesta? Yksinäiset on nimensä mukaisesti todellakin kirja äärettömän yksinäisistä ihmisistä vaikka muulta näyttää. Taloudellisesti hyvin toimeentulevia pareja, näennäisesti vieläkin kavereita, mutta jokin on muuttunut. Rickardinkin pitää erota papin virastaan voidakseen säilyttää uskonsa. Gunillan keskenmenot ja se kaikki muu. Katveessa seisoja liikahtaa tajuamatta mitä hän valkohehkuisessa mielessään laittaa liikkeelle voimatta itselleen mitään. Kivi vierii alas rinnettä syvänteeseen aloittaakseen järistyksen. Pappilassa pitsiliinat ovat kuitenkin suorassa, kulissit huojuvat, mutta kestävät...vielä.

Makaan valveilla, hän nukkuu jo. Levottomuus tykyttää minussa, en tiedä mistä se johtuu. Kaikki tuntuu taas niin hauraalta, huomaan että olen tullut riippuvaiseksi Germundista. Kun hän horjuu, minäkin horjun. Niin ei pitäisi olla. Kun ollaan yhdessä, toisen kuuluu kannatella toista. Osat voivat vaihtua, mutta toisen täytyy aina pitää pää pinnan yläpuolella.

Maailmoista parhaassa.

Huomisaamuna kaikki on toisin.

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin

*****

Suosittelen:

*****

Dekkarit Leena Lumissa