maanantai 10. kesäkuuta 2019

Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista



Suljetun tilan näyttämö, jossa tapahtumat on keskitetty kuin Viettelysten vaunussa, on antoisa tarkkailukohde lukijalle. Sitä se on etenkin, jos ’esiintyjät’ ovat tulleet paljon maksaneina vaikka hyvinvointikeskukseen, jossa he eivät tunne paikan omistajia eivätkä toisiaan ennestään. Ihmisistä tulee kuin hyönteisiä, joita tirkistelemällä saamme heistä paljon tietoa. Katsottavat eivät voi itse vaikuttaa mitenkään tilanteeseen, mutta sinänsä ’mitä väliä!’, sillä kaikki tuntevat aluksi olonsa aivan loistavaksi eli kokevat saavansa rahalle vastetta.

Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista (Nine Prefect Stranger, WSOY 2019, suomennos Helene Bützow) todistaa jälleen kerran Moriartyn kyvystä kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta. Luin häneltä ensin Hyvä aviomies, jossa vain loppuratkaisu oli minusta liian kesy. Sitten tulikin jo Mustat valkeat valheet, joka räjäytti tietoisuuteni tajuamaan: Moriarty kirjoittaa vaikeista aiheista kepeästi, mutta ei mitään kermavaahtoa! Näin koin herätykseni 'valheissa' ja voitte tämän kirjan luettuanne verrata, pitääkö paikkansa:"Liane Moriarty hallitsee tyylin, jossa kepeys muuttuu laaduksi, totuus valheeksi, rakkaus vihaksi, epäilys ystävyydeksi, aurinko varjoksi, varjo toivoksi, suudelma lyönniksi, limonadi samppanjaksi, farssi tragediaksi." Nainen joka unohti jäi väliin, mutta Tavalliset pikku pihajuhlat on edelleenin minulle paras Moriartyni. Täydellinen napakymppi. Näin tuli kirjoitettua mm.: Kirjan kaikkeen vaikuttavin teema on ystävyyden harha, jota tyttärensä kärsimykselle sokea, täydellinen äiti, vahva Pam, ei tajua tragedian jälkeenkään, vaan lopettaa illallispuheensa näin:

”Ystävät ovat se suku, jonka valitsemme itse.”

Miksi lasien koskettaessa toisiaan illallisjuhlissa Clementine ja Sam eivät sitten tunne itseään selviytyjiksi? Miksi heidän elämäänsä eivät leimaa helpotus ja ilo?

Mieltymyshän menee usein niin, että on jotain samaistuttavaa tai mahdollista sellaista tai kipupisteitä, joita olet usein ajatellut. Siinä Tavalliset pikku pihajuhlat pitää edelleen asemansa ykkösenä Moriasrtyn teoksista. Sen sijaan kakkossijasta voidaankin sitten jo alkaa keskustella...

Yhdeksän hyvän toimeentulon omaavaa henkilöä on majoittunut henkisen ja ruumiillisen terveyden vaalimisen keskukseen, jota johtaa vaikuttava Maša. Hänellä on kaksi lähityöntekijää ja muut ovat sitten vaikka hierojia, kokkeja etc. Jokaiselle sisääntulijalle räätälöidään kymmeneksi päiväksi häntä parhaiten auttavat toiminnot ja käytännössä ne koskevat jokaista hetkeä laitoksessa. Mukana on surun murtama pariskunta, jolla on mukanaan tyttönsä, jonka veli on kuollut dramaattisesti. Joku haluaa vain rentlutua ja siinä sivussa vaikka laihtua vähän ja onpa mukana lottovoittaja pariskuntakin, Jessica ja Ben, joille runsas raha tuntuu tuoneen vain kirousta, sillä heillä ei ole enää mukavaa yhdessä.

”Minulla on ikävä kasvojasi”, Ben sanoi Jessicalle. ”Sinun kauniita kasvojasi. En tunnista sinua. En tunnista meitä enkä meidän elämäämme. Minulla on ikävä vanhaa asuntoamme. Minun on ikävä työtä. Minulla on ikävä niitä ystäviä, jotka menetimme tämän takia. Mutta kaikkein eniten minulla on ikävä kasvojasi.”

Jessica on vajonnut kauneusleikkausharhaan ja turvotuttanut huulensa sekä muutoinkin antanut rahan palaa kauneuskirugisissa operaatioissa. Hän ei ole enää sama nainen, johon Ben rakastui. Hän on myös lapsellisen mustasukkainen Benin autosta.

”Minusta tuntuu, että rakastat autoasi enemmän kuin minua”, Jessica sanoi. ”Olen mustasukkainen autollesi. Minä naarmutin sitä. Se olin minä. Koska minusta tuntuu, että autosi on huorahtava tyttö jolla on suhde mieheni kanssa, ja minäpä raavin sen huoramaista naamaa.”

Maša on tiukka ohjelmansa vaalija ja niinpä ohjeissa on aluksi mm. täydellinen puhekielto. Jokaiselle on omat ateriansa ja kaiken aikaa smoothieita. Puhekiellon loputtua alkaa taas jotain odottamatonta ja sillä on heihin kaikkiin aivan erilainen vaikutus kuin mitä Maša oli voinut edes kuvitella. Toisaalta lukijalle on iso yllätys, mistä Maša saa vaikutusvaltansa ja loppua kohden tarina etenee miltei trillerimäiseksi jännitysromaaniksi. Tulee hetki, jolloin jokainen osallistuja kysyy itseltään Tranquillum Housen studiossa ryhmässä seisoessaan: ”Miten tähän on tultu?” He ovat yhteiskunnan vaikutusvaltaisia ihmisiä ja nyt joku Maša määrää, mitä heidän tulee tehdä ja milloin, eikä kukaan saa lopettaa ohjelmaa kesken...

Minusta Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista kertoo meistä, nykyajan ihmisistä ja meidän tarpeistamme selvitä ja jaksaa mitä vain missä vain ja kun ei enää jaksa, ei osata enää edes levätä, vaan lähdetään hakemaan apua oman reviirin ulkopuolelta rahan avulla ja mainoksen uhreina. Kaikki me olemme lukeneet tällaisesta, mutta emme näin iholle tulevasti, näin osoittavasti. Teos puoltaa paikkaansa havahduttajana vaikka onkin fiktiota, mutta eikö todellisuudessa aika monen faktaa. Toisaalta osa minusta koki tarinan myös farssina eli onko tällaiseen uskojia todella. Meidän maailmamme ’Mašat’ pärjäävät aina tavalla tai toisella ja jos yksi suunnitelma pettää voi aina ottaa uuden mantran käyttöön:

Hän ottaisi mikroannoksia päivittäin optimoidakseen tuottavuutensa.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Arja/Kulttuuri kukoistaa  Katja

12 kommenttia:

  1. Ehdit jo lukea tämän! Minä aloittelin tätä tänään aamulla (ehdin lukea parhaiten aamulla bussissa, silloin on rauhallisinta) ja 50 ensimmäistä sivua menivät niin että hurahti. Huomenna jatkan. Moriarty on taitava kirjoittamaan sujuvia romaaneja, jotka viihdyttävät mutta joissa on lisäksi sitä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ja sinä monta muuta ennen tätä:) Kepeästi rankoistakin asioista.

      Poista
    2. No niin, luin nyt. Hmm. Todella vetävä, kiinnostava ja monilta osin taattua Moriartya. Silti olen ehkä hieman pettynyt. Minulla on muuten vielä "Pihajuhlat" lukematta, joten sen aika tulee vielä! ♥

      Poista
    3. Katja, minulle 'pihajuhlat´on ykkönen ja sitten taitaakin tulla 'valheet', tämä ei yllä kuumaan ryhmään. Minäkin odotin paljon!

      Poista
  2. Jotain innostavaa on kiva odottaa, kuten tätä! Mulla on nyt useampia lue seuraavaksi-jonossa. Ja väijyn, koska valheet 2. tulee myyntiin, meillä ei ole Netflixiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka L., nimenomaan! Siis tv-sarjana varmaan tarkoitat...Meillä on HBO Nordic ja sitten taas kun kyllästymme otamme Netflixin. Riippuu ihan mitä sarjoja on menossa.

      Poista
  3. Moriarty kyllä pysyy ehdottomasti lukulistallani, ja tätä odotan kirjastosta saapuvaksi. Kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, niin täälläkin. Toivottavasti kirjastossa on monta kappaletta:) Takuuvahvaa Moriartya, voinee jo sanoa.

      Poista
  4. Muistan lukeneeni aiemmankin arvostelusi Moriartyn kirjasta, ja kiinnostuin silloin, kuten myös nyt:)

    VastaaPoista
  5. Alku 100 sivu on lupaava, mutta loppupuolisko kirjasta oli pettymys. Se oli varsin epämiellyttävää. Kirjailijalla ei riittänyt taitoa juonen kehittelyyn, vaan se jäi junnaamaan pahasti.

    Paha maku jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Macchio2, Moriartylta odotetaan paljon. Ei tämä ole minunkaan ykköseni häneltä, mutta ehkä jotkut pitävät tästä aiheesta ja siltikin, vaikka tyylissä olisi ollut toivomista.

      Parempien odotuksessa!

      Poista