torstai 5. syyskuuta 2019

Mark Sullivan: Palavan taivaan alla


Vaikka olen lukenut kohtuullisen määrän kirjallisuutta toisesta maailmansodasta tulin yllätetyksi siitä, miten vähän tiedän siitä Italian kannalta. Nimi Il Duce tai Benito Mussolini, sama mies kumpikin, ei riitä mihinkään. Italialaisten kollektiivinen vaikeneminen ei ole tehnyt helpoksi nähdä toista maailmansotaa heidän kannaltaan. Mutta miksi he olisivatkaan muistelleet kurjia aikoja, sillä kuten eräs partisaanitaistelija sanoi: ”Me olimme yhä nuoria ja halusimmme unohtaa. Halusimme jättää kauheat kokemukset taaksemme. Kukaan ei puhu Italiassa toisesta maailmansodasta, joten kukaan ei muista sitä.” Siis jopa kollektiivinen unohtaminen!

Mark Sullivanin teos Palavan taivaan alla ( Beneath a Scarlet Sky, Sitruuna Kustannus 2019, suomennos Seppo Raudaskoski) avaa yli kuudella sadalla sivullaan Italian vaikenemista toisesta maailmansodasta. Avautumisen tekee jo iäkäs Pino Lello kertoessaan kirjailijalle hyvin tarkasti kaiken kesäkuusta 1943 toukokuuhun 1945. Sinä aikana nuoresta pojasta tuli mies. Tai hän itse tunsi, että vanhus, mutta ehkä aika on hoitanut jo pahimmat haavat. Kun natsit valloittivat Italian ja Benito Mussolinista tuli nukkehallitsija, Pino ei halunnut tietää mistään muusta kuin viinistä, tytöistä ja musiikista.  Asuminen Milanossa kävi kuitenkin yhä vaarallisemmaksi ja uusia määräyksiä tuli kaiken aikaa. Pogromeja koskien muitakin kuin juutalaisia, mutta usein heihin liittyen. Pinon vanhemmat päättävät lähettää nuoren miehen ylös alpeille Casa Alpinaan, jossa on joka kesä vietetty leirejä. Pinoa kuitenkin suututtaa, sillä hänestä sinne kuuluu vain hänen pikkuveljensä Mimmo, ei hän, joka on jo niin aikuinen. Vanhempien valta on kuitenkin ylitse kaiken muun ja niinpä Nino lähtee isä Ren luokse Casa Alpinaan. Kesästä tulee kuitenkin aivan jotain muuta, mitä Nino olisi uskonut, sillä isä Rellä on suunnitelma hänelle ja se vaatii lujaa kuntoa, pelottomuutta ja vuoriston tuntemusta ja niissähän Nino suorastaan häikäisi. Hänestä tuli osa natsien vastarintaliikettä!

Historiallinen elämäkertaromaani, suuri lukuromaani, sitä on Palavan taivaan alla, sillä kirja noudattelee Pinon kertomusta hyvin tarkasti. Mitä sodan muihin vuosiin tulee, voinemme luottaa kirjalijan haluun tuoda esiin tapahtumia niin kuin ne tapahtuivat. Tunsin ihan hiukkasen syyllisyyttä, sillä olen vannoutunut Dumasin lukija ja tässäkin seikkailu vei. Etenkin Casa Alpinan jylhillä rinteillä, mutta vielä jännittävämpää oli kun Pino joutui palaamaan Milanoon ja perhe pakotti hänet värväytymään natsien armeijaan henkensä säilyttääkseen. Vahingoittuminen ratkaisee hänen kohtalonsa ja hänestä tulee natsien Italian valtaajista toiseksi vaikutusvaltaisimman kenraali Hans Leyersin autonkuljettaja. Voitte vain kuvitella, miten jännäksi menee, kun nuori mies tekee itseänsä tykö kylmälle, älykkäälle Hitlerin lähipiiriläiselle kuljettaessaan tätä kilometri kilometriltä läpi natsien tuhoaman Italian. Jännitys nousee ziljoonaan, sillä Pinosta tulee tärkeä tiedonantaja partisaaneille.

Pienet sormet, pienet sormet...täyteen sullotun junavaunun lautojen rakosista vilkuttavat pikkuiset sormet. Kuuluu valitusta, avunhuutoja, eritteiden hajut täyttävät asemalaiturin, mutta Pinon on vain pysyttävä asemassaan. Silti hän ei ikinä, ikinä unohda pieniä vilkuttavia sormia junassa kohti Auschwitziä. Orjatyövoiman julma hyväksikäyttö on Pinolle kuin korkeakoulu oppia pedoista pahimman, tietoisesti julmaan kykenevän ihmisen ydintä. Hän päättää, että vielä tulee hetki kostaa. Se päivä tulee.

Pinon moraali on ollut nuorelle miehelle ylen tasokasta ja ihmismieltä käsittävää, mistä kirjassa oivana esimerkkinä eräät tapahtumat  Casa Alpinan juutalaisten auttamisessa hyvin vaikeissa oloissa. Vääränlainen avustaja olisi menettänyt pelokkaiden siviilien kanssa hermonsa, mutta Pino näytti parhaansa! Väistämättä tällainen mies saa myös viinin, musiikin ja rakkauden. Ensirakkaus kasvaa nopeasti hetkellisydestä ikuisuuteen. Suunitelmia laaditaan, mitä rakastamiselta ja töiltä ehditään.

La Scalan pimeydessä tenorin jatkaessa harjoituksiaan, Pino pakenee henkensä edestä sekä mahdollisia tappajiaan, että omaa pimeyttään. Mitä hän olikaan tehnyt? Miksi hän vaikeni, kun piti huutaa ja puolustaa? Mielettömänä, musertuneena Pino kuulee tutun aarian:

”Ridi, Pagliaccio, sul tuo amore infranto.”  (“Naura ilveilijä särkynyttä rakkauttasi”)

“Ridi del duol, che t`avvelena il cor!”  (“Naura surulle, joka myrkyttää sydämesi.”)

Palavan taivaan alla on hyvin taitavasti kirjoitettu nuoren italialaisen miehen tosikokemus ja sen seuraukset toisesta maailmansodasta. Mark Sullivan hallitsee seikkailullisen tyylin, mutta myös draaman ja kauneuden. Missä on sodan julmuutta, on myös rakkautta. Missä on vaarallista ja kylmää, on myös kauneinta ikinä: Alpit ovat Pinolle kaikki kaikessa ja niiden lumi. Särkyneenä hän palaa alpeille, sillä vain niiden sylistä hän saa unohdusta tapahtuneisiin kauhuihin, sekä omaan pimeyteensä. Jos pidit vaikka Emmanuelle Pirotten kirjasta Vielä tänään olemme elossa, tämä on tarina juuri sinulle. Katse rakkaissa alpeissaan Pino yhdeksääkymmentä lähestyvänä miehenä lopettaa tarinansa kertomisen todeten silmiään pyyhkien:

10 kommenttia:

  1. Olen lukenut Albertin Moravian Kaksi naista, joka kertoi toisen maailmansodan ajasta Italiassa. Väkevä teos.
    Pino Lellan elämäkerta on varmasti koskettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, väkevä tämäkin.

      Se on. Tiedät, että en voi paljastaa tai teilipyörä odottaa:) Yhden pisteen vinkki: Se on jotain, mitä minä paatunutkaan näiden kirjojen lukija en osannut odottaa.

      Poista
    2. Tämä tabletti on taas kirjoittanut väärin. Alberto Moravia.

      Poista
    3. Mai, älä välitä: Minun älypuhelimeni, kun kirjoitan sillä, muutta nimen Reima Reunaksi ja monta, monta muuta. Tekisi mieli kysyä siltä 'who do you think you are?'

      Poista
  2. Kiinnostuin heti, kun joku suositteli tätä kirjaa. Mutta sitten huomasin, että tässä on yli 600 sivua... ja aivan äärettömän harvoin saa luettua mitään noin paksua kirjaa... Pidän tämän mielessä silti - kaiken varalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjarakkautta, kyllä näitä mahtuu vuodessa joitakin. Eikös Austerin uusin 4321 ollut yli tuhat sivua. Jouduin siitä melkein lääkäriin, sillä niskat menivät. Ei kevyt laji ollenkaan.

      Tällaista kirjaa kutsun suureksi lukuromaaniksi. Vakuutan, että on lukemisen väärti, mutta enhän voi edes vihjailla...

      Poista
  3. Oi tämä kuulostaa tosi mielenkiintoiselta kirjalta Leena-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, arvaa vain. Tämä jää meille, mutta jos joskus piipahdat, sitä ei koskaan tiedä...

      Poista
  4. Italian toisen maailmansodan aikainen historia on tosiaankin jäänyt hämärämmäksi kuin monen muun maan. Kirja houkuttaa, mutta tuo sivumäärä pelottaa vähän! Kiitos antoisasta arviosta, Leena - ja ihanaa syyskuista sunnuntaita! 💕 t. Kaisa Reetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, minäkin pelästyin ensin sivumäärää, kun kirja saapui, mutta koin jotain enemmän.Kun vaikenemisen laki alkaa purkautua, sieltä tulee väistämättä yllätyksiä...Kiitos samoin sinulle Kaisa Reettaa♥

      Poista