tiistai 17. syyskuuta 2019

Lumimiehen uusi garderobi, Merimestassa, äidin puutarhassa...


Äidin pienessä puutarhassa, joka kukkii täytenä. Ennen hän piti isoa puutarhaa omakotitalossa, nyt kiva, hallittava puutarha rivitalokolmion päädyssä. Ylläni on löytö Ratsulasta. Pakko paljastaa, että noin 25 vuotta miinus lapsuusaika, ostin vaatteeni aina joko Ratsulasta tai Marimekolta. Ratsula on vaikuttanut Porissa jo vuodesta 1924. Aamuisin tulin Poriin töihin bussilla ja samalta pysäkiltä tuli Ratsulan yksi sisäänostaja, joten vaatteista riitti puhetta. Myönnän, että kesän 2016 jälkeen en ole ollut yhtään kiinnostunut etenkään vaateshoppailusta, joten enpä arvannut, millainen päivä meillä tulikaan olemaan. Olen pyhästi luvannut, että kaikkea en kerro, mutta itsepähän itseni mokaan eli sisareni pisti sellaisen tapahtumaketjun pyörimään kun painelimme kolmea muotikerrosta liukuportailla edestakaisin kuuluisan Ratsulan lauantaibrunssin jälkeen, että aloin kaivata pikkuhousunsuojaa! Viivyimme Ratsulassa tunteja ja nauroimme kuin ei koskaan ennen. Äiti, mahtavat 92 vuotta lokakuussa, oli riemussa mukana ja osti minulle ja itselleen sadetakit, jollaiset olen nähnyt ainakin kolme kertaa tänä vuonna naistenlehdissä. Luulin, että ovat Marimekkoa, mutta eivät ne, vaan hienot. Kävelen mieluiten sateella tai sateen jälkeen, jolloin happea voi nauttia kuin samppanjaa. Nopeasti piipahdimme Merjan kanssa vielä Porin Pienessä Kynttilä- ja Savipajassa. Mitä sieltä ostin, on joulusalaisuus.


Kanervat odottavat isän haudalle istutusta, mutta saavat nyt odottaakin, sillä kävin siivoamassa kärsineet annansilmät pois ja heti ennen äidille menoa, istuttamassa uudet kukat tilalle. Halusin pikkusyklaameja eli alppiorvokkeja, mutta ne eivät kestä kovaa sadetta, joten päädyin syksyn värisiin krysanteemeihin.


Lumimies leikkasi toisen puolen isoa tuijaa sekä siivosi luumupuun oksia, jotka olivat olleet niin täynnä luumuja, että oksat murtuivat.


Teemme nyt aikahypyn sunnuntaihin, jolloin söimme Merimestassa. Palaamme sitten lauantaihin takaisin. Sisarellani Merjalla uudet silmälasit...samanlaiset kuin minulla, hah-hah. Vanha juttu eli hän pikkusisko, minä isosisko, ugh! Sis, kuka nyt otti hyvän kuvan!


Koska aurinkopahalainen pilasi Reiman ja minun tyrnidrinkkikuvat, otan tämän vuodelta 2015. Kun täältä lähdimme Merja otti minun pokkarillani ikimuistoisen kuvan, jonka me kehystimme ja jota onkologit ovat katsoneet. Kerron sitten miksi.


Hitto kun tuo suru ei lähde silmistäni. Huis, huis, suru mene pois! Silti tämä sama nainen on edellisenä päivänä nauranut enemmän kuin vuoteen ja sovittanut innoissaan vaatteita etc. Äitikin oli mukana, mutta ei halunnut nyt poseerata. Aperatiiviksi otimme tyrnidrinkit.


Siis arvatkaas vaan, muistinko kuvata mitään brunssilta. Ja Merimestassa tapahtui jälleen, että en päässyt lämpimiin ruokiin asti, vaikka Frau kovasti vakuutti, että 'tällä kertaa sitten se tapahtuu'. Kylmäpöytä on niin runsas ja pidän kylmistä ruokalajeista paitsi ei sopat, ne lämpiminä. Yllä oleva lautanen on santsini. Ensimmäisessä oli lisäksi lämminsavulohta, tomaattia ja kaksi perunaa, muuten sama kuin yllä eli Waldorfin salaattia, savulohimoussea, fetameloni- sekä broilersalaattia. Jälkiruoan jätän väliin paitsi jos on Romanovin mansikat.


Lähtiessä hyppäsin kyydistä ja kuvasin teille muutamia taloja, että tekin saisitte Reposaarikuumeen. Vaikka asumme nytkin saarella, onhan meri aina meri. Ja vanhoissa taloissa on taikaa!


Reposaaren raitti oli kaunis ja sunnuntairauhallinen.


Tuosta tokasta talosta mielestäni juoksi pusuja antamaan 6 kuukauden ikäinen silkkiterrieri. Hän oli omistajansa kanssa pikkupissalla, mutta taisi koira aavistaa, että tuo nainen on nyt koiran suukkoja paitsi. Miten ihanaa olikaan pitää pentua sylissä...Ei sitä koskaan tiedä. Ollaan jo paljon puhuttu, että joko?


Niin vehmasta, rauhallista ja siistiä. Taloja, jotka kuiskivat tarinoitaan.


En sitten ikinä ja millään muista noiden kukkien nimiä. Huomatkaa purjevenereliefi seinällä.


Kiva sisäänkäynti taloon.


Kaunista, kutsuvaa. Nyt kuitenkin siirrymme edelliseen päivään eli lauantaihin, jolloin brunssin jälkeen Ratsulassa tapahtui ihmeitä:


Meidän naisten koheltelu vaikutti suotuisasti Lumimieheen eli saimme hänet ostamaan uuden garderobin, mitä hän ei yleensä tee kuin Saksassa tai Itävallassa. Huomasin hänet jossain vaiheessa miesten takkien alenurkassa. Hän sovitti väärän ruskeaa takkia. Minä olen niin pitänyt hänen vihreää bugattiaan, joka on joskus Sveitsistä ostettu, että halusin takin olevan vihreän ja kun tiedän hänen pitävän vihreästä!


Hänellä oli nytkin yllään tämä Salzburgista joskus ostettu neule. Takki tuli sitten vihreää ja lakin kun hänelle asetin päähän siihen se jäi.


Kun näin nämä juuri tämän syksyn uutuuskengät, aavistelin, että nyt se on menoa. Katselimme hämmästyneinä, että takki jäi päälle, lakki ei lähtenyt pois, kun kengät oli sovitettu, nekin jäivät jalkoihin. Viehättävän myyjän kanssa totesimme, että 'huivi vielä uupuu', sitten on chic! Aavistelin huivin hintaa, joten sanoin myyjälle, että 'hoida homma kotiin!' Niin sitten kohta näimme täysin tällätyn Lumimiehen


patseeraavan edessämme. Olimme nauraneet niin paljon, että kun näimme miten mies saatiin pyöritettyä neljän naisen voimin, olimme aivan voipuneita. Vartijoitakin tuli miesten kerrokseen ja kysyin nauraen, että 'ihanko meidän takia?' enkä voinut lopettaa millään. Kerroin, että tällaista se tekee kun ei viiteen vuoteen käy kunnon muotiliikkeissä ja on vielä yllyttävä sisko mukana. Ei, etteivät vain porilaiset saa väärää kuvaa, ne vartijat eivät tulleet meidän takia, vaikka Porissa onkin yleensä käyttäydyttävä niin, että ei saa herättää huomiota. Minkä sille voi, että karjalainen veri alkaa kiehua. Anoppikin nauroi ja nautti vävynsä tepastelusta catawalkilla, kun minä ilmoitin, että 'nyt vuorossa B&B:n syksyn mallisto'. Huomatkaa muuten huivin väri! Siinä on mukana ripaus viininpunaista ja niin taisi olla kengissäkin!


Kaneliomenoita tänään ja viikonloppuna taas omenapiirakkaa. Lupasin!


Maistuu kaneliomena. Nyt vielä vaatteet vaihtoon ja talvipuita noutamaan. Kiitos komistus♥


Vuosi 2015 ja lähtö Itävaltaan parin viikon päästä. Miten tuuli just silloin tarttui helmaan ja näytti tuon vasemman säärenkin. Sitä ovat onkologitkin tutkineet, sillä siinä EI ole ollut luomea. Ei mitään outoa, vain sileä iho. Ja sitten keväällä 2016 kaikki olikin toisin. Muistakaa, että mörkö tulee useimmiten muualle kuin luomeen, mutta älkää jättäkö luomiakin tutkimatta. Tämä ei ole sairaskertomus, vaan tarina perheestä, merestä, intohimosta, surusta silmissä, hyvästä ruoasta...

Kiitos perhe♥

Keskityn tästä hetkestä tärkeään kirjaan sekä taidan aamulla lähteä lenkille, vaikka sataisi koiria ja kissoja!

Love
Leena Lumi

12 kommenttia:

  1. Kauniita taloja:) Ja Ratsulasta en olekaan tätä ennen kuullut, mutta nyt googlasin ja katselin:) Voi Leena, iloa silmiin toivon, halit:) Ja R:llä hieno uusi garderobi , kyllä hänen kelpaa. Kaunista viikonloppua teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, ja tässä vasta murto-osa. Ratsula oli ihan must kun asuin Luvialla. Kiitos♥ Eikö vain. Vaikea saada mitään ostamaan, kun aina vain 'ei, ei, ei'. Nyt tapahtui ihme:) Kiitos samoin, alan nyt tosissani lukemaan.

      ♥♥

      Poista
  2. Kyllä se on niin, että jaettu ilo on moninkertainen ilo.
    Paljon kauneutta roppakaupalla.
    Ylimmässä kuvassa tuo sinun puserosi on viehättävä. Kelpais kyllä mullekin.
    Ja miehille lippikset ovat palanneet. Hyvännäköinen tuo syysväreissä oleva lippis.
    Äidillesi paljon hyviä vuosia kuin muillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripranie, samaa mieltä! Kiitos.
      Minäkin pidän tosi paljon. Ja mulle kelpais toinenkin samanmoinen, mutta hinta...
      Pidin paljon ja onneksi myös Lumimies piti.
      Kiitos samoin♥♥

      Poista
  3. Onpa komean tyylikäs Lumimies, ja ihanat jutut! Olisipa ollut hauskaa olla kärpäsenä katossa muotiliikkeessä kuulemassa juttujanne.
    Reposaari on niin ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kiitos! Meillä oli aikamoista faarttia. Minäkin sanoin, että kunpa joku olisi kuvannut meidät: Sitä kun olisimme katsoneet huonona päivänä, olisi aina saanut nauraa.

      Reposaari on♥♥

      Poista
  4. Muistan Gösta Ratsula-kaupan, silloinhan se ei vielä mikään tavaratalo tainnut olla. Ihanaa, kun noin runsaahti hupia ja hyötyä saitte mahtumaan yhteen päivään! Miksi miehen vaatettaminen voi olla niin hankalaa? Tai miehen saaminen vaateostoksille? Mies ei koskaan tarvitse mitään, ei ole puutetta, kaikkea on, mitään ei osteta. Niinhän naisellakin on, mutta aina jotain tarvetta löytyy. Jotain ostetaan.
    Mää ny viäl , tua, suunnittele sinpäi menoo, ko en millää meinaa kerjet, ain o , tua, jotai muut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka L., lähdimme jo pe ja palasimme vasta ma. Mutta Ratsula oli tietysti lauantaina sen mahtavan brunssin takia. En ymmärrä. Aina kun näytän jotakin alkaa kuulua: 'Ei, ei, ei, en tarvitse mitään, kun entisetkin on käyttämättä, ei, ei, ei.' Juuri noin: Ikinä ei puutu mitään.

      No, nyt olisi vielä kivat kelit.

      ♥♥

      Poista
  5. Tätä postausta oli ihana lukea: niin paljon iloa, mutta myös elämän vakavampia asioita, tyyliä, puutarhaa, puutalojen lumoa... Sinä, äitisi ja siskosi olette muuten melkoisia naisia!

    Reposaari alkaa tuntua ihmeelliseltä. Porihan on minulle aivan vieras, mutta yhden työkirjan parissa olen saanut kurkistaa erääseen reposaarelaistaloon ja nyt ihastella aluetta tässäkin.

    Lumimies on klassisen tyylikäs! Ja voin kuvitella sinun naurusi!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos♥ Kuvasin taloja vähän enemmänkin, mutta laitoin vain muutamia. Reposaari on käymisen väärti. Voisihan se olla jäämisen väärtikin, mutta sieltä on viety paljon paleveluita pois. Lukiossa minulla oli luokkakavereita, joista joku tai muutama asui Reposaaressa. Minusta oli todella kaunista kun Jenni ja Sauli vihittiin Reposaaressa. Jenni lumimorsian♥

      Hän on ja osaa, kun sille päälle sattuu. Kerro se kolmella, joten ei ihme, että R. alkoi hamuta niitä vaatteita, ihan kuin ei olisi meitä tuntenutkaan, mutta onneksi viehättävä myyjä toimi käsimerkeistäni ja silmäniskuista:)

      Poista
  6. Rakastan niin vanhoja puutaloja, ne istuvat maisemaan kuin maisemaan. Meillä sillan kupeelle nousi valkoisia laivataloja, kaikki rannat pitää saada asuinkäyttöön. Olen niin toista mieltä asiassa. Tuo kukka on kultapallo. Satakunnan seudut ovat vielä käymättä, josko ensi kesänä laskeutuisimme sinne alas. R. on kerrassaan tyylikäs uusissa vaatteissaan :). Meillä uusista vaatteista puhuminen on kuin punainen vaate niin nykyisen kumppanin kuin edesmenneen mieheni kanssa.

    Tuli mieleeni MOT-ohjelma Jyväskylän seudulla demaritaustaiset yhdistykset kikkailleet asuntorakentamisella ja petossyytteitä vireillä. Ei ollut ehkä siellä sinun saarella. Onneksi ei tarvitse asua vuokralla vaan on omistusasunto kuten oli jo vanhemmillani. Elämä nyt heitti tänne mutta suunnitelmissa on etsiä jokin virkeämpi asuinalue, vaikka rakastan tätä taloa ja tonttia. Kaupunki- ja kerrostaloasuminen on koettu mutta täytyy miettiä. Äidin asunto Kajaanin keskustassa meni kaupaksi viikossa ja saimme tasan sen, mikä oli hintapyyntö. Oli vielä verrattain uusi taloyhtiö Kajaanijoen varrella.

    Kesä oli niin ihana ja pikku reissujakin teimme. Jonkilaista talventulon ahdistusta on ilmassa, kun jaksaisi pimeän ajan ohi. Viime talvi meni rempan keskellä. Kansalaisopiston piirit eivät ole se minun juttuni, venyttelyjumpassa kävin naapurin rouvan kanssa muutamia vuosia sitten, se oli ihan mukava.
    Hyvää viikonloppua sinulle. Tulipas tästä sepostus :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beate56, sama täällä. Kuvasin paljon ennemmän, mitä tähän laitoin. Ai niin se oli kultapallo, kiitos♥ Mikä miehiä oikein riivaa noiden vaatteiden hankinnassa, että ihan pitää ryhtyä pyörittämään kunnolla ennen kuin he saavat toimeksi.

      Outo juttu minulle. Meille tulee Hesari, emme tiedä paljoakaan näiden seutujen poliitiikasta.

      Meillä on liian suuri talo ja puutarha,mutta mieluiten pienempi ok-talo kuin kerrostalo tai rivari. Tytärä sulhasineen on tänään just asuntonäytöllä jossain päin Porvoota.

      Minua pimeä aika ei ahdista, vaan se on lupa olla ja lukea vaikka keskellä päivää. Villieläimet, joita syötämme vain vaihtuvat. Siilit on nyt saatava oikein pulleiksi, etteivät sitten kuole pesiinsä nälkään. Vielä syövät metsäkauriit hedelmien pudokkaita, mutta kohta niille ostetaan riistaherkkua ja puolalaisia omenoita ja auringonkukan siemeniä, joista nauttivat myös mustarastaamme kuusiaidassa asuvat. Toistaiseksi on vielä puutarhahyötyliikuntaa...

      Kiitos samoin sinulle♥ Kiva kun pitkästi kirjoitit!

      Poista