torstai 26. syyskuuta 2019

Murrosvaihe on murrosta niin puutarhassa kuin ihmisen mielessä ja Cherin puutarha-apulaiset


Pidän tavattomasti syyskesästä. Siinä alkaa kuin uusi vuodenaika. Raiteiden paikat siirtyvät, linnut suunnistavat vaistojensa vieminä, nousemme uusiin juniin. Taidamme alkaa olla jo enemmän syksyssä, mutta niin vain kesäkukat kukkivat ruukuissaan ja paljon rehevämpinä kuin sydänsuvella. Eilen oli suurten callunoiden istutuspäivä, siirtelimme myös sinne tänne nousseita mongolianvaahteroita valituille paikoille ja tyhjentelin terassihortensioita kukkapenkkiin, vaikka ei niiden kuulemma pitäisi selvitä ainakaan uuteen kukkaan seuraavana kesänä, mutta yrittänyttä ei laiteta. Verenpisarat saivat jäädä ulos nauttimaan, kun sisällä ne eivät kuitenkaan pärjäisi ja niiden talvehdittaminen ei minulta onnistu.


Syyshortensia Vanille Fraise on meidän rimpulamme. Ensin se ressukka istutettiin 2014 sydän suven kuumalla etupihan prinsessaksi ja suuri kuutamohortensia sai siirtyä japanilaiseen rinteeseen. Tarina jutussa Voihan Vanille Fraise!


Dinakin tämmöistä menoa ihmettelee!


Taika komppaa ja ihmettelee, miten tuo pensas ei kasva ollenkaan? No se on kasvanut ja sitten sillä ovat muutamana talvena herkutelleet metsäkauriit, kun ensin emme laittaneet siihen verkkoa ja sitten kun laitoimme, se oli se normikorkeus, mutta tälle liian matala. Nyt on varustauduttu kirahviin, sillä tavallista korkeampi verkko odottaa jo leikkimökin terassilla.


Nyt juuri vähän ennen verkotusta kukat ovat saaneet vienoa punerrusta ja niiden oksat jaksavat kantaa kukintansa, mutta hiukan saisi olla napakampi tämä pensas eli keväällä taidan vähän leikata.


Tässä kuvassa näkyy sillan puutarhan puoleinen kartiovalkokuusi, joka on kasvanut hoikimmin.


Vanille Fraisen kohtalon määräsi Wim's Red, sillä halusin tämän syyshortensian etupihallemme. Takana ikivanhat syyshortensiat, jotka eivät petä ikinä! Näin tapahtui toinen vallankumous, josta kerron jutussa Syyshortensia Wim's Red syrjäytti Vanille Fraisen etupihallamme koska...


Tunti sitten kuvattu Wim's Red etupihallamme. Takana näkyy suven komein terassihortensia maahan istutettuna, kaksi muuta pääsi Endless Summerin likelle talon päädyn penkkiin.


Monen monta vuotta istutin krassia ja lopulta vain omista siemenistä. Saimme nähdä kauniita risteymiä, joista paras jäi kuvaamatta: Capuccinoraidat tummassa oranssissa vai onko se sitten okra...Parhaat hetket jäävät vain filminä mielemme muistiin, mutta öinen krassi jättää myös uskomattoman tuoksumuiston. Se on ripaus lapsuutta, ripaus nostalgiaa ja sitten jotain aistillista... Tämä viikko on ollut ihan maantaista lähtien mahtava, sillä kaikki alkoi hyvillä uutisilla, sitten lounastamista ulkona, puutarhaliikkeitä ja pari päivää kovaa menoa puutarhahommissa. Nyt olen valvonut yön yskien, pää on kuin haljeta ja taidan ryhtyä flunssapotilaaksi, sillä olo on aika hutera. Milloin olen viimeksi ollut flunssassa? En edes muista.


Luettavaa on paljon, mutta muutakin teen kuin luen ja leivon omenapiirakkaa, jota taas tuli luvattua. Jos minä olen makuri, niin Lumimies vasta onkin. Tänään lukuvalo sammuu aikaisin, sen lupaan.


Olen järkyttävän kiitollinen, mutta myös uupunut. Ehkä kaikki iskee takaisin, kun on odottanut pahinta eikä se tullutkaan. Voipi olla hidasta blogissa, mutta se kuitenkin hengittää!


Ai niin, on aika aloitta puutarhassa syysleikkaukset ja siihen saa hyviä vinkkejä Cherin blogista eli Perennojen syysleikkaukset  Täytynee lähteä ostamaan riistaherkkua...


Nautitaan tästä kauniista syksystä ja omenoiden tuoksusta. On lupa olla ihan tekemättä mitään. Hämärän hyssy suorastaan kehoittaa ottamaan lunkisti. Katsotaan ja ihmetellään syyskuun kauneutta, sillä mitä olisimmekaan ilman vuodenaikojamme. Kevät, kesä, syksy, talvi ja sitten minusta joulun aika on oma vuodenaikansa, sillä siihen sisältyy niin paljon ihanaa matkaa kohti jouluyötä ja sen jälkeen vielä hitaita viivytteleviä viikkoja, päiviä...oih!

Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee.

Susan Fletcher Meriharakat


kiitollisena
Leena Lumi

PS. Viikon lukusuositus: Nina Honkanen Pohjakosketus Salainen lukupiirimme on ollut tästä varsin vaikuttunut.

PS2. Tämän päivän, 29.9. Helsingin Sanomissa Antti Majander kirjoittaa Édouard Louisin romaanista Ei enää Eddy. Minulla ei ole vielä ko. kirjaa, mutta saatan ostaa sen vaikka kirjamessuilta itselleni joululahjaksi. Kiinnostus heräsi kiitos Antti Majanderin arvostelun. Toivoisin lukijoiden huomaavan, miten Majander viittaa kuuluisan kirjailijan Aksel Sandemosen Pakolainen ylittää jälkensä (1933) teokseen, jossa heti alussa kuuluisa Janten laki. Moni ei ole kuullutkaan Sandemosesta. Onneksi sain vuosia sitten vinkin Aila Meriluodolta. Kiitos Aila♥ Janten laki määrittää melkein kaikkea, mutta painotan myös Sandemosen merkitystä kirjailijana. Jos pitäisi luetella maailman parhaat kirjat, Sandemosen Kadonnut on vain unta, olisi niistä yksi! Klassikoilla ei ole ikää♥

30 kommenttia:

  1. Oi, ihanat verenpisarat. Kun saisikin sellaisen kukoistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, niistä pitää vain aina nyppiä pois ne vanhat kukinnot, jotka muuttuvat kuin punaisiksi marjoiksi. Sen jälkeen kukoistaa.

      Poista
  2. Kauniita kukkasia on puutarhasi täynnä:) Ihanaa syksyistä loppuviikkoa Leena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, muistaakseni laskin joskus kaikki kasvit ja niitä oli 600! Tuli kokonainen koulu käymään ja sitten puutarharyhmiä, joten listasin kaikki, aivan kaikki kasvit unohtamatta lehdon pikkutalvikkeja. Kiitos samoin sinulle, Jael♥

      Poista
  3. Syksy, mikä ihana vuodenaika :)
    Mahtavaa kuulla hyvistä uutisista, ehkä jännitys sai aikaan jälkiflunssan. Minäkin olen saanut jonkun pöpön, joka on vetänyt petiin, mutta eiköhän me molemmat toivuta näistä nopeasti :)

    Teidän piha on kyllä niin ihana kukkineen. Kaipaisin tuollaista omaa salaista puutarhaa. Nyt olen joutunut olemaan ilman parveketta maaliskuusta asti. Sen piti valmistua heinäkuun aluksi käyttöön, mutta kenties marraskuussa pääsen vihdoin sinne. Eli en voi ostaa callunoita tai muita ihania syysjuttuja, kun niille ei ole nyt paikkaa.

    Lepoa ystäväiseni, ja ihania kirjoja ja syksyisiä tuoksuja ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgtitta, mikä ihana vuodenaika, mikä mahdollisuus!!!

      Juu, arvaatkin mistä on kyse eli talvella sitten taas. Selvästi olin niin pelännyt, että nyt putosin uupumukseen: Onneksi se estä nauttimasta syksystä.

      Joskus, silloin tällöin. Kiitos♥ Olet aina kaivannut: Jotenkin haluaisin, että sinä sen saisit. Ojoi, kauheaa. Merillä ja Samilla alkavat rempat just samana päivänä, kun meidän piti siirtyä heille kirjamessujen ajaksi. Nyt kauhistelemme taas noita hotellien kalliita hintoja eli kaksi yötä ja ruoka Hesassa viikonloppuna on sama summa kuin viikko Salzburgissa kaikkineen päivineen. Epäilen, että hintoja on jo nyt nostettu, koska Suomesta tulee EU:n puheenjohtamaa. Ostat sitten senkin edestä kaikkea joulukivaa♥

      No kyllä yritän levätäkin, mutta ulkona on oltava eli lähden vasta nyt kastelemaan kahden päivän istutuksia.

      Kiitos samoin sinulle♥♥♥

      Poista
    2. Hotellien hinnat on kallistuneet todella paljon, myös muualla kuin täällä Helsingissä. Melkein sain eteiskammiovärinää, kun järjestelin meille Joensuun käyntiä kuukausi sitten, sen verran kovat on hinnat nykyään.

      Ehkä teidän täytyy järjestäää myös Salzburgin matka tasapainottamaan kustannuksia, hih :)

      Poista
    3. Birgitta, mutta kyllä Helsinki on ihan über. Nuoremme hakevat nyt ok-taloa ja Merille on tuskaa lähteä Aurinkolahdesta, mutta sinne voi palata sitten joskus. Hinnasta tippuu heti 100 000 kun menee Hesan ulkopuolelle. Myönnän kyllä, että viikonloppu Savonlinnan oopperajuhlilla on sama kuin viikko Salzburgissa.

      Me ei ehkä järjestetä nyt muuta kuin kirjamessuille menoa, mutta siinäkin se tapahtui: Just piti mennä nuorille, niin heillä alkaa 24.10. taloyhtiössä remppa!!! Kerroin Merille teidän parvekeremontista ja hän sanoi, että ehkä he muuttavat nopeammin kuin remppa valmistuu!

      ♥♥

      Poista
  4. Hortensiat kukkivat ihanasti! Sellaistakin kerran yritettiin pihassamme mutta eihän sekään menestynyt. Meillä elää vain syreeni, vanha ruusupensas, vanha tuomi ja alppiruusu. Edes ruoho ei kasva kovin hyvin. Vanhat männyt syövät elinvoiman maasta, ja kun ei olla viherpeukaloita, lajit karsiutuvat ja vain sitkeimmät säilyvät. Kesäkukkia on ruukuissa, ja pieni äitienpäiväruusu on tehnyt jopa uusia kukkia. Pari on vielä nupullaan. 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joululainen ja tässä on vain murto-osa:) Jos olisit lannoittanut havu&rodolannoitteella kasvukautena pari kertaa olisikin voinut onnistua. Minäkään en ole enää männyn suosija. Merenrantakallioilla ne ovat ihania, mutta muualla kiitos ei! Joskus pienin voi olla se suloisin♥♥

      Poista
    2. Meillä on pihassa vanhoja isoja suojeltuja mäntyjä. Niitä ei saa kaataakaan. Kaupungin luvalla saatiin pari huonoksi mennyttä metsuri kaatamaan. Kiipesi latvaan "kengillä" ja pilkkoi pölleiksi ja päätyivät saunapuiksi. Mutta vielä jäi kymmenkunta. On ne jylhän näköisiä, mutta puutarhaa pihaan ei saa. Toisaalta eipä ole kitkemistäkään. 😄

      Poista
    3. Joululainen, ja me asumme Alvar Aallon huvilasaarella: Hän melkein palvoi mäntyjä. Harmittaa kun kaadatimme ammattilaisella ikivanhan haavan, sitä itkin, sillä on eläimille tärkeä ja oli lehdossa eli ei sotkenut mitään, sekä salaman iskemän jättimäisen koivun, olisi samalla mennyt tuo iso mänty etupihalta, joka viime talven raskailla lumilla pudotti jättimäisiä oksiaan mongolianvaahteroidne päälle karmein seurauksin. (Varmaan pisin virke ikinä!). Mänty on jylhän kaunis, kun se on oikeassa paikassaan. Meillä niitä on puutarhan siinä kulmassa josta näemme ruokaterassille Päijnteen eli mänty ei vie maisemanäkymää,koska on runkoa, ja sitten vihreää tupsua ylhäältä. Joka kevät kun ikkunat on pesty, alkaa sitten männyn pölytys eli huoh.

      Poista
  5. Olipa mukava lueskella puutarhakuulumisistasi - ja lisäksi varsinkin niistä hyvistä hyvistä uutisista! ❤️ Ihania syyspäiviä toivotellen, Kaisa Reetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, minäkin haluaisin kuulla sinusta eli missä vaikutat nyt? Tuletko kirjamessuille?

      Kiitos samoin sinulle♥♥

      Poista
  6. Kyllä on sinullasiellä niin kaunista, kuin ei syksyä olisikkaan, paitsi väreissä sen huomaa. meillä yksi kova halla vain on ollut ja se tuhosi kaiken mikä sille vain kelpasi.No, hyvä toisaalta, sain ne sitten ottaa pois ja niin on kukkamaat tyjänä jo. Maanantaina alkaa ne Jyväskylän reisut niin sitten ei pihassa paljon ehdi touhuamaankaan.
    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, kiitos samoin♥ En tiedä toista, jolla olisi niin paljon kukkia kuin sinulla. Meillä ei vielä hallaa: Iso järvi suojaa. Tulenkin kohta katsomaan mitkä Jyväskylän reissut eli käyn sun sivuilla siellä sun täällä. Menen vain ensin hapelle eli kastelen kahden päivän istutukset.

      Kiitos samoin sinulle♥♥

      Poista
  7. Aivan ihana syyspuutarha. Syyshortensioita pitää hankkia lisää, katselin puutarhamyymälässä Wim's Rediä himoiten, mutta jätin sen vielä odottamaan. Minunkin pitää siirtää Vanille Fraise, se ei paljon kasva, kukkii kyllä pienehköin kukin.
    Iloisia syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, kiitos samoin! Mikään määrä niitä ei ole liikaa. Olin muuten unohtanut kokonaan sen Sensationin...Wim's Rediäkin on kaksi kun äiti halusi taas vaihtelua:) Sinun Fraisella sitä taidettiin eka kerta mainostaa eli sinä olet kuvallasi jossain noista linkeistä. Kiitos!

      Kiitos samoin sinulle♥♥ Piipahdan kun tulen ulkoa...

      Poista
  8. Ja aivan ihanaa että oli hyviä uutisia:) Halit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, halit♥ On tarkoitus kirjoittaa sinulle privaattia heti kun ehdin. Olemme nyt lähdössä vesisateeseen tekemään kasvien siirtoja. Olemme tehneet parhaat istutuksemme sys-lokakuulla, koska vielä ehtivät juurtua eikä ole kuivuutta riesana. Palataan♥

      Poista
  9. Syyshortensiasi ovat hienoja! Minäkin jouduin siirtämään Vanilleni ja siitäkös otti nokkiinsa, teki vain pikkuriikkisen yhden kukan, mutta on vahvasti hengissä, joten ehkä ensi kesänä se on jo leppynyt:) Wim`s Red on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku, kiitos! Meillä on niitä muitakin, mutta ehkä teen joskus jutun jossa vain kaikki hortensiamme. Meillä Vanille kukkii runsaana, mutta saattaa johtua siitä, että kauriit ja jänikset nauttivat siitä muutama vuosi sitten. Nyt se on yksi ensimmäisiä suojattavia, mutta ei ihan vielä verkkoja kukkivan pensaan ympärille, mutta ennen kirjamessuja on viimeinenkin herkkukasvi suojattu villeiltä ystäviltämme. Erityisherkkua ovat atsaleat, jotka ovat omia sielukasvejani pensaista. Wim's Rediltä odotan paljon. Se on etupihalla ja saa luvan myös olla kuin perintöprinsessa eli heti suurten syyshortensioiden jälkeen:)

      ♥♥

      Poista
  10. Tämä postaus, kaikkinensa. ♥♥♥´

    Tässä vuodenajassa on taikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, syksy on toinen ihoni♥ Ehkä sinunkin♥

      Ehdottomasti niin! Syksy on tilaisuus ja mahdollisuus, mutta oudon kiireistä on. Kiinnostavia kirjoja ilmestyy, mutta millään ei kaikkia ehdi lukemaan: Taidan ostaa muutaman itselleni ihan joulun hitaiksi viikoiksi ja lukea ilman muistiinpanovihkoa. Voin ostaa ne vaikka kirjameeuilta!

      ♥♥♥

      Poista
  11. oletko lukenut:
    http://hannelenparatiisi.blogspot.com/2019/09/homo-aboensis-turku.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, en ole kuullutkaan!

      (Joko Heidekenin kumppanini on tehnyt reissun Suomeen? Linkitä se minulle sitten kun...kiitos♥)

      Poista
  12. Ihania kuvia!
    Teillä taisi tänään sataa ensilumi?

    Näin kaupan ikkunassa ihanat punaiset nilkkurit, missä oli punaiset glitterkorot. Joulukengät! Yritin ajatella järkevästi, että hyvä vaan kun kauppa oli kiinni. Mutta kun joulu on vuodenaika, niin kyllähän siinä ajassa kerkeää käyttää kauden kenkiäkin useammin (ja sitten vielä seuraavina vuosina). Joten vähän harmittaa.

    Mäkin kiinnostuin tuosta Ei enää Eddystä, kun luin siitä Hesarista.
    Tänään oli juttu Leena Parkkisesta ja tuli siitä mieleen, että oletko lukenut sen esikoisen Sinun jälkeesi, Max? Joulukirjoja kun mietit...
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos!

      Ihan tosi, en ole huomannutkaan! Jyväskylässä on kuulemma tullut, mutta saaristokaupunki on selvinnyt lumetta. Kyllä minä haistan ensilumen...Minulla kukkivat vielä verenpisarat ulkona.

      Mene huomenna ostamaan ne!!!

      Minunkin mielestäni se kuulosti kiinnostavalta. Se voi ihan hyvin olla joulukirjani, sillä sain kirjastosta sekä Plathin että yhden suositusdekkarin.

      Arvaa mitä? Jäin miettimään sitä, että on kuin olisin lukenut joulun aikaan joskus, viime jouluna ehkä ja sun suosituksesta, mutta miksen muista mitään siitä? Muistan Ben Kallandin Vien sinut kotiin kaiken. Se, että jos en ole blogannut, ei tarkoita tässä mitään, sillä luen välillä vain itselleni. Ei ole ihan kevyttä vetää kirjaa keskiyöllä ja tehdä muistiinpanoja. Austerin 4321 taas vei niskani pahaan jamaan ja nyt sitten tuli samankokoinen. Olen kovasti miettinyt, että missä asennossa haasteesta selviäisin. Just niin mietin eli tervetuloa vain vinkit ja kiitos tästä♥♥

      Poista
    2. Ne kengät oli Kreikassa!

      Muistelen, että puhuttiin Maxista sun postauksen yhteydessä Parkkisen toisesta kirjasta (jonka nimeä en nyt milläään muista, mutta kannen kuva on on silmissäni). Siinä oli sirkusta, siamilaiset kaksoset, Saksaa ja Suomea ja sijoittui joko sotien väliin tai ennen ensimmäistä maailmansotaa. Enempää en pysty antamaan nuistivinkkejä. Tai olihan siinä semmonen puutarha ja...:D
      ❤️

      Poista
    3. Sanna, no voi sun kanssas:) Tosin itsellekin on käynyt tuollaista ja vaikka en ole yhtään koruhullu, niin vieläkin harmittaa yksi rannekoru, jonka jätin Decenzanosta ostamatta.

      Se oli se Parkkisen ruokakirja, jonka nimeä minäkään en muista. En ole sitten lukenut, joten vaikka entisajan 'eläinsirkukset' minua kammottavatkin, voin ottaa sen joululukuun ellen löydä houkuttavampaa. Olisin halunnut nyt jotain kuin oli Armon yö, Kiuru ja Termiitti tai Suojelus. Uutta Linnuntietä ei tule...

      ♥♥

      Poista