torstai 28. toukokuuta 2009
keskiviikko 27. toukokuuta 2009
HÄPEÄNAAMIO
”Jos hänen täytyy synnyttää, niin hälle suo vihan lapsi, josta vaiva, vastus ja tuska luonnoton vain varttuu hälle! Se hänen nuoren otsans´ uurrelkoon ja kyynelvirroin poskiin purkoon juovat, kaikk´äidin työt ja vaivat palkitkoon se pilkkanaurulla, hän että tuntis: niin julmasti ei käärmeen hammas iske kuin lapsen kiittämättömyys.”
Tällä William Shakespearen Kuningas Learin kuuluisalla säkeellä alkaa Minette Waltersin Häpeänaamio (The Scold´s Bridle, WSOY, 2002). Kirjan päähenkilö on vanha, varakas ja katkera Mathilda Gillespie, joka katsoo hänellä katkerien lapsuuskokemustensa vuoksi olevan oikeus kohdella muita miten huvittaa. Hänen elämänmotokseen tulee Kuningas Learin lause: ”Enemmän minua vastaan rikottiin kuin itse rikoin.”
Tämä kirja on vihan kirja. Ja ken vihaa kylvää, hän sitä niittää. Mathilda oli läpeensä kyyninen. Hän ei kunnioittanut ketään eikä mitään. Ei uskonut Jumalaan eikä tuomiopäivään. Hän inhosi ihmiskuntaa ja hän piti kaikkia itseään alempiarvoisina. Ainoa poikkeus oli Shakespeare. Ja ehkä myös hänen lääkärinsä Sarah Blakeney, joka käy hoitamassa Mathildaa kotona. Mathilda kärsii vaikeasta reumasta ja Sarah ehdottaa muuttamista yksikerroksiseen taloon, koska vanhanaikainen, kaksikerroksinen talo on liikuntaesteiselle rankka. Vastaus on tyypillistä Mathildaa:” Sarah-kulta, sellaisissa taloissa asuu vain alaluokan väkeä, ja siksi niille annetaankin sellaisia nimiä kuin Mon Repos tai Dunroamin. Taso pitää säilyttää loppuun saakka, tekipä ihminen muuten miten tahansa.”
Minette Walters on minulle läheisin dekkaristi ja saatatte ehkä ihmetellä, että tuon häntä esiin vasta nyt. Syy löytyy edellisestä virkkeestä. Ei saisi olla mitään yhteyttä, koska suhde kirjailijaan muuttaa suhteen hänen kirjoihinsa. Minulla on ilo olla yhteydessä Waltersin kustannustoimittajaan, jonka kautta olen saanut Minetteltä erilaisia toivotuksia elämän tapahtumissa. Mennessäni vaikeaan leikkaukseen, mukanani olivat Minetten lohtu ja yksi hänen kirjoistaan. Walters on yksi syy, miksi haluan asua jonkin aikaa Englannissa, meren rannalla….Mutta enhän voi pitää häntä piilossa, joku on jo varmasti ihmetellyt…
Waltersin taso ei olo pudonnut kertaakaan. Hän on mielestäni perinteiden kunnioittaja murhissaan käyttäen brittiläisten ylimaallista kykyä tehdä kunnon veriteko! Toisaalta: Kuka lukee häneltä kaikki kirjat, huomaa hänen kokeilevan. Yksi kokeilun kohde on huumori murhan mausteena. Häpeänaamio olisi ehkä joillekin liian rankka kirja ilman Sarahin ja Jackin hyvin epäsovinnaista avioliittoa. Jack on haaste jopa vahvalle Sarahille ja välillä naislukija karkaa ajattelemaan, millaista olisi tuntea mies kuin Jack…, kunnes Mathilda löytyy kuolleena kylpyammeestaan ranteet auki viillettyinä ja kasvoillaan irvokas keskiaikainen häpeänaamio, nalkuttajan kuonokoppa.
Oxford English Dictionary:” Scold´s bridle nalkuttajan kuonokoppa; riidanhaastajille ym. käytetty rangaistusväline; pään ympärille kiinnitettävä rautakehikko, jonka kielen kahlitseva terävä metallikuolain esti rangaistavaa puhumasta.”
Kirja toisensa jälkeen Minette saa lukijansa rakastamaan kirjojensa vanhoja naisia olivatpa nämä sitten hirviöitä tai uskomattoman urheita eläinsuojelijoita. Lukijasta tulee Häpeänaamiossa kahtiajakautunut persoona, toinen puoli on Sarahia ja toinen Mathildaa ja ne molemmathan ovat häijyn Mathildan puolella!
Hirveän kiinnostavaksi dekkarin tekevät aina Shakespearen sitaatit, niihin tulee oikein himo. Kiinnostavaa on myöskin päästä heti alussa joko murhaajan pään sisälle tai uhrin. Häpeänaamiossa tapahtuu viime mainittu, sillä saamme kautta kirjan lukea Mathildan päiväkirjaa. Meistä tulee kauhistuttavan perhe- ja sukutragedian tirkistelijöitä. Saamme lukea, mitä emme olisi voineet uskoa lapselle tehtävän tai emme halunneet tietää. Väistämätön on edessä, sillä pakoon et pääse! Mutta kuka jättää kortin kääntämättä? Kuka kääntää katseensa pois uskotellen elämän olevan silkkiä ja samettia? Elämä on!, joten tartu kirjaan ja astu Waltersin maailmaan:
”Tämä on Mathilda Beryl Cavendishin päiväkirja. Kerron tässä tarinani luettavaksi kuolemani jälkeen. Jos joku löytää tämän kirjan, hänen täytyy viedä se poliisille ja varmistaa, että isä joutuu hirteen. Hän pakotti minut tekemään tänään jotakin tuhmaa, ja kun sanoin että kerron papille, hän pani minut komeroon lukkojen taakse kuonokoppa päässä. MINUSTA TULI VERTA. Isä itkee koko ajan ja sanoo että kaikki on äidin syytä kun se kuoli. On se minustakin äidin syytä.
Eilen minulla oli syntymäpäivä. Isä sanoi että olen tarpeeksi vanha ja että äiti antaisi kyllä luvan. Äiti tiesi mitä mies tarvitsee. Minä en saa kertoa KENELLEKÄÄN tai muuten isä panee minulle kuonokopan. AINA VAIN UUDESTAAN.
Äiti ei olisi saanut tehdä semmoisia asioita, sillä nyt isä tekee niitä minulle. Minä olen vasta kymmenen.
MINÄ VIHAAN ÄITIÄ. MINÄ VIHAAN ÄITIÄ. MINÄ VIHAAN ÄITIÄ…”
Tällä William Shakespearen Kuningas Learin kuuluisalla säkeellä alkaa Minette Waltersin Häpeänaamio (The Scold´s Bridle, WSOY, 2002). Kirjan päähenkilö on vanha, varakas ja katkera Mathilda Gillespie, joka katsoo hänellä katkerien lapsuuskokemustensa vuoksi olevan oikeus kohdella muita miten huvittaa. Hänen elämänmotokseen tulee Kuningas Learin lause: ”Enemmän minua vastaan rikottiin kuin itse rikoin.”
Tämä kirja on vihan kirja. Ja ken vihaa kylvää, hän sitä niittää. Mathilda oli läpeensä kyyninen. Hän ei kunnioittanut ketään eikä mitään. Ei uskonut Jumalaan eikä tuomiopäivään. Hän inhosi ihmiskuntaa ja hän piti kaikkia itseään alempiarvoisina. Ainoa poikkeus oli Shakespeare. Ja ehkä myös hänen lääkärinsä Sarah Blakeney, joka käy hoitamassa Mathildaa kotona. Mathilda kärsii vaikeasta reumasta ja Sarah ehdottaa muuttamista yksikerroksiseen taloon, koska vanhanaikainen, kaksikerroksinen talo on liikuntaesteiselle rankka. Vastaus on tyypillistä Mathildaa:” Sarah-kulta, sellaisissa taloissa asuu vain alaluokan väkeä, ja siksi niille annetaankin sellaisia nimiä kuin Mon Repos tai Dunroamin. Taso pitää säilyttää loppuun saakka, tekipä ihminen muuten miten tahansa.”
Minette Walters on minulle läheisin dekkaristi ja saatatte ehkä ihmetellä, että tuon häntä esiin vasta nyt. Syy löytyy edellisestä virkkeestä. Ei saisi olla mitään yhteyttä, koska suhde kirjailijaan muuttaa suhteen hänen kirjoihinsa. Minulla on ilo olla yhteydessä Waltersin kustannustoimittajaan, jonka kautta olen saanut Minetteltä erilaisia toivotuksia elämän tapahtumissa. Mennessäni vaikeaan leikkaukseen, mukanani olivat Minetten lohtu ja yksi hänen kirjoistaan. Walters on yksi syy, miksi haluan asua jonkin aikaa Englannissa, meren rannalla….Mutta enhän voi pitää häntä piilossa, joku on jo varmasti ihmetellyt…
Waltersin taso ei olo pudonnut kertaakaan. Hän on mielestäni perinteiden kunnioittaja murhissaan käyttäen brittiläisten ylimaallista kykyä tehdä kunnon veriteko! Toisaalta: Kuka lukee häneltä kaikki kirjat, huomaa hänen kokeilevan. Yksi kokeilun kohde on huumori murhan mausteena. Häpeänaamio olisi ehkä joillekin liian rankka kirja ilman Sarahin ja Jackin hyvin epäsovinnaista avioliittoa. Jack on haaste jopa vahvalle Sarahille ja välillä naislukija karkaa ajattelemaan, millaista olisi tuntea mies kuin Jack…, kunnes Mathilda löytyy kuolleena kylpyammeestaan ranteet auki viillettyinä ja kasvoillaan irvokas keskiaikainen häpeänaamio, nalkuttajan kuonokoppa.
Oxford English Dictionary:” Scold´s bridle nalkuttajan kuonokoppa; riidanhaastajille ym. käytetty rangaistusväline; pään ympärille kiinnitettävä rautakehikko, jonka kielen kahlitseva terävä metallikuolain esti rangaistavaa puhumasta.”
Kirja toisensa jälkeen Minette saa lukijansa rakastamaan kirjojensa vanhoja naisia olivatpa nämä sitten hirviöitä tai uskomattoman urheita eläinsuojelijoita. Lukijasta tulee Häpeänaamiossa kahtiajakautunut persoona, toinen puoli on Sarahia ja toinen Mathildaa ja ne molemmathan ovat häijyn Mathildan puolella!
Hirveän kiinnostavaksi dekkarin tekevät aina Shakespearen sitaatit, niihin tulee oikein himo. Kiinnostavaa on myöskin päästä heti alussa joko murhaajan pään sisälle tai uhrin. Häpeänaamiossa tapahtuu viime mainittu, sillä saamme kautta kirjan lukea Mathildan päiväkirjaa. Meistä tulee kauhistuttavan perhe- ja sukutragedian tirkistelijöitä. Saamme lukea, mitä emme olisi voineet uskoa lapselle tehtävän tai emme halunneet tietää. Väistämätön on edessä, sillä pakoon et pääse! Mutta kuka jättää kortin kääntämättä? Kuka kääntää katseensa pois uskotellen elämän olevan silkkiä ja samettia? Elämä on!, joten tartu kirjaan ja astu Waltersin maailmaan:
”Tämä on Mathilda Beryl Cavendishin päiväkirja. Kerron tässä tarinani luettavaksi kuolemani jälkeen. Jos joku löytää tämän kirjan, hänen täytyy viedä se poliisille ja varmistaa, että isä joutuu hirteen. Hän pakotti minut tekemään tänään jotakin tuhmaa, ja kun sanoin että kerron papille, hän pani minut komeroon lukkojen taakse kuonokoppa päässä. MINUSTA TULI VERTA. Isä itkee koko ajan ja sanoo että kaikki on äidin syytä kun se kuoli. On se minustakin äidin syytä.
Eilen minulla oli syntymäpäivä. Isä sanoi että olen tarpeeksi vanha ja että äiti antaisi kyllä luvan. Äiti tiesi mitä mies tarvitsee. Minä en saa kertoa KENELLEKÄÄN tai muuten isä panee minulle kuonokopan. AINA VAIN UUDESTAAN.
Äiti ei olisi saanut tehdä semmoisia asioita, sillä nyt isä tekee niitä minulle. Minä olen vasta kymmenen.
MINÄ VIHAAN ÄITIÄ. MINÄ VIHAAN ÄITIÄ. MINÄ VIHAAN ÄITIÄ…”
SAHARA
Autiossa maassa
kirjoitit minulle surullisen kirjeen – hiekkaan.
Autiossa maassa
vaelsit janoissasi etsien lähdettä – minua.
Autiossa maassa
luit hiekassa maaten viestiäni – tähdistä.
Autiossa maassa
lauloi surullinen tuuli pyyhkien kirjeesi – harhaksi.
Autiossa maassa
aika vei kykysi janota – minua.
Autiossa maassa
sokea unohduksesi sammutti taivaan tähdet – meidät!
- Leena Lumi -
kirjoitit minulle surullisen kirjeen – hiekkaan.
Autiossa maassa
vaelsit janoissasi etsien lähdettä – minua.
Autiossa maassa
luit hiekassa maaten viestiäni – tähdistä.
Autiossa maassa
lauloi surullinen tuuli pyyhkien kirjeesi – harhaksi.
Autiossa maassa
aika vei kykysi janota – minua.
Autiossa maassa
sokea unohduksesi sammutti taivaan tähdet – meidät!
- Leena Lumi -
KAMELIMIES
Varo Kamelimies kulkemasta maani ylitse:
sinulle olen miinakenttä.
Varo Kamelimies tekemästä majaasi minuun:
Valtiaani on toinen.
Varo Kamelimies, minä sammutan kaikki tähtesi:
eksyt pimeääni, hukut lentohiekkaani.
Polvistu Kamelimies ja paina pääsi Saharan hiekkaan:
janosi olkoon sammumaton.
Itke Kamelimies ja kadu:
otan sinulta pois kielletyt unesi.
Varo kangastusta, liikkumatta Kamelimies:
viittani lieve vain hipaisi sinua.
Varo juomasta unohduksen maljasta Kamelimies:
pehmeät huulet painuvat sylisi silkkiin ja samettiin.
Olet armoitettu Kamelimies: sytytän tähtesi!
- Leena Lumi -
sinulle olen miinakenttä.
Varo Kamelimies tekemästä majaasi minuun:
Valtiaani on toinen.
Varo Kamelimies, minä sammutan kaikki tähtesi:
eksyt pimeääni, hukut lentohiekkaani.
Polvistu Kamelimies ja paina pääsi Saharan hiekkaan:
janosi olkoon sammumaton.
Itke Kamelimies ja kadu:
otan sinulta pois kielletyt unesi.
Varo kangastusta, liikkumatta Kamelimies:
viittani lieve vain hipaisi sinua.
Varo juomasta unohduksen maljasta Kamelimies:
pehmeät huulet painuvat sylisi silkkiin ja samettiin.
Olet armoitettu Kamelimies: sytytän tähtesi!
- Leena Lumi -
tiistai 26. toukokuuta 2009
LYHYESTI SINUHESTA
Sain sähköpostilleni viestin: "Dear Nefernefernefer! Kärpässieni poltti ruumistani ja noidankukan mehu nytkäytteli jäseniäni kaislaneitojen kahlatessa alastomina kuunpaisteessa tummassa vedessä, nuorin, notkein vartaloin.” Dr. Sinuhe
Tiesin heti, että nuoruudenrakkauteni oli löytänyt minut 34 vuoden jälkeen, sillä olin 16 -vuotiaana saanut saman tekstin kirjeessä. Sama sähkö kävi lävitseni. Sama ikävä huuhtoi ylitseni. Olin taas Nefernefernefer ja vain Sinuhella oli polku minuun.
Tapaus on hyvä osoitus siitä, kuinka ajatonta ja rohkeaa Sinuhen teksti on. Se vetosi jo vuosikymmeniä sitten teini-ikäisiin ja aikuisiin ja mikään ei ole Sinuhea jalustaltaan kaatanut. Itse luin Sinuheni varhaisteininä peiton alla taskulampun valossa, sillä olin valvottujen nukkumaanmenoaikojen uhri. Siellä täkin alla syntyi uskomaton kiinnostukseni Egyptiin, historiaan ja yleensä Waltarin teksteihin. Kaikkiin lukioesitelmiini niin äidinkielen tunneilla kuin kielten tunneilla sain 'ympättyä' rakkaan Sinuheni. Ah, olisivatpa nuo silloiset omat käännökseni vielä tallessa!, sillä minähän aloitin ja päätin esitelmät Sinuhe-sitaatteihin aivan kielestä riippumatta. Sanomattakin lienee selviö, että sinuhelaisin siivin kiidin laudaturiin äidinkielen yo-kokeessa.
Sinuhe inspiroi minua historialliseen kirjallisuuteen ja luonnollisesti kaikkien Waltarin teosten lukemiseen. Sinuhelaisia sitaatteja on käytetty lukuisiin pakinoihin ja novelleihin kuin myös erilaisten tapahtumien juhlapuheisiin. Sinuhe on valvottanut valoisia suviöitä ja Sinuhen takia jätin turkoosein koristellut huoneeni ja kuljen Theban kaduilla rannerenkaat kilisten ja vihreät silmäni kosteina etsien...
No, mitäkö vastasin Sinuhelle...
Ehkä vastasin: ”Sydämeni on yhä nuori ja kukkii sinusta kuullessaan ja vuodet, jotka erottavat meitä, ovat olleet pitkiä eikä näiden vuosien aikana ole kulunut päivääkään, jona en olisi kuiskannut tuuleen nimeäsi ja jokaisen haukan mukana olen lähettänyt tervehdykseni sinulle ja joka aamu olen herännyt kuiskaten sinun nimeäsi.”
Tai ehkä: "Pysähdy vesikello juoksustasi ja vesi lakkaa virtaamasta, sillä tämä hetki on hyvä enkä soisi enää ajan kuluvan, jotta tämä hetki ei koskaan menisi ohitse. ”
Vaan Muti sekaantuu asioihimme ja kirjoittaa Sinuhelle: ” Enkö tuhannesti varoittanut sinua, Sinuhe, ettet miehisen luontosi takia panisi päätäsi silmukkaan, mutta miehet ovat kuurompia kuin kivet. Totisesti olet jo hakannut kylliksi päätäsi seinään, herrani Sinuhe ja sinun on aika rauhoittua ja viettää viisaan elämää, kunnes tuo pieni kapine, jonka miehet piilottavat esivaatteensa alle, ei enää häiritse sinua ja nosta kuumetta päähäsi.”
Päivän kuumimmalla hetkellä Sykomori pensaan varjoon levähtää nainen jaloissaan kullatut sandaalit. Hänen silmänsä ovat vihreämmät kuin Niili ja käsissään hän ajatuksiinsa vajonneena pitelee turkoosikivistä sormusta, jonka poimi Theban kadun pölystä. Mutta yksi turkoosi on kadonnut…
Nefernefernefer
Tiesin heti, että nuoruudenrakkauteni oli löytänyt minut 34 vuoden jälkeen, sillä olin 16 -vuotiaana saanut saman tekstin kirjeessä. Sama sähkö kävi lävitseni. Sama ikävä huuhtoi ylitseni. Olin taas Nefernefernefer ja vain Sinuhella oli polku minuun.
Tapaus on hyvä osoitus siitä, kuinka ajatonta ja rohkeaa Sinuhen teksti on. Se vetosi jo vuosikymmeniä sitten teini-ikäisiin ja aikuisiin ja mikään ei ole Sinuhea jalustaltaan kaatanut. Itse luin Sinuheni varhaisteininä peiton alla taskulampun valossa, sillä olin valvottujen nukkumaanmenoaikojen uhri. Siellä täkin alla syntyi uskomaton kiinnostukseni Egyptiin, historiaan ja yleensä Waltarin teksteihin. Kaikkiin lukioesitelmiini niin äidinkielen tunneilla kuin kielten tunneilla sain 'ympättyä' rakkaan Sinuheni. Ah, olisivatpa nuo silloiset omat käännökseni vielä tallessa!, sillä minähän aloitin ja päätin esitelmät Sinuhe-sitaatteihin aivan kielestä riippumatta. Sanomattakin lienee selviö, että sinuhelaisin siivin kiidin laudaturiin äidinkielen yo-kokeessa.
Sinuhe inspiroi minua historialliseen kirjallisuuteen ja luonnollisesti kaikkien Waltarin teosten lukemiseen. Sinuhelaisia sitaatteja on käytetty lukuisiin pakinoihin ja novelleihin kuin myös erilaisten tapahtumien juhlapuheisiin. Sinuhe on valvottanut valoisia suviöitä ja Sinuhen takia jätin turkoosein koristellut huoneeni ja kuljen Theban kaduilla rannerenkaat kilisten ja vihreät silmäni kosteina etsien...
No, mitäkö vastasin Sinuhelle...
Ehkä vastasin: ”Sydämeni on yhä nuori ja kukkii sinusta kuullessaan ja vuodet, jotka erottavat meitä, ovat olleet pitkiä eikä näiden vuosien aikana ole kulunut päivääkään, jona en olisi kuiskannut tuuleen nimeäsi ja jokaisen haukan mukana olen lähettänyt tervehdykseni sinulle ja joka aamu olen herännyt kuiskaten sinun nimeäsi.”
Tai ehkä: "Pysähdy vesikello juoksustasi ja vesi lakkaa virtaamasta, sillä tämä hetki on hyvä enkä soisi enää ajan kuluvan, jotta tämä hetki ei koskaan menisi ohitse. ”
Vaan Muti sekaantuu asioihimme ja kirjoittaa Sinuhelle: ” Enkö tuhannesti varoittanut sinua, Sinuhe, ettet miehisen luontosi takia panisi päätäsi silmukkaan, mutta miehet ovat kuurompia kuin kivet. Totisesti olet jo hakannut kylliksi päätäsi seinään, herrani Sinuhe ja sinun on aika rauhoittua ja viettää viisaan elämää, kunnes tuo pieni kapine, jonka miehet piilottavat esivaatteensa alle, ei enää häiritse sinua ja nosta kuumetta päähäsi.”
Päivän kuumimmalla hetkellä Sykomori pensaan varjoon levähtää nainen jaloissaan kullatut sandaalit. Hänen silmänsä ovat vihreämmät kuin Niili ja käsissään hän ajatuksiinsa vajonneena pitelee turkoosikivistä sormusta, jonka poimi Theban kadun pölystä. Mutta yksi turkoosi on kadonnut…
Nefernefernefer
VASTAAN SOOLOILIJAN HAASTEESEEN
Minusta on kyllä ihmisrääkkäystä, että saa valita vain 5 kirjaa kaikista maailman ihanista kirjoista. Viisi kirjaa, jotka ovat minulle tärkeitä ja ovat vaikuttaneet minuun 'and I've got them under my skin'. No, toisaalta pidän kauhusta...ja ellen joudu kuulemaan sanaa 'linkitys', suostun! Elävöittäjäksi tulee maailman kaunein kansi ja kyllä kirjakin olisi mahtunut mukaan, jos olisi saanut ottaa 15 vaikuttavinta kirjaa...
1) John Irving: Leski vuoden verran (Tammi, 1998)
2) Aksel Sandemose: Kadonnut on vain unta (Gummerus, 1965)
3) Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen (WSOY, 1945)
4) Richard Powers: Laulut joita lauloimme (Gummerus, 2008)
5) Virginia Woolf: Mrs. Dalloway (Otava, 2003)
1) John Irving: Leski vuoden verran (Tammi, 1998)
2) Aksel Sandemose: Kadonnut on vain unta (Gummerus, 1965)
3) Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen (WSOY, 1945)
4) Richard Powers: Laulut joita lauloimme (Gummerus, 2008)
5) Virginia Woolf: Mrs. Dalloway (Otava, 2003)
VASTAUKSET HANNELEN HAASTEESEEN
4 paikkaa, joissa olisin nyt ovat: 1) paatin kannella tekemättä mitään 2) alpeilla 3) missä tahansa meren rannalla 4) jossain (Galwayssa, Decenzanossa, Pargassa, Afrikassa, Luxorissa, NovaScotiassa, Baden-Badenissa, Salzburgissa, Zürichissä...)
4 lempiruokaani ovat: 1) korvasienikeitto 2) graavi merisiika ja uudet perunat 3) halstrattu kampela ja uudet perunat 4)Apfelstrudel mit vanille Sauce;-)
3 internetsivustoa, joilla käyn melkein päivittäin: 1) blogit 2) sähköposti 3) Taloussanomat
4 työtä, joita olen tehnyt elämäni aikana: 1) henkilöstösihteeri/työhönottaja 2) toimittaja 3) kotiäiti 4) vapaa kirjoittaja
4 suurkaupunkia, joissa olen lomaillut: 1) Berliini 2) Pariisi 3) Zürich 4) Dublin
TV-ohjelma, jota katson: Perhesiteet
JAEL,SUSANNE JA SOOLOILIJA, HUHUUUUU! HEITÄN TÄMÄN HAASTEEN NYT TEILLE!
4 lempiruokaani ovat: 1) korvasienikeitto 2) graavi merisiika ja uudet perunat 3) halstrattu kampela ja uudet perunat 4)Apfelstrudel mit vanille Sauce;-)
3 internetsivustoa, joilla käyn melkein päivittäin: 1) blogit 2) sähköposti 3) Taloussanomat
4 työtä, joita olen tehnyt elämäni aikana: 1) henkilöstösihteeri/työhönottaja 2) toimittaja 3) kotiäiti 4) vapaa kirjoittaja
4 suurkaupunkia, joissa olen lomaillut: 1) Berliini 2) Pariisi 3) Zürich 4) Dublin
TV-ohjelma, jota katson: Perhesiteet
JAEL,SUSANNE JA SOOLOILIJA, HUHUUUUU! HEITÄN TÄMÄN HAASTEEN NYT TEILLE!
VASTAAN HANNELEN HAASTEESEEN
Vastaan Hannelen haasteeseen 4 paikkaa, joissa olisin mielelläni nyt, 4 lempiruokaani, 4 suurkaupunkia, joissa olen ollut, 3 internetsivustoa, joilla käyn melkein päivittäin, 4 työtä, jota olen tehnyt ja TV-ohjelma, jota katson.
maanantai 25. toukokuuta 2009
ORVOKIT
Mikä on aforismi, kysyit.
Lyhyin oikotie
kahden pitkän ajatuksen välillä,
vastasin paikoillani.
Mutta kerran alettuaan kukkia
orvokki kukkii
myöhäisimpään syksyyn asti, vielä jäänkin alla.
- Mika Waltari -
sunnuntai 24. toukokuuta 2009
AURINKO LASKI...
Aurinko laski yli meren vaahdon
ja ranta nukkui,
ja vuorella seisoi joku ja lauloi.
Kun sanat putosivat veteen
ne olivat kuolleet.
Ja laulu katosi mäntyjen taakse
ja hämärä vei sen pois.
Kun kaikki oli äänetöntä, ajattelin vain
että hämyisellä kalliolla oli sydänverta,
aavistin hämärästi, että laulu oli
jostakin, mikä ei koskaan palaa.
- Edith Södergran -
ja ranta nukkui,
ja vuorella seisoi joku ja lauloi.
Kun sanat putosivat veteen
ne olivat kuolleet.
Ja laulu katosi mäntyjen taakse
ja hämärä vei sen pois.
Kun kaikki oli äänetöntä, ajattelin vain
että hämyisellä kalliolla oli sydänverta,
aavistin hämärästi, että laulu oli
jostakin, mikä ei koskaan palaa.
- Edith Södergran -
lauantai 23. toukokuuta 2009
.JPG)
perjantai 22. toukokuuta 2009
RAKAS, KIINNOSTUNUT LUKIJANI!
Hi You! Sinähän tiedät, että minua ei ole olemassa ilman Sinua. En halua huutaa tuuleen, enkä kirjoittaa pöytälaatikkoon. En halua kulkea täällä yksin, vaan yhdessä Sinun kanssasi. Jaan kanssasi lukukomemukseni, mutta aikaa myöten huomaat, että jaan kanssasi myös puutarhani, mietelauseeni, lemipilauluni, parhaat ruokareseptini, lemmikkieläimeni, harrastukseni, sieluni...
Kerron Sinulle huikeimmat elämykseni, yösukellukseni, uinnit pitkin kuunsiltaa...saat herkullisimmat omenahilloreseptini, rohkeimmat runoni...eräänä päivänä lähetän sinulle matkakirjeitä maailmalta, mutta joulut olen aina kanssasi Suomessa (paitsi yhden). Suomen suvet ovat ainutlaatuiset sataa tai paistaa, joten täällä pysyn ja nautin joka hetkestä.
Aion nyt suvea kohden tarjota varsin paljon puutarhaa, koska se on yksi monista intohimoistani, mutta luen koko ajan jotain, josta kertoa Sinulle. Ajattelin juhannuksen tienoilla koota lukuvinkkipaketin, johon etsin monia kiinnostavia aiheita dekkareista harrastekirjoihin.
Lukijani, jos olet hyvin tarkka, huomaat, että blogini on pitkässä juoksussa päiväkirja. Se elää vuodenaikojen sylissä, ilojen ja surujen tuulissa, sen tuoksu on äiti maa, väri tulee merestä ja muoto on lumihiutaleen, tuon maailman ainoan uniikin ja jäljittelemättömän.
Huomenna olen ratsastamassa Hrönnillä, islanninhevosella, jonka samettiturpa saa pehmeän suukon ja minä hyvän mielen. Issikkaratsastus on pelkästään ihanaa, kokeile vaikka!
Olen mietelausefriikki ja lopetan tämän vuodatuksen nyt Mika Waltarin tekstiin teoksesta Mikael Hakim:
"Ah, Mikael el-Hakim, elämä on vain harvinainen leikki, outo kukka, unohtuva laulu ja harhauttava unennäkö."
Kiittäen
sinun Leena Lumi
Kerron Sinulle huikeimmat elämykseni, yösukellukseni, uinnit pitkin kuunsiltaa...saat herkullisimmat omenahilloreseptini, rohkeimmat runoni...eräänä päivänä lähetän sinulle matkakirjeitä maailmalta, mutta joulut olen aina kanssasi Suomessa (paitsi yhden). Suomen suvet ovat ainutlaatuiset sataa tai paistaa, joten täällä pysyn ja nautin joka hetkestä.
Aion nyt suvea kohden tarjota varsin paljon puutarhaa, koska se on yksi monista intohimoistani, mutta luen koko ajan jotain, josta kertoa Sinulle. Ajattelin juhannuksen tienoilla koota lukuvinkkipaketin, johon etsin monia kiinnostavia aiheita dekkareista harrastekirjoihin.
Lukijani, jos olet hyvin tarkka, huomaat, että blogini on pitkässä juoksussa päiväkirja. Se elää vuodenaikojen sylissä, ilojen ja surujen tuulissa, sen tuoksu on äiti maa, väri tulee merestä ja muoto on lumihiutaleen, tuon maailman ainoan uniikin ja jäljittelemättömän.
Huomenna olen ratsastamassa Hrönnillä, islanninhevosella, jonka samettiturpa saa pehmeän suukon ja minä hyvän mielen. Issikkaratsastus on pelkästään ihanaa, kokeile vaikka!
Olen mietelausefriikki ja lopetan tämän vuodatuksen nyt Mika Waltarin tekstiin teoksesta Mikael Hakim:
"Ah, Mikael el-Hakim, elämä on vain harvinainen leikki, outo kukka, unohtuva laulu ja harhauttava unennäkö."
Kiittäen
sinun Leena Lumi
torstai 21. toukokuuta 2009
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
IRLANTILAINEN AAMIAINEN
Egoolin kylässä Irlannissa kesällä 2008 Hanna Tuuri kirjoitti: ”Tulin Irlantiin kerran syksyllä 1990 juuri koulun päättäneenä ylioppilaana. Oli sunnuntai, katolilaisten pyhäpäivä, ja koko kaupunki sen vuoksi suljettu. Yhtään avointa pubia, kauppaa tai kioskia ei löytynyt. Se ei nälkäisiä matkalaisia huvittanut, mutta poiskaan ei päässyt. Ei ennen maanantaiaamua, mutta silloin Irlanti oli jo meidät lumonnut.
Myöhemmin asuin Itävallassa, opiskelin neljä vuotta Saksassa ja opetin kahdeksan vuotta Kuopiossa, mutta Irlanti ei unohtunut. Syksyllä 2004 palasin.”
Kirjassaan Irlantilainen aamiainen / Kertomuksia vihreältä saarelta (Otava, 2009), Hanna kertoo katselleensa Euroopan karttaa etsien maata, jonka kielen osaa, ja jonka ilmasto on sellainen, että puutarhat viheriöivät talvellakin. Valinta ei ollut hänelle vaikea. Nyt hän asuu irlantilaisen avomiehensä kanssa Mayossa, nummien keskellä, pienessä muutaman talon kylässä, jossa heillä on puutarhakoulu.
Nyt on pakko paljastaa pieni yhteensattumus. Minä olin Mayon alapuolella Galwayssa ’86 kaksi viikkoa eli neljä vuotta ennen Hannan matkaa tarujen saarelle. Meidän piti muuttaa Galwayhin mieheni työasioiden takia pariksi vuodeksi ja ehkä pidemmäksikin ajaksi. Peruimme kuitenkin muuttomme, sillä minulla oli riskiraskaus ja Irlanti oli silloin ja ehkä vähän tänäänkin erikoislaatuinen terveydenhuoltotasoltaan…kuulette kohta, mitä Hanna siitä paljastaa ja tajuatte tekemämme ratkaisun oikeaksi. Jotain kuitenkin tapahtui! Me jouduimme kelttisaaren lumoamiksi. Hannalle se tapahtui vuorokaudessa, meille kahdessa viikossa. Varmaan osa oli taikuutta, mutta paljon ihanaa tapahtui. Olen nyt kuitenkin Hannan Irlantilaisella aamiaisella, joten kerron meidän tarinamme matkasta ja sen seurauksista vaikka omana kertomuksena myöhemmin.
Hanna Tuurin Irlantilainen aamiainen on rauhallinen kirja. Varmaankin tarinoiden saarelta on häneen tarttunut viehättävä vanhanaikainen tapa kirjoittaa tapahtumat omina otsikollisina kertomuksinaan. Otsikollisten kertomusten kirjaa on miellyttävä lukea, koska sen voi välillä laskea pois tarinan siitä kärsimättä. Luvussa Hammashoito hoituu päästään suoraan jo mainitsemaani Irlannin epämääräiseen terveydenhuoltotasoon:
”Irlannin lääkäreistä kuulee tarinoita, yleensä kauhukertomuksia saamattomuudesta ja ammattitaidottomuudesta. Suomalainen lääkärityttö vakuuttaa, että Irlannissa voi toimia yleislääkärinä muutaman iltakurssin käytyään.
Irlannissa asuva tuttu amerikkalaispariskunta matkustaa joka vuosi lapsineen Suomeen kahden viikon ’lääkärilomalle’. Koko perheelle varataan ajat yleistarkastukseen ja hammaslääkärille. Suomalaiselle yksityislääkärille maksetaan mielellään: se on irlantilaista halvempi ja lääkärin ammattitaito taattu.”
Aiheet, jotka Hanna on valinnut kirjaansa ovat varmasti useimpia kiinnostavia tai sitten minut on luettava jääviksi. Kuvaillaan kauhistuttava Irlantilainen aamiainen, jossa mm. sianlihamakkaraa ruskeaksi paahtuneena, viipale valkoista ja mustaa vanukasta voissa paistettuna, kaksi paistettua munaa ja kuppi teetä tai läpinäkyvän laihaa kahvia. Valkea ja musta vanukas, white pudding ja black pudding, ovat kotitekoisen makkaran kaltaisia. Valkeassa on sianlihaa, ohraa ja ihraa. Musta verivanukas saisi jokaisen tamperelaisen riemuitsemaan…Kerrotaan Kelttikiemuroista, Kollikissasta, Kivistä, Janesta ja Harrysta, Kaveruksista…
”Traktori on uurtanut pellon muraiseen maahan syvät jäljet, kumisaappaat luiskahtelevat ikävästi. pellolle ajetun heinäpaalin luona mies viheltää sateeseen. Kummun takaa vastaa iloinen törähdys, ja esiin pistää pienen, ravan roiskiman aasin pää. Aasi höristää villaisia korviaan, ravistaa turkkiaan. Miehen tunnettuaan eläin ravaa hyväntuulisena heinäpaalille ja puskee ystävällisesti turvallaan märkää manttelia, kurkistelee uteliaana otsatukkansa alta.
Mies kaivaa takin povitaskusta muovipussin, johon on säilötty vaalean leivän loppuja, antaa aasin ensin syödä kädestä ja kippaa loput leivät maahan heinäpaalin viereen. Aasin syödessä mies rapsii hellästi eläimen korvien taustan takkuista märkää karvaa. Vesisade yltyy. Heinäpaalin luona seisovat mies ja aasi vieretysten katoavaa maailmaa katsomassa.”
Hanna kertoo myös Puuttoman maan puista sekä aivan erityisen tarinan Kasvun iloa, jossa minäkin kohtasin oman hortonomisieluni vimman Hannan yrittäessä kasvattaa siemenestä omaa nenäliinapuuta. Puun löysi 1800-luvulla jesuiitta, isä David läntisen Kiinan vuorilla matkatessaan. Puu sai löytäjänsä mukaan tieteellisen nimen Davidia involucrata. On toukokuun alku, kun Hanna näkee puuvanhuksen kukkivan ja näkee tuulenväreen saavan valkeat liinat leijaamaan ja riipukset välkähtämään. No, innostunut puutarhurihan haluaa tietysti tuollaisen puun itse siemenestä kasvattaa ja ainakin botanistit innostuvat taatusti Hannan idätyskertomuksesta. Itse luin sitä kuin jännittävää seikkailukertomusta!
Minusta Hanna Tuurin Irlantilaisen aamiaisen ainoa miinus on valokuvien puuttuminen. Irlanti jos mikä on luontovisualistin mekka, joten olisi voinut kuvata maisemia, Aransaarten neuleita, kalastajia, Connemaran poneja, puutarhoja…
Hannan kertomuksissa on maanläheistä multaa ja juurevuutta, mutta myös tarujen saaren utua on tarttunut mukaan. Hanna ei kaihda kertomasta, että Irlannissa mikään ei ole yksiselitteistä tai yksinkertaisesti toimi. Kaikki kuitenkin järjestyy, sitten kun on pakko. Hän paljastaa myös, että Crossmolinan pikkukaupungissa ei vuonna 2007 ollut yhtään sateetonta päivää ja että Irlannissa melkein aina sataa tai on sumuista. Irlanti on kuitenkin yksi maailman parhaimmista paikoista pitää puutarhaa ja ehdottomasti paras puiden kasvua ajatellen. Utua tulee esille kertomuksissa Muinaisten mailla, Puuttoman maan puut, Kaverukset, Hautajaiset ja Aamuisia ajatuksia.
Suosittelen Hannan kirjaa Irlanti-matkakuumeeseen, innokkaalle puutarhurille lahjaksi ja myös jokaiselle kohta vapaavuosille jäävälle, sillä mikä olisikaan eläkepäivinä kiinnostavampaa kuin asua kylmän Atlantin rannalla, vaeltaa Connemaran nummilla ponilaumojen ravatessa sivuitse, astua aitoon irkkupubiin ja kuunnella vanhaa jazzia tai kelttimusiikkia. Ja nyt vaikka on kevät, sallittaneen tunnelmapala Irlannin syksyä ja kuvitelkaa itsenne näihin virkkeisiin:
”Irlannissa syksy ei saavu hetkessä vaan hivuttautuu pikku hiljaa. Tähtikirkkaita iltoja seuraavat utuiset aurinkopäiviksi kirkastuvat aamut, metsän lehtikuuset alkavat yksi toisensa jälkeen värjäytyä kultaisiksi ja yhtäkkiä vain tietää: on syksy. On aika tuumia tulevan talven töitä, kerätä piiraaseen pensaspöheikössä kypsyneet karhunvatukat ja istua illalla takkatulen ääreen juomaan tuoksuvaa kardemummateetä hyvää kirjaa lukien”
Ainakaan minua ei edes täydellinen irlantilainen aamiainen kauhistuttavine ihravanukkaineen, the full Irish breakfast, pelasta Irlanti-kuumeelta!
Myöhemmin asuin Itävallassa, opiskelin neljä vuotta Saksassa ja opetin kahdeksan vuotta Kuopiossa, mutta Irlanti ei unohtunut. Syksyllä 2004 palasin.”
Kirjassaan Irlantilainen aamiainen / Kertomuksia vihreältä saarelta (Otava, 2009), Hanna kertoo katselleensa Euroopan karttaa etsien maata, jonka kielen osaa, ja jonka ilmasto on sellainen, että puutarhat viheriöivät talvellakin. Valinta ei ollut hänelle vaikea. Nyt hän asuu irlantilaisen avomiehensä kanssa Mayossa, nummien keskellä, pienessä muutaman talon kylässä, jossa heillä on puutarhakoulu.
Nyt on pakko paljastaa pieni yhteensattumus. Minä olin Mayon alapuolella Galwayssa ’86 kaksi viikkoa eli neljä vuotta ennen Hannan matkaa tarujen saarelle. Meidän piti muuttaa Galwayhin mieheni työasioiden takia pariksi vuodeksi ja ehkä pidemmäksikin ajaksi. Peruimme kuitenkin muuttomme, sillä minulla oli riskiraskaus ja Irlanti oli silloin ja ehkä vähän tänäänkin erikoislaatuinen terveydenhuoltotasoltaan…kuulette kohta, mitä Hanna siitä paljastaa ja tajuatte tekemämme ratkaisun oikeaksi. Jotain kuitenkin tapahtui! Me jouduimme kelttisaaren lumoamiksi. Hannalle se tapahtui vuorokaudessa, meille kahdessa viikossa. Varmaan osa oli taikuutta, mutta paljon ihanaa tapahtui. Olen nyt kuitenkin Hannan Irlantilaisella aamiaisella, joten kerron meidän tarinamme matkasta ja sen seurauksista vaikka omana kertomuksena myöhemmin.
Hanna Tuurin Irlantilainen aamiainen on rauhallinen kirja. Varmaankin tarinoiden saarelta on häneen tarttunut viehättävä vanhanaikainen tapa kirjoittaa tapahtumat omina otsikollisina kertomuksinaan. Otsikollisten kertomusten kirjaa on miellyttävä lukea, koska sen voi välillä laskea pois tarinan siitä kärsimättä. Luvussa Hammashoito hoituu päästään suoraan jo mainitsemaani Irlannin epämääräiseen terveydenhuoltotasoon:
”Irlannin lääkäreistä kuulee tarinoita, yleensä kauhukertomuksia saamattomuudesta ja ammattitaidottomuudesta. Suomalainen lääkärityttö vakuuttaa, että Irlannissa voi toimia yleislääkärinä muutaman iltakurssin käytyään.
Irlannissa asuva tuttu amerikkalaispariskunta matkustaa joka vuosi lapsineen Suomeen kahden viikon ’lääkärilomalle’. Koko perheelle varataan ajat yleistarkastukseen ja hammaslääkärille. Suomalaiselle yksityislääkärille maksetaan mielellään: se on irlantilaista halvempi ja lääkärin ammattitaito taattu.”
Aiheet, jotka Hanna on valinnut kirjaansa ovat varmasti useimpia kiinnostavia tai sitten minut on luettava jääviksi. Kuvaillaan kauhistuttava Irlantilainen aamiainen, jossa mm. sianlihamakkaraa ruskeaksi paahtuneena, viipale valkoista ja mustaa vanukasta voissa paistettuna, kaksi paistettua munaa ja kuppi teetä tai läpinäkyvän laihaa kahvia. Valkea ja musta vanukas, white pudding ja black pudding, ovat kotitekoisen makkaran kaltaisia. Valkeassa on sianlihaa, ohraa ja ihraa. Musta verivanukas saisi jokaisen tamperelaisen riemuitsemaan…Kerrotaan Kelttikiemuroista, Kollikissasta, Kivistä, Janesta ja Harrysta, Kaveruksista…
”Traktori on uurtanut pellon muraiseen maahan syvät jäljet, kumisaappaat luiskahtelevat ikävästi. pellolle ajetun heinäpaalin luona mies viheltää sateeseen. Kummun takaa vastaa iloinen törähdys, ja esiin pistää pienen, ravan roiskiman aasin pää. Aasi höristää villaisia korviaan, ravistaa turkkiaan. Miehen tunnettuaan eläin ravaa hyväntuulisena heinäpaalille ja puskee ystävällisesti turvallaan märkää manttelia, kurkistelee uteliaana otsatukkansa alta.
Mies kaivaa takin povitaskusta muovipussin, johon on säilötty vaalean leivän loppuja, antaa aasin ensin syödä kädestä ja kippaa loput leivät maahan heinäpaalin viereen. Aasin syödessä mies rapsii hellästi eläimen korvien taustan takkuista märkää karvaa. Vesisade yltyy. Heinäpaalin luona seisovat mies ja aasi vieretysten katoavaa maailmaa katsomassa.”
Hanna kertoo myös Puuttoman maan puista sekä aivan erityisen tarinan Kasvun iloa, jossa minäkin kohtasin oman hortonomisieluni vimman Hannan yrittäessä kasvattaa siemenestä omaa nenäliinapuuta. Puun löysi 1800-luvulla jesuiitta, isä David läntisen Kiinan vuorilla matkatessaan. Puu sai löytäjänsä mukaan tieteellisen nimen Davidia involucrata. On toukokuun alku, kun Hanna näkee puuvanhuksen kukkivan ja näkee tuulenväreen saavan valkeat liinat leijaamaan ja riipukset välkähtämään. No, innostunut puutarhurihan haluaa tietysti tuollaisen puun itse siemenestä kasvattaa ja ainakin botanistit innostuvat taatusti Hannan idätyskertomuksesta. Itse luin sitä kuin jännittävää seikkailukertomusta!
Minusta Hanna Tuurin Irlantilaisen aamiaisen ainoa miinus on valokuvien puuttuminen. Irlanti jos mikä on luontovisualistin mekka, joten olisi voinut kuvata maisemia, Aransaarten neuleita, kalastajia, Connemaran poneja, puutarhoja…
Hannan kertomuksissa on maanläheistä multaa ja juurevuutta, mutta myös tarujen saaren utua on tarttunut mukaan. Hanna ei kaihda kertomasta, että Irlannissa mikään ei ole yksiselitteistä tai yksinkertaisesti toimi. Kaikki kuitenkin järjestyy, sitten kun on pakko. Hän paljastaa myös, että Crossmolinan pikkukaupungissa ei vuonna 2007 ollut yhtään sateetonta päivää ja että Irlannissa melkein aina sataa tai on sumuista. Irlanti on kuitenkin yksi maailman parhaimmista paikoista pitää puutarhaa ja ehdottomasti paras puiden kasvua ajatellen. Utua tulee esille kertomuksissa Muinaisten mailla, Puuttoman maan puut, Kaverukset, Hautajaiset ja Aamuisia ajatuksia.
Suosittelen Hannan kirjaa Irlanti-matkakuumeeseen, innokkaalle puutarhurille lahjaksi ja myös jokaiselle kohta vapaavuosille jäävälle, sillä mikä olisikaan eläkepäivinä kiinnostavampaa kuin asua kylmän Atlantin rannalla, vaeltaa Connemaran nummilla ponilaumojen ravatessa sivuitse, astua aitoon irkkupubiin ja kuunnella vanhaa jazzia tai kelttimusiikkia. Ja nyt vaikka on kevät, sallittaneen tunnelmapala Irlannin syksyä ja kuvitelkaa itsenne näihin virkkeisiin:
”Irlannissa syksy ei saavu hetkessä vaan hivuttautuu pikku hiljaa. Tähtikirkkaita iltoja seuraavat utuiset aurinkopäiviksi kirkastuvat aamut, metsän lehtikuuset alkavat yksi toisensa jälkeen värjäytyä kultaisiksi ja yhtäkkiä vain tietää: on syksy. On aika tuumia tulevan talven töitä, kerätä piiraaseen pensaspöheikössä kypsyneet karhunvatukat ja istua illalla takkatulen ääreen juomaan tuoksuvaa kardemummateetä hyvää kirjaa lukien”
Ainakaan minua ei edes täydellinen irlantilainen aamiainen kauhistuttavine ihravanukkaineen, the full Irish breakfast, pelasta Irlanti-kuumeelta!
tiistai 19. toukokuuta 2009
PERHESITEET TÄÄLLÄ TÄNÄÄN!
Kuka on koukussa TV-sarjaan Perhesiteet (Brothers & Sisters) istukoon tänään MTV3:n ääreen klo 20. Ohjelmistoon palaa kiinnostava sarja, jossa seurataan Walkerien perhe-elämää. Jos pitää Mullan alla -sarjasta (Six Feet Under), pitää tästäkin. Molemmissa on sitä jotakin. mitä paitsi minä yleensä tunnen jääväni amerikkalaisten sarjojen osalta. Mukana mm. loistava, uskomaton Sally Field perheen äitinä ja yhtenä tyttäristä on Calista Flockhart.
maanantai 18. toukokuuta 2009
sunnuntai 17. toukokuuta 2009
MARILYN MONROE OLI ENEMMÄN
Katsoin eilen ennen Sopeutumattomia tulleen dokumentin ko. filmin teosta. Haluan nyt kumittaa eräät väärämieliset mielipiteet sieltä pois ja siksi annan teille uusinnan Marilynin yhdestä elämänkerrasta tehdystä arvostelustani. Lukekaa, sisäistäkää ja lukekaa rivien välit, mutta ennenkaikkea lukekaa itse kirja!
Marilyn oli enemmän kuin mitä on annettu ymmärtää. Hänen ympärillään pyöri miesten maailma, jossa hänet haluttiin pitää matalana ja miesten halujen tyydyttäjänä. Häntä moittivat naiset sen sijaan taisivat olla kateellisia ja katkeria sillä Marilyn oli tahtomattaan kaikkien märkä uni: herrojen ja narrien, homojen ja lesbojen, heteroiden ja biseksuaalien. Oikeasti hän oli paljon enemmän. Vain harva, mutta sitäkin ylistävämpi kiitos ja ylistys hänestä on läpäissyt muurin, joka hänen ympärilleen oli rakennettu. Kuka tietää, että hän oli huippumalli! Kuka tietää, että hän oli luotu kameralle, kamera rakasti häntä! Kuka tietää, että hän yritti aloittaa teatterialan opinnot, mutta 'ystävät' ympärillä ehkäisivät nämä pyrkimykset! Kuka tietää, mitä hän oli kokenut lapsena! Kuka tietää, että hän oli todella lahjakas näyttelijä, jolle tarjottiin keskinkertaisia rooleja! Hän oli älykäs, lahjakas, herkkä, kaunis...Jumalatar vailla vertaa!
Marilyn oli enemmän kuin mitä on annettu ymmärtää. Hänen ympärillään pyöri miesten maailma, jossa hänet haluttiin pitää matalana ja miesten halujen tyydyttäjänä. Häntä moittivat naiset sen sijaan taisivat olla kateellisia ja katkeria sillä Marilyn oli tahtomattaan kaikkien märkä uni: herrojen ja narrien, homojen ja lesbojen, heteroiden ja biseksuaalien. Oikeasti hän oli paljon enemmän. Vain harva, mutta sitäkin ylistävämpi kiitos ja ylistys hänestä on läpäissyt muurin, joka hänen ympärilleen oli rakennettu. Kuka tietää, että hän oli huippumalli! Kuka tietää, että hän oli luotu kameralle, kamera rakasti häntä! Kuka tietää, että hän yritti aloittaa teatterialan opinnot, mutta 'ystävät' ympärillä ehkäisivät nämä pyrkimykset! Kuka tietää, mitä hän oli kokenut lapsena! Kuka tietää, että hän oli todella lahjakas näyttelijä, jolle tarjottiin keskinkertaisia rooleja! Hän oli älykäs, lahjakas, herkkä, kaunis...Jumalatar vailla vertaa!
lauantai 16. toukokuuta 2009
perjantai 15. toukokuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)