Palaamme
Sinisaloon, jossa hyvästelimme Virve-metsänhaltijattaren ja Miihkali-haltijan
tarinassa Lapsen oma petokirja. Nyt on helmikuun aamu, vuoden kylmin aika, kun
saamme lastenkirjailija, biologi Suvi Vehmasen kertomuksessa Lapsen oma
talvikirja (Minerva 2012) kohdata Virven ja Miihkalin päivänä, jolloin heille
syntyy tyttövauva. Vauva on tietysti maailman suloisin, hiukset läikehtivät
lumikvartsia ja kuparia, iho on maidonvalkoinen. Tyttö kuin lunta saa nimensä
iloisesti kilisevistä linnuista, pulmusista:
Puhdas on
pulmonen lumella,
puhtahampi
puolellasi.
Valkea
merellä vaahto,
valkeampi
vallassasi.
Sorea
merellä sorsa,
soreampi
suojassasi.
Kalevala
-
l Näin alkaa Lapsen oma talvikirja, jota kuljettavat Suvi Vehmasen teksti sekä Laila
Nevakiven mukavasti vanhahtavat kuvat. Pulmun mukana saamme värjätä lankoja,
mutta ennen kaikkea tutustua siihen, miten kasvit ja metsän eläimet sopeutuvat
talveen. Pulmu kirjoittaa muistivihkoonsa, että:
Eläimet
keräävät talvivarastoja. Närhi käy noukkimassa pähkinöitä pihalta ja piilottaa
ne metsän koloihin. Oravakin ahkeroi. Laskin, että se teki tänään kaksikymmentä
käpykätköä! Yksi kerrallaan se kävi kaivamassa ne piiloon metsän sammalikkoon.
Meillä
kotona äiti ja isä tilkitsivät tuvan seinät seinäsammalella. Lempi-lampaan
villasta saamme lämpimiä vanttuita ja töppösiä. Kellarissa on paljon ruokaa
talveksi. Tänään keräsin kopallisen puolukoita, ja sain itse survoa ne
soseeksi.
Mukavasti
lukija saa Pulmun mukana tutustua siilin talvipesän etsintään, oppii erilaisia kasveja,
outoja karvaturilaita, joista yhden nimi on isosiilikkään toukka, nähdään
mäyräklaanin vetäytyvän talviunille ja monen, monen muun metsäneläimen. Pulmun
vihko kertoo: Milloin talvi alkaa?, Tuulikin talviset taikasienet ja Lumipeiton
alla lämpimässä. Karhuemo Susu saa poikaset talvipesään ja harsokorento näyttää
miten se selviää lepakoista. Noitasuunnistuksen Suomen-mestari vuodelta 1555,
Tuulikki-noita törmää koivuntuulipesään ja eräänä päivänä ilma on täynnä
pienten tiukukellojen helinää, kun tilhet pyrähtävät pihapihlajiin. Jouluna
ikkunasta kurkkivat meille tutut Ylli-peikko ja Hermanni talven matkan
jatkuessa.
Kirja on
yllättävän paljon tietoa sisältävä, sillä taas tässäkin tuli asioita, joista en
ollut kuullutkaan, vaikka olen aina ollut luontoharrastaja. Mikä on
keltahytykkä, sorkkasieni, sormipaisukarve tai kiehinen? Ja minä päivänä alkaa
talvi? Millä elää metsäpäästäinen talven yli? Montako kuoretta syö mademorsio Lotta
aamupalaksi? Ja kuka on kuullut Räpylä-Niirasesta? Pulmu hiihtää ja vaeltaa
metsässä, kuulee kuiskivan kuusen kertovan talven salaisuuden, istuu nuotiolla
Ylli-peikon kanssa Lumovirran mustan veden heijastaessa revontulia yömusiikkina helmipöllön puputus, päivän ilona tilhien tiukuset...
Pienen
luonnontutkijan innoitusta lisää takuulla kirjan lopun tarjoama talven
viikkokalenteri, jossa yhdistyvät vanhojen suomalaisten riimukalentereiden
piirteet suullisena säilyneeseen kansanperinteeseen. Kalenterissa jokaisella
talviviikolla on luontoon liittyvä teema ja siitä kertova tunnuskuva. Lapsi voi
merkitä tyhjille riveille omia havaintojaan talven tulemisesta ja sen
tapahtumista. On oravaviikkoa, lehdenlähtöviikkoa, kirsiviikkoa, tähtiviikkoa,
kuraviikkoa…
Kirja täynnä
talven taikaa, satua, tietoa ja lumen valoa!
*****
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Maria
*****
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Maria