Lapsen oma talvikirja

Palaamme Sinisaloon, jossa hyvästelimme Virve-metsänhaltijattaren ja Miihkali-haltijan tarinassa Lapsen oma petokirja. Nyt on helmikuun aamu, vuoden kylmin aika, kun saamme lastenkirjailija, biologi Suvi Vehmasen kertomuksessa Lapsen oma talvikirja (Minerva 2012) kohdata Virven ja Miihkalin päivänä, jolloin heille syntyy tyttövauva. Vauva on tietysti maailman suloisin, hiukset läikehtivät lumikvartsia ja kuparia, iho on maidonvalkoinen. Tyttö kuin lunta saa nimensä iloisesti kilisevistä linnuista, pulmusista:

Puhdas on pulmonen lumella,

puhtahampi puolellasi.

Valkea merellä vaahto,

valkeampi vallassasi.

Sorea merellä sorsa,

soreampi suojassasi.

Kalevala

-         

 l    Näin alkaa Lapsen oma talvikirja, jota kuljettavat Suvi Vehmasen teksti sekä Laila Nevakiven mukavasti vanhahtavat kuvat. Pulmun mukana saamme värjätä lankoja, mutta ennen kaikkea tutustua siihen, miten kasvit ja metsän eläimet sopeutuvat talveen. Pulmu kirjoittaa muistivihkoonsa, että:

Eläimet keräävät talvivarastoja. Närhi käy noukkimassa pähkinöitä pihalta ja piilottaa ne metsän koloihin. Oravakin ahkeroi. Laskin, että se teki tänään kaksikymmentä käpykätköä! Yksi kerrallaan se kävi kaivamassa ne piiloon metsän sammalikkoon.

Meillä kotona äiti ja isä tilkitsivät tuvan seinät seinäsammalella. Lempi-lampaan villasta saamme lämpimiä vanttuita ja töppösiä. Kellarissa on paljon ruokaa talveksi. Tänään keräsin kopallisen puolukoita, ja sain itse survoa ne soseeksi.

Mukavasti lukija saa Pulmun mukana tutustua siilin talvipesän etsintään, oppii erilaisia kasveja, outoja karvaturilaita, joista yhden nimi on isosiilikkään toukka, nähdään mäyräklaanin vetäytyvän talviunille ja monen, monen muun metsäneläimen. Pulmun vihko kertoo: Milloin talvi alkaa?, Tuulikin talviset taikasienet ja Lumipeiton alla lämpimässä. Karhuemo Susu saa poikaset talvipesään ja harsokorento näyttää miten se selviää lepakoista. Noitasuunnistuksen Suomen-mestari vuodelta 1555, Tuulikki-noita törmää koivuntuulipesään ja eräänä päivänä ilma on täynnä pienten tiukukellojen helinää, kun tilhet pyrähtävät pihapihlajiin. Jouluna ikkunasta kurkkivat meille tutut Ylli-peikko ja Hermanni talven matkan jatkuessa.

Kirja on yllättävän paljon tietoa sisältävä, sillä taas tässäkin tuli asioita, joista en ollut kuullutkaan, vaikka olen aina ollut luontoharrastaja. Mikä on keltahytykkä, sorkkasieni, sormipaisukarve tai kiehinen? Ja minä päivänä alkaa talvi? Millä elää metsäpäästäinen talven yli? Montako kuoretta syö mademorsio Lotta aamupalaksi? Ja kuka on kuullut Räpylä-Niirasesta? Pulmu hiihtää ja vaeltaa metsässä, kuulee kuiskivan kuusen kertovan talven salaisuuden, istuu nuotiolla Ylli-peikon kanssa Lumovirran mustan veden heijastaessa revontulia yömusiikkina helmipöllön puputus, päivän ilona tilhien tiukuset...

Pienen luonnontutkijan innoitusta lisää takuulla kirjan lopun tarjoama talven viikkokalenteri, jossa yhdistyvät vanhojen suomalaisten riimukalentereiden piirteet suullisena säilyneeseen kansanperinteeseen. Kalenterissa jokaisella talviviikolla on luontoon liittyvä teema ja siitä kertova tunnuskuva. Lapsi voi merkitä tyhjille riveille omia havaintojaan talven tulemisesta ja sen tapahtumista. On oravaviikkoa, lehdenlähtöviikkoa, kirsiviikkoa, tähtiviikkoa, kuraviikkoa…

Kirja täynnä talven taikaa, satua, tietoa ja lumen valoa!


*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Maria