Tämä ei ole kritiikki. Tämä ei ole edes arvio. Tämä on
tunnetila, jonka koin sen jälkeen, kun tänään puolenpäivän aikaan avasin postin
ja sain käteeni
Katja Jalkasen ja
Hanna Pudaksen kirjan
Rivien välissä (Avain
2013). Luin puoleen väliin, kävin uimassa ja luin loput. Luin sen, mitä olin
elänyt helmikuisesta ystävänpäivästä 2009, päivästä, jolloin annoin pikkusormen
Leena Lumi –kirjablogille ja se veikin koko käden ja vähän vielä enemmänkin…Runsas
neljä vuotta kirjablogistaniaa, josta
Katjan ja
Hannan kirja kertoo, saa jo
menneen maailman nostalgiset tuulet väräjämään.
Koska olen itse niin syvällä tässä kaikessa, minut voisi
jäävätä, mutta en suostu. Haluan sanoa, miltä tuntuu lukea siitä kahden ’kollegan’
kertomana, mitä itse muistan, mitä haluan painottaa, mitä tunnelmaa välittää,
ottaen huomioon, että jokainen bloggaaja valitsee oman linjansa kuten itse
haluaa.
Rivien välissä on minusta kiitettävän kattava kertomus
kirjabloggaamisesta. Kattavuutta hieman himmentää se, että kirjasta puuttuu täysin
Suomen suosituimmaksi kirjablogiksi valittu blogi ja lausunnot bloggaajalta, joka oli Rivien välissä ilmestyessä pitänyt menestysblogia jo viisi vuotta. Tällaista tapahtuu...Meillä on monenlaisia haasteita,
on jo traditioksi tulleet
Blogistanian Finlandia, Globalia ja
Kuopus. On
vastavuoroisuutta. On lukujumia, jonka parhaiten ymmärtää vain toinen kirjabloggaaja.
On pohdintaa bloginimistä, blogien ulkoasusta ja internetin ’vapaudesta’, joka
tietty asettaa myös
käytösvastuuta. Se mikä kirjoista kirjoitetaan lehteen, on
jo huomenna palanut pesän sytykkeinä, mutta se mitä kirjabloggaaja kirjoittaa
blogiinsa elää niin kauan kuin nettimaailma on. Minulla jopa tuplakovalevyvarmennus!
Kirja jakaantuu Johdanto, Katse menneeseen - Bloggaamisen
historiaa, Blogit Suomessa, Bloggaajat ryhmäkuvassa, Blogien nimet ja ulkoasut,
Kirjastosta popfestivaaleille – kirjablogien sisältö, Kirjallisuuden
yhteisöllinen kenttä, Blogitempaukset ja Katse kohti tulevaa. Nyt kun
kirjablogit jälleen kerran ovat olleet suuren kuohunnan kohteena eri medioissa,
voin suositella tätä kirjaa kaikille, jotka arvailevat ’mitä ihmettä ne
kirjabloggaajat oikein ovat?’ Suosittelen kirjaa myös kirjabloggaajaksi
aikovalle aloittelijalle, sillä kokemuksesta voin kertoa, että osa tämän kirjan
sisällöstä säästää iskemästä päätänsä seinään, kuten itse piti tehdä, kun ei
aloittaessa edes tiennyt, mikä on kirjablogi.
Nyt on pidetty hirveää meuhkaa mm. siitä, mistä
kirjabloggaajat saavat kirjansa ja ovatko he kustantajien mainostajia, jos
saavat arvostelukappaleita, kuten monet kirjabloggaajat saavat, sen lisäksi,
että he, kuten ainakin minä, vielä ostan kirjoja ja käytän kirjastoa. Tästä
Rivien välissä näin:
Arvostelukappaleasiat kiinnostavat bloggaajien lisäksi myös
blogien lukijoita ja muita median edustajia. Lehtien, radion ja television
kirjallisuuskritiikkeihin ja juttuihin toimittajat pyytävät kustantamoilta
arvostelukappaleita, eikä heidän yleensä tarvitse mainita, mistä kirja on
saatu. Lukijan ja kirjallisuuskeskusteluja kuuntelevan oletetaan ymmärtävän,
että käsiteltävät teokset ovat arvostelukappaleita.
Minä olen itse katsonut, että kirjabloggaaja on kuin mikä tahansa media, jossa hänen ei tarvitse jokaisen kirjan itselleen
ilmaantumista selitellä. Enkä ole ikinä odottanut sitä muilta bloggaajilta.
Muistan toimituksen ajoilta vuosi kirves ja kivi, että oli aivan normaalia
saada arvostelukappaleita ja niiden saaminen ei mitenkään sitonut kirjasta kirjoittavan
toimittajan mieltä. Itse olen yleensä vuoden lopussa kiittänyt niin lukijoitani kuin myös kustantajia, joilta olen arvostelukappaleita saanut. Se riittää.
Kun on niin useasti
saanut lukea, miten blogit kehuvat kirjoja, annetaanpa Rivien välissä
esiintyvän
Sannan blogista
Luettua tiivistää tämä asia:
Osa lukemistani (uutuus)kirjoista on kustantamoilta saatuja
arvostelukappaleita. Osa arvostelukappaleista on itse oman kiinnostukseni
mukaan pyytämällä saatu, osa kustantamojen omasta aloitteesta lähettämiä.
Pyydän arvostelukappaleita kirjoista, joista olen etukäteen kiinnostunut, ja
tunnen oman kirjamakuni varsin hyvin. Sen vuoksi arvioin harvoin minkään kirjan
todella huonoksi, sillä enhän minä kirjastostakaan lainaa kirjoja, joiden aihe
ei minua kiinnosta. Kirjan alkuperä ei vaikuta arviooni suuntaan tai toiseen.
Täysin samaa mieltä Sannan kanssa! Ja tähän lisään vielä sen
hokemani, että ’elämä on liian lyhyt huonoille kirjoille’ ja se mikä on sitten
huono tai hyvä kirja on täysin subjektiivinen kokemus. Kaikki arvostelu on yhtä
subjektiivista, eikä toinen ole sen parempi kuin toinenkaan, mutta ei myöskään
huonompi: Kaikki riippuu mistä katsoo ja mikä on oma mieltymys.
Miten tullaan kirjabloggaajaksi nosti Katjan ja Hannan kirjasta esiin minusta
niin sopivan termin:
yksinäinen yhteisöllisyys. Laitan toiseksi vielä intohimon
kirjoihin ja kolmas voisi olla ’se pieni inhimillinen tekijä, jota voimme
kutsua vaikka sattumaksi.’ Minä ainakin tarvitsen luolanainenaikaani eli en
jaksa olla koko aikaa sosiaalinen. Kirjoittaminen yksin sopii hyvin. Toisaalta
kun olin juuri ottanut yliopistoon yhteyttä ja tilannut listan kirjoista, jotka
piti lukea kirjallisuuden pääsykokeisiin, tuli ystävänpäivä ja R. halusi
yllättää minut aineettomalla lahjalla: Hän oli avannut minulle blogin! Minä
siihen, että 'ikinä en moiseen mitään kirjoita', mutta kun puoliyö oli mennyt
taisi siellä olla jo vaikka mitä. Muistaisin, että ensimmäinen kirjani olisi
ollut
Amin Maaloufin Samarkand, mutta en voi enää olla ihan varma, sillä olen ’siivomassa’
ensimmäistä vuottani. Seuraavaksi tapahtui
Kustannusherra. Oli sellainen
lumisohjopäivä, joka ei ole minusta oikea lumipäivä, vaan loskaa. Tulin
bussilla kaupungista kotiin ja viereeni istahti puhelias mies, josta kävi ilmi,
että hän on Kustannusherra. Miksi hän istui siinä autossa, joka kulki tänne
saarten periferiaan on privaattia, mutta meillä tuli puhe kirjablogistani ja
siitä alkoivat yhteydet kustantajiini.
Eli ihan sattumasta tämä seikka kiinni, sillä muista kirjablogeista täysin
tietämättömänä vain ostin ja lainasin kirjoja ja suolsin niistä tekstiä. Olen
niin halunnut, että nuoret innokkaat, kirjoja rakastavat saisivat
mahdollisuuden myös arvostelukappaleisiin ja muutenkin mainontaa blogeissa,
että olen itse nostanut nuoria bloggaajia esille ja yhdestä otin itselleni
kirjallisen kummitytön, jolle avasin kustannusyhteydet. Haluan jakaa paljostani
ja suosittelen tätä muillekin kirjablogikonkareille! Oma kummityttöni on
Annika K blogista
Rakkaudesta kirjoihin, joten hän on tavallaan varattu, mutta kyllä innokkaita nuoria kirjahulluja riittää;)
Tiedän, että olen kirjoittamassa nyt liian pitkää juttua,
mutta puhun siitä, mitä sydän on täynnä eli kirjoista ja tietenkin myös niiden
kirjoittajista, rakkaista kirjailijoistamme. Rivien välissä –kirjassa on
pariinkin otteeseen päässyt ääneen
Joonas Konstig, jonka kirja
Totuus naisista,
nousi tämän kevään aikana yhdeksi blogisuosikiksi. Ja tämä on se, jota en voi olla
siteeraamatta:
Uutta romaaniani eivät ammattikriitikot ole lukeneet yhtään
sen paremmin kuin kirjabloggaajat. Oikeastaan kokemukseni on, että
leipäkriitikot tuntuvat keskimäärin lukeneen kirjan kiireisimmin,
ylimalkaisemmin ja ylimielisemmin kuin bloggaajat. He ovat haksahtaneet
useammin asiavirheisiin, juonipaljastuksiin ja hassuihin ylitulkintoihin kuin
bloggaajat. Lisäksi on tärkeä ymmärtää, että leipäkriitikot ovat
mieltymyksissään aivan yhtä subjektiivisia ja tunteellisia kuin lukijatkin.
Varmaan vielä enemmänkin, koska he ovat keskimäärin idealistisempia. Mutta
kriitikot eivät yleensä myönnä sitä – ja suuren yleisön silmissä he puhuvat yhä
objektiivisen totuuden äänellä, koska he ovat vanhan autoritaarisen, virallisen
totuuden yhteiskunnan jäänteitä. He ovat kuninkaan neuvonantajia, mutta elämme
demokratiassa.
Ja tähän on pakko lisätä bloggaajien rehellisyys: Heillä on
kanttia sanoa lukemastaan kirjasta, vaikka ’en ymmärtänyt siitä paljoakaan’.
Tulihan minullekin
Hautalan Unikoira pyytämättä ja ajattelin, että ei yhtään ’mun
juttu’, mutta niin vain kirja vei mennessään ja pystyin siitä jopa
kirjoittamaan, mitä olin mieltä, mutta pakko oli myöntää, että
’ehkä osa pyyhki
yli’.
Kirjablogi
Jäljen ääni on onnistunut järkyttämään minua
usein – ihan hyvällä tavalla. Aluksi luin vuoden ajan blogin nimen, että
Järjen
ääni ja minä kun niin kaipasin tähän herraan myös tunnetta…No, sitten
tilapäinen lukihäiriö poistui ja on hänestä löytynyt sitä tunnettakin, mutta
että ymmärrätte, miten hän on kuitenkin kuin Järjen ääni, niin tässä hänen
tiivistyksensä Rivien välin sivulta 70:
Kirja paljastaa lukijansa.
Tietysti luin tämän juuri nyt, kun olen kehua retostanut
Karin Slaughterin varsin kovaa trilleriä
Yli rajan...
Katja ja Hanna tuovat kattavassa kirjassaan esille myös sen,
että:
Bloggaajien kirjamaku eroaa osin valtaväestön lukutottumuksista,
jos Mitä Suomi lukee –listaan on uskominen.
Kaikkea kuitenkin luetaan. Ei ole mitenkään ihmeellistä, jos
sama bloggaaja lukee Haruki Murakamia, Marcel Proustia, Sophie Kinsellaa tai
Torey Haydenia.
Tästä saan nyt aasinsillan siihen, mikä minua järisytti
viimeksi aika kovastikin:
Katja Ketun Kätilö ei ollut edes Finlandia-ehdokkaana.
Blogit valitsivat sitten Kätilön
Blogistanian Finlandiaksi ja minusta se oli aivan huikeaa!
Haluaisin tässä tuoda esiin monia rakkaita blogeja, joita
Katja ja Hanna esittelevät kirjassaan, mutta olen nyt jo suoltanut liian pitkää
kirjoitusta ja vieläkin on jotain, mitä haluan teille kertoa:
Faktaa
Minä arvostan monia perinteisiä kirjakriitikoita ja siitä
kuin todistuksena olkoon kirjastoni timantti eli Saksan kirjallisuuden paavin
Marcel
Reich-Ranickin omaelämänkerta
Eurooppalainen Meitä kirjan rakastajia mahtuu
tänne maailmaan vaikka minkämoisia:
"Leben und leben lassen."
Tunteella
Kun aloitin kirjabloggaamisen kirjoitin ihan tyytyväisenä
vaikka alkuun kukaan ei kommentoinut mihinkään. Sitten yhtenä iltana, 17. marraskuuta 2009, törmäsin
Lumiomenan juttuun
Muutto:Kiitos ja kumarrus, jossa hän oli
lopettamassa mitä mainioimman nimen omaavaa blogiaan. Minun oli pakko puuttua
historian kulkuun! Ikinä ennen en ollut osannut mitään kuvalupia mistään
pyytää, nyt se on aikaavievintä elämässäni, ja otin yhteyttä kuuluisaan
valokuvaajaan
Jeff Curtoon saadakseni luvan hänen valokuvaansa lumisesta omenasta.
Sain luvan ja julkaisin 7.12.2009
Snowapple etc.
Samana päivänä Katja
(Lumiomena), julkaisi
Jatkoaikeita ja torstaina hän julkaisi jo
Lavastettu Lumiomena, jossa kävi selväksi: "Siksi olen Lumiomena."
Ja vuonna 2011 kirjamessuilla Helsingissä tapahtui myös se,
että vastaani tuli minut heti tunnistava kirjablogiystävä,
Valkoinen Kirahvi.
Menimme istumaan tunneiksi kahvilaan ja samaan pöytään istui sitten myös
kirjailija
Marja-Leena Virtanen, joka erään toisen kirjailijan ohella on nyt
minun ’isosiskoni’. Ne tunnit taisivat
luoda ikisiteen.