Camilla Läckberg: Enkelintekijä

He olivat ihan samanlaisia kuin lapsina. Leon huomasi sen nyt selvästi. Heidän kehityksensä oli pysähtynyt. He olivat jämähtäneet muistoihinsa. Heihin verrattuna hän tiesi olleensa onnekas. Hän katsoi edessään istuvia miehiä ja näki heidät mielessään nuorina poikina. Ja niin oudolta kuin se kenties vaikuttikin, hän tunsi rakkautta heitä kaikkia kohtaa. He olivat aikoinaan kokeneet yhdessä jotain, mikä oli muuttanut heitä ja muokannut heidän elämäänsä ja heitä yhdisti toisiinsa niin vahva side, ettei mikään voisi koskaan katkaista sitä. Hän oli aina tiennyt palaavansa tänne, tiennyt että tämä koittaisi joskus, mutta ei ollut uskonut, että Ia seisoisi silloin hänen rinnallaan. Ian rohkeus yllätti hänet. Ehkä hän oli tietoisesti väheksynyt Iaa, jotta ei tuntisi syyllisyyttä Ian tekemän uhrauksen takia, sillä uhraus oli suurempi kuin kenenkään muun. 

Camilla Läckbergin uusin jännitysromaani Enkelintekijä (Änglamakerskan, Gummerus 2013, suomennos Outi Menna)  vie meidät jällen Fjällbackan kylään ja myös Valön saarelle, jonne Rune Elvander oli aikanaan perustanut rikkaiden perheiden pojille sisäoppilaitoksen. Rune oli jo ikäleski ja kolmen lapsen isä, kun hän avioitui nuoren Inezin kanssa ja sai vielä tyttären Ebban. Inezin äiti taas oli Laura, joka naimakaupan järjesti vastoin tyttärensä tahtoa, jota hän piti omassa hallussaan. Laura puolestaan oli käynyt kovimman elämän koulun ikinä, sillä hänen äitinsä oli Dagmar, joka…

Vuonna 1974 Elvanderin perhe asettuu pääsiäisaterialle. Sisäoppilaitoksen pojat ovat viittä lukuun ottamatta lähteneet pääsiäislomille kotiinsa. Näitä viittä ei kutsuta pöytään, sillä Runella on ehdottomat säännöt, että perhe ei saa olla yhteydessä hänen oppilaisiinsa. Pojat, Leon Kreutz, Sebastian Månsson, John Holm, Percy von Bahrn ja Josef Meyr ovatkin lähteneet kalaan. Nuoret, laihat pojat, joiden kotitaustat eivät voisi erilaisemmat olla paitsi, että heistä neljän vanhemmat olivat raharikkaita ja Josefilla taas oli elämää suurempi unelma. Jossain vaiheessa pääsiäispäivää poliisi saa nimettömän puhelun, jossa kehotetaan käymään Valön saarella. Kun poliisi saapuu paikalle, talosta löytyy pääsiäisateria, joka on jäänyt kesken ja itkevä, harhaileva pikkulapsi, Ebba. Ja näin alkaa tarina, joka vie Fjällbackaan aina 1908-luvulta ja sieltä ’70 luvun kautta nykypäivään.

Enkelintekijässä on paljon Läckbergille tuttuja elementtejä kuten meri, sisäkkäiskerronta, yhteiskunnallista särmää vailla paatosta, henkilöitä, joihin voi helposti samaistua sekä tietysti niitä, joihin ei voi, mutta joita silti ymmärtää. Mietin mikä Läckbergin tekstissä vaikuttaa jännityskuvion lisäksi ja se on ehdottomasti tunteisiin vetoavuus. Hyvin isosti se tuli esille jo Merenneidossa ja jatkui Majakanvartijassa, jossa Läckberg osoitti myös kykynsä kirjoittaa siitä toiseudesta, joka ei ole nähtävissä, ei järjellä tajuttavissa. Merenneitoa olen pitänyt kaikki varhemmatkin Camillan kirjat luettuni hänen parhaana työnään, mutta nyt ollaan siinä ja siinä, että Enkelintekijä on hänen parhaansa…Siinä missä moitin Majakanvartijaa liiasta rönsyilystä ja ylisuuresta henkilömäärästä muuten sinänsä upeassa tarinassa, kehun nyt sitä, miten Enkelintekijässä sisäkkäistarinat pysyvät kasassa ja lukija ei hetkeksikään kadota tarinoiden polkuja, joita pitkin kulkee kohti ratkaisua, jossa kaikki polut yhtyvät.

Fjällbacka 1912

Dagmar oli viety noita-akan luokse sen jälkeen kun poliisit olivat vieneet äidin ja isän. Kukaan ei halunnut olla missään tekemisissä heidän perheensä kanssa. Enkelintekijä Fjällbackasta – sillä nimellä äitiä oli kutsuttu siitä päivästä saakka, jolloin pienten lasten luurangot oli löydetty. Ja äidistä oli tehty laulujakin. Lapsenmurhaajasta, joka oli hukuttanut vauvat pesusoikkoon, ja miehestä, joka oli auttanut hautaamaan ruumiit kellariin. Dagmar osasi laulujen sanat ulkoa, sillä noita-akan räkänokkaipanat lauloivat niitä hänelle aina kun vain voivat.

Kuten Majakanvartijassa Annie palaa perheensä kauan tyhjillään olleeseen taloon, niin myös Ebba miehensä Mårtenin kanssa palaa Valön saarelle, biologisten, kadonneiden vanhempiensa taloon. Ebba on täysin tietämätön sukujuuristaan, isovanhemmistaan, miltei kaikesta, eikä tietenkään muista omia vanhempiaan, vaan vain omat hyvät, kasvattivanhempansa. Ebba ja Mårten pakenevat suruista suurinta ja alkavat remontoida vanhaa taloa aloittaakseen Bed&Breakfast –yrityksen, mutta siinä ohella Ebba on jo jonkin aikaa valmistanut hopeisia enkelikaulakoruja, joista ensimmäinen on aina hänen kaulassaan.

Läckberg osaa kuljettaa poliisitutkintaa turhia vouhottamatta ja kaiken keskiössä on kirjailija-poliisipariskunta Erica Falck ja Patrik Hedström, joista epäuskottavin on joka paikkaan poliisitutkinnassa nenänsä työntävä Erica. Jokainen tajuaa, että tosielämässä rikospoliisin murhatutkintaan ei voisi ujuttautua valehteleva, utelias, poliisin puhelimia urkkiva ulkopuolinen. Hänestä on kuitenkin tehty hahmo, joka lopulta auttaa ratkaisevasti solmimaan asiayhteydet toisiinsa.  Täysin makuasia, pitääkö Ericasta vai ei, mutta onneksi kirjassa on paljon hyvin uskottavia henkilöitä, joihin suorastaan kiintyy. Eräs tällainen on Erican kovia kokenut sisko Anna, jossa on selvästi levottoman tuhkimon piirteitä.

Enkelintekijän yksi iso tarina on naissukupolviketju, joka alkaa Helga Svenssonista, enkelintekijästä ja Dagmarin äidistä, kulkee Dagmarin tyttären Lauran kautta Runen vaimoon Ineziin, Ebban biologiseen äitiin. Ja nyt on siis Ebba, joka on palannut sinne, mistä kaikki alkoi. Erittäin kiinnostavaa on olla eri aikojen, kovien kohtaloiden äitien ja tytärten mielissä, pään sisällä ja nähdä, miten menneisyytemme on meidän tulevaisuutemme niin hyvässä kuin pahassa. 

Ja onhan sitten vielä Ia, nainen, jonka rakkaus Leonia kohtaan ylittää kaikki rajat:

Hän vei käden kasvoilleen. Ne olivat sileät, ilmeettömät. Operaatioiden jälkeiset kivut palasivat hänen mieleensä saman tien. Koskaan Leon ei ollut istunut hänen vieressään ja pitänyt häntä kädestä, kun hän heräsi. Koskaan Leon ei ollut kotona hänen tukenaan. Toipuminen oli ollut äärettömän hidasta. Nykyään hän ei enää tunnistanut itseään, kun hän katsoi peiliin. Hänellä oli vieraan naisen kasvot. Mutta hänen ei tarvinnut enää pinnistellä. Maailmassa ei ollut vuoria, joille Leon voisi kiivetä, ei aavikoita, joiden läpi Leon voisi ajaa, ei naisia, joiden takia Leon voisi jättää hänet, Leon oli hänen, yksin hänen.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Sara  Mai  Sonja Norkku,  Booksy  Annika K ja Karoliina

*****

Dekkarit Leena Lumissa