sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Camilla Läckberg: Enkelintekijä

He olivat ihan samanlaisia kuin lapsina. Leon huomasi sen nyt selvästi. Heidän kehityksensä oli pysähtynyt. He olivat jämähtäneet muistoihinsa. Heihin verrattuna hän tiesi olleensa onnekas. Hän katsoi edessään istuvia miehiä ja näki heidät mielessään nuorina poikina. Ja niin oudolta kuin se kenties vaikuttikin, hän tunsi rakkautta heitä kaikkia kohtaa. He olivat aikoinaan kokeneet yhdessä jotain, mikä oli muuttanut heitä ja muokannut heidän elämäänsä ja heitä yhdisti toisiinsa niin vahva side, ettei mikään voisi koskaan katkaista sitä. Hän oli aina tiennyt palaavansa tänne, tiennyt että tämä koittaisi joskus, mutta ei ollut uskonut, että Ia seisoisi silloin hänen rinnallaan. Ian rohkeus yllätti hänet. Ehkä hän oli tietoisesti väheksynyt Iaa, jotta ei tuntisi syyllisyyttä Ian tekemän uhrauksen takia, sillä uhraus oli suurempi kuin kenenkään muun. 

Camilla Läckbergin uusin jännitysromaani Enkelintekijä (Änglamakerskan, Gummerus 2013, suomennos Outi Menna)  vie meidät jällen Fjällbackan kylään ja myös Valön saarelle, jonne Rune Elvander oli aikanaan perustanut rikkaiden perheiden pojille sisäoppilaitoksen. Rune oli jo ikäleski ja kolmen lapsen isä, kun hän avioitui nuoren Inezin kanssa ja sai vielä tyttären Ebban. Inezin äiti taas oli Laura, joka naimakaupan järjesti vastoin tyttärensä tahtoa, jota hän piti omassa hallussaan. Laura puolestaan oli käynyt kovimman elämän koulun ikinä, sillä hänen äitinsä oli Dagmar, joka…

Vuonna 1974 Elvanderin perhe asettuu pääsiäisaterialle. Sisäoppilaitoksen pojat ovat viittä lukuun ottamatta lähteneet pääsiäislomille kotiinsa. Näitä viittä ei kutsuta pöytään, sillä Runella on ehdottomat säännöt, että perhe ei saa olla yhteydessä hänen oppilaisiinsa. Pojat, Leon Kreutz, Sebastian Månsson, John Holm, Percy von Bahrn ja Josef Meyr ovatkin lähteneet kalaan. Nuoret, laihat pojat, joiden kotitaustat eivät voisi erilaisemmat olla paitsi, että heistä neljän vanhemmat olivat raharikkaita ja Josefilla taas oli elämää suurempi unelma. Jossain vaiheessa pääsiäispäivää poliisi saa nimettömän puhelun, jossa kehotetaan käymään Valön saarella. Kun poliisi saapuu paikalle, talosta löytyy pääsiäisateria, joka on jäänyt kesken ja itkevä, harhaileva pikkulapsi, Ebba. Ja näin alkaa tarina, joka vie Fjällbackaan aina 1908-luvulta ja sieltä ’70 luvun kautta nykypäivään.

Enkelintekijässä on paljon Läckbergille tuttuja elementtejä kuten meri, sisäkkäiskerronta, yhteiskunnallista särmää vailla paatosta, henkilöitä, joihin voi helposti samaistua sekä tietysti niitä, joihin ei voi, mutta joita silti ymmärtää. Mietin mikä Läckbergin tekstissä vaikuttaa jännityskuvion lisäksi ja se on ehdottomasti tunteisiin vetoavuus. Hyvin isosti se tuli esille jo Merenneidossa ja jatkui Majakanvartijassa, jossa Läckberg osoitti myös kykynsä kirjoittaa siitä toiseudesta, joka ei ole nähtävissä, ei järjellä tajuttavissa. Merenneitoa olen pitänyt kaikki varhemmatkin Camillan kirjat luettuni hänen parhaana työnään, mutta nyt ollaan siinä ja siinä, että Enkelintekijä on hänen parhaansa…Siinä missä moitin Majakanvartijaa liiasta rönsyilystä ja ylisuuresta henkilömäärästä muuten sinänsä upeassa tarinassa, kehun nyt sitä, miten Enkelintekijässä sisäkkäistarinat pysyvät kasassa ja lukija ei hetkeksikään kadota tarinoiden polkuja, joita pitkin kulkee kohti ratkaisua, jossa kaikki polut yhtyvät.

Fjällbacka 1912

Dagmar oli viety noita-akan luokse sen jälkeen kun poliisit olivat vieneet äidin ja isän. Kukaan ei halunnut olla missään tekemisissä heidän perheensä kanssa. Enkelintekijä Fjällbackasta – sillä nimellä äitiä oli kutsuttu siitä päivästä saakka, jolloin pienten lasten luurangot oli löydetty. Ja äidistä oli tehty laulujakin. Lapsenmurhaajasta, joka oli hukuttanut vauvat pesusoikkoon, ja miehestä, joka oli auttanut hautaamaan ruumiit kellariin. Dagmar osasi laulujen sanat ulkoa, sillä noita-akan räkänokkaipanat lauloivat niitä hänelle aina kun vain voivat.

Kuten Majakanvartijassa Annie palaa perheensä kauan tyhjillään olleeseen taloon, niin myös Ebba miehensä Mårtenin kanssa palaa Valön saarelle, biologisten, kadonneiden vanhempiensa taloon. Ebba on täysin tietämätön sukujuuristaan, isovanhemmistaan, miltei kaikesta, eikä tietenkään muista omia vanhempiaan, vaan vain omat hyvät, kasvattivanhempansa. Ebba ja Mårten pakenevat suruista suurinta ja alkavat remontoida vanhaa taloa aloittaakseen Bed&Breakfast –yrityksen, mutta siinä ohella Ebba on jo jonkin aikaa valmistanut hopeisia enkelikaulakoruja, joista ensimmäinen on aina hänen kaulassaan.

Läckberg osaa kuljettaa poliisitutkintaa turhia vouhottamatta ja kaiken keskiössä on kirjailija-poliisipariskunta Erica Falck ja Patrik Hedström, joista epäuskottavin on joka paikkaan poliisitutkinnassa nenänsä työntävä Erica. Jokainen tajuaa, että tosielämässä rikospoliisin murhatutkintaan ei voisi ujuttautua valehteleva, utelias, poliisin puhelimia urkkiva ulkopuolinen. Hänestä on kuitenkin tehty hahmo, joka lopulta auttaa ratkaisevasti solmimaan asiayhteydet toisiinsa.  Täysin makuasia, pitääkö Ericasta vai ei, mutta onneksi kirjassa on paljon hyvin uskottavia henkilöitä, joihin suorastaan kiintyy. Eräs tällainen on Erican kovia kokenut sisko Anna, jossa on selvästi levottoman tuhkimon piirteitä.

Enkelintekijän yksi iso tarina on naissukupolviketju, joka alkaa Helga Svenssonista, enkelintekijästä ja Dagmarin äidistä, kulkee Dagmarin tyttären Lauran kautta Runen vaimoon Ineziin, Ebban biologiseen äitiin. Ja nyt on siis Ebba, joka on palannut sinne, mistä kaikki alkoi. Erittäin kiinnostavaa on olla eri aikojen, kovien kohtaloiden äitien ja tytärten mielissä, pään sisällä ja nähdä, miten menneisyytemme on meidän tulevaisuutemme niin hyvässä kuin pahassa. 

Ja onhan sitten vielä Ia, nainen, jonka rakkaus Leonia kohtaan ylittää kaikki rajat:

Hän vei käden kasvoilleen. Ne olivat sileät, ilmeettömät. Operaatioiden jälkeiset kivut palasivat hänen mieleensä saman tien. Koskaan Leon ei ollut istunut hänen vieressään ja pitänyt häntä kädestä, kun hän heräsi. Koskaan Leon ei ollut kotona hänen tukenaan. Toipuminen oli ollut äärettömän hidasta. Nykyään hän ei enää tunnistanut itseään, kun hän katsoi peiliin. Hänellä oli vieraan naisen kasvot. Mutta hänen ei tarvinnut enää pinnistellä. Maailmassa ei ollut vuoria, joille Leon voisi kiivetä, ei aavikoita, joiden läpi Leon voisi ajaa, ei naisia, joiden takia Leon voisi jättää hänet, Leon oli hänen, yksin hänen.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Sara  Mai  Sonja Norkku,  Booksy  Annika K ja Karoliina

*****


35 kommenttia:

  1. Taas sama asjoitus, eli kirja on mulla jo pöydällä jonossa ;) Mukavaa pyhänjatkoa, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, telepatiaa;) Et tule pettymään.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Tämä odottaa lukemista Nookissani, mutta ensin luen Oppipojan :) Ja muutenkin säästän tämän varmaan lomalle, kun e-kirjaa on kätevämpi viedä matkalle kuin varsinaisia kirjoja. Mutta olen jo sen verran Läckberg-fani, etten tiedä, voinko enää edes pettyä, Merenneitoa on vaikea ylittää, mutta ei kaikkien kirjojen huippuja tarvitse ollakaan, tasaisen laadukas riittää minulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, Oppipoika onkin 'kuumaa kamaa' ja Sebastian on niin...niin...en sanoutksi saa;) En ole ikinä uskonut kahden kirjailijan kirjoihin, mutta nyt sain opetuksen, että sekin voi toimia.

      Minä vertasin nyt vain Läckbergiä häneen itseensä, mikä oikein onkin, sillä hän on niin omaääninen tarinan iskijä, mutta yleensä kyllä kirjoittaa ylärekisterissä. Läckberg on näin ollen tasaisen laadukas, mutta jos on lukenut jo Kivenhakkaajan ja Saarnaajan, näkee pieniä vivahdeeroja, tosin nekin ovat useimmiten vain makukysymyksiä, kuten se, että Erica paikoin ärsyttää minua;)

      Mereneito tuli niin iholle, niin iholle...No, se sanon ainakin, että tämä on parempi kuin Majakanvartija. Takuulla huomaat sen kirjan rekenteesta, sillä tätä kirjaa oli miellyttävä lukea eikä tarvinnut pinnistellä että kuka kukin on, kun tapahtui aikahyppelyitä. Sinulla on hienoja lukuhetkiä odottamassa.

      Poista
  3. Läckberg kuuluu ehdottomasti tämän kesän lukemistooni. Mulla on dekkarikesä meneillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, tämä onkin hyvin sopiva kesädekkariksi. Minä luin nyt juhannuksena oikein nauttien. Huomasin hidastelevani, makustelevani, nauttivani...Sama täällä on ollut jo jonkin aikaa, mutta nyt taidan laittaa väliin muuta ja sitten ehkä taas dekkaria.

      Poista
  4. Nyt on tullut niin hurjasti hyviä jännäreitä, että ihan huimaa! Vielä muutama, sitten heinäkuussa tahti rauhoittuukin.

    Mulla on postaamatta Mitä he toisilleen tekevät. Olen torkkunut pari päivää, kunnon kesäflunssa päällä... Ehkä huomenna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, niinpä ja kun mietin loppuvuotta ja pitäisi sitten valita vuoden paras...nyt se tuntuu ihan mahdottomalta, kun niin moni on kuin kirjoittanut parhaansa. Tosin en ole vieläkään varma, että tämä menee Merenneidon ohi, mutta ehdottomasti päihittää Majakanvartijan - ainakin minulla.

      Toivottavasti pidit ja saan lukea tekstiä, josta voisin ymmärtää, miksi minä niin pidän siitä kirjasta;)

      Oijoi, et ole ottanut D-vitamiinia mun ohjeella;) Tsekkasin sen määrän muuten lekurilta ja se 50 MIKROgrammaa on ihan hyvä annos per vrk. Paranemisiin!

      Poista
  5. Kiitos mielenkiintoisesta dekkarin kuvauksesta! Ja kun tämä sinun mielestäsi kuuluu Läckbergin parhaimmistoon, tai ainakin melkein, niin pitäähän kirja lukea. Taidankin heti varata kirjastosta, tai sitten ostan ruotsikielisenä reissultani (ollaan lähdössä loppuviikosta viikoksi Ruotsiin).

    Hyvää keskikesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, ole hyvä. Ehdottomasti ainakin toiseksi paras. Jos joku edelleen ohittaa, niin sitten Merenenito, mutta annan asian vähän hautua...

      Suosittelen: Mukavia, suvisia lukuhetkiä saat tämän kanssa. Lukemisesta on lupa nauttia ja Enkelintekijä on jännittävä sekä nauttittava teos. Oi, sinulla ruotsi hallinnassa, minulla hyvä jos sisustuslehtiä ruotsiksi enää ymmärrän;) Mukavaa reissua!

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  6. oi tuo pitää varmaan ostaa, kun ei malta odottaa että saa kirjastosta ! kaikki aiemmat luettu , tykkään ihan hulluna ;)
    nyt oon lueskellu tai kahlannu peter jamesin dekkareita kesäloman ratoksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periferian riikka, osta ihmeessä: Tästä on iloa moneksi toviksi pitkitetyllä, hitaalla nautinolla. Ja kansikin on ihan kaunis. Et kadu.

      Minä pidän tosi paljon Peter Jamesin dekkareista!

      Poista
  7. Mielenkiintoinen aihe, ja kirja!
    Ehkäpä tämä kävelee jossain vastaan...
    Oikein hyvää sunnuntaita sinulle & Co, Leena-IhaNainen♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, minä suosittelen tätä sinulle isosti: Pidät takuulla!

      Kiitos samoin sinulle&co, Aili-IhaNainen♥♥

      Poista
  8. Pitäisiköhän minunkin varata tämä kirjastosta, vaikuttaa sellaiselle että lukisin sen. Hyvää kesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maireanna, suosittelen: Uskon, että pitäisit.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  9. Oi, tämän kanssa hurahti juhannus niin rattoisasti. Kansikin oli ajankohtaan sopiva. Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että tämä on melkein yhtä hyvä kuin Merenneito ja huomattavasti napakampi paketti kuin Majakanvartija. Ja tuo sukutarina - suorastaan kutkuttava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norkku, eikö vain! Parempaa juhannuslukemista saa etsiä.

      Ollaan siis samaa mieltä, millä kohtaa nuottiviivastoa Läckberg nyt kirjoittaa. Hiukan horjun, mutta kun Merenneidon Alice teki minuun lähtemättömän vaikutuksen...niin että...;)

      Poista
  10. Minulla on tämä varauksessa, uskollisesti aina nämä Läckbergit luen vaikka eivät ole aivan minun makuuni kuitenkaan. Toivottavasti tämä on parempi kuin edelliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky ja Minna, niin minäkin, yhtään ei voi väliin jättää, sillä muuten voi pudota vakihenkilöiden elämän kyydistä.

      Tämä on parempi kuin Majakanvartija, Kivenhakkaaja tai Saarnaaja, mutta suhde Mereneitoon minulla heittelee, kun se oli niin erityinen...Alice teki ikimuistoisen vaikutuksen.

      Poista
    2. Tämä oli ehdottomasti paras Läckberg ikinä!

      Poista
    3. Meni siis sinulla ohi Merenneidon...Täytyy miettiä. Tässä on kyllä hieno, pitkäkaartoinen juoni eikä mikään onnahda. Kunpa voisin sietää Ericaa;)

      Poista
  11. Odottelen vielä kirjaa kirjastosta, mutta kiitos plokkauksestasi. Minusta Jääprinsessa on paras Läckbergin kirja, joka koukutti minut lukemaan kaikki muutkin sarjan kirjat. Kirjoissa on kyllä toistoa ja kuten kerroin Majakanvartijasta, siinä oli paljon yhteistä Marklundin alkuajan kirjoihin. Kirja kyllä rönsyili kieltämättä.
    Minä tykkään Ericasta, sillä siten kirjasarja poikkeaa muista vastaavista dekkarisarjoista, kun pääosassa ei ole poliisi. Ericasta löydän yhteyden Neiti Marpleen, eli uteliaaseen joka paikkaan nenänsä työntävään naisihmiseen, mutta hyväluonteiseen ja ihmisrakkaaseen, toisista huolen pitävään ihmiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ole hyvä. Apua!, minä en muista Jääprinsessaa...kävin googlaamassa kannenkin, enkä muista sitä: Olisiko se jäänyt minulta väliin, jolloin en olisikaan lukenut kaikki Läckbergejä. Kaikki on mahdollista...

      Siis Majakanvartijassa paljon yhteistä MARKLUNDIN kirjoihin? Tarkoitat varmaan Läckbergin alkuajan kirjoihin, sillä Marklundan kirjoittaa aika kovaa kieltä ja tarinaa...Camilla kantaa, ainakin nykyään, mukana kovasti myös tunnetta...tai sitten minä olen muuttunut lukijana.

      Majakanvartijassa ärsytti, kun kirjailija ei koonnut itseään niin paljon että olisi koonnut kirjan kunnolla kasaan. Ei kovin lukijaystävällistä sinänsä hyvässä tarinassa.

      Minäkin pidän, että pääosassa voi olla muu kuin poliisi, mutta olen lukenut tähän ikään niin paljon dekkareita, että odotan tiettyä uskottavuutta kuitenkin ja Erica välillä keventää minun mielestäni tarinaa liikaakin. Mikä sopii neiti Marplelle, josta pidän paljon, ei välttämättä sovi nuorelle naiselle, jonka mies on rikospoliisi. Olen seurannut hyvin liki, mitä sopii murhia tutkivan poliisin rouvan rooliin ja mikä ei, siis livesti, mutta ehkä toiset pitävät, että yksi mutkat oikovat tyyppi saa olla mukana. Slaughterillakin on Angie, mutta hän ei ole hauska, vaan suorastaan vaarallinen vauhtiin pääsytään.

      En varsinaisesti odota trilleriltä ihmisrakkautta ja hyväluonteisuutta, vaan jotain ihan muuta, mutta nämähän ovat vain makukysymyksiä;) Onneksi tarina oli nyt koottu niin hyvin, että selvisin Ericasta ilman, että kirjan taso minulla siitä laski.

      Poista
    2. Kauheeta, mikä selostus mulla, mutta näitä aiheita on niin kiva pyöritellä...ja kiva kuulla, mikä asia jossakin kirjassa saa toisen tikittämään, kun se toista viilentää/etäännyttää. Paitsi, että edes Erica ei nyt onnistunut.

      Poista
    3. Majakanvartijassa kerrotaan mm. uhatuista naisista ja turvatalosta ja sen toiminnasta, joista Marklund kirjoitti Uhatut ja Turvapaikka-teoksissa. Läckbergin alkuajan kirjat ei kyllä muistuta Marklundia ollenkaan. Tämä turvatalotoiminta oli vain niin selkeästi samaa genreä Majakanvartijassa.
      Muuten kirjailijat kirjoittavat mielestäni ihan eri tyyppisiä kirjoja.

      Poista
    4. I see...Hyvätkin kirjat unohtuvat, kun kannet on suljettu, on sanonut joku kuuluisa kirjailija. En ole lukenut Marklundia niin aktiivisesti kuin muita dekkaristeja, hän kiehtoo minua enemmän ihmisenä ja suoraan sanojana. Häneltähän on se kuuluisa lause, jonka osaan ulkomuistista vain osapuilleen, että 'helvetissä on tietty paikka varattu naisille, jotka eivät ole naisten puolella', mutta hän sanoi sen niin paljon isekvämmin.

      Niin minäkin arvelen, sillä luin Marklundilta viimeistä edeltäviä teoksia joitakin ja ne olivat hyvin kovatoimintaisia.

      Poista
  12. Oooo, tämä pitää saada! Olenlukenut kaikki edelliset ja tykännyt: jostain enemmän, toisesta vähemmän. Mutta kaikista tykännyt kumminkin. Ihan pakko saada tämä, Kiitos!
    Kikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, no voin sanoa, että tästä sinä pidät! Ole hyvä.

      Poista
  13. Oi miten ihanaa oli taas lukea tätäkin arviotasi! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kiitos!

      (Täällä odotan tiedotusta uudesta kirjablogista...;)

      Poista
  14. En ole vielä lukenut Enkelintekijää, joka kiinnostaa kovasti ja odottaa tuossa vieressäni kirjahyllyssä. Mutta tähän asti lukemieni kirjojen perusteella olen sitä mieltä, että Läckberg on kasannut Annalle liiaksi ongelmia ja onnettomuuksia. Liioittelu on tyylikeino. Se toimii tehokkaasti huumorin keinona esimerkiksi elokuvassa Blues Brothers, jota katsoimme eilen illalla. Kerronnan täytyy olla Jobin kirjan tasoa, jotta onnettomuuksien ja vastoinkäymisten kasaaminen yhden henkilön niskaan ei muutu huumoriksi tai kiusalliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, liittoittelu on just noin: Toisissa toimii, toisissa ei. Jobin kirjasta muistin heti onnettoman Nikolai II:n, joka oli syntynyt Jobin päivänä ja jonka elämä oli täynnä kurjuutta ja lähtö kaikkein kauhein...

      Tosiaankin: Liika liioittelu normiromaanissa tai -dekkarissa tuo liikaa epätodellisuuuden makua.

      Poista
  15. (Tuosta Jobin kirjasta. Lassi Nummen käännös on loistava, yltää samalle tasoille kuin englantilaisten King James, jonka vaikutus tuntuu edelleen englanninkielisessä lehdistössä, kaunokirjallisuudessa ja puheessa. )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvänen aika miten paljon tiedät ja seuraat...Hyvä sinä!

      Poista