Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä

Tämä ei ole kritiikki. Tämä ei ole edes arvio. Tämä on tunnetila, jonka koin sen jälkeen, kun tänään puolenpäivän aikaan avasin postin ja sain käteeni Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen kirjan Rivien välissä (Avain 2013). Luin puoleen väliin, kävin uimassa ja luin loput. Luin sen, mitä olin elänyt helmikuisesta ystävänpäivästä 2009, päivästä, jolloin annoin pikkusormen Leena Lumi –kirjablogille ja se veikin koko käden ja vähän vielä enemmänkin…Runsas neljä vuotta kirjablogistaniaa, josta Katjan ja Hannan kirja kertoo, saa jo menneen maailman nostalgiset tuulet väräjämään.

Koska olen itse niin syvällä tässä kaikessa, minut voisi jäävätä, mutta en suostu. Haluan sanoa, miltä tuntuu lukea siitä kahden ’kollegan’ kertomana, mitä itse muistan, mitä haluan painottaa, mitä tunnelmaa välittää, ottaen huomioon, että jokainen bloggaaja valitsee oman linjansa kuten itse haluaa.

Rivien välissä on minusta kiitettävän kattava kertomus kirjabloggaamisesta. Kattavuutta hieman himmentää se, että kirjasta puuttuu täysin Suomen suosituimmaksi kirjablogiksi valittu blogi ja lausunnot bloggaajalta, joka oli Rivien välissä ilmestyessä pitänyt menestysblogia jo viisi vuotta. Tällaista tapahtuu...Meillä on monenlaisia haasteita, on jo traditioksi tulleet Blogistanian Finlandia, Globalia ja Kuopus. On vastavuoroisuutta. On lukujumia, jonka parhaiten ymmärtää vain toinen kirjabloggaaja. On pohdintaa bloginimistä, blogien ulkoasusta ja internetin ’vapaudesta’, joka tietty asettaa myös käytösvastuuta. Se mikä kirjoista kirjoitetaan lehteen, on jo huomenna palanut pesän sytykkeinä, mutta se mitä kirjabloggaaja kirjoittaa blogiinsa elää niin kauan kuin nettimaailma on. Minulla jopa tuplakovalevyvarmennus!

Kirja jakaantuu Johdanto, Katse menneeseen - Bloggaamisen historiaa, Blogit Suomessa, Bloggaajat ryhmäkuvassa, Blogien nimet ja ulkoasut, Kirjastosta popfestivaaleille – kirjablogien sisältö, Kirjallisuuden yhteisöllinen kenttä, Blogitempaukset ja Katse kohti tulevaa. Nyt kun kirjablogit jälleen kerran ovat olleet suuren kuohunnan kohteena eri medioissa, voin suositella tätä kirjaa kaikille, jotka arvailevat ’mitä ihmettä ne kirjabloggaajat oikein ovat?’ Suosittelen kirjaa myös kirjabloggaajaksi aikovalle aloittelijalle, sillä kokemuksesta voin kertoa, että osa tämän kirjan sisällöstä säästää iskemästä päätänsä seinään, kuten itse piti tehdä, kun ei aloittaessa edes tiennyt, mikä on kirjablogi.

Nyt on pidetty hirveää meuhkaa mm. siitä, mistä kirjabloggaajat saavat kirjansa ja ovatko he kustantajien mainostajia, jos saavat arvostelukappaleita, kuten monet kirjabloggaajat saavat, sen lisäksi, että he, kuten ainakin minä, vielä ostan kirjoja ja käytän kirjastoa. Tästä Rivien välissä näin:

Arvostelukappaleasiat kiinnostavat bloggaajien lisäksi myös blogien lukijoita ja muita median edustajia. Lehtien, radion ja television kirjallisuuskritiikkeihin ja juttuihin toimittajat pyytävät kustantamoilta arvostelukappaleita, eikä heidän yleensä tarvitse mainita, mistä kirja on saatu. Lukijan ja kirjallisuuskeskusteluja kuuntelevan oletetaan ymmärtävän, että käsiteltävät teokset ovat arvostelukappaleita.

Minä olen itse katsonut, että kirjabloggaaja on kuin mikä tahansa media, jossa hänen ei tarvitse jokaisen kirjan itselleen ilmaantumista selitellä. Enkä ole ikinä odottanut sitä muilta bloggaajilta. Muistan toimituksen ajoilta vuosi kirves ja kivi, että oli aivan normaalia saada arvostelukappaleita ja niiden saaminen ei mitenkään sitonut kirjasta kirjoittavan toimittajan mieltä. Itse olen yleensä vuoden lopussa kiittänyt niin lukijoitani kuin myös kustantajia, joilta olen arvostelukappaleita saanut. Se riittää.

 Kun on niin useasti saanut lukea, miten blogit kehuvat kirjoja, annetaanpa Rivien välissä esiintyvän Sannan blogista Luettua tiivistää tämä asia:

Osa lukemistani (uutuus)kirjoista on kustantamoilta saatuja arvostelukappaleita. Osa arvostelukappaleista on itse oman kiinnostukseni mukaan pyytämällä saatu, osa kustantamojen omasta aloitteesta lähettämiä. Pyydän arvostelukappaleita kirjoista, joista olen etukäteen kiinnostunut, ja tunnen oman kirjamakuni varsin hyvin. Sen vuoksi arvioin harvoin minkään kirjan todella huonoksi, sillä enhän minä kirjastostakaan lainaa kirjoja, joiden aihe ei minua kiinnosta. Kirjan alkuperä ei vaikuta arviooni suuntaan tai toiseen.

Täysin samaa mieltä Sannan kanssa! Ja tähän lisään vielä sen hokemani, että ’elämä on liian lyhyt huonoille kirjoille’ ja se mikä on sitten huono tai hyvä kirja on täysin subjektiivinen kokemus. Kaikki arvostelu on yhtä subjektiivista, eikä toinen ole sen parempi kuin toinenkaan, mutta ei myöskään huonompi: Kaikki riippuu mistä katsoo ja mikä on oma mieltymys.

Miten tullaan kirjabloggaajaksi  nosti Katjan ja Hannan kirjasta esiin minusta niin sopivan termin: yksinäinen yhteisöllisyys. Laitan toiseksi vielä intohimon kirjoihin ja kolmas voisi olla ’se pieni inhimillinen tekijä, jota voimme kutsua vaikka sattumaksi.’ Minä ainakin tarvitsen luolanainenaikaani eli en jaksa olla koko aikaa sosiaalinen. Kirjoittaminen yksin sopii hyvin. Toisaalta kun olin juuri ottanut yliopistoon yhteyttä ja tilannut listan kirjoista, jotka piti lukea kirjallisuuden pääsykokeisiin, tuli ystävänpäivä ja R. halusi yllättää minut aineettomalla lahjalla: Hän oli avannut minulle blogin! Minä siihen, että 'ikinä en moiseen mitään kirjoita', mutta kun puoliyö oli mennyt taisi siellä olla jo vaikka mitä. Muistaisin, että ensimmäinen kirjani olisi ollut Amin Maaloufin Samarkand, mutta en voi enää olla ihan varma, sillä olen ’siivomassa’ ensimmäistä vuottani. Seuraavaksi tapahtui Kustannusherra. Oli sellainen lumisohjopäivä, joka ei ole minusta oikea lumipäivä, vaan loskaa. Tulin bussilla kaupungista kotiin ja viereeni istahti puhelias mies, josta kävi ilmi, että hän on Kustannusherra. Miksi hän istui siinä autossa, joka kulki tänne saarten periferiaan on privaattia, mutta meillä tuli puhe kirjablogistani ja siitä alkoivat yhteydet kustantajiini.  Eli ihan sattumasta tämä seikka kiinni, sillä muista kirjablogeista täysin tietämättömänä vain ostin ja lainasin kirjoja ja suolsin niistä tekstiä. Olen niin halunnut, että nuoret innokkaat, kirjoja rakastavat saisivat mahdollisuuden myös arvostelukappaleisiin ja muutenkin mainontaa blogeissa, että olen itse nostanut nuoria bloggaajia esille ja yhdestä otin itselleni kirjallisen kummitytön, jolle avasin kustannusyhteydet. Haluan jakaa paljostani ja suosittelen tätä muillekin kirjablogikonkareille! Oma kummityttöni on Annika K blogista Rakkaudesta kirjoihin, joten hän on tavallaan varattu, mutta kyllä innokkaita nuoria kirjahulluja riittää;)

Tiedän, että olen kirjoittamassa nyt liian pitkää juttua, mutta puhun siitä, mitä sydän on täynnä eli kirjoista ja tietenkin myös niiden kirjoittajista, rakkaista kirjailijoistamme. Rivien välissä –kirjassa on pariinkin otteeseen päässyt ääneen Joonas Konstig, jonka kirja Totuus naisista, nousi tämän kevään aikana yhdeksi blogisuosikiksi.  Ja tämä on se, jota en voi olla siteeraamatta:

Uutta romaaniani eivät ammattikriitikot ole lukeneet yhtään sen paremmin kuin kirjabloggaajat. Oikeastaan kokemukseni on, että leipäkriitikot tuntuvat keskimäärin lukeneen kirjan kiireisimmin, ylimalkaisemmin ja ylimielisemmin kuin bloggaajat. He ovat haksahtaneet useammin asiavirheisiin, juonipaljastuksiin ja hassuihin ylitulkintoihin kuin bloggaajat. Lisäksi on tärkeä ymmärtää, että leipäkriitikot ovat mieltymyksissään aivan yhtä subjektiivisia ja tunteellisia kuin lukijatkin. Varmaan vielä enemmänkin, koska he ovat keskimäärin idealistisempia. Mutta kriitikot eivät yleensä myönnä sitä – ja suuren yleisön silmissä he puhuvat yhä objektiivisen totuuden äänellä, koska he ovat vanhan autoritaarisen, virallisen totuuden yhteiskunnan jäänteitä. He ovat kuninkaan neuvonantajia, mutta elämme demokratiassa.

Ja tähän on pakko lisätä bloggaajien rehellisyys: Heillä on kanttia sanoa lukemastaan kirjasta, vaikka ’en ymmärtänyt siitä paljoakaan’. Tulihan minullekin Hautalan Unikoira pyytämättä ja ajattelin, että ei yhtään ’mun juttu’, mutta niin vain kirja vei mennessään ja pystyin siitä jopa kirjoittamaan, mitä olin mieltä, mutta pakko oli myöntää, että ’ehkä osa pyyhki yli’.

Kirjablogi Jäljen ääni on onnistunut järkyttämään minua usein – ihan hyvällä tavalla. Aluksi luin vuoden ajan blogin nimen, että Järjen ääni ja minä kun niin kaipasin tähän herraan myös tunnetta…No, sitten tilapäinen lukihäiriö poistui ja on hänestä löytynyt sitä tunnettakin, mutta että ymmärrätte, miten hän on kuitenkin kuin Järjen ääni, niin tässä hänen tiivistyksensä Rivien välin sivulta 70:

Kirja paljastaa lukijansa.

Tietysti luin tämän juuri nyt, kun olen kehua retostanut Karin Slaughterin varsin kovaa trilleriä Yli rajan...

Katja ja Hanna tuovat kattavassa kirjassaan esille myös sen, että:

Bloggaajien kirjamaku eroaa osin valtaväestön lukutottumuksista, jos Mitä Suomi lukee –listaan on uskominen.

Kaikkea kuitenkin luetaan. Ei ole mitenkään ihmeellistä, jos sama bloggaaja lukee Haruki Murakamia, Marcel Proustia, Sophie Kinsellaa tai Torey Haydenia.

Tästä saan nyt aasinsillan siihen, mikä minua järisytti viimeksi aika kovastikin: Katja Ketun Kätilö ei ollut edes Finlandia-ehdokkaana.  Blogit valitsivat sitten Kätilön Blogistanian Finlandiaksi ja minusta se oli aivan huikeaa!

Haluaisin tässä tuoda esiin monia rakkaita blogeja, joita Katja ja Hanna esittelevät kirjassaan, mutta olen nyt jo suoltanut liian pitkää kirjoitusta ja vieläkin on jotain, mitä haluan teille kertoa:

Faktaa

Minä arvostan monia perinteisiä kirjakriitikoita ja siitä kuin todistuksena olkoon kirjastoni timantti eli Saksan kirjallisuuden paavin Marcel Reich-Ranickin omaelämänkerta Eurooppalainen Meitä kirjan rakastajia mahtuu tänne maailmaan vaikka minkämoisia: "Leben und leben lassen."

Tunteella

Kun aloitin kirjabloggaamisen kirjoitin ihan tyytyväisenä vaikka alkuun kukaan ei kommentoinut mihinkään. Sitten yhtenä iltana, 17. marraskuuta 2009, törmäsin Lumiomenan juttuun Muutto:Kiitos ja kumarrus, jossa hän oli lopettamassa mitä mainioimman nimen omaavaa blogiaan. Minun oli pakko puuttua historian kulkuun! Ikinä ennen en ollut osannut mitään kuvalupia mistään pyytää, nyt se on aikaavievintä elämässäni, ja otin yhteyttä kuuluisaan valokuvaajaan Jeff Curtoon saadakseni luvan hänen valokuvaansa lumisesta omenasta. Sain luvan ja julkaisin 7.12.2009 Snowapple etc.

Samana päivänä Katja (Lumiomena), julkaisi Jatkoaikeita ja torstaina hän julkaisi jo Lavastettu Lumiomena, jossa kävi selväksi: "Siksi olen Lumiomena."

Kun julkaisin Vuoden 2009 kirjallisen elämystusinani 20.12.2009, sitä kommentoivat mm. Katja/Lumiomena, Sooloilija (elokuvablogi) ja Allu Jossakin oli mukana jo Tuurekin minulle kommentoimassa. Ja vuoden 2010 kirjamessujen jälkeen istuimme iltaa helsinkiläisessä ravintolassa: Katja, Sara, Tuure, Bessu ja minä! Siitä vuoden päästä istuimme samassa pöydässä ja mukana olivat lisäksemme kirjailija Marja-Leena Virtanen (mm. Kirjeitä kiven alle) sekä Karoliina Hetki oli haikea, sillä Tuure oli lähdössä Afrikkaan opiskelemaan. Ja Tuure oli Evelle niin tärkeä loppuun asti. Eve oli suomentaja, johon tutustuin kiitos Rilken runojen ja Even kirjan Tahto tahtojen/Der Grosse Wille.  Eve Rehn poistui luotamme vaikean sairauden murtamana 28.12.2010. Ellei hän olisi ollut sairauden uuvuttama, hän olisi istunut kanssamme samassa pöydässä ja tavallaan hän olikin…

Ja vuonna 2011 kirjamessuilla Helsingissä tapahtui myös se, että vastaani tuli minut heti tunnistava kirjablogiystävä, Valkoinen Kirahvi. Menimme istumaan tunneiksi kahvilaan ja samaan pöytään istui sitten myös kirjailija Marja-Leena Virtanen, joka erään toisen kirjailijan ohella on nyt minun ’isosiskoni’.  Ne tunnit taisivat luoda ikisiteen.

Rivien välistä on siis sekä Katja Jalkasen että Hanna Pudaksen kirja, mutta Katjan kanssa on tunnettu kuin alusta asti ja jatkettu lumista kulkuamme kirjojen meressä koko ajan johtotähtenämme, kuten muillakin kirjabloggaajilla, rakkaus kirjoihin ja kirjallisuuteen.


*****

Tästä kirjasta ovat lisäksenki kirjoittaneet ainakin Satu Kaisa Liisa Villasukka kirjahyllyssä Maija Kirjakirppu  Penjami, Annika K,  Maria,  Elegia ja Kirsi