Karin Slaughter: Yli rajan

Ylikomisario Evelyn Mitchell oli palvellut Atlantan poliisivoimissa kolmekymmentäyhdeksän vuotta. Hän oli raivannut hartiavoimin tiensä huipulle hivuttautumalla väkisin paperitöistä vaativimpiin tehtäviin, edennyt ensin parkkipirkoksi, sitten liikennepoliisiksi ja viimein järjestyspoliisiksi, jolla oli lupa kantaa asetta. Hänen sukupolvensa naiset tunnettiin tienraivaajina: hänen ikäluokastaan tulivat ensimmäiset naispoliisipartiot kuin naisetsivätkin. Evelyn oli Atlantan poliisivoimien ensimmäinen naiskomisario ja ensimmäinen naisylikomisario. Olipa hän sitten siirtynyt eläkkeelle mistä syystä tahansa, hänellä oli enemmän mitaleja ja kunniakirjoja kuin kaikilla hänen pihassaan päivystävillä poliiseilla yhteensä.

Karin Slaughterin uusin teos Yli rajan (Fallen, Tammi 2013, suomennos Annukka Kolehmainen) jatkaa loistavaa Will Trent–dekkarisarjaa ja miten se sitä jatkaa: Nyt Slaughter ylittää itsensä ja Yli rajan ohittaa niin Triptyykin kuin sen jälkeen tulleet Kivun jäljet ja Pettävän hiljaisuuden. Olen kuin itselleni vieras, sillä enhän minä pidä näin kovista dekkareista…Se oli eräs ystäväni, joka vuonna kirves ja kivi kantoi minulle väkisin Slaughterin Grant County–sarjan kirjoja Sokaistu, Riistetyt, Piinattu…Valitin kunnes ilmestyi Triptyykki ja sen jälkeen olen jo aikaa sitten myöntänyt itselleni, että minussa asuu myös tietynlaisten verellä kirjoitettujen, piinaavien, vahvoilla persoonilla kirjoitettujen trillerien himoaja.  Ja nyt olen lukenut ehkä elämäni parhaan dekkarin!

Alun sitaatti ei vaikuta merkittävältä, siinä ei ole Kivun jälkien sähäkkää paneskelua, ei Pettävän hiljaisuuden Lena Adamsin mielen pimeitä huoneita, ei Triptyykin varakasta, varjoissa seisovaa, kauniisti ikääntynyttä Lydiaa nauttimassa muiden kärsimyksistä…ei tällä kertaa mitään näistä, sillä kaikki alkaa isoäiti Evelynin pihalta. Evelynin tytär, Faith Mitchell,34 vee, rikospoliisi Georgian etsivätoimistosta, asunto- ja autovelallinen, pienen vauvan yksinhuoltaja, on tietokonekoulutuksessa ja jättänyt viiden kuukauden ikäisen Emman siksi aikaa eläkkeellä olevan äitinsä hoiviin. Hän on luvannut palata puolen päivän aikoihin, mutta aikataulut eivät taaskaan pidä ja kaiken huipuksi Faithilla on hirveä nälkä ja hän huomaa veren sokeriensa heittelevän pahasti. Faith yrittää soittaa äidilleen, mutta ei saa vastausta…

Tästä alkaa se iso tarina, josta The Denver Post on sanonut: ”Slaughterin paras kirja, josta uudet lukijat voivat vaikeuksitta aloittaa.” Täysin samaa mieltä molemmista asioista: Yli rajan kertaa lahjakkaasti sekä Grant County-sarjan lastenlääkäri Sara Lintonista kertovan että Atlanta-sarjan etsivä Will Trentin vaiheet piinaavimman ikinä lukemani trillerin vieriessä mielen sisään kuin vereen kastetun filminauhan. Kyseessä on myös Slaughterin paras dekkari ikinä.

Evelyn on kadonnut ja kun Faith saapuu äitinsä kotiin alkaa mieletön tapahtumasarja, joka ajaa sekä Faithin että hänen työparinsa Will Trentin ihan käytännössä Yli rajan. Tilannetta ei mitenkään helpota, että Trent on vaikuttanut siihen, että:

Jokainen paikalla päivystävä poliisi nimittäin tiesi, että Will oli pakottanut Evelyn Mitchellin jäämään eläkkeelle. Yksi hänen ikävimmistä työtehtävistään oli poliisin korruptiojuttujen tutkiminen. Neljä vuotta sitten hän oli saanut hankittua pitävät todisteet Evelynin huumeyksikköä vastaan. Kuusi etsivää oli joutunut vankilaan takavarikoitujen huumerahojen pimittämisestä ja lahjusten ottamisesta. Evelyn oli kuitenkin selvinnyt kuin koira veräjästä, saanut pitää eläkkeensä ja suurimmaksi osaksi myös maineensa.

Yli rajan pahasti menee myös Georgian etsivätoimiston varajohtaja Amanda Wagner, karjuva, sähisevä, minikokoinen, 64-vuotias dynamiittipanos, joka korkokengillään haluaa survoa hilloksi jokaisen joka on katkaissut hiustakaan hänen parhaan ystävänsä Evelynin päästä. Lapseton Amanda ei tottele mitään sääntöjä, hän kirjoittaa ne uusiksi, hän loukkaa kaikkia, mutta on ollut Faithille ja hänen veljelleen Mandy-täti, joka on istunut heidän pöydässään laukomassa totuuksia Evelynin hyväksynnällä. Amanda on ollut jo aikaa sitten tulla hulluksi siitä, että hänen etsivistään molemmat ovat epätäydellisiä ja hän ei kaihda toistamasta omaa totuuttaan:

Vähä-älyinen, raivohullu dyslektikko ja hallitsemattomasti sikiävä paksu diabeetikko, joka ei tajua syntyvyydensäännöstelystä yhtään mitään.

Näin siis Amanda määrittelee Will Trentin ja parhaan ystävänsä, kidnapatun Evelynin tyttären Faithin, jonka ensimmäinen raskaus tapahtui neljätoistavuotiaana…

Myönnän suoraan, että en pidä huumejutuista, joten jos sanon, että tämä saattaa olla paras ikinä lukemani dekkari, lukekaa myös rivien välit: En halua pilata juonta! Mikään ei ole siltä, miltä näyttää ja rankan tarinan päälle tulee loppuratkaisu, jota en olisi ikinä osannut odottaa.

Se missä tämän kirjan loisto lepää, ei tietenkään ole se kaikkein rankin, ei se partakoneen terällä kirjoitettu, vaan jälleen kerran vahvat, entistä vahvemmat persoonakuvaukset. Evelyn, Faith, Will, Amanda, Sara, Angie ja yli 80-vuotias Evelynin naapuri Roz Levy, joka on kaikkea muuta kuin pipareita leipova kiltti mummeli…

Tämä kirja on niin syvällisen rankka, että vatsanpohjasta ottaa vieläkin…hyvällä tavalla.  Nyt Slaughter liitää 417 sivullaan ylemmäs kuin aiemmilla tiiliskiviromaaneillaan ja jo kovis-Amandan itkusta kielivät silmänympärykset paljastavat, että olemme jännityksen kovimmassa ytimessä, sillä onko Amandaa ikinä, ikinä nähty heikkona! Minuakin huimaa…

…pakko siis antaa ihan pientä kevennystä, sillä kaikkihan me odotamme, että Will pääsisi eroon elämänsä suurimmasta virheestä eli Angiesta ja hieman toiveita saattaa täyttyä, sillä Will on rakastunut, mutta luulee outojen tuntemustensa olevankin alkavaa diabetesta:

Will alkoi miettiä, oliko hänessä jokin fyysinen vika. Ehkä hänellä oli diabetes niin kuin Faithillakin. Faith saarnasi aina Willille iltapäiväpullasta, aamiaisen jälkeisestä napostelusta ja juustonachoista, joita hän usein osti alakerran automaatista. Will alkoi käydä läpi oireitaan. Hän hikoili kauttaaltaan. Hänen ajatuksensa laukkasivat. Hän oli sekava. Hänellä oli jano, ja hänen pitäisi ehdottomasti päästä kohta vessaan.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin  Susa  Kirjasähkökäyrä  Kirjakirppu Lukutoukka/Krista  Norkku ja Annika K


*****

Dekkarit Leena Lumissa