Mabel oli taas ikkunassa. Lunta satoi entistä vinhemmin ja sankemmin. Hänen siinä katselleessaan Jack tuli navetasta lyhtyä kantaen, ja lumi kieppui tämän ympärillä valokehässä. Jack käänsi päätään aivan kuin olisi tuntenut Mabelin katseen, ja he kaksi katsoivat toisiinsa välimatkan yli, kumpikin omassa valoaukossaan, lumi valuvana harsona välissään. Mabel ei muistanut, milloin he viimeksi olivat katsoneet niin tieten tahtoen. Hetki oli kuin lumi, hidas ja leijuva.
Eowyn Iveyn esikoisteos Lumilapsi (The Snow Child, Bazar
2013, suomennos Marja Helanen) on maailman lumisin kirja. Se on yhtä
ainutlaatuinen kuin on lumihiutale. Se ei antaudu lajityyypittelyille. Se leijuu
ilmassa, tanssii lumipyörteenä ja juuri kun luulet sen kesyttäneesi, se pakenee.
Sitä tekee tämä kirjakin, jonka maagisuus loitsi minut kyvyttömäksi, teki
minusta lunta ja jäätä, pakasti ja pakahdutti niin että olisin antanut mitä
vain voidakseni paeta vuorilta ketunjälkiä seuraten. Jos olin Mabel, olin itse
tänne Wolverinejoelle halunnut muuttaa. Alaskassa kaiken piti olla helpompaa,
sillä täällä ei tarvitsisi tavata muita kuin Jack, täällä kukaan ei kuiskisi
hänestä ja kuolleesta lapsesta. Täällä he olisivat turvassa. Jos olin Jack,
olin tehnyt kaiken, koska näin, että Mabel oli tosissaan halussaan muuttaa
Alaskan erämaahan. Ajattelin, että siellä kaikki olisi toisin ja pärjäisimme
lyhyen, mutta valoisan kesän sadolla vuoden ympäri. Kaikki oli kuitenkin paljon
rankempaa. Elanto oli tiukemmassa. Pimeys oli mustempaa. Tuuli nosti pakkasta eikä
ollut muuta kuin sameat taivaat ja varjoisat nurkat. Aamuisin ei tehnyt mieli
nousta ollenkaan ja ohutriitteinen joen jää kuiski kutsuaan Mabelille…
Lumilapsi ojennettiin minulle. Paras ystäväni toi kirjan ja
sanoi, että ’Leena Lumi, juuri sinun täytyy tämä kirja lukea.’ Hän tunsi minut
paremmin ja Lumilapsi lumimaagisuudellaan lumosi minut, kuten niin monet kirjan lukeneet. Mabelin ja Jackin suru lapsettomuudesta. Vanha pariskunta joka asuu
erämaassa kaivaten omaa lasta: Kuin lohduton maalaus. Yhtenä uuden lumen villinä päivänä he kuitenkin keksivät
muovata pihalleen lumesta lumitytön. He synnyttävät Fainan, tytön, joka on
lumikeiju, yksinäisen ketun jolkotus hangella, lumihanhiaura, lumipyörre,
yksinäiset vuorijonot, loputon korpi, villipursun ja lumen tuoksu ja kaunein
kuuran kukkanen. He elävät yhdessä todeksi venäläisen sadun Snegurotškasta, Lumineidosta,
jonka Mabel oli usein kuullut isänsä lukevan hänelle iltaisin:
Se oli sidottu sinisiin marokiinikansiin. Etukanteen oli
kohopainettu hopealla kaunis lumihiutalekuvio ja selkämystä koristi sama
hopeointi. Mabel laski kirjan pöydälle eteensä ja avasi sen. ”Snegurotška,
1857” oli kirjoitettu kevyesti lyijykynällä sinisen, marmoroidun vuorauspaperin
yläkulmaan. ”Lumineito.” Isän kauniilla käsialalla. Isä oli kerännyt kirjoja
matkoillaan, ja jotkin hän toi nimenomaan Mabelille. Se oli kirjoitettu
venäjäksi! Miten hän oli voinut unohtaa?
Lumilapsi on taikaa ja rankkaa. Se on erämaan armottomuutta,
mutta se on myös lumen ja Lumineidon taikaa. Vanha, jo tavallaan luovuttanut
pariskunta, menetyksen lukitsema, alkaa elää uutta elämää. Kaikki alkaa hohtaa
valoa, kaikella on tarkoituksensa, niin myös Fainan ilmestymisillä kuin myös
katoamisilla. Lumisateen alkaessa Mabel ja Jack kokevat onnea, jonka
vertaisesta eivät ole osanneet unelmoidakaan ja kevään tullessa jää aina
jäljelle toivo. Kun Mabel iltamyöhällä alkaa silkkilangalla kirjoen vangita
lumihiutaleita Fainalle ompelemaansa takkiin, tunnemme miten syntyvät hiutaleen
sakarat, miten muodostuu saniainen, jonka väliin työntyy pienemmän tähden
sakaroita…Vanhan pariskunnan viimeisetkin murheet peittää lumi ja todeksi käy
Mirkka Rekolan (26.6.1931-5.2.2014) kirjoittama ”Sinä et koskaan saa niin
hellyyttä/ et koskaan niin kuin lumisateelta/ tuhansia tuhansia hetkituhansia./
Hämmästyttävä esikoisteos, joka kantaa lumen taikaa ja tajua
tavalla, jota en ole kohdannut ennen Lumilasta.
Maagisuuden vertaisuudessa tulee mieleen ainoastaan Irlantiin sijoittuva
Regina McBriden kirja Ennen sarastusta, jossa Galwayn kallioille nousivat
hyljenaiset ja…Lumilapsi taas on kaikkea mitä lumi voi olla rankasta hellään,
lumihiutaletähtisateesta lumen tomuun.
Tuota minun nimeni tarkoittaa, Faina sanoi sormi yhä ojossa.
Vuorta?
Ei. Tuota valoa. Papa antoi minulle sen nimen. Lumi on sen
väristä silloin kun aurinko laskee.
Alppihohde, Mabel kuiskasi.
*****
Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Katja Joululainen Maria Sara Katri Arja Krista ja Kirjarikas elämäni
*****
Lumilapsi on ehdolla Tähtifantasia-palkinnon saajaksi.
*****
Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Katja Joululainen Maria Sara Katri Arja Krista ja Kirjarikas elämäni
*****
Lumilapsi on ehdolla Tähtifantasia-palkinnon saajaksi.