Suomen kauneimmat puutarhat

Innokkaana puutarhaharrastajana tiedän, että mikään ei niin innosta puutarhailun ensivuosina kuin puutarhalehdet ja –kirjat. Vasta paljon myöhemmin sitä alkaa etsiytyä katsomaan muidenkin puutarhoja sillä silmällä ja alkaa jakaa kokemuksia toisten samasta lajista innostuneiden kesken. Itselleni tuli todella kauan Viherpiha –lehti ja sitäkö ’syyttäisin’ siitä, että lopulta puutarha vei melkein kaikki vuorokauteni tunnit runsaat kymmenen vuotta ja sen jälkeenkin aimo määrän eli tänä vuonna tulee 30 vuotta puutarhaharrastusta. Julkisuus tosin alkoi eräästä kuvasta ja jutusta maakuntalehdessä vuonna koivu ja tähti: Olimme palanneet kesämatkalta Itävallasta ja en tietenkään ollut kehdannut pyytää naapuria tekemään muuta kuin pakolliset kastelut. Niin hirveän näköinen ei puutarhamme ollut vieä ikinä ollut, mutta olin hövelisti luvannut jutun, joten ei muuta kuin antaa palaa...Tuli muuten tosi lyhyt juttu järkyttävän isolla kuvalla minusta jättimäinen krysanteemiruukku sylissäni. Sen jälkeen vuonna 2003 sain kirjoittaa puutarhastamme jutun toukokuun Viherpihaan ja ammattilainen puutarhakuvaaja kävi meillä useammankin kerran, mistä jaksan vieläkin iloita kiitos paitsi ihanan yhteistyön myös Arto Rantasen tuoman ristinummiruusun, josta on tullut aivan suosikkini. Siitä tuli sitten taas lisää kaikenlaista ja lopulta se televisiointi, joka siirtyi ja siirtyi järkyttävästi myöhässä olevan kesän takia, niinpä minulla olikin sitten samalla viikolla kuvaukset ja mieheni pyöreiden syntymäpäivien järjestelyt...Vaikka se oli kivaakin, niin nyt minun foorumini on blogini, jossa voin tarjota puutarhamme ilot ja harmit, muutokset ja mietteet, mutta aina yhtä hanakasti tartun juttuihin muiden puutarhoista. Tällä kertaa lähdemme Viherpihan mukana tutustumaan kahteenkymmeneen lehdessä esiteltyyn puutarhaan, jotka sijaitsevat eri puolilla Suomea, etelästä aivan pohjoiseen ja saamme sekä vinkkejä että virkistystä, kuten puutarhamatkoilla on tapana saada.

Suomen kauneimmat puutarhat (Minerva 2015) on toimittanut puutarhaopettaja ja kokenut puutarhaneuvoja Kirsi Tuominen. Toteutus on yhteistyö Viherpiha-lehden kanssa. Ja tulos on runsas. Kuin se kuuluisa räsymatto, mutta tässä kaikki vain niitä iloisia ja kiinnostavia ’raitoja’, kunnes tarkentaa katsetta ja huomaa, että jokaisella puutarhalla on omat värinsä, omat tarinansa, jotka takuulla erottuvat toisisistaan. Tarjoilen teille kuvia ja piipahduksia ihan mutu-tuntumalla ja ne puutarhat, joita ei tässä tuoda esiin, ovat aivan yhtä kiinnostavia ja kauniita kuin ne, joissa nyt lyhyesti visiteeraamme.

Tämä itämaisen puutarhan kuva on vangitseva. Kyseessä on Raija ja Juhani Hautalan puutarha Seinäjoella. Kyseessä kasvuvyöhyke IV, pinta-ala 900 neliötä. Kuvateksti ei kerro mitä kuvassa ovat nuo sykkyräpuut, mutta kun katson tarkasti näen ainakin pihlajan lehdet, joten nyt otaksun, että kyse on tästä:

Etupihalla huomion kiinnittää tumma kasviryhmä. Ison marjakuusen vieressä kasvaa kolme riippapihlajaa, joiden reidenpaksuiset oksat ovat sykkyröityneet tippaleipämäiseksi katokseksi.

Tämä puutarha on ollut itämaisessa muodossaan kolmetoista vuotta, mutta suunnitelmissa on vielä kahdeksankulmainen kasvihuone hyötykasvimaalle.

Tämä kuva on kuin taideteos, mutta kuvateksti ei kerro kuin luonnonkivistä, laatoista ja kuunliljoista... Minusta tämä on jotain enemmän. Kuva on Sirpa ja Jukka Hämäläisen puutarhasta Mikkelistä. Pariskunnan kohtalokas matka 2000-luvun alussa Barcelonaan vei heidät arkkitehti Antoni Gaudin mosaiikkitöiden lumoihin ja jo seuraavana kesänä puutarhassa alkoi mosaiikkivallankumos. Uskomattomia kuvia mm. kuusimetrisestä muurista, joka on toteutettu mosaiikkitekniikalla. Kaikki on kuin taideteosta eikä mitään ikävää, tylsää nurmikkoa! Tämä pari ei jätä mitään puolitiehen, vaan vuonna 2007 Sirpa ja Jukka kävivät bysanttilaisen ja roomalaisen mosaiikin kurssin Roomassa, missä tekniikka kehitettiin huippuunsa jo Rooman valtakunnan aikaan. Waude! 

Yllä olevassa kuvassa Juha Laitamäen ja Hanna Wallenius-Laitamäen viherhuone. Sijainti on Seinäjoki ja aivan erityistä on upea viherhuone ja laaja patio. Hanna ja Juha toivoivat pitkään kotiinsa lisää valoa, sillä 1970-luvun talojen ikkunathan tiedämme...

Me halusimme myös tilan, johon voi kävellä puutarhasta ja josta voi kävellä suoraan puutarhaan, Hanna kertoo.

(Arvaatkaa vaan, olenko jo vuosia halunnut avata meillä seinän takkahuoneesta suoraan puutarhaan kaksoisovilla...)

Hannalta ja Juhalta on paljon komeita kuvia ja antavia yksityiskohtia.

Kuva on Eija Klaucken puutarhasta, jonka sijainti on Loviisa ja koko 1 hehtaari. Vyöhyke on II ja Eijan puutarha on matkailukohde, eikä ihme, sillä Eija on puutarhasuunnittelija, jonka taitavan suunnittelun alla Eija’s Garden tarjoaa elämyksiä, joissa kohtaamme paljon englantilaista Cottage Garden -tyyliä, mutta myös muita tiloja eli huoneita kuten Eija sanoo. Eija jakaa ilolla osaamistaan sekä puutarhassaan että kirjoissaan.

Muurien, kasviaitojen ja köynnössäleikköjen avulla luodaan syvyyden vaikutelmaa ja usein piilopaikkoihin johtava kaareva polku kiehtoo mielikuvitusta.

Jokaisessa teemapuutarhassa on juuri siihen tunnelmaltaan sopivat kasvit ja rakenteet. Esimerkiksi muuripuutarhaan Eija tilasi valmiiksi patinoituneen näköiseksi käsitellyt tiilet suomalaisen tiilitehtaaan tytäryhtiöltä Belgiasta.

Muuripuutarhaa värittävät havut ja kesäkukkien täyttämät ruukut ja patsas tuo oikean salaisen puutarhan ja menneen maailman tuulahduksen.

Yllätys, yllätys, yllättäen olemmekin Tampereella Marko Pilven puutarhassa. Markon puutarhan kuvia olen ihaillut jo jonkin aikaa hänen omilla sivuillaan ja myös facebookin puutarha ja piha -ryhmässä. Pilven puutarha on vyöhykkeellä II ja pihan koko on 1 800 neliötä. Tämä puutarha paljastaa isännän intohimon puutarhailuun, sillä tilankäyttö on tarkalleen harkittu, jokainen kasvi on just oikealla paikallaan ja ellei ole, isäntä nukkuu yön yli ja aamuksi on kasvin oikea paikka valjennut. Marko luo puutarhaansa intuitiolla, mutta myös taidolla, sillä hän on nykyään puutarha-alan ammattilainen. Entinen ammatti Tampereen teatterien valomestarina näkyy puutarhan loistavassa valaistuksessa, joka sytyttää Markon suosikkikasvit atsaleat, alppiruusut ja ikivihreät kuin näyksi, jossa näyttelijät, kasvit, voivat tarjota parastaan.

Suuri japaninlehtikuusi suojaa pation ruokailuryhmää ja taloa paahteelta ja on kaunis talvellakin neulasensa karistettuaan. Japaninlehtikuusen vyöhykkeet ovat I-III ja se on menestynyt hyvin. Pilven puutarhassa menestyy myös arempi verijapaninvaahtera sekä mantšurianjalopähkinä. Kasvien juuret tavoittavat helposti pohjaveden, sillä tontti on vain muutaman kymmenen metrin päässä Pyhäjärven rannasta. Nurmikkoon kyllästynyttä ilahduttavat lukuisat kivetyt ja laatoitetut polut sekä tiheä kasvillisuus, joka myös vähentää rikkaruohojen kitkemistä. 

Siirtolapuutarhassa Helsingissä, keitaassa kaupungin keskellä, tapaamme yksisirkkaisiin ihastuneen runoilija Thomas Brunellin, jonka lemmikkikasvit ovat koristeheinät, iirikset, päivänliljat, kielot ja kuunliljat. Thomas selittää:

En tiedä miksi. Mutta jokin selkeys siinä on, kun ei ole erikseen lehtiruotia ja lehteä. Se on jollain tavllalla niin yksinkertaista, vaikka itseasiassa yksisirkkaiset ovat paljon erikoistuneempia kuin kaksisirkkaiset, jotka ovat suhteellisen uusia tulokkaita verrattuna moniin muihin kasveihin. Esimerkiksi orkideat, joilla on aivan huikeita ominaisuuksia, ovat yksisirkkaisia.

 Brunellin puutarhassa takan vieressä kasvaa alppiruusu ’Nova Zembla’.

Laihialla käymme Tarkan markan puutarhassa, joka onkin kovasti hyödyksi, sillä ainakin itselläni sokein piste on se, miten paljon puutarha vie. Sitä on intohimonsa viemä ja toisaalta antaahan puutarha moninverroin takaisin, mutta Laihialla opimme, että näyttävyyttä saa nuukaillenkin. Uudisraivaajan urotyössä, luemme ingressistä, että:

Tähän suureen pihaan on saatu mahtumaan kaikki, mistä moni haaveilee: omassa puutarhassa voi saunoa, katsella veden välkettä, nauttia oman maan antimista ja ihailla kauniita istutusryhmiä. Niin koriste- kuin hyötykasvit kuin ihmiset ja eläimetkin mahtuvat kasvamaan sopuisasti rinta rinnan.

Kankaanpään perheen puutarha sijaitsee Loviisassa, vyöhyke on II ja kokoa puutarhalla on 4 000 neliötä. Erityistä suuri kasvihuone.

Kirjan osassa Vuodenaikojen vaihtelua kohtaamme Ylöjärvellä Pirjo ja Markku Mutasen 7 000 neliön puutarhassa alkusuven, jossa maanpeittokasveina katseen vangitsevat runsaat sammalleimumatot. Pirjon kaareutuva penkki kukkii varhaiskeväästä myöhäiseen syksyyn omakotitalon takana viiden aarin kaksoiskaarena. Istutuksen runkona ovat upeamuotoiset kartiovalkokuuset Mutasilta nappaamme vinkin rusakkojen talvituhojen torjumiseksi: Mutaset karsivat tontin rajalla kasvavista tuomista maahan painuvia oksia, joita he levittävät pensaiden ja puiden väleihin. Tuomenoksat saavat rusakot luulemaan, että tarjolla on vain pahanmakuista tuomea eivätkä ne edes pyri jyrsimään istutuksia.

Töttermanin puutarhassa Helsingissä ollaan ruskan räiskeessä sekä istutaan untuvatakit yllä nuotiopaikalla herkuista nauttien. Puutarhassa on erityisen paljon ikivihreitä: tuiviota, rohtokatajaa, pesäkuusta, katajia, pöytä- ja kartiovalkokuusia.

Talvea tervehdimme Eeva Saukon puutarhassa Espoon Nuottaniemessä, joka osaa lumipuutarhaa arvostaa, sillä se tuo kauniisti esiin kasvien muodot ja pehmentää. Lisäksi Eevalla on oikea orangerie eli talvipuutarha, joka on rakennettu talon viereen. Siellä talvetetaan talvenarkoja kasveja. Lämpöitila on vain muutaman asteen plussan yläpuolella, mutta ilmasto on kuin Välimeren ja pelargonit kukkivat orangeriessa koko talven.

Suomen kauneimmat puutarhat on puutarhaharrastajalle innoittavan runsas. Jokainen puutarha esitellään runsain tekstein ja kuvin. Ainoa miinus ovat ainakin aloittelevalle puutarhailijalle epäslevät kuvatekstit, mutta selitystä löytyy sitten kyllä tekstistä. Jutut ja kuvat ovat Viherpiha -lehdestä ja lopussa kerrotaan kaikkien tekijöiden nimet. Kirja jakautuu viiten osaan: Vaikutteita  maailmalta, Rehevää kerroksellisuutta, Hyötypuutarhassa, Etelästä pohjoiseen ja Vuodenaikojen vaihtelua. 

Koska kuljemme kohti uutta kevättä, joka jo melkein on täällä, piipahdamme lopuksi Loviisassa Else ja Vesa Leivon puutarhassa, joka on kuuluisa erityisesti historiallisista tulppaaneista. Luettuani Elsen ja Vesan kirjan Tulppaanitarhan lumo, sain oikein herätyksen ja aloin istutella joka vuosi uusia tulppaaneita, joista olin jo kauan pidättynyt kiitos myyrien. Kaikkiin lajeihin myyrät eivät tunnu koskevan tai sitten on ollut vain tuuria. Tämä ihastuttava Cottage Garden –tyylin puutarha on  kantaa mukanaan menneiden vuosisatojen kukkatunnelmia. Yläkuvassa näkyvä ’Lac van Rijn’-lajike on ensimmäisiä viljetyjä tulppaaneja ja peräisin 1620-luvulta.

Cottage Garden –tyylissä kasvien sijoittelu näyttää hyvin vapaalta ja luonnolliselta, vaikka istutukset voivat olla rajattuja. Kukkia ei istuteta jäykästi penkkeihin, vaan niiden annetaan aaltoilla. Väreihin kiinnitetään erityistä huomiota, samoin ryhmien yhdistelyyn, mutta asiaan kuuluu, että mukana on myös hyötykasveja, kuten hedelmäpuita ja marjapensaita sekä yrttejä. Juuri tällaisessa puutarhassa viihtyvät taiteilijapihojen digitalikset, jotka itse valitsevat kasvupaikkansa, sillä itsetietoinen kaunotar tietää tasan tarkkaan, missä hän näyttää kauneimmalta. Juuri tällaisissa puutarhoissa julivat keijut, sillä akileijat saavat täällä kasvaa missä haluavat.

Jokainen puutarha on jutun arvoinen ja sitä tämä kirja juuri on: Tarinoita puutarhoista.

*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa

Iki-ihanaista Naistenpäivää Ihanille Naisille!

Nainen on aina kaunis. Hän on kaunis nuorena ja vanhana, pyöreänä ja timminä. Hän on kaunis odottaessaan lasta ja kaunis leikkiessään lastenlasten kanssa. Nainen on kuin tuuli ja hän voi vaihtaa suuntaa, mutta se on ehkä juuri se, joka pitää miehet varpaillaan ja on saanut heidät kautta vuosisatojen varoittelemaan tästä yllätyksellisestä luonnonvoimasta. Esimerkiksi Mika Waltarin tuotannossa nainen usein kietoo miehen pikkusormensa ympärille niin hyvässä kuin pahassa:

"Varo naista, joka sanoo 'kaunis poika' ja houkuttelee sinua luokseen, sillä hänen sydämensä on verkko ja pyydys ja hänen sylinsä polttaa kuin tuli", evästää köyhien lääkäri Sammut poikaansa Sinuhea.

Sinuhessa isän opit eivät kuitenkaan itäneet, vaan hän palvoo naista:

"Totisesti, tällaista naista emme koskaan ole tavanneet, sillä hänen suunsa on kuin sula hunaja ja hänen rintansa kuin ovat kypsät omenat ja hänen sylinsä on kuuma kuin hiillos, jolla paistetaan kaloja."

"Naisen rakkaus on oikullinen ja se on valloitettava joka kerta uudelleen."

"Naisen tapana on näet kysyä lakkaamatta neuvoa muilta ja sitten tehdä kaikki kuitenkin vain oman päänsä mukaan."

"Uneksin hänestä aivan hiljaa, - viinissä on kirpeä mullan ja auringon maku, - saksofonin ääni liukuu varjoihin. Hän on juuri se tyyppi, josta jokainen mies kerran uneksii, jonka kylmyys on tulta ja kuolemaa, jonka saavuttamattomuus voi viedä maailman loppuun."

"Tutustuimme toisiimme, ja pohja putosi hänenn altaan. Hän oli hyvin kylmäverinen, hyvin koskematon. Hän oli kuin suolainen lähde, joka koskaan tyydyttämättä tekee juojansa janon vain tulisemmaksi. Join pettävän maljan tietämättä mitä tein. Milloin oikeastaan tiedämme mitä todellisuudessa teemme."

Kuva Leena Lumista toukokuun syntymäpäivänä 2009, samana vuonna kun olin blogannut muutaman kuukauden eli aloitin 14.2.2009. Uskallan laittaa itseni likoon, mutta en tee sitä tänään, sillä tämä ei ole se 'minäminäminä -juttu'. On kuitenkin kiva raottaa ihan pikkuisen mitä tapahtuu kulisseissa. Tuo ranskalainen pikkumusta, joka on ylläni, on nyt minusta edelleen 5 kilon päässä. Vihaan sanaa dieetti, joten 'kiitos ei' sille, mutta olen päättänyt pikkumustani nimissä kutistua tähän mekkoon ja sitten siihen Marimekon viidakkomekkoon, jossa juhlin vielä saman vuoden 2009 suvella:

Mieheni täytti pyöreitä samalla viikolla kun puutarhaamme kuvattiin Ihana piha -ohjelmaan= Mikä sattumusten summa taas kerran! Vuodesta 2009 on ehtinyt tapahtua paljon, mutta koska nyt on tarkoitus puhua naisasioista, voin kertoa, että ylimmistä kuvista jo vuoden 2011 naistenpäivään on tapahtunut murrosta:

On naistenpäivä 2011 ja ollaan tultu kaupungilta lounaalta. Yllä on uusi takki, kädessä uudet kesäkorkkarit ja ruusuja. Naisen ilme kertoo, että menossa on murros. Tämä oli se hetki, jolloin tajusin, että elämästä ei selviä hengissä ellei tajua alkaa asettaa rajoja. Oli tehtävä jotain sellaista, johon ei helposti ryhdy nuorempana: Opettelin sanomaan 'kiitos ei' ja sillä tiellä olen vieläkin. Olen auttamaton maailmanparantaja ja sitä ei muuta mikään, mutta pitääkö minun olla todellakin ihan kaikkien pelastaja, pitääkö olla alati läsnä ja tavoitettavissa ja pitääkö mukana kantaa ihmisiä, joiden kanssa ei ole vastavuoroisuutta eli kannattaako jatkaa, jos tuntee itsensä riistetyksi ja uupuneeksi vai luottaa siihen intuitioon, että mikään elämässä ei ole parempaa kuin muutama tosi ystävä. 

Edellisestä kuvasta tähän toukokuun kuvaan on pidetty blogia runsas viisi vuotta, kärsitty lukuisista selkäkivuista kiitos liian runsaan istumisen, kasvettu 5-7 kiloa, valvottuja öitä satojen kirjojen kanssa, vahvistuttu omissa tärkeissä asioissa, niissä ihan itselle tärkeissä, päätetty vaihtaa pienempään lautaseen, mutta edelleen syödä viikonloppuna kuin ruhtinatar, tehty lisää remppaa, löydetty vaaleanpunainen väri, opittu oman elämän tähdeksi, saatu rakas 47 vuoden jälkeen pois työelämästä, opittu olemaan ilman suuriruhtinatar Olgaa, ollaan vielä tiedottomia siitä, että kohta irtoaa silmän lasiainen, tulee upea tarjous, josta kieltäydyn, koska haluan olla minä ja oman aikani valtias, Lancomen ryppyvoidetta ja tuhkimotippoja on kulunut, löydetty ihana kasvonaamio, tajuttu, että nainen ei voi elää ilman suklaata eikä sisustuslehtiä:

Vaikka olen periaatteessa ollut niin kyllästynyt jo pari vuotta nykyiseen sisustustrendiin, en ole kertaakan hylännyt ruotsalaista skönä hem -lehteä. Nyt olikin yllätys, kun luin eilen tyttärelleni ostamaa Unelmien Talo&Koti -lehteä, sillä jo kansi on kuin toisesta maailmasta. Aloinkin heti etsiä po. juttua ja se olikin lehden alussa: Kirjoittaja on Ilona Pietiläinen ja kuvat ovat Hanne Manelius eli tuttuja henkilöitä ja tosi ihana juttu. Vaan kaiken kuningatar on tietenkin kauniin kodin emäntä Malena, jolla on just sitä tyyliä, mistä itse pidän: Ei kaikki valkoista, ei kaikki räjähtävää värimyrskyä, paljon vanhaa, kaakeliuuni ja soma ripaus romantiikkaa. Ja kodin valtiatar on kaunis kuin kotinsa! Kunpa tämä linja lisääntyisi...

Tässä ollaan jo viime syksyssä, jolloin on koettu monen monta ja silmääkin on käyty hoidattamassa, eräs lähiomaisen kriisi on vasta tulossa, mutta nainen se vain jaksaa, vaikka tietääkin, että pitäisi lukea vähemmän, kävellä enemmän. Ryppyvoide on sama, sisustusasenne myös, kokkaamiseen hän kaipaa lisää aikaa, nimenomaan kokeiluihin, mutta päättääkin siirtää blogistaan aikaa puutarhaan eli keväästä on tulossa jännittävä, sillä syksy 2014 oli uusien kokeilujen syksy. Nyt on se aika, jolloin keksin, että minä olen poncho-tyyppiä ja kashmirista en luovu ikinä. Mutta se on niin yellistä, että vain yksi harkittu ostos harvoin.

Naiseen liittyy usein mies. Tässä sitten pariskunta, joka on ollut aviossa tänä vuonna 30 vuotta. Se on niin pitkä aika, että olen usein miettinyt, miten näin levoton tuhkimo onkaan kesyttäjänsä löytänyt. Uusimmassa Kotiliedessä on aivan mahtava Eppu Nuotion juttu Yhdessä, joka kertoo Epun 30:sta yhdessäolon vuodesta miehensä kanssa. Ei enempää totta voi olla;) Viikon sitaatti menee Epulle:

"Rakkaus on epätäydellistä ja ihmiselle hyväksi."

Liityin just Animaliaan ja suosittelen sitä muillekin. Kuvassa ihailemani Catherine Deneuve lemmikkinsä kanssa.

Ja muuntautumiskykyinen Jessica Lange, mm. loistavan elokuvan Frances tähti. Hän on horoskoopissa härkä kuten minäkin. Jos on härkänainen, huomaa jossain vaiheessa, että on hauskempaa olla onnellinen kuin oikeassa...

Elämä ja naiseus on ihan hauskaa, kun sen oikein oivaltaa. Helppoa se ei ole, mutta kuka helppoa on luvannutkaan. Tärkeintä on ehkä että kipinä ja kapina säilyvät: Elämän pitää olla kiinnostavaa ja haasteellista!

Aina ei voi kuitenkaan olla hauskaa. Huomenna meiltä kaatuu pari tosi isoa puuta. Toinen on niin iso ja vanha haapa, että olin siitä jo toivonut liito-oravalle kotia. En rakasta puiden kaadattamista, mutta nyt pakko mikä pakko. Toinen on alhaalta laho ja toinen on saanut salaman iskun. Puusavotassa siis menee naisten päivä täällä, mutta olimme eilen kaupungilla lounaalla, joten se oli sitten siinä...tänä vuonna. Sisällä kukkii hortensia ja ostin uuden muratin talvella menehtyneen tilalle.

Oikeastaan Naistenpäivän paasaukseni on kirjoitettu jo syyskuussa, sillä juttuni Nainen, olet kaunis, kurvikas ja puolukkainen lienee ajaton. Olkaa hyvät!

Koska niin moni elää kovassa kevään odotuksessa, olkoon nyt kukkina sitten nämä Sir Winstonit viime keväältä. Kevät on jo täällä, sillä eilen näin näitä jo myynnissä eli voisi istuttaa ruukkuihin ja alkaa vähitellen kouluttaa ulos.

Iki-ihanaista Naistenpäivää teille kaikille Ihanille Naisille!

Love
Leena Lumi

Waltari-sitaatit kirjasta Mika Waltarin mietteitä, toimittanut Kalevi Haiko, WSOY 1982

Sandra Boart&Karolina Ehrenpil: Ripaus sokeria

Tehän tiedätte, takuulla tiedätte, että olen ylen heikkona Apfelstrudel mit Vanille Eis. Se tarkoittaa, että jos reissaamme kaksi tai kolme viikkoa Keski-Euroopassa, joka iltapäivä nautitaan hyvää, haudutettua teetä 'mit...Kävi sitten kerran niinkin, että päätimme käydä, ihan vain poiketa Meissenissa teellä. Siellä saimme jotakin niin hyvää, että juutuimme tunneiksi ko. kaupunkiin, mutta emme Meissenin posliinin takia vaan..no juu,  nautimme yhden konditorian kakkupaloja kera teen ja sitten tilasimme uusiksi...Eurooppamme on kartoitettu ravintoloiden ja konditorioiden mukaan. Niinpä kun näin kannen kirjasta Ripaus sokeria olin myyty ja mietin: Tämän täytyy olla jotain aivan erityisen herkullista, jotain sellaista, joka on samalla hyvin kaunista ja hyvin makuhermoja viettelevää: Herkkutaivaan tähtiin kirjoitettu liitto!

Sandra Boartin&Karolina Ehrenpilin Ripaus sokeria (En nypa socker, Mäkelä 2015, suomennos Laura ja Olga Jänisniemi) on yksi kauneimmista herkkukirjoista, jonka olen ikinä nähnyt. Kirjan reseptit ovat Sandran ja puuteriutuiset valokuvat Karolinan, joka on hääkuvauksiin erikoistunut kuvaaja.  Kondiittori Sandra Boartin kirjan henkeen sopiikin, että johdannon ja Näin onnistut –vinkkien jälkeen alkavat polttarit. Niiden jälkeen seuraa Häämietteitä, Juhlan tuntua, Vauvakutsut, Lastenkutsut, Makeaan kevääseen...Varsinaisten reseptien ja  reseptikuvien lisäksi on todella paljon innoittavia tunnelmakuvia, jotka minusta kuin kohottavat lukijan ylempiin sfääreihin.

Häät todella tuntuvat kirjassa, eikä ihme, sillä Sandra järjestää miehensä kanssa vuodessa sadat häät! Näin Sandra heidän konditoriastaan, jonka nimi on tietenkin En nypa socker:

Huhtikuussa 2012 avasimme kauniin liikkeemme, johon asiakkaat poikkeavat päivittäin kahville tai lounaalle, suunnittelemaan häitään tai sunnittelemaan salaa parhaan ystävättärensä polttareita. Tilaisuuksia on joka lähtöön, ja autamme asiakkaitamme tekemään juhlapäivistään ainutlaatuisia niin maultaan kuin muultakin toteutukseltaan!

Lukiessani kirjan alusta Näin onnistut, kiinnitin ilahtuneena huomioni siihen, että Sandralle on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten tuotantoeläimiä kohdellaan. Iso bonus! Osuva ohje on mielestäni se, että stressaantuneena ei kannata yrittää mitään huimaavia luomuksia.

Reseptejä on laidasta laitaan, mutta tässä pääsette vähän maistelemaan: Rapea marenkileivos, Passionmacaronit, Hääkuppikakut, Röyhelökakku, Rapeat pikkupizzat, Mansikkabruschetta, Metsämansikkamacaronit, Lentokone- ja pilvipikkuleivät, Äitienpäiväkakku (oih!), Mustikka-limettijuustokakku, Ylellinen katkarapuvoileipä, Emelien cookiet, Omenapiiraat, Haamuleivokset, Suklaa-omenaunelma...

Yllä Mustikkaiset kuppikakut, joka kertoo sekä kuvaltaan että konditoriatoteutukseltaan paljon kirjan tasosta. Pysäyttävää parhautta!

Minulla on nyt kuitenkin mielessä kevät, se aika kun raparperi nousee puutarhassa, omenankukkkia kaikkialla ja tulee mieleen äiti ja isoäiti. Mitä jos leipoisimme Isoäidin raparperipaistoksen vaniljakastikkeella, josta Sandra mainitsee, että ’parempaa raparperipiiraan reseptiä saa hakea – tämä herkku katoaa lautasilta silmänräpäyksessä’:

12-15 hengelle

Paistaminen: 200 astetta, 45 minuuttia

Täyte:

800 g raparperia

1 tl vastajauhettua kardemummaa

4 kananmunaa

4 dl taloussokeria

1 dl vehnäjauhoja

Rapea murotaikina:

100 g normaalisuolaista voita (kylmää)

3 dl vehnäjauhoja

3 dl fariinisokeria

Vaniljakastike (8 dl):

6 kananmunankeltuaista

2 vaniljatankoa

2,5 dl kuohukermaa

2,5 dl täysmaitoa

1,5 dl taloussokeria

Valmista täyte:

1.  Kuori ja pilko raparperit. Laita palaset piirasvuokaan (halkaisija 30 cm) ja ripottele kardemumma päälle.

2.  Vatkaa kananmunat, taloussokeri ja vehnäjauhot yhteen ja kaada taikina raparperipalojen päälle.

Valmista murotaikina:

3. Kuutioi voi. Lisää vehnäjauhot ja fariinisokeri ja sekoita murotaikinaksi.

4. Ripottele murotaikina täytteen päälle ja paista uunin keskitasolla noin 45 minuuttia.

Valmista vaniljakastike:

1. Laita munankeltuaiset kulhoon.

2. Halkaise vaniljatangot. Raaputa siemenet kattilaan ja heitä joukkoon myös vaniljatangot.

3. Lisää kerma, maito ja taloussokeri ja kuumenna kiehuvaksi. Kun seos pulpahtaa, kaada se keltuaisten joukkoon samalla vatkaten.

4. Kaada vaniljakastike takaisin kattilaan ja jatka keittämistä, kunnes se sakenee hieman. Vatkaa koko ajan, ettei vaniljakastike pala pohjaan tai juoksetu.

5. Kaada sakeutunut vaniljakastike kylmään kulhoon. Jos haluat kastikkeesta aivan sileää, voit siivilöidä sen.

Mitenkään salaamatta on tiedossa, että minä en leivo muuta kuin tiikerikakkua ja omenapiirakkaa, mutta nyt alan leipoa tätä! Jos nämä lämpökelit jatkuvat, kohtahan se raparperi sieltä jo nousee...

Kaikille kirjallisille herkuttelijoille tarjoan nyt  S´mores-kuppikakut, joista Sandra toteaa, että ’...nämä kuppikakut ovat taivaallisia. Kun tuomme ne kahvilassa esille, ne myydään loppuun tuossa tuokiossa!’

Noin 12 kpl

Paistaminen: 175 astetta, noin 15 minuuttia

Kuppikakut:

3 huoneenlämpöistä kananmunaa

3 dl fariinisokeria

1 tl aitoa vaniljasokeria

50 g suolatonta voita

100 g kermaviiliä

3,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

 1 tl kaakaojahetta

150 g tummaa suklaata (70 % kaakaota)

Kinuskikastike:

1 dl taloussokeria

50 g rypälesokeria

1 dl kuohukermaa

 20 g normaalisuolaista voita

Italialainen marenki:

1 ¼  dl taloussokeria (sokeriliemeen)

0,5 dl vettä

4 kanamunanvalkuaista

1 ¼ dl taloussokeria

Muuta:

Digestive- tai muita keksejä

Valmista kuppikakut:

1. Vatkaa munat, fariinisokeri ja vaniljasokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi, noin 15 minuuttia.

 2. Sulata voi ja kaada se kermaviilin joukkoon. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.

3. Kääntele jäähtynyt kermaviiliseos muna-sokeri-vaahdon joukkoon.

4. Siivilöi kuivat aineet kulhoon ja kääntele taikinan joukkoon.

5. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikroaaltouunissa.

6. Sekoita sula suklaa varovasti taikinan joukkoon. Sekoita huolellisesti pohjaa myöten, ettei suklaa jähmety ja tartu kulhoon.

7. Pursota tai lusikoi taikina muffinivuokiin. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia – kuppikakut saavat jäädä keskeltä hieman taikinaisiksi. Anna jäähtyä.

8. Tee kuppikakkujen keskelle reikä omenaporalla ja täytä kolo kinuskikastikkeella.

Valmista marenki:

9. Mittaa kattilaan vesi ja 1¼ dl taloussokeria ja kuumenna sokeriliemi 121-asteiseksi.

10. Vatkaa valkuaisia sähkövatkaimella teräskulhossa ja lisää vähän kerrallaan 1¼ dl taloussokeria koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes marenki on kovaa ja kiiltävää.

11. Kaada sokeriliemi ohuena nauhana marenkivaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista kunnes marenki on jäähtynyt.

12. Pursota marenki kuppikakkujen päälle ja anna sille hieman väriä kaasupolttimella. Koristele kuppikakku keksinmuruilla.

Onko tässä vuoden makein ja suloisin kirja! Onko kansi niin kaunis, että se lähtee mukaan vuoden 2015 kaunein kansi –kisaan ja olisiko tässä yksi ihanuuslahja itselle ja ystävälle, joka rakastaa leipoa tai olisiko tämä peräti lahja häitä suunnittelevalle ystävälle, sillä teoksen osassa, jossa esitellään morsiusparien suosikkeja, on paljon romantiikka ja metsämansikkasuukkosia♥

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Katja


*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

PS. Tämä houkuttava kirja sai nyt muistelemaan ja eräälle lukijalle tuli mieleen Vironperän kakku. Minäpä kysyin Ireneltä sitä ja tässä, olkaa hyvät: Vironperän kakku!

Leena Lumin kevätarvonta 2015!

Ystävänpäivän 6-vuotissynttärit vietettiin hiljaisuudessa, joten nyt alkaa synttäriarvonnan sijasta kevätarvonta, jolla samalla toivotamme tervetulleeksi maaliskuun, joka on lupauksia täynnä. Keski-Suomessa asumisen vuosiltamme en muista vastaavan varhaista kevättä: linnut lentävät parittain, pöntöissä on kovat asuntojen tarkastelut menossa, oravilla on ruskea pää ja tassut, jouluruusu kukkii etupihalla, sisääntulon laatat ovat lumettomat ja ihan kuin köynnöshortensiassa olisi jo turvonneet silmut. Yleensä se aloittaa huhtikuun alussa...Tarkoitus oli järjestää arvonta vasta viikon päästä, mutta koska saamme 20.-22.3. kotiimme ihastuttavan hoitokoiruuden, Lunan, on hoviväki silloin muissa puuhissa!

Arvonta alkaa nyt ja päättyy su 15.3. klo 12. jolloin Lumimies toimii entiseen tapaan onnettarena johonkin aikaan iltapäivästä. Palkintoja jaetaan viisi ja ne ovat kirjoja sekä Runotalon Sarin kymmenen voimakortin sarja, jonka esittelen alakuvissa. Vain yksi pakkauksen kortti on yllätys Sarilta, muut valitsin makuni mukaan. Tilasin itsellenikin saman sarjan ja niitä on kiva lähettää ystäville syntymäpäivinä tai muiden muistamisten yhteydessä. Itse käytän Sarin kortteja myös niin, että niistä kulloinkin tärkein 'töröttää' näkösällä kortin pidikkeessä, jotta muistaisin, mikä elämässä on tärkeää. Sarin nettikauppaan pääset tästä Kirjat ovat kertaalleen luettuja ja niin kunnossa, että käyvät vaikka lahjaksi ellei itse niistä kiinnostu. Nyt on just hyvä aika alkaa kerätä Välikaton Feetun yläkomeroon tulevan joulun lahjoja...

Kutakin esitellyistä voimakorteista on siis paketissa kolme ja kymmenes on Sarin yllätys. Juuri tämä kortti on nyt minulla esillä, sillä olenhan aina oma itseni. Oikeastaan en nyt tarvitsisi siis sitä muistutusta, mutta enpä astu polulta syrjään kun tätä katselen ja toisekseen tulevan kevään istutuskohteeni ovat erityisesti nämä rimpsuhelmaunikot, joilla jatkan nurmikon kadottamista. On muutakin uutta, mutta kerron niistä sitten tulevissa puutarhajutuissani.

Arvontaani saavat osallistua kirjautuneet lukijani tai sellaiseksi kirjautuvat. Ellet tiedä oletko jo lukijani, voit itse varmistaa asian kohdasta 'Lukijat'. Siinä on oikealla pienet neliöt, joita klikkaamalla lukijat tulevat näkyviin. Etsi sieltä itsesi ja osallistu samalla nimellä, mikä siellä näkyy, sillä kun voittajat on arvottu, minä varmistan lukijuuden enkä osaa tulkita, jos eri nimi kuin mikä arvontaan osallistumisessa. Anonyyminä ei voi osallistua. Ellei sinulla olle aktiivista blogia, ole ystävällinen ja jätä sähköpostiosoitteesi.

Palkintoja arvotaan viisi. Ensimmäiseksi tullut saa valita arvontalistalta ensin, toiseksi tullut toisena etc. Toivon osallistujien seuraavan arvonnan tulosta su 15.3. Mikäli joku voittajista ei ilmoittaudu ke 18.3. klo 12 mennessä, nostaa Lumimies uuden arvan. Näin jono ei seiso, vaan kaikki voittajat pääsevät valitsemaan ilman pidempää viivytystä.

Pidin tammikuun jatkettua joulua ja nettipaastoa, joten käytän seuraavat kaksi viikkoa uutuksien lukemiseen. Listalla jo olevat ja lukemani linkitän sitä myöten kun ehdin. Muistakaa, että käytössäni on kommenttivalvonta eli kommentit tulevat näkyviin kun olen koneella niitä vapauttamassa.

Jos haluat muistella viime kevään synttäriarvontaa, kurkkaa tänne

Yksi tapa kiittää teitä uskolliset ja uudet lukijani, ovat nämä arvonnat: Ilman teitä ei olisi Leena Lumia♥

Runotalon Sarin Voimakorttisetti

Anna Örnberg: Rouhea Maalaistyyli - Ideoi ja sisusta

Annika Christensen&Ulrica Otterling: Ruukkuputarha - Iloa ympäri vuoden  varattu!

John Williams: Stoner

Sandra Boart&Karolina Ehrenpil: Ripaus sokeria

Tommy Tønsberg ja Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia

Ilona Pietiläinen: Unelmien piilopaikka - Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen 

Minna Mikkonen: Kivenkerääjät

William March: Komppania K

Paul Werner: Roman Polanski. Henkilökuva

Eva Fanqvist Skubla: Puutarhan ystävät ja viholliset - Hyötyeläinten ja tuholaisten luonnollinen tasapaino

Varpu Tavi&Anna Sillanpää: Koko naisen terveys  varattu!

Ulla Liukkonen, Helena Lylyharju, Kari Martiala:  Ajatusta arkiruokaan! Herkkuja helposti  

Peter Sandström: Valkea kuulas

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russel ja James  

Peter Cowie: Francis Ford Coppola

Silvia Avallone: Teräs

Else&Vesa Leivo: Tulppaanitarhan lumo

Kirsi Tuominen, Olavi Niemi: Maanpeitekasvit - Luo vihreä pihapiiri  varattu!

Suomen kauneimmat puutarhat, toimittanut Kirsi Tuominen 

Herman Koch: Lääkäri

Lisa Ballantyne: Syyllinen

Ruediger Schache: Sielunkumppani

Kari Martiala&Helena Lylyharju: Lapin makuja  varattu!

Nir Baram: Hyviä ihmisiä

Sinikka Piippo: Mielen ruokaa

Peter James: Kuolema leikkii tulella

Karin Slaughter: Yli rajan

Erik Axl Sund: Unissakulkija

Riku Cajander: Luontopiha - Ympäristöystävällinen piha ja puutarha

Ian McEwan: Vieraan turva

Paul Auster: Mielen maisemissa

Sonja Lumme: Kotipihan kasvihuone

Åsa Swanberg: Talven makuja

Ilona Pietiläinen: Hurmaava huvila - Huvilan rakennusta, kesäisiä sisustuksia, puutarhapuuhia

Riku Lumiaro, Juha Laaksonen, Mikko Lagerström: Luonnon kaunis pihapiiri

Anne Holt: Kuollut kulma  varattu!

Peter James: Kuoleman kello käy

Katariina Vuori, Jonna Pulkkinen: Kourallinen tabuja - Kertomuksia itsemurhista  (nid.)

Colm Tóibín: Äitejä ja poikia

Saila Routio: Kukkia sipuleista

Paul Auster: Sunset park

Ingrid&Pelle Holmberg: Herkkuja sienistä - Sieniruokia arkeen ja juhlaan

Kerstin Engstrand: Uusia ideoita puutarhaan - Pengerrykset, muurit ja altaat

Leena Luoto, Tiina Klemettilä, Heikki Luoto: Puutarhurin syksy ja talvi

Markku Envall: Jäät lähtevät

Yan Martel: Beatrice ja Vergilius

Ruediger Schache: Positiivisen vetovoiman salaisuus  

Patricia Cornwell: Paljaat luut

Sanna Töring: Trädgårds vinter


Iloista maalisarvontaa!

Love
Leena Lumi

Tämä on kevään syytä:

Quando, quando, quando

Elokuvaviikonloppua kohden ja Oscar-onnittelut Julianne Moore!

Heti kun kuulin, että Lisa Genovan kirjasta Edelleen Alice (Still Alice) on tehty elokuva, aloin sitä odottaa. Leffakuumetta ei mitenkään vähentänyt se, että eräs suosikkinäyttelijöistäni eli Julianne Moore on elokuvan naispääosassa. Still Alice on Wash Westmorelandin ja Richard Glatzerin ohjaama draamaelokuva, joka sai ensi-iltansa 2014.

Sanomattakin on selvä, että olen nyt jo CDON.COMilta tämän yrittänyt tilata, mutta se ei ole vielä myynnissä, joten saan nyt seurata sitten filmin saapumista eli odottaa. Kirja oli todella hyvä. Se oli parasta mitä olen ikinä lukenut Alzheimerin taudista, sillä se jokin kirjassa antoi tunteen, että vaikka tauti on toivoton, sen kanssa voi edes yrittää pärjätä. Pidin siis Alicen asenteesta. Julianne näyttelee sarjassa kognitiivista psykologia, tohtori Alice Howlandia.

Jo kolme kertaa Oscar-ehdokkaana ollut Julianne Moore nappasi roolistaan Alicena Oscarin, jonka hän on todellakin ansainnut. Still Alicea odotellessa voimme muistella Moorea vaikka

kiinnostavassa elokuvassa A Single Man, jossa pääosissa Colin Firth ja Julianne Moore. Elokuva perustuu Christopher Isherwoodin samannimiseen romaaniin. Ohjaus Tom Ford.

Michael Cunninghamin romaaniin Tunnit pohjautuva samanniminen elokuva The Hours (Tunnit) on kolmen huippunaisnäyttelijän, Meryl Streepin, Julianne Mooren ja Nicole Kidmanin juhlaa. Julianne näytteli niin syvästi masentunutta kotiäitiä, että ystävätär, jonka kanssa olin leffan katsomassa eläytyi vahvasti, melkein järkyttyi. Pakko myöntää, että äidin ja pikkupojan syntymäpäiväkakun valmistus ei helpolla unohdu...Loistava ohjaus on Stephen Daldryn.

Julianne Moore esiintyy myös kiinnostavassa elokuvassa Laivauutisia (The Shipping News), 2001. Ohjaus Lasse Hallström. Filmi perustuu Annie Proulx'n Pulizer-palkittuun teokseen Laivauutisia. Mooren lisäksi mukana ovat Kevin Spacey, Judi Dench sekä Cate Blanchett. (Miksi tv ei voi uusia tätä, sillä filmi ei olekaan niin vain löydettävissä...)

Minulle itselleni ehkä koskettavin Juliannen rooli on filmissä Jutun loppu (The End of Affair), ohjaus Neil Jordan. Elokuva perustuu Graham Greenen samannimiseen romaaniin, jonka olen lukenut aika monta kertaa.

Tässä elokuvassa on unelmieni leffapari, sillä Julianne tekee loistotyön ja Ralph Fiennes on mies, joka tekee elokuvasta kuin elokuvasta enemmän. Elokuva on kuuluisa kolmiodraama, jossa on mitä odottamattomin loppu. Se mikä filmissä vetää on myös sodanaikainen Lontoo sumuineen ja valoineen, Greenen ikuisuustaistelu katolisuuden ja ei uskomisen välillä ja tietenkin kaiken syövä intohimo.

Mooresta mieleeni tulee toinen näyttelijäsuosikkini eli Kate Winslet, jolta viimeksi katsoimme Carnagen Ohjaus Roman Polanski. Aihe on kiehtova, sillä filmi alkaa siitä kun kaksi pikkupoikaa alkavat tapella ja toisen vanhemmat sitten päättävät keskiluokkaisen sivistyneesti mennä toisen pojan vanhempien kotiin asioita selvittelemään....Mikään ei tietenkään mene niin kuin asianosaiset ovat odottaneet.

Maanantaina olin viettämässä tyttöpäivää ja löysin Kodin Ykkösen filmivalikoimista ennen näkemättömän Winslet-filmin Labor Day vuodelta 2013. Filmi kertoo 13-vuotiaasta Henrystä, joka huolehtii eristäytyvästä äidistään kamppaillen samalla omien teini-iän ongelmiensa kanssa. Yllättäen he kohtaavat vankikarkuri Frank Chambersin, joka puhuu itsensä heidän kotiinsa. Mitä sitten tapahtuukaan, sen näen viikonloppuna, sillä nyt alkaa olla jo kova leffanälkä. Pääosissa ovat Oscar-palkittu Kate Winslet, Josh Brolin ja Gattlin Griffith. Ohjaus Jason Reitman.

Lisää elokuvista Lumissa täällä: Elämäni elokuvat TOP20, Rakastan kirjoja, mutta elokuvat... ja Tänään Teemalla viiden tähden leffa, josta olen puhunut ennenkin, mutta...

cinemaattista viikonloppua toivotellen
Leena Lumi

PS. Jos on huuli mutrulla, katsokaas tätä

Peter Sandström: Valkea kuulas

Äiti ja isä olivat ostaneet talon vuonna tuhatyhdeksäsataaviisikymmentäkolme. He olivat toivoneet pitkää elämää yhdessä. Siihen aikaan tilalla kasvoi sata omanapuuta viidessä kahdenkymmenen puun rivissä. Omenat muodostivat toimeentulon perustan, mutta isä ja äiti tekivät myös muuta työtä pärjätäkseen taloudellisesti. Vuonna tuhatyhdeksänsataakuusikymmentäkolme synnyin minä. Isä oli silloin jo neljäkymmentävuotias ja äiti joitakin vuosia nuorempi. Äidillä oli tapana sanoa, että minä tulin myöhään.

Mutta mitä tarkoitti ”pitkä elämä”? Ja mitä tarkoitti ”myöhään”? Aurinko nousi idästä, madot ryömivät mullassa. Aurinko oli sama kuin ennenkin, mutta madot eivät olleet samoja. Isä oli haudattu talon pohjoispuolelle. Männyt venyivät korkeutta, samoin poppelit. Yöt olivat valoisia.

Peter Sandströmin Valkea kuulas (Transparente blanche, Schildts&Söderströms 2014, suomennos Outi Menna) kertoo keski-ikäisen miehen paluusta kotikonnuilleen äitinsä pyynnöstä. Mies, kertoja, palaa lapsuutensa uusikaarlepyyläiseen, minkkitarhojen hajun,  ilmapiirin. Paikkaan, jossa on aina tiedetty, että tarhojen haju on rahan haju, ja asiat pitää tehdä ajallaan olipa sitten kyse hevosen lopettamisesta tai omenapuiden kastelemisesta. Kertojan paluu ja siitä alkavat muistelukset kasvavat tarinaksi, joka ammentaa isän ammatista teurastajana, isän vahvuudesta ja vaikenemisesta, äidin erikoisesta kyvystä parantaa käsillään sekä oudosta etäisyydestä, jota kertoja pitää itsensä ja maailmansa, itsensä ja lukijansa välissä. Askareet joista kerrotaan lapsuuskuvauksissa ovat hyvin tavallisia. Myös minkki- ja kettutarhoilta tietyllä tuulella sisäänkin asti tunkeva haju, on tuttua ja tavallista: Siellä vartuin minäkin. Kukaan ei ajatellut tarhojen eläimiä tuntevina, kärsivinä ja kaikkeen pahaan täysin kykenemättöminä olentoina, vaan ne olivat vain nahkoja, joilla saatiin rahaa elämiseen.

Olen lukenut todella monia vanhempien herrojen omaelämäkerrallisia muisteluita kuin myös niitä, joissa sanotaan, että ne ovat suurimmaksi osaksi fiktiota. Paras ikinä on ollut Marcel Reich-Ranickin Eurooppalainen, likeisin Paul Austerin Talvipäiväkirja ja Mielen maisemissa ja fiktiivisistä kiehtovin ehkä Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi. Jos ajatellaan miestä ja hänen suhdettaan eläimiin, voiko kukaan olla syvästi liikuttumatta Bengt Jangfeldtin teoksesta Axel Munthe – tie Caprin huvilalle. Mikä empatiakyky etenkin eläimiin, mutta myös ihmisiin! Vain yhden kijan ellei runokirjoja lasketa, olen lukenut kymmenesti ja se on Bo Carpelanin Axel... 

Peter Sandströmin kirjan nimi on Valkea kuulas. Se ihana, mehukas, varhainen omena, joka lapsena maistui parhaimalta ja aikuisena tuo mieleen lapsuuden pitkät, kuumat kesät, ne jotka vain kestivät ja kestivät. Sandströmin kirjan maku ei ole valkeakuulas. Olen hyvä maistamaan omenoita, joten huomaan, että se ei ole kelta- eikä punakanelikaan. Se ei ole mikään kesäomena. Se on Antonovka, joka viis veisaa kylmästä, antaa hedelmänsä vasta pakkasilla ja takuulla kasvaa pihan keskisemmällä paikalla, koska joku on sen siihen joskus istuttanut. Se on itsetietoinen omena, joka ei tunne omaa olemustaan. Sitä kun puraisee syyskuussa, saa vain kitkerän maun ja pahan mielen eikä kukaan tarjoa myötätuntoa.

Peter Sandström kirjoittaa lahjakkaasti. Kirjaa ei jätä käsistään, vaikka kuinka sattuisi ja olisi ikävä Johan Bargumin Syyskesää... Kestän kertojan isän ammatin hevosten tappajana, vaikka olen itse ollut heppatyttö ja vähän sitä vieläkin. Tunsin isää kohtaan jopa myötätuntoa, sillä tunsinhan itsekin kylämme teurastajan ja koko suuren perheen. Kaikki tunsivat kaikki. Kasvoin itsekin minkkitarhojen hajuissa, mutta onneksi toisessa päässä kylää. Voisin tuntea kirjan kertojaa kohtaan myötätuntoa ja paljon samaistumista, mutta en voi. Useinhan lukija hakee samaistumista. Vertaiskokemusta. Me olisimme voineet sen löytää, jos..., mutta hällä väliä, sillä kirjan kertoja muistelee omalla tyylillään pitäen kylmää välimatkaa. Hän kertoo rakkaudestaan Tereseen. Niin todellista, niin hyvin kerrottua...Terese on kyllä kirjan paras henkilö kaikellaan ja kuin tuo hetkeksi kertojankin likemmäksi:

Omien tunteittemme edessä me olimme kuitenkin haavoitttuvai, ja useimmiten äärettömän yksin. Muistelisin jälkeenpäin sateisia päiviä puolityhjissä kahviloissa. Pöydällä kolme päivää vanha, rikki luettu, väärin taiteltu ja suttuinen sanomalehti.

Ajattelin kesää vesitornissa.

Terese oli se, joka sulki kesän.

Niin...kertoja muistelee Tereseä ja vesitornia. Mutta eikö sielläkin tapahtunut jotain outoa? Ei se ollut Teresen syy. Se olit sinä.

Äidillä oli tapana sanoa, että minä tulin myöhään? Mitä tarkoitti ”myöhään?”

Lapsuudessa kylillä kaikki tiesivät kaiken ja puhuivat kaiken. Juoruttiin perheistä, joissa joku oli outo, koska oli syntynyt vanhemmilleen näiden ikään nähden ”myöhään”.  Kauppiaan tyttärenä sitä kuuli, miten ukot vitsailivat, että ”tarveaineet olivat loppuneet kesken”. Syntyi ja kasvoi  ’outo’. Janten kylät ja kaupungit ovat olleet täynnä erilaisia outoja aikojen aamuista. Heitä siedettiin, suvaittiin ja riittävän työteliäät tai varakkaat saivat olla rauhassa. Vain takanapäin supistiin ja leukailtiin. Kirjan kertojan vanhemmat eivät olleet tämän päivän mittapuulla kovinkaan iäkkäitä saadessaan poikansa, mutta sen ajan mittapuulla ”liian myöhään.”

Valkea kuulas on lahjakas kirja, mutta vailla empatiaa. Haluasin pakottaa Valkean kuulaan Bo Carpelanin kirjojen puristuksiin, kunnes mehu virtaisi ja maistuisi oikeasti valkealta kuulaalta. Bon myötätunto ja suuri sydämen viisaus pehmittäisi kovan, julman Antonovkan helläksi valkeakuulaaksi, joka saisi Sandströmin kirjan kertojan katumaan. Paitsi ehkä hän ei siihen pystyisi, koska itsekin myöntää:

...vaikka sydämeni löikin, minun oli vaikea tuntea lämpöä.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Katja/Lumiomena, Erja  ja Omppu 

Leena Yliportimo: Small Talkia Rakkaudesta

Mitä saamme kun yhdistämme mainonnan ammattilaisuuden, runollisuuden sekä vimman ryhtyä sanoista tekoihin: Saamme Leena Yliportimon Rakkaus on pyöreä ja nyt saman runoilijan Small Talkia Rakkaudesta.

Monet kirjoittavat ns. pöytälaatikkoon ja ovat tarjoamatta runojaan kustantajille, sillä sanotaan liian usein, että ’runo ei myy’. Muut voivat tuohon uskoa ja tuota hokea, mutta ikuisesti runohulluna en jaksa tajuta, olenko yksin runoja lukemassa...Tuskin.

Leena Yliportimon innovatiivinen vimma näkyy hänen tempauksessaan saada uusimmat runonsa kansiin: Hän julkaisi joulukuun 18. päivänä 2014 joukkorahoituskampanjan runokirjalleen Small Talkia Rakkaudesta.

Pöytälaatikkoni on täynnä julkaisemattomia runoja; toivoisin saavani ne kauniisti kansiin muillekin luettavaksi. Omannäköisesti. Siksi päätin tehdä joukkorahoituskampanjan, kertoo Leena, jolle on tarjottu myös kustannussopimusta.

Rahoitushankkeen minimitavoite oli 4000 euroa ja se ylitettiin kaksi päivää ennen kampanjan päättymistä.

Yliportimon myötä voimme hyvästellä romanttisen mielikuvan nälkärunoilijasta, sillä Leena aukoo uusia uria ja tekee sen haluamallaan tavalla: Omannäköisesti ja urbaanisti. Hänen runonsa ovat helppoja, viihteellisiä, hauskoja, tunteellisia, sellaisia, jotka madaltavat runon lukukynnystä.

tob secret

olen salarakas

mutta koska se

on huippusalaista

en tiedä itsekään

kenen rakas oikein olen

tunnekuva

kävelin suoraan silmiesi ansaan

ja näin saman minkä sinäkin

kaikki uhkakuvat poistuivat

ja tilalle tuli auringossa

kylpevä purjelaiva

joka on juuri saapumassa satamaan

perille on ollut pitkä matka

Ihan arjen käyttörunoutta, sanon minä. Tiedän heti kenelle lähtevään korttiin kirjoitan tunnekuvan.

Mainonnan ammattilaisena Leena osaa määrittää kohderyhmänsä:

Tämän päviän urbaanit ihmiset, jotka kaipaavat elämäänsä taiteellista viihdettä, joka ei ole liian vaikeaa, mutta joka koskettaa ja saa ajattelemaan. Populäärin tyylinsä vuoksi tekstejäni lukevat mielellään hekin, jotka eivät muuten runoudesta välitä.

Arjessa nautitaan myös soppaa:

yhtä rakkauden

sekametelisoppaa

ehtymätön kattilallinen

johon lusikka hukkui

ja jonka perään minä 

hullu sukelsin

välillä ihania sattumia

välillä ihan vain sattuu

Kiinnostavaa on nyt nähdä, liikahtaako runollinen maailmamme Yliportimon omien latujen hiihtämiseen eli hankkia kirjalle itse rahoitustuki ja tehdä näin omannäköistään runoutta haluamatta antautua kustantajan tangoon.

aivan loppu

otit rakkautemme maljan

joit sen ahnaasti tyhjiin

röyhtäisit

kiitit kauniisti

ja poistuit

hymyillen pöydästä

olet sittenkin

en tarkoituksella testannut

en edes tiennyt

sinun olevan läsnä

kun toista suudellessani

palasit ajatuksiini

*****

Runokirjat Leena Lumissa

Jayne Anne Phillips: Äidin aika

Vaikka hän pelkäsi Katherinen puolesta, hän suunnitteli elämää ja tarttui siihen tarmolla, ikään kuin arki antaisi kuolemattoman suojan. Hän kehräsi toimet ja rituaalit heidän kaikkien ympärille kuin hienon verkon jota hän valmisti omassa suussaan. Niin hauraita olivat päivät, katosivat toinen toisensa perään, ja pelko oli se tulinen pohja jolla hän seisoi. Kuinka merkillistä että todellinen elämä vaikutti hänestä epätodelliselta silloinkin kun hän nojautui siihen, oikoi raajojaan lämpimässä ikään kuin olisi aina nukkunut juuri tässä, pehmeässä monikerroksisessa sängyssä. Ihmiset halusivat tätä, se oli luonnollista. Mutta hän ei ollut koskaan ennen kuulunut ”ihmisiin” eikä halunnut sitä mitä ihmiset halusivat. Hän oli ollut joku muu, joku joka oli liitossa yksin elävän äitinsä kanssa, Waylonin ja Waylonin kadonneiden vanhempien näköinen, vanhempien jotka olivat hylänneet vauvan. Oliko olemassa yksinolemisen, erillisyyden geeni, periytyvä magneettinen voima joka veti puoleensa vain työntääkseen pois? Kate kuvitteli ihollaan savuisen hehkuvan höyryn, salaisen auran joka merkitsi ne joiden kohtalo ja onni oli olla erillään muista ihmisistä.

Jayne Anne Phillipsin teos Äidin aika (MotherKind, Tammi 2000, suomennos Kersti Juva) kertoo nuoren naisen, Katen elämästä, suurten murrosten keskiössä. Se kertoo kolmikymppisen Katen elämästä tilanteissa, joihin hän ei ollut osannut varautua ja joiden tapahtuminen avaa häntä näkemään omaa itseään sekä vihdoinkin äidistään erillisenä osana kuin myös naisena, joka joutuu myöntämään, että hänen vanhempiensa avioliitossa oli jotain ollut perusteellisesti vialla jo kauan ennen äidin ja isän eroa. Vanhemmat vain jatkoivat hämäystään, kunnes kumpikin sai tarpeekseen ja Kate alkoi elää elämäänsä äidin kanssa. Vahvan äidin, jolle tärkeitä olivat kulissit ja tietty pärjääminen. Kate tekee kuitenkin irtiottonsa, hänestä tulee runoilija ja kustannustoimittaja, hän tapaa Matthewn, eronneen kahden villin pojan isän, alkaa odottaa lasta ja saa samoihin aikoihin kuulla äitinsä, Katherinen, sairastuneen keuhkosyöpään. Kate lentää tapaamaan äitiään, joka on päättänyt kieltäytyä sytostaattihoidoista, joilla lääkärien mukaan saataisiin lisää vain muutama kuukausi elinaikaa, mutta kuultuaan Katen odottavan lasta, Katherine päättää suostua hoitoihin ehtiäkseen pitää sylissään tyttärensä lasta. Lopulta Katherine myös muuttaa Katen pyynnöstä Mattin ja hänen luokse Bostonin taloon, jonka he ovat ostaneet kodikseen ja jossa on riittävästi tilaa kaikille mukaan laskien äidin toyvillakoira Katrina kuin Katen suurempi koira Luna. Alkaa joulua kohti käyvä elämä, jossa Kate tuntee kaikkien siirtymälinjojen yhtyvän tähtikirkkaassa hohteessa joksikin niin loistavaksi että sitä ei voinut havainnoida.

Äidin ajassa Phillips näyttää monipuolisuutensa kirjailijana, minulle kuin kolmannen ulottuvuutensa: Kykynsä kirjoittaa ihmisten välisistä virroista, niiden iloista ja suruista, tavalla, joka säkenöi sekä rakkautta että läheisyyttä kuin tuskaa ja irrallisuutta, mutta joka ennen kaikkea peilaa henkilöitään Katen kautta. Synnytettyään joulupäivänä lapsen Alexanderin, Tatien, Katen elämässä alkaa ajanjakso, josta hän voisi myöhemmin muistaa lähinnä imetykset ja valvomisen, huolen kaikesta sekä äidin kivun, jota hän tunsi aika ajoin kantavan itsesssään. Usvaan käärityt viikot, jolloin tärkeintä olivat äidin morfiinin annostelu, saada äiti syömään edes vähän ja muistaa syöttää vauva, päästää koirat ulos...vahtia Mattin järisyttävän vilkkaita poikia niinä kolmena jokaisen viikon jaksona, jolloin pojat olivat isällään sekä lopulta ostaa ulkopuolista apua kotiin päivän muutamiksi tunneiksi.

Jayne Anne Phillipsiltä olen aiemmin lukenut loistavat Suojeluksen sekä  Kiuru ja Termiitti. Molemmissa maagisen realismin elementtejä, joihin olen ylen heikkona. Mitä kirjoitinkaan Kiurusta ja Termiitistä: ’Päällimmäinen tunnetila on jälleen Phillipsin tajunnanvirtaisuus, maaginen realismi, outo latinalaisunien savu...kuumuus, erotiikka, vesi ja hopeatomu.’ Sitten luin Murhenäytelmän, jossa ei tietoakaan tajunnanvirrasta, ei etelän kaskaita, mutta jälleen annos maagista realismia ja ripaus mystiikkaa, muskotin ja vaniljan tuoksua sekä...murhenäytelmä. Äidin aika on hyvin erilainen kirja verrattuna edellä mainitsemiini tuoden esiin Phillipsin lyyrisyyden, mutta kannatellen edelleen usvaista unenomaisuutta, joka sekä hypnotisoi lukijan, että värisyttää tarkoilla huomioillaan. Äidin aika on Katherinen viimeinen aika, mutta täyden elämän laidalla. Katen isä, Waylon, saapuu myös ja tytär saa uutta näkökulmaa isäänsä. Onko erillisyys tullut isältä? Onko isän aurana kohtalo ja onni olla erillään muista. Matt kuului kuitenkin mitä suurimassa määrin ihmisiin ja oli halunnut juuri hänet. Ja nyt heillä oli jouluvauvansa ja yhteinen tulevaisuutensa, vaikka äiti olisikin kohta pois ja:

”Joskus mietin, mitä meillä on jäljellä kun tämä on ohi”, Matt sanoi.

Kate painoi kasvonsa lähelle, painoi lantionsa kaaren hänen lannettaan vasten. ”Mie ja sie”, hän kuiskasi. Myöhemmin hän muisti että äiti oli sanonut niin tarkoittaen itseään ja häntä kun hän oli ihan pieni ja Katherine puhui jostakin tehtävästä tai hauskuudesta joka oli varattu vain heille kahdelle.

nuku rauhassa, nuku...

nuku rauhassa, nuku
           kauniita unia


                                                           (en näe enää, näe!)
                                                         

anna anteeksi hauraat hetket
joina olin kova


rakastin kuin 
                        valoa
          ja sinä olet valon läpi
          loistava onnellinen
          harha


kuva, hiljainen pysähtynyt

- Maaria Päivinen -
Sinun osasi eivät liiku (ntamo 2014)
kuva Weheartit


*****

P:lle♥