maanantai 11. toukokuuta 2015

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

He matkustavat umpinaisissa tavaravaunuissa Lodzin, Varsovan ja Brestin läpi. Avoimesta ovesta katselleessan Werner ei näe kilometrien matkalla yhtään ihmistä, mutta joskus näkyy rautatievaunu, joka on kaatunut radan viereen, vääntynyt ja vaurioitunut jonkinlaisessa räjähdyksessä. Sotilaita kiipeää junaan ja laskeutuu pois, laihoina, kalpeina, jokaisella reppu, kivääri ja teräskypärä. He nukkuvat piittaamatta melusta, kylmyydestä, nälästä, kuin pyrkisivät epätoivoisesti pois valvemaailmasta niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista.

Anthony Doerrin läpimurtoteos Kaikki se valo jota emme näe (All the Light We Cannot see, WSOY 2015, suomennos Hanna Tarkka) on kuin meren tuhansia vuosia huuhtoma kivi: Aalto aallon jälkeen on hionut teräviä särmiä, kaivanut onkaloita, pyöristänyt kokonaisuutta, kaivanut luolan, kovertanut aukon, josta näkyy valo. Kaikellaan se on kuitenkin vaikuttava, uniikki ja lohduttava. Samanlainen kuin meren huuhtoma lohtukivi kirjastoni ikkunalaudalla. Missään ei ole toista samanlaista ja minulle se on kaunis kertoessaan valonhohtoista tarinaansa kautta vuosituhansien, kautta sotien, kautta myrskyjen, läpi pimeyden, johon on uskallettava hypätä nähdäkseen valon.

Olen varsin vakuuttunut, että Doerrin kymmenen vuotta kirjoittama tarina tulee miljoonien ja miljoonien luettavaksi yhtä varmasti kuin löytyy heitä, jotka eivät kestä, että toisesta maailmansodasta kirjoitetaan näin kaunis kirja. Nyt jo tiedetään, että kirja on saanut arvostetun Pulitzer-palkinnon ja että siitä tehdään elokuva. Tiedämme kirjaa myydyn jo yli miljoona kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa. Kyynikko tuhahtaa: Taas uusi 'Titanic!' Vain ns. korkeakirjallisuutta lukevat sulkevat mielensä lukiessaan kirjan olleen jo kohta puolensataa viikkoa New York Timesin bestseller-listan kärjessä. Itse lähiaikoina neljä hyvin kovatasoista sotakirjaa lukeneena, vertailen, että tämä ei ole Näkemiin taivaassa, ei Sopimus, ei Hyviä ihmisiä, ei Komppania K...Ihmettelen, miten julman tykkitulen seuraus voi olla ’veistettyä valoa’ ja ihmettelen, miksi kustannustoimittaja ei kehoittanut Anthonya tiivistämään suurta tarinaansa. Toisaalta hymyilen, että juuri tätä kirjaa on mainostettu kaikkialla 'suurena lukuromaanina', sillä tänä keväänähän laitoin alulle keskustelun käsitteestä lukuromaani. Puolustan lukuromaania ja suuren lukuromaanin täydellinen esimerkki on juuri Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe!

Kirjan tarina, rakenne ja tempo ovat niin oivalliset, että se hipoo jo taivaan kantta. Aloitan rakenteesta, joka on mitä lukijaystävällisin vaikka kuljemme edestakaisin toisen maailmansodan välisissä vuosissa seuraten saksalaista sotilasta Werneriä Saksassa, Ukrainassa, Neuvostoliitossa...ja lopulta Ranskassa ja lapsena sokeutunutta, Pariisissa asuvaa nuorta tyttöä Marie-Laurea, jonka isä toimi Pariisin luonnontieteellisen museon lukkoseppänä. Luvut ovat lyhyitä ja taidolla otsikoidut. Kertojien vuorottelu on tiuhaa, mutta siitä huolimatta sen askelkuvio on hidas, surumielinen valssi. Kirja jonka voi lukea vaikka mökkilaiturilla ja välillä sukeltaa mereen, tai grillata ja nauttia merenantimia, et putoa tarinan matkasta. Siis jos maltat tehdä niin. Minä luin yhtä soittoa, sillä suuren lukuromaanin tarina vei. Ne sanat, joihin voisi tiivistää tarinan rungon, kun muistetaan, että kyseessä on toinen maailmansota ja lopulta natsien suorittama Ranskan miehitys ovat: sokeus, Ranskan vastarintaliike ja timanttien timantti, Liekkien meri:

Sen pinnassa on satoja fasetteja. Hän noukkii sen käteensä aina uudelleen ja laskee heti taas pois kuin sormia polttelisi. Isän pidätys, Hubert Bazinin katoaminen, madame Manecin kuolema – onko tämä yksi kivenkappale voinut aiheuttaa niin monta murhetta? Hän kuulee vanhan tohtori Geffardin vinkuvan viinanhajuisen äänen: Skyttalaiset kuningattaret ovat kenties tanssineet se yllään läpi yön. Sen vuoksi on kenties jopa sodittu.

Jalokiven haltija eläisi ikuisesti, mutta niin kauan kuin hänellä oli se onnettomuudet kohtaisivat kaikkia niitä, joita hän rakasti, yhtä toisensa perään jatkuvana virtana.

Timanttijahti tekee kirjasta seikkailullisen. Muistan Dumasin teoksia, joita luin ahmien, mutta muistan myös, miten paljon nautin Bolšoin perhosesta, jossa jokainen luku alkoi timanttihuutokaupan kohteen esittelyllä: ”Pisaranmuotoinen irtotimantti, fancy-hionta. Briljanttimuunnelman paino 2,54...” Nyt kyseessä on päärynänmuotoinen sininen timantti, jonka sisällä näkyvät punaiset liekit! Myös yksi runsaan kuuden blogivuoteni parhaista kirjoista eli Kirjan kansa, on seikkailullinen, sillä siinäkin jahdataan jotakin arvokkaana pidettyä.

Historialliselta kannalta Kaikki se valo jota emme näe, tuo vuosikymmeniä Kolmanteen Valtakuntaan ja Neuvostoliiton vallankumoukseen keskittyneellekin jotain uutta ja se ei ole neuvostosotilaiden huono varustus, eivät heidän joukkojensa tekemät raiskaukset, kun he pääsivät Berliiniin ja yleensä Saksaan, ei se julmuus millä he kohtelivat naisia ja lapsia, vaan Hitler jugendin armottomuus. Tarinan Werner oli uhri ja tällä en tietenkään puolusta natsismia, mutta hän oli uhri! Mitä mahdollisuuksia oli Wernerillä, jossa ei ollut julmuuden häivääkään, mitä mahdollisuuksia oli hänen ystävällään Frederickillä, joka uskalsi vastustaa systeemiä...

Lopulta kuin kaikki kaikki tiet johtaisivat Saint-Malon pikkukaupunkiin Luoteis-Ranskan rannikolle. Jälleen historiallisesti kiinnostava asia: Ranskan maanalainen armeija, vastarintaliike. Tästä ovat monet kirjailijat kirjoittaneet, mutta sysäyksen aiheeseen minulle antoi kirjailija Marguerite Duras, joka itse toimi liikkeessä. Sokea, valittamaton, neuvokas Marie-Laure liittyy osaksi vastarintaliikettä ja hänestä tulee yksi ratas ketjussa, joka vahvistaa partisaanien voimaa katkaista saksalaisten eteneminen.

Ken on käynyt tarinan Saint-Malossa vaikka vain tässä kirjassa, haluaa ennen kuolemaa nähdä paikan, jossa lukija sodan kauhuista viis kaikki tykkitulien välit hengittää merta, juo sen ilmaa, koskettelee simpukoiden kuoria, torvisimpukoita, kaurikotiloita, huojuu itse merivuokkona, mutta silti näkee ilmassa lentävät palavat pääskyt ja lepakot. Meren valo ei estä näkemästä sodan pimeyttä! Marie-Lauren sokeus tekee hänen muista aisteistaan vahvemmat, kuin valoa joka valaa häneen herkkyyttä aistia, mitä muut eivät aisti, valoa joka polttaa hänet sodan selviytyjäksi – ja muiden auttajaksi. Niin...Saint-Malo ja Marie-Laure:

Silmien sulkeminen ei riitä kertomaan mitään siitä, mitä on sokeus. Taivaan ja kasvojen ja rakennusten maailman takana on karheampi ja vanhempi maailma, jossa tasaiset pinnat hajovat ja äänet soljuvat parvina ilmassa. Marie-Laure voi istua ullakolla korkealla kadun yläpuolella ja kuulla, miten kurjenmiekat kahahtelevat soilla kolmen kilometrin päässä. Hän kuulee, kuinka amerikkalaiset pinkovat pelloilla ja suuntaavat valtavat tykkinsä savuavaan Saint-Maloon: hän kuulee, miten perheet niiskuttavat myrskylyhtyjensä ympärillä kellareissa, varikset hyppivät rauniokasalta toiselle, kärpäset laskeutuvat ojissa lojuvien ruumiden jäännnöksiin: hän kuulee, miten tamarindit värisevät tuulessa ja närhet kirkuvat ja dyynien heinä palaa...hän kuulee miten kuolleiden valaiden luut liikahtelevat viisi penikulmaa alempana, ja niiden luuydin tarjoaa sadaksi vuodeksi ravintoa sellaisten eliöiden yhdyskunnille, jotka elävät niissä koko ikänsä eivätkä koskaan näe yhtä ainutta auringon lähettämää fotonia. Hän kuulee, miten hänen kotilonsa raahaavat ruumistaan luolan kivillä.

*****

Antti Majanderin loistava ja nappiin osuva arvio Doerrin teoksesta!

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet Sara, Jenni/Kirjakirppu, Kaisa Reetta, Kirjakaapin kummitus,  Zephyr/Kirjanurkkaus, Kirjasähkökäyrä,  Arja/Kulttuuri kukoistaa,  Annika/Rakkaudesta kirjoihin, Katja/Lumiomena, Bleue, Maija  Norkku  Aletheia

53 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, mutta itse teos työntää minua sitä kauemmaksi, mitä useamman siitä kirjoitetun blogauksen luen. Tässä vaikuttaisi olevan juuri sen tyyppistä kuvailevaa kieltä, jota jaksan kovin huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos <3 ja ymmärrän. Minä en ensin aikonut lukea tätä, sitten ajattelin siirtää suvelle, mutta joku sai aloittamaan ja siinä se sitten meni. Mitä sinua tunnen, tämä ei anna sinulle sitä haastetta, mitä sinä odotat!

      Kuule, minäkään en jaksa tiettyjä kuvailuja. Esim. pitkät luontokuvailut uuvuttavat tämän naisen. On eri asia kokea luontoa itseä, kuin lukea jotain metsäkuvailuja. Olen henkeen ja vereen meri-ihminen, joten osui ja upposi eikä tämä tarina ihan niin kesy ole, mitä voisi olettaa kiitetyn kaundeuden takia. Mutta onneksi ei niin järkyttäväkään, että uskallan suositella monille.

      Onneksi en kirjoittanut: "En suosittele kyynikoille!" Olisn nyt joutunut tässä matelemaan edessäsi;)

      Jätä rauhassa lukematta: Ei tämä ole sinulle. Ja nyt luen dekkarin ja sitten taidan aloittaa TAAS sinun innoittamanasi erään kirjan, jonka noudin kirjastosta. Kiitos vaan<3

      Poista
    2. Kiitos Leena. Ihanaa, kun annoit luvan olla lukematta tätä. Jos suosittelemallani kirjalla viittaat Mariasiin, niin siitä en ota mitään vastuuta. Se kun on sellainen joko-tai -tapaus. Ei voi etukäteen tietää.

      Poista
    3. Omppu, ole hvyä vain;) Olen tällainen suora satakuntalainen, joten en jaksa turhaan vääntää.

      Just sitä tarkoitan ja syy on ihan sinun: Kirjoitit juuri minua viekoitellen taas kerran;) No, luen nyt välipaladekkarin ja sitten tsekkaan, mikä on mun suhteeni todellisuudessa Mariasiin.

      Poista
  2. Tästä kirjasta ovat tosiaan jo monet postanneet & koska olen kiinnostunut toisen maailmansotaan Euroopassa sijoittuvista kirjoista niin kävin ostamassa tämän pokkarina englanniksi. Saa nähdä milloin luen ja mitä siitä itse pidän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, minua kiinnostaa kaikki historia, mutta erityisesti Romanovit, Stalin, Hitler ja myös toinen maailmansota. Tämä on kaunis, mutta sisältää riittävästi rosoakin. Vetyävä tarina!

      Poista
  3. Voi sattuipa osuvasti, kun kirjoitit tästä kirjasta. Olen nähnyt mainoksen televisiossa ja päättänyt, että tuon kyllä luen..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, olen aika varma, että pidät tästä kirjasta.

      Poista
  4. Voi Leena!!! Olen odottanut jännityksellä tuomiotasi (hih! :D ), ja nyt kun luin tämän huikean hienon tekstisi, olin pakahtua! Juuri noin, olen kirjasta niin samaa mieltä! <3

    Olen miettinyt paljon sitä, että moni miettii ja ehkä vähän kavahtaakin kirjan kielellistä kauneutta. Etenkin nyt kun lukukokemuksestani on alkanut kulua aikaa, olen kallistunut sille kannalle, että kieli on nimenomaan tässä Doerrin kirjassa sivuseikka. Se, jolla oikeasti on merkitystä, on hieno tarina, ja se miten taitavasti se kerrotaan. Tämän kirjan myötä minäkin todella vasta tajusin, mitä saksalaiset ovat tehneet jopa omilleen (!), ja olen siitä asiasta vieläkin aivan tolaltani. Natsien käsittämättömällä pahuudella ja julmuudella ei todella ole ollut mitään (!) rajaa. Ei mitään.

    Ja minullekin meri ja sota ovat takuuvarmoja (ja etenkin jos ne molemmat löytyvät vielä samasta kirjasta! :). Ja laillasi suunnittelen ihan tosissani matkaa Saint-Maloon. Se kovia kokenut kaupunkiparka on aivan pakko saada nähdä omin silmin!

    Kiitos tästä - tämä oli yksi päiväni kohokohdista! <3 Menen nyt linkittämään tämän omaan tekstiini, jotta voin aina helposti palata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, sinä taidat olla 'syyllinen', että en jättänytkään tämän kirjan lukua suveen eli kiitos<3

      Todella hieno tarina, jota joku ymmärsi jo verrata Näkymättömään siltaan. Minusta se Hitler jugend asia oli järkyttävä. Siinä oli sellaista, mitä en tiennyt, mutta uskon, että sitä oli. Olisin ehkä voinut olla tuon tietämättä, mutta kun kuitenkaan en.

      Sara, ihan tosissani: Minä etsin ihan kohta meidän Euroopan automatkailijan krijamme esiin ja ruksaan Sain-Malon. Ensin on tänä syksynä vielä Itävalta ja vähän muutakin, mutta sen jälkeen alkaa suunnitelma Sain-Malo! Onko mitään kuin on meri...tämä merellinen kirja meni suoraan vereeni.

      Ole hyvä ja kitios vinkistäsi!<3

      Poista
    2. Iik, ole hyvä ja kiitos! <3 :)

      Ja voih, minulla on Näkymätön silta vieläkin lukematta, vaikka olen sinullekin luvannut jo kauan sitten, että luen sen. Nyt käyn hakemassa sen kirjahyllystä yöpöydälle, ja viimeistään kun kesäloma kolmen viikon päästä alkaa, avaan kannet ja aloitan. Pakko!

      Ja oih, Itävalta! Jänis-kirjasta (jonka lukemisesta kiitän edelleen sinua! <3 ) lähtien olen aivan erityisesti intoillut matkasta sinne (vaikka Jänis-kirjassa siellä tapahtuikin kamalia...). Haluan Wieniin, ja vielä joskus tässä elämässä etenkin Salzburgin oopperajuhlille. Muistelen Salzburgin olevan sinulle aivan erityisen rakas? Kyselen sitten joskus vinkkejä!

      Poista
    3. Iiik!<3

      Norkku keksi verrata tätä Näkymättömään siltaan, kirjaan, josta kaikki tuntuvat pitäneen. Ennustan kuitenkin, että molemmat luettuasi pidät tästä merellisestä kirjasta Näkymätöntä siltaa enemmän...

      Meillä aina matkat alpeille paitsi Irlanti myös. 30 vuotta sitten R. kosi Sveitsin alpeilla, katsotaan mitä nyt tapahtuu;) Jäniksessä siellä tapahtui kamalia...todellakin. Rrrrakastan Salzburgia hulluna. Voisin muutta sinne joksikin aikaa. Ajamme kyllä nyt Wienin ohittaen tai kautta, en ole vielä varma, sillä käymme tapaamassa erästä itävaltalaista ystäväämme Slovakiassa. Sen jälkeen monta päivää Salzburgissa...=onni. Se on. En vain saa siitä tarpeekseni;), mutta huom, melkein sama koskee Irlantia. R. aikoo täyttää seuraavat pyöreänsä Galwayssa. Ja tuohon väliin olemme unelmoineet Etelä-Ranskaa ja Portugalia, johon nyt ruksasin Saint-Malon...Mitä kaikkea ihanaa kirjat meille tekevätkään!

      Ja minä luen uudelleen ja uudelleen Irlanti-juttujasi. Kiva, että tarinat säilyvät blogeissa.

      <3

      Poista
  5. Tämä kuulostaa todella kiinnostavalta ja olen varannut sen kirjastosta. Mietin kyllä jo, että taidan hakea sen kirjakaupasta :) Mun kirja. Kiitos Leena avaavasta postauksesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, sinä pidät tästä!!! Et sinä tämän ostamistakaan kyllä kadu...Sun kirja: heti sanoin sen! Halusin avata sen verran, että ne, jotka tästä voisivat pitää, löytäisivät tämän. Omppu ei nyt kuulu tähän joukkoon ollenkaan;) Jos minusta ei kuulu, muista vinkata, kun olet postannut: Olen enimmäkseen kärryiltä pudonnut, vaikka kaikkeni yritän.

      <3

      Poista
    2. Aika jännää. Olet selkeästi muodostanut minusta jonkunlaisen kuvan. Mitä tykkään lukea ja mitä en. Se on kiinnostavaa. Tosin nyt kyllä rupesi houkuttamaan lukea tämä teos kumminkin, mutta katsotaan nyt, on niin paljon muutakin hyvää odottamassa.

      Poista
    3. Omppu, mää arvasin! Teisin, että kun 'kiellän' tämän sulta, sä luet tämän!

      No, minähän laadin lukijoilleni, en kirjabloggaajille, jopa privaatisti lukulistoja! Vaisto sanoo, mutta itsehän olit tätä heti alussa vastaan, mutta siitä vain: Lue, että voit osoittaa minun olevan väärässä, hah-hah...Mutta edelleenkin ole aika yllättynyt, jos sinä pidät tästä lukuromaanista, kun muistan, miten kerroit ajattlevasi, että kirjassa pitää olla haastetta ja jotain uutta etc.etc. Tämähän onkin hauskaa<3

      Poista
    4. OMahdatko olla horoskoopissa härkä tai oinas...He bruukavat tehdä asioita, joita heiltä yritetetään evätä. Minä olen härkä. Sisareni on oinas. Jos halusin pikkusiskoni siivoavan huoneeni, sanoin vain, että 'ikinä et saa siivota huonettani' ja kas, huone oli yllättäen siivottu. Tätä oli hyvä soveltaa moneen;)

      Poista
    5. No minä olen vaaka, jalat maassa ja pää pilvissä.
      Tyttöni on härkä ja hänen ensimmäinen vastauksensa yleensä on ei, mutta yleensä asiat hoituvat sitten pikkuhiljaa. Meillä on niin paljon kuitenkin yhteistä mm. puutarhanhoito, kirjat ja ask-kuv-käs ja ne elokuvat.

      Heti kun kuulin kirjasta ajattelin lukea sen, se oikein vetää puoleensa... Luen tällä hetkellä ihanaa kotimaista noitakirjaa, että se on ihana. Sen verran vinkkaan kaikille, että Kristiina Vuoren uusin on mielestäni myös paras hänen kirjoistaan :)

      Poista
    6. Mai, tyttäresi on täysin härkä;) Minä sanon aina ensiksi 'ei', mutta sitten kuitenkin...ryhdyn vaikka mihin.

      Minusta jo kirjan kieli ja niin moni asia siinä toi mieleeni sinut, että uskon sinun lukevankin. Tiedän Vuoren, mutta en ole ehtinyt häneen asti...vielä. Lukunauttimisiin!

      Poista
  6. Bretagne luo tarinalle niin kauniin kehyksen, että sinne alkaa kaivata. Vaikka toisesta maailmansodasta ja sen vääryyksistä on kirjoitettu niin paljon, on tässä tarinassa jotain erityistä.
    Lukuromaani, sitä tämä todella on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, sehän on se osa Ranskaa, jonne muutti 'en muista hänen nimeään' toimittaja tai kirjailija. Luin kaikki lehtijutut ja ajattelin että tuonne olisi päästävä. Siinähän hoituisi sitten Cherbourgh samalla. Niin minustakin ja vaikka on lumoavaa ja kaunista merelleisyyttä ja muuta, on myös sattumista ja rosoa, kivun viiltoa.

      Just oikein hyvä esimerkki lukuromaanista!

      Poista
  7. Jälleen kirja, jonka haluan lukea. Tuollainen kirja täytyy ostaa omaksi, jotta sitä saa lukea vähitellen, alleviivata ja palata uudestaan alleviivauksiin.
    Olen juuri katsonut elokuvan Kuulustelu toisen osan. Noista ajoista ei tiedä koskaan liikaa, ei edes tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, uskon sinun pitävän. Kirjan kaunis kieli lievittää pahimmissa paikoissa.

      Minä en nyt jaksaisi mitään Kuulustelua, vaan rentoudun dekkarilla;) Olen lukenut tänä vuonna jo monta Staliniin ja Hitleriin liittyvää kirjaa, joten pakko välillä ladata akkuja.

      Poista
  8. Mitähän sanoisin? :) <3 No, pidin tästä paljon. Aluksi luin kirjaa hieman ärsyyntyneenä, koin sen aavistuksen imelänä samaan tapaan esimerkiksi Susan Fletcherin sinänsä erilaisen Tummanhopeisen meren. Mutta sota, Bretagne (josta pitää joskus jutella lisää) ja kirjan rakenne koukuttivat täysin. Tämä on tosiaankin suuri lukuromaani. Ja kuitenkin - en saanut tästä tarpeeksi haastetta itselleni, tässä olen ehkä hieman Ompun kaltainen lukija (Omppu ei siis ole tätä lukenut, mutta kaipaa haasteita). Pidän hieman vaikeammista kirjoista. En nyt osannut täysin antautua tälle, jossain toisessa hetkessä näin täysiverinen lukuromaani olisi vienyt vielä enemmän mukanaan.

    Mutta jotain minusta ja tästä kirjasta kertonee se, että Goodreadsissa mietin, annanko kolme vai neljä tähteä. Annoin neljä, kirjan taika voitti minun vastarannankiiskeyteni.

    <3

    T. Lumiompun Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh;) <3 Sama täällä jossain hetkessä, ehkä siinä 100:nen sivun vaiheilla: Mietin koko ajan Fletcheriä ja sitten jotain toista, jonka nyt olen jo unohtanut, ei kai vain Ennen sarastusta, jota rakastan. Gretagnesta piti palstaa jossain lehdesä, eräs suomalainen, joka sinne muutti, kuka hän olikaan...

      Minä vasta haasteita kaipaankin, mutta en koko aikaa: Minusta pitää olla muutakin. Nyt löysin kirjastosta yhden muutaman vuoden takaisen dekkarin ja nautin sitä välipalana ennen uusia koitoksia. Mitä olen sinua nyt yli kuusi vuotta seurannut, sinäkin mieluusti luet muutakin välillä kuin haasteellista ja uusia uria aukovia tekstejä.

      Kirjoutuksestasi ymmärsin, että kuitenkin pidit, mutta Saran tekstin luettuani, muutin lukusuunnitelmaani. See!, mitä minä just sanoin: Neljä tähteä on jo paljon.

      <3

      Poista
    2. Totta kyllä, ei kukaan kaipaa haasteita koko aikaa, en minäkään. Luulen, että Pulizer-palkinto hieman hämäsi minua ja kasvatti jotain odotuksia liikaa. Silti, olihan tätä ihana (!) lukea.

      Poista
    3. Katja, totta. Pulizer tai sitten Stonerin varjo. Olen huomannut, että niinä vuosina kun alkuvuodesta tulee joku vahva teos, alitajunta toimii seuraavien tappioksi niin, että pitää ottaa välipalaksi jotain tietoa tms., että saa itsensä irti huikean kirjan kehästä. Oli tässä kerronnassa jotain taikaa ja sitten tuo merellisyys kevensi sotatilan tunnelmia ja miten niistä oli kerrottu,

      Poista
  9. Tämä tulee niin olemaan minun kirjani! Aikoinaan koulussa historia oli yksi ehdottomia lempiaineitani ja edelleen rakastan historiallisia (fiktiivisiäkin) romaaneja. Toinen kirja, jota odotan kovasti, on Kate Mortonin kolmas suomennettava, syksyllä ilmestyvä Kaukaiset hetket, jonka olen kyllä lukenut jo englanniksi. Jotenkin olen silti saanut Mortonin kirjoista eniten irti juuri suomeksi, ne ovat ns. tulleet enemmän iholle. Noh, tämä meni jo aivan aiheen viereen, pahoittelut siitä. Kiitos taas ihanasta suosituksesta! <3 -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, kiva kuulla. Voisit sitten ihan hyvin lukea myös Sopimuksen.

      Odotamme sitten samaa kirjaa! Katselin keväällä 2013 salzburgilaisessa kirjakaupassa Mortonin kirjoja ja niiden upeita kansia. Innostuin niin, että unohdin kuvata! Onneksi pääsin pikkiriikkisen sanomaan mielipiteeni tulevan Morton-suomennoksen kanteen, joka on aivan ihana<3 Olisin ostanut saksaksi, mutta lyhyellä saksalla en olisi niistä paljoakaan irti saanut. Enkkukin rapistuu ja nytkin on alkanut saksan kertaus...

      Minusta on kiva, kun liidellään aiheen vierestäkin, joten ole hyvä vain.

      Ole hyvä!<3

      Poista
    2. Nuo Mortonin kannet ovat kyllä upeita, ihan omia lemppareitakin! Erityisesti vieläpä nuo Suomi-versioiden kannet. Ihastelin juuri Bazarin sivuilla Kaukaisten hetkien kantta, se on IHANA, olet oikeassa! <3

      Ja oih, pikaisen googlettelun tuloksena olen myös sitä mieltä, että Sopimus lukuun! Ajattelin ensin jotenkin automaattisesti Sovitusta, jonka olen siis lukenut ja josta kovasti nautin, mutta sitten otin silmät käteen ja keskityin. Tämä Sopimus siis aivan uusi tuttavuus! Nyt minulla siis on jo vaikka ja mitä ihanaa luettavaa kesää odotellessa. :) <3 -Taru

      Poista
    3. Taru, ne ovat aivan omaa luokkaansa. Ensimmäisen käyntikorttini kuvassa pidän kädessäni Mortonin kirjaa Paluu Rivertoniin. Tämän syksyn kansi on upea, upea ja vieläpä Bazarilla ymmärrettiin se laittaa katalogin kanteen.

      Minusta myös, sillä kirja on erityinen ja vähän eri näkökulmasta, mihin olemme tottuneet.

      Sovitus on Ian McEwania, joka on ihan suosikkieni suosikki koko mies. Tämän vuoden McEwan, Lapsen oikeus, on paluuta kirjaiijan kultaiseen kauteen.

      Sitä saapi odottaa. Täällä tuulee, sataa, on kylmä ja huomiseksi on luvassa kuulemma vieläkin pahempaa. Hallahuputan tänään herkän herran Lenoar Messel-magnoliani.

      Poista
    4. Minun täytyy tunnustaa, etten ole McEwania lukenut kuin Sovituksen verran! Vaikka olen kirjablogeista paljon kehuja hänen muistakin teoksistaan lukenut. Vaan ehkäpä teen tästä(kin) projektin itselleni - olet nimittäin oikeassa, että kesää saanee odottaa. Täällä (Helsingissä) on tänään myös ollut kovin sateinen päivä. Toivottavasti meno ei käy herkälle herralle liian villiksi! -Taru

      Poista
    5. Taru, ja minun täytyy tunnustaa, että en ikinä saa luetuksi kaikkia niitä kirjoja, jotka haluaisin lukea ennen kuolemaa;)Minulla on oma kirjailijaosasto Ianille: http://leenalumi.blogspot.fi/2014/12/ian-mcewan-leena-lumissa.html

      Älä vain usko, että olisin kieltänyt arvostelemasta McEwania blogissani;)

      Minä herkälle näreet näytän ellei se samperi tänä keväänä anna, mitä lupaa! Siinä on nyt ensimmäisen kerran NUPUT. Tämä on yksi pieni puutarhaihme ja sen väliin ei saa tulla kukaan, ei edes herra Messelin herkkähipiä.

      <3

      Poista
  10. (Marguerite Durasen kirjoja lukenut, hän valkoinen köyhä vähemmistö siellä Ranskan Indokiinassa, nykyisessä Vietnamissa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanneli, sitäkin, mutta toimi myös Ranskan vastarintaliikkeessä.

      Poista
  11. Tästä kirjasta en ole kuullutkaan. En katso juurikaan televiosiota. Mutta vaikuttaa siltä, että tässä on sitä vanhanaikaista tarinaa, joka vetää. Mainitsit Dumasin kirjat tuossa. Niitä luin nuorena ihan "yhdellä istumalla". Vastarintaliikekin on vahvasti mukana, hyvä! Tämä voisi olla hyvä kirja kesälomalle. Ja se sopii ehkä koko perheelle. Panen korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, ei meilläkään ole tapana television olla kaiken aikaa auki ja nitäkin on vain yksi ja takkahuoneen nurkassa, mutta ennen äitienpäivää, tämän mainostus oli aika vahvaa sekä televisiossa että lehdissä. Just nimenomaan vanhanaikainen tarina. Tämä olisi sitten varmaan sinusta kiinnostava. Mietin just itse tämän kirjan mahdollista ikärajaa, sillä taidan antaa tämän yhdelle kesäkuussa 16 vee tytölle. Suosittelen!

      Poista
  12. Mua nauratti tämä kommenttikeskustelu, että kenelle tätä suositat ja kenelle et.;) Nyt tietty kiinnostaa, suosittelisitko mulle?;)
    (Itse ajattelin, ettei ole ihan mun kirja.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, no juu, mutta Omppu aloitti oman osuutensa, minä vain jatkan;)

      Sää olet niin kranttu...niin kranttu. Voin hyvin kuvitella, että tämä ei olisi sun mielestä riittävän erikoinen, vaikka takuulla on Hitler jugendistakin sellaista, mitä et ole ennen lukenut. Ei, ei tämä ole sun kirja.

      Poista
    2. Mietin tätä, että tässä kirjassa voisi olla sellaista "humaanisuutta", siis Hitler jugendista huolimatta, mitä välillä kaipaan luettavaksi. Että joskohan sittenkin voisi olla mulle johonkin sopivaan hetkeen. En tiedä, se nähtäväksi jää!:)

      Poista
    3. Sanna, just sitä ja sitten sitä, että suurimmassakin pimeydessä voi loistaa valo, hyvyys. R. aloittelee tätä, sitten menee luettavaksi Bessulle ja lopulta toivon, että hänen paljon lukevalle murkulleen, sillä tässä on kätketty opetuksensa. Minulle tämä oli lohtukirja, vaikka niin hirväesti pelkäsin lukea lapsen sokeudesta. Turhaa pelkoa, sillä sokea lapsi on tarinan kirkkain tähti!

      Poista
  13. Minulla meni tämä jäähylle muutama viikko sitten kun ostin kirjan sähköisenä ja yritin lukea sitä koneeltakunnes huomasin, että hieno kirja menee hukkaan. Nyt odottelen lukulaitetta saapuvaksi ja jatkan lukemista siihen mihin jäin. Palajan tekstiisi siis myöhemmin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, no...mitä minä olen sanonut;)

      Tehdään niin. Nyt en osaakaan sanoa, mitä SINÄ olisit tästä mieltä...

      Poista
  14. Kiitos postauksesi, tämä kiilasi lukulistani kärkeen, itse asiassa ensimmäiseksi! 100 sivua luettu, ja olen lumottu!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, ole hyvä<3 Minä sain inspiraation lopullisesti Saralta...Kirjassa on paljon lumoa, mutta on siinä sitä muutakin..särmää, kipua. särkymistä.

      <3

      Poista
  15. Leena, tämä kirja on pompahtanut silmilleni monessa yhteydessä ja tänään viimeksi mietin tuota kantta kaupassa. Mielenkiinnolla ootan mitä mieltä olet Lorenista :) Linkkailen, kun ilmaantuu sulla postausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akiss, tämä voisi olla sinun kirjasi. Lorenia en ole vielä ehtinyt aloittaa, mutta luen sen kyllä. Linkitän sitten sinutkin;) Kuvasi nostivat kirjaa ja teksti oli raikas.Olen tehnyt blogiini paljon elämäkertoja ja aika paljon myös filmitähdistä. Jos kiinnostaa, googlaa Elämäkerrat Leena Lumissa Lizin elämäkerta muutti minun kästiystäni hänestä paljon...Polnaskin elämäkerta oli myös vahva. Kiitos: Puolin ja toisin! Tämä kirjajuttu kyllä sopisi sinulle...<3

      Poista
  16. Mitä luulet, tulisiko minun lukea? Olen kahden vaiheilla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, olen tavannut sinut vain ohimennen hämyisässä ravintolasalissa sekä tiedän, mitä kirjoja postaat mieluiten, joten näiden kahden sekä intuitioini varassa sanon, että tämä on sinun kirjasi;) Kolme perustetta: Marie-Laure, kaunis kieli, vetävä tarina. Vinkkaa mulle, jos...<3

      Poista
    2. Aivan ihana vastaus :D! Vinkkaan ehdottomasti <3!

      Poista
  17. Ihana, vaikuttava, todella upea kirja.
    Luin sen kolmena päivänä. En voinut lopettaa lukemistani..

    VastaaPoista