lauantai 23. toukokuuta 2015

Peter Høeg: Susanin vaikutus

Muistot tulevat usein yhtenä pakettina, kuin muistokvantti. Kaiken tämän muistan sillä hetkellä kun Laban sivelee jalkojani ja kysyy milloin meillä alkoi mennä huonosti. Ja tiedän että muistot tulevat hänelle samaan aikaan, samalla tavalla. Hän ei kysy saadakseen vastausta. Hän kysyy saadakseen tukea sille että kestämme sen minkä me molemmat tiedämme.

Sen että siitä illasta lähtien suhteemme alla on aina piillyt kuiskaus. Niin heikko että tuskin olemme kuulleet sitä: miten kalliiksi tulee harvinaisen lahjakkuuden väärinkäyttö?

Tanskalaisen Peter Høegin kirja Susanin vaikutus (Effekten af Susan, Tammi 2015, suomennos Katriina Huttunen) voisi tiivistyä alun sitaattiin: tietty kaunis melankolia, muistot, rehellisyys, kuiskauksen varjo alati läsnä ja sitten tuo tärkeä moraalinen kysymys lahjakkuuden väärinkäytöstä. Kuitenkin myös parisuhde, kaksi lasta, paluu Intiasta, äidillä ja pojalla tuliaisina uhkaavat rikossyytteet rankimman kautta, suuri kaipaus takaisin tavalliseen elämään, tapahtumattomuuteen. Susan Svendsen on kuuluisa fyysikko, tiedenainen, jonka maailma tuntee. Hänen miehensä Laban on taiteilija, jolle kaikki on musiikkia ja laulua. He kaksi yhdessä kuusitoistavuotiaiden kaksostensa Thitin ja Haraldin kanssa muodostavat perheen, jolla on sekä symbolista että todellista valtaa. Todellinen valta on kuin salaisuus, josta tieto leviää mainostamatta ja se on Susanin vaikutus. Susanin kyky saada ihmiset unohtamaan suojauksensa ja alkaa paljastaa tahtomattaan mitä ikinä kuulija haluaa tietää. Nyt on se hetki, jolloin joku haluaa Susanilta jotakin ennen kuin voi olla mitään todellista kotiinpaluuta, mitään perheidylliä, mitään mahdollisuutta tapahtumattomuuden rauhaan, jossa Laban voisi edelleen sivellä Susanin sääriä ja ehkä laatia mielessään serenadia vaimolleen sulkeakseen heidän mielensä kuiskaukselta.

Susanin vaikutuksessa on paljon trillerimäisyyttä, jossa Susan ei ole ollenkaan lauhkea objekti vaan toimija aina hämmästyttävyyteen asti. Jollakin kiehtovalla tavalla Høeg onnistuu  kertomaan  rankat toimintakohtaukset kuin ne olisivat vain jotain sivulauseita, eivät satuta oikeasti, jos ymmärrät jatkaa matkaa. Ja lukijahan jatkaa yhdessä Susanin kanssa etsintää, siis tässäkin kirjassa etsitään jotakin klassiseen seikkailutyyliin kuten vaikka Kirjan kansassa tai vastikään lukemassani Kaikki se valo jota emme näe.  Susanin on löydettävä tietoja eräästä salaisesta tulevaisuuskomissiosta, joka oli saanut alkunsa ’70-luvulla. Komissio syntyi hyvinkin viattomasti eli ryhmä erittäin lahjakkaita ihmisiä kokoontui yhteen, nopeasti heitä yhdisti sama tunne: Tulevaisuus on jo läsnä. He kykenivät lukemaan tulevaisuutta kuin se olisi ollut tutun ravintolan muuttumaton ruokalista. Tulevaisuuskomission koolle kutsujina toimivat nobelisti Andrea Brink ja Margarethe Spliid, joista ensin mainittu on aina ollut Susanille kuin oma äiti ja sen lisäksi myös opettaja.

Susanin vaikutus on hämmentävä, mutta kiinnostava sekoitus ihmissuhdedraamaa, trilleriä ja kvanttifysiikkaa. Tulevaisuuskomission nerot sortuvat omien skenaarioidensa labyrintteihin selviytymättä rangaistuksetta vapauteen. Skenaario alkaa elää omaa elämäänsä, jossa alkaa kilpajuoksu: Mukaan pääsevät vain lahjakkaimmat eli Høeg luo suorastaan rodunjalostuksellista  kauhua, jossa vain nerot ovat voittajia. Mikä on seuraamus, kun ihmiset alkavat leikkiä Jumalaa? Mitä Høeg on halunnut kirjallaan kertoa? Onko Høeg tällä kirjallaan saavuttanut Lumen tajun kultaisen kosketuksen? Onko Susanin vaikutus ’mahdottoman hauska’, kuten kirjoittaa Dagbladenes Bureau? Onko Susanin vaikutus moraalinen varoitus yhteiskunnalle? Näihin kysymyksiin voi kukin mielessään vastailla teoksen luettuaan. Itse en yhdy ’mahdottoman hauskaan’, mutta pidän kirjaa vaikuttavana ja löydän siitä sitä kirjallisen lahjakkuuden taikaa, jolla putosin aikanaan Lumen tajuun. Vain lumen valo puuttuu.

Sinä ja minä, sanon, - me aloitimme kuin äiti ja tytär. Mutta olemme edenneet kauemmas. Siitä olen aina haaveillut. Fysiikassa ja ihmisten kanssa. Että pääsisi rajalle jolla kaikki tieto loppuu. Ja sitten astua tyhjyyteen. Voimme mennä sinne nyt, Andrea.

Hän kääntyy pois minusta. Nousen seisomaan.


Kuu on poissa. Jouluaatto on ohi.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kirjakaapin kummitus, Arja/Kulttuuri kukoistaa  Oksan hyllyltä,  Kaisa Reetta ja Katja

*****

Osallistun tällä kirjalla Kirjallinen retki pohjoismaissa haasteeseen.


*****

Jukka Petäjän arvio kirjasta  Susanin vaikutus jutussa Kun eliitti uhraa kansan

24 kommenttia:

  1. Seurasin eilen kuin näytelmää Peter Hoegin ja Monika Fagerholmin keskustelua Helsinki Lit -tapahtumassa. Mikä tarinankertoja Hoeg onkaan, myös suullisesti. Hän nousee seisomaan ja esittää, ei pelkästään puhu. Heidän aiheenaan oli hetket ja kyllä niissä hetkissä oli taikaa.
    Luen tämän kirjan, kun ehdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, uskon tuon Høegista: Hän on monta. Teeppä se ja lue myös jymymenstys Lumen taju.

      Poista
    2. Olen lukenut Lumen tajun, Rajatapaukset ja Norsunhoitajien lapset, ainakin nämä, silloin ennen blogiaikaani. Kaikista olen pitänyt.

      Nyt tulee kirjallisuudessa ja muissa taiteissa taajaan moraalisia varoituksia, mikä on hyvä. Minna Lindgrenin Ehtoolehto -sarjan kolmas osa on kulemma myös tällainen, liiasta teknologiasta ja ihmisen unohtamisesta varoittava.

      Poista
    3. Marjatta, no waude! Sinulla on mihin verrata.

      Tässä tulevaisuudenmahdolliset kauhunäyt olivat niin fysiikkaa, että...Ihmisen unohtaminen on ihan käsinkosketeltavaa, sen tajuaa jokainen. Ihminen on jo unohdettu. Kuljimme äsken lenkillä ohitse talon, jossa ei enää asu maailman yksinäisin ihminen, sillä hän pääsi pois. Muutama vuosi sitten meidän käyttämältä rantapolulta löytyi hyvin yksinäisen naisvanhuksen rollaattori. Hän halusi lähteä, ja katsoi joka päivä ettei vesi vain jäädy ennen kuin...Olin edellisenä päivänä kulkenut Olgan kanssa kohdasta, josta hänen rollaattorinsa löytyi. Tämä yhteiskunta on täynnä haasteita, joihin vain murto-osaan saamme tyydyttäviä ratkaisuja. Mieti Chaplinin filmiä Nykyaika, jossa sylttökone toimittaa ruokaa ihmisen suuhun. Ystäväni äitiä ruokkii vanhankodissa ihminen, mutta tahti on koneen ja tuhkehtumisreaktiot melkein päivittäisiä. Onneksi on iloisiakin asioita ja ehkä niitä pitäisi miettiä useamminkin. Iloa ja hyvää.

      <3

      Poista
  2. Mielenkiintoiselta vaikutti. Kohta onkin taas kirjojen vaihto aika.

    VastaaPoista
  3. Minä pidin tästä paljon. Tai sanoisinko, että Susanin vaikutus kirjallisuutta, jollaisesta nautin: se on vetävästi kirjoitettu ja silti sopivasti haastava, siinä on perhedynamiikkaa ja yhteiskunnallista pohdintaa. Minunkaan mielestäni se ei ole Lumen taju, mutta tämän kirjavuoden ensimmäisen puoliskon huippukohtia.

    Siksi onkin pakko kertoa, että olin eilen Helsinki Litissä kuuntelemassa Monika Fagerholmin ja Peter Hoegin keskustelua. Vau, mitä tarinankerrontaa. Hoeg myös tanssi lavalla. Hän kertoi ihan uskomattoman tarinan, jota yleisö kuunteli hiirenhiljaa ja sitten kaikki paljastui vedätykseksi. Hoeg sanoikin, että kirjailija saa valehdella (kertomuksissaan). Oli kyllä hauskaa.

    Minulla on aika paljon Hoegia lukematta ja mietin, että pitäisikö kesällä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ihan tosi? Jotenkin en tavoittanut sitä sun haltioitumista just tässä kohden, kun luin tekstisi....nimenomaan en just nauttimista;) Perhedynamiikka on hirveän kiinnostavaa! No, olen lukenut Høegilta vain kolme, mutta tämä on Lumen tajun jälkeen, sillä Hiljainen tyttö oli jotain yliyrittämistä, enkä tunne vielä ketään, joka olisi siitä pitänyt.

      Marjatta yllä just samaa tilaisuutta fanittaa. Tuli ihan mieleen Irvingin kirja; Minä olen monta. Sitähän Høeg haluaa olla ja mitä ilmeisemmin on. Harvoin lukee kirjailijaa, joka on myös balettitanssija etc. Høegissa on jotain outoa, jotain erikoista...se lahjakkuus, joka viiltää kuin veitsi, jossain kohdin ja sitten hän menee sössii sinne liikaa kaikkea, viillon huikaiseva jälki katoaa ja melkein unohtaa, että hitto vieköön: Hän osaa kirjoittaa! Lumen taju räjäytti aikanaan tajuntani täysin.

      No, sitä ehtii just ja just vielä miettiä, mitä kesällä lukee. Minä en lue ainakaan Høegia, vaan yritän taas niitä, jotka jäivät viime suvena lukematta, vanhoja tiiliskiviä, rakkaita...

      Poista
  4. Täällä yksi Peter H:n fani, ihastuin aikanaan Lumen tajuun ja siitä lähtien olen kaikki muut lukenut paitsi nyt tätä. Lumen taju oli huippu, Nainen ja apinakin hyvä mutta Rajatapauksia, Kertomuksia yöstä ja Kuvitelma 20. vuosisadasta eivät saaneet minua syttymään. Tämän kirjan haluan lukea, kiitos Leena esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, sinä se jaksat minua yllättää! Et olisi muuten syttynyt Hiljaisesta tytöstäkään. Tässäkin on tulevaisuudesta paljon kuvitelmia, aavistuksia, ennustuksia, kauhuskenaarioita, mutta onneksi myös muuta. Ole hyvä<3

      Poista
  5. En ole tätä enkä Peter H:ta lukenut, mutta vaikuttaa kiintoisalta, kiitokset hyvästä bloggauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, sinä jos kuka saisit tästä kiehtovan tekstin aikaiseksi syväanalyysityyliisii<3 Lue myös Lumen taju, jos ehdit. Ole hyvä ja kiitos <3

      Poista
  6. Minuun Susanin vaikutus kolahti ihan täysillä... rakastan kirjallista absurdiutta ja tästä kirjasta sitä löysin. Susanin ristiriitaiseen henkilöhahmoonkin tykästyin. Hänessä yhdistyvät peitelty hurjuus, jääkuningatar ja leijonaemo.

    Arvaa, kuka lukee kesällä lisää Hoegia? :)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, huomasin;) Susan olikin erityisen kiinnostava ja kyllä Høeg osaa kirjoittaa, ehkä tässä oli vain taas liikaa kaikkea. Onneksi tämä on paljon parempi kuin Hiljainen tyttö.

      Sinä luet, minä en;) Haluan lukea mieluusti vanhoja tiiliskiviä ja dekkareita..

      <3

      Poista
  7. Ai niin, tähän tekstiin ohjaava linkki vielä mukaan...

    Toivottelen teille ihanaa helluntaipäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos<3 Sinä olet aina niin huomaavainen.

      Kiitos samoin sinulle!<3

      Poista
  8. Olen lukenut tästä myös Kaisa Reetan ja Lumiomenan Katjan kirjoitukset, jotka kummatkin herättivät kiinostusta tätä teosta kohtaan. Nyt kun menit mainitsemaan kvanttifysiikan, niin jopas pomppasi halu päästä tämän kimppuun. Yhä edelleen pidän blogiaikojeni yhtenä kiinnostavimpana teoksena Ruth Ozekin romaania A Tale for the time being, jossa kvanttimekaniikalla on keskeinen rooli.

    Nyt kutittaa. Muukin kuin ihottuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, minä saan taas kvanttifysikasta allergista ihottumaa. Ainoa kirja Ian McEwanilta, josta en pitänyt, liittyyi juuri fysiikkaan. Vaikea uskoa, mutta lukiossa minulla oli pitkä fysiikka ja kemia;)

      No tämä on sinulle sitten ihan tilaustyö!

      Poista
  9. Täytyisköhän mun lukea pitkästä aikaa Höegiä. Olen lukenut kaksi, toisesta tykkäsin tosi paljon, toisesta (siitä kaikkien rakastamasta) en juurikaan.

    Mutta mihin on kadonnut tuosta sivusta linkki Lumikarpaloon??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, se on nyt siinä ja siinä. Kyllä tästä pidinkin, koska luin eli ei tämä nyt ollut se Rakastumisia;)

      Otin sen pois. Se oli tavallaan vähän vahinko, mutta sitten kun en saanut sinne enää sitä takaisin, päätin antaa olla: Ehkä hiljennän. Ne jotka löytävät, löytävät. Ensin sain sen siihen tänään jopa pikkukuvalla, mutta sitten aloin sössiä ja sitten en enää jaksanut. Onha tätä tässäkin...etkös ole samaa mieltä? Olen istunut koneella kaksi viikonlopun päivää, lenkillä käynyt ja yhden 2 tunnin wallnaderin katsonut, nyt olen kaput....Taidan lähteä puutarhaan, sillä siellä odottaa joku yllätys ;)

      Poista
  10. Jos tämä on edes puoliksi niin hyvä kuin Lumen taju, aion lukea tämän. Kuten itse ilmaisit niin Lumen tajuun toden totta putosi. Eikä sieltä hangesta ollut helppo selvitä kirjan jälkeen takaisin. Yksi minuun suurimman vaikutuksen jollain aivan utopistisella tasolla tehneistä kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisia hiutaleita, ehkä puoliksi. Høeg osaa kirjoittaa ja luoda kiinnostavaia henkiöhahmoja, mutta tässä minun mielestäni oli matskua aika paljon yhteen teokseen. Millainenhan olisi tiivistetty kerronta po. kirjailijalta...Sinne hankeen minustakin jäi pala sydäntä. Se onkin kirja, jonka muistaa aina. Siis Lumen taju. Ehkä on kirjailijalle rankkaa, kun esikoinen on tuollainen jättimenestys, johon sitten myöhempiä töitä verrataan.

      Poista
  11. Lumen taju oli vaan niin mielettömän hyvä, siitähän on tosin jo tuhat vuotta. Muita Hoegin kirjoja en ole jostain syystä lukenut, en tiedä miksi. Kai tuli sellainen fiilis, ettei ne muut voi olla niin hyviä. Hööh tyhmä minä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, vaikka siitä on aikaa, se on kuin eilen ja parhaat kirjat myös kestävät aikaa. Olen lukenut vain kolme eli näiden lisäksi Hiljaisen tytön, josta sinäkään takuulla et olisi perustanut;) Kyllä hänen esikoisensa on järisyttävän ylivoimainen: Se poikkeaa kirjojen valtavirrasta edelleen upeasti.

      Ei mitään 'tyhmä minä' vaan 'hyvä minä'<3

      Poista