Mieltäni on jo jonkin aikaa kaihertanut yksi asia ja nyt tiistaina aion siitä tirskahtaa. Lunan sisko Lulu, toffeekorva, saa olla aloituskuvana, ja Luna harkitsevampana katsoo taustalta, että 'mitä tuo sisko taas touhottaa!' Kuva Jyrki Äikäs.
Anna -lehdessä numero 7 oli Jyrki Lehtolan erinomainen kolumni Sata kuvaa minusta, ole hyvä, jossa ruodittiin aikamme suorastaan maanista tapaa alituiseen selfiekuvukseen. En ole nyt asian puolesta enkä vastaan, vain ihmettelen. Tulevaisuuden tutkijoilla on paljonkin ihmeteltävää ajassamme, jossa kuva kuvan jälkeen näkyy kasvoja, vaikka ollaan lomamatkalla mitä kiinnostavimmissa kohteissa. Ja voipa olla niinkin, että ollaan romanttisella lomalla ja toinen vain ottaa itsestään selfieitä, kun taas toinen kuvaisi jonkin paikkaan liittyvän kuvan ja muuten romantisoisi. Kun ennen kuului pus, pus, pus, nyt kuuluu kli-klik-klik...Jäähtyy siinä kuumempikin suhde tai sitten molemmilla on sama intohimo eli ollaankin selfiereissulla ja sen päälle kuvataan vielä jokaikinen ruokalaji. Sitten kaikki faceen ja kaadutaan upiuupuneina sänkyyn. Se siitä romantiikasta ja 'näin syntyy muistoja, kun kuvaillaan...'
Tietysti kuvia jaetaan myös Instagramiin etc. joten viehän se kaikki aikaa. Näin Jyrki Lehtola:
Kuten muukaan sosiaalinen media, Instagram ei tarjoa mahdollisuuksia rehellisyyteen. Siellä jaetuista kuvista voi tykätä, niitä voi kommentoida, mieluiten hymiöin, ja niitä voi jakaa.
Instagramissa ei ole klikattavaa symbolia huomiolle 'olisi kiva kuva Grand Canyonista, mutta pääsi oli sen edessä."
Aikuisille on opetettu hillitty käytös, ymmärrys siitä, että oma itse ei ole maailman keskipiste ja että arvokkuus on positiivinen asia.
Mutta jotain on tapahtunut. Siellä me aikuiset tungemme itseämme esiin Instagramissa, uusissa vaatteissa, uusissa autoissa, kirjaa lukemassa, ravintolassa, urheilemassa, lapsi sylissä....klik-klik-klik.
Jonkun olisi korkea aika olla meistä ja narsismistamme huolissaan.
Kuten jo alussa sanoin, syytön en ole minäkään paitsi etten ota selfieitä, mutta julkaisen muiden itsestäni ottamia kuvia. Huomasin jo aikaa sitten, että vaikka olen kirjabloggaaja niin lukijat ovat innokkaita tutustumaan naiseen nimen takana, hänen elinpiiriinsä ja muuhun tekemiseensä. Monet, monet ateriat ovat jäähtyneet, kun ruoat on ensin kuvattu...Tämä on kyllä nyt mieheni pyynnöstä vähentynyt, mutta edelleenkään en lupaa, ettenkö voisi kuvata jonkun uuden ruoan ihan nopeasti ja tietysti jos syön ulkona jotain herkullista pitäähän se saada kuvata. Helpointa se on ruokabloggaajan seurassa, sillä hän ymmärtää...
Toisaalta en nyt tiedä, onko tämä luontaista minulle, sillä olen toisaalta hyvinkin tarkka yksityisyydestäni ja toisaalta taas päinvastoin eli tämä satakuntalais-karjalainen luonne sitten kai tähänkin vaikuttaa.
Yhden asian kuitenkin lupaan, kun vihdoin joskus vaihdan vanhan kännykkäni siihen saamarin älypuhelimeen, minusta ei tulla näkemään karttoja facessa tai muuallakaan, että olenko Ikeassa vai Tatravuorilla! Jotain rajaa sentään...
Vuosi sitten Jyväskylän Liivi ja Sukka tilasi minulle unelmauikkarini Britanniasta ja jopa useampia kokoja. Osallistuin kuvalla haasteeseen mustavalkokuvista ja muutama päivä sitten facebook tarjosi tavoilleen tyypillisesti leikkiä Miltä näyttäisit elokuvatähtenä? Yllä siis ihan minä itse omanani. Väsyneenä leikin joskus näitä kuvaleikkejä ja nyt tartuin koukkuun. Huomatkaa, että emme käsittele omia kuviamme muuta kuin antamalla lisää valoa, mutta facen maailmassa kaikki on toisin:
Jos jollekin tulee tästä mieleen elokuva Vertigo, en ole yhtään pahoillani...Jyrki Lehtolan tekstin sana 'arvokkuus' sopisi minusta eräille kansanedustajille huonon käytöksen sijasta enkä osta sanaa 'narsisti', sillä se on oikeasti tosi vakava asia, ei mikään leikki. Tätäkään kuvaleikkiä en olisi löytänyt ilman, että joku toinen oli ensin sen tehnyt ja sitten se jo levisikin seinältä seinälle, kunkin oma elokuvatähtikuva. Mitäkö teen kuvassa: Katson toisesta peilistä, miten uimapuku istuu ylleni eli ei mitään sen kummallisempaa.
Facen koukutusleikki jatkui ja nyt olikin hämmentävä kysymys eli Miltä näytät vuoden 2018 lopussa? Yllä minä itse ja me emme photoshoppaa kuviamme!!!! Vaati vähän uskallusta, sillä olen onnellinen, jos olen vuoden lopussa edes tämä nykyinen minä itse, mutta facepa pisti ihan yli:
Kuva on runsaasti käsitelty, en vain tiedä miten, mutta onneksi huulipunan sävy on sama! En haluaisi vaikka osaisin, esiintyä lukijoilleni tällaisena kuin kertomalla, että tällaistakin kuville voidaan tehdä. Ja näkeehän noita lehdissä, kuvia nimeltämainitsemattomista julkkiksista, joilta on iästä viety pois ainakin 20 muutamalta jopa 30 vuotta! Sitten he mainostavat milloin mitäkin ja kansa ostaa. Varmaan tämä ei ole laitonta, mutta kuka niihin sitten putoaa, on asia erikseen. Halvimman botoxin ja plastiikkakirurgian saa facessa eli ei maksa mitään! Ja kukin on vapaa photoshoppaamaan niin paljon kuin haluaa! Se on vain hauskaa, että joskus ei ensimmäistä kertaa tavatessa aina edes tunnista henkilöä...
TÄMÄ on selfie: Lumimies pitelee selfiekeppiä. Kuva on hauskalta juhannusviikolta 2017 eli me ja meidän nuoret. Siis juhannusselfie.
Tämäkin on selfie eli nuoret, koiruudet ja me joulun tunnelmissa♥
Sanottakoon, että pidän Jyrki Lehtolan kolumneista. Olen aika vanhanaikainen tyttö ja mies, joka nauttii pysähtymisestä liikennevaloihin, kuulostaa melkein mieheltäni, joka tykkää suudella rullaportaissa!
Valokuvat sinänsä ovat tärkeitä. Tämäkin kuva Lumimiehestä ja punaturkista kun Olga niin nauttii, että ihan nauraa ilosta lumileikissä. Ei ole toista♥
tiistaiterveisin
Leena Lumi
Englishman In New York