perjantai 23. elokuuta 2013

Viikonloppua kera suven viimeisten mansikoiden...

Viikko on ollut hektinen, mutta onko muunlaisia viikkoja olemassakaan...en tiedä. Tänään nousimme kerrankin varhain ja lähdimme torille ostamaan kantarelleja. Siellä tietty sitten nautimme omenalörtsyt kera hyvän teen. Matkalla näimme ihan keskustassa uuden laattaliikkeen ja eikun sinne sisään, vaikka oli kiire. Heti kun astuin ovesta näin laatan, jonka näkeminen sanoi mun päässä 'klick'. Ja siinä olivat vierekkäin sekä toaletin, alaeteisen että tuulikaapin laatat kuin myös korkeakiiltoinen laatta vessan takaseinälle. Palasimme kotiin mallilaattojen ja kantarellien kera, mutta en ala nyt vielä niistä laatoista tämän enempää, sillä perheen todellinen sisustaja eli tyttäremme saapuu huomenna;) Tosin minulla on veto -oikeus, pitäähän meidän(kin) viihtyä siinä sisustuksessa sitten. Palataan laattoihin sitten kun olemme tehneet valintamme.
Bessu tuli just ja me vietetään nyt vuorokausi kahdestaan maailmaa parantaen, suven viimeisistä mansikoista nauttien (syyspolkaa!). Valmistamme yhdessä jotain herkullista, jonka sitten syömme terassilla ja kun hämärä putoo saunomme ja sitten otamme yötä vastaan terassillamme. Bessu palautti Holstin Mitä he toisilleen tekivät ja piti paljon. Hän olisi vain halunnut tietää enemmän Sophien ja Khalilin suhteesta. Bessu ylistää Holstin hnekilökuvausta.

Suvi alkoi näin, joten ehkä tämä nyt on po. jutun syyssisar, joten Summer Wine viimeisen kerran tänä vuonna ja lumoavaa elokuun viikonloppua kaikille tasapuolisesti!

Love 
Leena Lumi

salkoruusukuva Marja-Leena Reinikainen

42 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvälle! Niin laatat kuin iltasuunnitelmatkin. Minun kirjalistani oli kirjastossa mukana, mutta kaikki listani kirjat koko Suomessa oloaikamme lainassa. Niin, että vuoden päästä sitten uudelleen paremmalla onnella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, niin minustakin! Kaikki tuo;)

      No, sinä ehdit vielä. ja kuvittele, mitä LAATTAORGIAT sinua odottavat.

      Poista
  2. Maailman parantaminen Bessun kanssa kuulostaa niin hyvältä. Ja syyspolka! Me olemme matkalla opiskeluajan maisemiin. J ajaa, mulla hyvä kirja ja englanninlakuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ehdottomasti;) Syyspolkat on jo nautittu ja nyt vuorossa on ruoan valmistus yhdessä.

      Kuulostaa hienolta, nostalgiaa, hyvä kirja ja englannin lakuja.

      Poista
  3. ♥ oikein hyvää viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Sinikka, kiitos samoin sinulle!

      Poista
  4. Klick, toivottavasti laattojen kanssa onnistaa! Arvaa vaan jäänkö uteliaana odottamaan.;)

    Lumoavaa viikonloppua myös sinulle! Sinulla se on selvästi alkanut jo nyt.:)

    Ihana tuo ylin kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, nyt se on must ja hot! Kantsii odottaa;)

      Kiitos samoin sinulle! On, mansikat on jo nautittu ja nyt valmistamme ruokaa...

      Eikö vain.

      Poista
    2. PD. Sanna vastaan huomenna siihen yhteen kirjajuttuun eli bis Morgen!

      Poista
  5. Kiitos lumoavasta postauksesta:)
    Oikein ihanaa ja onnellista sisarviikonloppua sinulle, Leena-IhaNainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, ole hyvä.

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen!

      Poista
  6. Onnistuvaa viikoloppua ja kiitos noista kauniista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos samoin sinulle & co ja ole hyvä!

      Poista
  7. Ihana tuo vanha seinä ja tukkiruusut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, eikö vain: Ystäväni kuvasi sen tänä suvena Kreetalla.



      Poista
  8. Ui,minkäköhänlainen laatta sai sinut sanomaan että tässä se on....
    Juu ja muistan miten ne lörtsyt maistui teille;D
    Mukavaa viikonloppua Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, sen näet sitten, koita kestä nyt vaan;)

      Olis ne saanut maistua sullekin! Hyviä ovat.

      Kiitos samoin sinulle Jael!

      Poista
  9. Syyspolkaa pitäisikin käydä vielä hakemassa sunnuntaiksi!
    Oikein hyvää viikonloppua herkuttelun ja ystävän seurassa!
    Summer wine on vaan niin hyvä/hyvää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, on aivan ihanaa, että nyt mansikkaa saa näin pitkän kauden.

      Kiitos samoin sinulle!

      Eikö vain: Molempia eli hyvä ja hyvää♥

      Poista
  10. Ihanaa viikonloppua !
    Pian ne karvalapsetkin saapuvat <3
    Ja mistä saisin syysPolkaa... Oi nam !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos samoin sinulle!

      Justu: Huomenna saapuvat karvavauvat♥

      Syyspolkaa on ainakin toreilla myynnissä.

      Poista
  11. Ihana viikonloppu tulossa sinulla. Ehkäpä huomenna katsastan paikallisen torin, jos löytyisi mansikoita täältäkin.
    Sain luettua vinkkaamasi Holstin kirjan ja sehän oli koukuttava ja hyvä. Kiitos postauksestasi siitä!
    Oikein makoisan ihanaista viikonloppua! Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terttu, kannattaa piipahtaa torilla, sillä syspolka oli yhtä makeaa kuin suvimansikat.

      Minustakin tosi kiinnostava kirja. Kiva kuulla, että pidti. Ole hyvä.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  12. Mukavaa viikonloppua ja kuutamoöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, kiitos samoin sinulle! Kuutamo oli ihana, mutta missä ovat meidän lepakkomme...

      Poista
  13. En oikein ymmärrä miten en ole huomannut enää kotimaista tuoretta mansikkaa myynnissä. Syyspolka, kuullostaa herkulliselta ja tuo kuva on upea!

    No niin, laatat löytyivät kuin minun sohvani. Uusi tuntematon liike ja siellä laatat odottavat vain noutajaansa ;-). Sinulla tuntuu kotona olevan suihkinaa, nauti kaikista ihanista kyläilijöistä ja pimenevistä illoista. Sää tuntuu ainakin olevan ihmeellisen raikas ja väräjävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, sitä on ainakin täällä toreilla ja on tainnut olla jopa marketeissa. Nyt ostamaan syyssuven herkkua;)

      Juuri näin. Samalla tavalla löysimme saunan lattialaatat: Rakkautta ensisilmäyksellä!

      Kirjallinen puoli nyt vähän kärsii, mutta ystävät ja tytär& co saavat ny mennä muun ohi.

      Poista
  14. Aivan ihanalta kuulosti viikonloppusuunnitelmat ja perjantai-illan vietto ystävän kanssa!

    On innostavaa, kun löytyy alan liikkeestä juuri sellaisia tarvikkeita mistä haaveillutkin!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, meillä oli hurmaava ilta, joka päättyi kynttilähetkiin terassilla. Just saattelin Bessun ja kohta saapuu R. ja sitten meidän nuoret koirineen. Näen vihdoinkin Taikan!

      Älä muuta sano. Jännitän nyt, mitä Meri sanoo valinnastamme, Bessu ihastui.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Villasukka kirjahyllyssä, niin just...minussa aina huojahtaa, kun kuulen Villeä;)

      Poista
  16. Todella upea tuo ensimmäinen kuva, voi että tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Black Rose, se olisi ihan taulun väärti. Siis ystäväni kuvasi sen Kreetalla. Kukat ja kivi on aina ns. varma nakki.

      Poista
  17. Ihana kuva :) hyvä että on laatta-asiat kondiksessa ja ihanaa viikonloppua, nauttikaa toden teolla, niin teemme mekin :). Valtavan kaunis alkusyksyn päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarppu, kiitos psta. Nyt taisi tulla ratkaisu;)

      Me vaan ollaan, syödään ja nautitaan, nautitaan ja syödään ja mukana menossa nyt Dinan lisäksi shelttivauva Taika.

      Poista
  18. Täälläpäin ovat marjamyyjät vielä myyntikojuineen siellä sun täällä. Mieheni täytti viikolla vuosia ja oli ihana ostaa isoja mansikoita ja tehdä mansikkakakku hänelle. Muuten keskitymme huimaavaan omenasatoon, hillojen keittelyyn ja tietysti lähetän omenalaatikoita pitkin Suomea jopa Inariin asti on lähtenyt hilloa ja omenia. Puut ovat yosi vanhoja ja tuottavat satoa joka toinen vuosi runsaasti ja joka toinen vähemmän. Siksi hilloan kahden vuoden edestä, jos ensi vuonna ei tulekaan omenia.
    Tietysti olen tehnyt piirakoita ja paloitellut valmiita omenapaloja pakastimeen. Tyttöni kuivattelee omenanlohkoja namupaloiksi.
    Ihanaa sunnuntaita täältä aurinkoiselta hellesaarelta, huomenna jälleen työn ääreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, syysmansikat kuin jatkavat suvea.

      Meillä on vielä viime vodestakin omenahilloa, joten nyt hillitsen itseäni ja valmistan vain muutaman omenapiirakan, sillä sain tosi herkullisen ja helpon ohjeen. Annan meidän omenat ystävälleni, joka lastensa kanssa tekee selvän meidän keltakaneleista, loput menevät tutulle issikkatallille.

      Meillä on sekä vanhoja että nuoria puita ja viime aikoina ei ole ollut mitään välivuosia. Se ihmetyttää, että luumu- ja kirsikkasatomme on tänä vuonna niin heikko.

      "An apple a day, keeps the doctor away!"

      Kiitos samoin sinulle täältä harjukaupungin saarelta!

      Poista
  19. En ole saunonut moneen vuoteen :)
    Mutta saanpa paahtaa pinkkiä leipää nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, suurin osa maailman ihmisistä ei sauno ikinä.

      Minäkin paahdan pinkissä;)

      Poista
  20. Odotan mielenkiinnolla laattapostausta. Todellakin viikko on ollut hektinen. Kiirettä on minullakin pitänyt, kun menin taas töihin. Mukavaa sunnuntaita, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaiselämää, se on nyt tehty;) Se milloin aloitamme remontin on vielä hakusessa, mutta vaikea varastoida enää kohta, kun kalusteetkin on jo hankittu...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista