Aura Sevón, Paula Lehto: Aika metka retki

Aura Sevónin kirjoittama lastenkirja Aika metka retki (Karisto 2013) kertoo Elsi-tytön aikamatkasta 1930 –luvulle. Matkaa tehdään 84-vuotiaan Lempi-mumman kertomusten kautta ja tarinat avautuvat kuin uusi todellisuus, jossa Elsi saa kokea olevansa pulmakauden pyykkäri, oppii isoisoäitinsä hyöty-yrtit ja niiden käytön, saa tietää mitä arjenaskareista kuten säilönnästä, ruoanvalmistuksesta, tuon aikaisista kauneuden nikseistä sekä saa kuulla mumman äidin Hellin matkasta Saksaan vuonna 1925.

Aika metka Retki kirjan valokuvat ovat Paula Lehdon ja piirroskuvat Emilia Ahosen. Kirja etenee sopivassa rytmissä tuoda lapselle esiin kahdeksankymmenen vuoden takaisia asioita. Kuvat elävöittävät menneen aikakauden askareita ja mumman kertomukset välttävät opetuksellisen paatoksen, joten uskon pienenkin kuulijan innoittuvan taikuri Timosesta, merimies Sinkkosesta, mumman kilometrivillasukista ja vaikka kaikista niistä kasveista, joiden avulla pestiin pyykkiä, parannettiin sairauksia tai joita syötiin ihan herkkuna:

Kasvien kuningatar, mumman suosikki, oli kallioimarre, joka tunnettiin myös nimillä kalliomakia ja mairea mielikki. Kasvin juurta rouskutettiin makeanhimossa, koska se maistui aivan lakritsalta! Toinen hänen mielikasveistaan oli ojakellukka. Sen juuri tuoksui joululta ja mausteneilikalta, ja siitä sai helposti haudutettua maukasta teetä, joka helpotti mahavaivoja.

Merimies Sinkkonen on kirjan hauska erikoisuus, sillä hän oli kiertänyt lukemattomat kaukomaat ja osasi vaikka mitä kieliä: sumaliaa, abadijaa, persiljaa ja penkalia, kutšaratsia, pantsapia ja farssia. Vanhalla iällään Sinkkonen oppi vielä ihan uuden kielen eli stadin slangin:

Moidu snadi fliku! Mitä siksaat? Ek oo tämmösii dongareit ennen nähnyt? Liidi bulit, kun en oo vilt plötsi, mut on ne galsalla eri botnat. Ei yhtään mälvät…

Mumman kertomus äitinsä Hellin matkasta junalla Saksaan, Frankfurt am Mainiin Työläiskesäolympialaisiin voimistelemaan oli siihen aikaan suuri tapaus.  Edes mumma ei ollut reissannut kotikaupunkinsa toista laitaa pidemmälle:

Mumman mielestä hänen äitinsä kertomukset Saksan-matkasta olivat kuulostaneet hurjilta. Pisin reissu, jonka hän oli päässyt tekemään, oli kesäretki kaupungin toisella puolella sijaitsevaan siirtolapuutarhaan. Sellaista vehmautta hän ei ollut koskaan ennen nähnyt eikä osannut kuvitella. Ilma oli siellä kylpyvettä pehmeämpää ja tuoksui vallan vaapukalta. Leimukukat säkenöivät kilpaa. Tuuli ei puskenut päin vaan kävi vain kiepahtamassa paljaalla olkapäällä tai auringon päivettämällä ohimolla. Niistä kesän suloisimmista hetkistä hän uneksi vielä talvellakin ja nukkui ruusujen unta.

Tämä kirja on viehättävä ja minun mielestäni kuin tilaustyö siihen rakoseen, miten paljon perimätietoa katoaa isoiso- ja isovanhempiemme myötä. Vanhemmat ihmiset muistelevat mielellään ja useimmilla juuri pitkä muisti toimii äärettömän hyvin. Tiedän sen omasta äidistäni, joka on kuin kävelevä menetetyn Karjalan tietoteos eikä ikinä väsy kertomaan Karjalasta, vaan päinvastoin oikein innostuu, kun vähän kyselee. Muisteleminen tekee hyvää vanhuksille ja nuorille tekee hyvää kuulla, miten ennen aikaan selvittiin ilman iPadeja, matkapuhelimia, saippuoita, valmisruokia ja jääkaappeja. Kirjassa on muuten kiinnostavaa kerrontaa entisajan ruoista…

Mumman kerronnan myötä Elsi tajuaa aikamatkustaneensa menneeseen aikaan ja paikkoihin, joita ei enää ole edes olemassa ja:

Vau, olipa mahtavaa, että oma sukulainen oli aikakone! Jollakin merkillisellä tavalla Elsistä tuntui siltä, että kaikkein suurin hänen tuntemistaan ihmisistä oli hänen pienenpieni, kumara ja kurttuinen isoisoäitinsä.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Maria/Sinisen linnan kirjasto

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa