Peter James: Kuoleman koura on kylmä

Nainen luki ilmoituksen uudelleen. Kiukku alkoi taas kuplia hänen sisällään. Hiljainen raivo. Tuli, joka hänen täytyi sammuttaa. Se oli ensimmäisiä asioita, jotka hänelle oli opetettu. Että viha oli niin suuri ongelma. Hänelle oli annettu mantra, jota hänen piti lausua itsekseen. Toistaa sitä uudelleen ja uudelleen.

Hän muisti ne sanat. Ja lausui ne äänettömästi.

Elämän tarkoitus ei ole odottaa myrskyn tyyntymistä vaan oppia tanssimaan sateessa.

Peter Jamesin dekkari Kuoleman koura on kylmä (Dead Man’s Grip, Minerva Crime 2013, suomennos Maikki Soro) on seitsemäs Roy Grace –sarjan jännitysromaani. Aikaisemmat sarjan kirjat lukeneet tietävät rikoskomisario Roy Gracen elämää noin kymmenen vuotta aikaisemmin kohdanneesta tragediasta, jossa hänen Sandy-vaimonsa vain katosi mitään jälkiä jättämättä. Sandyn katoaminen on Jamesin dekkarien väkivallaton koukku, joka pitelee lukijaa pihdeissään. Hyvin pienesti annosteltuna James raottaa kirja kirjalta Sandyn katomamista, mutta tässä viimeisimmässä ehkä lopultakin eniten. Ja totisesti sitä tarvittiin, sillä Kuoleman koura on kylmä, on minusta ehdottomasti rikostapahtuman kannalta rankin Jamesin kirjoista. Olen tottunut lukemaan Slaughteria ja Cornwellia, mutta verrattuna vaikka Slaughterin loistavaan viimeisimpään Yli rajan, Peter pistää kovemmaksi. Vähempikin julmuus olisi riittänyt – ainakin minulle.

Jamesin uusimman aloitus on taitava, sillä lukija saa tutustua jokaiseen tulevan onnettomuuden osallistujaan heidän arjessaan juuri ennen kuin kaikki muuttuu. Carly Chase on pienen pojan äiti ja asianajaja, jolla on krapula edellisen illan jäljiltä.  Opiskelija Tony Revere, 2-vuotias Yhdysvaltain kansalainen, nousee vuoteesta rakastettunsa Suzyn viereltä ja kiiruhtaa pyörällä kohti Brightonin yliopistoa. Kuorma-autokuski Stuart Ferguson istuu haukotellen korkean rekkansa hytissä ja uneksii Jessiestä, joka odottaa hänen lastaan.  Vain onneton sattuma, kylmäkonevika, saa Stuartin rikkomaan ajoaikalakia:

Tätä reittiä ajaessaan hänellä oli tapana nukkua matkalla muutaman tunnin kunnolliset unet – ja noudattaa näin ajo- ja lepoaikoja koskevaa lakia. Mutta rekan kylmälaitteisto reistaili, lämpötila nousi tasaisesti, eikä hän voinut ottaa sitä riskiä, että arvokas kampasimpukka-, katkarapu- ja lohilasti menisi pilalle. Hänen oli siis vain jatkettava matkaa.

Vain yhdestä ei lukija saa tietää ennen onnettomuutta, sillä vaalean Ford Transitin kuskista ei anneta tietoja. Hän jää mysteeriksi, kunnes Roy Gracen tiimi löytää hänet…

Kuoleman koura on kylmä kiertyy yhden aamuisen liikenneonnettomuuden ympärille, onnettomuuden, jossa menehtyy komea, varakas, rakastunut opiskelijapoika.  Juttu paisuu arvaamattomiin mittasuhteisiin, sillä Tony Reveren New Yorkissa asuva äiti, Fernanda Revere, on omaa sukua Giordino ja Tonyn isoisä on kummisetä Sal Giordino. Fernanda Reveren surulla ja raivolla ei ole mitään määrää ja mafiapomon tytär haluaa käsiinsä jokaisen onnettomuuteen osallistuneen, olivatpa he syyllisiä tai eivät:

”Minun poikani on kuollut. Minä tahdon käsiini sen juopon naisen ja sen pakettiauton kuljettajan ja sen rekkakuskin, jotka hänet tappoivat. Tajuatko? Minä tahdon, että he kärsivät.”

Tämä kirja on minusta väkivaltaisin mitä Peter Jamesilta on ilmestynyt. Yleensä kartan mafiakirjoja kuin ruttoa, mutta enhän voi jättää yhtä sarjasta väliin! Onnistunein Peter on mielestäni dekkareissaan Kuolema katsoo kohti ja Kuolema kulkee kannoilla. Muutkin ovat olleet varsin vetäviä huolimatta runsaasta rikosteknisestä poliisityön kuvailusta, johon James on ilmeisen mieltynyt.  Edeltävissä teoksissa on vain ollut lisäksi enemmän psykologista jännitystä eikä niin kovaa loppuhuipennusta kuin tässä teoksessa. Loppukohtauksen näki filminä, jota ei kaikkein herkin katsoisi. Mutta tässä uusimmassa tulee bonuksena kohtalainen Sandy-paljastus, joten aion lukea seuraavankin Peter James dekkarin. On ihan pakko nähdä, miten pätevä ja pikkutarkka rikosylikomisariomme Roy Grace selviää yksityiselämänsä suurimmasta ja vääjäämättä lähestyvästä suurkolarista. "Menneisyys on vieras maa, eikä mennä sinne", toteaa Roy Cleolle, mutta tulevaisuus ei kysy ylikomisarioltamme lupaa, minne aikoo uhrinsa johdattaa.

*****

Dekkarit Leena Lumissa