"Minä makaan lavitsalla. Makaan aivan hiljaa ja hengitän. Hengenvedot ovat rauhallisempia, tasaisempia, puhtaampia kuin ennen ja nyt tuntuu kuin keuhkot olisivat aivan liian suuret sille vaivaiselle hapentuulahdukselle, joka minun elossa pitämiseeni tarvitaan, on kuin ne laajenisivat ja kasvaisivat ja olisivat kohta yhtä maailmankaikkeuden kanssa".
Jos pidät runoista, jos pidät suomenruotsalaisen Edith Södergranin tuotannosta, lue Ernst Brunnerin subjektiivinen, eroottinen, häkähdyttävä, erilainen elämänkerta: Edith (Otava, 1994)
Ilmestymisvuonnaan kirja nousi Ruotsissa kriitikkojen suosikkilistan kärkeen, mutta Brunnerin tyyli ja lähestymistapa myös ärsyttivät. Brunner ei kaihtanut tuoda esiin Edithin intohimoa davosilaiseen tohtori von Muraltiin ja vielä vähemmän hän kaihtoi paljastaa Edithin kiinnostusta Hagar Olssoniin.
"Hän nukkuu pienessä läpikulkuhuoneessa. Hänen nimensä on Hagar. Hänen nimensä on myös Olsson. Hän on alkanut päästellä pieniä ääniä, tämä harvinaislaatuinen Hagar ja kiehtova Olsson, pikku äännähdyksiä ikään kuin hän syvällä kakkien unien alla olisi kappale muuta ainetta, jotakin minkä ajattelisi luoduksi lentämään."
Edith on paitsi kirja runoilijan taistelusta kuolemaa vastaan, myös ajankuvaus vuosisadanvaihteen Karjalasta, Pietarista ja Sveitsistä, jossa Edith oli Davosissa saamassa hoitoa keuhkotautiinsa. Kirja ei ole varsinaisesti surullinen, vaan rohkea ja elämänmakuinen, vaikkakin jälkimaussa löytyy kuoleman varjoa.
Sinä päivänä kun Edith ystävineen vuokrasi Valkjärven kiesit ajaakseen kuumana kesän päivänä Raivolasta Terijoen hiekoille, ei ollut tietoakaan keuhkotautiin alistuvasta nuoresta naisesta. Sinä päivänä oli hurja Edith, joka seisten ohjasti hevosta, nauroi remakasti lujaan ääneen, kieritteli rantahietikolla painien ystäviensä kanssa, juoksi veden syliin aaltoja vasten eläen joka solullaan kuin hetki olisi viimeinen.
Yhdyn täysin Hufvudstadsbladetin otsikointiin Edithin kirja-arvostelussa: "Hohtavan kaunis romaani Södergranista".
Jos pidät runoista, jos pidät suomenruotsalaisen Edith Södergranin tuotannosta, lue Ernst Brunnerin subjektiivinen, eroottinen, häkähdyttävä, erilainen elämänkerta: Edith (Otava, 1994)
Ilmestymisvuonnaan kirja nousi Ruotsissa kriitikkojen suosikkilistan kärkeen, mutta Brunnerin tyyli ja lähestymistapa myös ärsyttivät. Brunner ei kaihtanut tuoda esiin Edithin intohimoa davosilaiseen tohtori von Muraltiin ja vielä vähemmän hän kaihtoi paljastaa Edithin kiinnostusta Hagar Olssoniin.
"Hän nukkuu pienessä läpikulkuhuoneessa. Hänen nimensä on Hagar. Hänen nimensä on myös Olsson. Hän on alkanut päästellä pieniä ääniä, tämä harvinaislaatuinen Hagar ja kiehtova Olsson, pikku äännähdyksiä ikään kuin hän syvällä kakkien unien alla olisi kappale muuta ainetta, jotakin minkä ajattelisi luoduksi lentämään."
Edith on paitsi kirja runoilijan taistelusta kuolemaa vastaan, myös ajankuvaus vuosisadanvaihteen Karjalasta, Pietarista ja Sveitsistä, jossa Edith oli Davosissa saamassa hoitoa keuhkotautiinsa. Kirja ei ole varsinaisesti surullinen, vaan rohkea ja elämänmakuinen, vaikkakin jälkimaussa löytyy kuoleman varjoa.
Sinä päivänä kun Edith ystävineen vuokrasi Valkjärven kiesit ajaakseen kuumana kesän päivänä Raivolasta Terijoen hiekoille, ei ollut tietoakaan keuhkotautiin alistuvasta nuoresta naisesta. Sinä päivänä oli hurja Edith, joka seisten ohjasti hevosta, nauroi remakasti lujaan ääneen, kieritteli rantahietikolla painien ystäviensä kanssa, juoksi veden syliin aaltoja vasten eläen joka solullaan kuin hetki olisi viimeinen.
Yhdyn täysin Hufvudstadsbladetin otsikointiin Edithin kirja-arvostelussa: "Hohtavan kaunis romaani Södergranista".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti