HOPEAHÄÄT

Sieltä, mistä tulevat tarinoiden kertojat, Irlannista, tulee myös kirjailija Maeve Binchy. Viimeisin dublinilaiskirjailijalta käännetty teos on Hopeahäät (Silver Wedding, WSOY, 2008). Hopeahäissä Binchy on jälleen tavoittanut tiukan psykologisen otteensa, jolla hän kaivautuu ihmismielen ja -sielun syövereihin. Juonenkuljetus on takuuvarmaa Binchyä ja tarinankerronta mukaansa tempaavaa, mutta nyt mukana on jälleen sama 'tatsi' kuin oli vaikkapa varhemmassa Ystävyyden piirissä. Ihmismielen pimeimmätkin sopukat paljastetaan lukijalle ja kenellekkään ei jää epäselväksi millainen on luonteeltaan OIKEASTI Anna, Brendan, Helen, Desmond, Isä Hurley, Maureen, Frank tai Deirdre.

Hopeahäissä Binchy uskaltaa käyttää ikäänkuin novellin kaavaa eli hän kertoo tarinan kustakin kirjan päähenkilöstä omana kertomuksenaan. Itse epäilin, että ihmiset eivät liity tarpeeksi toisiinsa pitääkseen kirjan teemaa Hopeahäistä kasassa, mutta Binchyn kertojan liima on superia. Tarkkanäköisesti kirjailija piirtää lukijan eteen kuvan kustakin henkilöstä kuvaten samalla ihmis- ja perhesuhteiden monimutkaisuuden ja väärinkäsitysten vyyhtiä tavalla, joka pitää lukijasta kiinni kunnes päästään viimeiseen lukuun eli Hopeahäihin. Kirjan tarina kaartuu kauniisti kuin kaarisilta kohden loppua, jossa päähenkilöt juhlivat yrittäen parhaansa mukaan säilyttää kasvonsa, mutta jo täysin alastomina lukijalle. Maeve Binchy on kuitenkin ns. lämminhenkinen kirjailija, joten lopun kokoontumisessa useat saavat balsamia sieluhaavoihinsa ja pahimmat väärinkäsitykset oikenevat ja lukijakin voi huoahtaa helpotuksesta ja auttaa Deirdrea ripustamaan vielä yhden valokuvan perheen valokuvaseinälle: kuvan hopeahäistä.

***

Tästä kirjasta on kirjoittanut lisäkseni myös ainakin Sonja.