AKVAVIITTI

Torgny Lindgrenin Akvaviitti (Norrlands Akvavit, Tammi, 2009) on kertomus uskosta ja epäuskosta, hitaasta ja nopeasta kuolemasta sekä eräästä harvinaislaatuisesta mausteviinasta.

Olof Helmersson oli vapaakirkollisen herätysliikkeen johtohahmo 1950 -luvun Västerbottenissa. Hän oli vaikuttava ja karismaattinen niin ruumiinrakenteeltaan kuin saarnaamisen lahjoiltaankin. Vahvoina vuosinaan hän pelasti 416 sielua, jotkut kahteen kertaan, haitarimusiikin tahdissa.

Puolivuosisataa myöhemmin Helmersson palaa hänelle vieraaksi muuttuneelle seudulle. Nyt hänellä on iso ongelma, sillä 83 -vuotias Olof on tajunnut, että mitään ei ole. Hänen pitää saada käännyttämänsä ihmiset uskomaan, ettei Jumalaa ole. Asian vaikeusastetta nostaa se, että suurin osa pelastetuista on jo ehtinyt kuolla. Ja jotkut taas pitävät uskostaan kiinni viimeiseen hengenvetoon.

"Se oli vimmattua harhaa alusta loppuun. Minun ei olisi ikinä pitänyt ryhtyä siihen toimintaan. Mitään iäisyyttä ei ole. Juuri siksi minä palasin. Minun täytyy oikaista. Ja mitätöidä. Kaikki tyynni. Ennen kuin me kaikki siirrymme iäisyyteen."
Olof Helmersson parka. Hän oli harhauttanut sadoittain viattomia sieluja ja nyt, lähenevän vanhuuden partaalla, hänen velvollisuutensa oli yrittää oikaista kaikki.

Kirjan tarinan ironia ei jää huomaamatta, mutta ironian kosketus on pehmeä ja lempeä, ymmärtävä. Toisiinsa sekoittuvat harhakuvat ja valheet, järkeily ja antaumuksellisuus, taivasusko ja maallisuus.

Uskovainenkaan ei tästä kirjasta löydä loukkausta ja isäni, joka oli suuri ironian ystävä ja täysin absolutisti, olisi nauttinut Lindgrenin hienovireisestä tekstistä ja kirjan henkilöhahmoista huolimatta kirjan nimestä Akvaviitti.

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Akvaviitti ja Kaisa Reetta T.