BRIGITTE BARDOT

SUOMEN KUVALEHTI

Suomen Kuvalehti on kulkenut matkassani jo hyvin nuoresta. Isäni piti lehdestä ja minä tykästyin jo varhain lehden asialinjaan ja kiinnostaviin reportaaseihin sekä runsaisiin kirjalijahaastatteluihin. Välillä olemme olleet erossa, mutta silloin on irtonumeroita ostettu ahkeraan. Pidän lehdessä myös siitä, että se osaa yllättää minut. Olen helposti ikävystyvää sorttia ja haluan yllätyksiä!

Suomen Kuvalehti numero 47 tarjoaa jo kannessaan yllärin sisäsivujen haastateltavasta Brigitte Bardotista. Olen aina sanonut että niin kirjaa kuin lehteä myydän kansilla ennemmän kuin on todistettu. No, ehkä lehden kustantajan kannattaa pikaisesti ottaa numerosta 47 lisäpainos! Kannen kuva on Sam Lévinin otos Brigitte Bardotista sellaisena kuin yleisö hänet haluaa.

Kirja-arvostelussani Sarah Churchwellin ansiokkaasta teoksesta Marilyn Monroen monta elämää (The Many Lives of Marilyn Monroe, Ajatus Kirjat 2008), toin esille, miten traagisia hahmoja ovat nämä miesten märkien unien alttareille viskatut filmitähdet. Heillä ei ole mitään mahdollisuutta sen jälkeen, kun he ovat tälle tielle lähteneet. Suomen Kuvalehdessä, Silja Lanas Cavadasin haastattelussa, BB sanookin, että 'ilman rakkautta eläimiin hänelle olisi käynyt samalla tavalla kuin Marilyn Monroelle ja Romy Schneiderille.' Kumpikin heistä kuoli lääkkeisiin. Tosin Marilynin kuolintavasta ei ole koskaan saatu täyttä varmuutta.

Vuonna 1986 Bardot perusti säätiön, jonka kautta yrittää uupumattomasti suojella ja pelastaa maailman eläimiä. Perustaessaan säätiötään Bardot myi suuren osan omaisuuttaan. BB on esiintynyt yli 50 elokuvassa ja antanut äänensä yli 80 chansonille. Hän myös loi uudet koodit nuorten naisten pukeutumiselle.

Haluan lukea lehteä, joka on melkein kuin Der Spiegel. Jos saksani olisi ollut lyhyen sijasta pitkä, minulle varmaan tulisi ko. lehti. Saksassa ostan sen aina, se on minun tapani olla 'maan tavalla' ja ihme ja kumma, siellä on joka kerta jotain hirveän kiinnostavaa ja minä jopa siitä jotain ymmärränkin. Suuri oli ihmetykseni, kun löysin sieltä viimeksi pitkän artikkelin Saksan kirjallisuuspaavista Marcel Reich-Ranickista! Miten sattuikaan kiinnostavasti!

Suomen Kuvalehdessä numero 41 oli toimittaja Riitta Kylänpään ansiokas artikkeli Monika näyttämöllä, jossa on vuoden kiinnostavin juttu. Kylänpää kirjoittaa suomenruotsalaisesta kirjailijasta Monika Fagerholmista, Göteborgin kirjamessujen tähtivieraasta ja kertoo myös mitä tapahtui Bule-lammella. Ehdotan ko. artikkelille Vuoden Paras Artikkeli -palkintoa!

Suomen Kuvalehden päätoimittaja on Tapani Ruokanen ja mitä olen hänestä lukenut, sopii myös minulle. Asioihin voidaan aina ottaa kantaa uudesta näkökulmasta. Ruokanen ei ole jämähtänyt, eikä myöskään piiloutunut lukijoiltaan, vaan hän on säilyttänyt elävän kontaktin lukijoihinsa, mistä yhtenä osoituksena on se, että minä teen tätä postausta hänen lehdestään blogiini.

Rakennan nyt kuitenkin klassisen aasin sillan, mutta teen siitä kauniisti kaartuvan, hieman surumielisen sillan ja lopetan Brigitte Bardotiin, josta on edessäni lehden aukeama täynnä Sam Lévinin ottamia upeita kuvia. Bardot on nyt 75-vuotias ja varsin ristiriitainen persoona, kuten hän on aina ollut. Kirjailija Simone de Beauvoir totesi Bardot'sta tälle omistamassaan esseessä Lolita-syndrooma (1959), että 'hän tekee, mitä hän haluaa, ja se hänessä on niin ongelmallista.' Minä olisin vaihtanut Simonen virkkeen adjektiivin 'ongelmallista' sanaan 'traagista'.

Mutta kuunnellaanpa nyt Brigitte Bardotia ja Serge Gainsbourgia kappaleessa Je t'aime moi non plus http://www.youtube.com/watch?v=aq5N10QbuBM

ROAD MAP

Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella, outoja hedelmiä
hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä et löydä perille.

- Tommy Tabermann -
Veren sokeri (Gummerus)
kuva Pekka Mäkinen

TOMMY TABERMANNISTA AINA VAIN...

Tommy Tabermann on niin tuottelias runoilija/kirjailija, että vaikka tarkoitus oli, en pysty luettelemaan hänen teoksiaan. Jotain käsitystä määrästä saa, kun käyttää lukua 80…,mutta minusta numerot ovat kuitenkin vain numeroita ja tärkeintä on henkilö itse, tässä tapauksessa henkilö, joka hyvin epäsuomalaiseen tapaan runoilee naisia ja miehiä rakastamaan ja rakastelemaan. Hän on kuin muinaiset arabirunoilijat, jotka riisuivat naisen hunnut sanoillaan tai kuin Pablo Neruda, jolle minä palan aina vain.Palan minä myös Tabermannille, sillä hänen Verensokeristaan (Gummerus 2008) löysin elämäni mottorunon, joka on nyt kirjoitettu rakkaimman tauluni taakse. Taulussa pieni lokinpoikanen juoksee meren rantaviivaa ja toinen jalka on ylhäällä ja jalan kuvio näkyy vielä heikosti hiekassa, mutta meri pyyhkii sitä jo pois…Runo Road Map ja lokinpoikanen antavat minulle voimaa ja vahvuutta selvitä mistä vain. Siitä suuri kiitos Runoilijalle ja Valokuvaajalle!

Verensokerin jälkeen Tabermannilta ilmestyi kaivattu Eroottiset runot (Gummerus 2009). Näitä kirjoja ostin Jyväskylän kirjamessuilta kolme, sillä parille ystävällekin piti viedä, ja miten outoa, että me kaikki kolme kirjallista naista halusimme omistuskirjoitukseen jotain villihanhista…En koskaan unohda hetkeä kun ojensin kirjat Tommylle viiniesittelyn puolella ja hän istui niitä kirjoittamaan tuolille, joka jostain löytyi ja minä olin maassa polvillani ojennellen hänelle kirjoja…molemmilla valkoviinilasi jossakin…Kun nousin maasta ojensin kirjat miehelleni ja yhtäkkiä olin Tabermannin valloittavassa halauksessa, jossa oli aitoa otetta ja sain poskilleni kunnon suukot, ei mitään ranskalaista ilmaan suutelua, vaan kosteat huulet…Mieheni nauraa vieläkin, että nähtiinpä sekin päivä, kun minulta, vilkkaalta karjalaiselta ei vähään aikaan lohjennut mitään ja ilmeeni oli kuulemma kerrankin sen näköinen, että nyt joku muu vie…;-)Tommy Tabermann on todellakin valloittava, leikkisä ja helposti lähestyttävä ja vaarallisen hyvin hän tuntee naisen sielunelämän;-)

Juuri äsken katsoin ja kuuntelin Tommya televisiosta viehättävän Maarit Tastulan haastattelemana ohjelmassa Seitsemäs taivas. Tuli kaksi oloa. Toinen oli, että on uskallettava katsoa kohden pimeää nähdäkseen valon ja toinen oli se, että Tabermann on itse eräänlainen lyhty pimeässä. Olen aina sanonut kuten Saima Harmaja: Metsä minun kirkkoni on. Toisaalta voisi se olla Tommy Tabermannkin. Minä riisun hänen yltään politiikan ja muun ja jätän jäljelle vain runoilijan ja ihmisen, siitä saan voiman ja valon, mitä tarvitsen. Hän on tyköottava, ymmärtävä ja puhuu täyttä asiaa miellyttävän luonnollisesti ja hymyillen.

Tommy Tabermann on sairastunut vakavasti ja hän suree jossakin iltapäivälehdessä, kuinka hänestä tuntuu, että hänet jätettiin yksin sairauden tultua julkisuuteen.

- On hiljaisia päiviä. Se tuntuu erittäin oudolta. Normaalisti on puhelin soinut jatkuvasti, kun tutut ja puolitutut ovat soittaneet. Miten tätä nyt kuvailisi. Kuin unohtunut hauta, joka saa ruohoittua. Se on minusta aika outoa, eläviähän tässä ollaan silti.

Tommy, minäkin koin syövän, melanooman ja sen jälkeen oli todella hiljaista. Kukaan ei uskaltanut lähestyä. Aivan kuin syöpä olisi tarttuva tauti. Olin jopa loukkaantunut. Myöhemmin olen tajunnut, että kukaan ei tiennyt, mitä olisi sanonut 30 –vuotiaalle nuorelle naiselle siinä tilanteessa, sillä jos jollain on sairaus, joka alkaa s-kirjaimella, siitä ei voi puhua, puhumatta tai edes jotenkin käsittelemättä kuolemaa. Ja kuka sitä nyt haluaisi sairaalle tehdä: puhua kuolemasta!

Ja olen aivan varma, että selviät, sillä ihmeitä tapahtuu, minäkin olen kokenut niitä monta, monta…ja sinä olet löytänyt maailman parhaimman lääkkeen jo kauan sitten, lääkkeen, jonka liika-annostukseen ei voi kuolla, mutta sen puutteesta voi nääntyä liian varhain; olet löytänyt Rakkauden!”…jotka ovat kolunneet kaikki polut, tulevat säihkyvin silmin, outoja hedelmiä säkissään…” Tommy, sinä paranet ja mekin kohtaamme vielä säihkyvin silmin jossakin kirjallisessa tapahtumassa. Lupaan sen!

JOULUNI VÄRIT OVAT HOPEA, SININEN JA PUNAINEN

Hannele http://hannelesparadise.blogspot.com/2009/11/musta-joulu.html esitteli tänään mustan joulun, mikä oli oikein jännittävää. Minä en olisi lisännyt siihen muuta kuin Marimekon Lumimarjat -kuosin mustana kultaisilla marjoilla. Minun ehdoton joulun päävärini on hopea ja siihen sitten somisteeksi tiettyä sinistä ja punaista. Pinkki on kuitenkin humalluttanut minut niin, että tänä vuonna pitkät kynttilämme ovat viehättävää, rauhoittavaa, tyylikästä pinkkiä!

Leena Lumin kirjasto 2009

Nämä kirjat olen lukenut teille tämän vuoden aikana. Kun tiedätte, mitä kirjoja olen tehnyt, teidän on helpompi löytää haluamanne kirjan arvostelu. Luen vielä tänä vuonna joitakin ja lisään ne sitten listan perään. Toivottavasti teille on iloa kirjastostani ja saatte uusia elämyksiä ja etenkin innostutte kirjallisuuden jännittävästä maailmasta, jossa ei koskaan ole tylsää!

SAMARKAND
YHDESSÄ
PEKKA TÖPÖHÄNTÄ
IN THE FRAME HELEN MIRREN
VAN GOGHIN VIIMEINEN RAKKAUS
TAHTO TAHTOJEN

Ruth Rendell:  Veden lumo
UNEN KELLUVA SILTA

PORTOBELLON NOITA

EUROOPPALAINEN
Aila Meriluoto: Vaarallista kokea - Päiväkirjat vuosilta 1953-1975 (WSOY 1996)
Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta (Tammi)
VEREN SOKERI

CAMILLE CLAUDEL

Rikhard Mason: Muistojen huoneet

EDITH
LAULUT JOITA LAULOIMME
IHMISEN TAHRA

MRS. DALLOWAY

Bo Carpelan: Axel

VIIDES LAPSI

TOSCANAN AURINGON ALLA

HOPEAHÄÄT
Julie Parsons: Tiimalasi (Tammi 2008)

Åsa Larsson: Kunnes vihasi asettuu

Regina McBride: Ennen sarastusta

MAANLAULU
VIIMEINEN TSAARI
ANNA VIRUBOVA – KEISARINNAN HOVINEITI
PIHASTA METSÄÄN
BERLIININ POPPELIT
AKVAVIITTI
NANCY
Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissä
PIMPIT
KERRON SINULLE YSTÄVYYDESTÄ

IHANAT KÄRHÖT

REVOLUTIONARY ROAD

KAIKKI MITÄ RAKASTIN
PUUTARHAN NELJÄ KAUNISTA VUODENAIKAA
SOPRANOS KEITTIÖSSÄ
ERAKKORAVUT
HARRIET KROHNIN MURHA
KRYPTA
KADONNUT ON VAIN UNTA
MARIGOLDIN LUMOTTU MAAILMA
ONNI
VALOA JA VARJOA
HYLYNRYÖSTÄJÄ
MALJA SINULLE

Marilyn Monroen monta elämää

Ian McEwan: Lauantai
VARJOKASVIT
PAKOLAINEN YLITTÄÄ JÄLKENSÄ
EROOTTISET RUNOT
UNELMIEN HUVIMAJAT

Marguerite Duras: Lol V. Steinin elämä
TUSKA
KIRJOITAN
KAUNEIMMAT KLASSIKOT
VINTAGEA

Inger Frimansson: Kissa joka ei kuollut
JUOKSIJA
MAAILMAN IHANIN TYTTÖ
SUDEN HETKI
RUUSUJA ÄIDILLE
KAPTEENIN LAULUT
HUHTIKUUN NOITA

Donald Spoto: Lumous Audrey Hepburnin elämänkerta
UNELMIEN KESÄKOTI
VIHREÄT NIITYT
IRLANTILAINEN AAMIAINEN
IURIMA ULTIMA
Minette Walters: Häpeänaamio
Heli Slunga: Varjomadonna

Minette Walters: Kuvanveistäjä

Charlotte Chandler: INGRID Ingrid Bergmanin elämä

NELJÄS TEKIJÄ

LAULAISIN SINULLE LEMPEITÄ LAULUJA

Åke Edwardson: Winterin viimeinen talvi

Ian McEwan: Rannalla

KERRON SINULLE RAKKAUDESTA

LOHDUTTAJA

Johan Theorin: Yömyrsky

Ian McEwan: Sovitus

Johan Theorin: Hämärän hetki

John Irving: Leski vuoden verran

Satu Koskimies: Hurmion tyttäret

SISUSTA TILDAN TAPAAN
HENKIVARTIJA
SELLO&PALLO
VIIRU KATEISSA
KARJALAINEN KEITTOKIRJA
SYDÄNFILMI

Geraldine Brooks: Kirjan kansa

KUU HUONEESSA

Raili Mikkanen: Meren ja ikävän kiertolaiset (Minerva 2009)

Katharina Hagena: Omenansiementen maku

SEITSEMÄN VELJESTÄ

Reginald Hill: Beulahin kukkulalla

NAARAS
BUNNY MUNRON KUOLEMA
NOJOUD, 10 VUOTTA, ERONNUT
Gösta Knutson: Eläköön Pekka Töpöhäntä
TRIPTYYKKI
LUMOUS

Tommy Hellsten: Pysähdy - olet jo perillä

ENSILUMI
SATEENKAAREN TAA
PIENET SUURET SUOMALAISET

Pirkko Vekkeli, Ismo Loivamaa: Unohtumaton Ansa Ikonen

TORSTAINA NÄHDÄÄN, SINTTU

HIENO HYPPY, SINTTU

Ilona Pietiläinen: 112 ruutuikkunaa

Ilona Pietiläinen: Willa Sukka

ISÄN KASVATUSOPPI

Herta Müller: Matala maa

Herta Müller: SYDÄNELÄIN

KRISTALLIYÖ

Herta Müller: Ihminen on iso fasaani

Lucy Maud Montgomeru: Vanhan kartanon Pat

NUORALLATANSSIJA

Anna Gullichsen, Cara Knuutinen: Satu Kukkameri ja lumen ihme

KAMMIO

KOIRAN UUSI KOTILÄÄKÄRI

MUISTO TYTTÄRESTÄNI

SEIKKAILUN SUOLAINEN MAKU

ELÄINTEN JOULU

Matti Kapanen: Kylätontun joululinnut

Kaisa Koivisto, Hannele Nyman, Marjo-Riitta Saloniemi: Joulupuu on rakennettu

Max Manner: K18

Sinikka Svärd, Sinikka Hautamäki: Kerron sinulle unelmista (Minerva 2009)

LEENA'S LIBRARY 2009

I will now give you all books I've made during this year. Ofcourse I'll read some more even this and next month, but I'll add them later on. At the end of December I'll be out of office one week, so you'll have the library where you can search wonderful, interesting books. You know that I'm not the master on technics, so I'm not sure how you, whose language isn't Finnish, will manige with this. You may know that the book names will not be translated like they are really called. Sometimes they will, but not often. You can give me some notes! I hope the best!

yours

Leena Lumi

FEAR LESS, LOVE MORE, REST HARDER!

With Love from Leena to You!

picture by Pekka Mäkinen

IHMINEN ON ISO FASAANI

Mylläri Windisch polkee pyörällään läpi Herta Müllerin Ihminen on iso fasaani (Mensch ist ein grosser Fasan auf der Welt, Tammi, 1986) teoksen viidenkymmenen pienen tarinan. Hän polkee joka ilta myllyltä kotiin ja sitoo samalla Romanian Ceausescun pienen saksalaiskylän tarinat tiiviiksi kyynelhelminauhaksi. Windisch polkee tuulessa ja tuiskussa, sateessa ja pakkasessa ja laskee samalla päiviä, jolloin on toimittanut pormestarille ja papille riittävän jauholahjuksen perheen passien saamiseen.

Amalie nuolaisi rannettaan. ”Sade on makeaa”, hän sanoi. ”Suolan on kyynel itkenyt.”

Amalie on Windischin ja Katharinan tytär ja Katharina on ollut viisi vuotta Venäjällä kaivoksilla orjatyössä pää ajeltuna ja tottuneena syömään ruohosoppaa. Viisi lunta Katharina selvitti huoraamalla ja se kannatti: hän selvisi hengissä.

Saksalaisten elämä Romaniassa on kuitenkin elämää ikävässä sumussa, jossa sinulta voidaan viedä milloin tahansa viisisataa kiloa maissijauhoja, kymmeniä kanoja ja vielä määrätä, mitä istutat peltoosi seuraavana vuonna. On vaarallista valittaa, on vaarallista avautua kenellekään, on vain elettävä ja selvittävä päivien vitkaisessa jatkumossa ja odotettava. Jossain on kuitenkin toinen maa ja toinen tuuli.

Yövartija oli kertonut Windischille, että papilla on sakaristossa rautasänky. Siinä sängyssä pappi etsii naisten kanssa papinkirjaa. ”Parhaassa tapauksessa”, yövartija sanoi, ”se etsii papinkirjaa viiteen kertaan. Jos se tekee perusteellista työtä, niin etsii kymmeneen kertaan. Miliisi hukkaa ja hävittää monen perheen anomukset ja leimamerkit seitsemän kertaa. Se etsii niitä maastamuuttoa haluavien naisten kanssa patjalla postin varastossa.”

Herta Müllerin uniikilla, huikealla verbaliikalla Windisch polkee läpi omenia syövän omenapuun, jolloin ’aurinko ei kuumissaan löytänyt päivän loppua’ ja ’yö kumpusi maasta kylän ylle’, hän polkee ylitse ukonhattujen ja hautojen, lävitse rauhattoman veden ja punaisen auton, törmää väsyneenä sokeaan kukkoon ja joutuu päivään, jolloin ’ikkunasta lentää huoneeseen kaaliperhonen. Windisch seuraa sitä silmillään. Sen lennossa on jauhoa ja tuulta.’

Kaaliperhosen päivänä on Amalien vuoro mennä miliisille etsimään hukkuneita passeja, papinkirjoja, anomuksia, hukattuja toiveita. Pappi riisuu kauhtanansa ja vain hopearisti jää heilumaan Amalien ylle, alle, painamaan olkapäätä, syöpymään muistiin päivästä, jolloin Amalie nussi perheelle vapauden muuttaa länteen silmissään alttari ja ruusut. Ja laulu lipuu omenapuun läpi:”Mulle tyttäresi anna, jotta saisin häntä panna. Trallallaa, trallallaa, koko pitkän yön.”

Amalie joka opettaa lastentarhassa on selviytyjä vailla vertaa. Hän on jo kauan opettanut lapsille, kuinka 'toveri Nicolae Ceausescu on kaikkien lasten isä ja kuinka toveri Elena Ceausescu on kaikkien lasten äiti.' Ja kuinka ’kaikki lapset rakastavat toveri Nicolae ja toveri Elena Ceausescua, koska he ovat heidän vanhempiaan.’

Matala maa –kirjan arvostelussa toin jo esille, miten Hertan kieli soi. Sen melodia on runoproosaa ja uniikkia Hertaa. Ehdottomasti uniikkia. On valtaisa tehokeino kirjoittaa Isä Aurinkoinen Kakkosen hirmuvallan alla elämisestä näin soiden, mutta tuskinpa se on ollut edes tietoista, sillä Herta Müller on syntynyt soimaan runoproosaa niin kirkkaasta ilosta kuin tummasta surusta. Sama Hertan ’tatsi’ polkee mylläri Windischin pyörällä läpi viidenkymmenen kyynelhelmitarinan, läpi omenasumun ja kaaliperhospäivän noustakseen vihdoin junaan, joka matkaa länteen, mutta sitä ennen:

Windlischin vaimo painaa sormenpään lasia vasten. Hän murskaa kaaliperhosen peiliin.

Ja minusta on tullut Herta Müllerin kielen onnellinen vanki! Minä join hänen sanojaan, lauseitaan ja janoni vain yltyi...Joskus kieli voi olla niin kaunista, että se tekee juojastaan vain janoisemman.

NO HABRA NADIE EN EL MUNDO BY CONCHA BUIKA

http://www.youtube.com/watch?v=1RjMw58Rd_o&feature=related

THIS IS IDEAL AND MAKES ME FEEL SO GOOD, I HOPE YOU TOO

http://sateenkaarentaa.blogspot.com/

THIS MIGHT APPEARS IDEAL, BUT...

the truth is the opposite;-) I suppose you don't want to know, but I have to wonder: Who is standing in my diet piscuit bowl on the table (is Dina the cat or the dog?), why I have dog food on my bed, where are all socks...oh!, now I feel old. I try to manige among this mess and cannot do my blog. Perhaps some pictures, I don't know yet...

Thanks to Fortiflex www.biofarm.fi Olga is still with us!

ANAIS NIN 1903 - 1977

Ikä ei suojele sinua rakkaudelta. Rakkaus sen sijaan suojelee jossain määrin sinua ikääntymiseltä.

- Anais Nin -

OSCAR WILDE 1854 - 1900

We're all standing in the gutter but some of us are looking at the stars.

- Oscar Wilde -

JÄTÄT YHDEN, SAAT KAIKEN

Miksi arvokkaat asiat sattuvat niin usein? Laihduttaja kieltäytyy rakastamistaan herkuista. Urheilija hikoilee elimistönsä maitohapoille. Opiskelijan lamppu palaa myöhään. Parisuhdeterapiassa kuluu kasapäin nenäliinoja. Yrittäjä tekee pitkiä päiviä. Asuntosäästäjä kiristää vyötään.

Ponnistelujen ytimessä on ihmisen sisäinen arvojärjestys ja kyky lykätä välittömiä tarpeitaan. Läheskään kaikki eivät siihen pysty. Pomo päästi itsensä rapakuntoon kiireisiinsä vedoten, mutta uraa luova yksinhuoltajaäiti ehtii säännöllisesti salille. Tunnen kavereita, jotka hyvistä tuloistaan huolimatta ovat jatkuvasti rahapulassa ja pienituloisia, joilla ei koskaan ole matti kukkarossa.

Stanfordin yliopistossa, Yhdysvalloissa 1960-luvulla käynnistetyt psykologiset tutkimukset mullistivat käsitykset ihmisen menestyksen ja onnellisuuden lähteistä. Kokeessa testin valvoja asetti lautaselle vaahtokarkin ja jätti pienet lapset hetkeksi yksin huoneeseen. Hän kertoi, että makeisen saa syödä – mutta jos lapsi odottaa vartin koskematta siihen, hän saa kaksi vaahtokarkkia.

Koehenkilöiden elämää seurattiin vuosikymmenten ajan. Tutkimuksen kehittäjä, sosiaalipsykologi Walter Mischel halusi selvittää, mikä yhteys itsekontrollilla, impulssien hallinnalla ja tahdonvoimalla on menestyksessä. Kävi ilmi, että lapset, jotka jaksoivat odottaa vartin, olivat aikuisena onnellisempia ja he pärjäsivät elämässään merkittävästi paremmin kuin vaahtokarkin heti nauttinut verrokkiryhmä.

Lykätty tarpeentyydytys merkitsee sitä, että alistat sen, mitä haluat nyt sille, mitä haluat myöhemmin. Monien onnettomien elämää hallitsevat pakkomielteiset, hyvinvointia rapauttavat tavat. Kun edessä on vaahtokarkki (pitsa, kalja, telkkari, tupakka, seksi, lähöily, netti…), moni tarttuu hanakasti itselleen opettamaansa helpoimpaan vaihtoehtoon, vaikka tarjolla on yltäkylläisesti parempaa.

Tarpeitaan lykkäävä osaa kyllä elää ”tässä ja nyt”, vaikka hän väistää houkutukset itsekuriaan käyttämällä. Jokaisella on valta valita suhteensa nykyhetkeen – ystävänä tai vihollisena. Kun seuraavan kerran olet tarttumassa vaahtokarkkiisi, mieti haluatko yhden vai kaksi: sattuuhan päätöksesi joka tapauksessa.

Heti tai myöhemmin.

- Tom Lundberg -

www.advisor.fi

IF YOU'RE SUFFERING FROM NOVEMBER DEPRESSION...

LOOK AT HER;-)

KRISTALLIYÖ 9.-10.11.1938

Luin Mitchell G. Bardin kirjan Kristalliyö/ Holokaustin alku silminnäkijöiden kertomana (48 hours of Kristallnacht. Night of Destruction/Dawn of the Holocaust. An Oral History, Minerva, 2009) siksi, että haluan muistaa ja muistuttaa, että meidän Euroopassamme on järjestelmällisesti murhattu naisia, lapsia ja miehiä, vain heidän uskontonsa takia ihan lähimenneisyydessämme. Nyt jo kuuluu outoja väittämiä, että se kaikki oli liioiteltua tai jopa kokonaan kuviteltua! Tämän takia on tehty ja tehdään edelleen muistelmia niiden kohtaloista, jotka olivat pahan uhreina ja tulessakaan ei pala se totuus, että kristalliyönä 9. päivänä marraskuuta 1938 Saksan ja Itävallan synagogien roihutessa liekeissä palavan pergamentin haju paljasti mitä on tulossa.

Heinrich Heine: Missä poltetaan kirjoja, siellä poltetaan lopulta myös ihmisiä.

Kirja on aikalaiskertomus, jota kertovat monet silminnäkijät. Useimmat heistä olivat kristalliyön tapahtuessa lapsia tai teini-ikäisiä, mutta ikinä heiltä eivät katoa 9.-10. marraskuuta 1938 yön paloarvet. He katsoivat lapsilta kiellettyä, he kokivat lapsilta kiellettyä, heiltä vietiin veli, isä, ruoka, lämpö, koti, ihmisarvo. Ennen kristalliyötä monet heistä olivat niin sulautuneita saksalaisuuteen, että eivät tajunneet, miksi heitä kohdeltiin näin. Mitä tapahtuu? Mitä pahaa me olemme tehneet? Heidän isänsä olivat taistelleet ensimmäisessä maailmansodassa saksalaisten rinnalla ja osa ei palannut rintamalta koskaan. Heidän kotimaansa oli Saksan kulttuuri ja äidinkielensä saksa. He rakastivat sivistynyttä kotimaataan, jolla oli Schillerinsä ja Goethensa. Heidän, monen juutalaisen juuret olivat syvemmällä Saksan maaperässä kuin saksalaisilla. 13 –vuotiaan Arnold Fleischmannin suvun juuret ulottuivat 500 vuoden päähän.

Arnold oli täyttänyt 13 vuotta 7. marraskuuta. Hänen bar mitzva –juhlansa oli ollut tarkoitus pitää Nürnbergissä 12. marraskuuta, mutta se ei toteutunut. Synagogia ja kouluja oli poltettu, ja juutalaisyhteisö oli hajallaan.

Arnold Fleischmann: Käsitys siitä, mitä oli elää juutalaisena Saksassa, romahti täysin. Kristalliyön jälkeen aloin pelätä. Olin nähnyt aivan riittävästi natsien julmuuksia ja katsonut niin sanottuja viattomia sivustaseuraajia, jotka näkivät sen kaiken eivätkä tehneet mitään.

Se miten juutalaisten liikkeiden ikkunat särjettiin, kodit hajotettiin, naisia ja nuoria tyttöjä raiskattiin, perheiden isiä ja nuoria poikia vietiin keskitysleireille ruskeapaitojen toimesta kristalliyön synkkinä tunteina, oli muhinut Saksan vähemmän koulutetun, epäonnistuneen ja kateellisen kansanosan verisuonissa jo kauan, mutta sen sytytti tuleen Hitler.

Saksa oli Euroopan kultivoituneimpia ja sivistyneimpiä yhteiskuntia, ja saksanjuutalaiset pitivät itseään kiinteänä osana sitä. Juutalaiset olivat Saksassa pieni vähemmistö, mutta he olivat yhteiskunnan eliittiä: tunnettuja lääkäreitä, lakimiehiä, professoreita ja teollisuusjohtajia. Monet heistä olivat sulautuneet valtaväestöön eivätkä harjoittaneet mitenkään aktiivisesti uskontoaan; osa oli jopa kääntynyt kristinuskoon. Adolf Hitlerin rotuopissa ei kuitenkaan ollut sijaa sille, miten saksanjuutalaiset itse näkivät itsensä. Hitlerille juutalaiset olivat loisia, joiden sairas luonto oli verenperintöä, eikä heidän uskonnollisen vakaumuksensa asteella siten ollut mitään merkitystä. Juutalaisten epäpuhdas veri oli yksinkertaisesti uhka arjalaisen rodun puhtaudelle ja ylemmyydelle.

No, kovin oli hienoa sitten tämä arjalainen rotuylemmyys, kun vanhuksia pakotettiin hammasharjoilla pesemään katuja samanaikaisesti, kun rotupuhtaat ulostivat vanhusten päälle. Mikä hieno arjalainen rotu! Baden-Badenissa poltettiin synagoga ja tietysti myös kaikki pyhät kirjat, kuten tapana oli, mutta Hitlerin jalot ylärotuiset halusivat polttaa myös kanttorin. Vain yhden palomiehen rohkea väliintulo esti vielä polttamasta ihmistä elävältä, mutta halu siihen oli jo kova, mikä käy kirjasta ilmi eri todistajalausuntojen perusteella. Kun Baden-Badenin synagoga oli poltettu, jäljelle jääneet kivet käytettiin kadun päällystämiseen ja synagogan paikalle rakennettiin kaupunginpuisto.

Kristalliyön tyyli on varsin analyyttinen ja lukuja on paljon. Mutta mukaan astuu inhimillinen tunne, kun katsoo aina välillä, että kuka tätä tarinaa oikein kertookaan: lapsi tai nuori, jonka oli pakko elää tämä yö. Mikään ei ollut sen marraskuun yön jälkeen kuin ennen. Nyt juutalaiset tajusivat, miten paljon heitä vihataan ja lapset saivat koko elämäänsä aivan uuden näkökannan. Pelosta tuli lähin ystävä.

Varsinaiset teot, faktat tuon yön jälkeen, olivat lisääntyneet rotulait, jotka ahdistivat juutalaiset täysin sietämättömään tilanteeseen. Heiltä kiellettiin käytännössä kaikki, mikä mahdollistaa inhimillisen elämän. Kuten Robert Kempner huomautti: ”Juutalaisilta riistettiin heidän elinkeinonsa ja ryöstettiin heidän omaisuutensa. Heiltä evättiin mahdollisuus periä tai jättää perintöä, heitä kiellettiin istumasta puistonpenkeillä ja pitämästä kanarialintuja, heitä kiellettiin käyttämästä julkista liikennettä ja käymästä ravintoloissa, konserteissa, teattereissa ja elokuvissa. Heihin kohdistettiin erityisiä rotulakeja, heiltä vietiin kansalaisoikeudet ja kiellettiin liikkumisvapaus. Heidän ihmisoikeutensa ja ihmisarvonsa poljettiin lokaan, kunnes heidät vihdoin siirrettiin keskitysleireille ja toimitettiin kaasukammioihin.”

Tämän tarinan kuitenkin päätän 13 –vuotiaan Marga Hauptmanin kotiin, jossa tapahtui mielestäni hyvin kiinnostava tapaus. Kun ruskeapaidat yöllä rymistelivät heidän kotiinsa, oli ensimmäinen teko tietysti repiä kirjahyllyistä kaikki kirjat, heittää ne ikkunasta kadulle ja sytyttää palamaan. Siellä paloivat mm. Schillerin ja Goethen teokset, jotka sentään olivat heidän suuria nimiään ja monta muuta kirjaa. Kaikki paloi poroksi, kahta lukuun ottamatta. Toinen oli Heinrich Heinen teos, ja Heinehan oli tietenkin juutalainen kirjailija. Toinen oli teos, jossa lueteltiin kaikki ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneet saksanjuutalaiset sotilaat. Ne olivat ainoat teokset, jotka perhe sai pelastettua tuhkan seasta.

Totuus ei pala tulessakaan!

BORIS PASTERNAK 1890 - 1960

Tohtori Zivago elokuva on ollut nyt muutamaankin kertaan esillä blogissani. Elokuva perustuu Boris Pasternakin, kuuluisan venäjänjuutalaisen kirjailijan menestysteokseen. Herta Müllerin Sydäneläimen arvostelussa sivusin runoilija Osip Mandelstamia (1891-1958), joka on myös venäjänjuutalaisia. Mandelstam joutui Stalinin vainojen kohteeksi, mutta hänen elämästään voi lukea kirjassa Ihmisen toivo (Vospominanija, Otava, 1972). Kirjan on kirjoittanut runoilijan aviopuoliso Nadezda Mandelstam.

Hyvin kattavan kuvan juutalaisuuteen tarjoaa suomalaisten tutkijoiden Tapani Harviaisen ja Karl-Johan Illmanin teos Juutalainen kulttuuri (Otava, 1998). Kirjasta löytyy paitsi juutalaisten historia, myös mm. juutalaisuuden kielet, Talmudin rakenne, juutalainen mystiikka ja hasidismi, juutalainen folklore, juutalaiset Suomessa, Amerikan juutalaiset, filosofia ja valistus, juutalaisen nykykirjallisuuden teemoja, juutalainen ruoka ja musiikki, vitsit, tiede ja kuvataide. Suosittelen!