SUOMEN KUVALEHTI

Suomen Kuvalehti on kulkenut matkassani jo hyvin nuoresta. Isäni piti lehdestä ja minä tykästyin jo varhain lehden asialinjaan ja kiinnostaviin reportaaseihin sekä runsaisiin kirjalijahaastatteluihin. Välillä olemme olleet erossa, mutta silloin on irtonumeroita ostettu ahkeraan. Pidän lehdessä myös siitä, että se osaa yllättää minut. Olen helposti ikävystyvää sorttia ja haluan yllätyksiä!

Suomen Kuvalehti numero 47 tarjoaa jo kannessaan yllärin sisäsivujen haastateltavasta Brigitte Bardotista. Olen aina sanonut että niin kirjaa kuin lehteä myydän kansilla ennemmän kuin on todistettu. No, ehkä lehden kustantajan kannattaa pikaisesti ottaa numerosta 47 lisäpainos! Kannen kuva on Sam Lévinin otos Brigitte Bardotista sellaisena kuin yleisö hänet haluaa.

Kirja-arvostelussani Sarah Churchwellin ansiokkaasta teoksesta Marilyn Monroen monta elämää (The Many Lives of Marilyn Monroe, Ajatus Kirjat 2008), toin esille, miten traagisia hahmoja ovat nämä miesten märkien unien alttareille viskatut filmitähdet. Heillä ei ole mitään mahdollisuutta sen jälkeen, kun he ovat tälle tielle lähteneet. Suomen Kuvalehdessä, Silja Lanas Cavadasin haastattelussa, BB sanookin, että 'ilman rakkautta eläimiin hänelle olisi käynyt samalla tavalla kuin Marilyn Monroelle ja Romy Schneiderille.' Kumpikin heistä kuoli lääkkeisiin. Tosin Marilynin kuolintavasta ei ole koskaan saatu täyttä varmuutta.

Vuonna 1986 Bardot perusti säätiön, jonka kautta yrittää uupumattomasti suojella ja pelastaa maailman eläimiä. Perustaessaan säätiötään Bardot myi suuren osan omaisuuttaan. BB on esiintynyt yli 50 elokuvassa ja antanut äänensä yli 80 chansonille. Hän myös loi uudet koodit nuorten naisten pukeutumiselle.

Haluan lukea lehteä, joka on melkein kuin Der Spiegel. Jos saksani olisi ollut lyhyen sijasta pitkä, minulle varmaan tulisi ko. lehti. Saksassa ostan sen aina, se on minun tapani olla 'maan tavalla' ja ihme ja kumma, siellä on joka kerta jotain hirveän kiinnostavaa ja minä jopa siitä jotain ymmärränkin. Suuri oli ihmetykseni, kun löysin sieltä viimeksi pitkän artikkelin Saksan kirjallisuuspaavista Marcel Reich-Ranickista! Miten sattuikaan kiinnostavasti!

Suomen Kuvalehdessä numero 41 oli toimittaja Riitta Kylänpään ansiokas artikkeli Monika näyttämöllä, jossa on vuoden kiinnostavin juttu. Kylänpää kirjoittaa suomenruotsalaisesta kirjailijasta Monika Fagerholmista, Göteborgin kirjamessujen tähtivieraasta ja kertoo myös mitä tapahtui Bule-lammella. Ehdotan ko. artikkelille Vuoden Paras Artikkeli -palkintoa!

Suomen Kuvalehden päätoimittaja on Tapani Ruokanen ja mitä olen hänestä lukenut, sopii myös minulle. Asioihin voidaan aina ottaa kantaa uudesta näkökulmasta. Ruokanen ei ole jämähtänyt, eikä myöskään piiloutunut lukijoiltaan, vaan hän on säilyttänyt elävän kontaktin lukijoihinsa, mistä yhtenä osoituksena on se, että minä teen tätä postausta hänen lehdestään blogiini.

Rakennan nyt kuitenkin klassisen aasin sillan, mutta teen siitä kauniisti kaartuvan, hieman surumielisen sillan ja lopetan Brigitte Bardotiin, josta on edessäni lehden aukeama täynnä Sam Lévinin ottamia upeita kuvia. Bardot on nyt 75-vuotias ja varsin ristiriitainen persoona, kuten hän on aina ollut. Kirjailija Simone de Beauvoir totesi Bardot'sta tälle omistamassaan esseessä Lolita-syndrooma (1959), että 'hän tekee, mitä hän haluaa, ja se hänessä on niin ongelmallista.' Minä olisin vaihtanut Simonen virkkeen adjektiivin 'ongelmallista' sanaan 'traagista'.

Mutta kuunnellaanpa nyt Brigitte Bardotia ja Serge Gainsbourgia kappaleessa Je t'aime moi non plus http://www.youtube.com/watch?v=aq5N10QbuBM