tiistai 24. marraskuuta 2009

OPRAH WINFREY

Kovasti arvostamani ja väliin aika hauskojakin kirjoitteleva elokuva- ja tv-arvostelija Marko Ahonen kolumnoi tänään Keskisuomalaisessa naisesta, jota ensin pidin hieman köykäisenä keskusteluohjelman tekijänä ja jätinkin katsomatta, kunnes sitten vahingossa näin sarjan, jossa todella otettiin kantaa ja autettiin ihmisiä. Kyseessä on Oprah Winfrey, jonka ohjelmien taso minun mielestäni vaihtelee yhtä vilkkaasti kuin madamen elopaino, mutta sillä ei ole väliä, sillä pidän Oprahista nykyään kovasti.

Ja näin Marko Ahonen tänään:

Oprah ottaa uuden suunnan

Maailmanloppu ei tule vuonna 2012, vaan 2011. Ainakin joillekin. Oprah nimittäin lopettaa tuolloin talk shownsa. Nelosella Oprah on pyörinyt vain muutamia vuosia, mutta vuona 2011 Oprahin päiväohjelma täyttää Yhdysvalloissa 25 vuotta.

Yksi jutusteluohjelma sinne tai tänne, voi joku pohtia. Mutta Oprah ei ole vain tv-sarja ja sen vetäjä. Oprah Winfrey on yksi USA:n vaikutusvaltaisimmista ihmisistä. Siis ihmisistä, ei vain naisista. Tv-uransa aikana hän on ansainnut yli miljardi dollaria. Oprahin lahjoitukset hyväntekeväisyyteen ovat erittäin huomattavia. Oprahin näkyvä tuki Barack Obamalle vaikutti merkittävästi vaalien lopputulokseen.


Jos kirjalta odotetaan 10 000 kappaleen myyntiä, Oprah voi nostaa sen miljoonaluokkaan. Oprah voi tehdä tähtiä ja nostaa esiin yhteiskunnallisia epäkohtia. Hän ei ole myöskään epäröinyt käyttää valtaansa. Oprahilla on oma aikakauslehti, jonka jokaisen numeron kannessa poseeraa hän itse. Oprahin lihomiset ja laihtumiset ovat kansallinen puheenaihe.

Oprahin menestystä on auttanut se, että hänen elämänsä on ollut aito ryysyistä rikkauksiin –tarina. Sellainen kiehtoo ihmisiä. Oprah on elävä esimerkki amerikkalaisen unelman toteutumisesta. Oprah syntyi vuonna 1954 Missisipin maaseudulla köyhään perheeseen. Chicagossa elämä muuttui vain rankemmaksi. Raskaaksi Oprah tuli 14-vuotiaana. Lapsi kuoli synnytyksessä. Showbisnes ura alkoi sivutyönä radioasemalla viimeisen high school –vuoden aikana.


Näin Marko Oprahista ja minä lisään sen verran, että voidakseen tuntea niin suurta empatiaa elämän epäonnistujia kohtaan kuin Oprah tuntee, pitää olla ensin itse katsonut kohden pimeää, pitää olla kolunnut ojan pohjat ja pitää olla maannut niin syvällä, että sinne kuukaan ei kurkista: sen jälkeen näkee tähdet ja osaa auttaa myös muita näkemään ne.

35 kommenttia:

  1. Hitaasti saimme Oprahin keskusteluohjelman Suomen televisioon, eihän siitä ole kuin pari vuotta.. Oprah on haastatellut lähes kaikki silmäätekevät, presidentit, filmitähdet, laulajat ym. Kaikki tuntuvat haluavan hänen ohjelmaansa.

    Arvostan myös Oprahia. Hänen tunteellisuuttaa ja rehellisyyttään. Hän eläytyy vahvasti vieraittensa kertomuksiin, on oikeasti empaattinen. Joskus hän ei kyllä mieti mitä sanoo, ja saattaa vähän töksäyttää, mutta empaattisuus voittaa kaiken!

    Pari vuotta sitten hän toi julki vuosikymmeniä salaamansa asian: seksuaalisen hyväksikäytön,jota hän oli kokenut lapsena ja nuorena tyttönä, lähisukulaismiehen toimesta. Se järkytti todellakin.

    VastaaPoista
  2. Tästä tulee mieleen elämänohjeesi kirjailijalle aikovalle: elä Ruth Colen elämä! Vai miten se meni.

    En ole koskaan katsonut Oprahia, mutta vaikuttaa todella ihmiseltä, joka on saanut aikaan. Hesarissa kirjoitettiin, että Oprah aloittaisi shownsa jälkeen uumoillun kaapeliteeveekanavan.

    Keskisuomalainen vaikuttaa varsin kelpo lehdeltä!

    VastaaPoista
  3. Soolis, en ole katsonut kaikia jaksoja ja olen muutenkin tämmöinen myöhäisherännyt, joten tuota dramaattista ohjelmaa en ole nähnyt, mutta tiesin sen lehtihaastteluista. Hänhän on siis käynyt niin pohjalla, että ei ollut enää muuta suuntaa kuin: ylös tähtiin! Minä myös pidän hänen tunteellisuudestaan ja empaattisuudestaan, joka nopeasti kumittaa pienet mokat pois.

    Tuure, ehkä minut on tuomittu syömään oma soppani (lue: lausumani), mutta onneksi Ruth Colen loppu oli onnellinen. Mistä tiedät, minkä elämän minä olen elänyt...;-) Minähän kerron sulle vielä joskus tarinan...

    Juu, KS:ssa on Marko, Aino Suhola ja sitten pari tosi hyvin kynää käyttävää nuorta miestä, joista toinen tottelee etunimeä Tero.

    VastaaPoista
  4. Mutta ei Keskisuomalainen mikään Uusi Suomi ole, joten muistathan, minkä päämäärän sinulle tarjosin.

    VastaaPoista
  5. Muistan, muistan! :)

    Omien soppien syöminen on hauskaa jos soppa maistuu hyvältä!

    Ja varsinkin kuulla, miten muiden sopat ovat syntyneet!

    VastaaPoista
  6. Ja niistä muiden sopista sopii sitten yrittää ottaa opiksi, vaikka olen kyllä syvälti sitä mieltä, että jokaisen pitää kulkea ne omat ojanpohjansa ja elää itse 'Ruth Cole elämänsä'. Muuten jotain jää puuttumaan...vaikka kirjasta.

    VastaaPoista
  7. En ole pitkään aikaan nähnyt Ophran ohjelmaa,mutta hyviä ne olivat.Nythän Ophra voisi ihan vain viettää lepoaikaa ja käytellä rahojaan,mutta hänellä on kuulemma jo uusi TV-sarja ideoituna...

    VastaaPoista
  8. Niin ja oletko nähnyt Spielbergin elokuvan "Color Purple" jossa Ophra oli tosi loistava roolissaan.

    VastaaPoista
  9. Jael, never even heard! Mutta etäluit nyt ajatuksiani, sillä kun katsoin tätä Oprahin kuvaa ja muistin hänen eläväisyyttän, ajattelin, että koskahan hänet keksitään filmiin. Se on siis jo tapahtunut.

    VastaaPoista
  10. Jael, nyt vastaus sun ekaan eli olet oikeassa. Jätin yhden kappaleen pois Markon kolumnista, koska ajattelin, että se ei ehkä kiinnosta...olisi tarvinnut laittaa siltikin. Siis suunnitteilla on uusi tv-kanava OWN: The Oprah Winfrey Network. Ja sinnehän Oprah saa halutessaan oman pritime-sarjan, joten kaikki jatkuukin - jossakin.

    VastaaPoista
  11. Never heard...mutta herätti kiinnostusta. Suomen tv:stä voi seurata ohjelmaansa?

    VastaaPoista
  12. Nykyinen Oprah -show tulee vielä Suomen tv-stä, mutta kuten Marko kirjoitti, ensi vuonna loppuu. Minäkin olen vaihtelevasti seurannut ja katsonut aiheen mukaan, sillä aika ei riitä millään. Olen kiinnostunut monesta asiasta, mutta kirjat voittavat aina vaan.

    (Rita, tekisi mieli vielä kerran nostaa se Nefernefernefer esille ja linkittää se sinuun siten, että lukijat voisivat nähdä, miten mielipiteesi on muuttunut ajan kanssa koskien herra Sinuhea...en vain tiedä, onko tämä ajankohta hyvä: itsenäisyyspäivä ja sitten alkaa kaikki joulutohina ja joulukirjatkin teen vasta joulukuulla...Minua kiinnosti juuri tuo, että käsitys jostain niin 'pyhästä' kuin Sinuhe saa iän ja kyspysmisen myötä aivan uusia sävyjä...ja voisin tuoda esille sen oman raflaavan kommenttini myös;-)

    VastaaPoista
  13. Tee se! Hienoa, että syntyy keskustelua! Minä ainakin olen kiitollinen (sinulle), kun avautui tilaisuus tällaiseen keskusteluun. Töissä keskustellaan muista mielenkiintoisista aiheista, mutta harvoin enää olen päässyt kirjoista kenenkään kanssa keskustelemaan.

    VastaaPoista
  14. Tein jo;-) Sama täällä, ei ole niin montaa, jotka näistä niin innostuvat. Tuure on kiinnostunut, mutta hän ei ole näitä ehtinyt kaikkia vielä lukemaan.

    En tiedä, poistinko vahingossa sun toisen kommenttisi, jos on näin, kirjoitan sen itse ja merkkaan näin tehdyksi. Sehän näkyy minun sähköpostilla.

    Sinähän tässä nyt 'pushed me over he line';-)

    Maaliskuussa oli hienoja kommentteja ainakin Annelta ja Axelilta ja Anonyymiltä, jonka tyylsitä tunnistin erääksi kirjalliseksi Madammeksi, hyväksi ystäväkseni.

    VastaaPoista
  15. Oprah on tehnyt paljon hyvää rahoillaan.

    VastaaPoista
  16. Ja siitä hänelle kaikki kunnia ja kiitos ja vielä tuo kaunis kukka tuosta sun pikkukuvasta.

    VastaaPoista
  17. Oprah saa oman TV-kanavan,
    häntä saa seurata 24 t/vrk.

    VastaaPoista
  18. Hannele, vastauksessani Jaelille, kerron tästä asiasta. Olisi tarvinnut vain postata ihan koko juttu...

    VastaaPoista
  19. Saa ja saa, hän on sen itse hommannut, OWN,
    luki aamulehdessä.

    VastaaPoista
  20. Minä kirjoitin OWN, joka jo kertoo omistajan: Oprah Winfrey Network.

    Sinä krijoitit yllä:Oprah SAA oman tv-kanavan,häntä saa seurata 24 h/vrk.

    (Hannele, en nyt voi jatkaa tästä, sillä hitonmoinen ongelma menossa. Kun latasin kuvaa, sain ilmoituksen: Käytössäsi on tällä hetkellä 155 MB (15 %) kiintiörajastasi 1024MB! En ymmärrä mitään. Voiko kiintiörajaa nostaa? Pitääkö vanhat kuvat poistaa? Mitä teen? En ikinä elä 99.9 vuotiaaksi...)

    VastaaPoista
  21. (itseänihän kommentoin :)

    Blogissa ei sinun vielä tartte poistaa kuvia,
    en nyt tajuu.. ei pitäisi tehdä muuta kun ottaa issisti.

    VastaaPoista
  22. En voi ottaa iisisti, kun mun blogi kaatuu! Koitin kuvapoistoa, ei tuonut yhtään lisätilaa. Reima istuu kiinni jossakin...tietysti, kun tapahtuu kamalia...Hannele, enää mahtuu 155 MB!

    VastaaPoista
  23. MISSÄ luet sen infomationen??

    VastaaPoista
  24. Jos oikeessa yläkulmassa Instrumettipaneliin,
    sitten alhaalla sivulla on Picasa Webbalbum,

    siellä on kaikki kuvasi.
    Joitakin voi poistaa, mutta ei sinulla pitäisi olla niin paljon vielä.

    Haluavat MYYDÄ lisätilaa sinulle,
    minä kieltäydyn.

    VastaaPoista
  25. Minä ostan mitä vaan,kunhan blgoi ei kaadu!

    Se varoitus ja ilmoitus tulee hallintapaneelissa, kun liitän kuvaa eli kyse on siis kuvista ei tekstistä.

    VastaaPoista
  26. Ei blogisi kaadu.
    Piipahda tuolla Picasa Webbalbum.

    VastaaPoista
  27. Juu, pääsin sinne ja 100 dollarilla saisi 400 000 000 kb:tä lisätilaa. Se kestää 24 tuntia tulla voimaan,mikä on minulle sama kuin ikuisuus...

    VastaaPoista
  28. Viikon vihje:
    Jos saman kuvan näyttää monta kertaa, ei tartte ladata uudestaan joka kerta, vaan voi kopioida html-koodin.

    Pyydä miehesi selittämään.


    Juoksijasi on 310 kB, turhan iso kuva,
    Suomen Kuvalekti 220 kB, joulukuvasi 220 kB,
    kuvia ei aina tartte säästää kokeimmalla laadulla.

    VastaaPoista
  29. Älä maksa!

    Kuule, odota, blogissa tehdään pikku muutoksia ja parannuksia nyt, vähän kränää.

    VastaaPoista
  30. Picasa Webbalbumissa näet heti, jos jonku kuvan voisit poistaa. JOKA kerta kun lisäät kuvan, joutuu se sinne, vaikka et sitä näyttäisikään, tai jos kadut ja vaihdat kuvan.

    VastaaPoista
  31. (jos kukaan EI maksa, lisäävät kohta tilaa :)

    VastaaPoista
  32. Vastasin sulle pitkästi, toivottavasti meni meiliisi.

    VastaaPoista
  33. En voi odottaa kauaa. Toivottavasti sait pitkän vuodatukseni ja toivottavasti se ei ilmesty kommnentteihin.

    VastaaPoista