maanantai 30. marraskuuta 2009

LAATUA RUNOPROOSAN ARVOSTAJALLE

Herta Müllerin Matala maa (Niederungen, Tammi 1989) oli luotu jo ennen syntymäänsä Ylennetyksi maaksi. Teksti on niin alastoman lahjakasta, että se suorastaan huutaa ylhäisyyttään alhaisuuden oloissa.En voi mitenkään kuvitella Hertaa vääntämässä tätä tekstiä väkisin. Se on laulua, joka on Hertasta soinut täydellisenä melodiana, johon ei ole mitään lisättävää, ei mitään pois otettavaa.

Ilmaisu on tiheää. Lauseet erittäin visuaalisia, mutta napakoita. Ne ovat kuin korkokengät. Itsevarmat korkokengät. Piiskaavat lukijan tajuntaa lause lauseelta kuvasta kuvaan. Kuvat eivät ole kauniita. Kuvat eivät ole helppoja. Elämä on ankaraa. Osin jopa julmaa, mutta on siellä säteitäkin, joille saa naurahtaa.

Hertan kylä Romaniassa oli Jante, jossa luulot viedään lapsilta, koirilta ja semmoisilta jotka luulevat olevansa jotakin. Herta vapauttaa itsensä Jantesta laulamalla piinallisen suoraa totuusaariaansa hyvin näkevin lapsen silmin nähtynä, hyvin kuulevin lapsen korvin kuultuna ja aroin lapsen ihoin tuntevana. Laulussa soivat kylän ja perheen lika ja räkä, pesuammeen likaraanut ja huussin ulosteet. Laulun solina on isoäidin yölorinapissaa pottaan tai teurastettavan eläimen tuskan kähinää. Iho on taustalaulaja, joka muistaa alituiset, lujat korvapuustit ja viivoittimen lyönnit sormille.

Rakastan Hertan runon rytmiä, jota lauseet soivat. Hertan teksti on laulavaa runoproosaa. Lahjakasta runoproosaa. Matala maa sisältää viisitoista novellia, joista luonnollisesti niminovelli on vaikuttavin, mutta muut tukevat sitä samassa teemassa pysyen. Täydellinen irtiotto olisikin ollut tässä kirjassa taidekuolema, sillä Matala maa ansaitsee sekä esi- kuin jälkinovellinsa.

Viimeinen novelli on kuitenkin irtiottonovelli ja nimeltään Työpäivä. Se on vain yhden sivun mittainen, mutta häkellyttävä osoitus Hertan ainutlaatuisesta kyvystä uusilmaisuun. Te yllätytte! Ja nyt juokaa näitä näytteitä janoisiksi tullaksenne:

Kurjenpolvella oli vielä eilinen sade karheassa lehtisuonessaan. Pesin itseni sen ruskealla vedellä, ja illalla poskeni olivat tosiaankin punaiset, ja peilistä minä näin miten koko ajan kaunistuin.Ja ajaessani vihan vimmassa lehmää laaksoon etsin koko laakson suurimman kurjenpolvipensaan. Kun lehmä upotti neliskulmaisen päänsä ruohoon ja käänsi takapuolensa luisen kehyksen minuun päin, minä riisuuduin kurjenpolven vierellä ilkosen alasti ja pesin nyt koko ruumiini. Kun iho oli kuivunut, sitä kiristeli ja se oli kuin lasia. Tunsin koko ruumissani miten kaunistuin, ja astelin varoen etten särkyisi.

En voi pyytää vettä, koska en saa puhua syödessä. Kun tulen isoksi, keitän jääkukkia, puhun syödessä ja juon vettä jokaisen suupalan päälle.

Minä olin suomaisema. Kävin makaamaan korkeaan heinikkoon ja valuin hiljalleen maan sisään. Odotin että suuret piilipuut tulisivat joen yli luokseni, että ne taivuttaisivat oksansa minuun ja sirottelisivat lehtensä minuun. Odotin, että ne sanoisivat: Sinä olet maailman kaunein suo, me tulemme kaikki luoksesi. Me tuomme myös suuret solakat vesilintumme, mutta ne lepattavat sinussa ja huutavat sisääsi. Etkä sinä saa itkeä, sillä soiden on oltava urheita, ja sinun on kestettävä kaikki kun kerran olet lyöttäytynyt seuraamme.

Isän varpaat naksuvat, ja mustan oven lukko sulkeutuu äänettömästi hänen takanaan. Täti sanoa kihertää: kylmät jalat. Isä maiskauttaa suutaan ja sanoo: hiiret heinissä. Sänky natisee. Tyyny ähkyy. Peitto velloo pitkinä sysäyksinä. Täti huohottaa. Isä puuskuttaa. Puusänky nytkii lyhyin sysäyksin.

Vieressä haukkuu puisto. Pöllöt syövät penkeille jääneet suudelmat. Pöllöt eivät ole huomaavinaan minua. Pensaissa kyyristelevät rasittuneet uupuneet unet. Luudat lakaisevat minulta selän, koska nojaan liikaa yöhön. Kadunlakaisijat lakaisevat tähdet kasaan, keräävät ne lapioonsa ja viskaavat viemäriin. Harpon pitkin askelin.Katu on lakaistu pois.

On kiveen hakattu ja Herta Müller on siitä jälleen uusi ja vahva osoitus, että lahjakkuus lyö itsensä läpi aina. Se puskee läpi kiven, Janten ja hirmuhallitsijan Romanian, läpi kuoliaaksi vaiettujen muistojen ja ikuisesti sattuvien lyöntien. Lahjakkuus ei kavahda yötä, ei pimeää. Se on siellä, missä kukaan muu ei. Se on yllättäjien sukua ja laulaa korkealta ja kovaa. Niin korkealta, että yön lasikatto särkyy helisten ja vapauteen lentää sanojen tähtilintuja. Kuuntele!: Hertan kirja soi!

10 kommenttia:

  1. Herta Müllerillä on niin kaunis kieli, nyt olen kirjastosta saanut eka kirjan häneltä.

    VastaaPoista
  2. Minulla on siis ongelma mitä aion pyytää lahjaksi! Ehkä mummilta voisin toivoa täällä pohjantähden alla- kirjaa ja leffalippua, kun ne saisi suomalaisesta yhteispakettina.

    VastaaPoista
  3. Oliko sattuma, että luin nimenomaan tämän kirjan Herta Müllerin tuotannosta? Saksaan on nyt tullut uudet painokset Hertan tuotannosta ja minä ajattelin ostaa uusimman eli Atemschaukel (en tiedä suomalaista nimeä).

    VastaaPoista
  4. KORJAUS: tarkoitin luiT, siis sinä luit

    VastaaPoista
  5. Allu, Matalan maan minäkin luin ekaksi - ja siitä sulin. Minä en aina ole ollut Nobel-komitean kanssa samoilla linjoilla, kun kirjallisuuden Nobelia on jaettu, mutta nyt en valita, vaan ylistän.

    Atemschaukel -teos lienee vielä kääntämättä suomeksi tai on työn alla.

    Hannele, Herta on runoista pitävän prosaisti. Häne kieltään suorastaan juo - janoonsa ja jano vain lisääntyy, niin kaunista.

    Tuure, sinä olet nuori ja voit katsoa UUDEN Täällä pohjantähden alla -elokuvan, meikä ei voi, ei pysty, ei halua. Kiitos, että muistutit, nyt pitääkin ostaa Edvin Laineen filmit DVD:nä.

    VastaaPoista
  6. Ai minä! No, minä aioin lukea siinä järjestyksessä kuin kirjat oli suomeksi käännetty, mutta sitten luinkin väliin Sydäneläimen (Herztier). Laitan nämä nyt uudestaan, ksoka joulu lähestyy ja kaikki eivät lähde hakukoneelle, vaikka olen nyt tehnyt sen Leena kirjastonkin..., minkä laitan vuoden lopussa tosieksi viimeisenä postauksena Lukuelämyksiä 2009.

    VastaaPoista
  7. Atemschaukel on sananmukaisesti suomennettuna Hengityskeinu.

    Otava aikoo julkaista kirjan. Se kertoo 17-vuotiaasta romaniansaksalaisesta nuorukaisesta, joka viedään neuvostoliitolaiselle vankileirille.

    Müllerin kirjoitustapaa luonnehditaan surrealistiseksi poeettiseksi proosaksi eli kuten Leena jo sanoikin: "Hänen kielensä soi!"

    VastaaPoista
  8. Hyvänen aika, mikä nimi, kunpa ymmärtäisivät kääntää sen suoraan! Ihmeelliset sanat ihan juovuttavat...ne menevät päähän kuin upein samppanja...

    Onpa rankka aihe...

    Voi!, mistä löysit noin hienoja sanoja, olisin voinut käyttää niitä. Minulla vain alkoi soida...aiheesta huolimatta. Sanafriikit ovat tämmöisiä.

    VastaaPoista
  9. Eve!!!

    Taidat olla voimissasi, kun huumorinkukkakin noin kukkii;-)

    Lupaan käydä linkissä (koska sen noin selvästi osasit ilmoittaa!), kun teen ensin yhden aivan ihanan lastenkirjan, sinäkin pidät, paistan letut ja saan Reiman kotiin ja samantien koripallopeliin.

    Olen hengissä eilisestä huolimatta: "I will survive..." Kuunteleppa nyt joka päivä tuokin levy. Sen etsit vain mun koneelta ja painat nappulaa. Heti tulee vahva olo.

    VastaaPoista