Herta Müller: Sydäneläin

Herta Müllerin Sydäneläin (Heztier, Tammi 1996) hengittää kaikkien maiden kaikkien sorronalaisten ja vaiennettujen hengitystä. Se leviää sumuna vankileirien saaristoissa, kulkee sieltä läpi laajan Venäjän maan ja viivähtää hetken runoilja Osip Mandelstamin viimeisellä leposijalla muistellen kaikkia Stalinin vainojen alaisia. Jatkaa sitten matkaa kohti Romaniaa ja Ceausescun hirmuhallintoa. Sydäneläin vavahtaa, sillä syvätuntemuksellaan se heti näkee miten maan kaikkien ihmisten koti on Pelko.

Herta on itse Sydäneläimen kertojaminä, jonka ystäviä kautta koko tapahtumasarjan ovat Edgar, Kurt ja Georg. Toki ensin on Lola, joka opiskelee Hertan kanssa ja asuu samassa ahtaassa huoneessa neljän muun tytön kanssa, mutta Lola…Lola haluaa vain löytää miehen, joka käyttää valkoisia paitoja ja jonka kynnenaluset ovat puhtaat. Valkoisten paitojen toivossa Lolan on juostava kynsilakalla paikatuilla sukkahousuilla perästä ja pakoon, ajettava öisin raitiovanuissa ja löydyttävä viimein hirttäytyneenä Hertan vyöhön.

Katso, Sydäneläimesi pakenee sinusta!

Herta oli siellä itse. Hän tietää, että ihmistä voidaan alentaa niin monin eritavoin. Saman aikaisesti kun Diktaattori kultasi pääkaupunkinsa katuja ja rakensi itselleen monumentteja ja rouvansa vastaanotti yliopistosta katteettomia oppiarvoja, kaikki maan Hertat ja Lolat saivat syödä sitkeitä lihansuikaleita lusikalla. Alennus se on pienikin alennus. Syödä kuin elukat ja samanaikaisesti raapia itseään, sillä kaikkialla, kaikkialla kirppuja. Kovaäänisistä moikaa aamusta yömyöhään työväenlauluja ja Diktaattorin kuolemattomia puheita ja seinillä iskulauseita: Kaikkien maiden proletaarit yhtykää!
Anna Sydäneläimesi levätä!

Herta, Edgar, Kurt ja Georg eivät kokeneet hetkenkään lepoa, sillä Isä Aurinkoisen mestarillinen urkintajärjestelmä oli saanut Diktaattorin suosion. Urkintajärjestelmä on niin hieno keksintö, että sille ei vedä mikään vertaa yrityksessä saada jokainen solu jähmettymään toimintakyvyttömäksi pelosta. Ihminen ei ala pelätä vain naapureitaan tai oman perheensä jäseniä, vaan jopa omaa varjoaan, hiiren rapinaa seinien rakosissa, omaa itseään, sumua ilmassa…
Kurt: ”Joka ilta kun menen nukkumaan tuntuu kuin selkäni alla olisi kylmät kädet. Käännyn kyljelleni ja vedän polvet vatsaan kiinni. Nukkuminen on minulle kauhistus. Nukahdan yhtä nopeasti kuin kivi vajoaa veteen.”

Salli Sydäneläimesi unelmoida!

Nuoret juovat pakohaavettaan. Se näkyy kaikessa, mutta ei saa näkyä missään. Kirjeissä toisilleen kaikilla sanoilla on salamerkitys, jopa välimerkit huutavat kuulusteluja tai ilmiantoa. Unissaan he ylittävät Tonavan uiden kuin iloiset delfiinit. Unissaan he tanssivat vapaan lännen kaduilla ja saavat puhua omaa kieltään, lukea omia lehtiään, lausua omia mielipiteitään. Sumua he rakastavat yli kaiken, sillä sen suojissa kaikki on mahdollista. He haluavat muuttua näkymättömiksi, mutta sitä ei hirmuhallinnon arki heille suo…

Kapteeni Pjele Hertalle: ”Te olette pahan kylvöä. Sinut me hoidamme veteen.”

Maassa, jossa silmät eivät kestä katsoa silmiin, selkä koskettaa vieraan selkää, lapset osaa sanoa yhtään lausetta ilman sanaa ’täytyy’ eletään kuitenkin mukaelämää. Syödään raakoja luumuja, malvansiemeniä, mitä ikinä irti saadaan.. Rakkaudelle ei löydy sijaa, mutta pikapanolle toki aina. Nainti tehdään, missä voidaan. Ulkosalla. Märällä joenpenkalla. Nopeasti, ettei kylmä ylitä kuumaa. Taivaalta sataa lumirättejä.

Ole yhtä Sydäneläimesi kanssa!

Jotkut onnistuvat saamaan matkoja länteen ja palaavat pillut tungettuina täyteen kultakoruja. Toiset jäävät sille tielleen ja heitä kadehditaan vaieten. Georg anoo passia länteen ja saa sen vain löytyäkseen kuuden viikon jälkeen kuolleena Frankfurtin kadun asfaltilta. Herta erotetaan kääntäjän työstään ja hän tekee ratkaisunsa. Edgar omansa ja Kurt myös.

Herta Müller on Sydäneläimessä nuori nainen. Saksalainen nainen hirmuhallinnon Romaniassa. Matalassa maassa Herta näki ja koki lapsena, nyt hän kokee aikuisena. Matalan maan kurjuus ja mataluus jäi vielä lapsenpituiseksi, kuitenkin hämmästyttävästi soiden huikeana runoproosana. Elämän aariana. Sydäneläimessä on kyseessä alituisia korvapuusteja enempi. Nyt on menossa Täystosi! Siinä ei lauleta muuta kuin alasti runoa kapteeni Plejelle tietämättä tarvitseeko koskaan enää pukeutua. Herta vie tarinaa tiukassa korsetissa eikä vahingossakaan lankea kirjallisuuden uusriesaan: henkilö- ja juonihajontaan. Herta on runollinen kirjoittaja, joka tarvittaessa kirjoittaa puukolla ihoon.

Et saa nukkua, sinun Sydäneläimesi ei ole vielä kotona!

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Katri Tuulia Peikkoneito  ja Kaisa Reetta