"Kuinka moni teistä huomasi viime viikon tiistain (vai oliko se keskiviikon?) Helsingin Sanomissa olleen artikkelin kirjablogeista? En tiedä teistä muista, mutta itse ainakin pidän siitä, että blogit - sisälsivät ne sitten kirjoja, lastenkasvatusta, puutarha-asioita tai muotia - ovat nimenomaan blogeja, nettipäiväkirjoja. Ne saavat mielestäni olla henkilökohtaisia, vaikkakin sitten jutustelua. Henkilökohtaisuus antaa myös mahdollisuuden jatkokeskusteluun. Helsingin Sanomien artikkelissa toimittaja toivoi kriittisen silmän kohdistuvan kirjallisuusblogeihin. Kritiikki on aina hyvästä. Silti ainakin minulle jäi tekstistä sellainen mielikuva, että toimittajan mukaan kirjallisuusblogit yrittävät sisältää ammattimaisia arvioita, jopa kilpailevia tekstejä, toimitettujen lehtien kirjallisuuskritiikeille. Uskoisin, että blogien lukijat kyllä tietävät, etteivät harrastajat tai intohimoiset lukijat kirjoita aina ammattimaisen analyyttisesti. Se ei lie tarkoituskaan. Blogimaailmassa vaihtelevatasoisuus ja henkilökohtaisuus ovat pikemminkin hyve."
Leena Lumi:
Siis totuus on, että nyt kun tulee sekä Hesari että Keskisuomalainen ehdin lukea molemmat lehdet tosi huonosti. Lisäksi tulee kirjallisuusalan lehtiä sekä viikon kevennys Anna sekä Suomen Kuvalehti, jossa on usein myös kirjoista.
Mitä henkilökohtaisesti tulee minuun, olen ollut maakuntalehdessä toimittajana, tehnyt oikolukua STT:lle, kirjoittanut aineesta laudaturin, voittanut kirjoituskilpailuja, kaikki runoni on julkaistu jossain kuin myös novellini, olen pitänyt vuosikausia eri lehdissä pakinapalstaa, olen ollut kymmenen vuotta mukana erään fiman lehden toimittajakunnassa, jossa osallistuin kaikkeen taitosta alkaen, olen lukenut erään kirjaston kaikki kirjat, olen lukenut 4 -vuotiaasta...
Minä kyllä kestän ammattikriitikkojen usein puisevat arvostelut, toivottavaa olisi, että he kestäisivät meitä kirjabloggaajia ilolla ja ajatellen, että levitämme lukemisen autuutta. Toki ymmärrän, että siinä ärtyy, kun toiset saavat kirjoittaa sydämellä ja itse pitää yrittää hankkia kannuksensa sivistyssanoilla ja kirjoja sekä kirjalijoita aliarvioimalla!
♥:sta kirjaan Leena Lumi
PS. Suomi on vapaan kilpailun maa, joten minä olen ihan valmis kritiikkiskabaan ja olen hyvin kilpailuhenkinen. Suomen laki ei kiellä tekstikilpailua eli kenttä on vapaa, antaa palaa! Ja minulta ei plagiaattia löydy, sillä kirjoitan intohimolla ja tunteella ja haluan olla yhtä uniikki kuin on lumihiutale!