"Kuinka moni teistä huomasi viime viikon tiistain (vai oliko se keskiviikon?) Helsingin Sanomissa olleen artikkelin kirjablogeista? En tiedä teistä muista, mutta itse ainakin pidän siitä, että blogit - sisälsivät ne sitten kirjoja, lastenkasvatusta, puutarha-asioita tai muotia - ovat nimenomaan blogeja, nettipäiväkirjoja. Ne saavat mielestäni olla henkilökohtaisia, vaikkakin sitten jutustelua. Henkilökohtaisuus antaa myös mahdollisuuden jatkokeskusteluun. Helsingin Sanomien artikkelissa toimittaja toivoi kriittisen silmän kohdistuvan kirjallisuusblogeihin. Kritiikki on aina hyvästä. Silti ainakin minulle jäi tekstistä sellainen mielikuva, että toimittajan mukaan kirjallisuusblogit yrittävät sisältää ammattimaisia arvioita, jopa kilpailevia tekstejä, toimitettujen lehtien kirjallisuuskritiikeille. Uskoisin, että blogien lukijat kyllä tietävät, etteivät harrastajat tai intohimoiset lukijat kirjoita aina ammattimaisen analyyttisesti. Se ei lie tarkoituskaan. Blogimaailmassa vaihtelevatasoisuus ja henkilökohtaisuus ovat pikemminkin hyve."
Leena Lumi:
Siis totuus on, että nyt kun tulee sekä Hesari että Keskisuomalainen ehdin lukea molemmat lehdet tosi huonosti. Lisäksi tulee kirjallisuusalan lehtiä sekä viikon kevennys Anna sekä Suomen Kuvalehti, jossa on usein myös kirjoista.
Mitä henkilökohtaisesti tulee minuun, olen ollut maakuntalehdessä toimittajana, tehnyt oikolukua STT:lle, kirjoittanut aineesta laudaturin, voittanut kirjoituskilpailuja, kaikki runoni on julkaistu jossain kuin myös novellini, olen pitänyt vuosikausia eri lehdissä pakinapalstaa, olen ollut kymmenen vuotta mukana erään fiman lehden toimittajakunnassa, jossa osallistuin kaikkeen taitosta alkaen, olen lukenut erään kirjaston kaikki kirjat, olen lukenut 4 -vuotiaasta...
Minä kyllä kestän ammattikriitikkojen usein puisevat arvostelut, toivottavaa olisi, että he kestäisivät meitä kirjabloggaajia ilolla ja ajatellen, että levitämme lukemisen autuutta. Toki ymmärrän, että siinä ärtyy, kun toiset saavat kirjoittaa sydämellä ja itse pitää yrittää hankkia kannuksensa sivistyssanoilla ja kirjoja sekä kirjalijoita aliarvioimalla!
♥:sta kirjaan Leena Lumi
PS. Suomi on vapaan kilpailun maa, joten minä olen ihan valmis kritiikkiskabaan ja olen hyvin kilpailuhenkinen. Suomen laki ei kiellä tekstikilpailua eli kenttä on vapaa, antaa palaa! Ja minulta ei plagiaattia löydy, sillä kirjoitan intohimolla ja tunteella ja haluan olla yhtä uniikki kuin on lumihiutale!
On pysyttävä mukana ajan muutoksissa. Ammattilaiset koulussa käyneet kirjallisuus-kritiikot "pelkäävät" naitä kirjallisuus-blogeja, koska ne tekevät heidät "työttömiksi". Ruattissa on jo tämä homma tajuttu, kriitikot laskevat kirjallisuus-blogit mukaan näihin hommiin, ja monet kirjailijat tekevät omia blogeja. Jos ei pysy ajassa mukana, saa istua yksin Helsingin Sanomien kivikautisena toimittajana.
VastaaPoistaYliopistolla juuri viime viikolla keskusteltiin tälläisistä oikeista blogi-kirjailijoista (tarkoitan 'oikeita' kirjailijoita, jotka aktiivisia myös blogeissaan). Blogaajat ovat vahvoja.
Hyvin sanottu, Hannele!
VastaaPoistaBloggaajat ovat nyt todella vahvoja! Minäkin olen lukenut, mikä vaikutus on muotiblogeilla kuluttajien valintoihin ja se ei ole vähäinen. Se asia on mediassa jo tunnustettu.
Kirjailijat itse, ainakin näin minä olen kokenut, tukevat kirjallisuusbloggaajia. Vain ammattikriitikot ovat jääneet juoksuhautoihinsa muumioitumaan!
Liitän oman kommenttini myös tänne keskustelun monipuolisuudeksi:
VastaaPoistaminä luin Hs:n jutun ja meinasin itsekin blogata siitä, mutta en saanut aikaiseksi. Minusta kirjablogien pointti on juuri siinä että ne ovat henkilökohtaisia: harvalla meistä on mitään ammattilaistaitoja tehdä kirja-analyysiä ja arviota ja vaikka olisikin, niin sen voi silti jättää ammattilaisille.
Kirjablogien pointti on minusta juuri siinä että puhutaan lukukokemuksesta, siitä mikä minua kyseisessä kirjassa puhutteli ja kuinka sen koin. Ja kirjallisuustieteitä opiskelleena osaat varmaan paremmin sanoa, mutta epäilen silti että kirjojen kanssa on myös vaikeaa erottaa henkilökohtaista ja ammattimaista. Epäilen suuresti, että kriitikot ovat tiettyihin kirjoihin kallellaan johtuen heidän omasta historiastaan? Siis vaikka se ei mitenkään tulisi kritiikissä esille. Blogit pysykööt henkilökohtaisina - ja juurikin vaihtelevina sisällöiltään. Lähtökohtaisesti jo siksi, että meidän täytyy palkkammekin ansaita muusta kuin kirjojen lukemisesta.
Kirjailijat ja kirjallisuus-blogit elävät kauniissa symbiossa toistensa kanssa.
VastaaPoistaTuossa:
VastaaPoistahttp://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Verkossa+kritiikill%C3%A4+on+kahdet+kasvot/1135256565693
(jos nyt linkkiä uskallan blogiisi laittaa :)
Anni, mi´nähän olenkin luvannut tarjota kirjaelämyksiä, en kirjakidutuksia. Saan itse valita krijat, jotka blogiini teen, jolloin ylenmääräinen moittimen jää vähemmälle väistämättä. Ja ihan tarkoituksella tuon mukaan hyvin henkilökohtaista näkökantaa,s illä se tosiaankin tuo lukijan lähemmäksi koko esiteltyä kirjaa.
VastaaPoistaKiva, että toi mielipiteesi esille!
Hannele, nimenomaan: Ne kirjailijat, jodien kanssa olen ollut yhteydessä ovat hyvin kirjallisuusblogimyönteisiä ja innostuneitakin.
Kiitos linkistä, sain sen jo Lumiomenalta sähköpostilleni.
Ja kyllä minä nyt jo ÚSKALLAN linkkejä aukoa;-) Sulla on liina hyvä muisti!
PS. Siis: ...liian...;-)
VastaaPoistaAinakin minä etsin blogeista juuri niitä hyviä elämyksiä. Kirjakidutukset jäisivät aivan varmasti lukematta! ;) Ammattikriitikoistakin arvostan eniten heitä, jotka osaavat nostaa kirjoista sen kauniin esille, toki kriittinen saa olla ja pitääkin olla, jos kritiikkiä kirjoittaa. Täysi teilaaminen on kuitenkin jotenkin raukkamaista! Taidan olla tosi pehmo! ;)
VastaaPoistaHyvän keskustelun tuo Hesarin artikkeli sai aikaan!
Hyvän otsikon laitoit postaukseen!
VastaaPoistaHiiriemo, täällä toinen pehmo, ainakin jos kirjoista puhutaan;-)
VastaaPoistaOlen tullut siihen tulokseen nyt, että kriitikko ei ole kriitikko ellei hän jotain moiti. Mutta silti arvostelu on voinut olla oikeassa, miellyttävä ja lukijalle paljon antava. Luin erittäin hyvät arvsotelut mm. kirjoista Samarkand ja Kirjan kansa, mutta ehkä olen jo hiukan jäävi, sillä myönnän, että noissa kirjoissa ammattikriitikotkin olivat minun linjoillani.
Minä valitsen kirjat oman makuni mukaan, mutta eihän sitä aina voi tietää, mitä jonkun tutunkin kirjailijan seuraava teos on. Ne, jotka minut tuntevat, sanovat heti huomaavansa, jos minulla on jotakin pettymystä kirjassa ollut. Ja olen sanonut suoraakin moitetta, mutta vain yksi kirja on blogini olemassaolon aikana ollut, josta en pitänyt yhtään, joten tein siitä vain selostuksen. Otin kirjan puolivahinogssa.
Nyt on tullut kuitenkin uusi piirre: yritän ajatella lukijakuntaani, joka on varsin heterogeeninen. Pelkästään ikähaitari on about 20-60+! Valitsen myös kirjoja, jotka eivät juuri suoranaisesi kosketa minua, kuten vaikkapa Merete Mazzarellan hieno Matakalla puoleen hintaan, jossa pohditaan eläkkeelle jäämistä. Kohta teen yhden kirjan, jonka useimmat lukevat alta 20 -vuotiaina etc. Ja dekkareita teen,v aikka niitä ei kommentoísi kukaan muu kuin paras ystäväni, sillä olemme molemmat sitä mieltä, että ei ole elämää ilman dekkareita.
Olen päättänyt, että en ole snobi, enkä yhtään yläkultturinen tietoisesti, vaan otan kirjoja laidasta laitaan, mutta niin,e ttä minulla on niistä jotain sanomista.
Ja olen täysin samaa mieltä kuin Lumiomena, että blogissa, siellä kirjojenkin joukossa saa ja melkein puitää olla muutakin kuin kirjoja.
Yhden oudon, uuden piirteen olen itsessäni huomannut: Luen nykyään enempi kirjoista blogeista kuin lehdistä! Jos tämä suuntaus on yleistymässä, eipä ihme jos ammattikriitikot hieman värähtävät;-)
Hesari on aloittanut monta hyvää keskustelua ja minä olen aloittanut Hesarissa monta isoa keskustelua!
Allu, kiitos! Olen ollut erinomaisten toimitussihteerien opissa.
VastaaPoistapakko sanoa vähän ilkeästi, mutta kun luin tämän päivän hesaria niin sattui silmääni eräs teatteri-arvio: "Rytmi laahaa alussa ja lopussa, mutta esitys ei ole löysä"
VastaaPoistaJos tämän tason ingressin kirjoittaakseen tarvitsee opiskella paljonkin jotain, en kyllä enää ymmärrä yhtään mitään. Paljon kiinnostavampaa olisi kyllä jos kerrottaisiin jotain vaikka ihan henkilökohtaista. Blogit kunniaan!
Anni, tuo on juuri sen tason mössöä, että loppu kumuloi koko alun ja lopun sekä myös kaiken siltä väliltä;-)
VastaaPoistaSaihan kriitikkoja arvsotella! Viimeisessä dekkariarvsotelussani toin aika kauniisti esiin, mitä minä olin koeknut luettuani yhden mieskriitikon arvostelun Keskisuomalaisesta. Suutuin niin, että aloin peräämään ko. henkilöä, sillä hän syyllistyi törkeään yleistykseen ja vielä suoranaiseen asiavirheeseenkin! MINÄ olen lukenut kaikki pohjoismaiset naisdekkaristien kirjat, hän ilmeisesti vain muutaman. Ensinnäkin hän yleisti, että ne ovat kaikki toisistaan erottumatotna massaa. Täydellien virhe! Ja kun hän jatkoi, huomasin ettei hänellä ollut mitään käsitystä kuin muutamasta dekkaristista, joita hän sitten solvasi. Halusin kiihekästi puhua hänen kanssaan, mutta hän olikin tilaustyö Savon Sanomilta ja siellä hän taas oli tilaustyö jostian muualta...Uskomatonta!: Miestä en saanut edes vastaamaan virheestään!!!Minulla oli kaikki faktat rivissä ja myös se myönytys, että on yksi pohjoismainen naisdekkaristi, jota en enää jaksa lukea, koska HÄN toistaa itseään, eivät KAIKKI.
Minä luen kirja-arviot nyt blogeista, sinun ja Lumiomenan ja etsin koko ajan myös dekkareista kirjoittavaa henkilöä. Ja tietty luen Tuuren arvostelut silloin, kun hän joutaa niitä tehdä. Runoja seuraan monista blogeista.
Just: Blogit rulettaa!
Mielenkiintoinen keskustelu, mielenkiintoinen!
VastaaPoistaMinusta hesari teki kovin tyhmästi kun teki tälläisen tempun. En ymmärrä miksi heidän piti edes puuttua tälläiseen asiaan - se osoitti vain epäkypsyyttä. On totta, että blogeissa arvostellaan kirjoja löysemmin, henkilökohtaisemmin, ja jutustelleen, mutta ei siitä ole haukkumista. Lehdessä, toden totta on tiivimpää ja asiantuntijan kirjoittamaa. Mutta nämä ovat kaksi eri formaattia. Blogimuotoon sopii tälläinen teksti, ja lehtimuotoon tuollainen. Blogikirjoitus ei ole paperille , vaan se on henkilökohtaisemmaksi tuotu kirjoitus. Lehtien tekstien niukkuus johtuu siitä, ettei formaatti salli heille liikkumatilaa omien kokemuksiensa ja lukemansa välille.
Siispä tälläiset puheet pois ja samanlainen arvostus molempia formaatteja kohtaan - eri tapoja saada sama lopputulos.
Minä kyllä arvostan ammattikriitikoita. He ovat opiskelleet alaa. He eivät pyri ainoastaan luotamaan asiaa henkilökohtaisella, kokemusperäisellä katseella, vaan myös löytämään niistä kirjallisuuden elementtejä, ja pohtimaan niiden käyttöä tekstissä ja punnitsemalla näin lopputulosta. Heidän teksteistään pitäisi ottaa vain jumala-asema pois: monet ovat sokeita, auktoriteettiä (tässä tapauksessa kriitikkoja) aukottomasti uskovia. Heidän silmänsä pitäisi valaista, ja sanoa että hei: nekin ovat vain mielipiteitä, mitä siellä lehdessä kirjoitetaan.
Tuure, hehän ovat kuitenkin vain toimittajia ja heidänkin mielipiteensä on subjektiivinen. Kaikki mielipide ja arvostelu on subjektiivista. Blogit ovat saaneet niin valtaisan huomion, että tämä ärsyttää hulluikis ne, jotka joutuvat kirjoittamaan lehden sallimassa suppeassa formaatissa, jossa he eivät pääse tuomaan esiin omia henkilökohtaisia tuntemuksiaan tai luomaan arvostelusta taidetta! Jos he edes yrittävät, toimitussihteeri vetää henkselit yli!
VastaaPoistaMinä en arvosta ammattikriitikoita, sillä he ovat niin tylsiä, että nukahdan ennen viidettä virkettä!!! Huomaan jopa mitä kohtaa aakkosista on plarattu,e ttä löytyisi sopivia sivistyssanoja, joilla snobbailla ja joita kkaan ei ymärtäisi, mutta kuitenkin pitäisi 'hienoina'.
Tänään minä tajusin ja nyt uskon, että lehti kuolee! Se kuolee sittenkin, sillä he elävät joustamattomissa poteroissaan ja sinne muumioituvat ja vain pari muumiota jaksaa enää heitä lukea. Oi, miksi ehdin jo uudistaa Hesarin tilaukseni!: Lehti kuolee iäkkäimmän väestönosan mukana ja elämä jatku netissä ja etenkin blogeissa, joissa ollaan lukijan iholla!
Elököön: Kirjallinen Snobbailukritiikki on kuollut!
Kirjoitin tänne pitkän kommentin iltapäivällä, mutta se ei ehkä tullut perille? Hieman keljua, kun olin tätä koko keskustelua osin "avaamassakin".
VastaaPoistaKoetan muistella, että mitä mahdoin kirjoittaa ja teen sen nyt lyhyesti:
Mielestäni yksi kirjallisuusblogien ja kirja-arvioiden eroista henkilökohtaisuuden ohella on reipas irroittelu. Blogimaailmassa jokainen voi olla juuri sellainen kuin haluaa, lehdissä lehden tai jopa koko kustannustalon linja määrää tahdin. Olisikin mielenkiintoista tarkastella - en ole tätä tehnyt - saavatko WSOY:n kirjat enemmän näkyvyyttä Hesarissa tai Otavan kirjat Parnasossa / Aamulehdessä.
Toiseksi ammattimaiset kirjakritiikit keskittyvät juuri kirjamarkkinasyistä vain uutuuskirjoihin tai uusintapainoksiin, mikä on täysin ymmärrettävää. Blogeissa voi sen sijaan tehdä iloisia löytöjä sellaisista kirjoista, joita saa vain antikvariaateista tai kirjastoista. Täten blogimaailmassa voi olla iloinen löytöretkeilijä!
Hyvää kritiikeissä on se, että arviot ovat varsin monipuolisia. Blogeissa, ainakin omassani, esiin tuodaan pääasiassa kirjoittajaa miellyttäviä kirjoja - kukapa nyt huvikseen haluaisi lukea genreä, joka ei iske omaan makuun!
Tuuren kommenttiin vielä: Suurten lehtien, kuten Hesarin tai Parnasson kriitikot, ovat toivottavasti (ja varmasti!) opiskelleet alaa. Arviot ovat yleensä asiantuntevia ja niistä huomaa, että ovat tektinsä lukeneet (mm. Suvi Aholan teksteistä pidän lähes poikkeuksetta). Kaikki kriitikot eivät kuitenkaan ole välttämättä opiskelleet kirjallisuustiedettä, eihän merkittävä osa toimittajistakaan ole opiskellut journalistiikkaa! Eikä se, että on opiskellut kirjallisuutta, tee ihmistä hyväksi kirjoittajaksi - ei aina edes kovin analyyttiseksi (voin pitää tässä itseäni hyvänä esimerkkinä tai sitten pikkulapsiperheen arki tyhmentää, sitä henkilökohtaisuutta esiin nostaen ;-) ).
Kirjallisuusblogeilla ja ammattiarvioilla on eri funktiot, ja juuri tämä asia unohtui mielestäni viime keskiviikon jutun kirjoittajalta.
Lumiomena, luulin, että sinäkin olet sairastunut, kun mitään ei kuulunut. Sinä tämän aloitit ja siksi toin tekstisi esille aj linkitin sinut.
VastaaPoistaSulla oli niin paljon asiaa ja se ei nyt varmaan ollut osinkaan minulle, mutta se on kiveen hakattu, että vaikka olisi opiskellut juornalistiikkaa ja kirjallisuutta molempia potenssiin tuhat, ei se todellakaan tarkoita, että osaa kirjoittaa! Mutta opsikelusta huolimatta, SAATTAA osata kirjoittaa ja sitä sinä Lumiomena osaat. Kirjoitat juuri niin, että minua kiinnostaa lukea jopa niistä kirjoista, joista en ole koskaan kuullutkaan.
Suuri osa toimittajista ei ole suorittanut alan tutkintoa. Se on ala, joka vetää kirjallisesti lahjakkaita 'mutkan kautta' ja siinä ei tietty ole mitään väärää. Tosin se on ala, joka vetää myös erityyppisiä specialsiteja, joilla ei ole hajuakaan kiinnostavasta kirjoittamisesta.
Minun oli henkisistä syistä lopetettava Parnasson tilaaminen, sillä mieskriitikot tekivät niin outoa tekstiä, ettei mitään järkeä. Nyt liityin Nuoren Voiman Liittoon, jonka lehdissä ja kritiikeissä on ainakin vielä löytynyt kiinnostavuutta.
Siilin eleganssi on yksi esimerkki siitä, miten suosittu kirja eräiden 'tärkeiden' taholta mollataan. Onneksi niissä lehdissä joita minä olen lukenut ja/tai tilaan, ko. kirja on saanut arvoisensa arvostuksen. Se ei ole maailman paras kirja, mutta se on tämän vuoden ehdoton yllättäjä!
Minäkään en halua lukea semmoista joka tuntuisi pakkopullalta. Lehden kriitikkona, siihenkin joutuu. What a pity!;-)
PS. Mitenkään itseäni ylentämättä sanon, että pystyn halutessani ja syttyessäni tuleen, kirjoittamaan niin, että napajäätikötkin sulavat! Runoilu on minulle vain hupaisa harrastus, ei muuta. Proosa on mun henki ja elämä! Ja kirjat♥
VastaaPoistaLumiomena selitti asian hyvin.
VastaaPoistaVielä:
Opiskelu on tärkeää sen takia, että näköalat maailmaan avartuvat, ja oppii ajattelemaan akateemisesti - akateemisuus ei ole itsearvo, vaan se, että tuntee tieteelliset metodit joilla tarkkailla tekstejä, niiden sisältöä ja niiden merkityksiä. Tietysti tässäkään opiskelu ei ole 'pakollista' monet ovat onnistuneet ilman koulutusta. Sanoisin, että kirjallisuustiedettä opiskelleille kehittyy kirjoittamisen taito. He nimittäin joutuvat tietääkseni käymään läpi niin paljon tekstejä, löytää niistä erilaisia nyansseja, että pakollisestikin he oppivat hyvän tekstin salat. Tietysti osaavatko he hyödyntää näitä oppeja ja soveltaa niitä - se on eri asia, mutta tälläistä taitoa voisi olettaa heiltä, jos kerran ovat päässeet lukemaan kirjallisuustiedettä. Onhan opiskelemaan vaikea päästä!
Tietysti on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka yksinkertaisesti eivät kirjoita hyvin. Niitä löytyy kirjallisuusmaailmassa varmasti eniten juuri kriitikoista.
Vaikka omista lähtökohdista kirjoittaminen on vauhdikkaampaa, niin minusta myös tieteellinen teksti on tärkeää. Ei voi sanoa, että jompi kumpi olisi arvokkaampaa tai parempaa. Voi sanoa, että molemmat ovat arvostettavia keinoja selvittää kirjan seikkoja, ja molempia teitä samaan lopputulokseen pitäisi pystyä arvostamaan.
Tuure, kiva,e ttä pidit Lumiomenan diplomaattisesta vastauksesta.
VastaaPoistaTuure, minä en katso oppiarvoa, kun luen jotain kirjaa. Tärkeintä on se,e ttä se kiinnostaa minua. Sama koskee lehtijuttuja. Niin monet ovat niin hirveän tylsiä! Jotkut sorastaan syntyvät ikävystyttämään muita...
Tuure perustelit asiaa mielestäni hyvin. Minulla on tässä "oma lehmä ojassa", koska ensimmäinen pääaineeni yliopistossa oli kirjallisuustiede. Valitettavan moni nuokkui luennot ja luki lyhennelmiä seminaareihin. Silti suurin osa suoritti akateemisen loppututkinnon, ehkä heillä oli hyvä kyky soveltaa tietoa.
VastaaPoistaItse ihailen suuresti ihmisiä, jotka kykenevät kirjoittamaan hyvää ja lennokasta kaunokirjallista tekstiä. Olen toiminut vuosia tutkijana ja haluaisin murtaa sen tietyn varoivaisuuden, jonka ammatti on tekstintuottamiseen luonut. Tärkeintä olisi pystä kirjoittamaan koko sydämellään ja hyvin, kuten Leena tekee (ja sinä Tuure myös, pidän teksteistäsi!).
Lumiomena, kiva, että pidit Tuuren viisaasta kommentista.
VastaaPoistaSehän on selvä,e ttä kaikki eivät voi olla kirjoittajia ja vielä vähempi on niitä, jotka uskaltavat heittäytyä...
Minä olin ainoa, jolle äidinkielen opettaja antoi luvan kirjoittaa yo-kirjoitksissa kuin naispuolinen Waltari', muut määrättin kirjoittamaan asia-aine. Kirjoitin runoudesta, sillä löytyi otsikko Rnous ilon ja lohdutuksen lähteenä. Se oli tietty laudatur. Silti olin kahden vuoden päästä ison lehden UUTIStoimittaja eli kirjoitin asiajuttuja. Toinen ei aina sulje pois toista. Kiinnostavampaa on kuitenkin kirjoittaa vailla kahleita...