Kuuma tuli läikähti taas sydämeeni ja unohdin kaiken muun pidellessäni häntä sylissäni ja hän oli kuin vaahtoa ja ruusuja sylissäni ja hänen ihmeelliset silmänsä olivat minulle portti paratiisin riemuun.Niinpä ystävättäreni vei minut omaan huoneeseensa, jossa suutelin häntä kiihkeästi sekoittaen hänet punaiseen kukkaan hänen pöydällään, sillä oikeastaan tarkoitukseni oli suudella tuota kukkaa, koska minut juopuneena valtaa himo suudella kukkia. En kuitenkaan millään tavoin erottanut hänen suutaan tuosta punaisesta kukasta, vaan luulin suutelevani tuota kukkaa, sillä hänen suunsa suli suloisesti suutani vasten eikä hän lainkaan pelännyt.
Läheisyytesi. Ihmisen lämpö. Kosketuksesi. Voima, joka oli väkevämpi minua. Väkevämpi hyvyyttä, kunniaa, ihmisten maailmaa. Oma voimattomuuteni sai minut nyyhkäisemään. Läheisyytesi sai minut kouraisevasti nyyhkäisemään. Miten olisin voinut luopua sinusta. Kun kohtasimme, kun olimme kahden, kaikki oli taas niin yksinkertaista. Kaikki oli hyvin.
- Mika Waltari -
Mika Waltarin mietteitä (WSOY 1982)
Hei Leena,
VastaaPoistahuvittaa niin että piti tulla heti sinulle kertomaan. Joku tuli blogiini googlettamalla 'mitä voisi laittaa pelargonian kanssa samaan ruukkuun'.
No vastaushan on blogissani aivan selvä: kissoja!!!! :-)))
S., ei voi olla totta;-) Ihmeelliset ovat linkitysten tiet:Nyt pääsit putarhaneuvojaksi - myös! Käynpä katsomasssa...
VastaaPoista(Tiedätkö, kävin lukemassa kaiken siitä pygmystä 'in English'. Olen hurmaantunut! - taas.)
Näin sen hakusanatilastoista Statcounterista. Ei jättänyt kommenttia...
VastaaPoistaSe pygmy on ihana. Minusta tuo animal of the day linkki on tosi kiva. Siitä näkee eläimiä joista ei ennen ole kuullutkaan.
S., ai silleen...,mutta kumminkin.
VastaaPoistaJotenkin nuo säälittävän näköiset niin vetoavat minuun. Toki myös Amy, joka ei näytä ollenkaan säälittävältä.
Kuniita ja keväisiä kuvia, sopivat hyvin Waltarin tekstiin.
VastaaPoistaKiitos! Minusta usein tuntuu, että Waltari sytyttää kuvan kuin kuvan.
VastaaPoistaMustakin! Hänen sanoissaan on sellaista mitä voi löytää mistä tahansa.
VastaaPoistaKaikista ja kaikessa.
VastaaPoistaKävin aivan kuumana aikoinani 80-luvun alussa, kun Waltaria ahmin. Jäin silloin äitiyslomalle ja luin koko hänen tuotantonsa. Olin niin hänen vaikutuksesta tohkeissani, että suunnittelin kirjoittavani ja kertovani ihailuni hänelle. Mutta se vain jäi ja yllättäen hän sitten kuoli. Tunsin oikeasti menettäneeni jotain.
VastaaPoistaRita, mutta hänen henkensä elää! Jos luit arvosteluni Hurmion tyttäriiin, niin sinä minä olin se, joka suuteli Mikan kanssa;-) Kuuluin niinkuin Tulenkantajiin ja sitten siellä Paavolaisen juhlissa minä ja Mika...
VastaaPoistaOlen niin hulluna Waltariin vieläkin, mutta järjetöntä on tuoda blogiini sitä, mitä jumaloin: Sinuhea ja Turmsia...Minusta Waltari on ainoa suomalainen, jonka koen oikeasti ohittavan kenet tahansa ulkomaisen kirjailijan. Kuvittele, mun äidinkielen opettaja lukiossa toisti usein, että minusta tulee naispuolinen Waltari. Se ei ollut totta, sillä proosa ei ole vieläkään mun juttu. Kirjoitan novelleja aina vain.