BUNNY MUNRON KUOLEMA

Well, well…ladyes and gentlemen…may I introduce: Nick Cave and his Bunny Munro!

Hänelle ei ole suotu minkäänlaista oivalluskykyä, ei valaistumista eikä suurta viisautta, mutta hän ymmärtää heti miksi vetää naisia puoleensa. Hän ei ole mikään päivettynyt jämäkkäleukainen rakastaja eikä frakkipukuinen naistenmies, mutta hänessä on vetovoimaa jopa naama viinan pöhöttämänä, magneettisuutta joka liittyy jotenkin siihen, miten hänen silmäkulmiinsa muotoutuu myötätuntoisia taskuja hänen hymyillessään ja miten hänen kulmakarvoihinsa ja poskiinsa syntyy ilkikurinen kaari ja immenkalvoja puhkovat hymykuopat hänen nauraessaan.

Nick Caven Bunny Munron kuolema (The Death of Bunny Munro, Like 2009, suomennos Jukka Jääskeläinen) kertoo rosoisesta antisankarista, joka tuntuu olevan alituisessa naisten kaato- ja/tai runkkuvalmiudessa. Mies haisee koko ajan vanhalle viinalle, napsii pillereitä, ei tunnu tietävän mitään hygieniasta, käytöstavoista, naisrauhasta, vuorokausirytmistä, mielialat vaihtelevat kuin jyrkin vuoristorata, mutta verbaalisuus ei petä, ei jätä tätä antisankaria, joka kaatoi minutkin sänkyyn kuin käsiraudoilla kiinnitettynä. Jo toinen ruokkoamaton, alati muniaan ronkkiva mies lyhyen ajan sisällä, sillä vastahan lankesin rikosylitarkastaja Andy Dalzielin sikamaiseen lumoon Beulahin kukkulalla ja nyt vielä tämä!


Yö vatupassissa Bunny Munron kanssa oli unohtumaton! En ole vieläkään ihan selvillä vesillä, mutta yritän kertoa, miten kaikki meni…tai siis: Mitä helvettiä siinä voi nainen tehdä, kun päällesi sataa sanoja ja sylki lentää, yrität pysäyttää, mutta äijä vain lisää vauhtia, lopulta päästät irti ja lähdet kiitoon ja ainoa, mitä pystyt huultesi välistä saamaan ulos vain kiljaisun: Tätä lisää!

Joku vähemmällä järjellä varustettu saattaa nyt luulla, että kyseessä on ns. törkymöykkyromaani, vaan kun ei ole! Nick Cave vei minua niin, että kävin läpi kaikki tunneaallokot alkaen muistumista leffaan Kauppamatkustajan kuolema ja John Irvingin Garpin maailma ja päätyen lopputulemaan että Nick Cave on lahjakkuus myös kirjallisesti, ei vain muusikkona ja laulajana, vaan myös verbaaliakrobaattina. Ja hänen Bunny Munrollaan on mitä hellin sydän, kuten näillä ruokkoamattomilla, keski-ikäisillä törkyukoilla joskus on. Optimismiakin löytyy, ainakin vielä romaanin alkumetreillä:

Bunnyn optimismista todistaa, että heidän seurustelunsa loistonpäivät kieltäytyvät luovuttamasta otettaan nykyisyydestä, joten oikeastaan on yhdentekevää, kuinka paljon paskaa heidän aviolliseen tiskiinsä on lävähtänyt, kun Bunny palauttaa mieleensä Libbyn, jonka perse on kiinteämpi, rinnat torpedon muotoiset, kikatus edelleen tyttömäinen ja silmät iloisen laventelinsiniset. Ilon kupla puhkeaa Bunnyn vatsassa hänen putkahtaessaan pysäköintialueelta rannikon loisteliaaseen auringonpaisteeseen. Päivä on kaunis, ja, kyllä vain, hän rakastaa vaimoaan.

Bunny Munron elämä suistuu täysin raiteiltaan, kun hänen vaimonsa Libby tekee itsemurhan oranssissa yöpaidassaan, samassa, jota oli käyttänyt hääyönä. Bunny tuntee syyllisyyttä, sillä hän ei ole koko avioliittonsa aikana ymmärtänyt käsitettä aviouskollisuus, vaan on hässinyt kaikkea mikä liikkuu, joka taas suisti Libbyn itsemurhaan. Bunny on Duracel-pupu, joka ei kykene pysähtymään, vaan jatkaa käymistään kaikilla tasoilla. Hän ottaa mukaansa Bunny Juniorin ja lähtee myymään ovelta ovelle ’rasvaroinaa’ naisten käsille, kasvoille ja vartalolle.

Myyntikeikat tehdään autolla ja yöt nukutaan vaihtelevatasoisissa hotelleissa, joissa Bunny turruttaa itseään minibaarin antimilla. Matka on selvä pako, jonka päämäärä ei ole tiedossa. Bunny Junior viettää päivät istuen autossa lukien tietosanakirjaa ja tutkien sarvikuonokkaiden ja siemenkiitäjäisten elämää samanaikaisesti kun isänsä myy voiteita kotirouville panolla tai ilman, sillä onhan tämä kauppamatkustaja ns. ’alan mies’.

Tämä kirja tulvii surullista rakkautta ja outoa kaihoa, sillä alun ”Beibi, mä olen Duracell –pupu” –tunnelman jälkeen alkaa ehdoton kauppamatkustajan kuolema, joka ei voi jäädä lukijalta tajuamatta. Sanavuolaus jatkuu, mutta kun alussa sai lukea kesähoureisesta ruokottomuudesta, persevistä koiranulkoiluttajista ja rantautuneista pillurauhasista eroottisten kumpupilvien alla Kylie Minoguen ”Spining Around” tahdissa, kokee puolivälin jälkeen Bunnyn laskukiidon sitäkin kovemmin hänen menettäessään otettaan todellisuudesta kuolleen vaimon seuratessa mukana oranssissa yöpaidassaan. Lopulta roolit vaihtuvat isän ja pienen pojan välillä ja se onkin Bunny Junior, joka sanoo isälleen lohduttaen: ”Kyllä se siitä.”

Sitten jyrähtää ukkonen ja Bunny kohottaa katseensa yläpuolella viilettäviin mustiin pilviin ja näkee salaman ampaisevan taivaalta hopeisena talikkona ja henkeä vetäen hän työntää rintansa ulos ja imaisee salaman sydämeensä ja tietosanakirja lennähtää hänen kädestään äänekkään pamahduksen säestämänä ja hänen ruumiiseensa puhkeaa arpiverkko ja hän rojahtaa sateesta tulvivaan katuun jäykkänä kuin lankku.

Erinomaista Nick Cave ja nousehan kuolleista Bynny, sillä salama kirjoitti taivaalle: tätä lisää!