Jotkin asiat
olivat tulleet lähemmäksi, jotkin etääntyneet. Tyttökaverit olivat kaukana,
kaukana poissa, mutta kodin vessa, Aku Ankat pytyn vieressä, varpaat lämpimällä
laattalattialla aamuisin, sellaiset asiat tuntuivat olevan vieläkin lähellä.
Viha oli poissa, mutta äidin käsivarsien hennot ihokarvat, huulien alapuolinen
iho joka oli sekä vanha että nuori, epäröinti kesken riidan, äidin halu
lopettaa ja nauraa joskus kaikelle – se oli tullut lähemmäksi. Hän saattoi
eläytyä pitkään tällaisiin mielikuviin. Narahteluun kenkien alla kun hän lapioi
lunta, lähikatuihin, valoon joka vilisi isän näkötestitaulun kirjainten takana,
säveliin jotka oli vaikea laulaa puhtaasti…(Julie)
Jørgen
Brekken teos Uneton (Drømmeløs, Johnny Kniga 2013, suomennos Päivi Kivelä) on
historiallinen laatutrilleri, jossa ovat balanssissa tempo eli ei mitään
ärsyttävää actionia, kaksi Trondheimin aikakautta eli 1767 ja 2011, sillä koko
jutun alku eli mystinen arkkiveisu lähtee eräästä 1700-luvun trubaduurista,
jännitys, jossa ollaan sekä uhrin että murhaajan pään sisällä lukijan
kuitenkaan saamatta tietää kuka on mies salanimen ’riitapukari Löfberg’ takana
ja kaiken huipuksi poliisityöskentelyn esittely on pidetty kohtuullisissa
rajoissa ja siihenkin on saatu psykologista jännitettä monin oivaltavin
keinoin. Vastikään aivoleikkauksesta toipunut komisario Odd Singsaker on
ärsyttämätön, olematta silti mikään haalea kylpy. Hänen historiallinen
vastineensa Trondheimista 1767, poliisimestari Nils Bayer sen sijaan on
hyvinkin värikäs persoona, joka unohtaa syömisen, mutta ei ikinä juomista ja
jonka vaisto toimii kuin selvännäkijällä, menneisyyden vastine tv-sarjan Columbolle:
rähjäinen, hämäävä, terävä, yllättävä, sydän kultaa.
Murhaaja
nykyajan Trondheimista on julma ja tavaton. Musiikillisesti ehkä nero, mitään
kaihtamaton, mieli täynnä pimeää lapsuudesta asti ja päässä suriseva kärpänen.
Lopulta kärpäsiä on kaikkialla, jopa lumisessa Trondheimissa, eikä kukaan
tiedä, mistä ne tulevat. Ja kaiken aikaa kaunis soittorasia soittaa melodiaa,
joka on surumielinen kehtolaulu, nimetty Kultaiseksi rauhaksi ja alaotsikkona
’Joka yö unet luovat maailman uudelleen.’ Tuntemattoman tekijän laulun mukana
kulkee legenda, että laulu saa kenet tahansa nukahtamaan ja ken kuulee laulun
vain yhden kerran, niin nukkuu kauniita unia nähden joka yö elämänsä loppuun
asti. Ja meidän murhaajammehan kärsii
unettomuudesta…
Vähitellen
nämä yöt ja unenpuute muuttaisivat taas hänen ajatuksensa painajaiseksi. Murha
ei ollut riittänyt. Väärä nainen, väärä ääni. Hän tarvitsi nuoremman,
puhtaamman, taipuisamman. Hän tiesi kenet tarvitsi.
Tölkki oli
hänen edessään pöydällä ja hän katseli kahta vaaleanpunaista kalvoa, jotka
olivat vajonneet sen pohjalle. Ne näyttivät joiltakin toistaiseksi
tuntemattomilta merieläimiltä, syvänmeren koralleilta. Toisinaan tuntui kuin ne
liikkuisivat, valmistautuisivat laulamaan…
Kun Elise ja
Ivar Edvardsenin 16-vuotias tytär Julie katoaa alkaa epätoivoinen etsintä
lumisessa Trondheimissa. Kadonnut on nuori tyttö, tyttö kuin Bellmanin
surumielisen hilpeä laulu.
Jørgen
Brekke on taitava kirjoittaja. Hän on norjalainen haastaja Camilla
Läckbergille, mutta haastaako hän myös Åsa Larssonin? Olen vakavasti kallellani
psykologisiin ja historiallisiin dekkareihin. Lukiessani Unetonta koin jotainTulppaanimurhista, mutta osin myös Kirjan kansasta! Viime mainittu ei ole
dekkari, mutta kylläkin kahdessa aikatasossa etenevä seikkailua sisältävä
huippuromaani. Kun Kirjan kansassa nykyajassa löydetään ikivanha juutalainen
kirjoituskokoelma, haggada, jota lähdetään jäljittämään 1800-luvulle.
Unettomassa löytyy murhaajalle tärkeä sävelmä, jota lähdetään jäljittämään
1700-luvulle murhaajan henkilöyden selvittämiseksi.
Jørgen Brekke
on norjalainen journalisti ja kirjailija, jonka esikoisteos on Armon piiri.
Armon piirissä lukija vaeltaa Norjan Bergenissä 1528 ja Richmondin elokuussa
2010. Armon piiri on tuleva suvidekkarini, sillä Brekken tyyli vakuutti minut
ja olen onnellisesti hänen historiallisen tyylinsä pohjaimussa. Unettomassa Brekke vielä lyö lopussa ’pökköä
pesään’ kertomalla, että Nils Bayerin viljelemät latinan- ja ranskankielisten
sanontojen tausta ovat saaneet innoituksensa ehkä maailman ensimmäisestä
rikostarinasta, Maurits Christopher Hansenin pienoisromaanista Mordet på
Maskinbygger Roolfsen (1840)!
Lumiluolassa
oli pilkkopimeää ja äänetöntä. Kukaan ei enää laulanut, kuului vain yhden
ihmisen heikko hengitys.
Hiljaisuudessa
hänestä tuntui kuin hän kuulisi oman sydämensä sykkeen.
Minä palellun
kuoliaaksi. Sen vuoksi tuntuu niin lämpimältä. Olen lukenut siitä joskus. Unia,
harhoja, lämmön tunne.
Niin me
lähdemme tästä elämästä. (Julie)
*****
Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Norkku ja Kirjasähkökäyrä
*****
Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Norkku ja Kirjasähkökäyrä
*****