Inger Palmstierna: Pihan puut ja pensaat

Ilman puita ei ole puutarhaa, ja ilman puita emme voi elää. Luo niillä omaan puutarhaasi mieluisa ympäristö, niin saat mukavamman puutarhan samalla kun taistelet ilmastonmuutosta vastaan ja pelastat otsonikerroksen.

Näin alkaa Inger Palmstiernan kirjan Pihan puut ja pensaat (Träd och buskar för den lilla trädgården, Minerva 2013, suomennos Kirsi Tuominen) kymmenes luku Pihapuut. Haluan nyt aloittaa tästä, sillä minulla on jo vuosia ollut tilausta kirjalle, joka kertoisi puutarhan puista. Niistä tässä kirjassa on paljon, paljon, mutta on muutakin. Kirjan kuvat ovat Palmstiernan paitsi luvussa Pohjoinen ja etelä, jossa pohjoisen kuvat ovat Reginald Scholzin ja teksti Mariana Mattssonin.

Puut ovat minulle likeisin aihe, kun ajattelen puutarhaa, sillä näen aina puolivarjon puutarhan, jossa on paljon siimeksiä. Annetaan Ingerin jatkaa:

Puiden merkitystä voi tuskin liioitella. Niitä täytyy olla puutarhassa muodostamassa tilantunnetta, puutarhan kattoa ja antamassa suojaa.

Kokoonnumme mielellämme puiden ympärille tai alle, jos niitä löytyy avoimien paikkojen, kuten torin tai nurmikon luota. Samanlaisen kodikkaan ja turvallisen tunteen puut antavat puutarhaan ja saavat aikaan rauhallisen ympäristön. Sen lisäksi puut antavat varjoa, puhdistavat ilman epäpuhtauksia, vaimentavat melua ja pienentävät lentävän pölyn määrää.

Puulajin valinta tulee tehdä huolella.

Puun tulee olla kestävä, viihtyä sille suunnitellussa paikassa ja kasvaa sopivan kokoiseksi puutarhaan ja taloon nähden.

Tässä on puuasian ydin! Jos näen pihan, jossa on vain nurmikkoa, ahdistun heti. Tontin äärimmäisellä reunalla saattaa kasvaa pari mäntyä ja siinä se. Minusta aivan kauheaa! On aivan toista mennä sisään pihaan, jossa heti portilla tervehtivät pilvikirsikat ja mongolianvaahterat, pihaan, jossa voit vaeltaa omenapuukujaa ja sitten levätä kirsikkapuiden katveessa silmien tavoittaessa upeita metsälehmuksia. Mutta pitää todellakin muistaa, että jos haluaa vaikka serbiankuusilla parantaa puutarhansa pienilmastoa suotuisammaksi ja samalla saada näkösuojaa, niin usein 3-5 metriseksi kasvava kääpiöserbiankuusi P. omorika ’Nana’ on paljon parempi vaihtoehto kuin jättimäiseksi kasvava normaalikasvuinen.

Joskus puun asian ajaa kaunis koristeomenapuu, kuten vaikka tämä Evita, jolla on kaunis riippuva kasvutapa.

Mitä tulee puun melusuojaan, olen kerran lukenut tutkimuksen, että paras melupuu on tavallinen vaahtera. Ilmankos niitä onkin kautta aikain suosittu kaupunkien sisäpihoilla ja myös puistoissa.

Pihapuut luku on kiinnostava ja esittelee runsain kuvin, tekstein että myös puuluetteloin monia mahdollisuuksia.  Tosin juuri tästä luvusta puuttuvat havut, mutta luinkin puista pitäen kirjanmerkkiä kohdassa Vihreyttä ympäri vuoden, sillä pitäähän voida suunnitella havupuuistutukset yhdessä lehtipuiden kanssa. Lehtipuissa esitellään erikseen Melko suureksi kasvavat puut, Pikkupuita ja puumaisia pensaita sekä Puita, joilla on kaunis muoto ympäri vuoden.

Koska kirja on ruotsalaisen puutarhakirjailijan, seurasin aika tarkkana, onko sovellettu Suomen oloihin ja sieltä täältä huomasin vaikka ’Pallomainen valeakaasia on ulkonäöltään samanlainen (kuin pallovaahtera), mutta Suomessa valitettavasti talvenarka.’ Tarkka lukija ja hiukankaan puutarhasta ymmärtävä käsittää, mitä uskaltaa kokeilla ja mitä ei. Joskus tekee silti mieli mennä trendien mukana ja istuttaa vaikka magnolia, mutta ehkä ei sentään alakuvassa näkyvää loistomagnoliaa, sillä kestävämpiäkin lajeja tästä kaunottaresta on kehitetty:

Kirjassa on mukana Suomen kasvien menestymisvyöhykkeet, josta jokainen voi nähdä mitä kannattaa kokeilla ja siltikin voi aina vielä monella tapaa itse vaikuttaa puutarhansa pienilmastoon.

Yllä kuva siitä, mitä nyt on sydämeni täynnä: Moskovan kaunotar. Ostimme tuon syreenin jonain vuonna ja istutimme sen kohtaan, jossa oli aika liki kasvamassa mänty. Ajatus ei liikkunut ja niin siinä kävi, että mänty alkoi varjostaa tätä meille ennestään tuntematonta syreeniä. Emme olisi ollenkaan piitanneet, mutta kun näimme yhden kerran tuon varjoon joutuneen kaunottaren helmiäisiä täynnä olevan kukan nuput, olimme myytyjä ja niinpä me viime suvena siirsimme moskovattaremme etupihan aurinkopaikalle. Kaiken huipuksi kaadatimme etupihalta valtaisan hopeakuusen, joka varjosti hortensioitamme ja tätä uuden asuinsijan saanutta Moskovan kaunotarta. Sivulla 52 Inger kertoo paljon syreeneistä ja tämä lause kiinnostaa nyt: ’Uusia lajikkeita tulee markkinoille, kuten valkokukkainen ’Beauty of Moscow’, jonka kukkanuput ovat hopeanroosat.’ Mahtaakohan kyseessä olla sama laji kuin yläkuvassa…meillä ainakin ne nuput olivat kuin hopeanroosaa.

Luku Varhaiskevään iloa on just sopiva tähän aikaan, kun niin monet ovat kyllästyneet hellään lumeen. Kuvan onnenpensas on takuulla ollut hyvässä hoidossa, sillä minun ei kasva ikinä noin upeaksi. Muistattehan, että myös onnenpensaan oksia voi leikata sisälle samoin kuin vaikka, omenapuun oksia ja saada näin kuin nopeutettua kevään tuloa. Samalla voi siirtyä lukuun Keväällä kukkivia pensaita ja puita, joissa esitellään monet eri hurmaavat magnoliat, kultasade, koristekirsikat, tuoksuvat tuomet, koristeomenapuut…Vain yksi on joukosta poissa, sillä kevään ja syksyn kaunotarta pilvikirsikkaa en löytänyt tästä luvusta enkä luvusta Syksyn ja talven iloa, jossa tosin sitten tämä merenrantojen tuttu ja terveellistä satoa tuottava pensas:

Viime syksynä kävelin vakilenkkiäni, joka menee ihan Päijänteen rantaa. Yhdellä pihalla mies oli mielettömän korkeilla tikapuilla ämpäri mukanaan puussa. Vähän aikaa ihmettelin, mutta sitten tajusin, että hän oli poimimassa tyrniä! Olen sen sadasti uinut tyrnirannoilla, mutta en ollut vielä nähnyt puun kokoista tyrniä. Kameraa ei tietenkään ollut mukana, mutta herra kertoi, että satoa tulee muille jaettavaksi. Huomasin, että piha oli todella aurinkoinen ja sehän on tyrnille se melkein ensimmäinen edellytys. Toinen on saada puoliso, sillä pitää olla lähekkäin sekä hede- että emikukallisia pensaita. Suomalaisia lajikkeita ovat esimerkiksi ’Tytti’ ja ’Tarmo’.

Pihan puut ja pensaat on niin runsas, että jopa tekijä itse mainitsee kirjan alussa, että ’Kirja on käsikirja täynnä tietoa, mutta sitä ei tarvitse lukea kannesta kanteen. Ajatus on, että on mahdollista lukea vain se luku, mikä sillä hetkellä tuntuu kaikista ajankohtaisimmalta, ja yhdessä kasvilistojen kanssa se antaa riittävästi tietoa.’ Minä en yhtään hillinnyt itseäni vaan painelin koko kirjan läpi ja tein jopa kirjaan vähän merkintöjä, mitä yleensä pyrin välttämään. Sain tosi paljon uusia ideoita, joita en nyt tähän juttuun enää mahduta, mutta yksi asia jäi vaivaamaan: Miksi juuri siinä kuvassa, mistä sain yhden mahdollisen idean, ei ollut mainittu mikä on sen marjakuusen laji, joka on tässä:

Ehkä kohtalo, etten vain aloittaisi jotain uutta, kun noita kartiovalkokuusia on jo kai yli kymmenen…Kaikki muut kuvat on siis merkitty tosi hyvin tiedoin, joten epäilenpä, että ken tämän kirjan käsiinsä saa, aloittaa takuulla jotain uutta ja ehkäpä vähän uskallettua!

Puutarhakirjat Leena Lumissa