Kettuja? Welcome to my backyard!

Olen aina yrittänyt enemmän kuin jaksaisin. Olen hymyillyt silloinkin, kun on itkettänyt. Olen vaalinut koko ikäni kodin tunnelmia. Olen ottanut blogissani tavaksi tuoda esiin enemmän positiivista ja kannustavaa kuin ikäviä asioita. Olen salannut teiltä yli neljän vuoden aikan monta vaikeaa asiaa ja samanaikaisesti olen vastannut monille lukijoistani sähköposteihin, joissa olen tukenut heitä heidän elämänsä vaikeina aikoina. En ole hyvyyden papitar, mutta olen aina kärsinyt muiden kärsiessä, olen aina ollut heikompien puolella, mutta vahvuuteenkin voi sairastua tai ainakin siinä voi joskus mennä kuppi nurin ja minulle se tapahtui tänä aamuna. Joskus korsi katkaisee kamelin selän ja kun tänään luin Tanja Vasaman jutun Kettuja? Not in my backyard Helsingin Sanomista, tajusin todella, miten erilaisia me ihmispedot olemme ja minulle vain entisestään kirkastui, keitä en jaksa tässä elämässä ollenkaan.

Viime viikolla Hesarissa oli juttu, jossa joku ihana kirjoitti, että jos ihminen menee asumaan villieläinten alueille, hän asukoon siellä alkuperäisasukkaiden kanssa sovussa, ei näitä vihaten ja lahdaten. Olisin nyt antanut tälle kirjoittajalle nimellä kunniaa ja laittanut tähän otteen ko. jutusta, mutta R. oli eilen huomaamattani kerrankin vienyt kaikki vanhat lehdet pois. Kiitos sinulle kuka oletkin ja jaan täysin näkemyksesi susista!

Nyt sitten kettuihin. Kettu on suosikkivillieläimeni. Kun ketut saapuivat puutarhaamme kiitos siilien ruokakuppien, olin onnessani, sillä suosikkipuutarhakirjassani Luontopiha - Ympäristöystävällinen piha ja puutarha, Riku Cajander kirjoittaa näin:

"Englannissa "kulttuurikettuja" houkutellaan yleisesti ruokinnan avulla puutarhoihin. Asenteet siellä ovat muuttuneet lajia kohtaan suotuisemmiksi, ja niinpä yleisöäänestyksessä kettu pääseekin kolmen suosituimman eläinlajin joukkoon. Liikenteen haitoista huolimatta monet ketut myös pärjäävät ja lisääntyvät kaupungeissa paremmin kuin ympäröivällä maaseudulla, missä niitä vainotaan ja metsästetään."

Tähän minäkin laskin ja koska meillä on iso lehto, olen pitänyt sitä luonnonsuojelualueena, jonne kettukoirilla ei ole asiaa. Sinne ei ole asiaa myöskään irtokissoilla, sillä meillä on tosi monipuolinen linnusto ja paljon pesiä. Olen nähnyt kissan kiipeävän puuhun linnun pesälle, mutta en ikinä ketun tekevän samaa. Kettu on Cajanderin mukaan puutarhan hyötyeläin, joka:

"Ketun luontainen menu on hyvin laaja. Siihen kuuluu suosituimpana saaliina välistä haitaksikin asti esiintyviä pelto-ja metsämyyriä sekä hiiriä, mutta myös pikkulintuja, jänisten poikasia, etenoita ja kastematoja. Mikäli pihalla haluaisi ruokkia repolaista, voi sille tarjota koiran- tai kissanruokaa sekä suolattomia lihan ja kalan tähteitä sekä pähkinöitä."

Siis rakkaat lintuni mainittiin tässä menussa, mutta kettu ei kiipeä puuhun, eikä ole ikinä tehnyt sitä, mitä  teki yhtenä keväänä alueen ainoa irtokissa: Pöntöissä pesi tiaisia, vanhemmat syöttivät ahkerasti poikasiaan, yhtenä aamuna löysimme naapurin rouvan kanssa pöntön alta molemmat emolinnut päättöminä ja tietenkin poikaset kuolivat pönttöön. Muistamme aina tuon kevään "päättömien tiaisten keväänä". Hyvin ruokittu kissa tappaa vain tappamisen ilosta, kuten tekee myös minkki. Kettu tappaa nälkäänsä ja se on luonnon kiertokulkua. Suojelen kaikkia eläimiä, myös kissoja ja olen samaa mieltä kuin eläinsuojeluyhdistys, että irralleen ulos jätetty kissa on heitteille jätetty. Toivon jokaiselle kissalle hyvän kodin, jossa siitä pidetään huolta kuin perheenjäsenestä.

Saatuani elämäni ikimuistoisen kokemuksen seurata kettuja, olen nähnyt, että kettu on arka, väistyvä eläin. Mutta se on myös kaikkein lähinnä koiraa eli luottaa ihmiseen vähän liiankin nopeasti. Kettu ei ole vaarallinen ja siksi Tanja Vasaman juttu revitystä oravasta ja sisälle vauvan kimppuun hyökänneestä ketusta on vieläkin provosoivampi kuin ne monet uutiset, joissa irtokissa on hyökännyt ulkona vaunuissa nukkuvan vauvan kimppuun. Ikävä juttu, että kun brittiläiset nauttivat katsoa nukkuvaa kettua puutarhassaan, juuri joku suomalainen ottaa asiakseen lietsoa vihaa arkaa punaturkkia kohtaan...Onneksi ympärilläni on enimmäkseen niitä, jotka näkevät maailman toisin ja joilla on tunneälyä kaikkea elollista kohtaan. 

Tämä kuva löytyy täältä ja on siis Cherin kuvaama.

Mikä nappisilmä! Cherillä on ollut onni kohdata niin ketunpoikasia kuin aikuisia kettuja...

Tänä talvena jouduin puuttumaan erään metsästyskoiran pitoon, koska pientä koiraa pidettiin aamusta iltaan lyhyen narunpäässä kiinni talon seinässä ja sen valitus kuului niin  minulle kuin muille naapureille. Omistaja tuli myöhemmin räyhäämään minulle ollen sitä mieltä, että metsästyskoiria eivät koske eläinsuojelumääräykset! Kun hän näki seinilläni olevat, sisareni miehen, valokuvaaja Pekka Mäkisen ottamat kettukuvat, hän alkoi retostella, kuinka murhaa juuri kettuja. Ja miten hän tekee sen koiran kanssa  ja kuinka kauan koira voi repiä kettua kolostaan...se oli tunteja. Voin huonosti tuon kuulemisesta, mutta jos olisi ollut tallennin, olisin saanut nauhoitettua laittoman teon: Eläintä, edes kettua, ei saa metsästää niin että se ei kuole heti. Pitkitetty kuolema on lailla kielletty! Miten urhea onkaan mies, joka onnistuu  murhaaman ketun! Mitä mahdollisuuksia ketulla on?

Vain raukka murhaa ketun. Kettu on arka osa luontoamme. Se on kaunis ja väistää ihmistä. Citykettu ei ehkä pakene, mutta ei käy päällekään. Jaksan odottaa ja tehdä työtä sen eteen, että turkistarhaus loppuu Suomesta. Mikään eläin ei kuulu häkkiin ja kukaan ei tavitse toisen elävän olennon kuolemaa, saadakseen lämmintä ylleen. Nyt on kansalaisaloite eduskunnassa ja olen niin iloinen, että allekirjoittajia lopettamaan elinkeino, joka perustuu eläinten rääkkäykseen, löytyi niin paljon. Seuraavaksi voimmekin jo liittyä samaan rintamaan muiden länsimaiden kanssa ja lopettaa laittomana ketun metsästämisen koirilla. Ja sen jälkeen voimme kysyä itseltämme, miksi kettua pitää jahdata ollenkaan? Jos se syö nälkäänsä riistalinnun, sillä on siihen suurempi oikeus kuin julmalla ihmisellä ikinä!

Jos jollain on tähän jotain mielipidettä, niin kannattaa laittaa nimi alle: Jos on asiaa, pitää olla kanttia seisoa sen asiansa takana nimellään!

eläinten puolesta
Leena Lumi

PS. Tätä muistoa ei minulta vie raukkamaisinkaan eläinten murhaaja eli Syyskirje eräänä sunnuntaina

PPS. Helsingin Sanomissa 11.3. maatalous- ja metsätieteen maisteri Evelina Lundqvist tuo hyvin esille kantansa mielipiteessä Turkistarhauksesta on tehtävä laitonta: 

"Helsingin sanomat kertoi 6.3. turkistarhauksen kieltävästä kansalaisaloitteesta. Uutisen mukaan moni kansanedustaja äänestäisi kansalaisaloitetta vastaan sillä verukkeella, että tarhaus siirtyy maihin, joissa on huonommin valvotut olosuhteet. Perustelu ontuu. Emme voi perustella omaa lainsäädäntöämme sillä, että jossain maissa lainsäädäntö on löysempi."

"Turkistarhausta perustellaan ontuvasti usein myös sillä, että se on laillinen elinkeino. Totta kai se on laillinen, sillä sitä ei ole vielä tehty laittomaksi. Monet asiat ovat laillisia, kunnes yhteiskunnan moraaliajattelu on mennyt sen verran pitkälle, että asiasta on tehty laiton."

Hyvin sanottu! Muistakaa olla haukkana vahtimassa, miten oma kansanedustajehdokkaanne toimii turkistarhausasiassa ja myös mitä mieltä hän on kettujen metsästämisestä koirilla, joka julma ja eläimelle kärsimystä aiheuttava mestästystapa on monessa maassa jo historiaa. Ja miksi ihmeessä kenenkään täytyy saada edes murhata kettua...

PPPS. Ehkä tärkein ikinä turkistarhausta vastaan, eläinten puolesta esiintynyt kannanotto on Helsingin Sanomissa 24.3. julkaistu esseisti Antti Nylénin kannanotto Turkistarhausta suojellaan poliittiselta keskustelulta. Juttu on sivun mittainen, mutta tässä jotain:

"En oikein jaksaisi elää ilman eettisen evoluution tai moraalisen edistyksen unelmaa. Jos ajatelisin, että turkistarhauksen kaltaista elämänpilkkaa katsotaan ikuisesti hyvällä minun kotimaassani, joutuisin kenties tekemään kohtalokkaita päätelmiä elämän mielestä ylipäänsä."

"En liioittele. Häpeän suomalaisuuttani turkisteollisuuden takia. Euroopasta katsottuna kettutarhaus näyttää pian samalta kuin japanilaisten valaanlahtaus nyt."

"Turkistarhaus itsessään on väkivaltaista, mutta väkivallan laatu täytyy määritellä oikein. Kysymys ei ole poliittisesta, vaan taloudellisesta väkivallasta, rahan vallasta raa'immillaan. Sen tajuaminen on nyt tärkeintä. Millainen valtias talous on? Täytyykö etiikan vaieta rahan puhuessa? Täytyykö myötätunnon painaa päänsä kilpailukyvyn, talouskasvun ja "leivän" jumalien edessä?" 

Kiitos Antti♥