Vuoden 2020 parhaat kirjat Leena Lumissa ja...

Nyt on se järkyttävä aika vuodesta, jolloin on tapanani listata lukuvuoteni parhaita kirjoja. Mikään tässä ei ole kiveen hakattua, sillä ensinnäkin nämä ovat minuun eniten vaikuttaneet teokset, mutta niitä on muitakin. Toisaalta tämä on yhden ihmisen eli minun mielipiteeni eli vähän kuin olisi Leena Lumi Finlandia, mutta valitsen useampia kirjoja. Laitan niitä vain järjestykseen ja availen vähän muitakin lukemiani teoksia. Otan nyt mukaan myös muutamia kommentteja - syystä! Olen lukenut tavallistakin enemmän dekkareita ja siihenkin on syynsä: Minä toisinaan tarvitsen niitä kuin lääkettä! Kolmatta valtakuntaa en pakene ja kaikki historiaan liittyvä kiinnostaa. Tällä kertaa lavennan, sillä muuten kärsin ellen saa tuoda eräitä 'herkkuja' esille. Arvostan kaikkien kirjailijoiden työpanosta, mutta ehdin lukea vähemmän kuin ennen. Privaattisyyt! Parhaani kuitenkin teen ja blogissani on jo näkyvissä Kurkistus kevään 2021 kirjoihin.

Myönnän, että tämä oli helppo. Päässäni jo jonkin aikaa tuntunut juuri tältä:

1.  Delia Owens: Suon villi laulu

Lukijani kommentti Saksasta:

Allu17. elokuuta 2020 klo 18.42

Aivan uskomattoman hienoa luontokuvausta ja kirjassa tulee aina vaan uusia jänniä käänteitä. Tämä on kiertänyt meidän ystäväpiirissä sen jälkeen kun se ilmestyi Spiegelin bestsellerlistan ykköseksi joskus keväällä enkä tunne ketään, joka ei olisi tykännyt.

Toinen kommentti bloggaaja Tuulalta tänään:

Tuula Laakso

Varasin Suon villin laulun kirjastosta syyskuun alussa. Edelläni oli 187 odottajaa, nyt vielä 67... suosittu on.

2. Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa 

Kotiliedessä no 19 oli valittu parhaita kirjoja ja vain kaksi kirjaa oli kuvattu sanoilla Sensaatio! Owensin Suon villi laulu ja Kinnusen Ei kertonut katuvansa♥

3.  Fernando Aramburu: Äidinmaa

Maistat viiniä, tunnustelet sitä kaikilla aisteillasi. Mietit samalla, että historian tapahtumat tulevat likemmäs kerrottuina yksilöiden ja perheiden kautta. Viini on aivan erityistä: Tulet yhdeksi heistä. Entzun!.. Vuorilla aukeaa kultainen kukka. Vuoret ovat baskien hengitystä. Kohotan viinilasia: Gora Fernando Aramburu! Täytän lasin uudelleen. Haluan tavoittaa tarinasta kaiken. Haluan tarjota sinullekin sen veren ja sovituksen. Kävelen lasi kädessäni kohti rantaa ympärilläni xirimirin hellä syleily.

4.  Kate Elisabeth Russel: Vanessa

Kun majakat alkavat vilkuttaa hätäviestejään, Vanessa korkeintaan hätkähtää ja joskus kyynelehtii. Strane on hyvin tietoinen tavasta koko ajan kysyä lupaa edetä. Pelkästä hylkäämisen pelosta Vanessa suostuu sellaiseenkin, josta ei pidä ja joka satuttaa. Kerran valo välähtää punaiselle ja se on silloin, kun Jacob pyytää sanomaan monta kertaa peräkkäin ’rakastan sinua, isi.’ Kaiken kumuloi kuitenkin jo kohta Nabokovin toinen teos Kalvas hehku ja siitä sitaatti:

Sua palvon, tule, sua hyväilen/ Vanessa tumma. (suom. Kristiina Drews)

5.  Annette Hess: Tulkki

El Mundo pysäytti sydämeni:

Hänen romaaninsa on kaukana sentimentaalisuudesta...Se pyrkii totuuteen, jonka kauheutta verhoaa sakea hiljaisuus.

Annette Hess kirjoittaa lukijan iholle. Eva ei kaihda mitään. Hän ei säästä itseään. Hän käy päin pimeää. Hän lähtee Varsovaan. Hän lähtee leirille. Hänen on pakko lähteä Unkariin, sillä siellä... kunnes vihdoin alkaa murentua kuin hauras ruukku. Totuuden tuojaa ei rakasteta, mutta joku aina rakastaa. Jürgen on Wienissä ja hän lentää Evan luo. On aika.

Celeste Ngn Olisi jotain kerrottavaa jäi minuun.

Kuulaus on yhdysvaltalaisen Celeste Ngn kertojaäänen valttikortti. Se on minulle se koskettavin, sillä kaiken kirjan raskaan ja surullisenkin lävitse on kuin kuulisin jotain lohduttavaa, jotain joka lupaa parempaa, ehkä hyräilyä rannalta...Celeste myös tietää mistä kirjoittaa, sillä hän on itse toisen sukupolven maahanmuuttaja. Mitä taas tulee tarinan rakenteeseen, se on odottamattoman huikea: Vain todellinen taituri kutoo finaalin, joka on kuin jostain suuremmasta, jostain tavoittamattomasta. Kaksi autoa lähtee liikkeelle yössä, isä ja poika, jossain etenee hiljainen vene, järviusva...Tähtiä ja yötä ei voi vastustaa.

Tiina Katriina Tikkasen Toinen silmä kiinni on huikea esikoisteos!

Mietin missä olen tavannut yhtä 'valovoimaisen' miehen kuin oli Mintun isä! Miehen, joka oli vauras, ns. naisten mies, mutta myös perheen arvostaja, mielellään esillä ja kaikkien ainakin näkyvästi ihailema. Miehen, joka oli sähäkkä, komea ja joka erityisesti piti tyttärestään Lucilesta. Lucile sen sijaan:

Kun piti toivoa jotakin ensimmäisen kerran kunniaksi: ensimmäiset mansikat, ensilumi, ensimmäiset perhoset

aina vain samaa:

Hän toivoi voivansa muuttua näkymättömäksi, jotta voisi nähdä, kuulla ja oppia kaiken ilman että mikään paljastaisi hänen läsnäolonsa. Hän olisi pelkkä aalto, henkäys, ehkä tuoksu, ei mitään mihin voisi tarttua tai koskea.

Mieleni alkoi profiloida Lucillen isää Georgesia ja Mintun isää. Mikä samankaltaisuus, vaikka toinen ranskalainen ja toinen Suomesta. Kirjoitin yöllä vihkooni: Muista Delphine de Viganin Yötä ei voi vastustaa!

Luojalle kiitos tavallisesta äidistä, joka EI halunnut kahtatoista lasta, joka EI tehnyt spagaatia 70-vuotispäivillään ja joka EI sulkenut silmiään. Kiitoskiitoskiitos!

Joyce Carol Oatesin Elämäni rottana

James Wyllie: Hakaristirouvat

Luin juuri vähän aikaa sitten Göring ja hänen psykiatrinsa Jack El-Hain Kohtalokkaat istunnot natsirikollisen kanssa. Nytpä alkaa polttaa, sillä kirjassa Göringin ensimmäinen vaimo on miehensä palvoma ruotsitar ja vakaumuksellinen fasisti Carin Göring.

He asuivat jonkin aikaa Ruotsissa ja palatessaan Saksaan mukana kulki rotuaatetta ja Odinia niin, että hirvittää. Tässä kohtaa avuksi olisi ollut lukea Tapio Tammisen Kansankodin pimeämpi puoli, joka avaa enemmän kuin moni edes haluaa uskoa. Siis oliko arjalaisuus tuontiaate Ruotsista? 

Hakaristirouvissa ei ole karttaan piirrettyjä rintamalinjoja, vaan mieliin piirretyt. Kuka oli Hitlerin lähin? Ketä hän arvosti ylitse muiden? Kaunis, mutta ehkä hieman naiivi Eva Braun vai sittenkin siskontyttö..., mutta oi, missä on kaunis Geli?

Marie Héléne Baylac: Agatha Christie Arvoituksellinen elämä

Meissä kaikissa on hyvämme ja pahamme. Tämä kirja tuo framille kaiken. Sellaisenkin, joka voi joitakuita huvittaa, toisia itkettää. Tämä kirja on kuin se kuuluisa räsymatto, jossa kirkkaat värit eivät erottuisi ilman tummia sävyjä. Sitä oli Dame Agatha Christien elämä. Mieletön elämä ja sai elää 85 –vuotiaaksi! Koska loppuun kasaantuu paljon sitä tummaa, haluan lopettaa johonkin, mistä Agatha ilostui todella eikä se tällä kertaa ollut Devonin paksu kerma. Haluan kiittää häntä monista dekkareistaan, joiden kanssa olen saanut pähkäillä syyllistä jo teinivuosista. Sade ropisi mammalan yläkerran kattoon ja minä likka nautin Christien murhajuonista!

Dekkareista positiivinen yllätys oli Stina Jacksonin Erämaa 

Camilla Greben Varjokuvat puolestaan oli mielestäni hänen parhaansa tähän mennessä.

Vuoden 2020 hauskin kirja on Heidi Mäkisen Ei saa elvyttää

Vuoden 2020 jännittävin romaani on Kate Quinnin Metsästäjätär

Vuoden 2020 paras lastenkirja on Karoliina Suoniemen Tehdaskaupungin lapset

Vuoden 2020 paras kuva tulee Paula Ritanen-Närhin puutarhakirjasta Unelmia puutarhasta ja se on Lohjalta Mellinin puutarhasta.

Minun perusteluni näille löytyvät kirjojen kohdilta ja aika laveastikin kirjoitettuna.

Haluan palata viime vuoteen sen verran, että kaikkein paras kommentti ikinä tuli viimevuotiseen Palavan taivaan alla kirjaan tänä vuonna:

Heikki28. toukokuuta 2020 klo 23.58

Olen suositellut tätä kirjaa monelle. Niin lämmin tarina jossa tuoksuu Italian maalaisruoka viini ja valkosipuli kaiken kauheuden keskellä. Paras kirja jonka olen lukenut toisesta maailmansodasta. Uskomaton tarina joka päättyy suureen suruun kaiken ilon keskellä. Pino Lellan tarina on jotakin poikkeuksellisen kaunista. Sota päättyy ja onnistut vaikka missä mutta sydämesi jäi johonkin.

*****

Palavan taivaan alla kirjan kommenttiin sattumalta liittyi jotenkin Ben Kallandin Vien sinut kotiin saama dramaattinen kommentti:

Tiuku14. heinäkuuta 2020 klo 15.19

Olen järkyttynyt.

Seuraan Hesaria, käyn kirjamessuilla, kuuntelen YLE:n kulttuuriohjelmia radiosta ja pidän silmäni auki kirjastoissa. Silti en tiennyt mitään tästä kirjasta. Onko tämä ollut esillä missään muualla kuin kirjablogeissa? Kirjablogeja seuraan laiskanlaisesti, yleensä vain silloin kun olen lukenut kirjan, josta haluan keskustella. Sitä kautta tämänkin löysin. Olit kommentoinut Suvi Ratisen Matkaystävää jossain blogissa ja maininnut ohimennen tämän kirjan. Kiitos, muuten en olisi koskaan tätä tullut lukeneeksi.

Dramaattinen, älykäs, taitava. Sitä kaikkea tämä kirja on. Pitkään aikaan en ole lukenut mitään yhtä vaikuttavaa. Ja siksi tuntuukin niin väärältä, että kirja ei julkaisuhetkellään saanut ansaitsemaansa huomiota. Eikö Atena Kustantamo aikoinaan tajunnut, mikä helmi heillä oli käsissään? Vai jyräävätkö isot kustantamot pienempien teokset järjestään jalkoihinsa?
Kuinkakohan muutakin tuntemattomaksi jäänyttä mestariteosta on minulta jäänyt lukematta vuosien saatossa?

Ihanin vieraskirja ikinä on Muumi Vieraskirja♥

Kaikki nämä lukemani ovat olleet lukuvuoteni helmisimpukoita. Ei mitään kiveen hakattua, mutta kaikki koskettavia. Suurella tunteella ja vähän myös järjellä. Haluan lopettaa Cunninghamin Lumikuningattaren sanoin eli toivon näiden kirjojen tarjoavan teille 

...kaipuun joka on kylmää, puhdasta ja pysäyttämätöntä kuin lumi.

Rakkaudesta kirjoihin

Leena Lumi

PS. Kyllä lukijat ovat bloggaajan sahrami♥ Sain just kivan kommentin yhteen tämänvuotiseen jännityskirjaan:

Unknown8. joulukuuta 2020 klo 20.36

Lähdin mökille kissan kanssa. Evääksi otin "hiljaisen potilaan" Luin vahingossa koko kirjan yhteen soittoon. Kissaani en jättänyt huomiotta. Oltiin mökillä 22 tuntia. Ja me toki nukuttiinkin. Kun kissanluukku räpsäytti Reinon sisään. Kertomana jotta olihan kirja.

Kiitos Unknown, tämä oli hyvän kirjan laatukriteeri♥

Kristina Ohlsson: Korkein tarjous kuolemasta

 

Henry kuoli sairaalassa New Yorkissa heti 70-vuotissyntymäpäiviensä jälkeen. Hän ja Magda olivat asuneet New Yorkissa monta kymmentä vuotta. Kumpikin oli kotoisin Euroopasta, mutta he eivät olleet tunteneet itseään eurooppalaisiksi pitkiin aikoihin.

En aio piilotella tässä sitä, että Henryn kuolemalla oli tiettyjä positiivisia seurauksia. Magdan ei tarvinnut enää olla hallitsevan puolisonsa varjossa. Minä puolestani sain mahdollisuuden toteuttaa yhden unelmistani: minusta tulisi antiikkiliikkeen osakas. Henry oli toivonut, että ostaisin hänen osuutensa sitten kun hän olisi poissa, ja Magda oli antanut järjestelylle siunauksensa. Rintaperillisiä ei ollut, eikä Magda halunnut pyörittää firmaa yksin.

 

Kristina Ohlssonin Korkein tarjous kuolemasta (Henrys hemlighet, WSOY 2020, suomennos Pekka Marjamäki) paljastaa, että minulta on jäänyt välistä kaksi asianajaja Martin Benner -sarjan kirjoista. Siis täysin noviisina Bennerin suhteen lähdin viimeisintä lukemaan. Ohlssonin kirjoja tosin olen lukenut, joten luotin laatuun. Nyt olikin menossa aivan erityinen sekametelisoppa, mitä tapahtumin tuli, sillä jos sanon yhdenkin sanan liikaa, voin spoilata, jos liian vähän, ette tajua, miksi tämä trilleri kannattaa lukea. Tiedätte, että en ole kovasti huumorin perään dekkareissa, mutta musta, tiedostamaton huumori on kova sana. Siinä missä Sebestian Bergman naurattaa julkeudellaan, siinä Bennerkin, mutta paljon, paljon hienovireisemmin. Hän on hyvin itsetietoinen omasta olemuksestaan ja tärkeydestään. Hän jopa jättää kosimatta naista, jonka kanssa on kuuminta ja hauskinta, vain voidakseen olla vapaa kaikkeen. Nyt Lucy onkin menossa avioon toisen kanssa kaihon varjot silmissään ja Martinista on tulossa sulhasen sijasta morsiamen bestman! Toki Martinillakin on aurinkonsa jota kiertää. Hän on onnettomuudessa menehtyneen sisaren tytär Belle. Martinin aurinko nousee ja laskee Bellen mielentilojen mukaan. Tyttö on suloinen, aika pikkuvanha, mutta niin aurinkoinen. Belle vain pitää Lucysta niin paljon, että on aika hankkia au pair avuksi, sillä antiikkiliiketoimet alkavat vaatia liikaa Martinin aikaa. Joku tuttu suositteli Marcelia, ranskalaista nuorta miestä, joka puhui hyvää ruotsia. Martin ei enää muista suosittelijaa...ehkä Magda, mutta kun Marcel, joka oli komea nuori mies, saapui ensivisiitille, hän hurmasi Bellen saaden Martin valitsemaan Marcelin. Nuori mies onkin tulevissa koitoksissa todellinen onnenkanttamoinen, sillä yllättäen Martinin määrätietoinen elämänhallinta alkoi huveta. Tapahtui liian monta outoa asiaa yhtä aikaa ja kaiken keskiössä tuntui olevan arvokas sakkilauta. Ihmisiä alkoi kadota Martinin ympäriltä, jotkut kuolevatkin ja lopulta Martin sai postitse oman muistokirjoituksensa, joka luvattiin julkaista noin viikon kuluttua Bennerin kuolemasta ellei tämä suostu järkyttäviin ehtoihin. Martinin aikalaskenta alkaa...Maailma tuntuu olevan yllättäen täynnä hotelleja, joissa ei asuta, Hotelleja, joihin jotkut menevät sisään eivätkä koskaan palaa. Alkaa ilmestyä salaisia viestejä, joiden teksti on kaikissa sama:

"...And to him who knocks, the door will be opened."

 Benner ei ole mies, jolla on tapana siirtyä sivuun mistään ellei kyse ole avioliitosta. Hän saa avukseen kovimman luokan roiston Boriksen, jonka kanssa he vuoroin vaihtavat palveluja. Peli menee kovaksi, mutta on aika ajoin hulvattoman hauskakin jännityksen siitä kärsimättä. Parivaljakolla on omat puhelimet vain toisilleen ja Boris ei voi mitenkään tajuta, miksi kaikki uhka tuntuu pyörivän Martinin ympärillä. Boriksen mielestä Martin on näihin kuvioihin liian avuton. Boris ihmettelee myös miespuolista au pairia....Joskus tulee hetkiä jolloin Martinkin katuu:

 Marcel oli ainoa, joka tuli huoneeseen, kun olin nukkumassa. Siinä vaiheessa kello oli kuusi aamulla.

Täällä haisee savulta, Marcel sanoi. - Palaakohan jossain?

Onko palohälytin lauennut? kysyin ja hieroin silmiäni.

Ei se olisi edes voinut, Marcel sanoi. - Otin patterit pois sinä päivänä kun tulimme tänne.

Tunsin havahtuvani heti täysin hereille.

Miksi helvetissä menit sellaista tekemään?

Marcel katsoi minua hämmentyneenä.

Oletko kuullut, millaista ääntä palohälytin päästää? Tosi kovaa. En voi nukkua, jos tiedän että sellainen mökä saattaa herättää minut minä hetkenä tahansa.

Miksi asianajaja Benner on epäiltynä  murhista? Miksi Benner hymyilee sisäänpäin, kun kuulee Lucyn häiden peruuntuneen? Ja keitä ovat Suojelijat? Ja mitä Belle kuiskaa Martinille Lucyn sanoneen Martinista?

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille tasapuolisesti!

"...miksi taistelimme: 
Vapaus, suvaitsevaisuus, kaunis turhuus."

- Mika Waltari - 

Kiitos♥

Finlandia

Itsenäisyyspäivän aattona

Hetki löi. 1939. Hetki löi silloin meille ja niille, jotka jäivät rintamalle kuin niille, jotka ovat sen jälkeen nukkuneet pois.

Hetki lyö. Pian hetki lyö ja aika saavuttaa meidänkin hupenevan joukkomme. Aika hoitaa kaiken: muistot, sodan vammat, meidät.

Hetkien välit ovat olleet täynnä elettyä elämää. On tehty lapsia, taloja, työtä ja osallistuttu monenmoiseen. On menty yhteen ja erottu, on rakastettu, on kaivattu, on naurettu, on rakastettu elämää. On itketty, kun on muisteltu heitä, jotka sinne jäivät, mutta on eletty sodan krempoista huolimatta. On asteltu sitä elämän räsymattoa, jossa tummat raidat ovat tarpeen, että kirkas olisi kirkkaampi, ilo iloisempi. Surun tummuus: Ilon kulissi!

Kiitollisuutta emme saaneet. Eivät riittäneet sotavammat, vaan tulivat uudet asenteet ja tuulet. Joitakin vuosikymmeniä sitten oli ihan tavallista syyttää meitä sotahulluiksi. Siis osa omasta kansastakin syytti sodasta, ei kiittänyt itsenäisestä Suomesta. Eivät lapset tajunneet, että silloin ei kysytä, ei epäröidä, kun isänmaa kutsuu. Silloin lähdetään! Eivät ymmärtäneet kokemattomuuttaan, että milloinkaan tahto ja halu rauhaan taikka aseistariisunta eivät ole estäneet vieraan vallan miehitystä. Historia tuntee vain vahvemman totuuden.

Vaan me sotainvalidit, me emme ole katkeria, sillä meillä on nyt rauha. Niillä, jotka eivät tänään ole kanssamme, mutta olivat rintamalla ja elävät muistoissamme, heilläkin on nyt rauha. Meillä on myös hyvä mieli, sillä nyt koko Suomi seisoo itsenäisyyden takana ylpeänä ja kiitollisena: Hetkemme on lyönyt. Muisto meistä kulkee kirkkaana soihtuna sukupolvelta toiselle ja unhon uneen ovat jääneet menetetyt raajat ja säryt, sillä mitä niistä kun isänmaa on vapaa. Kiitos siitä ja kaveria ei jätetä!

Sotainvalidi vm. 1922

psta ja kiitollisena
tyttäresi Leena

Veteraanin iltahuuto

Suutelen silmiäsi, rakkaani. Suutelen kauniita....

Suutelen silmiäsi, rakkaani.
Suutelen kauniita silmiäsi, rakkaani.
Olkoon se hyvästi
tai näkemiin -
kaunista on elää täysin sydämin
Suomen säteilevä joulukuu.

- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 (WSOY 1979, toimittanut Ritva Haavikko)

Tove Jansson: Taikatalvi

Jäärouvan käytyä Muumilaaksossa oli kaikki toisin. Poissa oli iloinen hälinä ja tohina. Poissa Muumimamman lempeä touhuilu, poissa Muumipapan seikkailukertomukset, poissa uimahuoneen vilkas käyttö ja suvilystit, poissa syreenien ja meren tuoksu, sillä lopulta vahva jää peitti meren. Muumitalossa nukuttiin talviunta, joka alkoi marraskuussa. Nyt tapahtui kuitenkin jotain aivan tavatonta, sillä Muumipeikko heräsi eikä saanut enää unta. Talo oli hämärä ja mistään ei kuulunut mitään. Vain uuni kohisi alakerrassa. Yksinäinen Muumipeikko nykäisi nukkuvaa äitiä varovasti korvasta. Äiti vain kääriytyi tiukemmin peittoihinsa. Muumipeikkoa pelotti ja hän kuunteli yksin hiljaisuutta sekä kristallikruunun hiljaista helinää. Lopulta pelokas Muumipeikko kääriytyi matolle mahdollisimman liki nukkuvaa äitiään, mutta uni pakeni häntä...

Tove Janssonin Taikatalvi (Trollvinter, WSOY 2020, suomennos Laila Järvinen) on tekijän kuvittama ja siitä erikoinen painos, että kirja julkaistiin nelivärikuvin aikoinaan  vain italiankielisenä. Nyt saamme ensimmäistä kertaa nauttia Taikatalvesta väreissä!

Mukana on toki myös runsaasti mustavalkokuvia, kuten tämä Muumipeikon herääminen kesken talviunien hämärässä salongissa. Tämä oli vielä silloin, kun hän luuli kaikkien muiden nukkuvan, mikä ei ollut ollenkaan totta.

Pahvilaatikossa heräilee tirheä pikku Myy ja pöllyyttää makuupussiaan. Aina yhtä suorasanaisena hän koetti herättää myös siskoaan Mymmeliä, sanoen:

Hei, vanha sisko, huusi pikku Myy ja paukutti Mymmeliä selkään. Mutta tämä vain nukkui liikahtamatta.

Nyt minä alan kyllä jo suuttua, sanoi pikku Myy. Kun kerrankin olisin tarvinnut sisarta.

Hereillä on myös Tuu-tikki, joka asui uimahuoneessa. Värikuvassa kaikki nyt hereillä olijat palelevat kylmässä uimahuoneessa koettaen istua mahdollisimman likellä kamiinaa. Muumipeikko kyseli lumesta ja Tuu-tikki yritti vastata:

Sen luulee olevan kylmää, mutta jos siitä tekee lumitalon, on talo lämmin. Sen luulee olevan valkoista, mutta toisinaan se on punertavaa ja toisinaan sinistä. Se voi olla pehmeistä pehmeintä ja se voi olla kovempaa kuin kivi. Mikään ei ole varmaa.

Ympäriinsä riensivät pienet, näkymättömät päästäiset ja jäärouva lipui ylväänä uimahuoneen ohi raaputellen samalla kohtaamaansa oravaa korvan takaa järkyttävin seurauksin...Alkoi tapahtua paljon asioita ja uusia olentoja tuli Muumipeikon seuraksi. 

Hemuli oli äänekkäin ja piti eniten talvesta. Muumipeikko yritti harhauttaa häntä lähtemään hiihtämään Yksinäisille vuorille järkyttävin seurauksin estääkseen hillokellaria tyhjentymästä täysin. Hänellä ei ollut aavistustakaan, että pieni Salome oli ihastunut Hemuliin. Salome luuli Hemulin jo lähteneen ja seurasi tämän perään...

Ensimmäinen lumisade uudenvuoden jälkeen oli alkanut ja nyt Muumipeikko melkein alkoi pitää talvesta:

Ilma oli muuttunut leudommaksi. Lumihiutaleiden keskeltä ei voinut nähdä ympärilleen, ja Muumipeikon valtasi sama hurmio, jota hän tunsi aina kesällä kahlatessaan mereen. Hän heitti kylpyviitan yltään ja heittäytyi pitkin pituuttaan kinokseen.

Talvi! hän ajatteli. Siitähän voi pitää!

Taikatalvi kerta kerran jälkeen lumoaa uusia lukijoita. Lukija on yhtä innoissaan kaikista talviajan seikkailuista kuin pikku Myy. Muumipeikkokin innostui, kun aurinko alkoi jo vilahtaa hämärän läpi. Aurinko piirsi vielä kapeaa viileää uomaa, mutta tuulensuunta oli muuttunut. Tuu-tikki alkoi siivota uimahuonetta kevätkuntoon, vaikka talvi vielä jatkuikin. Etpä arvaa keitä kaikkia oli talvessa mukana! Olikohan Surku, josta niin pidän? Entä sitten Mörkö? Miten oli esi-isän laita ja mistä kuului pientä musiikkia? Taikatalvi on seikkailullinen ja psykologinen. Muumipeikkokin joutui miettimään omia motiivejaan ja Hemuli huomasi, että eräs pieni oli seurannut häntä kaiken aikaa. Salome oli uponnut lumeen, josta Hemuli pelasti hänet laamapaitansa suojiin.

Taikatalvi on Tove Janssonin taikaa, joka kestää jäärouvan vierailut siinä missä yksinäisen Mörön kohtaamiset. Jossain vaiheessa saamme huomata, että kaikki ovat selvinneet. Hänkin, jonka hännästä Myy olisi halunnut itselleen käsipuuhkan!

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Hyvää ensimmäistä adventtia ja....

Hyvää ensimmäistä adventtia♥

Adventtiin liittyy blogini kannalta eräs kiinnostava tapahtuma. Ystäväni Eve Rehn (ent. Kuismin) suomensi Rainer Maria Rilken runoja. Ja sieltähän löytyy runo Adventti, joka blogissani on sekä suomeksi että saksaksi. Tässä toisessa tapauksessa on sama runo suomeksi ja sain Eveltä luvan julkaista päivään jotenkin sopivasti Rilken kaksi muuta, Even suomennosta, joita ei ollut ennen julkaistu muualla kuin Even kotisivuilla. Mikä kunnia♥ Mukana Even kommentteja, joten tunteet pinnassa. Kiitos Eve sinne tähtipoluille♥

Talvimetsässä ajaa tuuli
kuin paimen hiutalelaumaa.
Jo aavistaa monikin kuusi
jouluvaloja saavansa kantaa.
Ojentaa oksansa kuunnellen
kohti lumista valkeutta
ja odottaa tuulta uhmaten
yön jouluisen ihanuutta.

***

Tiedätkö, hiljaa hiipien
jätän joukon meluisan
kun yllä tammien
näen kalpeiden tähtien kukkivan.
Tiet haluan silottaa,
harvoin kulkee kukaan
iltaniittyä kalpeaa!
Hellin yhtä unelmaa:
Tulet mukaan.

***

Illalla puutarhan hämyssä
mielimme kaukaisuuksiin.
Ovat kätesi valkeaa silkkiä...
Hän hämmästyy: Sanot sen niin...
On jokin astunut puutarhaan
veräjän narahtamatta.
Läheisyydessä sen
eivät ruusutkaan
voi olla vapisematta.

- Rainer Maria Rilke -
suomennos Eve Rehn

***

Tänään on vasta ensimmäinen adventti, mutta sitten tulee toinen, kolmas ja neljäs...Ilona Pietiläisen kirjassa Olisipa aina joulu, on näin kaunis adventtikynttelikkö tehty Wrendalen mukeihin.

adventtiterveisin

Leena Lumi

Kurkistus kevään 2021 kirjoihin!

Kurkistus kevään 2021 kirjoihin on nyt paikallaan. Tarkoitus on lukea nämä blogiin ja myös ne, jotka eivät ehtineet tähän vuoteen tai eivät ehdi. Otin viime vuonna kirjoja tosi harkitusti, mutta oman listani oheen sain aivan loistavia lukuvinkkejä juuri minun makuuni muutamilta kustantajilta sekä myös blogikollegoilta, joten teen rästejä joulun jälkeisinä hitaina viikkoina. Valitsin viime vuonna vain noin kolmekymmentä kirjaa ja blogiin on luettu nyt jo yhtä vaille viisikymmentä. Teinhän päätöksen jossain vaiheessa, että kirja per viikko riittää yli kymmenen vuoden bloggauksen jälkeen ja melkein siinä on pysytty. Luen enemmän kuin ehdin/jaksan postata. Nytkin on menossa uusi Viikonpäivä -sarja Nicci Frenchiltä, jota luen ilman muistiinpanovihkoa. Murheellinen maanantai oli vaikuttava ja seuraava teos on jo varattuna kirjastoon. Kustantaja on Blue Moon. Kuuma suositus laatudekkarien ystäville ja kiitos Maille vinkistä♥

Näitä olin ajatellut:

OTAVA

Venla Hiidensalo: Suruttomat

LIKE

Mattias Edvardsson: Hyvät naapurit

Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

BAZAR

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet

WSOY

Vanessa Springora: Suostumus

Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet

Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka

TAMMI

Annamari Marttinen: Häiriömerkintä

Håkan Nesser: Koston jumalatar

Elisabeth Strout: Olive, taas

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö

MINERVA

Emma Rous: Täydelliset vieraat

Peter James: Pahan oma

Tim Weaver: Poispyyhkäisty

Gustaf Sköderman: Geiger

Helena Steen: Paikka hyvässä perheessä

Anne Hakulinen&Laila Nevakivi: Lapsen oma perhoskirja

Raili Mikkanen&Laila Nevakivi: Suomen lasten saariseikkailu

GUMMERUS

Erin Kelly: Myrkkypuu

Anna Jansson: Katoavat jäljet

Entiseen tapaani aion pitää kunnon joulubreikin, jonka arvoinen ainakin minulle tuo aika on. Tietämättömissä on vielä se asia, voimmeko tavata perhettä eli miten korona etenee. Perhe tekisi joulun!

Kevätkirjaterveisin

Leena Lumi

mustarastaskuva Pekka Mäkinen

Toivolan Vanhan Pihan tunnelmiin!

Toivolan Vanha Piha on käymisen väärti kaikkina vuodenaikoina. Jotenkin kuitenkin erityisesti joulun lähetessä tulee mieleen etsiä jotain erilaista ja käydä samalla vaikka lounaalla tai herkutella juustokakulla. Tyttären ja armaansa satavuotias vaaleanpunainen talo houkuttaa etsintöihin...

Ostoksia mukavissa tunnelmissa ennen tai jälkeen herkuttelun.

Vanhat astiat ovat heikkouteni...

ja romanttiset tapetit...

sekä kynttiläkruunut.

Pönttöuunit ovat aina in ja miten selviäisimmekään ilman ledejä...

1800-luvun lopun käsityöläispiha Jyväskylän keskustassa on herännyt uuteen loistoonsa tunnelmallisen ravintolan, käsityöläispuotien, museotoiminnan ja yrittäjien myötä.

Toivolan Vanhan Pihan käsityöputiikit, ravintola & kahvila Toivola, kellari ja paja sekä Keski-Suomen museon Museokauppa Sparvin, Käsityöläismuseo palvelevat asiakkaita ympäri vuoden. Lisäksi pihamakasiinit toimii ympäri vuoden herkkumakasiinina, juhlatilana sekä ruokailu ja kahvitilana. Pihan palveluja ovat myymälä-  ja museotoiminta, kurssit ja työpajat, ryhmäopastukset, näyttelyt, tilojen vuokrausta erilaisiin juhliin tai tapahtumiin ja erilaiset tapahtumat. Toivolan Vanhalle Pihalle ja sen kaikkiin kohteisiin on vapaa pääsy Pihan aukioloaikoina ja Toivolan Vanhan Pihan omien tapahtumien yhteydessä.

Ikkunoista avautuu Jyväskylä eli Suomen Salzburg...

Toivolan joulupihan avaus on 26.11. - 

Kiinnostavia elämyksiä ja löytöjä! Joulu on kuin viides vuodenaika ja se voi yllättää!

joulufiiliksiin

Leena Lumi

Stina Jackson: Erämaa

Lapsi on eksoottinen kukka, joka kasvaa heidän välillään pimeydessä. Kevät saapuu uutta toiveikkuutta mukanaan ja täyttää hiljaiset huoneet oudolla valollaan. Isä ja tyttö kumartuvat katsomaan lasta ja etsivät omia piirteitään sen ryppyisistä kasvoista, heidän mielensä on tulvillaan puhdasta valkoista kauhua. jonka vain rakkaus tuo muassaan.

Stina Jacksonin toinen trilleri Erämaa (Ödesmark, Otava 2020, suomennos Jaana Nikula) vie meidät Ruotsin Lapin kuihtuvaan kylään, jossa ihmiset yrittävät kukin pärjätä alle kahdenkymmenen perheen yhteisössä. Kaikki tuntevat jokaisen jo lapsesta ja isovanhemmat tiedetään. Mikä asia ihmiseen liitetään siinä se on ja pysyy. He näkevät ympärillään tyhjillään olevat talorötisköt ja tekevät kaikkensa ettei heille vain kävisi samoin. Jollakin tavoin karhea, raaka, köyhä ympäristö kuitenkin hengittää heidän hengitystään, jossa pimeä on aina vahvempi kuin valo, pahuus runsaampi kuin hyvyys.

Ödesmarkin kylän vauraimpana pidetään Vidar Björnlundia, joka oli pilkkahintaan hankkinut köyhtyviltä ja kohta pois muuttavilta heidän metsänsä ja usein myös talonsa. Hänellä tiedettiin olevan kotonaan komeron lattiaan kiinni pultattu kassakaappi ja sen sisällön arvoa arvailtiin. Paljon Vidar sai, mutta vaimonsa menetti pimeydelle. Sieltäkö lie perua hänen oma kyvyttömyytensä nähdä valoa, nähdä ja tehdä hyvää. Tyttärestään Livistä hän piti kiinni, eikä päästänyt tätä tekemään vakavampaa suhdetta kenenkään kanssa. Tytär teki epätoivoisia pakomatkoja eri miesten kyyteihin liftaten, mutta aina Vidar nouti takaisin. Liv tuli raskaaksi ja sai pojan Simonin. Isästä ei tietoa, ilmoitti hän.

Jacksonin Erämaa on rouhean persoonallinen teos. Kauneinta lie suo ja pari hyvää ihmistä. Siinä se. Jackson tuo esiin ihmisen kavaluuden siinä missä myös ihmisen tarpeen yltää takaisin hyvään. Kohtaamme niin uhrit kuin valoon pyrkijät. Vidarin opetus tyttärelleen oli kaikkien pyrkimys pahaan ja pettämiseen. Liv tiesi, että hänen olisi pitänyt lähteä ennen kuin isän vaikutus ulottuisi kasvavaan Simoniin vaan lähtö siirtyi ja siirtyi isän uhkailujen alla. Livillä on omat salaisuutensa, mutta niitä suojasi metsien pimeys.

Jos hän näki häivähdyksenkin pimeyttä muissa, hän otti heti etäisyyttä, sillä omissa vaikeuksissa oli kylliksi kestämistä.

Joskus hän oli näkevinään Vidarin liekeissä, hän Liv, joka oli näöltään kuin pimeyden viemä äitinsä...

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Mai/Kirjasähkökäyrä ja Kirjarouvan elämää

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Hämärän hyssyllä viikonloppuun

Kaupunki -lyhdyissä syttyvät valot siniseen hämärään....

Hämärän lumoa♥

"Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee."

Susan Fletcher Meriharakat

Lisa Jewell: Joka askel jonka otat

Murha Melville Heightissa kuulostaa niin epäuskottavalta. Ei sellaista kuulu tapahtua siellä, missä sijaitsivat suloiset värikkäiksi maalatut talot, kuin eriväriset vaahtokarkit. Lisäarvona talojen  välissä virtasi Avonjoki tarjoten ympäristölle maalauksellisuutta, joka sai niin monet huokailemaan ihastuksesta, saaden heidät uneksimaan mahdollisuudesta saada joskus ostaa yhden suloisen talon kodikseen. Sellaisen kodin, jonka sydämenä olisi keittiö täynnä sydämellistä perherupattelua. Keittiö, jonne ystäväkin jäisivät istumaan ihan vain suloisen kodikkuuden tai ikkunasta näkyvän maiseman takia, Sellaisessa keittiössä ei ikinä murhattaisi ketään. Ei satutaloissa virtaisi murhatun veri, se olisi kuin ennenkuulumaton petos idylliä kohtaan. Kuka oli uskaltanut rikkoa kauniin, viattoman kodikkuuden? 

Brittikirjailija Lisa Jewellin Joka askel  jonka otat (Watching You, WSOY 2020, suomennos Karoliina Timonen) on häneltä kolmas suomennettu teos ja alkaa tuntua vahvasti siltä, että hän kantaa kuuluisien brittidekkaristien arvostettua viittaa, jossa painopiste on juonella, psykologisuudella ja jännityksen paineen nostolla, joka saa lukijan muistelemaan eräitäkin kuuluisia brittikirjailijoita. Jotenkin mieleeni tuli P.D.James, jonka signeeratun teoksen takia lähdin täältä saarelta Helsinkiin kirjojen yöhön toivossa jopa ehtiä hänet tapaamaan. Tapaaminen ei onnistunut eli hän oli ehtinyt jo lähteä, mutta taisin ostaa muutamankin signeeratun kirjansa. Ja kuten näin P.D.Jamesin kirjat jo lukiessani kuin filminä, samoin näen Jewellin cinemaattiset teokset. Jewell kuvantuu kuin huomaamatta samalla kun kirjoittaa sydämellä, tunteella ja piinan kasvattamisella tarinoita tavallisista ihmisistä kaikista yhteiskuntaluokista. Jewell myös parantaa tahtia kirja kirjalta eli Sitten hän oli poissa oli hyvä, mutta minulle Löysin sinut oli vieläkin parempi ja nyt tämä kolmas suomennos on paras!

Joey Mullen oli aina ihaillut värikkäitä taloja ja nyt hänen veljensä Jack, sydänkirurgi, asui yhdestä niistä vaimonsa Rebeccan kanssa. Joey katsoi olevansa kävelevä katastrofi, sillä hän ei ollut löytänyt paikkaansa elämässä. Niinpä hän pakeni Ibizalle, josta palasi mukanaan aviomies Alfie Butter. Alfie oli ollut kuin unelmaa Ibizan auringossa, vasten merta ja aurinkoa ja niinpä heidät vihitään rantahiekalla paljain jaloin. Se ei kuitenkaan ollut oikeaa elämää. Ei sitä, jossa myös Joye halusi pärjätä. Ja hän kaipasi rakasta veljeään sekä äitinsä hautaa, jossa kävi kertomassa edelleen kaikki tapahtumansa. Joey ei millään tajunnut, miten veli oli ihastunut juuri Rebeccaan, joka oli varsin eristäytyvä jäykistelijä eikä ollenkaan sellainen perheenjäsen, jonka kanssa voisi pitää hauskaa. Kuitenkin nyt veli ja Rebecca, jotka odottivat vauvaa, tarjosivat hänelle ja Alfielle mahdollisuuden asettua asumaan heidän tilavaan kotiinsa. Hyvin pian Joey havaitsi vastapäisen keltaisen talon asukkaat ja etenkin perheen vähän vanhemman, mystisellä tavalla vetävän oloisen miehen...

Toisaalla nuori tyttö kirjoittaa päiväkirjaansa:

20. syyskuuta 1996

En tiedä, mitä ajatella. En tiedä, mitä tuntea. Onko tämä normaalia? Hän on aikuinen. Kaksi kertaa minun ikäiseni. Emme voi mitenkään...Ei. Emme mitenkään voi. Mutta HERRAJUMALA.

Toivon että voisimme

Rakas päiväkirja:

Taidan olla rakastunut äidinkielenopettajaani. 

Lisa Jewellin joka askel jonka otat on todella vetävä trilleri tällaiselle paatuneelle dekkarifanille, joka arvostaa älykästä, yllättävää sekä psykologisia pakkomielteitä kuvaavaa tarinaa. Sitä myöten kun perheet tutustuivat toisiinsa, jännitys vain tiheni. Ihan vähäisin ei ole charmikkaan herran pojan, Freddien rooli: Hän kiikaroi ja kuvasi kaiken aikaa mitä naapureiden taloissa tapahtui. Nauhoitetut kuulustelukuvaukset vain lisäävät todenmakuisuutta. Tämähän olisi ollut mahdollista tapahtua, mutta se mitä tapahtui, sen lukija saa tietää aivan finaalissa. Tuskin paraskaan 'Poirot' pystyy arvaamaan syyllistä!

Hän muisteli kaikkia aiempia kertoja, aiempia naisia ja tyttöjä, jotka olivat katsoneet isää hiukan liian ihailevasti tai puristaneet tämän käsivartta hiukan liian kauan. Hän ajatteli isästä tänä aamuna leyhähdellyttä vanhan viinan hajua, tuota salaisuuksien ja valheiden hapanta löyhkää.

*****

Dekkarit Leena Lumissa