Hänen on kyettävä miellyttämään. Hänen on...

Hänen on kyettävä miellyttämään.
Hänen on muututtava, jotta mikään ei muuttuisi.
Se on helppoa, mahdotonta, vaikeaa, yrittämisen arvoista.
Hänen silmänsä ovat, tarpeen vaatiessa, joskus siniset, joskus harmaat,
mustat, iloiset, syyttä täynnä kyyneleitä.
Hän makaa miehen kanssa kuin olisi kuka muu tahansa,
ainut maailmassa.
Hän synnyttää miehelle neljä lasta, ei yhtään lasta,
yhden lapsen.
Naiivi, mutta pärjää parhaiten.
Heikko, kantaen harteillaan kaiken.
Hänen päänsä ei ole terävä kuin partaveitsi,
silti hän säilyttää sen.
Hän lukee Jaspersia ja naistenlehtiä.
Hän ei tiedä mikä on ruuvien käyttötarkoitus ja rakentaa sillan.
Nuori, aina nuori, yhä vielä nuori.
Hän pitää kädessään siipeen haavoittunutta kyyhkystä,
kaukomatkaan säästämiään rahoja,
lihaveistä, käärettä ja votkalasia.
Minne hän kiiruhtaa, eikö hän ole väsynyt.
Ei toki, vain hieman, hyvin väsynyt, ei se haittaa.
Joko hän rakastaa miestä, tai sitten hän on itsepäinen.
Myötä, vastamäessä, luoja paratkoon.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

She is so beautiful

Inger Palmstierna: Pihan puut ja pensaat

Ilman puita ei ole puutarhaa, ja ilman puita emme voi elää. Luo niillä omaan puutarhaasi mieluisa ympäristö, niin saat mukavamman puutarhan samalla kun taistelet ilmastonmuutosta vastaan ja pelastat otsonikerroksen.

Näin alkaa Inger Palmstiernan kirjan Pihan puut ja pensaat (Träd och buskar för den lilla trädgården, Minerva 2013, suomennos Kirsi Tuominen) kymmenes luku Pihapuut. Haluan nyt aloittaa tästä, sillä minulla on jo vuosia ollut tilausta kirjalle, joka kertoisi puutarhan puista. Niistä tässä kirjassa on paljon, paljon, mutta on muutakin. Kirjan kuvat ovat Palmstiernan paitsi luvussa Pohjoinen ja etelä, jossa pohjoisen kuvat ovat Reginald Scholzin ja teksti Mariana Mattssonin.

Puut ovat minulle likeisin aihe, kun ajattelen puutarhaa, sillä näen aina puolivarjon puutarhan, jossa on paljon siimeksiä. Annetaan Ingerin jatkaa:

Puiden merkitystä voi tuskin liioitella. Niitä täytyy olla puutarhassa muodostamassa tilantunnetta, puutarhan kattoa ja antamassa suojaa.

Kokoonnumme mielellämme puiden ympärille tai alle, jos niitä löytyy avoimien paikkojen, kuten torin tai nurmikon luota. Samanlaisen kodikkaan ja turvallisen tunteen puut antavat puutarhaan ja saavat aikaan rauhallisen ympäristön. Sen lisäksi puut antavat varjoa, puhdistavat ilman epäpuhtauksia, vaimentavat melua ja pienentävät lentävän pölyn määrää.

Puulajin valinta tulee tehdä huolella.

Puun tulee olla kestävä, viihtyä sille suunnitellussa paikassa ja kasvaa sopivan kokoiseksi puutarhaan ja taloon nähden.

Tässä on puuasian ydin! Jos näen pihan, jossa on vain nurmikkoa, ahdistun heti. Tontin äärimmäisellä reunalla saattaa kasvaa pari mäntyä ja siinä se. Minusta aivan kauheaa! On aivan toista mennä sisään pihaan, jossa heti portilla tervehtivät pilvikirsikat ja mongolianvaahterat, pihaan, jossa voit vaeltaa omenapuukujaa ja sitten levätä kirsikkapuiden katveessa silmien tavoittaessa upeita metsälehmuksia. Mutta pitää todellakin muistaa, että jos haluaa vaikka serbiankuusilla parantaa puutarhansa pienilmastoa suotuisammaksi ja samalla saada näkösuojaa, niin usein 3-5 metriseksi kasvava kääpiöserbiankuusi P. omorika ’Nana’ on paljon parempi vaihtoehto kuin jättimäiseksi kasvava normaalikasvuinen.

Joskus puun asian ajaa kaunis koristeomenapuu, kuten vaikka tämä Evita, jolla on kaunis riippuva kasvutapa.

Mitä tulee puun melusuojaan, olen kerran lukenut tutkimuksen, että paras melupuu on tavallinen vaahtera. Ilmankos niitä onkin kautta aikain suosittu kaupunkien sisäpihoilla ja myös puistoissa.

Pihapuut luku on kiinnostava ja esittelee runsain kuvin, tekstein että myös puuluetteloin monia mahdollisuuksia.  Tosin juuri tästä luvusta puuttuvat havut, mutta luinkin puista pitäen kirjanmerkkiä kohdassa Vihreyttä ympäri vuoden, sillä pitäähän voida suunnitella havupuuistutukset yhdessä lehtipuiden kanssa. Lehtipuissa esitellään erikseen Melko suureksi kasvavat puut, Pikkupuita ja puumaisia pensaita sekä Puita, joilla on kaunis muoto ympäri vuoden.

Koska kirja on ruotsalaisen puutarhakirjailijan, seurasin aika tarkkana, onko sovellettu Suomen oloihin ja sieltä täältä huomasin vaikka ’Pallomainen valeakaasia on ulkonäöltään samanlainen (kuin pallovaahtera), mutta Suomessa valitettavasti talvenarka.’ Tarkka lukija ja hiukankaan puutarhasta ymmärtävä käsittää, mitä uskaltaa kokeilla ja mitä ei. Joskus tekee silti mieli mennä trendien mukana ja istuttaa vaikka magnolia, mutta ehkä ei sentään alakuvassa näkyvää loistomagnoliaa, sillä kestävämpiäkin lajeja tästä kaunottaresta on kehitetty:

Kirjassa on mukana Suomen kasvien menestymisvyöhykkeet, josta jokainen voi nähdä mitä kannattaa kokeilla ja siltikin voi aina vielä monella tapaa itse vaikuttaa puutarhansa pienilmastoon.

Yllä kuva siitä, mitä nyt on sydämeni täynnä: Moskovan kaunotar. Ostimme tuon syreenin jonain vuonna ja istutimme sen kohtaan, jossa oli aika liki kasvamassa mänty. Ajatus ei liikkunut ja niin siinä kävi, että mänty alkoi varjostaa tätä meille ennestään tuntematonta syreeniä. Emme olisi ollenkaan piitanneet, mutta kun näimme yhden kerran tuon varjoon joutuneen kaunottaren helmiäisiä täynnä olevan kukan nuput, olimme myytyjä ja niinpä me viime suvena siirsimme moskovattaremme etupihan aurinkopaikalle. Kaiken huipuksi kaadatimme etupihalta valtaisan hopeakuusen, joka varjosti hortensioitamme ja tätä uuden asuinsijan saanutta Moskovan kaunotarta. Sivulla 52 Inger kertoo paljon syreeneistä ja tämä lause kiinnostaa nyt: ’Uusia lajikkeita tulee markkinoille, kuten valkokukkainen ’Beauty of Moscow’, jonka kukkanuput ovat hopeanroosat.’ Mahtaakohan kyseessä olla sama laji kuin yläkuvassa…meillä ainakin ne nuput olivat kuin hopeanroosaa.

Luku Varhaiskevään iloa on just sopiva tähän aikaan, kun niin monet ovat kyllästyneet hellään lumeen. Kuvan onnenpensas on takuulla ollut hyvässä hoidossa, sillä minun ei kasva ikinä noin upeaksi. Muistattehan, että myös onnenpensaan oksia voi leikata sisälle samoin kuin vaikka, omenapuun oksia ja saada näin kuin nopeutettua kevään tuloa. Samalla voi siirtyä lukuun Keväällä kukkivia pensaita ja puita, joissa esitellään monet eri hurmaavat magnoliat, kultasade, koristekirsikat, tuoksuvat tuomet, koristeomenapuut…Vain yksi on joukosta poissa, sillä kevään ja syksyn kaunotarta pilvikirsikkaa en löytänyt tästä luvusta enkä luvusta Syksyn ja talven iloa, jossa tosin sitten tämä merenrantojen tuttu ja terveellistä satoa tuottava pensas:

Viime syksynä kävelin vakilenkkiäni, joka menee ihan Päijänteen rantaa. Yhdellä pihalla mies oli mielettömän korkeilla tikapuilla ämpäri mukanaan puussa. Vähän aikaa ihmettelin, mutta sitten tajusin, että hän oli poimimassa tyrniä! Olen sen sadasti uinut tyrnirannoilla, mutta en ollut vielä nähnyt puun kokoista tyrniä. Kameraa ei tietenkään ollut mukana, mutta herra kertoi, että satoa tulee muille jaettavaksi. Huomasin, että piha oli todella aurinkoinen ja sehän on tyrnille se melkein ensimmäinen edellytys. Toinen on saada puoliso, sillä pitää olla lähekkäin sekä hede- että emikukallisia pensaita. Suomalaisia lajikkeita ovat esimerkiksi ’Tytti’ ja ’Tarmo’.

Pihan puut ja pensaat on niin runsas, että jopa tekijä itse mainitsee kirjan alussa, että ’Kirja on käsikirja täynnä tietoa, mutta sitä ei tarvitse lukea kannesta kanteen. Ajatus on, että on mahdollista lukea vain se luku, mikä sillä hetkellä tuntuu kaikista ajankohtaisimmalta, ja yhdessä kasvilistojen kanssa se antaa riittävästi tietoa.’ Minä en yhtään hillinnyt itseäni vaan painelin koko kirjan läpi ja tein jopa kirjaan vähän merkintöjä, mitä yleensä pyrin välttämään. Sain tosi paljon uusia ideoita, joita en nyt tähän juttuun enää mahduta, mutta yksi asia jäi vaivaamaan: Miksi juuri siinä kuvassa, mistä sain yhden mahdollisen idean, ei ollut mainittu mikä on sen marjakuusen laji, joka on tässä:

Ehkä kohtalo, etten vain aloittaisi jotain uutta, kun noita kartiovalkokuusia on jo kai yli kymmenen…Kaikki muut kuvat on siis merkitty tosi hyvin tiedoin, joten epäilenpä, että ken tämän kirjan käsiinsä saa, aloittaa takuulla jotain uutta ja ehkäpä vähän uskallettua!

Puutarhakirjat Leena Lumissa

Pääsiäiskakku ja pashanmakuinen jäädyke

Sain Minttulilta luvan julkaista tämän hänen kauniin pääsiäiskakknnsa kuvineen ohjeineen. Kiitos♥ Tosin Minttulilla tämä upeus on nimeltään sitruuna-marenkitorttu, mutta minulle tämä on kuin kakku. Kaikkihan tietävät minut ja leipomisen...

Pohja:

120 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
2 rkl vettä

Täyte:

3 dl vettä
1,5 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja
2 rkl voita 
3 keltuaista
2 sitruunan mehu

Marenki:

3 valkuaista  (huoneenlämpöiset munat!)
6 rkl sokeria

Nypi voi, jauhot ja sokeri sekaisin ja lisää kylmä vesi nopeasti sekoittaen. Taputtele taikina voidellun ja korppujauhotetun irtovuoan pohjalle ja reunoille. Paista 200 asteessa 15 minuuttia. Jäähdytä.

Täyte: Mittaa kiisseliä varten kaikki aineet kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Jäähdytä.

Marenki: Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää vatkauksen loppuvaiheessa sokeri vähän kerrallaan.

Lisää kiisseli torttupohjan päälle ja levitä tai pursota marenki kiisselin päälle. Paista torttua n. 175 asteessa kunnes marenki on saanut väriä. Varo tummumista, sillä palaa helposti. Jäähdytä ennen tarjoilua.

Tässä vielä pashanmakuinen jäädyke, jonka ohjeen löydät täältä

Pääsiäisnauttimisiin!

*****

Ruokareseptit Leena Lumissa

Tallilla tapahtuu, Sinttu

Lin Hallbegin kirjoittama ja Margareta Nordqvistin kuvittama kymmenes Sinttu-kirja Tallilla tapahtuu, Sinttu (Äntligen, Sigge, Tammi 2013, suomennos Marvi Jalo) on tavallista monisivuisempi, kuin juhlakirja sille, että Elina on päässyt jo hoitajaksi, vaikka ei ole vielä kymmenettä syntypäiväänsä viettänytkään. Hänen paras tallikaverinsa Roosa on jo täyttänyt kymmenen ja saa nyt hoitaa Sappoa, joka on Sintun ja Samin pikkuveli.

Kirja on kuin juhlakirja, mutta kirja, joka jo alustaan tuoksuu paitsi ihanasti tallilta, myös haikealta menetykseltä…

Elina saa hoitoponikseen jo 31-vuotiaan Atlen, joko on tullut Inkalle hänen ollessaan kahdeksan. Inka ei edes muista aikaa ennen Atlea.

Kirjassa on entuudestaan tuttua isojen tyttöjen ärtymiset uusiin hoitajatyttöihin ja etenkin Jossu kunnostautuu jälleen Elinan kiusaamisessa.  Onneksi Elina kokee hoitotyön niin tärkeänä, että hän ei jaksa kauaa Jossua miettiä ja etenkin kun Inka painottaa, miten suuri vastuu Siltakylän hoitajilla on:

Inkan on voitava luottaa siihen, että he tekevät niin kuin on käsketty. He saavat ottaa ponit sisälle ja käydä maastossa, mutta aina kaksittain. Eikä poneilla saa laukata silloin, kun Inka ei ole mukana.

”Mitään ei saa sattua sen enempää teille itsellenne kuin poneillekaan. Ratsastakaa lyhyitä maastolenkkejä, mikäli muita ei ole mukana. Ratsastakaa mäkeä alas uimarannalle ja taas takaisin. Se riittää alkajaisiksi. Ponit käyttäytyvät eri tavalla, kun minä en ole mukana. Älkää viipykö pitkään pois tallilta.”

Mustikkakisojen ja katrillin jälkeen koittaa vihdoin se suloinen sunnuntai, jolloin Elina ja Roosa lähtevät kahdestaan Atlella ja Sapolla rantaan ja mukana on myös eväät.  Rantaan päästyä tytöt antavat ponien syödä ruohoa pelkät riimut päässä ja tytöt kuulustelevat toisiltaan hevostietoutta. Kun aika tulee pitkäksi tytöt vievät ponit kahlaamaan veteen ja Atle olisi niin halunnut uida. Aika unhoittuu, eivätkä tytöt näe pilveä, joka yrittää peittää auringon…

Olen lukenut aika monta Sinttu-kirjaa ja tämä on niistä kyllä sekä opettavaisin että tummin. On aika kohdata niin uudet ratsastushaasteet kuin kokea sekä eläimen että ihmisen suru ja menetys.  Reipas ponityttömme Elina on sydämeltään herkkä ja hyvin empaattinen tyttö, joten kyynelvirroilta ei voida välttyä.

Kokonaisuutena kirja on jälleen vahva, tallintuoksuinen elämys, jonka aromissa häivähtää varsaa, haasteita, menetystä, saamista, iloista yllätystä kuin myös näitä Sintun ihania ilmeitä:

Kirjan lopussa on jälleen tervehdys Liniltä, Sintulta ja Samilta sekä paljon tilaa omille tallimuistoille, ponihaaveille ja ratsastuskokemuksille. Toivon tätä kirjaa kaikille ponitytöille- ja pojille ikiomaksi ja sen päälle vielä rutkasti oikeaa heppaelämää!

Sinttu-kirjat Leena Lumissa 

Kettuja? Welcome to my backyard!

Olen aina yrittänyt enemmän kuin jaksaisin. Olen hymyillyt silloinkin, kun on itkettänyt. Olen vaalinut koko ikäni kodin tunnelmia. Olen ottanut blogissani tavaksi tuoda esiin enemmän positiivista ja kannustavaa kuin ikäviä asioita. Olen salannut teiltä yli neljän vuoden aikan monta vaikeaa asiaa ja samanaikaisesti olen vastannut monille lukijoistani sähköposteihin, joissa olen tukenut heitä heidän elämänsä vaikeina aikoina. En ole hyvyyden papitar, mutta olen aina kärsinyt muiden kärsiessä, olen aina ollut heikompien puolella, mutta vahvuuteenkin voi sairastua tai ainakin siinä voi joskus mennä kuppi nurin ja minulle se tapahtui tänä aamuna. Joskus korsi katkaisee kamelin selän ja kun tänään luin Tanja Vasaman jutun Kettuja? Not in my backyard Helsingin Sanomista, tajusin todella, miten erilaisia me ihmispedot olemme ja minulle vain entisestään kirkastui, keitä en jaksa tässä elämässä ollenkaan.

Viime viikolla Hesarissa oli juttu, jossa joku ihana kirjoitti, että jos ihminen menee asumaan villieläinten alueille, hän asukoon siellä alkuperäisasukkaiden kanssa sovussa, ei näitä vihaten ja lahdaten. Olisin nyt antanut tälle kirjoittajalle nimellä kunniaa ja laittanut tähän otteen ko. jutusta, mutta R. oli eilen huomaamattani kerrankin vienyt kaikki vanhat lehdet pois. Kiitos sinulle kuka oletkin ja jaan täysin näkemyksesi susista!

Nyt sitten kettuihin. Kettu on suosikkivillieläimeni. Kun ketut saapuivat puutarhaamme kiitos siilien ruokakuppien, olin onnessani, sillä suosikkipuutarhakirjassani Luontopiha - Ympäristöystävällinen piha ja puutarha, Riku Cajander kirjoittaa näin:

"Englannissa "kulttuurikettuja" houkutellaan yleisesti ruokinnan avulla puutarhoihin. Asenteet siellä ovat muuttuneet lajia kohtaan suotuisemmiksi, ja niinpä yleisöäänestyksessä kettu pääseekin kolmen suosituimman eläinlajin joukkoon. Liikenteen haitoista huolimatta monet ketut myös pärjäävät ja lisääntyvät kaupungeissa paremmin kuin ympäröivällä maaseudulla, missä niitä vainotaan ja metsästetään."

Tähän minäkin laskin ja koska meillä on iso lehto, olen pitänyt sitä luonnonsuojelualueena, jonne kettukoirilla ei ole asiaa. Sinne ei ole asiaa myöskään irtokissoilla, sillä meillä on tosi monipuolinen linnusto ja paljon pesiä. Olen nähnyt kissan kiipeävän puuhun linnun pesälle, mutta en ikinä ketun tekevän samaa. Kettu on Cajanderin mukaan puutarhan hyötyeläin, joka:

"Ketun luontainen menu on hyvin laaja. Siihen kuuluu suosituimpana saaliina välistä haitaksikin asti esiintyviä pelto-ja metsämyyriä sekä hiiriä, mutta myös pikkulintuja, jänisten poikasia, etenoita ja kastematoja. Mikäli pihalla haluaisi ruokkia repolaista, voi sille tarjota koiran- tai kissanruokaa sekä suolattomia lihan ja kalan tähteitä sekä pähkinöitä."

Siis rakkaat lintuni mainittiin tässä menussa, mutta kettu ei kiipeä puuhun, eikä ole ikinä tehnyt sitä, mitä  teki yhtenä keväänä alueen ainoa irtokissa: Pöntöissä pesi tiaisia, vanhemmat syöttivät ahkerasti poikasiaan, yhtenä aamuna löysimme naapurin rouvan kanssa pöntön alta molemmat emolinnut päättöminä ja tietenkin poikaset kuolivat pönttöön. Muistamme aina tuon kevään "päättömien tiaisten keväänä". Hyvin ruokittu kissa tappaa vain tappamisen ilosta, kuten tekee myös minkki. Kettu tappaa nälkäänsä ja se on luonnon kiertokulkua. Suojelen kaikkia eläimiä, myös kissoja ja olen samaa mieltä kuin eläinsuojeluyhdistys, että irralleen ulos jätetty kissa on heitteille jätetty. Toivon jokaiselle kissalle hyvän kodin, jossa siitä pidetään huolta kuin perheenjäsenestä.

Saatuani elämäni ikimuistoisen kokemuksen seurata kettuja, olen nähnyt, että kettu on arka, väistyvä eläin. Mutta se on myös kaikkein lähinnä koiraa eli luottaa ihmiseen vähän liiankin nopeasti. Kettu ei ole vaarallinen ja siksi Tanja Vasaman juttu revitystä oravasta ja sisälle vauvan kimppuun hyökänneestä ketusta on vieläkin provosoivampi kuin ne monet uutiset, joissa irtokissa on hyökännyt ulkona vaunuissa nukkuvan vauvan kimppuun. Ikävä juttu, että kun brittiläiset nauttivat katsoa nukkuvaa kettua puutarhassaan, juuri joku suomalainen ottaa asiakseen lietsoa vihaa arkaa punaturkkia kohtaan...Onneksi ympärilläni on enimmäkseen niitä, jotka näkevät maailman toisin ja joilla on tunneälyä kaikkea elollista kohtaan. 

Tämä kuva löytyy täältä ja on siis Cherin kuvaama.

Mikä nappisilmä! Cherillä on ollut onni kohdata niin ketunpoikasia kuin aikuisia kettuja...

Tänä talvena jouduin puuttumaan erään metsästyskoiran pitoon, koska pientä koiraa pidettiin aamusta iltaan lyhyen narunpäässä kiinni talon seinässä ja sen valitus kuului niin  minulle kuin muille naapureille. Omistaja tuli myöhemmin räyhäämään minulle ollen sitä mieltä, että metsästyskoiria eivät koske eläinsuojelumääräykset! Kun hän näki seinilläni olevat, sisareni miehen, valokuvaaja Pekka Mäkisen ottamat kettukuvat, hän alkoi retostella, kuinka murhaa juuri kettuja. Ja miten hän tekee sen koiran kanssa  ja kuinka kauan koira voi repiä kettua kolostaan...se oli tunteja. Voin huonosti tuon kuulemisesta, mutta jos olisi ollut tallennin, olisin saanut nauhoitettua laittoman teon: Eläintä, edes kettua, ei saa metsästää niin että se ei kuole heti. Pitkitetty kuolema on lailla kielletty! Miten urhea onkaan mies, joka onnistuu  murhaaman ketun! Mitä mahdollisuuksia ketulla on?

Vain raukka murhaa ketun. Kettu on arka osa luontoamme. Se on kaunis ja väistää ihmistä. Citykettu ei ehkä pakene, mutta ei käy päällekään. Jaksan odottaa ja tehdä työtä sen eteen, että turkistarhaus loppuu Suomesta. Mikään eläin ei kuulu häkkiin ja kukaan ei tavitse toisen elävän olennon kuolemaa, saadakseen lämmintä ylleen. Nyt on kansalaisaloite eduskunnassa ja olen niin iloinen, että allekirjoittajia lopettamaan elinkeino, joka perustuu eläinten rääkkäykseen, löytyi niin paljon. Seuraavaksi voimmekin jo liittyä samaan rintamaan muiden länsimaiden kanssa ja lopettaa laittomana ketun metsästämisen koirilla. Ja sen jälkeen voimme kysyä itseltämme, miksi kettua pitää jahdata ollenkaan? Jos se syö nälkäänsä riistalinnun, sillä on siihen suurempi oikeus kuin julmalla ihmisellä ikinä!

Jos jollain on tähän jotain mielipidettä, niin kannattaa laittaa nimi alle: Jos on asiaa, pitää olla kanttia seisoa sen asiansa takana nimellään!

eläinten puolesta
Leena Lumi

PS. Tätä muistoa ei minulta vie raukkamaisinkaan eläinten murhaaja eli Syyskirje eräänä sunnuntaina

PPS. Helsingin Sanomissa 11.3. maatalous- ja metsätieteen maisteri Evelina Lundqvist tuo hyvin esille kantansa mielipiteessä Turkistarhauksesta on tehtävä laitonta: 

"Helsingin sanomat kertoi 6.3. turkistarhauksen kieltävästä kansalaisaloitteesta. Uutisen mukaan moni kansanedustaja äänestäisi kansalaisaloitetta vastaan sillä verukkeella, että tarhaus siirtyy maihin, joissa on huonommin valvotut olosuhteet. Perustelu ontuu. Emme voi perustella omaa lainsäädäntöämme sillä, että jossain maissa lainsäädäntö on löysempi."

"Turkistarhausta perustellaan ontuvasti usein myös sillä, että se on laillinen elinkeino. Totta kai se on laillinen, sillä sitä ei ole vielä tehty laittomaksi. Monet asiat ovat laillisia, kunnes yhteiskunnan moraaliajattelu on mennyt sen verran pitkälle, että asiasta on tehty laiton."

Hyvin sanottu! Muistakaa olla haukkana vahtimassa, miten oma kansanedustajehdokkaanne toimii turkistarhausasiassa ja myös mitä mieltä hän on kettujen metsästämisestä koirilla, joka julma ja eläimelle kärsimystä aiheuttava mestästystapa on monessa maassa jo historiaa. Ja miksi ihmeessä kenenkään täytyy saada edes murhata kettua...

PPPS. Ehkä tärkein ikinä turkistarhausta vastaan, eläinten puolesta esiintynyt kannanotto on Helsingin Sanomissa 24.3. julkaistu esseisti Antti Nylénin kannanotto Turkistarhausta suojellaan poliittiselta keskustelulta. Juttu on sivun mittainen, mutta tässä jotain:

"En oikein jaksaisi elää ilman eettisen evoluution tai moraalisen edistyksen unelmaa. Jos ajatelisin, että turkistarhauksen kaltaista elämänpilkkaa katsotaan ikuisesti hyvällä minun kotimaassani, joutuisin kenties tekemään kohtalokkaita päätelmiä elämän mielestä ylipäänsä."

"En liioittele. Häpeän suomalaisuuttani turkisteollisuuden takia. Euroopasta katsottuna kettutarhaus näyttää pian samalta kuin japanilaisten valaanlahtaus nyt."

"Turkistarhaus itsessään on väkivaltaista, mutta väkivallan laatu täytyy määritellä oikein. Kysymys ei ole poliittisesta, vaan taloudellisesta väkivallasta, rahan vallasta raa'immillaan. Sen tajuaminen on nyt tärkeintä. Millainen valtias talous on? Täytyykö etiikan vaieta rahan puhuessa? Täytyykö myötätunnon painaa päänsä kilpailukyvyn, talouskasvun ja "leivän" jumalien edessä?" 

Kiitos Antti♥

Leena Lumin luetut 2013

Tästä se taas alkaa, vuoden 2013 lukukirjaston muodostuminen...

1.   Päivi Kannisto: Elämäni nomadina (Atena 2013)

2.   Carol Shields: Kaiken keskellä Mary Swann (Otava 2010)

3.   Markku Envall: Jäät lähtevät (WSOY 2004)

4.   Juha-Pekka Koskinen, Miranda Koskinen: Hallava hevonen (Karisto 2013)

5.   Joanne Harris: Persikoiden aikaan (Otava 2013)

6.   Paperilyhtyjä - Runoilijoiden antologia (Books on Demand 2013)

7.   Antti Uusitalo, Kari Aihinen, Sami Repo: Matkalla huipulle (Paasilinna 2013)

8.   Michael Cunningham: Koti maailman laidalla (Gummerus 2001)

9.   Ian McEwan: Makeannälkä (Otava 2013)

10.  Colin Duriez: Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien (Minerva 2013)

11.  Saila Routio: Puutarha laatikoissa - viljelylaatikot, ruukut, kasvihuoneet, kohopenkit (Minerva 2013)

12.  Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää (Gummerus 2013)

13.  Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus (Atena 2013)

14.  Leena Yliportimo: Rakkaus on pyöreä

15.  Maaria Päivinen: Pintanaarmuja (ntamo 2013)

16.  Caroline Hofberg: Runsaat salaatit (Otava 2013)

17.  Joonas Konstig: Totuus naisista (Gummerus 2013)

18.  Lin Hallberg, Margareta Nordqvist: Tallilla tapahtuu, Sinttu (Tammi 2013)

19.  Inger Palmstierna: Pihan puut ja pensaat (Minerva 2013)

20)  Ruokatoimittajat ry: Kakkujen kuningattaret - Ruokatoimittajien kakkubravuurit vuoden jokaiselle viikolle (Tammi 2013)

21)  Ian McEwan: Ajan lapsi (Otava 1989)

22)  Anneli Kanto: Pala palalta pois - Kertomuksia Alzheimerin taudista  (Gummerus 2013)

23)  Jørgen Brekke: Uneton (WSOY 2013)

24)  Johanna Vireaho, Sari Tammikari: Onnellisen puutarhurin vuosi (WSOY 2013)

25)  Leonid Tsypkin: Kesä Baden-Badenissa (Tammi 2003)

26)  Katja Kettu: Piippuhylly (WSOY 2013)

27)  Knut Flytlie: Vitamiinit (Tammi 2013)

28)  Mia Grönstrand, Katja Juurikko: Puutarhassa kotini - Etelä-Suomen avoimet puutarhat (Tammi 2013)

29)  Tommy Tønsberg, Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia (Minerva 2013)

30)  John Irving: Minä olen monta (Tammi 2013)

31)  Anne Helttunen, Annamari Saure, Jari Suominen: Haltiakuusen alla - Suomalaisia kirjailijakoteja (Avain 2013)

32)  Saima Harmaja, Sinikka Hautamäki: Elämä on kaunis (Minerva 2013)

33)  Peter James: Kuolema kulkee kannoilla (Minerva Crime 2013)

34)  Puutarhamaailma 2013  (Karisto)

35)  Elif Shafak: Kunnia (Gummerus 2013)

36)  Ilona Pietiläinen: Unelmien piilopaikka - Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen (Docendo 2013)

37)  Kirsti Kuronen: Ammeiden aika (Robustos 2013)

38)  Lisa Lemke: Syödään porukalla (WSOY 2013)

39)  Tua Harno: Ne jotka jäävät (Otava 2013)

40)  Hanne-Vibeke Holst: Mitä he toisilleen tekivät (WSOY 2013)

41)  Lisa Ballantyne: Syyllinen (Minerva 2013)

42)  Olle Lönnaeus: Menneisyyden hinta (Minerva Crime 2013)

43)  Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (Teos 2013)

44) Latostenmaa, Rytisalo, Thynell: Mennään onkimaan! - Lapsen oma kalakirja (Minerva 2013)

45)  Harry Salmenniemi: Kivirivit (Otava 2013)

46)  Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa (Gummerus 2013)

47)  Karin Slaughter: Yli rajan (Tammi 2013)

48)  Tommy Hellsten: Oivalluksen kynnyksellä (Minerva 2013)

49)  Camilla Läckberg: Enkelintekijä (Gummerus 2013)

50)  Katja Jalkanen&Hanna Pudas: Rivien välissä (Avain 2013)

51)  Sinikka Piippo: Puhdasta ravintoa (Minerva 2013)

52)  Susan Sellers: Vanessa & Virginia (Into 2013)

53)  Carol Shields: Rakkauden tasavalta (Otava 2002)

54)  Anna Ahmatova - Valitut runot (Tammi 2008, suomentanut ja toimittanut Marja-Leena Mikkola)

55)  Herman Koch: Lääkäri (Siltala 2013, suomennos Sanna van Leeuwen)

56)  Ingrid&Pella Holmberg: Herkkuja sienistä - Sieniruokia arkeen ja juhlaan (Karisto 2013, suomennos Lotta Lipsanen)

57)  Nigel Nicolson: Erään avioliiton muotokuva (Otava 1991, suomennos Riitta Kallas)

58)  Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (Gummerus 2013)

59)  Colm Tóibín: Äitejä ja poikia (Tammi 2013, suomennos Kaijamari Sivill)

60)  Nora Surojegin, Pirkko-Liisa Surojegin: Pikkupöllö (Minerva 2013)

61)  Gillian Flynn: Kiltti tyttö (WSOY 2013, suomennos Terhi Kuusisto)

62)  Lisa Genova: Edelleen Alice  (WSOY 2010, suomennos Leena Tamminen)

63)  Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset (Siltala 2012, suomennos Elina Kahla)

64)  Gaby Dalkin: Kaikki avokadosta - 80 herkullista ja terveellistä reseptiä (Minerva 2013, suomennos Anna Maija Luomi)

65) Aura Sevón, Paula Lehto: Aika metka retki (Karisto 2013)

66)  Peter James: Kuoleman koura on kylmä (Minerva Crime 2013, suomennos Maikki Soro)

67)  Virginia Woolf: Vuodet (Savukeidas 2013, suomennos Ville-Juhani Sutinen)

68)  Leena Luoto, Tiina Klemettilä, Heikki Luoto: Puutarhurin syksy ja talvi (Tammi 2013)

69)  Kjell Westö: Kangastus 38  (Otava 2013, suomennos Liisa Ryömä)

70)  Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit (Tammi 2013, suomennos Outi Menna)

71)  Edith Södergran: Kaikkiin neljään tuuleen (Into 2013, suomennos Hilja Mörsäri)

72)  Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle (Minerva 2013)

73)  Ilona Pietiläinen&Hanne Manelius: Hulivilin Onnenhetket - Juhlia&Sisustusta Lapsille (Docendo 2013)

74)  Hjorth&Rosenfeldt: Tunturihauta (Fjällgraven, Bazar 2013, suomennos Veijo Kiuru)

75)  Lisa Genova: Puolinainen (Left Neglected, WSOY 2012, suomennos Leena Tamminen)

76)  Fredrik Eriksson: Silliä ja silakkaa - Perinteiseen tapaan ja uusin vivahtein (Sill & strömming på klassiskt vis och modern twist, Tammi 2013, suomennos Jenna Yli-Knuuttila)

77)  Cecilia Samartin: La Peregrina (La Pergrina, Bazar 2013, suomennos Ulla Lempinen)

78)  Tove Appelgren&Salla Savolainen: Vesta-Linnea kuunvalossa (Vesta-Linnéa i månskenet, Tammi 2013, suomennos Tittamari Marttinen)

79)  Ulla Liukkonen, Helena Lylyharju, Kari Martiala: Karjalainen keittiö - Uusia tuulia perinneruokiin (Karisto 2013)

80)  Kirsti Ellilä: Kaivatut (Karisto 2013)

81)  Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa (Atena 2013)

82)  Ilona Pietiläinen: Lumoava Joulu - Ideoita tunelmalliseen jouluun (Docendo 2013)

83)  Anne Holt: Kuollut kulma (Skyggedød, Gummerus 2013, suomennos Outi Menna)

84)  Paula Ahlsén Söder&Susanne Hallmann: Kanaa arkeen ja juhlaan (Kyckling från vardag till lyx, WSOY 2013, suomennos Mirkka Santala)

85)  Anilda Ibrahami: Ajan riekaleita (L'amore e gli stracci del tempo, Tammi 2013, suomennos Helinä Kangas)

86)  Berglund, Heinimäki, Rinta-Humo, Vahtera: Ruoasta viiniin - Makumatka Euroopan halki (Otava 2013)

87)  Anja Snellman: Pääoma (Otava 2013)

88)  Kaisa&Aleksi Kuokka: 24 askelta jouluun (WSOY 2013)

89)  Johan Bargum: Syyskesä (Tammi 1993, suomennos Rauno Ekholm)

90)  Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja - Rakkaat suomalaiset tyttökirjat (Avain 2013)

91)  Raili Mikkanen, Laura Valojärvi: Iivari-tonttu karkuteillä (WSOY 2013)

92)  JP Koskinen: Ystäväni Rasputin  (WSOY 2013)

93)  Nigel Nicolson: Virginia Woolf (Virginia Woolf. Ajatus Kirjat 2007, suomennos Ruth Jakobson)

94)  Hans-Ludwig Kröber: Murha (MORD, Atena 2013, suomennos Anne Mäkelä)

95)  Rosamunde Pilcher: Talvipäivänseisaus (Winter Solstice, WSOY 2000, suomennos Anja Meripirtti)

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat muuttaa virtaussuuntaansa, ja miehet voivat jätää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Joulu on tarinoiden aikaa. Onko parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo joulun tarinan?"  

- Ulla Janhonen -


Vuoden 2013 parhaat kirjat Leena Lumissa