keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Sanna Tahvanainen: Kirsikoita lumessa


Pitelen etusormella ja peukalolla kiinni ison kiiltävän kirsikan varresta. Baaritiskille putoilee pisaroita, joista syntyy Manhattan-läikkä.

Manhattan-läikkä
baaritiskillä jossain päin
Manhattania.

Vien kirsikan hitaasti huulilleni. Nuolen siitä ensin huolellisesti kaiken alkoholin ja työnnän sen sitten kokonaisena suuhun ja vedän taas pois. Art Ford ei ole ainoa katselija, monet miehet baarissa seuraavat pientä näytöstäni. Syljen kiven kämmenelleni. Sitten alan syödä hedelmälihaa, mutta pidän huolta, etten syö kaikkea. Kun olen syönyt kylliksi, pyyhin kirsikanloput baaritiskiin.

Siinä on minun pieni kirsikkani, minä sanon.

 Ei sitä heti päältäpäin uskoisi, mutta Sylvia on teistä kahdesta se paha tyttö, Art Ford sanoo.

Sanna Tahvanaisen Kirsikoita lumessa (Körsbär i snön, Otava 2019, suomennos Jaana Nikula) kertoo runoilija Sylvia Plathin kesäkuusta New Yorkissa, jonne hän pääsee yhdeksäntoista muun tytön kanssa voitettuaan novellikilpailun. Sylvia on köyhästä kodista, Wellesleystä, jossa asuu yhdessä äitinsä, mumminsa, vaarinsa ja veljensä kanssa.  Vaatimattomin varustein hän lähtee kohti tytöille valittua naisten hotellia, jonne miehillä ei ole mitään asiaa aulaa pidemmälle.  Tyylikkäiden alusvaatteiden sijasta Sylvia on kuin kaasu, joka täyttää tilan tehden tai sanoen jotain sellaista, mitä muut eivät keksi edes ajatella. Notkeasti hän sopeutuu kaikkeen mitä tytöiltä kuukauden aikana odotetaan, mutta kirjoittaminen muuttuu hauskanpidoksi, sillä eihän New Yorkiin sentään nukkumaan ole tultu. Nuoret neitokaiset löytävät parhaat ystävänsä ja aloittavat rohkeat karkumatkansa suurkapungin yöelämään. Sylvian yksi parhaita ystäviä on varakas Carol LeVarn, joka paikalla ollessaan iloisesti tarjoaa, mutta velottaa sitten Sylvian sukasta tämän äidiltään pitkän ajan kuluessa keräämiä pillereitä. Ne tietty laskeutuvat alas useimmiten samppanjalla. Jo aikaa sitten Sylvia on pohtinut kenellä on kirsikkansa tallella, hänellä ei ainakaan.

Sanna Tahvanainen kirjoittaa parikymppisestä Sylvia Plathista yllättävän kevyesti ja raikkaasti, mistä pidän. Kun on lukenut Sylvian runoja, katsonut elokuvan Sylvia sekä kokenut elokuussa teemalta lähetetyn pakahduttavan upeasti toteutetun Sylvia Plath –dokumentin, on syytä iloita, että Sylviaa ei punnita vain hänen elämänsä finaalin vaan myös hänen eletyn aikansa ja tuotantonsa kautta. Tahvanainen antaa Sylvian olla railakas, aika uhmakaskin uskaltaja suurkaupungin yössä. Alkoholia ja miehiä virtaa ruokaa enemmän ja usein Nukkekotiin, naisten hotelliin saavutaan vasta pikkutunneilla tai jopa tuntia ennen lähtöä taas jonnekin kuvauksiin tai tutustumaan itseensä kosmetiikkalegenda Helena Rubinsteiniin, Krakovasta kotoisin olevaan miljonääriin ja kuuluisuuteen. Nuoret naiset jaksavat paahtaa päivät pitkät valkeat käsineet puhtoisina ja aina hattu päässä. Helle raatelee New Yorkia ja hajut ovat sen mukaiset, mutta tytöt ovat kuin kuumeessa. Mitä merkkaavat ruokamyrkytykset, kuukautiset, väärät deittimiehet ja oksentamiset päänsärkyineen, kun huomenna tai tunnin kuluttua koittaa jo uusi päivä ja sen jälkeen etenkin jazz-baarit. Sylvia levittää huulilleen uuden kerroksen Revlonin huulipunan sävyä Kirsikoita lumessa eikä murehdi edes Paniikkilinnusta, joka onkin ollut hyvin hiljaa. Hän on nuori nainen, joka haluaa juoda maljan pohjaan kokeakseen mahdollisimman paljon, sillä mistä tuleva kirjailija lopulta ammentaa: Omasta elämästään.

Sylvia rakastelee monia, mutta ajattelee kirjoittamisen aina olevan rakastelua parempaa viis miten monen miehen kanssa hän on ollut. Varjo vilauttaa itseään:

Voinko vuodattaa haluni ainoastaan paperille? Enkö koskaan pääse samaan yhteyteen toisen ihmisen kanssa? Onko kirjoittaminen intiimein toiminto, johon kykenen. Eikö kirjoittaminen olekin oikeastaan tekosyy, jonka varjolla saan olla yksin? Jos niin on, jaksanko elää seurausten kanssa?

Toinen varjo on Ethel ja Julius Rosenbergin pariskunnan teloitus kesäkuun kahdeksantenatoista päivänä vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi. Koko Eurooppa yrittää estää teloituksen. Monet julkisuuden henkilöt vetoavat, mutta Yhdysvallat maksattaa maanpetturuuden juutalaispariskunnalle, jolta jää kaksi pientä poikaa. Se päivä ei ole Sylvialle hyvä päivä. Hän on itse juuriltaan eurooppalainen sekä isänsä että äitinsä puolelta eikä halua, että amerikkalaiset tuovat tavallaan natsien hirmuteot takaisin tähän päivään. Sinä päivänä Paniikkilintu saattoi kirkaista ikäviä sanoja kuten unettomuus, köyhyys, itsemurha, paniikkikohtaukset...Onneksi on sukka, jossa armolliseen uneen armahtavia pillereitä. Niitä hän napsii sekä salaa että yhdessä Carol LeVarn kanssa. Yhdessä muiden kanssa, mutta silti hetkittäin kaivaten kirjoittamaan, sillä

on kirjoitettava se mitä ei voi olla kirjoittamatta.

Kirsikoita lumessa on neljäsataa sivua ennen kokematonta kuvausta Sylvia Plathista ilman finaalinsa leimaa. Hän saa olla oma itsensä: Nuori nainen suurkaupungin villissä tempossa. Tahvanainen antaa Sylvian pirskahdella kuin samppanja eikä kukaan löydä samppanjavispilää. Kuplissa riittää ja seuraava vuosikymmen lupaa viisikymmenlukua enemmän. Sylvia on toiveikas tulevaisuuden suhteen uusissa seepraraitaisissa rintaliiveissään. Kaikki lupaa hyvää erityisen kesän jälkeen...

Hän astui yöhön mustaan šantungiin kietoutuneena.


Sylvia Plath♥

10 kommenttia:

  1. Todellakin! Hyvä että Sylvia Plathista kirjoitetaan myös jotain muuta kuin vain depressio ja itsemurha. Ja semmoinen hikarityttöys. Olen saanut kuvan, että hän oli synkkyyden ja masentuneisuuden lisäksi intohimoinen, iloinen ja elämännälkäinen (tämä ei ole minusta poissuljettua, vaikka...), kunnianhimoinen jne. Vähän kuin kuva Edith Södegranista on parempi, kun se on muutakin kuin keuhkotaudissa yksin riutuva herkkä sielu.

    Palaan tähän, kun olen lukenut kirjan.:)
    Sydän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, niin minustakin! Sama kuin Woolfilta unohdettaisiin koko tuotanto ja puhuttaisiin vain hänen kuolemastaan. Oletkohan jo lkenut Woolfin Vuodet...Se kertoo eniten. Ja oli hänen viimeinen kirjansa. No, hän teki sitä kaiken aikaa, mutta ei yhdessä kuukaudessa ehtinyt siinä ryyppäämisen, valvomisen ja aikaisten nousujen kierteessä löytää tarpeeksi taitavaa rakastajaa tai sitten oli aina krapulassa tms. Ja kirjassa Yötä vastustaa äiti Lucille oli myös juhliva, rakastunut, iloinen ja vaikka mitä. Onko ihme, että masentui kun oli 60 vee, hänen elämänsä suurin rakkaus palasi ja sitten häippäsi ja oli vielä syöpä, joka ensin parani, mutta sitten muistaakseni uusiutui. En muista, vaikka luin sen taas uudestaan pari viikkoa sitten. Siinä on sitä jotakin...Se kansikin. Ei yhtään poissuljettua. Monet ulospäinsuuntautuneet ja elämänjanoiset päättävät myös päivänsä, kun eivät vain jaksa enää elää. Se Heberleinin kirjan nimi: En halua kuolla, mutta en jaksa enää elää. (Toivottavasti oikein, en tsekannut). Luen sen uudestaan kun syksyn sato on korjattu blogiin.

      Edith oli uskaltaja, intohimoinen, kaunis, lumoava...

      Kiva juttu!Minäkin aion vielä jatkaa Plathilla, mutta vähän myöhemmin.

      ♥♥

      Poista
  2. tämän tilannut kirjastosta, ruattiks, haen huomenna - Körsbär i snön Sanna Tahvanainen.

    VastaaPoista
  3. Oho, en ollut ollenkaan tiennyt, että tämä kirja kertoo Sylvia Plathista. Nyt kiinnostuin! Voisi olla kirjani. Kirjan nimi, vaikka kaunis onkin, ei kerro oikein mitään ja kuvittelin tämän olevan jotain ihan muuta. Hyvä, että bloggasit tästä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minullekin se tuli jostain esiin kuin vahingossa. Tämä on ihan Sylvian pään sisällä olemista ja uskon osuneen hyvinkin oikeaan. Kansi kuin kätkee Sylvian, mutta tämä on sama ajanjakso kuin siinä dokumentissa. Lupaan, että pidät♥ Kiitos♥

      Poista
  4. Luettu. Tykkäsin! Sanna Tahvanaisen Sylvia Plath vastasi aika hyvin sitä mielikuvaa mikä on rakentunut minun mielessäni Sylvia Plathista hänen runojen, päiväkirjojen (olen lukenut osan) ja henkilöjuttujen kautta. No, "mun Sylvia" ei ehkä olisi jänyt pois toimituksesta krapulan takia, mutta mitäs pienistä.:) (En tiedä onko tuo juttu Tahvanaisen mielikuvituksesta vai pohjaako vaikka päiväkirjoihin.)
    Hirmu hyvin Tahvanainen on myös tavoittanut nuoruuden tunnelmaa ja mieltä.
    Tuli ihan fiilis, että voisin lukea takaliepeessä mainitun Tahvanaisen kirjan Coco Chanelistäkin.

    Oletko muuten lukenut Ted Hughesin Syntymäpäiväkirjeitä (runoja Plathille/Plathista?)

    Ja vielä: Kirsikoita lumessa. Ihana nimi!
    ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, minusta oli ihan fantastico, että Sylvia teki noita kaikkia juttuja. Se myös kertoo siitä, että hän ei ollut vain finaalinsa, vaan nuori,iloinen, rohkea, eteenpäin katsova...No, hänen miehensä muistaakseni petti häntä, joten onko ihme, jos laittoi päänsä kaasu-uuniin. Meri Genetz teki samoin, mutta istuikin jossakin mukavassa tuolissa ja taisi nauttia jotain juomaakin. Taitielijanaisilla on tyylinsä lähteä!

      Näistä ei ikinä voi tietää, mikä kohta pohjaa kirjailijan mielikuvaan ja mikä on just jostain kirjeestä tai päiväkirjoista tms.

      Minustakin Tahvanainen on tavoittanut sen villeyden, jota minäkään en ole onnistunut unohtamaan, vaikka en ollutkaan Nykissä. Hän kirjoittaa silleen kivan kepeästi, mutta ei tyhjästi.

      En ole, en. Onko se ihan tuolla nimellä. Arvaappa mikä minua yöpöydällä odottaa, mutta ei ole minulla vielä lupa siihen koskea, etteivät rakkaat kustantajat hermostu.

      Ihanampaa nimeä ei voi olla! Kyllä maistui äidin suussakin meidän home made kirsikkalikööri hyvältä. Ylitin itseni tänä vuonna. Käytin vaniljasokeria, sitä aitoa ja käänsin purkit kellarissa kerran viikossa, että sokeri liukeni ja maut irtosivat. Rakastan kaikkea kirsikkaa.

      Poista
  5. P.s. Onko tuo postauksen lopussa oleva kuva se Madamoisellen ruusupotretti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, on,mutta kun en muista mistä sen nappasin. Eli se kuva esiintyi jossain tämän kirjan yhteydessä ja sitten googlasin vain Plath images ja minusta tämä oli paras ja tämä tiettävästi oli se valittu eli jostain sen tiedon sain. Saattoi olla ennakkoinfossa.

      Poista