Jonnan puutarhassa - kalliolla

Nyt vierailemme Jonnalla kotikadullani. Kun lähden meiltä näen heidän talonsa näin. Tuijat ovat vielä nuoria, kuten talon asukkaatkin, joilla virtaa riittää, sillä aina on joku projekti käynnissä. Kun saavun etupihalle

näen toukokuulla näin. Vielä ei paljoa näy kasveja, mutta sitäkin enemmän kiveä ja laattaa sekä jyrkkää kallioseinämää ja ylhäällä grillikota.

Ja siellä ylhäällä näyttää sitten tältä:

Alhaalle jää yksi terasseista eli 'aurinkolaituri'.

Ja pöydällä toukokuussa orvokit, jotka näyttivät vielä viikko sitten näin upeilta:

Kallion kolossa pöytäryhmän takana on kolo, jossa kasvaa keltakurjenmiekkoja.

Näitä ei tarvitse koskaan kastella, sillä vuorilta virtaa. Tässä samat kukat kesäkuulla:

Kaunis hirsitalo sisältää monia ihania yksityiskohtia, kuten tämä Jonnan äidin tekemä lyijylasi-ikkuna:

Ja tässä kivikkoistutuksia varhain keväällä:

Ja suunnilleen samasta paikasta kuukautta myöhemmin:

Esikot kukkivat vielä, lisäksi kahta väriä sammalleimua, hopeahärkkiä ja jotain mehikasvia...

Rappuja kalliotontilla riittää ja tässä yhdet ylöspäin. Kukkiva puu on kirsikka.

Talon kauniita pikkuikkunoita ja kirsikankukkia.

Kallionkolot voivat olla myös hyötypuutarhaa. Tässä kasvaa raparperi.

Kahteen suuntaan kiipeää köynnöshortensia, joka tässä ei vielä kuki.

Tässä sama köynnöshortensia ja kuunliljat.

Sama ryhmä suhteessa aurinkoterassiin.

Tässä sitten jotain ihan uutta minulle. Luulin, että Jonna on alkanut klipsiä upeita tuijiaan;-) Tämä on oikeasti myynnissä tämän mallisena ja kuulemma säilyttää muotonsa.

Jonna rakastaa pallotuijia ja muitakin ikivihreitä. Näitä palloja oli juuri tuotu lisää, mutta olivat vielä ruukuissa ja vasta ihan pikkuisia.

Vastapäätä saunaterassia on kylpypalju, jossa voi kylpeä vaikka uutena vuotena tähtitaivaan alla. Stailaus on minun, minkä huomaatte ehkä  alakuvasta paremmin:

Pinkkiin hullaantunut kuljettaa mukanaan jotain pinkkiä minne ikinä meneekään!

Mukana kuvauksiani seuraamassa on toinen talon lapsista, tämä ihanuus Peppi. Me jatkamme Jonnalla vielä syksymmällä, sillä hänellä on sitten aivan erilainen syyshortensia kuin mitä ovat minun hortensiani. Otin siitä toukokuun kuvan, mutta käyn nappaamassa myös heinä-elokuulla ja syyskuulla, niin näette eri aikoina. Sen lisäksi saatan vielä kuvata niitä astereita kallion kolossa, joita minä kutsun lumiastereiksi, sillä minulla ne kukkivat vasta ensi lumesta joskus loka-marraskuulla.

Lopetan tältä erää tähän kuvaan kukkien ja kiven saumattomasta liitosta. Kiitän Jonnaa, että olen saanut piipahdella heillä milloin huvittaa ja kiitos, että saan vielä vähän jatkaa myöhemmin. Nyt kuitenkin rauhoitutaan kaikki lomille ja kuunnellaan vaikka miten kissankellot soittaa ja unohdetaan kaikki muu paitsi suven ihanuus ja mansikoiden maku.

Lupasin jatkaa Jonnan puutarhassa piipahtelua loppusuvesta, mutta kaikki ei mennyt kuin haaveiltiin. Se huippu jää nyt pois, sillä aloin ihmetellä Jonnalle, miksi hänen upea syyshortensiansa näyttä vähän toispuoleiselta. Ja sitä mitä en sanonut, oli ihmetys siitä, että se ei enää näkynyt meidän portille hämärtyvässä illassa kuin upein katuvalo...: Heidän hortensiansa oli siirretty jonkin matkaa! En olisi siitä sanonut puolta sanaa, jos olisin tajunnut. Nyt siis ihailemme näitä kuunliljoja, jotka runsaina kiertävät kalliota ja niiden takanahan nousee vielä nuori köynnöshortensia. Ja tämän kallion yläpuolella on sitten

tämä grillikota, mutta nyt elokuun ympäröimänä. Sijainti on talon takaa ylös vuorta....

Ja tässä etupiha komeiden tuijien vartioimana. Tuijien juurella monenlaista maanpeittohavua.
Kiitos Jonna, että sain vaivata pitkin kesää♥

Lukijani, ensi kesänä jälleen uudet kukat, uudet puutarhat, jos vain kaikki puutarhaunelmani käyvät toteen!

Love
Leena Lumi

Tässä ohikulkiessa Jonnan pihasta napattu kuva, jossa syyshortensia kivasti valaisee tummahkoa hirsitaloa ja upeita tuijia.

Jonnan tuijat syksyllä 2020 ja näitä on jo klipsittykin. Upeita ovat!

Samat tuijat joulukuun viidentenä 2020 kaamosvaloissa. En oikein onnistunut, kun tuli tuollaisia viivoja, mutta yritämme uudestaan ajalla ja ehkä myös kunnon lumilla.

ÅSA LARSSON: UHRILAHJA

Sataa lunta. On 14. huhtikuuta 1915, ja hiutaleet putoilevat harmaan talviselta taivaalta. Hjalmar Lundbohmilla on hienoja vieraita. Carl Larssonin vaimo Karin on matkustanut pohjoiseen yhdessä Zornin pariskunnan, arkkitehti Ferninand Bobergin ja tämän vaimon sekä kuvanveistäjä Christian Erikssonin ja Ossian Elgströmin kanssa.

Kyllä, isännöitsijä Lundbohmilla on täysi syy olla tyytyväinen, kun he vaeltavat takaisin isännöitsijän asunnolle kuumalle punssille, vaatteiden vaihtoon ja lounaalle.

Silti hänen sisimmässään kaihertaa. Hän ei oikein kuulu joukkoon.

Ja juuri kun hän katsoo nauravaa Karin Larssonia ja ajattelee näin, he kohtaavat Elinan ja Flisanin.

Häntä hieman hävettää kun hän näkee Elinan…

Åsa Larssonin viides Rebecka Martinsson-dekkari Uhrilahja (Till offer åt Molok, Otava 2012, suomennos Kari Koski) on perimmältään paljon syvällisempi kuin vain rikoskertomus, sillä kahdessa ajassa kuljetettu tarina pitää sisällään niin yhteiskunnallisen luokkajaon kuin naisen aseman heikkouden, suorastaan naisrauhan puutteen. Meidän aikanamme on kuin itsestään selvää, että kun olet hankkinut hyvän ammatin, pärjäät omillasi ja sinua kohdellaan kunnioittavasti huolimatta siitä, että olet nainen. Näin ei kuitenkaan ollut silloin kun kertomuksen opettajatar Elina Petterson matkustaa huhtikuussa 1914 Kiirunaan mukanaan raskaat kantamukset kirjoja ja mieli keveänä. Hän on ponnistellut köyhyydestä sisulla omaan ammattiin, mutta saa jo heti kohta ammatissaan kokea, miten hänen, varattoman, tulee suhtautua isotilallisten jälkikasvuun näiden järjen juoksusta tai sen puuttumisesta huolimatta. Helpottuneena hän matkaa Kiirunaan, josta puuttuvat manttaaliherrat ja heidän jälkeläisensä kohdatakseen malmityöväestön köyhät lapset ja jakaakseen heille opin iloa ja autuutta. Kotiopettajattaren romaani ja Humiseva harju matkaavat mukana ja monta muuta kirjaa kera unelmien:

Kiirunassa kaikki olisi toisin. Elinan pää on täynnä unelmia. Hänen toiveikas sydämensä lyö kiskojen kolkutuksen tahtiin.

Hän on kuin talo kevätsiivouksen jälkeen. Lattia on jynssätty. Tuoksuu saippualle, tuulelle ja auringolle. Kaikki ikkunat ja ovet ovat selällään, ja räsymatot on ripustettu kuivumaan koivujen väliin.

Hän on valmis rakastumaan. Ja Jällivaarassa mies astuu junaan. Mies joka saa hänen sydämensä omakseen.

Nykyajassa tapaamme tutun syyttäjä Rebecka Martinssonin sekä ylikonstaapeli Anna-Maria Mellan. Kaksi niin erilaista naista kuin voi olla, vai ovatko he sittenkään niin erilaisia, sillä kummaltakin löytyy rajua arktista olemusta ja odotettavissa on aivan mitä tahansa. Näiden naisten kanssa miehet ovat vain kulisseja, sillä ainakaan minulle kukaan miehistä ei erotu isosti. Ei edes Krister. Tai erottuu yksi, mutta hän onkin sitten vuosikymmenien takaa ja pedoista pahin…

Rikosketju alkaa kun ammutun karhun vatsasta löytyy miehen peukalo. Se katsotaan vahingoksi, joita silloin tällöin sattuu, mutta Rebeckan vaistot kertovat muuta. Syntyy käsittämätön tilanne, jossa havaitaan erään suvun jäsenille tapahtuvan aivan liikaa onnettomuuksia ja koko ajan kehä vain pienenee, kunnes keskiössä alkavat olla lapsi ja hänen koiransa, Marcus ja Vera. Juontahan en voi tässä alkaa selostaa, mutta valotan kirjan toista teemaa kertomalla, että kirjan alun teksti Molokin kidasta käy toteen ihmisen perimmäisen ja loputtoman ahneuden kautta. Rahalle ollaan uhraamassa ihan mitä tahansa ’viemällä se tulen läpi’. Tai viemällä heidät tulen läpi. Kuka uhrattiinkaan ensin? Kuka oli ja kenelle täysin vailla ihmisarvoa? Miten mahtoi Elinalla mennä pohjoisessa opettajana?

Miten puolustautua miehiä vastaan? Ylikaivosvouti Fasth. Hän on kuin petoeläin, kuin susi. Ja ainoa mikä auttaa sutta vastaan on pysytellä yhdessä. Heti kun jää yksin on helppo saalis.

Edellinen kappale imartelee ylikaivosvoutia ja loukkaa sutta. Mutta nyt olemme pohjoisessa, jossa on toiset lait ja meininki. Jälleen Larsson ylittää itsensä, sillä pakko myöntää, että hän kirjoittaa puukolla tasaista jälkeä yläviivastolle. Miellyttävää kaikki ei ole, mutta kirjailija myöntää sen itsekin:

Minä väritän todellisuutta ja valehtelen; se on minun työtäni. Lyön Rebeckaa päähän ja otan koiria hengiltä.

Vaikka kirjassa on kohtia, joissa sydän itkee, huutaa yksin yössä: Vera, Vera, Vera…!, niin kirjassa saa nauraakin. Tietty arktinen suoruus saa minut nauramaan ja ylikonstaapeli Anna-Maria Mella on myös varsinainen tapaus. Ja Rebecka taas on Lapin kovin jätkä!

Olen lukenut kaikki Åsa Larssonit, mutta vain Kunnes vihasi asettuu on blogissani. Aion lukea seuraavankin ja toivon, että nyt edes koirat, nuo viattomat, saavat jatkossa elää. Olen juuri lukenut tämän vuoden parhaan dekkarin tähän mennessä…

Vaellan lumessa ja näen tassun jäljet. Seuraan niitä maassa jossa kuu nuolaisee lumesta raskaita puita hopeisella kielellään ja näen Veran. Hän heiluttaa häntä ja painaa etupäätä alas kuin kutsuen leikkiin. Katson taaksepäin ja näen Elinan istumassa tähtilampun alla lukemassa Humisevaa harjua. Käännyn ja lähden seuraaman Veraa, lumikoiraa lumipoluille.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Norkku  Susa, Unni,  Kirsi  Rachelle ja Jokken kirjanurkka

PÄIVÄN ASU JA....TAULUN NAINEN

Nyt esittelen ensin päivän asun, joka on kauan etsimäni mekko, jossa etenkin tärkeää päärynät. Harjukaupungin salakäytävistä asti olen etsinyt päärynäkuvioista leninkiä ja nyt se löytyi Marimekon myymälästä kuin vahingossa, sillä olin siitä vain ohi kulkemassa, kun tämä suvihame suorastaan huusi minua sovittamaan.

Samana päivänä kun löysin mekon sain postissa iloisen yllätyksen blogiystävältä: Jael on maalannut minulle taulun, jota olen jo kauan hänen blogissaan ihaillut. Nyt tämä tumma kaunotar uneksii olohuoneemme valkoista seinää vasten seisoen Ikean hyllyllä. Kiitos Jael♥

Syntymäpäivänäni sain Jaelilta pinkin kukkarolaukun, joka on paitsi hurmaavan kaunis ja niin väreihini sopiva, myös hyvin kätevä. Huomatkaa miten hyvin leningin punalila, sopii kenkiini ja laukkuuni. Ja nyt me odottelemme heinäkuussa ihanaa Jaelia meille, sillä viimeksi jäi yksi hyvin jännittävä tarina kesken. Sen lisäksi että istumme, syömme ja tarinoimme, aiomme myös kokata, sillä Jael pitää minulle ja R:lle munakoisokurssin sekä saa leipoa Brita-kakun Minä sitten vien häntä vähän kaupungille viilettämään ja varmaan löydämme jonkun ihanan keitaan, jossa muut saavat passata meitä. Ranskalaisten korkojen viinipiha on yksi kohde...

Viime vuoden päivän asu. Hyvin erilainen.

Minulla on hiuskriisi, sillä en tiedä palaisinko otsatukkaan vain en...Olen luomublondi, joten nytkin olin näihin kuviin unohtanut värjätä kulmani. Otsatukan kanssa sitä huolta ei olisi. Ilman kulmakarvoja kasvoista puuttuu jotain olennaista...tai sitten ei.

Huomatkaa sitten, että tämäkin postaus on kirjallinen!

Love
Leena Lumi

VIIKONLOPPUA KERA MYSTISTEN AKILEIJOJEN!

Tämän Runotalon Sarin akileijan myötä toivotan kaikille viikonloppua kera mystisten akileijojen!

Viikonloppu menee sekä puutarhasta nauttiessa että ystävien kera herkutellessa.

Love
Leena Lumi

Paratiisi♥

SÄRKYNYT SYDÄN

Kun näin Mirkan blogissa elämäni ensimmäisen kerran kuvan valkoisesta särkyneestä sydämestä, kuulin kilahduksen, sillä omani meni silloin rikki. Pitää särkyä, että voi tulla ehjäksi. Kestää kaiken. Tulevat, menevät ja katoavat.

Tiesin, että kohta voi polku viedä pimeään, joten halusin puutarhaani rivin herkkiä, sydämen muotoisia lamppuja johdattamaan minua valoon ja iloon.

Istutin viime keväänä kaksi valkoista taimea, Dicentra Spectabilis, sillä vaikka mammallani oli talon sisääntulossa iso pehko punaista särkynyttä sydäntä, minun värini oli nyt valkoinen.

Valossa nauran ja näen kaksi pyykkinarua, joissa sydämet roikkuvat kuivumassa. Niin somaa! Niin valoisaa, että unohdan, mihin ne oli tarkoitus istuttaa, mutta onneksi se paikka ei niille sopinutkaan. Sitten muistan, että Ilonan kirjassa 112 ruutuikkunaa oli kuva valkoisista särkyneistä sydämistä:

"Särkynyt sydän kantaa huolen, murheen ja pyyhkii kyyneleen. Se särkee oman sydämensä kukkiessaan vain suojellakseen särkymiseltä sinun sydäntäsi."

Elämä on kuitenkin usein proosallista arkea ja puutarhuria vaanii uhka jos toinenkin. Tämän särkyneen sydämen juurelta, joka siis kasvaa eupihalla, löysin eilen mielettömästi keltiäisiä, joten ei kun hommiin. Valittamatta tämä kaunotar kesti onnettomuuden ja tässäkin kuvassa herkkänä hehkuu taustanaan lemmikkien sini ja alapuolellaan palvova valkoinen ritari 'White Touch' -tulppaani.

Minulle ei ole puutarhaa ilman syyshortensiaa, akileijaa, lemmikkiä, pilvikirsikkaa, luumupuuta, köynnöshortensiaa, muscaria, kärhöjä ja valkoista särkynyttä sydäntä. Tämä siis jos kymmenen saa vain valita ja jätin vielä yhden oven auki...Aavistan jo itse, mikä on kymmenes, mutta kukaan teistä ei ikinä sitä voi arvata;-) Odotetaan ensi kevääseen.

Muita puutarhamme kasveja löydät Leena Lumi's Flower Power

Love
Leena Lumi

Punaista särkynyttä sydäntä

SYNTISEN HYVÄ BRITA-KAKKU SATEENKAARENTAA RIIKALTA

Tämä herkullinen ohje sekä kuva ovat Sateenkaarentaa Riikalta. Hänellä sitä tekee aina löytöjä kaikesta kauniista herkkuihin.

Pohja:


125 g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset vaahtoon.
Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää vaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikinasta kaksi kakkupohjaa halkaisijaltaan noin 15cm. Esipaista 175 asteessa noin 10 minuuttia.


Marenki:


2 valkuaista
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Noin 1 dl mantelilastuja (ilmankin pärjää)

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita sokeri nopeasti joukkoon.
Levitä paistettujen pohjien päälle ja paista 15 minuuttia. Täytä kakku mansikoilla ja kermavaahdolla, vaniljajäätelöllä tai vaniljakreemillä.

Ja sitten vaan nautitaan!

KESÄN GRILLIHERKUT

Suven viimeinen grillauskirja on Tatu Lehtovaaran Kesän grilliherkut (Otava 2012), jossa herkkujen painotus on noin puolet ja kaiken muun asiaan liittyvän osuus se muu. Kirja alkaa grillaamisen perusteista eli suorastaan hiilistä ja siitä ikiaikaisuudesta, mitä hiilillä kypsentäminen pitää sisällään. Grillaaminen on siitä kiintoisaa, että sitä voi harrastaa hyvin yksinkertaisilla menetelmillä tai voi hankkia oikein supergrillin, joka on itsessään jo kuin pienoiskeittiö kaikkine lisätoimintoineen.

Kirjan nimi siis johtaa hieman harhaan, sillä saamme tuhdisti tietoa erilaisista grilleistä, joita ovat mm. puugrillit, kaasugrillit, laavakivigrillit, sähkögrillit, kertakäyttögrillit, kamado-grillit, tandoori ja hibachi. Osa grilleistä näyttää hyvin sisutuksellisilta.


Kaikki grillausvälineet sekä –tekniikat esitellään aina lämpötiloja ja lämpömittareita myöten. Grillaustapojakin on aina suorasta grillaamisesta planking-menetelmään, joka on vanha intiaanien tapa kypsentää kalaa kostutetulla laudalla nuotion tai hiilloksen päällä. Tämä kaunis kuva liittyy grillausalustalla grillaamiseen. Grillaus- tai paistoalusta (hot plate) on grilliin laitettava metallinen tai kivinen levy, jonka päällä ruokaa kypsennetään ja lopuksi esimerkiksi lihat voi nostaa lisäkealustan päällä tirisevinä pöytään.

Hyvin perusteellisesti Tatu Lehtovaara esittelee marinoinnin sekä mausteseokset ja –kastikkeet. Nyt siis myös kuivat mausteseokset tehdään itse, jolloin niitä voi varioida mielensä mukaan. Esimerkkejä löytyy mm. grilli-, BBQ-, teksasilainen- ja rosmariini-sinappimausteseokset. Maustekastikkeet ovat oma lukunsa kuin myös valelu- tai dippauskastikkeet.

Tämän jälkeen pääsemme grillaamaan erilaisia lihoja, joista löytyy ohjeita runsaasti. Kalaa ja kasviksia sekä jälkiruokia valmistuu myös grillaten. Saamme hyvin tarkat ohjeet sekä Jukka Heiskasen kauniit kuvat, joiden avulla aloittelijakin voi löytää grilliruoan maailmaan.

Minä kun en muuta söisi kuin mereneläviä ja kalaa, tarjoan teille nyt Kesän grilliherkuista Grillattua kuhaa folionyytissä:

foliota ja leivinpaperia


150 g voita
2 nippua tuoretta sipulia leikattuna
nippu porkkanaa viipaleina
3 keitettyä kananmunaa paloina
600 g keitettyjä uusia perunoita paloina
1 nippu tilliä leikattuna
1 kg nahatonta kuhafilettä
suolaa
voisulaa


Repäise foliosta ja leivinpaperista 6 isoa palaa. Kuullota sipuleita voissa hetki. Laita foliopalat pöydälle ja leivinpaperit folioiden päälle. Asettele palojen päälle perunoita, porkkanaa, kananmunaa, tilliä. Sivele kuhafileet voisulalla, grillaa nopeasti suoralla lämmöllä vain toiselta puolelta ja nosta fileet perunoiden päälle. Kääntele foliot avonaisiksi ’veneiksi’ ja nosta sipuli-voisulaa kalojen päälle. Sulje nyytit ja nosta suoralle lämmölle grilliin kypsymään, kalat kypsyvät noin 5-6 minuutissa.


Grillauskausi on nyt parhaimmillaan, joten tässä oiva kirja vaikka vasta-alkajalle tai tee-se-itse –henkilölle, joka haluaa valmistaa grillinsä itse, sillä siihenkin Lehtovaara tarjoaa ohjeet.

Leena Lumissa Tatu Lehtovaaralta on aiemmin ilmestynyt Sienet ja sieniherkut, joka oli keittiömestarimme yhteistyö sieniguru Mauri Korhosen kanssa.

Muut lukemani ruokakirjat löydät täältä

Lehtosinilatva - hunajakukka, jolla saat nopeasti nurmikon kukkaniityksi...

Lehtosinilatva ei suostu kameralleni, ei uudelle, ei vanhalle, joten yksikään kuva ei kerro syvintä upeutta tästä ihanasti hunajalle tuoksuvasta kukasta.

Ostin monta vuotta sitten Viherlandiasta kymmenen taimea tätä kasvia sekä valkoisena että sinisenä. Vähempikin olisi riittänyt, mutta kun oli kokonainen koulu tulossa tutustumaan puutarhaamme ja lehtoomme, niin nousi tarve saada vähän jotain uutta...Tuo vähän on jälkeenpäin naurattanut, sillä nyt tätä Suomessa myös luonnonvaraisena elävää kasvia on meillä mielettömästi.

Minusta sininen on sinisempi kuin kuvista käy ilmi. Oma suosikkini on tietenkin valkoinen ja se saakin olla kolmas kasvi kuupuutarhaani valkoisen lupiinin ja valkoisen akileijan seuraan. Tämä on muuten sitten ensimmäinen kerta, kun tätä kasvia siirrän, sillä se on levinnyt kaikkialle, mutta juuri oikeisiin kohtiin, eli linturinteen rytteikköön ja puiden, myös synkkien havujen alle.

 Näitä helppoja, koko sydänsuven kukkivia kasveja en ole kastellut kuin istutuskeväänä kauan sitten.

Etsiytyy mielellään kosteaan maahan ja puolivarjoon, mutta selviää myös kuivemmalla ja auringossa. Pölyttäjien suosikkikukkia.

Lehtokuusama viihtyy siellä missä lehtosinilatvakin ja samoin tekee...

lehmus ja...

linnunherne.

Kesä 2016 ja menossa on nurmikot kukkaniityiksi projekti, jossa lehtosinilatva on mitä tehokkain apulainen. Saattoi muuten olla, että aloitin kymmenellä sinisellä ja kymenellä valkoisella, mutta se kannatti, sillä nyt tätä ihastusta on ziljoona.

Meidän etupiha kukkii nyt siis tällaisena ja muutama viikko sitten näin

Terveisiä Leena Lumin puutarhasta