Omistan tämän arvostelun Hyvin Kirjalliselle Ystävälleni - muistojen tähden.
Michael Berg kirjoittaa tarinan Hannasta, päästäkseen eroon Hannasta ja Hannan muistosta. Hänen on syytäkin se tehdä, sillä Hannan jälkeen, kukaan nainen ei ole mitään, tuoksuu ja maistuu erilaiselta kuin Hanna, tuntuu väärältä. Michaelin avioliitto kariutuu, uudet naissuhteet eivät kestä ja ainoa kumppani on tutkijan työ. Michaelista tulee ensimmäisen rakkaussuhteensa seurauksena elämän erakko.
Tästä tarinasta syntyy Bernhard Schlinkin kirja Lukija (Der Vorleser, WSOY, 2009), jonka varmaan useimmat tuntevat Stephen Daldryn ohjaamana elokuvana, jota minä en ole vielä nähnyt. Mutta tiedän päätähdet, Kate Winsletin ja Ralph Fiennesin ja siitä osaan jo sanoa, että tämän kirjan piti tulla filmatuksi, koska rooliosat oli annettu niille ainoille, joita osaan näihin rooleihin kuvitella. Kate Hanna Schmitzinä, 36 vee ja Ralph Michael Berginä, 15 vee. Uskon, että filmissä nuorta Michaelia näytteli joku muu kuin Fiennes;-) Tuntien Winsletin kyvyn sukeltaa roolinsa, elää se, ei näytellä ja muistaen taas Ralph Fiennesin unohtumattomat roolityöt, katson, että nyt elokuva ylistää kirjaa!
Tämän kertomuksen piti tulla filmiksi myös sen takia, että Schlink on joko tietoisesti tai tiedostamattaan kirjoittanut tarinan elokuvaksi. Kirjassa myös mainitaan muutama kuuluisa juutalaisten joukkotuhoa kuvaava filmi, kuten Sophien valinta ja Schindlerin lista sekä TV-sarja Polttouhrit.
Kirja on hyvin visuaalinen. Jos olisin nähnyt filmin, olisin jäävi tämän sanomaan, mutta kun en ole. Tarina on täynnä pieniä yksityiskohtia, miltä jokin pieni asia näyttää: eteisen peili, naulakko, kello, ruohon vihreys, nutturasta karkaava hiustupsu, munakoisonvärinen silkkinen yöpaita etc.
Tarina on hyvin rauhallisesti ja toteavasti kerrottu ja itse asiassa varsin selkeä, mistä kiitosta, mutta ainakin minulle kirja oli liian ennalta-arvattava. Jos joku Lukijasta kiinnostunut haluaa tämän kirjan lukea, jätän muutaman tärkeän asian kertomatta, että jännitettä riittää. Kirja siis kannattaa lukea, minä nyt vain olen lukenut kirjoja ihan liikaa, joten juoni oli minulle jo aiemmin koettu, mutta annan arvon selkeälle tyylille ja visuaalisuudelle, joka kuljetti tarinaa kuin filmiä.
Michael Berg on 15 -vuotias lukiolainen, joka rakastuu 36 -vuotiaaseen Hannaan, raitiovaununrahastajaan. Rakkaussuhde on muilta salattu. Se on kuuma, mutta ehdottomasti hyvin fyysinen. Tapaamiset ovat kellolleen sovittuja ja kestävät noin 1,5 tuntia, joiden kaava on kylpy, toisen kylvetys, lukeminen ja rakastelu. Michael lukee Hannalle kirjan toisensa jälkeen ääneen.
Yhtäkkiä Hanna muuttaa toiselle paikkakunnalle ja Michael lähtee lukemaan oikeustieteitä. Opintojen yhteydessä on mahdollisuus osallistua seminaariin, jossa seurataan Auschwitzin vanginvartijoita vastaan kohdistettuja syytteitä. Pääsyytettynä istuu Michaelin entinen rakastettu Hanna. Pääsyyte kohdistuu Saksan häviämisen vuoteen, hetkeen ennen marssia ja pakoa länteen. Vartijat olivat sulkeneet naisvangit kylän kirkkoon ja odotettiin pommitusten yötä. Yksi pommeista osuu kirkon tapuliin aiheuttaen tulipalon. Vartijoista kukaan ei avannut kirkon ovia ja vangit paloivat elävältä kahta lukuun ottamatta. Muut vartijat kampeavat syytettä Hannan päälle ja niin Hanna myöntää syyllisyytensä pää ylpeästi pystyssä ja silmät tyhjinä. Vain kerran hän vilkaisee Michaeliin.
Hanna saa 28 vuoden vankeustuomion ja Michael jatkaa opintojaan, avioituu tulevan juristin Gertdurin kanssa, saa lapsen, eroaa. Tuntee ulkopuolisuutta ja alkaa pohtia Hannan saamaa tuomiota, sen oikeutusta ja saksalaisten ikuista kysymystä koko kansan syyllisyydestä juutalaisten joukkotuhoon. Hän matkustaa Struthofin keskitysleirille kokeakseen jotain juutalaisten todellisuudesta, mutta: ”Tunsin sisälläni suuren tyhjyyden, ikään kuin en olisikaan etsinyt havaintoja ja elämyksiä leiristä vaan omasta sisimmästäni ja joutunut toteamaan ettei sisälläni ollut yhtään mitään.”
Lopulta Michael alkaa jälleen lukea kirjoja ääneen kasetille ja lähettää niitä Hannalle vankilaan. Vihdoin Hanna vapautetaan 18 vuoden vankeuden jälkeen ja Michael käy kerran tapaamassa Hannaa, josta hän ei löydä enää mitään nuoruutensa rakastetusta. He sopivat, että Michael käy noutamassa Hannan viikon päästä ja vie hänet asuntoon, jonka on saanut Hannalle järjestettyä. Ja niin sitten tapahtuu. Tai ei tapahdu. Tai tapahtuu eri.
Olen ihan käytännössä törmännyt Saksassa tähän saksalaisten kollektiiviseen syyllisyyden tunteeseen samoin kuin aivan vastakkaiseen ajatteluun. Kummatkin asiat ovat kirjan mielenkiintoisinta antia hänelle, jota kiinnostaa kansallissosialistinen historia. Viime mainittuun Michael törmää matkustaessaan taxilla Struthofin leirille ja siitä antaa kovan näytteen taxikuski. Ensi mainittua pohdiskelee Michael näin: ”Aloin ihmetellä, miten minun sukupolveni, meidän jälkeen tulevien sukupolven, olisi pitänyt ja pitäisi suhtautua saatuamme tietää juutalaisten tuhon hirveyksistä? Meidän ei pidä luulla käsittävämme sellaista mitä ei voi verrata, emme saa tutkia emmekä kysellä, sillä vaikka kyselijä ei asettaisikaan hirmutekoja kyseenalaisiksi, hän kuitenkin tekee hirmuteoista kommunikaation kohteen eikä suhtaudu niihin kuin sellaiseen seikkaan, jonka edessä hän voi vain vaieta kauhuissaan, häveten ja syyllisyytensä tunnustaen. Mutta että muutamat harvat tuomittaisiin ja me, jälkeen tulevien sukupolvi, sitten vain vaikenisimme häveten ja syyllisyytemme tunnustaen – siinäkö olikin kaikki?”
Ei siinä ei todellakaan ollut kaikki! Kaikki on siinä, että jokainen kirja, joka kertoo juutalaisten joukkotuhosta kantaa totuuden viestiä eteenpäin, sillä liian paljon on noussut ääniä, jotka yrittävät kieltää lähihistoriamme totuuden. Siinäkin mielessä Schlinkin kirja puoltaa paikkaansa ja lunastaa arvonsa kuin myös siitä tehty, varmasti kiinnostava elokuva!
