Rainer Maria Rilkestä
1875 – 1926
ja hänen runojensa suomentamisesta
Tahto Tahtojen
Luento
”RUNO ON KOHTAAMISPAIKKA”
Uuden kirjan päivillä
Oriveden opistolla
28.6.2005
Eve Kuismin
Rilkestä ja hänen runojensa suomentamisesta
Runo ON kohtaamispaikka!
Minusta on aina tuntunut siltä, että – yleensäkin teksteissä, mutta – varsinkin runoissa kohtaavat kirjoittajan ja lukijan maailmat, maailmankuvat, arvot ja tunteet.
Juuri runossahan sanoma on pelkistetyimmillään ja kirkkaimmillaan. Siitä on karsittu pois selittelyt ja täytesanat; kohtaamispaikalle tulee vain olennainen – tärkein.
Runo edustaa kirjoittajaansa. Kun minä ihastun runoon, olen siitä hämmentynyt, kauhistun sitä tai mykistyn sen edessä, tunnen samoja tunteita sen kirjoittajaa kohtaan ja haluan tietää, kuka säkeiden takana on.
Luettuani 18-vuotiaana Rainer Maria Rilken ”Pantterin”, minusta tuli hetkessä ”Rilke-ihminen”. Jäin koukkuun!
Olin nuori ja minuun tekivät Pantterissa valtavan vaikutuksen kaksi asiaa: Silmiinpistävän selkeä ja pelkistetty kieli sekä jopa ennen sitä runoilijan vahva myötäelämisen kyky (myöhemmin kohtaamispaikalla minulle selvisi, että kyse oli vielä paljon enemmästä; hänen ”Maailman sisäavaruus”-filosofiastaan).
Minusta tuntui silloin – ja tuntuu edelleen, että runon kahdentoista säkeen jokainen tavu on vasaran isku, jolla eläin lukitaan ahtaaseen pyöreään vankilaan. Runo on pakahduttava ja sen ahdistavuus vain tehostuu selkeän ja konstailemattoman kielen ansiosta. En ole koskaan lukenut toista yhtä riipaisevaa kasvavan toivottomuuden kuvausta.
Koskettava elokuva ”Heräämisiä” kertoo ihmisistä, jotka näyttävät vajonneen omaan maailmaansa eivätkä reagoi ympäristöönsä.
Robert de Niron esittämä potilas todistaa lääkärille, että ymmärtää kaiken ympärillään, vaikka ei pysty kommunikoimaan. Hän tavaa kirjainpelin avulla suurella vaivalla kaksi sanaa: ”Rilken Pantteri”...
Tavattuani ihastukseni kohteen lukemattomia kertoja kohtaamispaikalla, opin tuntemaan hänet yhä paremmin. Oivalsin runojen symboliikan, loistavan rytmin ja soinnin – sekä ilmaisun kuulauden ja vivahderikkauden. Se kaikki vain kasvatti kiinnostustani.
Luin hänestä kaiken, mitä sain käsiini ja jos en löytänyt jotakin etsimääni, päättelin itse millainen hän oli ollut. Esimerkiksi sen, että pettämättömän rytmitajun omaavan ihmisen täytyy olla huippulahjakas myös musiikillisesti. En kuitenkaan löytänyt hänen kirjeistään enkä mistään hänestä kertovasta tekstistä mitään musiikkiharrastukseen viittaavaa.
Lopulta ymmärsin, että vastaus oli silmieni edessä – hänen runonsa. Vain huippumusikaalinen ihminen pystyy kirjoittamaan kuten hän.
Päättelin edelleen, ettei hän todennäköisesti olisi edes ehtinyt harrastaa musiikkia, koska kirjoitti elämänsä aikana niin valtavasti ja että hän siksi kanavoikin musikaalisuutensa tekstiin!
(Arvoisat kuulijat, tähdennän vielä, ettei edellä kertomani ole kirja-, vaan ”varmaa” kohtaamispaikkatietoa).
Alettuani yhdeksän vuotta sitten suomentaa runoja, kohtaamisemme muuttuivat yhä läheisemmiksi. Kääntäessäni paneuduin hänen runoihinsa samalla intensiteetillä kuin hän niitä kirjoittaessaan. Se osoittautui ”pelkkää” lukemista huomattavasti syvällisemmäksi kohtaamiseksi. Pyrin ajattelemaan hänen aivoillaan ja näkemään hänen silmillään. Hänen säkeensä asuivat ajatuksissani kahdella kielellä ja hänen filosofiansa kiehtoi minua suunnattomasti. Voisi melkein sanoa, että nykyään me seurustelemme.
Ja koko ihana tarina alkoi pakahduttavasta runosta – henkeä salpaavasta, inspiroivasta kohtaamispaikasta.
Yhteiset hetkemme on kirjattu kokoelmaan ”Tahto tahtojen – Der grosse Wille”, joka ilmestyi Liken kustantamana viime vuoden lopulla pehmeäkantisena niteenä ja kovakantisena kuvitettuna juhlapainoksena.
Euroopan lyriikan modernismin uranuurtaja,
Rainer Maria Rilke syntyi Prahassa silloisessa Itävalta-Unkarin keisarikunnassa 4.12.1875 ja kuoli 51-vuotiaana, 29.12.1926 leukemiaan Val-Montissa Sveitsissä.
Hänen lapsuutensa oli ristiriitainen ja ahdistunut. Äiti puki hänet pitkään tytöksi ja isä kasvatti hänestä sotilasta.
Sotilasta hänestä ei tullut. Hän valmistautui yksityisesti ylioppilastutkintoa varten ja opiskeli taide- ja kirjallisuushistoriaa Prahassa, Münchenissä ja Berliinissä.
Rilke oli herkkä ja halusi koko sydämestään olla taiteilija. Hänen vakaumuksensa oli, että taiteilijan tulee heittäytyä pidäkkeettömästi taiteensa vietäväksi ja välttää porvarillista elämäntapaa.
Hän oli naimisissa kuvanveistäjä Clara Westhoffin kanssa ja hänellä oli tytär Ruth, mutta hän ei elänyt perhe-elämää kuin muutaman vuoden, vaikka hänen avioliittonsa pysyikin muodollisesti voimassa.
Rilke oli poikkeuksellisen taitava hankkimaan itselleen mesenaatteja, joiden hoveissa hän asui ja kirjoitti.
Hän oli rauhaton ja aina liikkeellä, viimeinen oikea hovirunoilija.
Runojen lisäksi hän kirjoitti matkoiltaan valtavan määrän kirjeitä. Tällä hetkellä niitä on julkaistu noin 7000. Osa on edelleen julkaisematta.
Kirjeenvaihto on niin suuri, että sitä voidaan pitää yhtenä osana hänen ilmaisuvoimaista ja kaunista kirjallista työtään. Hän oli erityisen hienotunteinen kirjepartnereitaan kohtaan, mutta hyödynsi kirjeenvaihtoa myös mietiskelyyn ja oman elämänsä pohdintaan.
Rilken uudet ns. esinerunot ovat sisällöltään filosofisia ja symbolisia. Niissä on paljon abstraktioita, vaikka lähtökohtana onkin usein eläin, kukka tai jokin muu konkreettinen esine tai olento. Esinemaailmasta puhutaankin vain saksalaisen runouden ja Rilken yhteydessä siksi, että juuri hän uudisti runoutta konkretisoimalla sen aihepiirin.
Hänen esine- ja „maailman sisäavaruus”-filosofiansa konkretisoitumiseen vaikuttivat eniten Lou Andreas-Salome, häntä 14 vuotta vanhempi kirjailija ja filosofi, johon hän tutustui ja rakastui vuonna 1897 ja kuvanveistäjä Auguste Rodin, jonka hän tapasi Pariisissa vuonna 1902.
Tässä filosofiassa kaikki on yhtä. Hän kirjoitti ”Pantterin” vuonna 1902 ja piti sitä ensimmäisenä ”uutta” esinerunouttaan edustavana runona. Se edustaa selkeästi myös „maailman sisäavaruus“-filosofiaa. Hän katselee pantteria, mutta tuntee olevansa itse pantteri ja sen asemassa. Objekti ja subjekti, pantteri ja runoilija ovat samanarvoisia maailman sisäavaruudessa, mystisellä alueella, jossa inhimillinen ja ihmiselle käsittämätön kietoutuvat yhteen.
Hänellä oli paljon sanottavaa ja hänen ilmaisutapansa oli kiehtovaa. Jäljittelijät eivät pärjänneet hänelle.
Hän kirjoitti lapsuuden ahdistuksen pois sielustaan. Siksi hänen ajatellaan olleen vuosisadan alussa niin rakastettu. Ihmisten elämässä oli paljon pelkoa ja epävarmuutta. Hänen teksteistään he löysivät lohtua.
Vuosisadan loppupuoliskolla hänen ympärillään oli pitkään hiljaista, mutta nyt kiinnostus häntä kohtaan on kaikkialla kasvamassa.
Kokoelman nimi ja kuvat
Lainasin kokoelman nimen ”Tahto tahtojen” Pantterin säkeestä, koska halusin tämän tärkeän runon olevan jossakin muodossa aivan ensimmäisenä – jo kirjan kannessa.
Harkitsin myös nimiä ”Syyspäivä” hänen kenties tunnetuimman yksittäisen runonsa tai ”Maailman sisäavaruus” hänen filosofiansa mukaan. Nimi ”Uusia runoja” ei tuntunut nykyaikaan sopivalta eikä oikealtakaan.
Moni ihmetteli, miksi halusin runokirjaan kuvia. Minulla oli visio! (Palaan siihen kohta). Halusin myös värikkään juhlapainoksen eikä se onnistu ilman kuvia!
Rilkellä on nimittäin kaksi juhlavuotta peräkkäin. Hänen syntymästään tulee tämän vuoden joulukuun 4. päivänä kuluneeksi 130 vuotta ja tulevan vuoden joulukuun 29. päivänä on kulunut 80 vuotta hänen kuolemastaan.
Halusin huomioida merkkivuodet ja juhlistaa niitä, kuten myös sitä suurenmoista sattumaa, että olin yleensä hoksannut ryhtyä hänen runojaan suomentamaan ja sitä, että olin löytänyt kuvittajan, jonka näkemys kirjan visuaalisesta ilmeestä vastasi täydellisesti omaani.
Se suurenmoinen sattuma oli artikkeli Helsingin sanomissa joulukuussa 1996, kun Rilken kuolemasta oli kulunut 70 vuotta. Artikkelista luin, ettei hänen ”uusia” runojaan ollut saatavissa suomeksi. Minun oli vaikea uskoa sitä. Etsin hyllystä pienen kirjani ja ”suomenkielinen” Pantteri syntyi vielä samana päivänä. Se onnistui niin hyvin, että mielessäni käväisi ajatus, joka tuntui silloin päätä huimaavalta: Jospa minun onkin määrä suomentaa näitä runoja?!”
Kannustajana toinen Rilke-ihminen
Vaikka sainkin käännöksestäni kaiken kaikkiaan poikkeuksellisen hyvää palautetta, niin työn jatkumisen ja julkitulemisen kannalta ratkaisevaa oli tutustuminen FT, Rilke-tuntija, suomentaja Liisa Enwaldiin.
Vaikka ”Pantterista” oli jo olemassa varteenotettavia käännöksiä, hän piti omaani niin hyvänä, että julkaisi sen TAIte-runouslehdessään.
Ja mikä sykähdyttävintä, hän lähetti minulle kirjeessä luettelon runoista, jotka toivoi minun kääntävän; sellaisistakin, joista oli jo suomennos, mutta joista hän halusi minun versioni. Runon nimen vieressä luki ”Käännä Sinä paremmin!” Kannustavampaa kirjettä en ole koskaan saanut!
Luettelossa oli myös muutamia runoja, joita omassa kirjassani ei ollut, kuten esimerkiksi ”Musta kissa”, jota hän pitää parhaimpanani.
Olen tavannut hänet vain kerran, mutta puhelimessa olemme käyneet pitkiä keskusteluja ja vaihtaneet ajatuksia Rilkestä, hänen elämästään, runoistaan ja kirjeistään. Muistan hänen jokaisen sanansa.
Tietääkseni vain me kaksi suomennamme tällä hetkellä Rilken tuotantoa. (Liisa on suomentanut mm. teokset ”Marianelämä” ja ”Sonetit Orfeukselle” sekä Rilken kirjeitä nimellä ”Hiljainen taiteen sisin). Myös ”Tahto tahtojen”- kokoelmassa on yksi hänen hieno suomennoksensa: ”Runoilijan kuolema”.
Suomentaminen on monenlaista ymmärtämistä
Rilken runoja pidetään yleisesti vaikeina ymmärtää. Luulen, että syy ”vaikeuteen” ja siihen, että niitä on käännetty niin vähän, on niiden symbolisuudessa; siinä, että kaikissa runoissa on jokin elementti, joka ei tunnu kuuluvan siihen; asioiden yhteys ei välttämättä avaudu helposti.
Mietin pitkään vastausta minulle usein esitettyyn kysymykseen: Kuinka juuri minä sitten ymmärrän ja osaan kääntää Rilken runoja?
Sisällön ymmärtämisen perustana minulla on hyvä saksankielen taito. Vietin Saksassa 10 vuotta ja kunnianhimoisena opiskelin kielen niin hyvin, ettei kukaan enää oleskeluni loppuvaiheessa erottanut minua ulkomaalaiseksi edes aksentista.
Noina vuosina minulle kehittyi myös erinomainen saksankielen vivahteiden taju, jota pidän suomennostyön onnistumisen edellytyksenä ja siksi suurimpana valttinani. Se on suoranainen aarre!
Runollinenkin olen. Jo lapsena kirjoitin runoja ja kronikoita ystäville. Minulta on julkaistu yksi oma runo/tietokirja, ”Pieni kissakirja” (Kirjapaja 1999).
Minulla on hyvä rytmitaju ja olen musikaalinen. Harrastin jonkin aikaa kilpatanssia ja olen laulanut kuoroissa lähes puolet elämästäni.
Kielifriikkinä olen aina editoimassa ihmisten kirjoituksia, monien iloksi – tai harmiksi – ihan pyytämättä!
Olen myös hyvin eläinrakas, kuten Rilkekin. Hän luetteli eräässä kirjeessään asioita, joista erityisesti piti. Siinä luki: .... ja eläimet, oudosti koskettavat...!
Eräässä kirjeessään Rilke antaa ohjeita kääntäjille: ”Käännöksessä saa – ja pitääkin näkyä myös se esirukouksenomainen rakkaus, jota tuntee teoksen kirjoittajaa kohtaan....” No minähän olen ollut hänen sanomansa ja ilmaisutapansa edessä polvillani jo vuosikaudet!!
Meissä on niin paljon samaa, että pidän Rilkeä sielunkumppanina! Ymmärrän hänen runojaan – ja osaan suomentaa niitä, koska ymmärrän häntä itseään.
– Koska kaikkien runoilijoiden kanssa ei voi olla samalla aaltopituudella, idea kohtaamispaikasta on tärkeä. Mitä enemmän lukee, ja mitä paremmin ymmärtää toisen ajatuksia, sitä hienovireisemmin osaa ne välittää.
”Omin opein”- suomentamisesta
Aloitan tutkimalla ja ”kuuntelemalla” runoa. Opettelen sen aina ulkoa ja luen sitä itselleni ääneen niin kauan, kunnes sen rytmi ja musiikki soivat mielessäni. Sen jälkeen tavuja ei tarvitse laskeskella.
Otan runojen kolme elementtiä: Sisällön, rytmin ja loppusoinnut mainitussa järjestyksessä huomioon niin orjallisesti, kuin se on kauniin ja sujuvan lopputuloksen saamiseksi mahdollista.
Rilken runoissa on vielä neljäskin – ohittamaton – elementti; aiemmin mainitsemani silmiinpistävän kaunis ja selkeä kieli, joka mielestäni on tärkeydessä sisällön kanssa ykkössijalla. Hän kehitti nimittäin ”uusille” symbolistisille esinerunoilleen aivan oman ilmaisutavan ”Asiallisen esittämisen mallin” (Formel des sachlichen Sagens). Se pitää sisällään kaiken, mitä Rilke piti kielessä tärkeänä; Lauseopillisen taidokkuuden, tiivistetyn ilmaisun, tekstin omakohtaisuuden sekä vivahteikkaat ja tarkat sanavalinnat.
Runot kuulostavat edelleen ajattomilta ja sopivat vielä sata vuotta ilmestymisensä jälkeen hyvin nykyaikaankin. Vain parissa kohdassa huomaa, että aikaa on kulunut: ”Sinisessä hortensiassa” puhutaan lapsen esiliinasta ja ”Daami peilin edessä” kutsuu hovineitoa.
Sisällön oikeellisuudesta en käännöksissäni tinkinyt – ellei oteta huomioon muutamaa tarkoituksenmukaisuussyistä tekemääni poikkeusta; esim. Kurtisaanin ”alkemian aidointa” käänsin ”epäaidoista aidointa”.
Lukijan ei pidä ”kompastua” johonkin yksittäiseen sanaan, vaan voida lukea sujuvasti eteenpäin.
Rytmistä olin valmis tinkimään vain silloin, kun runon poljento ei ollut luontevasti siirrettävissä suomenkielelle. En siis pakottanut tekstiä määrämittaan, jos lopputuloksesta olisi sen takia tullut jäykkä tai jos kieli olisi puuroutunut tai muuten menettänyt Rilkemäisyytensä.
Loppusoinnuissa annoin eniten myöten ja tyydyin monessa tapauksessa siihen, että vain sanan viimeinen tavu oli riimissä.
”Myöten antaminen” ja ”tyytyminen” eivät kuitenkaan tarkoita sitä, etten olisi kääntänyt jokaista tavua paitsi suomeksi, myös päälaelleen – lukemattomia kertoja. Yhtäkään pilkkua en heittänyt käännöksiini keveästi ”tuosta vain”.
Kääntäjät kyllä tietävät: Kun muuttaa mitallisen runon yhdessä säkeessä yhdenkin sanan, menee kaikki uusiksi!
Toimin seuraavan itse laatimani ohjeen mukaisesti.
Kääntäjän tulee tarjota lukijalle KÄÄNNÖS, eikä omaa runoaan sen nimissä. ”Sinne päin”-tehty ei ole käännös – eikä edes tulkinta, vaan mukaelma.
Luen Teille nyt käännöksen:
Sininen hortensia
Kuin väriupokkaassa vain rippeitä vihreää,
niin karheina, katkenneina kuivat lehdet sen
pilkottavat takaa kukkien - ennen sinisten.
Nyt niihin heijastuu enää sineä himmeää
ja heijastus on epätarkka, itkuinen,
kuin joutuisivat väristään luopumaan uudelleen.
Se on kuin kirjekuoren vanhan, vaalenneen;
ei sininen, vaan violetinharmaa, keltainen.
Kuin lapsen esiliina, puhki pesty, vailla värejä,
pian loppuun käytetty ja tarpeeton,
vain hetken, yhtä lyhyen, kestää ihmiselämä.
Äkkiä säihkyy väriä yksi pieni kukkanen;
liikuttavan sininen se on,
iloitessaan sylissä ympäröivän vihreyden.
Kokoelman kuvista ja kuvittajasta
Rilken runoja on yleensä kuvitettu maalauksin tai maisemakuvin, joskus piirroksinkin.
Minä halusin tähän juhlakirjaan jotakin täysin uutta; sellaista, joka korostaisi runojen symbolisuutta. En vain tiennyt, mitä se voisi olla, ennen kuin eräässä haastattelussa tapasin valokuvaaja Juha-Pekka Ikäheimon. Hän ihastui runoihin heti ja pyysi saada luettavakseen kaikki suomennokseni. Tutustuttuaan niihin hän sanoi, että kuvankäsittely voisi olla ihanteellinen tapa kuvittaa runoja, joissa kaikissa on jokin elementti, joka poikkeaa kokonaisuudesta, koska kuvaa käsittelemällä sen voisi lisätä siihen. Pari päivää myöhemmin sain näytekuvan, jonka hän oli tehnyt runoon ”Yksinäinen mies”. Tiesin välittömästi, että juuri sellaista tyyliä olin hakenut. Kuva oli koskettava ja sopi mielestäni erityisen hyvin Rilken yksinäisyyttä mestarillisesti kuvaavaan runoon. Ja mikä parasta; siinä oli täsmälleen sitä ”uutta”, jota kirjaan kaipasin.
Hän toteutti näkemykseni kauniisti ja harkiten jättäen pois ne kuvat, joista ei syystä tai toisesta olisi tullut runon henkeä vastaavia.
Esimerkiksi ihana ”Gaselli” ... ”loikkaamassa pois, kuin joka lihas ladattuna, hypyin viritetty ois!”
Hän kuvasi Korkeasaaren kauniita gaselleja vihreässä ympäristössä. Kuumana kesäpäivänä ne kuitenkin nököttivät varjossa puun alla eivätkä liikahtaneetkaan. Kuvasta ei olisi tullut oikeanlaista.
Luin myöhemmin Rilken vaimolleen Claralle kirjoittamasta kirjeestä, että hänkin oli ollut koko päivän Pariisin kasvitieteellisessä puutarhassa katselemassa gaselleja – jotka eivät olleet liikahtaneetkaan; kääntäneet vain muutaman kerran päätään ja nuuhkineet ilmaa. Hän siis kuvitteli niiden hyppyjen sulouden. Mielikuvituksella kun ei ole rajoja. Photo-shopillakin pystyy melkein mihin tahansa, mutta ei tekemään nököttävästä gasellista loikkaavaa.
Juha-Pekallakin on Rilken kanssa yhtäläisyyksiä, joista pidän: Hän kuvitti Rilken modernit runot modernilla tekniikalla sata vuotta niiden syntymisen jälkeen – saman ikäisenä, kuin Rilke oli runoja kirjoittaessaan. Näkökulma on siis molemmissa nuoren miehen.
Tulevaisuudensuunnitelmia
Minulla on lempi-runoilijani kanssa vielä yksi yhtäläisyys!
Mainosalan yrittäjänä minusta oli hauska lukea, että hän oli myös erittäin markkinointihenkinen. Hän osasi tuoda itseään hyvin julki eikä pelännyt kalastella niin sanotun ”suuren yleisön” suosiota, vaikka kulttuuripiirit häntä sen vuoksi kieroon katsoivatkin.
Koska minäkin hallitsen mainostamisen, aion käyttää taitoani Rilken tunnetuksi tekemiseen Suomessa. Esitän hänen runojaan kaikkialla, missä siihen on tilaisuus; jos ei pyydetä, niin sitten pyytämättä! En arastele pukeutua Rilke-paitoihin tai lähetellä ihmisille ”Pantteri”- ja ”Syyspäivä”-kortteja. Tuotteet, joita tarjoamme, ovat tyylikkäitä; eivät missään tapauksessa mitään krääsää!
Lupasin esitykseni alussa palata visiooni, miksi runokirjassa pitää olla kuvia! Kalastelen niillä tietoisesti ”suurta yleisöä”, jolla tässä tarkoitan nuoria lukijoita. Olin itse 18, kun rakastuin Rilken runoihin. Miksi nykynuorille ei voisi käydä samoin? Heitä kiinnostaa nykytekniikka ja moni heistä osaakin kuvankäsittelyä. Tarjoan heille heidän omaa lääkettään! Jos he tarttuvat tähän kirjaan ensimmäisen kerran kuvien takia, mutta ihastuvat niiden myötä myös runoihin, olen saavuttanut tavoitteeni.
Valmistelen parhaillaan toista kuvitettua käännöskokoelmaa, jonka on määrä ilmestyä ensi vuoden loppuun mennessä. Ajattelin suomentaa runoja, joita hän kirjoitti naisista ja naisille. Hänhän ihaili suuresti kauniita, itsellisiä ja omanarvontuntoisia naisia. Kokoelman nimeksi voisi tulla esimerkiksi ”Antaumuksella Teidän”.
Se olisi samalla lahja kaikille Suomen naisille! Kirjan suunniteltuna ilmestymis-vuonna 2006 tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun saimme äänioikeuden.
Seuraava runo voisi olla vaikkapa kirjan takakannessa.....
(Suomensin sen kuukausi sitten, 31.5.2005 – päivälleen 108 vuotta sen jälkeen, kun Rilke kirjoitti sen rakastetulleen)
Kaipauksen laulu
Loulle 31.5.1897
Olen valmis – odotan sinua,
hiljaa hymyilen eksyessäsi;
Yksinäisyyksien alhosta
astut vastaan suurta onnea
minun käteni löytäessäsi.
Vaellan kanssasi arjessa,
Sinut opetan ymmärtämään,
syvä arvo on kaikella,
– ja jokaisen ruusun nupussa
kevään ihanan näkemään.
Rilkellä on Saksassa aivan mahtava nettisivusto, http://www.rilke.de/
”Die Welt” kirjoitti, että sivu on suoranainen kouluesimerkki siitä kuinka ”runoilijaa ja hänen tuotantoaan tulee netissä kohdella ja käsitellä”. Joku oli rohjennut kysyä: ”mutta miksi ihmeessä vain yhdelle ainoalle runoilijalle?” Vastaus kuului: Koska kyseessä on RILKE!
Sivuilta löysin myös kuuluisia Rilke-ihmisiä; mm. näyttelijättäret Marilyn Monroe ja Jane Fonda. Liittokansleri Gerhard Schröder siteeraa Rilkeä usein. Erään puheensa yhteydessä hän lausui Rainer Maria Fassbinderiä sekoittaen Rilken nimen ohjaaja Rainer Werner Fassbinderin nimeen. Seuraavassa puheessaan hän pyyteli erehdystään anteeksi.
Sieltä löytyi myös äänestys: Valitse kaunein Rilke-runo
Äänestystulos on eiliseltä päivältä, 27.6.2005 – eli täysin ajan tasalla.
Ääniä oli annettu n. 2600 kpl.
Voiton vei Syyspäivä, 46,9 % (Kuuluu koulujen opetusohjelmaan. Saksalainen tuttavani sanoi, ettei maassa saa päästötodistusta, jos ei osaa Syyspäivää...)
toisena Pantteri, 17,8 % (minun ääneni on siinä mukana)
kolmantena Karuselli, 12,9 % (näistä ainoa, jota en ole kääntänyt)
ja neljäntenä Rakkauslaulu 6 % (ihmettelen runon pientä äänimäärää).
Kaikki muut luettelossa olleet saivat vain murtolukuja
Äänestystulos noudattelee samaa linjaa kuin WDR:n luettelossa viisi vuotta sitten. Silloin Rilke oli kahdella runollaan; Syyspäivällä ja Pantterilla 42:n rakastetuimman saksalaisen lyyrisen teoksen joukossa.
Toivon Suomeenkin sellaista Rilke-buumia kuin Saksassa vallitsee jo vuosia.
Se on kyllä jo hyvällä alulla, sillä Toni Edelmann säveltää suomennoksiani. ”Syyspäivä” on valmis ja seuraavaksi tulevat ”Rakkauslaulu” ja ”Hiljaisuus”.
Rilke ansaitsisi myös suomalaisen nettisivuston. Olemme jo miettineet asiaa Juha-Pekan kanssa. Toisen kirjan valmistuttua työ voisi olla ajankohtainen.
Saksassa myydään nykyään suuria määriä Rilke-materiaalia, mukeja, paitoja, äänitteitä.
Äänitteistä mieleeni tuli Oskar Werner, jonka Rilke-tulkinnat ovat hienoimpia kuulemiani. Hänen äänensä on vangitseva, suorastaan maaginen. Siinä taitaa olla uusilla tulokkailla tekemistä! (Oskar Wernerin muistaa muuten parhaiten elokuvasta Jules ja Jim, jossa hän näytteli Jeanne Moreaun ja Henri Serren kanssa.)
Menkää kohtaamispaikalle – lukekaa runoja
Kirjailija Kirsti Ellilä vei sanat suustani! ”Pantterin” innoittamana hän esitti hienon vetoomuksen kaikkien kärsivien eläinten puolesta. Se päättyy seuraaviin sanoihin:
”…..olen nyt aika lumoutunut näistä Rilken runoista ja minun on pakko lausua vakava kehotus. Lukekaa Rilken runoja, lukekaa ja tulkaa liikutetuiksi. Luopukaa hetkeksi sarkasmista, kyynisyydestä. Luottakaa siihen, että liikkumattomina surun hetkinä tai hetkinä, jolloin kaikki tuntuu merkityksettömältä ja turhalta eikä mitään tapahdu, jotain ihmeellistä kypsyy sisällämme, ja tulevaisuutemme valmistautuu kohtaamaan meidät”.
Ja nyt, hyvä yleisö; tervetuloa Pariisin kasvitieteellisen puutarhan kautta Frankfurtiin – kohtaamispaikalle, jossa tämä tarina vuonna 1967 alkoi.
Silloin luin 12 säettä, jotka muuttivat maailmani:
Pantteri
Taukoamatta se kulkee ohitse tankojen,
silmät niin väsyneinä - katse häilyen
kuin olisi olemassa vain tuhat tankoa
ja takaa tangon tuhannen puuttuisi maailma.
Askeleet vahvat, notkeat - käyntinsä pehmeää,
kun pienimmistä pienintä se kiertää ympyrää.
Kuin tanssisi voimaa antain ympäri keskiön sen,
jonka sisällä puudutettuna viruu Tahto Tahtojen.
Joskus avautuu äänettömästi verho pupillin,
tuon tuokion aikana kuva sisään pääseekin.
Kiirii jäsenten läpi aavistus valppaudesta, eloisasta,
kunnes se - sydämen kohdalla - lakkaa olemasta.
Monet lämpimät kiitokset huomiostanne.
Eve Kuismin nyk. Eve Rehn
perjantai 7. elokuuta 2009
torstai 6. elokuuta 2009
SATU KOSKIMIES
Satu Koskimies on suomalainen kirjailija ja toimittaja. Hän teki yhdessä Juha Virkkusen kanssa 30 vuotta suosittua Tämän runon haluaisin kuulla -radio-ohjelmaa ja on koonnut kymmeniä runoantologioita. Katarina Eskolan kanssa hän on julkaissut kolmiosaisen menestyssarjan "50-luvun tyttöjen" päiväkirjoista ja kirjeistä sekä toimittanut yhdessä Suvi Aholan kanssa Joka tytön runokirjan (2006) ja teokset L.M.Montgomeryn tuotannosta.Minä, 50-luvun tyttö ja melkein Vihervaaran Anna, liitän nyt Sadun niiden kirjailijoiden joukkoon, ketä haluaisin tavata...Keitä siellä nyt olikaan: John Irving, Tommy Tabermann (on tavattu paristi, mutta uusintakin käy;-) ja Marcel Reich- Ranicki. Satu on ensimmäinen nainen. Ai niin, Sadun lisäksi laitan vielä Siri Hustvedtin.
Tahtoisin kovasti signeerauksen Hurmion tyttäriin ja tavata livenä häet, joka tajuaa runouden hurmion!
Hyvä Satu!!!
HURMION TYTTÄRET
Katri Vala: ”Mitä on tämä sanoihin ja toisten runoihin ja romaaneihin vihkiytyminen, saman suuren yhteisen virran tunnustaminen ja tajuaminen? Kirousta vai siunausta?”
Ja minä vastaan taakse vuosikymmenten: Kati, se on taivas ja helvetti! Ja se on sitä etenkin nyt, kun olen kaksi vuorokautta elänyt runoilijoiden Katri Vala ja Elina Vaara ’ihon alla’. Olen tanssinut kiihottavaa shimmyä, polttanut Klubi 7:ää, katsonut Yrjö Jylhää syvälle tummiin silmiin, Olavi Paavolaisen kanssa olen kylpenyt alasti puutarhalammessa, olen kirjoittanut ’tulessa’, olen matkustanut Pariisiin kokemaan atmosfääriä, olen itämaisesti pukeutuneena tanssinut suitsukkeiden innoittamana haaremitanssia, olen pettänyt Tähtikeinun kirjoittajaa, olen kieltolaista viis nauttinut hurmaavaa madeiraa ja liian monta punssia, olen kirjoittanut ja saanut rakkauskirjeitä, olen kadehtinut ja ollut kadehdittu, sillä olen ollut sekä Kati (Katri Vala) kuin myös Keke (Elina Vaara), mutta ennen kaikkea olen saanut olla mukana Tulenkantajissa, suudella Waltarin kanssa ja elää ’20 –luku, jolle olisin kuulunut – oikeasti.
Ja kaikki tämä syy on Sadun! Tämä ihana nainen, Satu Koskimies on tehnyt minulle, teille, runon viemille, kirjan Hurmion tyttäret (Tammi, 2009), jonka jälkeen hukkuu hurmioon ja minulle tämä vain syventää runon virtaa, sillä nyt täytyy löytää lisää suomalaisten runoilijoiden koottuja runoja…
Tehän muistatte, että aloin jokin aika sitten esitellä teille Katri Valan runoja ja sitten tein esittelyn myös Katrista itsestään. Tämä oli kuin kohtalon sormi, kun Hurmion tyttäret saapuivat luokseni. Kirja alkaa tyttöjen kiihkeästä nuoruudesta, joka on fantasiaa täynnä. Tällöin he ovat vielä Karin (Kati) ja Kerttu (Keke). Heti ensi sivuilta tajusin, että myös Satu Koskimies on ollut siellä, siinä nuoruuden ihmemaassa, jossa luettiin Välskärin kertomuksia ja sitten tehtiin näyttämöverhot vanhoista lakanoista ja näyteltiin Välskäri. Siellä olin minäkin, mutta rooliani en enää muista. Satu ehkä muistaa omansa…Me kirjoitimme päiväkirjaa, kuviteltiin henkilöitä, aloitettiin ruutuviholle monet romaanit, mutta ennen kaikkea me olimme päättäneet: meistä tulee kirjailijoita. Kun Elina Vaara (Keke) kirjoitti ylioppilaaksi, hänellä kävi tuuri, sillä aiheena oli runous! Sama tapahtui minulle! Ja molemmat saimme tietysti laudaturit…., miten mahtoi olla Sadun laita?
Satu Koskimies on kirjoittanut vahvan, eletyn tuntuisen romaanin runoilijoista Elina Vaara ja Katri Vala. Hän käytti metodia, jonka olen kohdannut ja josta olen erityisesti pitänyt Bo Carpelanin Axelissa ja Ernst Brunnerin Edithissä, eli kuvitellut tositietojen pohjalle maailman, joka on ollut mahdollista tapahtua. Hän on ollut siellä, sillä kuulen aivan selvästi minulle tutumman Katin äänen kautta koko kirjan! Satu itse kertoo:
”Tulenkantajien hurmioitunut aika, 1920-luku, innosti minua eläytymään hetkiin, tapahtumiin ja tunteisiin, joiden tiedän tai kuvittelen olevan ajan runouden kasvumaata. Kuuntelin Katrin ja Elinan ajatusääntä, kyselin, mistä lähteistä runo syntyi ja puhkesi kukkaan, ja minkälaista tuolloin oli olla runoilija – etenkin jos hän oli nainen. Kuvittelin kuulevani, mitä he vastasivat. Heidän ajatuspuheensa avasi uusia ovia runoilijattarien salakamareihin.”
Kirjaa eläessä kuulin kolmannenkin äänen ja se oli Satu Koskimiehen ääni. Mikä eläytymiskyky! Tätä ei synny ilman kirjoittajan omaa paloa ja hurmiota! Pidin kirjassa kaikesta, mutta tällaisetkin lauseet jäivät mieleeni: ”Hulluus antoi meille viisuminsa. Meitä ei pidätetty yhdelläkään raja-asemalla.” Ja: ”Onhan meillä runoilijan rohkeutemme. Mainio kultainen kulkulupa, kun tarkemmin mietin.”
Kirjan kansi ja painoasu tukevat menneen maailman henkeä. Kansi on Laura Lyytisen onnistunut työ kahdesta runoille elävästä naisesta, joilla oli paljon yhteistä, mutta myös erottavaa. Romaanin lukuihin jaottelu tapahtuu vuosilukuina, mutta aina mukana on myös naisrunoilijoidemme kulloisetkin nimet ja mikä tärkeintä, aina myös aikakauden hurmio, kuten vaikkapa alkaa 1924 ja nuorten taiteilijattariemme nimet ovat nyt Kati ja Keke, niin tunnelmiin vie: ” Voi häntä, jolle nykyisyys ei riitä! Hän vaatii myöskin ajan mennehen ja poimii niin kuin polttoyrtit siitä jok’ ainoon lemmittynsä askelen.”
Ja minä vastaan taakse vuosikymmenten: Kati, se on taivas ja helvetti! Ja se on sitä etenkin nyt, kun olen kaksi vuorokautta elänyt runoilijoiden Katri Vala ja Elina Vaara ’ihon alla’. Olen tanssinut kiihottavaa shimmyä, polttanut Klubi 7:ää, katsonut Yrjö Jylhää syvälle tummiin silmiin, Olavi Paavolaisen kanssa olen kylpenyt alasti puutarhalammessa, olen kirjoittanut ’tulessa’, olen matkustanut Pariisiin kokemaan atmosfääriä, olen itämaisesti pukeutuneena tanssinut suitsukkeiden innoittamana haaremitanssia, olen pettänyt Tähtikeinun kirjoittajaa, olen kieltolaista viis nauttinut hurmaavaa madeiraa ja liian monta punssia, olen kirjoittanut ja saanut rakkauskirjeitä, olen kadehtinut ja ollut kadehdittu, sillä olen ollut sekä Kati (Katri Vala) kuin myös Keke (Elina Vaara), mutta ennen kaikkea olen saanut olla mukana Tulenkantajissa, suudella Waltarin kanssa ja elää ’20 –luku, jolle olisin kuulunut – oikeasti.
Ja kaikki tämä syy on Sadun! Tämä ihana nainen, Satu Koskimies on tehnyt minulle, teille, runon viemille, kirjan Hurmion tyttäret (Tammi, 2009), jonka jälkeen hukkuu hurmioon ja minulle tämä vain syventää runon virtaa, sillä nyt täytyy löytää lisää suomalaisten runoilijoiden koottuja runoja…
Tehän muistatte, että aloin jokin aika sitten esitellä teille Katri Valan runoja ja sitten tein esittelyn myös Katrista itsestään. Tämä oli kuin kohtalon sormi, kun Hurmion tyttäret saapuivat luokseni. Kirja alkaa tyttöjen kiihkeästä nuoruudesta, joka on fantasiaa täynnä. Tällöin he ovat vielä Karin (Kati) ja Kerttu (Keke). Heti ensi sivuilta tajusin, että myös Satu Koskimies on ollut siellä, siinä nuoruuden ihmemaassa, jossa luettiin Välskärin kertomuksia ja sitten tehtiin näyttämöverhot vanhoista lakanoista ja näyteltiin Välskäri. Siellä olin minäkin, mutta rooliani en enää muista. Satu ehkä muistaa omansa…Me kirjoitimme päiväkirjaa, kuviteltiin henkilöitä, aloitettiin ruutuviholle monet romaanit, mutta ennen kaikkea me olimme päättäneet: meistä tulee kirjailijoita. Kun Elina Vaara (Keke) kirjoitti ylioppilaaksi, hänellä kävi tuuri, sillä aiheena oli runous! Sama tapahtui minulle! Ja molemmat saimme tietysti laudaturit…., miten mahtoi olla Sadun laita?
Satu Koskimies on kirjoittanut vahvan, eletyn tuntuisen romaanin runoilijoista Elina Vaara ja Katri Vala. Hän käytti metodia, jonka olen kohdannut ja josta olen erityisesti pitänyt Bo Carpelanin Axelissa ja Ernst Brunnerin Edithissä, eli kuvitellut tositietojen pohjalle maailman, joka on ollut mahdollista tapahtua. Hän on ollut siellä, sillä kuulen aivan selvästi minulle tutumman Katin äänen kautta koko kirjan! Satu itse kertoo:
”Tulenkantajien hurmioitunut aika, 1920-luku, innosti minua eläytymään hetkiin, tapahtumiin ja tunteisiin, joiden tiedän tai kuvittelen olevan ajan runouden kasvumaata. Kuuntelin Katrin ja Elinan ajatusääntä, kyselin, mistä lähteistä runo syntyi ja puhkesi kukkaan, ja minkälaista tuolloin oli olla runoilija – etenkin jos hän oli nainen. Kuvittelin kuulevani, mitä he vastasivat. Heidän ajatuspuheensa avasi uusia ovia runoilijattarien salakamareihin.”
Kirjaa eläessä kuulin kolmannenkin äänen ja se oli Satu Koskimiehen ääni. Mikä eläytymiskyky! Tätä ei synny ilman kirjoittajan omaa paloa ja hurmiota! Pidin kirjassa kaikesta, mutta tällaisetkin lauseet jäivät mieleeni: ”Hulluus antoi meille viisuminsa. Meitä ei pidätetty yhdelläkään raja-asemalla.” Ja: ”Onhan meillä runoilijan rohkeutemme. Mainio kultainen kulkulupa, kun tarkemmin mietin.”
Kirjan kansi ja painoasu tukevat menneen maailman henkeä. Kansi on Laura Lyytisen onnistunut työ kahdesta runoille elävästä naisesta, joilla oli paljon yhteistä, mutta myös erottavaa. Romaanin lukuihin jaottelu tapahtuu vuosilukuina, mutta aina mukana on myös naisrunoilijoidemme kulloisetkin nimet ja mikä tärkeintä, aina myös aikakauden hurmio, kuten vaikkapa alkaa 1924 ja nuorten taiteilijattariemme nimet ovat nyt Kati ja Keke, niin tunnelmiin vie: ” Voi häntä, jolle nykyisyys ei riitä! Hän vaatii myöskin ajan mennehen ja poimii niin kuin polttoyrtit siitä jok’ ainoon lemmittynsä askelen.”
Kirja on myös runsastarjoinen aikalaiskuvaus leninkien drapeerauksia myöten.
Satu jatkaa: ”Katri Vala ja Elina Vaara kasvoivat lyyrikoiksi elämäniloiseksikin mainitun 20-luvun aikana. Kun 30-luku alkoi, Elina solmi jo toisen neljästä avioliitostaan, Katri ensimmäisen, ja ainoansa. Hurmion täyttämät unelmavuodet olivat ohitse. Edessä odottivat vielä aavistamattomina niin henkilökohtaisen elämän kuin Suomen ja Euroopan kohtalonvaiheet. Tulivat toiset ajat. Tuli talouslama. Tulivat sodat.
Mutta jäljelle jäivät runot.”
Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret on täydellinen kirja!
Ah!, nyt minun tuli niin outo olo ja tunnen, että onkin yö ja koristetupakka avaa kannaksella valkoisen teriönsä levittäen päihdyttävää tuoksuaan…laskeudun lammen veteen ja annan miljoonien tähtien suudella kuumaa alastomuuttani…olen hurmiossa.
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Aili ja Luru.
Satu jatkaa: ”Katri Vala ja Elina Vaara kasvoivat lyyrikoiksi elämäniloiseksikin mainitun 20-luvun aikana. Kun 30-luku alkoi, Elina solmi jo toisen neljästä avioliitostaan, Katri ensimmäisen, ja ainoansa. Hurmion täyttämät unelmavuodet olivat ohitse. Edessä odottivat vielä aavistamattomina niin henkilökohtaisen elämän kuin Suomen ja Euroopan kohtalonvaiheet. Tulivat toiset ajat. Tuli talouslama. Tulivat sodat.
Mutta jäljelle jäivät runot.”
Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret on täydellinen kirja!
Ah!, nyt minun tuli niin outo olo ja tunnen, että onkin yö ja koristetupakka avaa kannaksella valkoisen teriönsä levittäen päihdyttävää tuoksuaan…laskeudun lammen veteen ja annan miljoonien tähtien suudella kuumaa alastomuuttani…olen hurmiossa.
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Aili ja Luru.
KATRI VALA 1901-1944
Katri Vala syntyi Muoniossa syyskuun 11. päivänä 1901. Isän suvun puoleiset juuret olivat kuitenkin Porvoossa, jossa Valan perhe viettikin suurimman osan Katrin lapsuutta ja vihdoin asettui sinne niin, että Katri saattoi käydä Porvoon Yhteiskoulua, josta kirjoitti ylioppilaaksi 1919.
Kari Vala toimi kansakoulun- ja kotiopettajana, oikolukijana ja konelatojana. Hän oli kuuluisan Tulenkantajat –ryhmän nimimerkki ”Pecka”. Porvoo oli kulttuurisesti kiinnostava ja innostava kaupunki ja maailman palon uhatessa Katri vala oli 1930 –luvulla perustamassa myös vasemmistolaista kirjailija- ja taiteilijaryhmää Kiilaa. Hänen kirjallisessa tuotannossaan tältä ajalta tulevat voimakkaasti esiin pasifismi ja fasismin vastaisuus. Tässä kohtaa en voi olla mainitsematta, että samat teemat veivät meitä hippejä ’69 – ’72 ja lujaa. Näistä aatteista en vieläkään löydä mitään moitittavaa!
Vala oli ehdottomasti aikaansa edellä, mutta myös ajalleen välttämätön. Mitä olisi maailmamme ellei silloin olisi kuultu esimerkiksi taiteilijoiden huutoa natsismia vastaan! Henkilökohtaisesti Vala sai kärsiä kapinallisen leimastaan, mutta tämähän on aina ollut barrikadeille uskaltautuvien kohtalona. Kukaan on kuitenkaan tuskin pystynyt vastustamaan hänen kiihkeitä ja rohkeita runojaan, joissa soi uskaliaan, eroottisen, intohimoisen naisen melodia. Katri ei ollut objekti, hän oli ehdoton subjekti!
Onneksi olen tajunnut ostaa eniten rakastamieni runoilijoiden kootut runot upeina, nahkaselkäisinä painoksina. Kuka kustantaja enää tekee kirjoja nahkaselkäisinä! Ja ainakaan runoilijoita… Katri Valan Kootut runot on WSOY:n ja vuodelta 1958! Vuodelta jolloin minä vasta opin lukemaan.
Monen aikalaisen tavoin Katri Vala sairastui tuberkuloosiin 1928, josta hän ei koskaan täysin parantunut. Tauti johtikin hänen varhaiseen kuolemaansa vain 42 -vuotiaana.
Katri Vala kuitenkin elää, sillä tuli, kuten hän, ei sammu koskaan! Olen jo aikaisemmin esitellyt teille hänen runojaan ja vastakin sen teen. Jos ilmaantuu toistoa, se johtuu vain siitä, että eräät hänen runoistaan ovat minulle hyvin, hyvin rakkaita. Toivon, että suotte Leena Lumelle anteeksi, että tuon keskelle suvea runon Lumipisara. Ellette suo, en tiedä, miten elän kesät, jos todellakin muutan nimeni Leena Lumeksi.
Jo Katri Valan koottujen runojen aloitus on kuin palava soihtu:
Ah, niitä säteileviä muistoja,
kun kesä alkoi tulla,
kun sinä, aurinko, nuorena ja ihastuneena
kimmahdit miltei yöllä esiin
ja sinkosit räiskyen ja säkenöiden
yli taivaan polttavan kaaresi,
kunnes vihdoin halkaisit sen
kahdeksi kaarevaksi, siniseksi rinnaksi,
jotka ruokkivat silmuja pursuavaa maata!
Kari Vala toimi kansakoulun- ja kotiopettajana, oikolukijana ja konelatojana. Hän oli kuuluisan Tulenkantajat –ryhmän nimimerkki ”Pecka”. Porvoo oli kulttuurisesti kiinnostava ja innostava kaupunki ja maailman palon uhatessa Katri vala oli 1930 –luvulla perustamassa myös vasemmistolaista kirjailija- ja taiteilijaryhmää Kiilaa. Hänen kirjallisessa tuotannossaan tältä ajalta tulevat voimakkaasti esiin pasifismi ja fasismin vastaisuus. Tässä kohtaa en voi olla mainitsematta, että samat teemat veivät meitä hippejä ’69 – ’72 ja lujaa. Näistä aatteista en vieläkään löydä mitään moitittavaa!
Vala oli ehdottomasti aikaansa edellä, mutta myös ajalleen välttämätön. Mitä olisi maailmamme ellei silloin olisi kuultu esimerkiksi taiteilijoiden huutoa natsismia vastaan! Henkilökohtaisesti Vala sai kärsiä kapinallisen leimastaan, mutta tämähän on aina ollut barrikadeille uskaltautuvien kohtalona. Kukaan on kuitenkaan tuskin pystynyt vastustamaan hänen kiihkeitä ja rohkeita runojaan, joissa soi uskaliaan, eroottisen, intohimoisen naisen melodia. Katri ei ollut objekti, hän oli ehdoton subjekti!
Onneksi olen tajunnut ostaa eniten rakastamieni runoilijoiden kootut runot upeina, nahkaselkäisinä painoksina. Kuka kustantaja enää tekee kirjoja nahkaselkäisinä! Ja ainakaan runoilijoita… Katri Valan Kootut runot on WSOY:n ja vuodelta 1958! Vuodelta jolloin minä vasta opin lukemaan.
Monen aikalaisen tavoin Katri Vala sairastui tuberkuloosiin 1928, josta hän ei koskaan täysin parantunut. Tauti johtikin hänen varhaiseen kuolemaansa vain 42 -vuotiaana.
Katri Vala kuitenkin elää, sillä tuli, kuten hän, ei sammu koskaan! Olen jo aikaisemmin esitellyt teille hänen runojaan ja vastakin sen teen. Jos ilmaantuu toistoa, se johtuu vain siitä, että eräät hänen runoistaan ovat minulle hyvin, hyvin rakkaita. Toivon, että suotte Leena Lumelle anteeksi, että tuon keskelle suvea runon Lumipisara. Ellette suo, en tiedä, miten elän kesät, jos todellakin muutan nimeni Leena Lumeksi.
Jo Katri Valan koottujen runojen aloitus on kuin palava soihtu:
Ah, niitä säteileviä muistoja,
kun kesä alkoi tulla,
kun sinä, aurinko, nuorena ja ihastuneena
kimmahdit miltei yöllä esiin
ja sinkosit räiskyen ja säkenöiden
yli taivaan polttavan kaaresi,
kunnes vihdoin halkaisit sen
kahdeksi kaarevaksi, siniseksi rinnaksi,
jotka ruokkivat silmuja pursuavaa maata!
LUMIPISARA
Kaikkien rajujen hyväilyjen muistot
ovat pudonneet päivien taa.
Mutta kerran
suutelit hiljaa otsaani
lähtiessäsi luotani
lempeässä lumisateessa.
Ja ympärillämme oli valkoinen hellyys
niin ihana, niin itkettävä.
Sen hetken muisto
puhkeaa sinisinä iltoina
kuin hiljainen kukka
täynnä särkyvää tuoksua,
ja sydämeni täyttää
vain värisevä hyvyys.
keskiviikko 5. elokuuta 2009
ELOKUUN MARJAHERKKU: VADELMAT
Jälkiruoaksi oli vadelmia tuoreena. Se, mitä jäi, valmistuu nyt jääkaapissa huomiseksi herkuksi: 2 dl kuohukermaa vatkataan pienen sokerimäärän kera, sekoitetaan joukkoon 2 dl rahkaa ja vaniljasokeria maun mukaan. Sitten vadelmat joukkoon ja 'kohmettumaan' jääkaappiin yön yli. Lopputulema on herkullisempaa kuin mikään jäätelö!KANTARELLIT: ELOKUUN KULTAA
Pääruoaksi tein tänään kantarellimuhennosta. Ihme, että ehti muhennokseksi asti, sillä yleensä heitämme vain sienet ja sipulihakkeluksen pannulle hetkeksi ja nautimme sitten silleen - leivän kera.MINÄ TIMANTTI OON
Sinä onneton, eksynyt mies, et ymmärrä, mis' on lämmin kotilies.Sinä katinkullaks minua luulet, kun omia harhojas vain kuulet.
Anna menneen olla mennyttä, elä täysillä tätä elämää.
Nauti rohkeasti minua, juo lempeä, hurmaa heräävää.
Minä elän, hengitän vain sinusta, riemulla palan tästä tulesta, kivusta.
Sinä sokea mies, armaani, sinulle olen puhdas timantti!
- unknown -
HALUAN
Haluan!
Haluan maistaa makeaa
- elämän persikkaa.
Haluan!
Haluan janota juodakseni
- koko elämän -kaiken.
Haluan kaikki maat niiden
auringonnousuista iltojen rusotuksiin.
Haluan kaikki kuumat rakkaudet,
niiden uutuuden palosta
raukeneviin hiilloksiin.
Haluan!
Haluan joka aamu uuden junan
mihin nousta.
Haluan!
Haluan joka ilta uuden aseman,
jolle laskeutua.
Haluan!
Haluan hengitykseni joka hetki
kastepisara terälehdellään
elävän kukan, jota ihailla
ja viskata pois kuihtuessaan.
Elon ikikukkaset, kylmät ja väräjättömät,
arjesta arkeen moraalissan kalmat:
Ei minulle!
Minun on polte ja halu,
lento ja liito.
Minun on tuskainen jano ja veren maku.
Minun on halu!
Haluan!
Haluan olla villi ja vapaa.
Haluan!
Haluan lentää ja liitää.
Haluan maistaa makeaa.
Haluan elämän persikkaa.
Haluan!
- unknown -
Haluan maistaa makeaa
- elämän persikkaa.
Haluan!
Haluan janota juodakseni
- koko elämän -kaiken.
Haluan kaikki maat niiden
auringonnousuista iltojen rusotuksiin.
Haluan kaikki kuumat rakkaudet,
niiden uutuuden palosta
raukeneviin hiilloksiin.
Haluan!
Haluan joka aamu uuden junan
mihin nousta.
Haluan!
Haluan joka ilta uuden aseman,
jolle laskeutua.
Haluan!
Haluan hengitykseni joka hetki
kastepisara terälehdellään
elävän kukan, jota ihailla
ja viskata pois kuihtuessaan.
Elon ikikukkaset, kylmät ja väräjättömät,
arjesta arkeen moraalissan kalmat:
Ei minulle!
Minun on polte ja halu,
lento ja liito.
Minun on tuskainen jano ja veren maku.
Minun on halu!
Haluan!
Haluan olla villi ja vapaa.
Haluan!
Haluan lentää ja liitää.
Haluan maistaa makeaa.
Haluan elämän persikkaa.
Haluan!
- unknown -
tiistai 4. elokuuta 2009
MARILYN MONROE 1.6.1926-5.8.1962
Muistan aina Marilynin laulamassa Happy Birthday Mr. President ihailemalleni John F. Kennedylle Madison Square Gardenissa toukokuussa 1962. Ei, ei hän laulanut, hän eli laulun Jackille. Kukaan, joka on nähnyt esityksen, ei voi sitä unohtaa, ei halua sitä unohtaa.
Kaikilla meillä on mielipiteemme näyttelijä Marilyn Monroesta alias Norma Jean Bakerista ja kaikin mokomin pitäkäämme oma käsityksemme, sillä hyvin vähän saamme loppujen lopuksi totuutta naisesta monien kuuluisien elokuvien päätähtenä. Yksi totuus kuitenkin on: Hän kuoli elokuun 5. päivänä 1962 barbituraattien yliannostukseen, mutta lopullinen kuolinsyy ei selviä koskaan. Seuraavana vuonna murhattiin Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy.
Marilyn Monroesta on tehty niin monta elämänkertaa ja tutkielmaa, että kun sain käsiini Sarah Churchwellin Marilyn Monroen monta elämää (The Many Lives of Marilyn Monroe, Ajatus Kirjat, 2008) päätin hylätä kaiken hänestä lukemani, koska jokainen kirjoittaja kumoaa toisensa. Olisin ehkä helpommin lukenut tieteellisesti, mutta hellästi ’tähdistään’ kirjoittavan Donald Spoton kirjan, sillä Sarah paljastaa kaiken, kaiken. Kuitenkin: Hän on Marilynin puolella!, ja sitä jos mitä tämä sexin ikoniksi miesten rakentama edesmennyt lahjakkuus tarvitsee.
Marilyn Monroesta on tehty tuhansia aikakausi- ja sanomalehtiartikkeleita, kuusikymmentä täyspitkää elämänkertaa, yli neljäkymmentä elämänkerrallista dokumenttielokuvaa, osapuilleen kaksikymmentä näytelmää, yli kymmenen tieteellistä artikkelia, ainakin kymmenen romaania, kaksi akateemista erikoistutkielmaa, kaksi musikaalia, baletti, ooppera ja yksi Elton Johnin laulu: Candle in the Wind.
Monroen sinnikkäästä kulttuurisesta vähättelystä huolimatta kirjallisesti sivistyneet henkilöt ovat ajan myötä olleet entistäkin kiinnostuneempia hänestä. Marilyn oli myös avioliitossa kuuluisan näytelmäkirjailija Arthur Millerin kanssa. Häntä ovat kommentoineet Jean-Paul Sartre, joka sanoi Marilynin olevan upein elossa oleva näyttelijä; Saul Bellow puhui hänestä Playboy –lehden haastattelussa ja Vladimir Nabokov sanoi häntä häikäiseväksi.
Paljon on puhuttu Marilynin pikkutyttömäisestä äänestä ja hänen kuuluisasta kuiskauksestaan. Lopultakin Monroe kuiskasi pikkutyttömäisesti vain kahdessa vuonna 1953 tekemässään elokuvassa, Herrasmiehet pitävät vaaleaverisistä ja Kuinka miljonääri naidaan. Jopa Kesäleskessä, jossa Marilyn-persoona on täydellisimmillään, hänen äänensä on kimeä ja hilpeä ja kuvastaa roolin koomista huolettomuutta. Niagarassa, joka on hänen ainoa todellinen femme fatale –roolinsa, hän puhuu paljon matalammalla äänellä. Todellisuudessa emme tunne edes hänen ääntään, sillä kiinnostuneena Kennedyn –klaanista luin, että Jackien, tulevan presidentin puolison piti opetella puhumaan pikkutyttömäisesti, hieman kimeällä äänellä, koska muun miehet kokivat uhaksi ja matala ääni oli luokiteltu epänaiselliseksi!
Bussipysäkin Cherienä Marilyn teki yhden elämänsä rooleista ja myös kriitikot yhtyivät tähän varauksetta. Prinssi ja revyytyttö oli Monroen oman tuotantoyhtiön filmi ja se tehtiin Lontoossa. Oscar-palkittu kameramies Jack Cardiff kuvaili turhautumista Monroen unohtaessa vuorosanojaan, mutta antoi lopuksi epäsuoria kehuja: ”Hän ei ollut näyttelijä, hän oli nero.” Dame Sybil Thorndike oli jälkeenpäin auliimpi: ”Hän on meistä ainoa, joka todella tietää, miten kameran edessä näytellään.”
Piukat paikat on epäilyksettä kokonaisuudessaan paras elokuva, jossa Marilyn Monroe esiintyi: roolisuoritukset, käsikirjoitus ja ohjaus olivat kaikki huippuluokkaa.
Voimme lisätä faktoina, että Norma Jeanilla oli karu ja järkyttävä lapsuus ja hänet vihittiin ensimmäiseen avioliittonsa kaksi viikkoa sen jälkeen, kun hän oli täyttänyt 16 vuotta! Myöhemmin Marilynille tehtiin useita abortteja. Faktaa on myös, että kamera rakasti häntä ja hän oli kuin luotu elokuvaan. Se, jos roolihahmot eivät olleet hänen tasoaan, ei ollut Marilynin vaan käsikirjoittajan vika!
Faktaa on myös, että Marilyn oli miesten märkä uni riippumatta herrojen koulutuksesta tai sosiaalisesta asemasta. Marilynista tehtiin haluttavuuden ikoni ja patologisen femiinisyyden ikoni. Hän oli halu. Hän oli kuolema. Toisaalta miehet tekivät hänestä paketin, joka loputtomasti tarjoaa heille seksuaalista tyydytystä viis veisaten omasta nautinnosta. Siis miestentyydytyskone! Puhuttiinhan Marilynin olevan myös biseksuaali tai jopa frigidi, mutta mitäpä tuo nyt olisi herroja ohjaajia ja näytelmäkirjailijoita jarrutellut, sillä Marilynhan oli niin suojaton ja koko ajan huulet puoli avoinna ja muhkeat muodot suorastaan huusivat miestä/miehiä! Vai huusivatko kuitenkaan! Itse asiassa vaikutelma Marilynin helposta saatavuudesta suojeli heikon itsetunnon omaavia miehiä suorituspaineilta. Myös kaikki ristiriitainen tieto lisäsi miesten suojaa. Ja tuskin heistä kenestäkään olisikaan ollut Marilynin kumppaniksi. Marilynin epäonni oli elää 40- ja 50 –lukujen puritanismin ja tekohurskauden tyyssijassa, Amerikassa.
Churchwellin kirjan anti on se, että hän osaa todella kirjoittaa. Hän myös opettaa kirjallisuustiedettä, joten saamme taaskin nauttia tutkijan tarkkuudesta. Haittana on se, että kirja on liian runsas, liian antava mahtuakseen mihinkään raameihin. Kuvapuoli on hyvin niukka. Kannattaa kuitenkin katsoa kansikuvaa, joka on otettu muutama viikko ennen Marilynin kuolemaa. Katso häntä silmiin, niin näet naisen, joka on päättäväinen, rakastunut, lahjakas ja älykäs. Hän oli niin älykäs, että ymmärtäisi tänä päivänä elää ilman miehiä ja ryhtyä lesboksi!
Minä laitan nyt soimaan Marilynin levyn ja itken pieniä purosia…in memoriam Marilyn Monroe.
Kaikilla meillä on mielipiteemme näyttelijä Marilyn Monroesta alias Norma Jean Bakerista ja kaikin mokomin pitäkäämme oma käsityksemme, sillä hyvin vähän saamme loppujen lopuksi totuutta naisesta monien kuuluisien elokuvien päätähtenä. Yksi totuus kuitenkin on: Hän kuoli elokuun 5. päivänä 1962 barbituraattien yliannostukseen, mutta lopullinen kuolinsyy ei selviä koskaan. Seuraavana vuonna murhattiin Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy.
Marilyn Monroesta on tehty niin monta elämänkertaa ja tutkielmaa, että kun sain käsiini Sarah Churchwellin Marilyn Monroen monta elämää (The Many Lives of Marilyn Monroe, Ajatus Kirjat, 2008) päätin hylätä kaiken hänestä lukemani, koska jokainen kirjoittaja kumoaa toisensa. Olisin ehkä helpommin lukenut tieteellisesti, mutta hellästi ’tähdistään’ kirjoittavan Donald Spoton kirjan, sillä Sarah paljastaa kaiken, kaiken. Kuitenkin: Hän on Marilynin puolella!, ja sitä jos mitä tämä sexin ikoniksi miesten rakentama edesmennyt lahjakkuus tarvitsee.
Marilyn Monroesta on tehty tuhansia aikakausi- ja sanomalehtiartikkeleita, kuusikymmentä täyspitkää elämänkertaa, yli neljäkymmentä elämänkerrallista dokumenttielokuvaa, osapuilleen kaksikymmentä näytelmää, yli kymmenen tieteellistä artikkelia, ainakin kymmenen romaania, kaksi akateemista erikoistutkielmaa, kaksi musikaalia, baletti, ooppera ja yksi Elton Johnin laulu: Candle in the Wind.
Monroen sinnikkäästä kulttuurisesta vähättelystä huolimatta kirjallisesti sivistyneet henkilöt ovat ajan myötä olleet entistäkin kiinnostuneempia hänestä. Marilyn oli myös avioliitossa kuuluisan näytelmäkirjailija Arthur Millerin kanssa. Häntä ovat kommentoineet Jean-Paul Sartre, joka sanoi Marilynin olevan upein elossa oleva näyttelijä; Saul Bellow puhui hänestä Playboy –lehden haastattelussa ja Vladimir Nabokov sanoi häntä häikäiseväksi.
Paljon on puhuttu Marilynin pikkutyttömäisestä äänestä ja hänen kuuluisasta kuiskauksestaan. Lopultakin Monroe kuiskasi pikkutyttömäisesti vain kahdessa vuonna 1953 tekemässään elokuvassa, Herrasmiehet pitävät vaaleaverisistä ja Kuinka miljonääri naidaan. Jopa Kesäleskessä, jossa Marilyn-persoona on täydellisimmillään, hänen äänensä on kimeä ja hilpeä ja kuvastaa roolin koomista huolettomuutta. Niagarassa, joka on hänen ainoa todellinen femme fatale –roolinsa, hän puhuu paljon matalammalla äänellä. Todellisuudessa emme tunne edes hänen ääntään, sillä kiinnostuneena Kennedyn –klaanista luin, että Jackien, tulevan presidentin puolison piti opetella puhumaan pikkutyttömäisesti, hieman kimeällä äänellä, koska muun miehet kokivat uhaksi ja matala ääni oli luokiteltu epänaiselliseksi!
Bussipysäkin Cherienä Marilyn teki yhden elämänsä rooleista ja myös kriitikot yhtyivät tähän varauksetta. Prinssi ja revyytyttö oli Monroen oman tuotantoyhtiön filmi ja se tehtiin Lontoossa. Oscar-palkittu kameramies Jack Cardiff kuvaili turhautumista Monroen unohtaessa vuorosanojaan, mutta antoi lopuksi epäsuoria kehuja: ”Hän ei ollut näyttelijä, hän oli nero.” Dame Sybil Thorndike oli jälkeenpäin auliimpi: ”Hän on meistä ainoa, joka todella tietää, miten kameran edessä näytellään.”
Piukat paikat on epäilyksettä kokonaisuudessaan paras elokuva, jossa Marilyn Monroe esiintyi: roolisuoritukset, käsikirjoitus ja ohjaus olivat kaikki huippuluokkaa.
Voimme lisätä faktoina, että Norma Jeanilla oli karu ja järkyttävä lapsuus ja hänet vihittiin ensimmäiseen avioliittonsa kaksi viikkoa sen jälkeen, kun hän oli täyttänyt 16 vuotta! Myöhemmin Marilynille tehtiin useita abortteja. Faktaa on myös, että kamera rakasti häntä ja hän oli kuin luotu elokuvaan. Se, jos roolihahmot eivät olleet hänen tasoaan, ei ollut Marilynin vaan käsikirjoittajan vika!
Faktaa on myös, että Marilyn oli miesten märkä uni riippumatta herrojen koulutuksesta tai sosiaalisesta asemasta. Marilynista tehtiin haluttavuuden ikoni ja patologisen femiinisyyden ikoni. Hän oli halu. Hän oli kuolema. Toisaalta miehet tekivät hänestä paketin, joka loputtomasti tarjoaa heille seksuaalista tyydytystä viis veisaten omasta nautinnosta. Siis miestentyydytyskone! Puhuttiinhan Marilynin olevan myös biseksuaali tai jopa frigidi, mutta mitäpä tuo nyt olisi herroja ohjaajia ja näytelmäkirjailijoita jarrutellut, sillä Marilynhan oli niin suojaton ja koko ajan huulet puoli avoinna ja muhkeat muodot suorastaan huusivat miestä/miehiä! Vai huusivatko kuitenkaan! Itse asiassa vaikutelma Marilynin helposta saatavuudesta suojeli heikon itsetunnon omaavia miehiä suorituspaineilta. Myös kaikki ristiriitainen tieto lisäsi miesten suojaa. Ja tuskin heistä kenestäkään olisikaan ollut Marilynin kumppaniksi. Marilynin epäonni oli elää 40- ja 50 –lukujen puritanismin ja tekohurskauden tyyssijassa, Amerikassa.
Churchwellin kirjan anti on se, että hän osaa todella kirjoittaa. Hän myös opettaa kirjallisuustiedettä, joten saamme taaskin nauttia tutkijan tarkkuudesta. Haittana on se, että kirja on liian runsas, liian antava mahtuakseen mihinkään raameihin. Kuvapuoli on hyvin niukka. Kannattaa kuitenkin katsoa kansikuvaa, joka on otettu muutama viikko ennen Marilynin kuolemaa. Katso häntä silmiin, niin näet naisen, joka on päättäväinen, rakastunut, lahjakas ja älykäs. Hän oli niin älykäs, että ymmärtäisi tänä päivänä elää ilman miehiä ja ryhtyä lesboksi!
Minä laitan nyt soimaan Marilynin levyn ja itken pieniä purosia…in memoriam Marilyn Monroe.
MINUN ONNENI: SAADA LUKEA JA KIRJOITTAA
Huomenna on vasta 5. päivä elokuuta, mutta ilmassa on ihanaa syksyn silkkiä ja samettia ja aavistus pihlajanmarjojen punaista. Nyt on tehty kaikkea hauskaa ja saatu kuvakevennyksiä ja vaikka mitä, mutta jotenkin tuntuu, että hommat odottavat. Minulle se tarkoittaa sitä, että saan tehdä, mitä olen maailmassa aina eniten halunnut tehdä: lukea ja kirjoittaa.
Lähden huomenna niin aikaisin liikkeelle erinäisistä syistä, että kerron ja tuon mieliinne jo tänään, että näyttelijä Marilyn Monroen kuolemasta tulee huomena kuluneeksi 47 vuotta. Siis ketä kiinnostaa, saavat nyt vielä uusinnan parhaasta kuvasta, mitä minun mielestäni on ikinä Marilynista otettu, saavat myös parhaan Marilynista kirjoitetun elämänkerran arvioinnin sekä pienen Marilyniin liittyvän paljastuksen minulta.
Tulen seuraavina viikkoina ja kuukausina lukemaan teille monia vaikuttavia kirjoja. Olen kuitenkin yrittänyt valita niin, että varsin monelle löytyisi jotakin. En ole kova moittimaan, mutta tarvittaessa sanon kyllä mielipiteeni, myös negatiivisen. Olen jo profiilissani luvannut tuoda teille KIRJAELÄMYKSIÄ, en kirjakidutuksia, joten yritän valita kirjat sen mukaan. Ihan aina ei mene nappiinsa, mutta MINULLA ON MAAILMAN IHASTUTTAVIN LÄHETYSTEHTÄVÄ: LEVITTÄÄ LUKEMISEN AUTUUTTA!
Emme unohda ruskaa, rakkautta ja ruokaa, mutta hiljennytään nyt vähän sanataivaan autuuteen.
Lähden huomenna niin aikaisin liikkeelle erinäisistä syistä, että kerron ja tuon mieliinne jo tänään, että näyttelijä Marilyn Monroen kuolemasta tulee huomena kuluneeksi 47 vuotta. Siis ketä kiinnostaa, saavat nyt vielä uusinnan parhaasta kuvasta, mitä minun mielestäni on ikinä Marilynista otettu, saavat myös parhaan Marilynista kirjoitetun elämänkerran arvioinnin sekä pienen Marilyniin liittyvän paljastuksen minulta.
Tulen seuraavina viikkoina ja kuukausina lukemaan teille monia vaikuttavia kirjoja. Olen kuitenkin yrittänyt valita niin, että varsin monelle löytyisi jotakin. En ole kova moittimaan, mutta tarvittaessa sanon kyllä mielipiteeni, myös negatiivisen. Olen jo profiilissani luvannut tuoda teille KIRJAELÄMYKSIÄ, en kirjakidutuksia, joten yritän valita kirjat sen mukaan. Ihan aina ei mene nappiinsa, mutta MINULLA ON MAAILMAN IHASTUTTAVIN LÄHETYSTEHTÄVÄ: LEVITTÄÄ LUKEMISEN AUTUUTTA!
Emme unohda ruskaa, rakkautta ja ruokaa, mutta hiljennytään nyt vähän sanataivaan autuuteen.
OSCAR WILDE 1854-1900
"Kukapa ei olisi täysin onnellinen, jos hänellä on vapautta, kukkia, kirjoja ja kuutamoa."- Oscar Wilde -
VOIMATAULUNI TÄNÄÄN MERILLE
Tämä pieni lokinpoikanen juoksemassa meren rantaviivalla on minun Voimatauluni. Joskus aivan pieni, voi olla suuren voiman lähde. Kuvan on ottanut valokuvaaja Pekka Mäkinen. Meri valvoo nyt eilen leikatun villakoiransa vierellä. Haluan ojentaa tämän taulun nyt hänelle, että hän jaksaa, koska kaikki tuntuvat olevan vain poissa, poissa...ja meillä nämä rappuset.
Huomaattehan kuinka poikasen jalanjälki on jäänyt rantahiekkaan, mutta meri sitä jo pyyhkii pois...
ONNI
Herätessäni unesi ärellä,
ojensin käteni hengitystäsi kohden,
niinkuin väsynyt vaeltaja
öisellä aavikolla
ojentaa iloiten kätensä
päin nuotiotulta.
- Katri Vala -
ojensin käteni hengitystäsi kohden,
niinkuin väsynyt vaeltaja
öisellä aavikolla
ojentaa iloiten kätensä
päin nuotiotulta.
- Katri Vala -
ERO
Päätimme unohtaa rakkautemme,
päätimme kulkea eri teitä
toisiamme muistamatta.
Mikä mieletön päätös se oli!
Ikäänkuin katkaistun oksan jälki
koskaan voisi umpeutua
näkymättömiin puussa!
Nauraen ja kalvennein kasvoin
raastoimme rakkautemme
punaista liljaa
ja murskasimme hehkuvat
terälehdet jalkaimme alle.
Mutta punainen lilja ei
tahtonut kuolla.
Sen elämän voima oli hirveä nähdä.
Murskattunakin värisi
ja hehkui jokainen lehti
ja katkotut oksat kohosivat
taivaita kohti äänettöminä hätähuutoina.
Vastasatanut lumi punastui
pisaroivasta hurmeesta,
ja ilmaan nousi verinen huuru.
Sen lävitse yhtyivät katseemme
kuin kahden murhaajan,
ja me käännyimme pois
kauhistuen toistemme silmiä.
- Katri Vala -
päätimme kulkea eri teitä
toisiamme muistamatta.
Mikä mieletön päätös se oli!
Ikäänkuin katkaistun oksan jälki
koskaan voisi umpeutua
näkymättömiin puussa!
Nauraen ja kalvennein kasvoin
raastoimme rakkautemme
punaista liljaa
ja murskasimme hehkuvat
terälehdet jalkaimme alle.
Mutta punainen lilja ei
tahtonut kuolla.
Sen elämän voima oli hirveä nähdä.
Murskattunakin värisi
ja hehkui jokainen lehti
ja katkotut oksat kohosivat
taivaita kohti äänettöminä hätähuutoina.
Vastasatanut lumi punastui
pisaroivasta hurmeesta,
ja ilmaan nousi verinen huuru.
Sen lävitse yhtyivät katseemme
kuin kahden murhaajan,
ja me käännyimme pois
kauhistuen toistemme silmiä.
- Katri Vala -
HELMIKETJU
Olen vain pieni tyttö
sinun kuumien silmiesi edessä,
joiden katse on kaikkia hyväilyjäsi polttavampi.
Vain surullinen sydämeni
on minulla annettavana,
mutta varjoni liukuu huumaantuneena
sinun jalkojesi yli.
Hiljaisena rakkaudesta
katselen kasvojasi,
oi minun musta jumalani,
ja punaisen lippaan lailla
kätkee sydämeni helmiketjua,
päiviä ja öitä,
jotka olet minulle antanut.
Mutta jos sinä minuun väsyneenä
suljet silmäsi,
olen katoava hiljaisemmin
kuin aamutaivaalta tähdet.
- Katri Vala -
sinun kuumien silmiesi edessä,
joiden katse on kaikkia hyväilyjäsi polttavampi.
Vain surullinen sydämeni
on minulla annettavana,
mutta varjoni liukuu huumaantuneena
sinun jalkojesi yli.
Hiljaisena rakkaudesta
katselen kasvojasi,
oi minun musta jumalani,
ja punaisen lippaan lailla
kätkee sydämeni helmiketjua,
päiviä ja öitä,
jotka olet minulle antanut.
Mutta jos sinä minuun väsyneenä
suljet silmäsi,
olen katoava hiljaisemmin
kuin aamutaivaalta tähdet.
- Katri Vala -
LUMIPISARA
Kaikkien rajujen hyväilyjen muistot
ovat pudonneet päivien taa.
Mutta kerran
suutelit hiljaa otsaani
lähtiessäsi luotani
lempeässä lumisateessa.
Ja ympärillämme oli valkoinen hellyys
niin ihana, niin itkettävä.
Sen hetken muisto
puhkeaa sinisinä iltoina
kuin hiljainen kukka
täynnä särkyvää tuoksua,
ja sydämeni täyttää
vain värisevä hyvyys.
- Katri Vala -
ovat pudonneet päivien taa.
Mutta kerran
suutelit hiljaa otsaani
lähtiessäsi luotani
lempeässä lumisateessa.
Ja ympärillämme oli valkoinen hellyys
niin ihana, niin itkettävä.
Sen hetken muisto
puhkeaa sinisinä iltoina
kuin hiljainen kukka
täynnä särkyvää tuoksua,
ja sydämeni täyttää
vain värisevä hyvyys.
- Katri Vala -
KATRI VALA 1901-1944
Katri Vala syntyi Muoniossa syyskuun 11. päivänä 1901. Isän suvun puoleiset juuret olivat kuitenkin Porvoossa, jossa Valan perhe viettikin suurimman osan Katrin lapsuutta ja vihdoin asettui sinne niin, että Katri saattoi käydä Porvoon Yhteiskoulua, josta kirjoitti ylioppilaaksi 1919.
Kari Vala toimi kansakoulun- ja kotiopettajana, oikolukijana ja konelatojana. Hän oli kuuluisan Tulenkantajat –ryhmän nimimerkki ”Pecka”. Porvoo oli kulttuurisesti kiinnostava ja innostava kaupunki ja maailman palon uhatessa Katri Vala oli 1930 –luvulla perustamassa myös vasemmistolaista kirjailija- ja taiteilijaryhmää Kiilaa. Hänen kirjallisessa tuotannossaan tältä ajalta tulevat voimakkaasti esiin pasifismi ja fasismin vastaisuus. Tässä kohtaa en voi olla mainitsematta, että samat teemat veivät meitä hippejä ’69 – ’72 ja lujaa. Näistä aatteista en vieläkään löydä mitään moitittavaa!
Vala oli ehdottomasti aikaansa edellä, mutta myös ajalleen välttämätön. Mitä olisi maailmamme ellei silloin olisi kuultu esimerkiksi taiteilijoiden huutoa natsismia vastaan! Henkilökohtaisesti Vala sai kärsiä kapinallisen leimastaan, mutta tämähän on aina ollut barrikadeille uskaltautuvien kohtalona. Kukaan on kuitenkaan tuskin pystynyt vastustamaan hänen kiihkeitä ja rohkeita runojaan, joissa soi uskaliaan, eroottisen, intohimoisen naisen melodia. Katri ei ollut objekti, hän oli ehdoton subjekti!
Onneksi olen tajunnut ostaa eniten rakastamieni runoilijoiden kootut runot upeina, nahkaselkäisinä painoksina. Kuka kustantaja enää tekee kirjoja nahkaselkäisinä! Ja ainakaan runoilijoita… Katri Valan Kootut runot on WSOY:n ja vuodelta 1958! Vuodelta jolloin minä vasta opin lukemaan.
Monen aikalaisen tavoin Katri Vala sairastui tuberkuloosiin 1928, josta hän ei koskaan täysin parantunut. Tauti johtikin hänen varhaiseen kuolemaansa vain 42 -vuotiaana.
Katri Vala kuitenkin elää, sillä tuli, kuten hän, ei sammu koskaan! Olen jo aikaisemmin esitellyt teille hänen runojaan ja vastakin sen teen. Jos ilmaantuu toistoa, se johtuu vain siitä, että eräät hänen runoistaan ovat minulle hyvin, hyvin rakkaita. Toivon, että suotte Leena Lumelle anteeksi, että tuon keskelle suvea runon Lumipisara. Ellette suo, en tiedä, miten elän kesät, jos todellakin muutan nimeni Leena Lumeksi.
Jo Katri Valan koottujen runojen aloitus on kuin palava soihtu:
Ah, niitä säteileviä muistoja,
kun kesä alkoi tulla,
kun sinä, aurinko, nuorena ja ihastuneena
kimmahdit miltei yöllä esiin
ja sinkosit räiskyen ja säkenöiden
yli taivaan polttavan kaaresi,
kunnes vihdoin halkaisit sen
kahdeksi kaarevaksi, siniseksi rinnaksi,
jotka ruokkivat silmuja pursuavaa maata!
Kari Vala toimi kansakoulun- ja kotiopettajana, oikolukijana ja konelatojana. Hän oli kuuluisan Tulenkantajat –ryhmän nimimerkki ”Pecka”. Porvoo oli kulttuurisesti kiinnostava ja innostava kaupunki ja maailman palon uhatessa Katri Vala oli 1930 –luvulla perustamassa myös vasemmistolaista kirjailija- ja taiteilijaryhmää Kiilaa. Hänen kirjallisessa tuotannossaan tältä ajalta tulevat voimakkaasti esiin pasifismi ja fasismin vastaisuus. Tässä kohtaa en voi olla mainitsematta, että samat teemat veivät meitä hippejä ’69 – ’72 ja lujaa. Näistä aatteista en vieläkään löydä mitään moitittavaa!
Vala oli ehdottomasti aikaansa edellä, mutta myös ajalleen välttämätön. Mitä olisi maailmamme ellei silloin olisi kuultu esimerkiksi taiteilijoiden huutoa natsismia vastaan! Henkilökohtaisesti Vala sai kärsiä kapinallisen leimastaan, mutta tämähän on aina ollut barrikadeille uskaltautuvien kohtalona. Kukaan on kuitenkaan tuskin pystynyt vastustamaan hänen kiihkeitä ja rohkeita runojaan, joissa soi uskaliaan, eroottisen, intohimoisen naisen melodia. Katri ei ollut objekti, hän oli ehdoton subjekti!
Onneksi olen tajunnut ostaa eniten rakastamieni runoilijoiden kootut runot upeina, nahkaselkäisinä painoksina. Kuka kustantaja enää tekee kirjoja nahkaselkäisinä! Ja ainakaan runoilijoita… Katri Valan Kootut runot on WSOY:n ja vuodelta 1958! Vuodelta jolloin minä vasta opin lukemaan.
Monen aikalaisen tavoin Katri Vala sairastui tuberkuloosiin 1928, josta hän ei koskaan täysin parantunut. Tauti johtikin hänen varhaiseen kuolemaansa vain 42 -vuotiaana.
Katri Vala kuitenkin elää, sillä tuli, kuten hän, ei sammu koskaan! Olen jo aikaisemmin esitellyt teille hänen runojaan ja vastakin sen teen. Jos ilmaantuu toistoa, se johtuu vain siitä, että eräät hänen runoistaan ovat minulle hyvin, hyvin rakkaita. Toivon, että suotte Leena Lumelle anteeksi, että tuon keskelle suvea runon Lumipisara. Ellette suo, en tiedä, miten elän kesät, jos todellakin muutan nimeni Leena Lumeksi.
Jo Katri Valan koottujen runojen aloitus on kuin palava soihtu:
Ah, niitä säteileviä muistoja,
kun kesä alkoi tulla,
kun sinä, aurinko, nuorena ja ihastuneena
kimmahdit miltei yöllä esiin
ja sinkosit räiskyen ja säkenöiden
yli taivaan polttavan kaaresi,
kunnes vihdoin halkaisit sen
kahdeksi kaarevaksi, siniseksi rinnaksi,
jotka ruokkivat silmuja pursuavaa maata!
MY SISTER AND THE BABY-BEAR BY PEKKA MÄKINEN
She is hugging and kissing them, playing with them...and perhaps you now understand, why I have to protect even 'Itä-Suomen hovioikeus' from my sister;-)maanantai 3. elokuuta 2009
CAMILLE CLAUDEL
”Avasin eräänä päivänä Paul Claudelin kirjoittaman Kuuntelevan silmän. Luin aivan uudenlaisia arviointeja Rembrandtista. Paul Claudel oli myös löytänyt aivan uuden näkökulman espanjalaiseen maalaustaiteeseen. Artikkelin nimi oli ’Henkistynyt liha’. Olin lumoutunut. Hillitön aistillisuus sekaantui tuliseen mystiikkaan.
Ja sitten aivan kirjan lopussa oli artikkeli, jonka hienovarainen otsikko kuului: ’Camille Claudel’. Kuka tahansa, te tai minä, olisi voinut avata kirjan sinä päivänä juuri siltä sivulta.
Kuka hän oli? Tämä rakastettu, liikaakin rakastettu sisar? ’Jalo otsa, ihmeelliset tummansiniset silmät, ylpeä ja aistillinen suu, tuuheat paksut kastanjanväriset hiukset, jotka valuivat pitkälle selkään.’
Kuka oli tämä nuori nainen, joka äkkiä kutsui minua veljensä kautta? Hän oli rakastanut Auguste Rodinia hulluuteen asti. Heinäkuu vuonna 1913! ’Ulkona odotti ambulanssi. Ja sitten hän tulisi olemaan sairaalassa kolmekymmentä vuotta!’ Hän on siellä, hän odottaa, enää ei saa hukata hetkeäkään, hänen kasvonsa, puolittain peitossa kutsuvat.” Näin kirjoitti nainen Angersissa 1982, yöllä.
Anne Delbéen kirja Camille Claudel Kuvanveistäjän elämä (Une femme, WSOY, 1996) on rohkea kertomus naiskuvanveistäjän elämästä 1880-luvun Pariisissa. Se on tarina lahjakkaasta naisesta, joka väistämättä jää opettajansa ja rakastajansa, maailmankuulun kuvanveistäjän Auguste Rodinin varjoon. Se paljastaa julmasti, mitä tapahtuu naiselle, joka asettuu uhmaamaan miehistä valtakulttuuria aikana, jolloin se ei ollut mahdollista.
Kirja on myös suuri kertomus naiskuvanveistäjän työstä ja sen tuloksista. Upeat mustavalkokuvat Camillen töistä kertovat omaa kieltään: Pieni seireeni, Luuta jyrsivä koira, Rodinin rintakuva, Klotho…Kaikesta lahjakkuudestaan ja suorastaan uskomattomasta uutteruudestaan huolimatta Camille lopettaa elämänsä mielisairaalaan suljettuna, vaikka voimmekin lukea Indren departementin päivälehdestä: ”Camille Claudel, Rodinin oppilas, on tullut melkein yhtä vahvaksi kuin mestari.” Ja tämän: ”En hämmästyisi vaikka Madamoiselle Claudel ottaisi äkkiä paikkansa vuosisatamme suurten kuvanveistäjien joukossa.”
Yksinkertaistettuna teos on kuvaus naisesta miehen varjossa ja hänen pyrkimyksestään elää omaa elämäänsä vapaana taiteilija ja vapaana ihmisenä. Mutta tämä kirja herättää levottomuutta ja tuo mieleen enemmän kysymyksiä, kuin se tarjoaa vastauksia. Camillen silmät katsovat sinua kertoen tarinaa, jota et haluaisi tietää, mutta jota ilman et voi jatkaa. Camille haluaa sinun tietävän!
”24. kesäkuuta 1895. Rodin oli odottanut niin kauan hänen paluutaan. He ottivat toisiaan kädestä. Yksinkertaisesti. Sinä yönä he eivät rakastelleet. Kyteiran iltahämärät.”
Ja sitten aivan kirjan lopussa oli artikkeli, jonka hienovarainen otsikko kuului: ’Camille Claudel’. Kuka tahansa, te tai minä, olisi voinut avata kirjan sinä päivänä juuri siltä sivulta.
Kuka hän oli? Tämä rakastettu, liikaakin rakastettu sisar? ’Jalo otsa, ihmeelliset tummansiniset silmät, ylpeä ja aistillinen suu, tuuheat paksut kastanjanväriset hiukset, jotka valuivat pitkälle selkään.’
Kuka oli tämä nuori nainen, joka äkkiä kutsui minua veljensä kautta? Hän oli rakastanut Auguste Rodinia hulluuteen asti. Heinäkuu vuonna 1913! ’Ulkona odotti ambulanssi. Ja sitten hän tulisi olemaan sairaalassa kolmekymmentä vuotta!’ Hän on siellä, hän odottaa, enää ei saa hukata hetkeäkään, hänen kasvonsa, puolittain peitossa kutsuvat.” Näin kirjoitti nainen Angersissa 1982, yöllä.
Anne Delbéen kirja Camille Claudel Kuvanveistäjän elämä (Une femme, WSOY, 1996) on rohkea kertomus naiskuvanveistäjän elämästä 1880-luvun Pariisissa. Se on tarina lahjakkaasta naisesta, joka väistämättä jää opettajansa ja rakastajansa, maailmankuulun kuvanveistäjän Auguste Rodinin varjoon. Se paljastaa julmasti, mitä tapahtuu naiselle, joka asettuu uhmaamaan miehistä valtakulttuuria aikana, jolloin se ei ollut mahdollista.
Kirja on myös suuri kertomus naiskuvanveistäjän työstä ja sen tuloksista. Upeat mustavalkokuvat Camillen töistä kertovat omaa kieltään: Pieni seireeni, Luuta jyrsivä koira, Rodinin rintakuva, Klotho…Kaikesta lahjakkuudestaan ja suorastaan uskomattomasta uutteruudestaan huolimatta Camille lopettaa elämänsä mielisairaalaan suljettuna, vaikka voimmekin lukea Indren departementin päivälehdestä: ”Camille Claudel, Rodinin oppilas, on tullut melkein yhtä vahvaksi kuin mestari.” Ja tämän: ”En hämmästyisi vaikka Madamoiselle Claudel ottaisi äkkiä paikkansa vuosisatamme suurten kuvanveistäjien joukossa.”
Yksinkertaistettuna teos on kuvaus naisesta miehen varjossa ja hänen pyrkimyksestään elää omaa elämäänsä vapaana taiteilija ja vapaana ihmisenä. Mutta tämä kirja herättää levottomuutta ja tuo mieleen enemmän kysymyksiä, kuin se tarjoaa vastauksia. Camillen silmät katsovat sinua kertoen tarinaa, jota et haluaisi tietää, mutta jota ilman et voi jatkaa. Camille haluaa sinun tietävän!
”24. kesäkuuta 1895. Rodin oli odottanut niin kauan hänen paluutaan. He ottivat toisiaan kädestä. Yksinkertaisesti. Sinä yönä he eivät rakastelleet. Kyteiran iltahämärät.”
Marcel Reich-Ranicki: Eurooppalainen
Marcel Reich-Ranickin teos Eurooppalainen (Mein Leben, Otava 2001, suomennos Otto Lappalainen), on muistelmateos, joka ei jätä ketään kylmäksi. Minulle se on kirjastoni kirkkain timantti. Eurooppalainen on kirja, joka kertoo pelätystä saksalaisen kirjallisuuden paavista, joka on kävelevä kansalliskirjasto, nuoruudesta saakka kirjallisuudelle ja kirjallisuudesta elänyt erityisen älykäs ihminen.
Kuuluisan kriitikon muistelmia voi lukea muutoinkin kuin kirjallisuuden näkökulmasta, sillä kirja on myös juutalaisen ihmisen selviytymistarina natsiajan Puolassa ja Saksassa. Marcel Reich-Ranicki on sanonut, että hänen kotimaansa on ollut saksalainen kirjallisuus, jota hän kantoi mukanaan niin keskitysleireillä kuin piilotellessaan Puolassa oppimattoman Bolekin kotona käärien kaikki yöt korvikesavukkeita. Keskitysleirien kauhuilla kirjoittaja ei hae huomiota, vaan kirjoittaa niistä pikemmin lakonisen toteavasti ikään kuin: Se vain tapahtui. Rivien välistä herkkä lukija kyllä tavoittaa ankarana kriitikkona tunnetun miehen sydämen tunnot.
Kirja 'marssittaa' intohimoiselle lukijalle kuuluisan kirjailijan toisensa perään musiikkiakaan unohtamatta. Lista on niin pitkä, että nappaan tähän vain muutaman nimen: Johann Goethe, Lorin Maazel, Günter Grass, Franz Kafka, Thomas Mann, Leon Uris, Bertol Brecht, Rainer Maria Rilke…
Kiinnostavasta Thomas Mannista on erityisen paljon. On sekä Taikavuoresta, että Mannin kuuluisasta, onnettomasta perheestä sekä myös, miten vahvistuu Marcelin käsitys kenen joukoissa Mann seisoo: natsien vai juutalaisten. Mann oli täysin natsivastainen! Näin Reich-Ranicki:
"Jos minun on mainittava kaksi nimeä, joihin minun mielestäni kitetytyy 1900-luvun Saksa, vastaus on Adolf Hitler ja Thomas Mann. Nämä nimet symboloivat yhä saksalaisuuden kahta vaihtoehtoa. Saksalle olisi tuhoisat seuraukset, jos toinen vaihtoehto tukahduttaisi toisen - tai unohtuisi."
Sveitsissä natsivallan aikana asuneen Mannin julkisuudessa luetusta kirjeestä:
"Heillä" - siis kansallissosialisteilla - "on uskomaton julkeus yhdistää itsensä Saksaan! Mutta ehkä se hetki on lähellä, jolloin Saksan kansa ei halua yhdistää itseään heihin."
Kun puhutaan kirjallisesta henkilöstä, sitaatit kuuluvat asiaan voimakkaasti. Reich-Ranickin määritelmä rakkaudesta on mielenkiintoinen: ”Rakkaudeksi nimitetään sitä äärimmäistä tunnetta, joka johtaa mieltymyksestä intohimoon ja intohimosta riippuvuuteen; se siirtää yksilön huumauksen kaltaiseen tilaan, joka saattaa yksilön syyntakeettomaksi: se on tuskaa tuottavaa onnea ja tuskaa, joka tekee ihmisistä onnellisia."
"Jos minun on mainittava kaksi nimeä, joihin minun mielestäni kitetytyy 1900-luvun Saksa, vastaus on Adolf Hitler ja Thomas Mann. Nämä nimet symboloivat yhä saksalaisuuden kahta vaihtoehtoa. Saksalle olisi tuhoisat seuraukset, jos toinen vaihtoehto tukahduttaisi toisen - tai unohtuisi."
Sveitsissä natsivallan aikana asuneen Mannin julkisuudessa luetusta kirjeestä:
"Heillä" - siis kansallissosialisteilla - "on uskomaton julkeus yhdistää itsensä Saksaan! Mutta ehkä se hetki on lähellä, jolloin Saksan kansa ei halua yhdistää itseään heihin."
Kun puhutaan kirjallisesta henkilöstä, sitaatit kuuluvat asiaan voimakkaasti. Reich-Ranickin määritelmä rakkaudesta on mielenkiintoinen: ”Rakkaudeksi nimitetään sitä äärimmäistä tunnetta, joka johtaa mieltymyksestä intohimoon ja intohimosta riippuvuuteen; se siirtää yksilön huumauksen kaltaiseen tilaan, joka saattaa yksilön syyntakeettomaksi: se on tuskaa tuottavaa onnea ja tuskaa, joka tekee ihmisistä onnellisia."
Otavan kustantaman ja Otto Lappalaisen loistavasti kääntämän teoksen takakansi tiivistää ytimekkäästi
”Eurooppalainen on hätkähdyttävä selviytymistarina, taiteen ja humanismin vahva puolustuspuhe, joka todistaa sydämen sivistyksen voimasta taistelussa barbariaa vastaan.”
”Eurooppalainen on hätkähdyttävä selviytymistarina, taiteen ja humanismin vahva puolustuspuhe, joka todistaa sydämen sivistyksen voimasta taistelussa barbariaa vastaan.”
Kirja pitää myös sisällään aivan loistavan pienen kertomuksen Marcelin lukiovuosilta, jolloin hän tajusi: ”Opin silloin, että kirjallisuuden analysoinnissakin on otettava riskejä ja ettei klassikkojen arvoa saa pitää itsestään selvänä.”
Jos minulta kysyttäisiin, kenet kolme kirjallista henkilöä haluaisin tavata, he olisivat John Irving, Tommy Tabermann ja Marcel Reich-Ranicki! (Yhden heistä olen jo tavannut.)
Saksalaisen kirjallisuuden ylin kriitikko päättää oman kirjansa Hofmannsthalin yksinkertaisiin säkeisiin: ” Untako vain, ei totta lain/ että oomme tässä kahden ain.”
Mutta minä otan oikeuden jatkaa Marcelin kirjan koskettavimmalla säkeellä:
”Plaisir d’amour ne dure gu’un moment, Chagrin d’amour dure toute une vie.”
“Rakkauden ilo kestää vain hetken, rakkauden suru koko elämän.”
“Rakkauden ilo kestää vain hetken, rakkauden suru koko elämän.”
SUUKKO TEILLE KAIKILLE!
SUUKKO TEILLE KAIKILLE YLI 20 000 KIINNOSTUSKERRASTA! OLEN OTETTU JA INNOISSANI...JATKETAAN! RAKKAUDELLA TEIDÄN
LEENA LUMI
LESEN IST NICHT NUR...
"Lesen ist nicht nur die Erfüllung einer Erwartung, sondern auch Protest."
- Marcel Reich-Ranicki -
- Marcel Reich-Ranicki -
KOSKA KIRJAILIJAT KOKEVAT...
Koska kirjailijat kokevat kaiken muita intensiivisemmin, heidän on kiusattava itseään muita enemmän.
Heillä on jatkuva itsekorostuksen tarve.
Tämä on ymmärrettävää, mutta on ihmeellistä, että edes maailmanlaajuinen menestys ei vähennä mitenkään tuota tarvetta.
- Marcel Reich-Ranicki -
Heillä on jatkuva itsekorostuksen tarve.
Tämä on ymmärrettävää, mutta on ihmeellistä, että edes maailmanlaajuinen menestys ei vähennä mitenkään tuota tarvetta.
- Marcel Reich-Ranicki -
Kaita polku kaivolta...
Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu.Ikkunan edessä pystyyn kuivettunut omenapuu.
Reppu naulassa, ovenpielessä, siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.
- Lauri Viita -
(Osa Viidan runoelmasta Onni, joka ilmestyi kirjallisuuslehti Parnassossa sattumalta samana päivänä, kun kirjailija kuoli.)
kuva Sandy Pimenoff, Iurima Ultima
sunnuntai 2. elokuuta 2009
TIEDÄTKÖ MITÄ TEIN VIIME YÖNÄ?
Yöllä voi tehdä monelaisia asioita, kuten vaikkapa nukkua. Tosin sitä voi myös lukea vaikka koko yön. Jotkut rakastelevat öisin. Jotkut muistelevat murheita, Jotkut unelmoivat. Jotkut jahtaavat sisälle tullutta yökköstä, joka kiihtyneenä säntäilee yölukijan lampun valossa ja ikävästi suihkii korvan likeltä.
Mitäkö sitten tein viime yönä? Minä luin miehelleni ääneen koko Heli Slungan Varjomadonnan.
Sen jälkeen sain oudon etiäisen, että Helistä vielä kuullaan. Hänellä on rohkeus tarttua kuumaan rautaan. Olen aina kaivannut itselleni juuri tuota rohkeutta, mutta hiukan on aina ollut liikaa palamisen pelkoa. Ei saisi miettiä paljonko ihmisestä voi palaa kunnes kuolee, vaan pitäisi palaa riemulla ja heittää runoihin kaikki sanat, nekin, jotka jättävät ikuisen palovamman.
Miten arvostella runoa? Ei mitenkään. Runo on mielentila. Runo on intohimo. Runo on alku ja loppu. Runo on syntymä ja kuolema. Runo on itse elämä. Runo on...runo.
Sininen yö
Himmeänsinisessä yössä
sateen solistessa kadun asfalttiin
havahdun niin polttavaan ikävään,
että tahtoisin olla kuollut,
kun kaikki minussa huutaa,
miten olisi voinut olla,
ja ohitseni liukuvat tyhjinä
elämän ruhtinasyöt:
Juna vapisee jalkojen alla,
liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa,
kameelin varjo kuvastuu erämaan taivasta vasten,
huulilleni syöpyy hiekan suolainen maku,
ja minä tiedän, että ainoa kotini
on jyrisevä asemahalli
juuri ennen pikajunan lähtöä,
ja että minua odottaa aurinko ja meri
siellä, missä en ole,
aina siellä, missä en ole.
- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 (WSOY 2003)
kuva Tuure
BACK IN THE OFFICE - NOW AND THEN
Huomaatteko, en voi luopua teistä edes 24 tunniksi! Do you notice, I cannot give up you even 24 hours! I'm addacted...lauantai 1. elokuuta 2009
WITH THEE.../ SINUN KANSSASI...
With thee, in the desert -
With thee in the thirst -
With thee in the Tamarind wood -
Leopard breathes
- at last!
Sinun kanssasi autiomaassa -
Sinun kanssasi janoisena -
Sinun kanssasi tamarindimetsikössä -
leopardi hengähtää
- viimeinkin!
- Emily Dickinson -
With thee in the thirst -
With thee in the Tamarind wood -
Leopard breathes
- at last!
Sinun kanssasi autiomaassa -
Sinun kanssasi janoisena -
Sinun kanssasi tamarindimetsikössä -
leopardi hengähtää
- viimeinkin!
- Emily Dickinson -
RAKASTUNUT
Hän seisoo silmäluomillani,
hänen hiuksensa ovat hiuksissani,
hänellä on käsieni muoto,
hänellä on silmäini väri,
varjooni on hän uponnut,
kuin kivi taivaaseen.
Hänen silmänsä ovat avoinna aina
eikä hän salli minun nukkua.
Hänen unensa täydessä päivänvalossa
saa auringon muuttumaan huuruksi;
minut nauramaan, itkemään ja nauramaan se saa,
puhumaan ilman mitään sanottavaa.
- Paul Eluard -
hänen hiuksensa ovat hiuksissani,
hänellä on käsieni muoto,
hänellä on silmäini väri,
varjooni on hän uponnut,
kuin kivi taivaaseen.
Hänen silmänsä ovat avoinna aina
eikä hän salli minun nukkua.
Hänen unensa täydessä päivänvalossa
saa auringon muuttumaan huuruksi;
minut nauramaan, itkemään ja nauramaan se saa,
puhumaan ilman mitään sanottavaa.
- Paul Eluard -
EVEN THOUGH
Even though
I'm full of sin,
in the end
you'll let me in
cause you know
I'm your teenangel,
your teenangel
through the years
through the tears
I'll be yours
you'll be mine
please, don't deny,
don't deny,
cause this is my only way to survive,
to survive,
after summer sixtynine
after too many wine
after your tears
after my fears
after too many years
don't even try to deny
you are mine.
- Leena Lumi -
I'm full of sin,
in the end
you'll let me in
cause you know
I'm your teenangel,
your teenangel
through the years
through the tears
I'll be yours
you'll be mine
please, don't deny,
don't deny,
cause this is my only way to survive,
to survive,
after summer sixtynine
after too many wine
after your tears
after my fears
after too many years
don't even try to deny
you are mine.
- Leena Lumi -
Nuoruus
miten saattaa kaivatakaan
se nuoruus, jolla on nälkä
ja turmelus suonissaan.
Ja punaiset lyhdyt loisti
ja viulut ja saksofonit soi,
bulevardien liekkimerta
kadun asfalttipinta joi.
Minä tuijotin yöhön räikeään
käsin, kasvoin palavin.
Yön hurma sai minut vapisemaan
niin että huohotin.
Kadun liekkimeressä loisti
pedonsilmät autojen,
minä olin niin kipeän nuori
ja yksinäinen.
Minä itkin joskus salaa,
kuten nuoruus itkeä voi,
kun punaiset lyhdyt loisti,
ja viulut ja saksofonit soi.
Yön suurissa tanssisaleissa
hien tuoksu ja puuterin
oli sairaan kiihkeä niinkuin
minun sielunikin.
Minä olin niin nuori ja kiihkeä
ja kuumasilmäinen.
Bulevardeilla kiilsivät katseet
silmien maalattujen.
Kipein, ihanin nuoruuteni,
- niin katkerana nään -
miten hukkui se pimeän hotellin
porraskäytävään.
- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 (toimittanut Ritva Haavikko, WSOY 2003)
RUNOISTA, NUORUUDESTA ETC.
Nuoruus on hurjaa ja kipeää aikaa, mutta myös värisyttävän ihanaa, sillä kaikki, kaikki on edessä...
Tiedän, että en nyt saisi istua tässä koneella, mutta eräs runoista pitävä nuori herra melkein ajoi minut tähän. Tarkoitus oli laittaa paljon runoja syyskuussa, mutta voinpa aloittaa vaikka elokuussa. Tämän jälkeen, ihan varmasti, minä omistaudun vain...
Olen hirveästi ja kipeästi nuorten puolella, koska itse koin kipeät, rankat, ihanat teinivuodet ja usein tunsin, että olin hukassa ja yksin..., vaikka ympärillä oli aina ystäviä.
perjantai 31. heinäkuuta 2009
JOHN IRVING
"Mutta Michele Maher oli Jackille sekä vaarallisempi että unohtumattomampi, koska hän oli ollut vain mahdollinen suhde. Ja eivätkö ne ole niitä kaikkein tuhoisimpia?"
Sitaatti on John Irvingin kirjasta Kunnes löydän sinut. Kirja liikkuu hämmentävästi tatuointipiireissä, mutta ennen kuin huomaatkaan olet jo etsimässä päähenkilön kanssa hänen ensirakkauttaan, taitavaa, yltympäriinsä tatuoitua kanttoria ympäri Eurooppaa, myös Helsingistä. Suomi muuten mainitaan myös kirjassa Leski vuoden verran sivulla 258. Siis jos sillä nyt on mitään merkitystä, mutta kuitenkin...
Myönnän: John on kietonut minut pikkusormensa ympärille. Luulin lukeneeni kaikki maailman kiinnostavat kirjat ja jotenkin Garpin maailma oli kiertänyt intohimoista lukijaa, kunnes pari vuotta sitten melkein putosi eteeni. Luin kirjan itkien, nauraen, itkien ja ihmettelin, kuka on mies tällaisen mielikuvituksen takana. Sitten tuli aika etsiä käsiini samaisen kirjailijan Leski vuoden verran, jossa kaikkien irvingmäisten koukeroiden jälkeen, ikään kuin sateenkaaren lopuksi, naisen elämä alkoi 76 -vuotiaana. Tarina on kiehtova, monisärmäinen ja hellään rakasteluun suloisesti päättyvä.
Sitaatti on John Irvingin kirjasta Kunnes löydän sinut. Kirja liikkuu hämmentävästi tatuointipiireissä, mutta ennen kuin huomaatkaan olet jo etsimässä päähenkilön kanssa hänen ensirakkauttaan, taitavaa, yltympäriinsä tatuoitua kanttoria ympäri Eurooppaa, myös Helsingistä. Suomi muuten mainitaan myös kirjassa Leski vuoden verran sivulla 258. Siis jos sillä nyt on mitään merkitystä, mutta kuitenkin...
Myönnän: John on kietonut minut pikkusormensa ympärille. Luulin lukeneeni kaikki maailman kiinnostavat kirjat ja jotenkin Garpin maailma oli kiertänyt intohimoista lukijaa, kunnes pari vuotta sitten melkein putosi eteeni. Luin kirjan itkien, nauraen, itkien ja ihmettelin, kuka on mies tällaisen mielikuvituksen takana. Sitten tuli aika etsiä käsiini samaisen kirjailijan Leski vuoden verran, jossa kaikkien irvingmäisten koukeroiden jälkeen, ikään kuin sateenkaaren lopuksi, naisen elämä alkoi 76 -vuotiaana. Tarina on kiehtova, monisärmäinen ja hellään rakasteluun suloisesti päättyvä.
Olen tehnyt muutamia kirjalistoja blogini aikana ja tarkka lukija on saattanut havaita, että kierrän kuin kissa kuumaa puuroa suuria suosikkejani: Sinuhea, Turms kuolematonta, Leski vuoden verran etc., mutta miten kirjoittaa Jumalasta, miten kirjoittaa jumalallisesta tai miten kirjoittaa mitään siitä, mihin on itse sukeltanut kuin hiukan liian syvälle ja saanut pohjakosketuksen, eikun kokenut pohjaimun...Leski vuoden verran on mielestäni ehdottomasti John Irvingin kiinnostavin kirja ja jos Irving luulee kirjoittavansa fiktiota, niin sallikaa minun nauraa: Hän on kirjailija Ted Colen alter ego!
"Moni nainen tulee hulluksi siksi ettei pääse yli ensirakkaudestaan. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?"
"Moni nainen tulee hulluksi siksi ettei pääse yli ensirakkaudestaan. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?"
John Irvingin muista kirjoista sen verran, että Ystäväni Owen Meany on tummin ja häkellyttävin, Garpin maailma hulvattomin, Kunnes löydän sinut oudolla tavalla vaativin ja Oman elämänsä sankari valoisin. Viime mainitusta on tullut Tammelta tänä vuonna uusi painos, joten jos kokoelmasta puttuu ko. teos, nyt se on helposti saatavilla. Minä olen bibliofiili, joten minun on pakko omistaa rakkaimmat kirjani.
John Irvingin kirjat riitelevät hänen julkisuuskuvansa kanssa, mutta minun mielestäni hän paljastaa kirjoissaan itsensä paitsi 'hieman' machoilevaksi mieheksi, myös mieheksi, joka osaa nauraa itselleen/miehille, ymmärtää suuria tunteita, hallitsee mustan huumorin ja ennen kaikkea tuntee naisten tavan ajatella kuin myös osoittaa suurta elämisen ymmärrystä.
"Eläkää sovinnossa menneisyyden kanssa. Älkää unohtako sitä, mutta antakaa sille anteeksi."
John Irvingin kirjat riitelevät hänen julkisuuskuvansa kanssa, mutta minun mielestäni hän paljastaa kirjoissaan itsensä paitsi 'hieman' machoilevaksi mieheksi, myös mieheksi, joka osaa nauraa itselleen/miehille, ymmärtää suuria tunteita, hallitsee mustan huumorin ja ennen kaikkea tuntee naisten tavan ajatella kuin myös osoittaa suurta elämisen ymmärrystä.
"Eläkää sovinnossa menneisyyden kanssa. Älkää unohtako sitä, mutta antakaa sille anteeksi."
John Irving on syntynyt 1942, joten jos hänellä intoa piisaa, saamme vielä kokea herran uusia elämyksiä ja saada samalla itse järisyttäviä kokemuksia. Irving on Tammen Keltaisen kirjaston suosituin kirjailija ja onko tuo nyt joku ihme: 'Minusta Irvingin lukeminen voittaa aina itse elämän' tai 'Irvingin maailma on hiukkasen kiinostavampi kuin omani, joten valitsen ensin mainitun.'
Unohdinko kertoa, että aion kerätä kaikki Irvingit kirjastooni, joten antikvariaateissa 'kollaamisesta' on tullut uusi harrastus. Älkää hyvät ihmiset unohtako antikvariaaatteja ellette löydä mistään jotain vanhaa kiinostavaa kirjaa!
Unohdinko kertoa, että aion kerätä kaikki Irvingit kirjastooni, joten antikvariaateissa 'kollaamisesta' on tullut uusi harrastus. Älkää hyvät ihmiset unohtako antikvariaaatteja ellette löydä mistään jotain vanhaa kiinostavaa kirjaa!
Ja muistkaa: John Irving on minun!, mutta näin hyvästä riiittää kaikille;-)
LEIJONA HEINÄKUUN 22.-ELOKUUN 21.
Merkkiäsi hallitsee itse aurinko; sinusta suorastaan säteilee vetovoimaa ja optimismia. Toiset tulevat luoksesi ja haluavat paistatella persoonallisuutesi lämmössä. Merkkisi edustaa täysin ulospäin suuntautunutta ja hyvin itsetietoista minää, ja koska Leijona on kuninkaallinen merkki, olet luonteeltasi ylimielinen ja itsevarma.
Suhtaudut suvaitsevasti toisten vikoihin ja sinulla on taipumusta tuhlaavaisuuteen menoissasi. Mikään ei ole liian kallista rakkaillesi tai sinulle itsellesi. Vaikka mielitekosi usein ylittävätkin varasi uskot, että statussymbolit ja edustava julkisivu ovat jo puolet voittoa jokaisen ihmisen elämässä.
Olet onnellisimmillasi johtaessasi esitystä. Sinulla on niin luja itseluottamus, että uskot voivasi ohjata ja neuvoa muita, ja mikäli olet hyökkäävää leijonatyyppiä, yrität kenties parantaa ihmisiä, halusivatpa he sitä tai eivät.
Koska olet syntynyt Leijonan merkissä olet hyvin ylpeä, mutta sinun on muistettava, että toisillakin on ylpeytensä. Ajattele vähän ennen kuin hukutat toiset hetken mielijohteesta virinneeseen anteliaisuuteesi tai tarjoat neuvojasi pyytämättä. Olivatpa vaikuttimesi miten hyvää tarkoittavia tahansa, toiset eivät ehkä ole yhtä yleviä kuin sinä ja pahastuvat tungettelustasi.
Leijonat arvostavat yksilöllisyyttä, he loukkaantuvat, jos toiset yrittävät hallita heitä. Tämä omapäisyys on ehkä hyvä suojakeino, sillä Leijonalle käy usein huonosti, jos hän noudattaa toisten neuvoja. Hän tietää, että hänen on joko hallittava tai oltava toisten hallittavana.
Olet melkoisen itsevarma, ja kuitenkin sinun on saatava kiitosta ja kannustusta pystyäksesi parhaimpaasi. Leijonat ovat yleensä yritteliäitä ja hellittämättömiä, mutta eräältä leijonatyypiltä puuttuu melkein kokonaan kunnianhimo ja aloitekyky ja hän tyytyy suhtautumaan asioihin huolettomasti ja välttää kaikkea vastuuta; monesti hän on pelkästään laiska.
Voit olla miellyttävä ja hyväntuulinen, vaikka ehkä melko ylimielisellä ja alentuvalla tavalla. Et halua kuulla vastaväitteitä; jos sinua vastustetaan, muutut äänekkääksi ja epämiellyttäväksi.
Leijona on rakkauden ja romantiikan merkki. Sinä kaipaat rakkautta ja haluat, että sinua rakastetaan. Tunne-elämän ilot ovat sinulle tärkeitä ja rakkautesi on voimakasta ja kiihkeää. Olet äärettömän ylpeä ja monin tavoin sangen sovinnainen; puolisosi – kuten Caesarin vaimon – on oltava kaikkien epäilyjen yläpuolella. Leijona on kiinteä merkki, ja sen edustajat ovat yleensä uskollisia ja vilpittömästi toiseen kiintyneitä. mutta joidenkin toisten merkkien tietyt piirteet ärsyttävät heitä voimakkaasti. He eivät voi sietää pikkumaisuutta eivätkä jatkuvaa vikojen kaivelemista; he kukoistavat kun heitä rohkaistaan eivätkä suhtaudu karsaasti imarteluunkaan.
Leijonan merkissä syntyneenä olet hyvin ylpeä perheestäsi. Monet Leijonat haluavat tosin muovata läheisensä oman makunsa mukaisiksi, mikä saattaa synnyttää vaikeuksia, jos aviopuolisolla tai lapsella on erilaiset käsitykset itsensä toteuttamisesta tai täysin erilainen luonne. Sinulla on luontaista vastuuntuntoa ja haluat huolehtia rakkaistasi parhaan kykysi mukaan. Tahdot heidän noudattavan omia säädyllisyysperiaatteitasi ja vaadit heidän kunnioitustaan, mutta ehkä he eivät alistukaan määräyksiisi eivätkä kunnioita suureellisia eleitäsi. Tahdonvoimasi avulla voit saada melkein kaiken mitä haluat, mutta todellinen yhteistoiminta vaatii hienotunteisempaa ja tahdikkaampaa suhtautumista toisiin ihmisiin.
Kehittymättömällä laiskalla Leijonalla ei ole mitään tarjottavaa lähimmäisilleen eikä totta puhuen itselleenkään.
Myönteisellä henkisesti kehittyneellä Leijonalla on paljon annettavaa – lämpöä, rakkautta, uskollisuutta, rehellisyyttä, johtamistaitoa ja totuudellisuutta.
On viisasta eritellä itseään varmistuakseen siitä, että luonteessa on oman merkin hyviä ja jaloja piirteitä; tutki myös toisia merkkejä ymmärtääksesi niiden ominaispiirteitä.
Suhtaudut suvaitsevasti toisten vikoihin ja sinulla on taipumusta tuhlaavaisuuteen menoissasi. Mikään ei ole liian kallista rakkaillesi tai sinulle itsellesi. Vaikka mielitekosi usein ylittävätkin varasi uskot, että statussymbolit ja edustava julkisivu ovat jo puolet voittoa jokaisen ihmisen elämässä.
Olet onnellisimmillasi johtaessasi esitystä. Sinulla on niin luja itseluottamus, että uskot voivasi ohjata ja neuvoa muita, ja mikäli olet hyökkäävää leijonatyyppiä, yrität kenties parantaa ihmisiä, halusivatpa he sitä tai eivät.
Koska olet syntynyt Leijonan merkissä olet hyvin ylpeä, mutta sinun on muistettava, että toisillakin on ylpeytensä. Ajattele vähän ennen kuin hukutat toiset hetken mielijohteesta virinneeseen anteliaisuuteesi tai tarjoat neuvojasi pyytämättä. Olivatpa vaikuttimesi miten hyvää tarkoittavia tahansa, toiset eivät ehkä ole yhtä yleviä kuin sinä ja pahastuvat tungettelustasi.
Leijonat arvostavat yksilöllisyyttä, he loukkaantuvat, jos toiset yrittävät hallita heitä. Tämä omapäisyys on ehkä hyvä suojakeino, sillä Leijonalle käy usein huonosti, jos hän noudattaa toisten neuvoja. Hän tietää, että hänen on joko hallittava tai oltava toisten hallittavana.
Olet melkoisen itsevarma, ja kuitenkin sinun on saatava kiitosta ja kannustusta pystyäksesi parhaimpaasi. Leijonat ovat yleensä yritteliäitä ja hellittämättömiä, mutta eräältä leijonatyypiltä puuttuu melkein kokonaan kunnianhimo ja aloitekyky ja hän tyytyy suhtautumaan asioihin huolettomasti ja välttää kaikkea vastuuta; monesti hän on pelkästään laiska.
Voit olla miellyttävä ja hyväntuulinen, vaikka ehkä melko ylimielisellä ja alentuvalla tavalla. Et halua kuulla vastaväitteitä; jos sinua vastustetaan, muutut äänekkääksi ja epämiellyttäväksi.
Leijona on rakkauden ja romantiikan merkki. Sinä kaipaat rakkautta ja haluat, että sinua rakastetaan. Tunne-elämän ilot ovat sinulle tärkeitä ja rakkautesi on voimakasta ja kiihkeää. Olet äärettömän ylpeä ja monin tavoin sangen sovinnainen; puolisosi – kuten Caesarin vaimon – on oltava kaikkien epäilyjen yläpuolella. Leijona on kiinteä merkki, ja sen edustajat ovat yleensä uskollisia ja vilpittömästi toiseen kiintyneitä. mutta joidenkin toisten merkkien tietyt piirteet ärsyttävät heitä voimakkaasti. He eivät voi sietää pikkumaisuutta eivätkä jatkuvaa vikojen kaivelemista; he kukoistavat kun heitä rohkaistaan eivätkä suhtaudu karsaasti imarteluunkaan.
Leijonan merkissä syntyneenä olet hyvin ylpeä perheestäsi. Monet Leijonat haluavat tosin muovata läheisensä oman makunsa mukaisiksi, mikä saattaa synnyttää vaikeuksia, jos aviopuolisolla tai lapsella on erilaiset käsitykset itsensä toteuttamisesta tai täysin erilainen luonne. Sinulla on luontaista vastuuntuntoa ja haluat huolehtia rakkaistasi parhaan kykysi mukaan. Tahdot heidän noudattavan omia säädyllisyysperiaatteitasi ja vaadit heidän kunnioitustaan, mutta ehkä he eivät alistukaan määräyksiisi eivätkä kunnioita suureellisia eleitäsi. Tahdonvoimasi avulla voit saada melkein kaiken mitä haluat, mutta todellinen yhteistoiminta vaatii hienotunteisempaa ja tahdikkaampaa suhtautumista toisiin ihmisiin.
Kehittymättömällä laiskalla Leijonalla ei ole mitään tarjottavaa lähimmäisilleen eikä totta puhuen itselleenkään.
Myönteisellä henkisesti kehittyneellä Leijonalla on paljon annettavaa – lämpöä, rakkautta, uskollisuutta, rehellisyyttä, johtamistaitoa ja totuudellisuutta.
On viisasta eritellä itseään varmistuakseen siitä, että luonteessa on oman merkin hyviä ja jaloja piirteitä; tutki myös toisia merkkejä ymmärtääksesi niiden ominaispiirteitä.
DINA
Tämä suloinen Töttöröpää Töröttäjä on Dina, about 2 vee. Hän on Merin ja Teemun 'baby'. Dina joutuu maanantaina yllättäen leikkaukseen. Ja tottakai kaikki tapahtuu nyt kuumimpaan aikaan, niinhän oli meidän Olgan kohtuleikkauskin. Silloin oli kolme viikkoa 30 astetta hellettä. Olga ei nukkunut, ei juonut, ei syönyt, jos pidettiin sitä antiikinaikaista leikkauksen jälkeistä pönttöä päässä, joten me valvoimme mieheni kanssa vuoroissa ja asuimme viikot isolla partsillamme. Mutta Olga selvisi ja niin selviää Dinakin!Kulta Dina, tule pian tänne viuhtomaan. Saat viedä kaikki nilkkasukkani, jotka asetan oikein riviin sinua odottamaan, Saat riepottaa niitä pitkin pihoja. Vie Reiman sukat kanssa. Nyt on suvi, eikä me tarvita mitään sukkia, saat ne kaikki! Tule nyt vain terveeksi ja sinähän tulet! Kulta, selviä nyt, saat rynnätä suoraan kukkivien kuunliljojen penkkiin, mutta sitten tulet minun syliini, sillä kyyneleet ovat kuivattaneet minut ja tarvitsen sinun suukkojasi ja koirannuolaisujasi!
hullluna sinuun
ylin palvelijasi eli minä ja Ukkometso, jota palvot eli Reima
MERI JA TEEMU
Tässä tyttäreni Meri ja hänen poikaystävänsä Teemu. Meri on minun Aurinko, Kuu ja Tähdet ja ken häntä loukkaa, on minusta pois. Meri on Kaunotar ja Kipakka Persoonatyyppi ja Rokkimimmi, mutta myös Syvällinen Pohdiskelija. En halua tyttäremme lähelle häntä latistavia ihmisiä, vaan heitä, jotka haluavat tukea niin Meriä kuin kaikkia nuoria. Nuoria pitää auttaa lentoon ja liitoon. Eilen laitoin blogiini linkin Nuoren, Kunnianhimoisen Kirjallisen Blogin Pitäjän, Tuuren sivuille, menkää sinne ja auttakaa älykäs ja todella kirjallisuuteen hullantunut nuori herra alkuun. Häneen liittyy myös yksi uutinen, jonka paljastan elo-syyskuulla.
Meri, ota yhteyttä heti, jos viime päivien tapahtumat käyvät ylitse, me tulemme lujaa!
rakkaudella
äiti ja isi
PS. Koittakaa nyt Teemun kanssa hiukan edes relata tältä kaikelta...
torstai 30. heinäkuuta 2009
JOTAIN MUUTA KUIN ELÄMÄÄ
http://www.tuurenrunot.blogspot.com/ Tässä teille Rakkaat Lukijani kiinnostava, kunnianhimoisen nuoren miehen kirjallinen blogi. Hänestä kuullaan vielä, lupaan sen!VEINTE POEMAS DE AMOR Y UNA CANCIÓN DESESPERADA
Pablo Neruda jäi muistiin koskettavana rakkauden lyyrikkona jo esikoiskokoelmallaan Veinte poemas de amor y una canción desesperada (Kaksikymmentä rakkausrunoa ja yksi epätoivoinen laulu). Kapteenin laulut Neruda kirjoitti kuitenkin kesken yhteiskunnallisesti sitoutuneinta kauttaan ja valitsi kenties siitäkin syystä peitenimen. Joka tapaksessa anonyymius antoi hänelle tilaa kirjoittaa teoksen voimakkaat säkeet, kauniit mutta peittelemättömät kuvat rakkauden tuskasta ja hellyydestä. Jyrki Lappi-Seppälän suomennos tavoittaa Nerudan hehkun.Kapteenin laulujen syntyhistoria on rakkaustarina jo sinällään. Pablo Neruda kirjoitti runot ollessaan maanpaossa Caprilla 1950-luvun alussa. Hän oli vielä tahollaan naimisissa, mutta suhde Matilde Urrutiaan synnytti hienoimpia koskaan kirjoitettuja rakkausrunoja. Aran tilanteen vuoksi kokoelma ilmestyi ensin anonyymisti vuonna 1952, mutta kun Matilde Urrutia ja Pablo Neruda myöhemmin menivät naimisiin, saivat runotkin nimen kirjoittajalleen.
Koska ainakaan Jael ei ole vielä kyllästynyt tähän minun Neruda-kuumeeseeni, tarjoan Kapteenin lauluista vielä Hyönteisen:
Haluan tehdä pitkän matkan lantioltasi jalkateriin asti.
Olen hyönteistäkin vähäisempi.
Kuljen näillä kaurankeltaisilla kukkuloilla,
joiden kaidat polut vain minä tunnen,
niiden palaneet painanteet ja kalpeat kujanteet.
Tältä vuorelta en pääse koskaan.
Mikä mahtava sammalmätäs!
Ja millainen kraatteri, kuumankostea ruusu!
Kuljen reisiäsi alaspäin ja kudon kierteistä verkkoa
tai nukahdan matkalla, kunnes saavutan polvesi
jotka ovat pyöreät ja kovat
kuin maanosamme vuorten kuulaan kiviset huiput.
Laskeudun pitkin jalkojasi kohti niemimaata muistuttavien
hitaanterävien varpaittesi kahdeksaa lahdenpoukamaa,
putoan lakanan valkeaan autiuteen
ja hamuan sokkona ja nälkäisenä
vartaloasi, joka on kuin tulikuuma ruukku!
MATILDE URRUTIA Y PABLO NERUDA
Jää hyvästi, vaikka oletkin yhä kanssani, veripisarana suonissani, tai ulkopuolella, kasvojani polttavassa suudelmassa, tulivyönä ympärilläni.Suloinen armaani, ota vastaan suuri rakkauteni, joka ei löytänyt sinusta turvapaikkaa, vaan harhailee kuin leipä- tai hunajasaarille eksynyt matkaaja. Minä löysin sinut myrskyn jälkeen: sade oli puhdistanut ilman, ja suloiset jalkasi kimalsivat vedessä kuin kalat.
Rakkaani, olen matkalla taisteluun.
Kaivan paljain käsin luolan, jossa Kapteenisi odottaa sinua kukkavuoteella. Älä enää muistele repivää riitaa, joka iski väliimme kuin välkehtivä salama ja kenties jätti meihin poltinmerkkinsä. Rauha laskeutui myös siksi että palaan nyt taistelemaan kotimaahani, koska sydämeni on eheytynyt verellä jonka sinä annoit sille ainiaaksi ja koska käteni ovat täynnä alastomuuttasi, katso, katso tänne, katso meren yli kuinka säteilen, katso yön läpi kuinka purjehdin, meri ja yö ovat sinun silmäsi.
Suloinen rakkaani, joskus sinäkin taistelet rinnallani, suudelmasi hulmuavat sydämessäni punaisten lippujen lailla, ja jos kaadun, ei vain multa ole peittonani, vaan myös antamasi suuri rakkaus, joka kerran virtasi suonissani.
Sinä tulet luokseni, odotan sinua tuona hetkenä ja kaikkina hetkinä, jokaisena hetkenä odotan sinua. Ja kun vihaamani alakulo tulee kolkuttamaan ovellesi, sano sille että odotan sinua, ja kun yksinäisyys tahtoo sinun vaihtavan sormuksen johon on kaiverrettu minun nimeni, lähetä yksinäisyys puheilleni, kerro sille että minun oli lähdettävä koska olen sotilas, ja siellä jossakin sateen alla, tulen keskellä, odotan sinua, rakkaani.
Rakkaani, on yö.
Kenties kerran mies ja nainen, sellaiset kuin me kaksi, koskettavat tätä rakkautta ja siinä on vielä hehkua polttaa sitä koskettavaa kättä. Keitä olimme? Väliäkö sillä! He koskettavat tätä tulta, joka toistaa sinun korutonta nimeäsi, rakkaani, ja minun, nimeä, jonka vain sinä tunsit, koska ainoana maailmassa tiedät kuka olen.
Ja näin päätän tämän kirjeen ilman surun häivää: jalat tukevasti maan pinnalla kirjoitan tätä matkakirjettä, ja koko elämäni ajan minä seison aina ystävän rinnalla vihollista vastaan, huulillani sinun nimesi ja suudelma, joka ei ikinä irtautunutkaan sinusta.
- Pablo Neruda -
Koeta ymmärtää. Kaikki tietävät millainen minä olen, mutta silti olen sinua varten luotu."VEINTE POEMAS DE AMOR..."
Halun ajamana illoin heitän surun verkot silmiesi valtamereen.Korkeimmasta roviosta kurkottaa palava yksinäisyyteni viittoen käsillään kuin haaksirikkoinen.
Lähetän punaisia hätämerkkejä hajamielisille silmillesi jotka kimaltavat kuin meri majakan ympärillä.
Kätket vain pimeyden, oma kaukainen naiseni, katseessasi häilähtävät joskus kauhun rannat.
Halun ajamana illoin lasken surun verkot silmiesi aaltoilevaan valtamereen.
Yölinnut nokkivat ensimmäisiä tähtiä jotka säkenöivät kuin sieluni kun sinua rakastan.
Yö laukkaa varjotammallan ja kylvää sinisiä tähkäpäitä vainioille.
Päivät päästään leikit kaikkeuden valolla.
Saavut hentona, verhoudut kukkiin ja veteen. Olet enemmän kuin tämä pieni valkea pää jota pidän kuin rypäleterttua käsissäni joka päivä.
Siitä pitäen kun rakastan sinua et muistuta ketään. Anna kun lasken sinut keltaisten kukkaköynnösten lomaan.
Kuka piirtää nimesi savukirjaimin etelän tähtien keskelle?
Oi salli minun muistuttaa millainen olit silloin kun sinua ei vielä ollut.
Pian ulvoo tuuli ja pieksee suljettua ikkunaani. Taivas on verkko täynnä synkiä kaloja. Täällä ryntäävät vastakkain kaikki tuulet, kaikki. Sade riisuutuu.
Pakenevia lintuja suhahtelee ohi. Tuuli. Tuuli. Minä voin taistella vain ihmisten voimaa vastaan. Tuulispää nostaa pyörteeseen hämärät lehdet ja irrottaa kaikki illalla taivaaseen kytketyt laivat.
Sinä olet tässä. Et pakene, et. Viimeiseen kutsuunikin sinä vastaat. Kyyristy rintaani vasten kuin pelkäisit. Sillä outo varjo kulki kerran läpi silmiesi.
Taaskin, pikkuinen, tuot kuusamakimpun ja povesikin on tuoksua täynnä.
Kun surullinen tuuli laukkaa perhosia surmaten rakastan sinua, ja riemuni pureutuu sinun suusi luumuun.
Millainen piina sinulle totuttautua minuun, sieluuni joka on yksinäinen ja villi, nimeeni jota kaikki pakenevat.
Niin monesti olemme nähneet kointähden hehkuvan silmiämme suudellen ja päittemme ylle on hämärä kirtynyt auki kuin viuhka.
Minun sanani satoivat yllesi hyväilevinä. Jo kauan olen rakastanut ruskeaa helmiäisruumistasi. Olet minulle suorastaan kaikkeuden valtiatar. Minä tuon sinulle vuorilta iloisia liljoja, tummia pähkinöitä, koreittain metsän suudelmia. Haluan tehdä kanssasi saman minkä kevät ja kirsikkapuut tekevät keskenään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)